Palvelut alueiden rakenteessa ja kehityksessä

Palvelut alueiden rakenteessa ja kehityksessä

Saara Ainali¹ Tutkija

Oulun yliopisto

1. Lähtöoletukset

V

iime vuosikymmenen globaali markkinake- hitys, edelleen raskas työttömyys ja väestön no- pea ikääntyminen ovat nostaneet palvelut ta- louspoliittisen keskustelun keskiöön niin kan- santaloudessa kuin alueillakin. Keskustelua sii- vittää pyrkimys taloudelliseen kasvuun, jota rajoittavat paitsi markkinoiden kysyntä, myös hyvinvointipalvelujen rahoitusongelmat ja vel- voitteet väestön tasa-arvoisesta kohtelusta.

Näistä moniarvoisista, osin ristiriitaisista vai- kuttimista johtuen ei ole helppoa päätellä, mit- kä toimialat ovat avainasemassa alueiden tuo- tannon ja työllisyyden kehityksessä.

Panos-tuotosmenetelmää on jo muutaman vuosikymmenen ajan sovellettu alueellisten avaintoimialojen määrittelyyn. Yleisen ”eco- nomic base” -käsityksen mukaisesti valintakri- teerinä ovat tällöin olleet toimialojen tuotan-

toon ja työllisyyteen aiheuttamat kerrannaisvai- kutukset sekä suuntautuminen vientiin, joka mahdollistaa kysynnän kasvun. Perinteistä avointa panos-tuotosmallia sovellettaessa avaintoimialat ovat toistuvasti löytyneet tava- rantuotannon sektoreilta, ennen muuta kehit- tyneiltä teollisuudenaloilta, joilla kytkennät muuhun tuotantoon ovat monipuoliset. Parin viime vuosikymmenen aikana paikkansa avain- toimialojen joukossa ovat lunastaneet myös uudet teknologiapalvelut voimakkaalla kasvul- laan, viennillä ja verkottumisella. Viimeisinä listoilla ovat säännönmukaisesti olleet väestö- palvelut, etenkin hyvinvointipalvelut, joiden välittömät toimialariippuvuudet ovat tuotan- non työvaltaisuudesta johtuen paljon vähäi- sempiä.

Väestöpalvelut kytkeytyvät kuitenkin kiin- teästi kotitalouksien toimintaan. Näiden koko- naiskulutuksesta yksityisten ja yhteiskunnallis- ten palvelujen osuus on noussut maassamme 1970-luvun puolivälin 53 prosentista nykyisel- le noin 60 prosentin tasolle. Osuudesta noin

1 Kiitän Osmo Forssellia ja Rauli Sventoa työn eri vaiheis- sa saamastani asiantuntevasta palautteesta. Kiitokset myös Kunnallisalan kehittämissäätiölle, Oulun yliopiston tukisää- tiölle ja Suomen Kulttuurirahaston Kainuun rahastolle ta- loudellisesta tuesta.

puolet koostuu erilaisista hyvinvointipalveluis- ta (ml. koulutus, sosiaali- ja terveydenhuolto sekä virkistys-, kulttuuri- ja muut henkilökoh- taiset palvelut), joiden tarjonnasta vastaavat pääosin kunnat. Yleensä nämä samoin kuin suuri osa väestöön ja yrityksiin kohdistuvista kaupallisista palveluista tuotetaan paikallises- ti, mikä sitoo kotitaloudet toimialojen tuotan- toon myös työvoiman kysynnän ja tulonmuo- dostuksen kautta. Tuotannossa kaikkiaan mak- settavasta palkkasummasta jokseenkin kolman- nes syntyy hyvinvointipalvelujen tuotannossa.

Pitkällä aikavälillä alueelliset palvelut voi- daan nähdä paitsi osana kotitalouksien kulu- tusta ja hyvinvointia, myös yritysten toiminta- edellytykset ulkopuolisissa markkinamuutok- sissa turvaavaa perusrakennetta. Palvelujen li- säksi perusrakenteeseen on aihetta lukea pai- kallinen elintarvikkeiden ja energian tuotanto (ks. Jensenym. 1987 ja West1999). Yhteiskun- nallisten palvelujen merkitystä endogeenisena kasvutekijänä on tuotu esiin uudessa kasvuteo- riassa, joskin hyvin yleisellä tasolla. Yhteyden määritteleminen on ongelmallista paitsi tilastol- lisista mittaamisongelmista johtuen myös sik- si, että vaikutukset ilmenevät vasta pitkän ajan kuluessa.

Miten sitten palvelut näkyvät alueiden ta- loudellisessa toiminnassa ja rakenteessa? Tie- dämme teollisten toimialojen tuotannon palve- luvaltaistuneen ja osin sen seurauksena tuotan- topalveluja ulkoistetun. Teollisuuden ja perin- teisten palvelutoimialojen väliin on noussut joukko toimialoja, joiden tuotteissa ja niiden valmistuksessa on molempien toimialaryhmien piirteitä. Myös monien väestöpalvelujen sisäl- tö on muuttumassa teknisemmäksi toisaalta niiden laadun parantamiseksi, toisaalta työvoi- makustannusten säästämiseksi. Muutokset to- teutetaan mikrotasolla, palvelujen tuottajien ja

käyttäjien vuorovaikutuksessa. Toimialatasolla kehitys näkyy sekä toimialojen sisällä että nii- den välisinä siirtyminä, mutta pidemmällä ai- kavälillä.

