Elli Häkkinen
IKÄÄNTYNEIDEN PARISKUNTIEN KÄSITYS KOTITALOUSTYÖN LUONTEESTA JA JÄRJESTÄMISESTÄ OSANA ARJEN HYVINVOINTIA
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Filosofinen tiedekunta
Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto, Savonlinna Kotitalousopettajakoulutus
Kotitaloustieteen pro gradu -tutkielma Maaliskuu 2018
Filosofinen tiedekunta Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto Tekijät
Elli Häkkinen Työn nimi
Ikääntyneiden pariskuntien käsitys kotitaloustyön luonteesta ja järjestämisestä osana arjen hyvinvointia
Pääaine Työn laji Päivämäärä Sivumäärä
Kotitaloustiede
Pro gradu -tutkielma x
30.3.2018 80 + 2 liitettä Sivuainetutkielma
Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä
Väestön ikääntyminen on voimakasta ja kasvu tapahtuu erityisesti aktiivisten ja hyvän toimintakyvyn kol- mannen iän väestöllä. Ikääntyneiden kotona-asumista halutaan lisätä ja tukea, jonka vuoksi heidän kotita- loustyönsä vaatii tutkimusta. Tutkielma pohjusti tätä aihetta esittelemällä ikääntynyttä henkilöä sekä ikään- tyneiden pariskuntien kotitaloustyön ominaispiirteitä arjen toiminnan, toimintakyvyn sekä käytetyn ajan ja tasa-arvon näkökulmista. Haverisen (1996) arjen hallinta -käsite liittää arjen hyvinvoinnin päämääräksi, jota tavoitellaan kotitaloustyöllä.
Tämän kotitaloustieteen pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli lisätä ymmärrystä ikääntyneiden pariskun- tien kotitaloustyön järjestämisestä ja luonteesta sekä kotitaloustyön yhteydestä arjen hyvinvointiin ikäänty- neiden käsitysten kautta. Tutkielman tutkimusote oli laadullinen tutkimus. Aineisto kerättiin teemahaastat- teluna syksyllä 2017 viideltä yhteisessä taloudessa asuvalta eläkeläispariskunnalta sekä yksilö- että pari- haastattelujen muodossa. Aineisto analysoitiin teoriasidonnaisena sisällönanalyysina teemoitellen ja tyypi- tellen.
Tutkielman tuloksena saatiin kolme ikääntyneiden pariskuntien kotitaloustyön järjestämisen toimintamallia, jotka pohjautuivat yleisesti pariskuntien tekemälle kotitaloustyölle sekä kotitaloustyön järjestämisen teki- jöille. Toimintamalleista kotitaloustyö yhteisellä vastuulla pohjasi yhteisen tekemisen ajatukselle, kotita- loustyö jaetulla vastuulla keskittyi rutiininomaisesti jakautuneisiin kotitalouden tehtävienjakoon sekä koti- taloustyö vaimon vastuulla korosti vaimopainotteisuutta kotitaloustöiden suunnittelussa ja toteutuksessa.
Ikääntyneiden pariskuntien kotitaloustyön luonnetta kuvasivat seuraavat piirteet: hyvinvoinnin tavoittelu, luonnollisuus, rutiinit, laatu, työn arvostus, yksilöllisyys ja taloudellisuus. Käsitykset luonteesta pohjautui- vat pariskuntien arvomaailmoihin. Ikääntyneille pariskunnille kotitaloustyö merkitsi yhteyttä arjen hyvin- vointiin, sillä sitä saavutettiin sekä kotitaloustyön tekemisen että myös valmiin lopputuloksen kautta.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että ikääntyneiden pariskuntien kotitaloustyöllä, arjen hyvinvoinnilla ja arjen hallinnalla on yhteys. Myös kotitaloustyön luonne liittyy tähän ketjuun, sillä se ohjaa arvojen välityk- sellä kotitaloustyön järjestämistä, järjestämisen tekijöitä sekä järjestämisessä ilmenevää vuorovaikusta. Joh- topäätökset saavat tukea Haverisen (1996) arjen hallinta -käsitteen laadullisesta sisällöstä. Kotitaloustyö on ikääntyneille pariskunnille merkittävä väylä vaikuttaa omaan arjen hyvinvointiin.
Avainsanat
Ikääntynyt pariskunta, kotitaloustyö, kotitaloustyön järjestäminen, kotitaloustyön luonne, arjen hallinta, arjen hyvinvointi.
UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Faculty
Philosophical Faculty
School
School of Applied Education science and Teacher Education, Savonlinna Author
Elli Häkkinen Title
Elderly couples’ perception of arrangement and nature of household work as part of mastery of everyday life
Main subject Level Date Number of pages
Home economics
Master’s thesis x
30.3.2018 80 + 2 appendices
Minor’s thesis Bachelor’s thesis
Intermediate studies’ thesis Abstract
Aging of the population is strong phenomena. It’s happening especially among people of the third age who are active and whose ability of function is good. Research of the elderly people is necessary because their living in their own homes is appreciated and supported. The topic of this study was approached by introduc- ing the elderly people and couple’s special characteristics of household work in perspective of everyday life, ability of function, used time and equality. Haverinen’s (1996) concept of mastery of everyday life presents well-being of everyday life as a goal which is pursued by household activities.
The aim of this master’s thesis was to increase the knowledge of the elderly couples’ arrangement and nature of household work and a relationship between the household work and well-being of everyday life through perceptions of the elderly couples’. The study was a qualitative study. The research was conducted as an individual and pair thematic interviews with five elderly, in the same household living, couples in the au- tumn 2017. The research data was analysed by using theory guided analysis with categorising by themes and paradigms.
As a result of this study, three elderly couples’ operations models of household work were created. The models were based on the overall household work conducted by the couples as well as the factors concerning the arrangement of household work. Household work for common responsibility model was based on shared doing, household work for divided responsibility focused on separated routine-like household tasks and household work for five’s responsibility underlined wifely planning and realisation. The elderly couple’s nature of household work was represented following traits: an ambition of well-being, naturalness, routines, quality, respect of work, individuality and economy. The perceptions of the nature were based on couples’
values. Doing household work and its outcomes created well-being of everyday life for elderly couples’. For them it meant a connection between household work and well-being of everyday life.
As a conclusion of the study, it can be mentioned that the elderly couples’ household work, well-being of everyday life and mastery of everyday life are connected. Also the nature of household work is linked to this chain because alongside with values, household work guides the arrangement of household work, the organisation factors of household work and an interaction on the arrangement. The conclusions are sup- ported by Haverinen’s (1996) concept of mastery of everyday life and its qualitative contents. Household work is remarkable route to how the elderly couples affect their own well-being of everyday life.
Keywords
Elderly couple, household work, arrangement of household work, nature of household work, mastery of everyday life, well-being of everyday life.
Sisällys
1 JOHDANTO ... 5
2 IKÄÄNTYNEEN PARISKUNNAN KOTITALOUSTYÖ JA ARJEN HALLINTA ... 8
2.1 Ikääntyneen määritelmä ... 8
2.2 Ikääntyneen kotitaloustyö ... 10
2.2.1 Ikääntyneen kotitaloustyö arjen toimintana ... 10
2.2.2 Ikääntyneen kotitaloustyöhön vaikuttavat tekijät ... 13
2.2.3 Ikääntyneen kotitaloustyöhön vaikuttavat toimintakyvylliset erityispiirteet ... 14
2.2.4 Ikääntyneen kotitaloustyön ajankäyttö ja tasa-arvo ... 19
2.2.5 Ikääntyneen kotitaloustyön keventäminen ... 23
2.3 Kotitaloustyö osana arjen hallintaa ... 24
2.4 Ikääntyneen arjen hyvinvointi ... 29
2.5 Yhteenveto teoreettisesta viitekehyksestä ... 31
3 TUTKIELMAN TARKOITUS JA TUTKIMUSKYSYMYKSET ... 33
4 TUTKIELMAN TOTEUTUS ... 34
4.1 Tutkielman tutkimusote ja taustafilosofia ... 34
