656
KIELIHISTORIAN PERUSTEITA EUROOPAKSI JA AMERIKAKSI
April M. S. McMahon Understanding language change. Cambridge University Press, Cam- bridge 1994. XI + 361 s. ISBN 0-521-44665-1.
Hans Henrich Hock & Brian D. Joseph Language history, language change, and lan- guage relationship. An introduction to historical and comparative linguistics. Mouton de Gruy- ter, Berlin 1996. 602 s. ISBN 3-11-014784-X.
lähteeksi viitteitä muutamiin kielentutki- muksen eri osa-alueiden perusteoksiin.
Understanding language change -kir- jan alkuosa etenee kieliopin osa-alueiden mukaan jaotellen, äänteenmuutoksen ku- vauksesta historialliseen syntaksiin, seman- tiikkaan ja etymologiaan. Jälkipuoliskon aiheena ovat laajemmat kysymyskomplek- sit kuten pidginit ja kreolit, kielikontaktit ja kielikuolema sekä »kielen evoluutio» eli kielihistoriallisen selittämisen perimmäiset kysymykset paljolti luonnonhistoriallisen, biologiaan ja genetiikkaan analogioivan tarkastelun valossa. Kirjan rakenteesta nä- kyy määrätietoinen pyrkimys johdonmu- kaisuuteen ja tiiviyteen. Rehellistä johdon- mukaisuutta on myös eräänlainen sisäänra- kennettu tieteenhistoriallisuus, eteneminen keskeisestä suuntauksesta (esim. nuorgram- matiikka ja strukturalismi äännehistorian kuvauksessa) tai merkkiteoksesta toiseen (paljon tilaa käytetään esimerkiksi Light- footin historiallisen syntaksin tai pidginien ja kreolien yhteydessä Bickertonin kuului- sien joskin kiistanalaisten bioprogram-nä- kemysten käsittelyyn ja kritiikkiin).
Hockin ja Josephin kirja on alkuaan tar- koitettu perusoppikirjaksi vähemmän edis- tyneille lukijoille kuin Hockilta varhemmin ilmestynyt Principles of historical linguis- tics (1986, 1991). Toinen tekijöistä, Brian D. Joseph, on esipuheen mukaan otettu työ- hön mukaan täydentäjäksi, kommentoijaksi iin kutsuttu historiallinen kielentut-
kimus ei oikeastaan ole mikään yksi kielitieteen osa-alue vaan suunta, josta kä- sin voi eri tavoin tarkastella kielen eri osa- järjestelmiä ja pureutua moniin kielen ra- kenteen ja kielitieteellisen selittämisen fi- losofisiin peruskysymyksiin. Ei siksi ihme, että näihin kysymyksiin johdattavia perus- teoksia edelleenkin ilmestyy muutaman vuoden välein ja että ne ovat hyvinkin eri- näköisiä. Tässä tarkasteltavat kirjat on mo- lemmat tarkoitettu aloittelevalle lukijalle, jolta ei periaatteessa edellytetä erityistä perehtyneisyyttä kielitieteen teoriaan tai terminologiaan. Näkemys aloittelijan tasos- ta on kuitenkin selvästi erilainen.
Cambridgen yliopistossa työskentelevä April M. S. McMahon kirjoittaa tiivistä joh- datusta, jonka ulkopuolelle hän ilmoittaa jättävänsä monia historiallisen kielentutki- muksen ydinalueita, kuten vanhojen teks- tien tutkimuksen tai historiallis-vertailevat rekonstruktiomenetelmät. (Viimeksi mai- nittu rajaus on hiukan omituinen, rekon- struktiohan on vain kielen muutoksen ku- vauskeinojen metodinen kääntöpuoli — oli- siko kirjoittaja ajatellut asiaa muinaisten kirjakielten ja vanhojen tekstien tutkimuk- sen näkökulmasta?) Siinä, missä toinen täs- sä esiteltävistä teoksista esittelee terminolo- gian ja transkription hienoudet tarvittaessa erillisten liitteiden avulla, McMahon vain tarjoaa esipuheessa tausta- ja lisätietojen
N
virittäjä 4/1999
657 sekä »tuomaan mukaan täysin amerikka- laista perspektiiviä» (myös Hock työsken- telee Yhdysvalloissa mutta on syntyperäl- tään saksalainen). Tarkoitetaankohan ame- rikkalaisella perspektiivillä väljää, pakinoi- vaa ilmaisutapaa, huumorin viljelyä ja erit- täin yksityiskohtaista selittelyä? Joka ta- pauksessa Hockin ja Josephin kirja selväs- tikään ei edellytä lukijaltaan senkäänver- taista kielitieteellistä asiantuntemusta kuin McMahonin periaatteessa yleistajuinen mutta käytännössä raskaanlainen esitys.