Panos-tuotosmallin toimialaluokituksen puitteissa on kuitenkin mahdollista tarkastel- la, missä määrin palvelut sekä teollisuus ja muu tavarantuotanto edellyttävät toisiaan. Tällä on merkitystä paitsi itse toimialojen riippuvuuk- sien kannalta, myös toimialoille kohdistuvien kysynnän muutosten kanavoitumisessa talou- teen. Mitä läheisemmin toimialaryhmät ovat integroituneita toisiinsa, sitä enemmän ne hyö- tyvät toistensa kysynnästä. Suhdannevaihteluis- sa siirtymävaikutukset vientitoimialoilta alueel- lisiin palveluihin jakavat työllisyyden kasvua ja supistuksia laajemmalle talouteen.

2. Panos-tuotosmalli palvelujen analyysikehikkona

2.1. Laajennettu panos-tuotosmalli Aluetaloudessa toimialojen ja kotitalouksien välinen vuorovaikutus aiheuttaa tuotannon, tulojen ja kulutuksen välille riippuvuuksien kehän, joka on kaiken taloudellisen toiminnan perusta. Mitä työvaltaisempia toimialat ovat, sitä suurempi osa niiden taloudellisista vaiku- tuksista muodostuu tuotannossa syntyvien tu- lojen käytöstä talouden eri sektoreilla. Merkit- tävin rooli tulonkierrossa on kotitalouksilla.

Kotitalouksien tulo- ja kulutusriippuvuuksilla laajennettu panos-tuotosmalli antaakin perin- teistä avointa mallia laajemman perustan poh- tia toimialojen merkitystä aluetaloudessa niin tuotannon kasvun kuin työllisyyden näkökul- masta.

Seuraavassa tarkastellaan panos-tuotosmal- lin laajentamista vuoden 1995 alueellisten pa-

nos-tuotostaulujen (Tilastokeskus 2000) poh- jalta.²Laajennettu malli kuvautuu perusmuo- dossaan yhtälönä:

(1) x = Ax + Fx + y^G+ y^I+ y^E,

jossa x = toimialojen i (i = 1,…,n) kokonais- tuotantoa kuvaava pystyvektori A = [aij] = [xij/xj] = toimialojen j (j =

1,…,n) välituotekäytön osuuksia sa- rakkeittain kuvaava matriisi F = [fij] = kotitalouksien kulutuksesta

johtuvien toimialariippuvuuksien matriisi

y^G= yhteiskunnallisten instituutioiden (valtion ja kuntien sekä yksityisten voittoa tavoittelemattomien yhteisö- jen) kulutusta toimialoittain kuvaa- va pystyvektori

y^I = toimialojen tuotannon käyttö pää- omanmuodostukseen

y^E= toimialojen vientiä muualle maahan ja ulkomaille kuvaava vektori Tavanomaisen panos-tuotosmallin laajennus koskee yhtälön (1) oikean puolen toista termiä, joka kiinnittää kotitalouksien kulutuksen toi- mialojen tuotantoon. Talouden endogeenisen osan muodostavat siten toimialojen välituote- käytön riippuvuudet yhdessä kotitalouksiin kytkeytyvien tulonkierron riippuvuuksien kanssa. Eksogeenisia vaikutusmuuttujia ovat lopputuotteiden käytön erät – yhteiskunnalli- nen kulutus, pääomanmuodostus ja vienti – joista määräytyy toimialojen kokonaistuotanto:

(2) x = (I–A–F)^–1 (y^G+ y^I+ y^E)

Reaalitaloudessa eri lopputuotesektoreiden eksogeenisuuden aste vaihtelee. Kiistattomin- ta olettamus on viennissä; pienissä aluetalouk- sissa myös investointien eksogeenisuuden aste on korkea. Sen sijaan toimialojen tuotannon kytkeytyminen julkiseen kulutukseen ei ole yhtä selvästi yksisuuntainen. Vaikka julkiset kulutusmenot on perusteltua pitää politiikka- simuloinneissa eksogeenisena toimenpide- muuttujana, käytännössä niiden kokonaistasoa rajoittavat tuotannosta riippuvat verotulot.

Yksityiset voittoa tavoittelemattomat yhteisöt on mallissa rinnastettu valtio- ja kuntasektoriin siksi, että niiden palvelutuotanto on saman- tyyppistä ja niiden toiminta riippuu oleellises- ti julkisen sektorin rahoituksesta. Niiden ku- lutuksessa on kuitenkin myös kotitalouksille ja yrityksille ominaisia piirteitä.

Mallin tulosten kannalta merkitystä on myös julkisten kulutusmenojen rakenteella.

Kun kuntien kulutusta käsitellään eksogeeni- sena muuttujana, voidaan esimerkiksi hyvin- vointipalvelujen kysyntää ja menoja arvioida erikseen alueen demografisten tekijöiden ja kuntien taloudellisen kehityksen pohjalta.

Kaikki palvelujen kysyntä ei ole eksogeenista, vaan osa siitä määräytyy mallissa endogeenises- ti kotitalouksien kulutuksen puitteissa.

Toimialojen tuotannon ja kotitalouksien väliseen tulonkiertoon liittyy kolme alueelli- sesti kiinnittyvää tekijää: tulojen syntyminen, vastaanottaminen ja käyttö. Vain siltä osin kuin nämä kaikki tekijät osuvat samalle alueelle, tulonmuodostus ja kulutus on siellä täysin endogeenista. Muilta osin siihen liittyy aluei- den välisiä tulovirtoja. Ulkopuolisia riippu- vuuksia tulonkiertoon aiheutuu seuraavista syistä:

2 Mallin sovellus koskee tässä vaiheessa koko maata sekä maakunnista Kainuuta, Lappia ja Pohjois-Pohjanmaata. So- vellusta on jatkossa aihetta laajentaa Uudenmaan maakun- taan.