4.2 Aineiston hankinta ... 36
4.3 Aineiston analyysi ... 38
5 TULOKSET JA NIIDEN TARKASTELU ... 42
5.1 Kuvaus haastatelluista pariskunnista ... 42
5.2 Ikääntyneiden pariskuntien kotitaloustöiden järjestämiseen vaikuttavat tekijät ... 48
5.3 Ikääntyneiden pariskuntien kotitaloustyön järjestämisen toimintamallit ... 52
5.4 Ikääntyneiden pariskuntien käsitykset kotitaloustyön luonteesta ... 56
5.5 Kotitaloustyö ikääntyneiden pariskuntien arjen hyvinvoinnin muodostajana ... 60
6 POHDINTA ... 64
6.1 Johtopäätökset ... 64
6.2 Luotettavuuden arviointi ... 70
6.3 Jatkotutkimusaiheita ... 74 LÄHTEET
LIITTEET (2 kpl)
1 JOHDANTO
Väestön ikääntyminen on voimakasta koko Euroopan alueella eikä Suomi tee poikkeusta. On ennustettu, että vuodesta 2015 vuoteen 2060 vanhushuoltosuhde, 65-vuotiaiden suhde 100 työ- ikäistä kohden, melkein kaksinkertaistuu (Eurostat 2017). Eliniän pitenemisellä on monia eri tekijöitä, mutta kaksi merkittävintä ovat terveydenhuollon paraneminen sekä yleinen elintason ja hyvinvoinnin nousu. Terveydenhuollon paraneminen näkyy kansallisesti lapsikuolleisuuden merkittävänä pienemisenä sekä maailmanlaajuisesti terveydenhuollon laajentumisena yhä suu- remmalle osalle maailman väestöstä. Yleinen kehitys on vaikuttanut molempiin syihin, sillä tiede ja tutkimus ovat nostaneet osaamistamme ja elintasoamme. Pidempi elinikä sekä synty- vyyden aleneminen 1950-luvun jälkeen ovat muuttaneet suomalaista ikäjakaumaa. Tähän lisät- tynä syntyvyyden alenemista edeltänyt syntyvyyden korkea piikki, niin kutsutut suuret ikäluo- kat, ovat kasvattaneet ikääntyneiden suhteellista osuutta. (Jyrkämä 2001, 267–268.) Vuonna 2015 yli 65-vuotiaiden osuus Suomen väestöstä on naisten osalta jo 22,8 % ja miesten 18,0 %, kun vielä 65 vuotta sitten osuudet olivat 7,9 % sekä 5,2 %. Nykyisenlaisella kehityksellä yli 65- vuotiaiden naisten ja miesten osuuksien arvioidaan jatkavan kasvuaan 30,5 %:iin ja 27,2 %:iin.
(Tilastokeskus 2016, 7.)
Käsitteitä ikääntynyt henkilö ja ikäihminen käytetään tutkielmassa samaa tarkoittavina. Tästä väestöstä tehtävä tutkimus on viime aikoina lisännyt kiinnostustaan edellä esitettyjen ikäänty- neiden määrän ja osuuden kasvun seurauksena. Ikäihmisiä koskeva tutkimus saa erilaisia pai- notuksia ja lähtökohtia tutkimusalasta riippuen ja on vilkasta muun muassa lääketieteellisestä ja psykologisesta näkökulmasta. Kotitaloustieteen tutkimuskentässä ikääntyneet eivät ole pe- rinteisesti olleet keskeisimpänä tutkimuksen kohteena, vaikka tätäkin tutkimusta on tehty niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Ikäihmisten arkea koskevat tutkimukset kohdentuvat pääsääntöisesti hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmiin arjen kontekstissa, kuten esimerkiksi
Anderssonin (2007) tutkimus kahdestaan asuvien vanhojen pariskuntien arjesta, Friedin (2015) tutkimus ikääntyneiden pariskuntien toimintakyvyn ja asuinympäristön yhdistämisestä sekä Geistin ja Tablerin (2017) tutkimus eläkeläispariskuntien terveydentilan ja kotitöiden yhtey- destä. Suuressa mielenkiinnossa viimeaikaisissa arjen ja kotitöiden tutkimuksissa on ollut koti- töiden sukupuolittuneisuus, kuten Miettisen (2008; 2010) tutkimuksissa sekä Leopoldin ja Sko- pekin (2015) tutkimuksessa. Niin ikäihmisten kuin muidenkin väestöryhmien tutkimuksissa on näkyvissä, että tutkimukset koskevat pääsääntöisesti kokonaista kotityön käsitettä rajaamatta tutkimuksia tarkemmin kotitaloustyöhön. Erityisesti sukupuoliroolien ja tasa-arvon näkökul- masta kotitaloustyöt ovat otollinen tutkimuksen kohde. Ikäihmisten tutkimuskentässä hyvin- voinnin näkökulma on nousevana tutkimuksen kohteena, kuten Raijaksen (2008) arjen hyvin- voinnin mittaamiseen ohjaava raportti tekee. Kotitaloustieteen perusteemojen arjen, arjen hal- linnan ja kotitaloustyön näkökulmasta ikääntyneitä henkilöitä on tutkittu melko vähän. Tämä antaa tutkielmalleni mielenkiintoisen, mutta myös haastavan lähtökohdan. Arkielämän tutki- mukset ovat kuitenkin hyvin monimuotoisia, sillä esimerkiksi erilaiset ajankäyttö- ja kuluttaja- tutkimukset antavat omanlaistaan tietoa arjen toiminnoista myös ikääntyneiden näkökulmasta.
