7 8
AIKUISKASVATUS 1/2005 KIRJA-ARVIOITA
Turun yliopiston kasvatustie- teen laitoksen tutkijaryhmä maa- lailee laajan tilastoaineiston ja pienemmän koulutuselämäker- ta-aineiston avulla suomalaisen avoimen yliopiston opiskelijois- ta sekä kokovartalokuvaa että eriytyneempiä yksittäisiä pot- retteja. Tilastoaineistot, jotka kattavat noin 9000 opiskelijan tiedot, ovat vuosilta 1995 ja 2000, sekä noin 120 opiskelijaa käsittävä koulutuselämäkerta- aineisto syksyltä 2001.
Toisiaan täydentävien ai- neistojen avulla tutkijat etsivät vastauksia useisiin toisiaan täy- dentäviin kysymyksiin. Tär- keimmät kysymykset liittyvät opiskelijoiden taustoihin, opis- kelumotiiveihin, sukupuolten ja -polvien välisiin eroihin, opis- kelukokemuksiin sekä opiske- lun merkityksiin opiskelijoiden elämänkulussa. Tutkimuksen tavoitteena aineistosta esiin nousevien opiskelijatyyppien ja -ryhmien tunnistaminen ja ku- vailu.
Maalaussession yhteiskun- nallisena viitekehyksenä on jäl- kimoderni riskiyhteiskunta, jos- sa aikuisopiskelun merkitysten oletetaan muuttuneen mm. työ- järjestyksen, aikuisuuden ja oppimisen muuttuneiden merki- tysten myötä. Hypoteesiksi RISTO RINNE, ARTO JAUHI- AINEN, HANNA TUOMISTO, MARIKA ALHO-MALMELIN, NINA HALTTUNEN & KIMMO LEHTINEN (2003) Avoimen yli- opiston opiskelija. Kokovarta- lokuvasta eriytyneisiin muoto- kuviin. Turun yliopiston kasva- tustieteiden tiedekunnan julkai- suja A:200. s. 202.
muodostuu ajatus elämänpol- kujen moninaistumisesta ja ha- jautumisesta sekä tähän liitty- en vaikkapa avoimessa yliopis- tossa suoritettujen opintojen uudenlaiset ja entistä yksilölli- semmät merkitykset.
Avoimen yliopiston histori- aa ja roolia osana suomalaista korkeakoululaitosta käsitellään hyvin tiivistetysti. Keskeiseksi johtotähdeksi nousee, ei miten- kään yllättäen, koulutuksellisen tasa-arvon traditio (tavoite?), jota avoin yliopisto voisi edis- tää tarjoamalla sen kuuluisan toisen mahdollisuuden. Ennen maalaussession alkua tarkastel- laan myös aiempien kotimaisten tutkimusten yhteydessä maalat- tuja (muoto)kuvia. Jään kaipaa- maan ”ulkomaisten taiteilijoi- den” teoksia, vaikkapa esikuva- na mainitun englantilaisen Open Universityn opiskelijoista tuo- tettuja potretteja.
LAMA TOI
OPISKELIJAVYÖRYN Avoimessa yliopistossa opiske- li vuonna 1990 yhteensä vajaa 39 000, vuonna 1995 reilut 75 000 ja vuonna 2000 80 000 yksittäis- tä opiskelijaa. Opiskelijamäärät nettolukuina ilmenevät liittees- tä 1, itse raporttitekstissä esite- tään vain ns. bruttoluvut. Tut- kimuksen tiedosto-otokset edustavat näin ollen reilua kym- mentä prosenttia avoimen opis- kelijoista. Huomioni kiinnittyy avoimen yliopisto-opiskelun rajuun kasvuun 1990-luvun alun syvän laman aikana. Yksittäis- ten avoimen yliopiston opiske- lijoiden määrä kasvaa viidessä vuodessa vajaasta 39 000:sta reiluun 75 000:een. Tähän opis-
kelijavyöryyn olisivat raportin kirjoittajatkin mielestäni voineet kiinnittää enemmän huomiota.
Tutkimusajankohtina, eli vuosi- na 1995 ja 2000 elettiin myös avoimessa yliopistossa vuosi- kymmenen alun hyökyaallon jälkimainingeissa.
AVOIMESSA ”AVOIMET”
TIETEENALAT
Avoimessa yliopistossa opis- kellaan, kuten avoimuuden pe- riaatteen mukaan kuuluukin, pääasiassa muutamaa isoa ja
”avointa” tieteenalaa eli kasva- tustieteitä, humanistisia tieteitä sekä yhteiskuntatieteitä. Tiu- kemman professionaalisuuden
”suojaamien” alojen opintoja, kuten oikeustiedettä ja lääketie- dettä ei juurikaan opiskella.
Avoimen yliopiston opiske- lijasta piirtyy kaksi melko selke- ää kokovartalokuvaa, joista jäl- kimmäinen vastaa strategisilta mitoiltaan aikuisopiskelijan pe- rusmuotokuvaa. Avoimen opis- kelija on joko nuori etelä- tai län- sisuomalainen ylioppilastutkin- non suorittanut sinkkunainen, joka tähtää tutkinto-opiskeluun yliopistossa tai hieman van- hempi, reilu 40-kymppinen, ter- veydenhuolto- tai opetusalalla työskentelevä perheellinen pe- rusopintoja opiskeleva nainen.