– Melkoinen osa ansaitusta tulosta siirtyy ve- rojen ja sosiaaliturvamaksujen muodossa alueen ulkopuolelle.

– Kotitalouksien tuloissa yhä kasvavat tu- lonsiirrot eivät ainakaan suoraan kytkeydy ko. alueen tuotantoon, mutta vaikuttavat merkittävästi niiden kulutusmahdollisuuk- siin.

– Alueen ulkopuolelta saatua palkka- tai omai- suustuloa käytetään kulutukseen tuloalueel- la ja päinvastoin.

– Matkailu ja osa-aika-asuminen hajottavat alueella saatavan tulon käyttöä yli aluerajo- jen. Samaa vaikutusta on vähäisessä määrin myös työssäkäynnillä ja paikallisella ostos- käyttäytymisellä, jotka liittyvät kuitenkin yleensä alueen sisäiseksi jäävään keskusta/

maaseutu -asetelmaan.

Em. tekijät liittyvät itse tulovirtoihin ja väes- tön liikkuvuuteen. Ulkopuolisia vuotoja tulon- kiertoon aiheuttaa myös kulutushyödykkeiden tuonti.

Maakunnan tasolla kuitenkin suuri osa toi- mialojen kulutusriippuvuuksista rajoittuu sa- malle alueelle. Ne on endogenisoitu malliin vain siltä osin, kuin ne liittyvät toimialojen tuo- tannosta saatavaan ensituloon, palkkoihin ja ammatinharjoittamisesta saatuihin tuloihin.

Nämä sisältyvät panos-tuotostauluissa toimi- alojen peruspanoksiin. Jotta toimialojen tuo- tannon ja kotitalouksien välisiä riippuvuuksia voidaan tarkastella erillään talouden muista sektoreista, on panos-tuotostaulujen tuotan- nontekijätuloihin sovellettu vielä institutionaa- lista luokitusta. Endogeenisen vaikutusketjun ulkopuolelle jäävät kotitalouksien saamat omaisuustulot ja tulonsiirrot, jotka eivät mää- räydy toimialojen tuotannosta. Niiden aikaan- saama kulutus on mahdollista liittää eksogee-

nisena kysyntäeränä malliin vastaavasti kuin julkiset palvelumenot.

Laajennetun panos-tuotosmallin tuotanto-, tulo- ja kulutusriippuvuuksien kehää havain- nollistaa kuva 1. Pisteviivalla merkityt riippu- vuudet kuvaavat mallin tulonkiertoon liittyviä eksogeenisia vuotoja, jotka kytkevät kotitalo- uksien tulonkäytön muihin instituutioihin sekä alueen ulkopuolisiin tuotemarkkinoihin.

Panos-tuotosmallin tuotantoratkaisussa (2) toimialojen tulo- ja kulutusriippuvuuksien kehä pelkistyy kertoimiin F. Niiden empiirinen mää- rittely mukailee Forssellin aiempia esityksiä (esim. 1985)³. Estimoinnin ensimmäisessä vai- heessa on johdettu kotitalouksien kulutukseen käytettävissä olevien tulojen osuus eri toimi- aloilla syntyvistä tuloista. Merkitään näitä ker- toimia vektorilla gj(j = 1…n). Kertoimet on saa- tu, kun toimialojen kaikkiaan maksamien palk- kojen ja ammatinharjoittajien saamien tulojen tuotanto-osuudesta on vähennetty verojen ja sosiaaliturvamaksujen sekä säästöjen osuus.

Seuraavaksi tulokertoimet on kohdennettu eri toimialojen kysynnäksi kulutusmeno-osuuk- sien ci(i = 1…n) suhteessa. Nämä osuudet pe- rustuvat maakunnallisten panos-tuotostaulujen kotitalouksien kulutusmenorakenteeseen, mut- ta eivät sellaisinaan. Panos-tuotostauluissa ku- lutusmenot sisältävät myös alueen ulkopuolis- ten kotitalouksien kulutuksen, mikä ei liity alueella syntyviin tuloihin. Se vaikuttaa sekä alueen kulutuksen tasoon että rakenteeseen, minkä vuoksi se on pyritty poistamaan sovellet- tavista kertoimista. Toimialojen tuotannon sekä kotitalouksien saamien tulojen ja kulutuksen väliset riippuvuudet määrittelee nyt pystyvek- torin c’ ja vaakavektorin g tulona saatu matriisi:

3Samaa menetelmällistä ratkaisua ehdottaa Schumann (1994) soveltamatta sitä kuitenkaan empiirisesti.

(3) F = [fij] = [cigj] (i = 1…n; j = 1…n) Kerroin fijosoittaa, mikä osuus toimialan j yh- den tuotantoyksikön valmistuksessa syntynees- tä tulosta kohdentuu kotitalouksien kulutuk- sen välityksellä kysynnäksi toimialalle i. Toimi- alojen kulutusriippuvuuksien ratkaisu sijoite- taan panos-tuotosmalliin:

(4) x = (I–A–c’g)^–1(y^G+ y^I+ y^E),

Ratkaisun sisältämän käänteismatriisin kertoi- met kuvaavat toimialojen välituoteriippuvuuk- sien ja ”keynesiläisten” tulo-kulutusriippu-

vuuksien yhteisvaikutusta tuotantoon. Raken- neparametrien pysyessä kiinteinä tuotannon muutosten alkuperä on joko julkisen sektorin menojen taso- ja rakennemuutoksissa, pääoma- tavaroiden kysynnässä tai viennissä. Kullakin toimialalla tuotannon kokonaismäärään vaikut- tavat seuraavat, joko menneen kehityksen seu- rauksena muotoutuneet tai poliittisessa vaiku- tuskentässä määräytyvät rakennetekijät:

toimialan tuotantoriippuvuudet:

– välituotekäytön osuus kunkin toimialan tuo- tannosta

– tuonnin osuus välituotekäytöstä

Kuva 1. Tulo- ja kulutusriippuvuuksien kehä panos-tuotosmallissa.

tulo- ja kulutusriippuvuudet:

– palkansaajien ja ammatinharjoittajien tulojen osuudet toimialoittain (taustatekijöinä työ- voiman määrä ja palkkataso)

– em. tuloista kotitalouksille jäävä osuus, jo- hon vaikuttavat alueittain vaihtelevat vero- aste ja kotitalouksien maksamat tulonsiirrot – kotitalouksien säästämisaste

– kulutuksen rakenne ja endogeenisuuden aste Mallin tuotantoriippuvuudet on laskettu suo- raan maakuntien ja koko maan vuoden 1995 panos-tuotostaulujen aineistosta. Sen sijaan tulo- ja kulutusriippuvuuksien arviointiin liit- tyy monia eri vaiheita ja arvionvaraisuutta. Pa- nos-tuotosaineistojen ohella keskeisintä aineis- toperustaa ovat Tilastokeskuksen tulo- ja va- rallisuustilastot sekä kotitalouksien alueellinen tilinpito. Perusongelma riippuvuuksien alueel- lisessa rajaamisessa on, että panos-tuotostilin- pito kuvaa tuotantoa toimipaikkojen sijainnin, kotitalouksien tilinpito taas tuloja saavien ja käyttävien kotitalouksien sijainnin perusteella.

Periaatteessa kuitenkin kaikki muut riippuvuu- det paitsi valtakunnallinen säästämisaste raken- tuvat alueellisille aineistoille.

Matriisin F kertoimet määrittelevät endo- geenisiksi vähän yli puolet tuotannossa kaik- kiaan syntyvistä tuotannontekijätuloista. Endo- geenisuuden aste vaihtelee alueittain niin, että perifeerisillä alueilla osuus on maan keskimää- räistä hieman korkeampi. Kulutuskerrointen F kontribuutio toimialojen kokonaistuotannon kertoimiin on sitä merkittävämpi, mitä suurem- pi osuus palkoilla ja muilla kotitalouksien tu- loilla on niiden panosrakenteessa. Monilla pal- velualoilla onkin laajennetun mallin käänteis- matriisin valossa huomattavasti suurempi alue- taloudellinen merkitys, kuin ahtaasti tuotanto- riippuvuuksille rakentuvat avaintoimialakritee-

rit antavat ymmärtää. Työllisyystilanteeseen ja julkisen sektorin politiikkaan reagoivina tulo- ja kulutusriippuvuuksilla on sijansa myös ra- kennemuutoksissa.

Matriisien A ja F kerrointen välityksellä toi- mialojen tuotevalikoima, teknologia ja kauppa sekä kotitalouksien kulutuskäyttäytyminen eri- laistavat melkoisesti alueiden tuotantomaise- maa toisiinsa ja varsinkin koko maahan verrat- tuna. Liitteen 2 kuvat havainnollistavat asetel- maa palvelujen näkökulmasta. Kainuussa suh- teellisen yksipuolisen teollisen perustan joh- dosta rakenteissa korostuvat toisaalta alkutuo- tanto ja siihen suoraan liittyvät teollisuuden- alat, toisaalta väestöön suuntautuvat palvelut endogeenisine tulo- ja kulutusriippuvuuksi- neen. Myös palvelujen ja niiden tuotannossa syntyvien tulojen käyttö näkyy useimmilla ta- varantuotannon toimialoilla merkittävänä. Vä- häisimpiä kytkennät ovat palvelujen edellyttä- mässä tavarantuotannossa – niitä eivät vahvis- ta suuremmin matriisin F kertoimetkaan, kos- ka etenkin endogeeninen kulutus painottuu palveluihin. Kainuuseen verrattuna Pohjois- Pohjanmaan riippuvuudet ovat vahvempia tek- nologiateollisuudessa ja yksityisissä palveluis- sa. Koko maahan verrattuna taas molempien maakuntien rakenneprofiili on matalampi joh- tuen niiden tuotantoon ja tulonkäyttöön liitty- vistä tuontivuodoista.

2.2. Mallin ositus: palvelut ja muu tuotanto

Toimialaryhmien riippuvuuksien analyysi pa- nos-tuotoskehikossa on ollut suhteellisen vä- häistä verrattuna esimerkiksi alueidenvälisiin tarkasteluihin. Kuitenkin jo Simpsonja Tsukui (1965) osoittavat, että varsin erityyppisissäkin talouksissa tuotannon perusrakenne pelkistyy

muutamaan blokkiin, jotka ovat toisistaan jok- seenkin riippumattomia. Myös palvelutoimi- alojen aluetaloudellisesta asemasta saa jäsenty- neemmän käsityksen, jos niitä tarkastellaan mallissa omana osasysteeminään. Viime aikoi- na kiinnostusta nimenomaan palvelujen ja ta- varantuotannon riippuvuuksiin ovat osoitta- neet Guoym.(1999), Hirvonen(1995) ja Zayt- seva (2000). Barker (1990) puolestaan on ar- vioinut palvelujen osuutta kansantalouden kas- vussa. Näissä kaikissa esimerkeissä dekompo- nointia on sovellettu avoimeen panos-tuotos- malliin, jolloin ratkaisusta puuttuvat toimialo- jen kytkennät tulonkiertoon.