Tutkimuskohteena arki on monimuotoinen ilmiö, jossa keskitytään siihen, mitä arjessa todella tapahtuu. Pariskuntien jokapäiväinen toiminta, sen eri prosessit sekä merkitykselliset tapahtu- mat ovat arkitutkimuksen keskiössä. Arjen prosessien tapahtumaketjut halutaan nähdä todelli- sina toimintoina. (Korvela & Rönkä 2015, 211.) Arjen ja kotitaloustyön tutkiminen asettaa haasteet subjektiivisuutensa sekä arkipäiväisyytensä vuoksi. Toisaalta arki ja kotitaloustyöt kuuluvat yksilöllisinä kaikkien elämään, joten se on hyvin antoisa ja rikas tutkimuskohde. Ko- titöiden tutkimista ja mittaamista haastaa myös tieto, että kotitöitä tehdään paljon muun teke- misen ohella (Pääkkönen 2010, 104). Esimerkiksi ruoanlaitto on sellaista tekemistä, joka limi- tetään usein muun tekemisen yhteyteen.
Kasvavan länsimaisen tasa-arvoistumisen myötä kotityön ja sen alaisen kotitaloustyön tekemi- sessä on huomattu muutoksia. Tästä kertovat ajankäyttötutkimukset sekä esimerkiksi vapaa- aikatutkimukset. Vuoden 2002 vapaa-aikatutkimus raportoi 300 000 miehen harrastavan ruo- anlaittoa, kun naisten osuus jäi 200 000 vastaajaan. Vaikka tulosta ei voida tulkita mustaval- koisesti, että miehet tekisivät naisia enemmän ruokaa, miesten kiinnostus ruoanlaittoa kohtaan on kasvanut. Kyseinen tutkimus antoi myös ristiriitaisia signaaleja, sillä sama määrä miehiä, jotka harrastivat ruoanlaittoa, eivät osallistuneet lainkaan ruoanvalmistukseen. (Timonen 2005.) Kuitenkin kansalliset ajankäyttötutkimukset raportoivat, että naiset tekevät yli tunnin
enemmän kotitaloustöitä kuin miehet (Pääkkönen & Hanifi 2011, 25–26). Puolisoiden kotita- loustyöhön käyttämän ajan epätasapainoisuudesta huolimatta työnjakoon on oltu tyytyväisiä mielipidetutkimusten raporteissa (Miettinen 2010, 131). Perinteisten käytänteiden muuttumi- nen on hidas prosessi, kun vanhat tavat ja käsitykset ovat lujassa, erityisesti Ikääntyneellä vä- estöllä. Muutos vaatii halua epäkohtien korjaamiseen, joka lähtee tyytymättömyydestä nykyi- seen.
Tutkielman kiinnostuksen kohteena on ikääntyneiden pariskuntien arjen kokemuksien tutkimi- nen kotitaloustyön kautta. Ikääntyneiden pariskuntien omaleimaisuus muuhun väestöön verra- ten näkyy ansiotyöstä irtaantumisena, toimintakyvyllisinä muutoksina sekä pitkän elämän tuo- mana kokemuksena ja maailman kehityksessä elämisenä. Ikääntyneiden henkilöiden suhtautu- minen muuttuvaan maailmaan ja vallitseviin käsityksiin lisää tutkimuksen tekemisen mielen- kiintoa. Arjen tutkimisen subjektiivisuus ja haastavuus innostavat paneutumaan tutkimusaihee- seen ja pariskuntien yksilöllisiin kokemuksiin ja käsityksiin niin yksityisellä kuin yleiselläkin tasolla. Tutkielman tarkoituksena on lisätä kotitaloustieteen näkemystä ikääntyneiden pariskun- tien kotitaloustyöstä. Kiinnostus tutkielman tekemiseen lähtee niin kotitaloustieteestä kuin tut- kijan henkilökohtaisesta mielenkiinnosta edellä esitettyjen ikääntyneiden henkilöiden omalei- maisuuden ja pariskuntien yhteistoimijuuden valossa yhdistettynä perinteisesti sukupuoliroo- littuneeseen kotitaloustyöhön.
2 IKÄÄNTYNEEN PARISKUNNAN KOTITALOUSTYÖ JA AR- JEN HALLINTA
Ikääntyminen on biologinen ilmiö, jota on nykytiedon ja -taidon mukaan mahdotonta estää.