Näistä edellisen ryhmän edus- tajat nimetään raportissa nuo- riksi kouluttautujiksi ja jälkim- mäisen ryhmän edustajat perin- teisiksi opiskelijoiksi. Näiden kahden lisäksi tilastoaineiston avulla piirretään kaksi pienem- pää kokovartalokuvaa, jotka ni- metään hyväosaisiksi sekä suur- kuluttajiksi.
Pienemmän koulutuselämä-
KOKOVARTALOKUVAT PIIRTYVÄT SELKEINÄ –
ENTÄ AVOIMEN KORKEAKOULUN KOVA YDIN?
7 9
kerta-aineiston, joka opiskelijoi- den taustatietojen osalta vastaa hyvinkin tilastoaineiston ja- kaumia, piirtyy niin ikään neljä opiskelijapotrettia. Urasuuntau- tuneella opiskelijatyypillä opis- kelu palvelee työtä, sekä joko kohottaa tai ylläpitää statusta.
Tutkintotavoitteiset preppaa- vat itseään yliopisto-opintoi- hin. Muutoshakuiset opiskelijat etsivät uutta suuntaa elämään, haluavat tyytymättöminä muu- tosta tai toipuvat elämänkrii- seistään. Elämäntapaopiskeli- joille yliopisto-opinnot avoi- messa näyttäytyvät toisena mahdollisuutena, eivät kuiten- kaan välineellisenä sellaisena.
Opiskelu avoimessa yliopistos- sa on rakas harrastus ja (it- seis)arvo sinänsä.
MITÄ KUULUU TASA- ARVOLLE?
Tasa-arvon edistäminen on ol- lut yksi keskeisistä avoimen yli- opiston toiminnan ja laajentami- sen perusteluista. Avoin yli- opisto tutkimuksen perusteella ei kuitenkaan ole kyennyt edis- tämään (koulutuksellista) tasa- arvoa. Toiminnan laajentuminen sen paremmin kuin avoimuuden lisääminen ei ole johtanut kult- tuurisesti tai koulutuksellisesti heikompiosaisten osallistumi- sen lisääntymiseen. Kun tämän lisäksi voidaan todeta, että avoi- messa opiskelu on pääasiassa keskittynyt Etelä- ja osin myös Länsi-Suomeen, ja kun lisäänty- neen verkko-opiskelun vaiku- tukset ovat olleet lähinnä epä- tasa-arvoa lisääviä, voikin yli- opisto-opettajan näkövinkkelis- tä pohtia, millaiseksi suomalai- sen (massa)yliopiston kolmas tehtävä on tältä osin muotou- tumassa.
Luin avoimen yliopiston opiskelijan kokovartalokuvaa
aikuiskasvatuksen tutkijan ja eriytyneitä muotokuvia avoi- messa yliopistossa säännöllisin väliajoin opettavan yliopisto- opettajan näkökulmasta. Tutki- jan näkökulmasta raportin kes- keiset tulokset eivät sisällä yl- lätyksiä, aiempien tutkimusten perusteella maalattujen ai- kuisopiskelijan kokovartaloku- vien ääriviivat ja värit vain vah- vistuvat. Tutkimuksen tulokset vahvistavat myös avoimen opettajan kokemusperäisiä ha- vaintoja ja tuntemuksia avoi- men opetuksen kasvavasta haasteellisuudesta – kirjavoitu- vasta, muttei suinkaan tasa-ar- voistuvasta opiskelijajoukosta.
Mutta miten avoimen opet- taja tämän haasteen kohtaa ja klaaraa? Ei välttämättä virtuali- soitumalla ja verkko-opetusta kehittämällä. Turkulaisten tutki- mus kaipaa kumppanikseen tut- kimuksen avoimen yliopiston opetuksesta ja opettajista, sen luonteesta ja laadusta (lue tie- teellisyydestä) suhteessa yli- opiston ”perusopetukseen”.
Raportin kirjoittajat kuvaavat avointa yliopistoa yhteenve- dossaan ”mahdollisuuksien ta- loksi”, jossa on tarjolla moni- puolista koulutustarjontaa – vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia – aikuisille ihmisille, jotka ”ra- kentelevat” merkityksiään ja et- sivät elämäntehtäviään tässä
ajassa ja yhteiskunnassa. Mut- ta mikä on avoimen yliopiston kova ydin? Se ydin, jonka ha- pertuessa avoin yliopisto ei enää ole nimensä jälkiosan väärtti?
Odotin jälkimodernin riskiyh- teiskunnan haasteiden selkeäm- pää todentumista avoimen yli- opiston opiskelijoiden kohdal- la. Muutoshakuisuus, tai väli- neellisemmin perustelut tutkin- tohakuisuuteen tai työuran sel- keyttämiseen ja edistämiseen avoimessa opiskelun seurauk- sena, näyttävät kuitenkin aina- kin toistaiseksi pitkälti kytkey- tyvän yksilöihin itseensä, mel- ko usein vieläpä opiskelijoiden vanhempien tai lähipiirin koulu- tus- ja sivistyspääomaan. Tähän on löytynee myös oma selityk- sensä, avoimessa opiskellaan pääasiassa pehmeämpiä (?) yh- teiskunnallis-humanistisia tie- teenaloja, vähemmässä määrin ns. kovia tieteenaloja. Elinikäi- sen oppiminen, suomalaisen avoimen yliopiston opiskelijoi- den muotokuvanäyttelyssä, näyttäytyy oman luentani pe- rusteella kuitenkin (onneksi vie- lä) enemmänkin sisäisenä halu- na ja tahtona kuin pelkästään ulkoisena muutoksen sopeutu- mispakkona.
Petri Salo
AIKUISKASVATUS 1/2005 KIRJA-ARVIOITA