Kun päähuomio on alueen toimialojen ak- tiviteetissa eikä tulonjaossa, ei mallin tuotanto- ja kulutusriippuvuuksia ole välttämätöntä ana- lysoida erikseen, vaan dekomponointi voidaan perustaa summakertoimille D = A + F. Panos- tuotostaulujen toimialaluokituksen pohjalta kunkin alueen tuotanto jaetaan kahteen toimi- alaryhmään: palvelut (toimialat 25–37) sekä kaikkien muiden toimialojen (1–24) ryhmä joka painottuu tavarantuotantoon.⁴Näin ryhmitel- tynä kulutusosuuksilla laajennettu panosker- roinmatriisi D voidaan jakaa neljään blokkiin:

D¹¹= toimialojen 1 – 24 keskinäiset riippu- vuudet

D²²= palvelutoimialojen (25 – 37) väliset riip- puvuudet; tässä blokissa väestön hyvin- vointipalvelujen klusteri rajautuu toimi- alojen 35–37 välisille riippuvuuksille ra- kentuvaksi ”nurkkaukseksi”

D¹²= palvelutoimialojen tuotantoon ja tulon- muodostukseen liittyvä välituotteiden ja kulutustavaroiden hankinta tavarantuo- tannon toimialoilta

D²¹= tavarantuotannon aikaan saama palvelu- jen kysyntä

Panos-tuotosmallin rakenne voidaan nyt esit- tää dekomponoidussa muodossa:

x¹ D¹¹ D¹² x¹ y¹ (5)

( )

^{x2 =}

( )( )

^{D21 D22 x2 +}

( )

^y2

Toimialojen tuotanto kiinnittyy blokkien sisäis- ten ja välisten rakenneparametrien välityksellä loppukysyntään, jossa niin ikään on erotettu palvelutoimialoille kohdistuva kysyntä y²(= y^2G + y^2I+ y^2E) muiden toimialojen kysynnästä y¹.

Yhtälön (5) ratkaisu voidaan kirjoittaa tii- vistettynä muodossa:

x¹ B¹¹ B¹² y¹ (6)

( )

^{x2 =}

( )( )

^{B21 B22 y2}

Osamatriisi B²²=

(

^{(I–D22)–D21(I–D11)–1 D12}

)

^–1

kuvaa itse palvelutoimialojen kokonaistuotan- toa niiden loppukysynnän kasvaessa yhdellä yksiköllä. Tämä osamatriisi sisältää sekä palve- lujen blokin sisäiset että tavarantuotannosta palautuvat vaikutukset. Palvelujen tuottaminen edellyttää myös välitöntä tavarapanosten ja ku- lutustavaroiden käyttöä, mikä kasvattaa näiden tuotantoa osamatriisin B¹²= (I – D¹¹)^–1D¹²B²² kertoimien mukaisesti. Palvelublokin näkökul- masta nämä kertoimet ovat ulkopuolisista tuo- tantoriippuvuuksista johtuvia vuotoja, jotka ovat analogisia alueidenvälisissä malleissa mää- riteltyjen tuontivuotojen kanssa. Matriisista B²² voidaan palvelujen tavarantuotannosta saamat palautevaikutukset määritellä myös erikseen erotuksena B²²– (I – D²²)^–1, missä jälkimmäinen termi kuvaa pelkästään palvelublokin sisäisille

4 Toimialaluokitus sisältyy liitteeseen 1.

riippuvuuksille rakentuvia tuotantokertoimia.

Tavarantuotannon sisäiset ja palvelutuotannos- ta palautuvat vaikutukset sisältyvät puolestaan kertoimiin B¹¹= (I–D¹¹)^–1

(

^{D12B22D21(I–D11)–1}

+ I

)

. Tavarantuotannosta palveluihin välitty- vät vaikutukset, joita perinteiset ”economic base” -mallit korostavat, määrittelee osamatrii- si B²¹= B²² D²¹(I – D¹¹)^–1.

Alustavien laskelmien mukaan teollisuuden ja muun tavarantuotannon ”vetoapu” palvelu- aloille on kiistaton. Koko maassa niiden lop- pukysynnän aiheuttamasta tuotannon kasvus- ta noin viidesosa kohdentuu palvelublokin toi- mialoille. Maakunnissa osuudet jäävät enim- millään 15 prosenttiin johtuen niiden yksipuo- lisemmasta toimialarakenteesta ja tuontivuo- doista. Koko maassa myös palvelujen kysynnän edellyttämästä kokonaistuotannosta keskimää- rin viidesosa toteutuu tavarantuotannon toimi- aloilla. Alueilla vastaava osuus on kymmenen prosentin luokkaa, enimmillään Lapissa. Vuo- tovaikutusten keskimääräiset osuudet perustu- vat olettamukselle, että kaikkien toimialojen loppukysyntä kasvaa saman verran. Näin ei tie- tenkään todellisuudessa ole, vaan blokkien vä- linen tuotannon ”siirtymä” määräytyy toimialo- jen erisuurista vuodoista näiden loppukysyn- nän suhteessa.