Hock ja Joseph tulevatkin kirjansa mit- taan esitelleeksi kieliopin ydinalueet ja nii- den terminologian, joten kirjaa voi lukea jonkinlaisena yleisempänäkin johdatukse- na kielitieteeseen. Samojen peruskysymys- ten lisäksi kuin McMahonilla (so. äänteen-, morfologiset, sanaston ja syntaksin muu- tokset, dialektologia ja kielikontakteihin liittyvät ilmiöt) Hock ja Joseph ovat otta- neet kirjaansa laajan johdannon, jossa kä- sitellään indoeurooppalaista kielikuntaa ja indoeuropeistiikan historiaa sekä maailman kirjoitusjärjestelmien kehitystä. Sanaston yhteydessä Hock ja Joseph käsittelevät myös nimistön alkuperäkysymyksiä, laajal- ti mutta häkellyttävän pinnallisesti — tämä näkökulmaltaan melkeinpä kansantajuisia etunimikirjoja muistuttava osuus ei oikein puolusta paikkaansa tässä kirjassa. McMa- honin tieteenfilosofisten evoluutiopohdin- tojen paikalla on Hockin ja Josephin kirjas- sa päätösluku »Language relationship», jos- sa esitellään vertailevaa metodia, ruoditaan terveen kriittisesti viimeaikaisia »omni- komparativistisia» tai »Proto-World»-hen- kisiä kielikuntien välisiä sukulaisuusoletuk- sia sekä pohditaan kielihistorian antia kan- san ja kulttuurin historian tutkimukselle.
Molempien kirjojen tekijöiden taustana on indoeurooppalainen kielikunta: McMa- hon vaikuttaisi olevan lähinnä anglisti, Hock ja Joseph ovat vertailevia indoeuro- peisteja (Hock erityisesti sanskritin tutkija,
Joseph kreikan ja Balkanin kielten). Länsi- eurooppalaiset maailmankielet ovatkin useimpien esimerkkien lähteenä, ja muut kielikunnat tarjoavat lähinnä täydennystä tai huvittavia kuriositeetteja. Keskeisten asioiden käsittelyssä lähdetään yleensä liik- keelle samalta englantilais-länsieurooppa- laiselta pohjalta, joten Grimmin laki ja eng- lannin sanajärjestyksen tempaukset tulevat näiden molempien kirjojen lukijalle todel- la tutuiksi! Hock ja Joseph käsittelevät ei- indoeurooppalaisia kielikuntia omassa eril- lisessä, kymmenen sivun mittaisessa luvus- saan. Uralilaisen kielikunnan esittely on erittäin niukka mutta asiallinen. Rapakon takana paikoin oudon sitkeähenkiseen ural- altailaiseen hypoteesiin suhtaudutaan ilah- duttavan kriittisesti; sitäkin kummallisem- malta tuntuu kirjassa varhemmin (s. 405), Etelä-Aasian kielten kohdalla välähtävä ir- rallinen huomautus dravidakielten mahdol- lisesta sukulaisuudesta uralilaiseen kieli- kuntaan.
Nämä kaksi kirjaa ovat perin erilaisia.
Vakavalle asianharrastajalle, jolle kielitie- teen perusteet jo ovat tuttuja, antaisin luet- tavaksi näistä mieluummin McMahonin.
Hockin ja Josephin vahvana puolena taas on helppolukuisuus (tiiliskivimäisistä mitois- ta huolimatta) ja eräänlainen yleissivistävä ote: tv-sukupolven lukija saa vankan perus- annoksen tietoa (länsieurooppalaisten) maailmankielten ohella myös (eurooppalai- sesta) kulttuurihistoriasta. Eikä teos suin- kaan ole syvällistä lingvististä ajattelua vailla, vaikka ydinkysymykset äkkiseltään näyttävät hautautuvan sellaisten viihdyttä- vien tiedonjyvien alle kuin että glamour on alkuaan sama sana kuin grammar.
JOHANNA LAAKSO
Sähköposti: johanna.laakso@helsinki.fi