2.3. Kysynnän vaikutukset työllisyyteen

Päähuomio panos-tuotosmallin dekomponoin- neissakin on yleensä tuotantokertoimissa ja toi- mialojen kasvussa. Nykyisen työttömyyden sa- moin kuin tulevaisuudessa työvoiman riittävyy- den näkökulmasta tuotantoa relevantimpi toi- mialojen arviointiperusta ovat työllisyysvaiku- tukset. Ne määräytyvät toimialojen välittömis-

tä työpanoskertoimista, joita merkitään vaaka- vektorilla t = (t1,...,t37), sekä yhtälössä (4) mää- ritellystä käänteismatriisista:

(7) t* = t(I–A–c’g)^–1

Tuloksena saadun kokonaistyöllisyyden kertoi- met t* = (t1*,...,t37*) osoittavat, minkä verran kukin toimiala lisää alueen työllisyyttä, jos sen loppukysyntä kasvaa yhdellä yksiköllä. Alueel- listen panos-tuotostaulujen aineistosta saadut työpanoskertoimet määrittelevät toimialojen työllisyyden suhteessa niiden kokonaistuotan- toon kiinteäksi, jolloin kysynnän lisääntyessä työllisyyden oletetaan kasvavan samassa suh- teessa. Todellisuudessa tuottavuuden nousu vähentää työvoiman tarvetta, minkä vuoksi yh- tälön (7) ratkaisua on pidettävä työllisyysvai- kutusten ylärajana.

Välittömän työpanoksen ja myös yhtälön (7) kokonaistyöllisyyden kertoimien valossa varsinainen maatalous on sekä kansantaloudes- sa että maakunnissa ehdottomasti työllistävin toimiala tuotosyksikköä kohden. Maatalouden kytkennöistä johtuen myös muiden elintarvike- tuotannon alojen työllisyysvaikutus on suuri.

Useimmilla teollisuuden toimialoilla ja tuotan- topalveluissa välilliset vaikutukset syntyvät suuremmassa määrin suorien toimialakytken- töjen kuin tulonkierron välityksellä. Sen sijaan hyvinvointipalvelujen kolmella toimialalla näi- den kahden tekijän merkitys on jokseenkin sa- maa luokkaa.

Toimialablokkien työllisyysvaikutukset joh- detaan kertomalla ratkaisun (6) osamatriisit vastaavilla toimialojen työllisyyskerrointen vek- toreilla t¹= (t1,..., t24) ja t²= (t25,...,t37). Palvelu- jen loppukysynnän kaikkiaan aikaan saamat työllisyysvaikutukset jakautuvat blokkien kes- ken seuraavasti:

(8) t*²= t¹(I–D¹¹)^–1D¹²B²²+ t²B²²

Jälkimmäinen termi kuvaa kokonaistyöllisyyt- tä itse palvelublokin toimialoilla ja ensim- mäinen endogeenisten riippuvuuksien väli- tyksellä tavarantuotannossa toteutuvaa työlli- syyttä. Vastaavasti tavarantuotantoon suun- tautuvan kysynnän työllisyysvaikutuksista osa t²B²² D²¹(I–D¹¹)^–1kohdistuu tuotanto- ja tulo- riippuvuuksien välityksellä palvelualoille. Siten alueellisten palvelujenkaan kokonaistyöllisyys ei määräydy vain paikallisesta kysynnästä ja tuotannon tehokkuudesta, vaan sitä voi kasvat- taa esimerkiksi teollisuuden vienti.

Miten sitten lopulliset työllisyysvaikutukset jakautuvat palvelujen ja tavaroiden tuotannon kesken? Välitön työllisyysvaikutus kohdistuu tietysti toimialalle, jonka loppukysyntä kasvaa.

Välilliset vaikutukset kantautuvat välituote- ja kulutusriippuvuuksien kanavoimasta tuotan- nosta johtuen laajemmalle talouteen. Kansan- taloudessa tavarantuotannon kasvun aikaan- saamista työllisyysvaikutuksista keskimäärin jopa runsas neljännes toteutuu palvelujen tuo- tannossa, mikä osin johtuu näiden suuresta työvaltaisuudesta. Pohjois-Pohjanmaalla tava- rantuotannon työllisyysvaikutuksista palvelu- aloille välittyy keskimäärin viidesosa, muissa maakunnissa 17 %. Työllisyysvuodot palvelu- aloille ovat lähes kauttaaltaan vastaavia tuotan- tovuotoja suuremmat. Myös niiden toimialoit- tainen hajonta on selvästi suurempaa kuin tuo- tantokerrointen. Käytännössä blokkien keski- määräisillä osuuksilla ei sellaisinaan ole merki- tystä, vaan niiden ja eri toimialojen lopullisen työllistämisvastuun ratkaisee se, miten loppu- kysyntä kohdentuu tavaroiden ja palvelujen kesken.

Palvelujen kysynnän vaikutus tavarantuo- tannon työllisyyteen on ymmärrettävästi vähäi-

sempi kuin tavaratuotannon vastaava vaikutus palvelujen tuotantoon – teollisuuden alhaisis- ta työpanoskertoimista johtuen myös vastaaviin tuotantovuotoihin verrattuna. Kuitenkin blok- kien välinen synergia on kansantalouden tasol- la vahva myös tässä suunnassa, sillä palvelujen kysynnän vaatimasta työllisyydestä välittyy ta- varantuotannon toimialoille keskimäärin lähes viidennes. Alueilla blokkien välinen työllisyys- vaikutusten vuoto on suurinta Lapissa (13 %).

Palvelutoimialoilta tavarantuotantoon johtuvat vaikutukset ovat ylivoimaisesti suurimmat ra- dan- ja tienpidossa johtuen sen voimakkaista kytkennöistä työvaltaiseen rakennustoimin- taan.⁵Myös majoitus- ja ravitsemustoiminnas- sa sekä kiinteistötoiminnassa tavarantuotan- toon kanavoituvat työllisyysvaikutukset ovat merkittävät. Väestöön kohdistuvissa palveluis- sa eivät tavarantuotantoon välittyvät vaikutuk- set liity niinkään korkeaan teknologiaan kuin perushuoltoon kuten elintarvikkeiden ja ener- gian tuotanto.

Blokkien välisiä työllisyysvaikutuksia voi- daan pohtia paitsi työllisyyden määrän, myös työmarkkinoiden rakenteiden kannalta. Edel- lä kuvattujen työllisyysvuotojen valossa teolli- suuden suhdannevaihtelut vaativat melkoista joustavuutta myös palvelualojen työvoimalta.

Palvelujen sisällön muuttuessa ja viennin kas- vaessa yhä tärkeämpi merkitys on työvoiman koulutustasolla ja muilla laadullisilla ominai- suuksilla. Kuitenkin on nähtävissä, että uuden teknologian myötä myös perifeerisille alueille on sijoittunut rutiinipalveluja (kuten ”call cen- terit”), joiden markkina-alue on periaatteessa rajaton ja joiden sijainnin ratkaisevat työvoi- man saatavuus ja kustannukset. Erikoistumisen

5 Näiden toimialojen välinen riippuvuus näkyy myös liit- teen 2 rakennekuvissa ko. blokin korkeimpana ”piikkinä”.

myötä palvelujen työvoiman kysynnässä on nähtävissä duaalinen kehitys: toisaalta työvoi- man vaatimusten nousu, toisaalta rutiiniluon- teiseen työhön sopeutuvan, halvan työvoiman tarve.

3. Ajatuksia mallin soveltamis- ja kehittämismahdollisuuksista Laajennettu panos-tuotosmalli luo mahdolli- suuksia analysoida niin markkinamuutosten kuin julkisen sektorin kulutuksen ja tulonsiir- tojen vaikutuksia alueiden kasvuun ja työllisyy- teen. Julkisten palvelujen menot kohdentuvat suoraan kyseisille toimialoille, kun taas tulon- siirrot lisäävät kulutusta kauttaaltaan. Taantu- man tapauksessa mallilla voidaan arvioida en- dogeenisten palvelujen mahdollisuuksia korva- ta kysynnän ja työllisyyden menetyksiä avoi- mella sektorilla. Kiinteäkertoimisena malli so- veltuukin paremmin kysynnän muutosten vai- kutusanalyysiin kuin itsenäiseen kehityksen ennustamiseen.

Rakenne- ja vaikutusanalyysia voidaan sy- ventää mallin tarkoituksenmukaisilla dekom- ponoinneilla, mahdollisesti myös tärkeimpien muuttujien mikroanalyyseilla. Työvoiman ja ko- titalouksien rakennetiedot laajentaisivat alueel- lisia panos-tuotostauluja sosiaalitilinpidon suuntaan. Väestön sosioekonomisten rakentei- den kuvauksen ohella sosiaalitilinpidon toise- na perustehtävänä on kuvata talouden instituu- tioiden välisiä riippuvuuksia. Toteutuessaan se mahdollistaisi julkisen sektorin maksamien ja saamien tulonsiirtojen kattavan määrittelyn ja analyysin osana talouden rakenteita. Laajennet- tu tilinpito olisi vankka perusta myös alueiden ja väestön asemaa kuvaaville rakenneindikaat- toreille, jotka antaisivat nykyistä yhtenäisem- män ja laaja-alaisemman perustan alueiden ver-

taamiselle ja kehittämisohjelmille myös EU:n puitteissa (Keuningym. 2003 ja Leaderdership group SAM2003).Vaikka Tilastokeskus on kul- kenut sosiaalitilinpidon kansallisessa toteutuk- sessa EU-maiden eturintamassa, ei sen alueel- linen toteuttaminen kokonaisuudessaan liene tilastollisista ongelmista johtuen realistista eikä laajennetun panos-tuotosmallin kannalta vält- tämätöntäkään.

Toimialojen blokkitarkastelu tarjoaa näkö- kulman yksittäisten avaintoimialojen etsinnän ja aluetaloudellisen analyysin välimaastoon.

Kotitalouksien liittäminen tuotantoprosessiin laajentaa tarkastelua toimialojen kasvumahdol- lisuuksista yleiseen taloudelliseen aktiviteettiin.

Koko aluekehityksen kannalta on aihetta poh- tia sekä yritysten että julkisen sektorin toimin- nalle rakentuvien tuotantoblokkien merkitystä ja vahvistamisen tarvetta. Ajatus on tuttu jo klusterianalyysista, jonka kilpailuolettamus ei kuitenkaan sellaisenaan ole yleistettävissä kaik- kiin toimialoihin. Kun merkittävä osa etenkin pienten maakuntien tuotannosta perustuu pai- kallisten kotitalouksien kysynnälle ja julkisen sektorin toiminnalle, toimialojen tärkeyttä on analysoitava laajemmin kuin vain niiden kilpai- lukyvyn ja kasvun perusteella. Oma kysymyk- sensä on toiminnallisesti perusteltujen blokkien rajaaminen. Tässä tarkastelussa päähuomio on ollut palveluissa. Jos analysoidaan tavarantuo- tantoa, se on aihetta jakaa useampaan blokkiin.

Pienessä aluetaloudessa toiminnallisesti järke- viä blokkeja ei kuitenkaan ole monta.

Panos-tuotostaulussa välituotematriisin dia- gonaaliblokit kuvaavat toimialoja yhdistävien tuotantoklusterien ydintoimintoja (Hoen 2002). Lävistäjäblokeissa toimialariippuvuudet ovat yleensä vahvimmat ja tuontiriippuvuus vähäisintä, joten niillä on keskeinen merkitys kerrannaisvaikutusten syntymisessä. Viime

vuosikymmenien globalisoituminen on kuiten- kin johtanut alueilla tuotantorakenteiden hau- rastumiseen, joka Hewingsin ym.(1998) mu- kaan kohdistuu voimakkaimpana toimialojen sisäisiin riippuvuuksiin. Syynä kehitykseen on yritysten eri maissa sijaitsevien toimipaikkojen keskinäinen kauppa. Varsinkin kokonaisten toimipaikkojen siirtyminen alueelta näkyy pa- nos-tuotostaulun diagonaalielementteihin pie- nenemisenä. Todettu kehityssuunta murtaa tuotannollisia rakenteita rajummin kuin tyypil- liset tuontivuodot. Ilmiö koettelee kilpailun globaalisuudesta johtuen suuriakin talouksia, mutta tuotannoltaan yksipuolisia alueita suh- teellisesti voimakkaammin niiden harvojen klusterien muretessa.

Tuotantorakenteen muutosten analyysi käy mahdolliseksi, kun Tilastokeskuksessa vuodel- ta 2002 tekeillä olevat alueelliset panos-tuotos- taulut valmistuvat. Väestöpalveluissa toimialo- jen ja kotitalouksien riippuvuudet ovat suhteel- lisen pysyviä, eivätkä alueiden väliset erot ole kovin suuria. Sen sijaan vientiteollisuudessa ja tuotantopalveluissa tapahtuva markkinakehitys saattaa uudistaa ja erilaistaa alueiden tuotan- tomaisemaa niin hyvässä kuin pahassakin mie- lessä.

Teollisuustoimialojen avautumisen vasta- painona voidaan alueiden perusrakennetta pyr- kiä vahvistamaan palveluja kehittämällä, mut- ta ei rajattomasti. Endogeeniset palvelut voi- vat kasvaa vain väestön ja kuntien tulojen ra- joissa. Kaupallisten palvelualojen pyrkimykse- nä on päästä teollisuuden vanavedessä kansain- välisille tai vähintäänkin kansallisille markki- noille. Alueiden kokonaiskehityksen arvioimi- sen kannalta ongelma on, että yksityisiä ja jul- kisia palveluja tuotetaan samoilla toimialoilla, mutta niiden kysyntä määräytyy kovin eri ta- voin.

Kirjallisuus:

Barker, T. (1990): ”Sources of Structural Change for the UK Service Industries 1979–84.” Economic Systems Research, vol. 2, No 2.

Forssell, O. (1985): Panos-tuotosmallit. ETLA Elin- keinoelämän tutkimuslaitos B 46.

Guo, J., M. Sonis ja G. Hewings (1999): ”An Anal- ysis of Internal and External Linkages of Manu- facturing Industries: Application to Chinese Metropolitan Economies.” Teoksessa Hewings, G. J. D., M. Sonis, M. Madden ja Y. Kimura:

Understanding and Interpreting Economic Struc- ture. Springer-Verlag.

Hewings, G. J. D., G. R. Schindler, P. R. Israilevich ja M. Sonis (1998): ”Agglomeration, Clustering and Structural Change: Interpreting Changes in the Chicago Regional Economy.” Julkaisussa Steiner, M.: Clusters and regional Specialization.

ERRS 1998 (8).

Hirvonen, M. (1995): Interdependence Between Manufacturing Sector and Services. Tampere Eco- nomic Working Papers 3/1995. Department of Economics, University of Tampere.

Hoen, A. R. (2002): ”Identifying Linkages with a Cluster-based Methodology.” Economic Systems Research, vol. 14, No. 2.

Jensen R. C., G. R. West ja G. J. D. Hewings (1987):

”The Study of Regional Economic Structure Us- ing Input-Output Tables.” Regional Studies, vol.

22, No. 3.

Keuning, S. ja M. Verbruggen (2003): ”European Structural Indicators, a Way Forward.” Econom- ic Systems Research, vol. 15, No. 2.

Leaderdership group SAM (2003): Handbook on Social Accounting Matrices and Labour Accounts.

European Comission, Population and Social Conditions 3/2003/E/N°23.

Schumann, J. (1994): ”Does it Make Sense in Ap- ply the Static Open Input-Output Model for Imputation and Structural Decomposition?”

Economic Systems Research, vol. 6, No. 2.

Simpson, D. ja J. Tsukui (1965): ”The Fundamen-

tal Structure of Input-Output Tables, an Inter- national Comparison.” The Review of Econom- ics and Statistics, vol. LVIII, No. 4.

Tilastokeskus (2000): Alueellinen panos-tuotos 1995 – Taulukot ja laadintamenetelmät. Kansantalous 2000:19.

West, G. R. (1999): ”Structural Change and Fun- damental Economic Structure: The Case of Aus- tralia.” Teoksessa Hewings, G. J. D., M. Sonis,

M. Madden ja Y. Kimura: Understanding and Interpreting Economic Structure. Springer-Ver- lag.

Zaytseva, Y. (2000): ”Link between Final Demand and Value Added: Two-blocks Input-Output Model with Separation of Goods and Services.”

XIII International Conference on Input-Output Techniques. Marcata, Italy.

LIITE 1. Panos-tuotosmallin toimialaluokitus

1Kuvissa etualalla näkyy palvelujen sisäinen blokki (D²²); vasemmalla ovat palvelujen tuotannon välituote- ja tulonkäytön riippuvuudet tavarantuotannosta (D¹²) ja oikealla tavarantuotannon riippuvuudet palveluista (D²¹).

LIITE 2. Toimialojen välittömät välituote- ja kulutusriippuvuudet, Kainuu ja koko maa 1995¹