Ikääntymisen tuomia toimintakyvyn alenemisia on kuitenkin mahdollista hidastaa sekä niihin sopeutua pienillä ja suuremmilla arjen muutoksilla. (Portin 2013, 124.) Seuraavaksi keskitytään esittelemään teoreettisena viitekehyksenä ikääntyneen pariskunnan kotitaloustyötä kotitalous- tieteellisenä ilmiönä ikääntyneen, pariskunnan sekä kotitaloustyön erilaisten ominaispiirteiden valossa. Teoreettinen viitekehys käsittelee ikääntyneen henkilön määritelmän, kotitaloustyötä arjen toimintana ja siihen vaikuttavia tekijöiden toimintakyvyllisiä erityispiirteitä, kotitalous- työn keventämistä sekä kotitaloustyöhön käytettävää aikaa ja siinä näyttäytyvää tasa-arvoa. Ko- titaloustyö nähdään arjen toiminnan peruspilarina, joka toimii samalla arjen hallinnan tavoitteen välittäjänä. Tämän seurauksena teoreettisen viitekehyksen lopussa avataan Haverisen (1996) arjen hallinta -käsitettä laadullisten ulottuvuuksien näkökulmasta.
2.1 Ikääntyneen määritelmä
Ikääntynyt henkilö sekä ikäihminen ovat verrattavissa vanha ja vanhus sanojen kanssa. Nämä viittaavat yhteiskunnallisesti määriteltyyn luokitukseen ihmisestä ja asioista. Edellä esitettyjä käsitteitä käytetään niin arki- kuin tieteellisessä puheessa, mutta niiden sisältö ja määritys vaih- televat sanojan, kuulijan ja lähestymistavan mukaan. Ikääntynyt-käsitteen ymmärrys on sosiaa- lisesti ja yhteiskunnallisesti riippuvainen sekä niiden muokkaama. Tämän tutkielman ymmär- rystä ikääntyneestä henkilöstä avataan kolmannen iän käsitteen sekä kronologisen, funktionaa- lisen ja sosiaalisen iän näkökulmista.
Peter Laslettin kolmannen iän käsite pohjautuu elämänkulkuun, jossa elämä jakaantuu ikäkau- siin elämäntilanteiden ohjaamina. Ensimmäinen ikä sisältää lapsuuden ja nuoruuden, jolloin ollaan riippuvaisia muista ihmisistä. Toinen ikä on ajallisesti pisin sekä sitä määrittää työssä käyminen ja sisältää suuria sosiaalisia muutoksia, kuten perheenperustamisen. Neljättä ikää kutsutaan kansanomaisesti vanhuudeksi, jossa yksilön riippuvuus muista ihmisistä kasvaa jäl- leen ja fyysinen heikkous lisääntyy. Kolmannen ja neljännen iän pohjalta ikääntynyt ja vanhus -käsitteet saavat erotuksen. Perinteisesti toisen ja neljännen iän väliin jää siirtymävaihe, jolloin yksilöllä on lisääntynyttä vapaa-aikaa, mutta perinteiset vanhuuden fyysiset ja psyykkiset vai- vat eivät paina. Tässä kolmannen iän vaiheessa ollaan vielä aktiivisia ja aikaansaavia sekä ele- tään virikkeistä eläkeläisten ajanjaksoa. Heillä on aikaa ja tahtoa käyttää palveluita. (Jyrkämä 2001, 308–309; Karisto 2004; Muhonen & Ojala 2004.)
Kolmas ikä on ikäkausista yksilöllisin, sillä ikäkauden sijoittumisessa ja pituudessa on merkit- täviä eroja. Siinä missä toinen eläkkeelle jäänyt viettää aktiivista kolmatta ikää monta vuosi- kymmentä, toinen saattaa ajautua vanhuuteen suoraan eläköidyttyään. Kuitenkin ikääntyneen määritelmää halutaan tarkentaa kolmannen iän sisällä Jyrkämän (2001) jaon mukaan kronolo- gisen, funktionaalisen ja sosiaalisen iän perusteella. Tyypillisesti vanhuuden yksiselitteisessä määrittelyssä on käytetty kronologista ikää, joka määräytyy vanhuuseläkkeen ja eläkepolitiikan mukaan. Kronologisen iän perusteella suomalaisessa yhteiskunnassa ikääntyneiksi luokitellaan 65 vuotta täyttäneet, sillä tämä on juurikin vanhuuseläkkeelle siirtymisen alaikäraja. Tätä ikää käytetään myös tilastollisissa tarkoituksissa vanhuuden määrittelyssä. Ikäihmistä voidaan mää- ritellä myös toimintakyvyllisten ominaisuuksien mukaan funktionaalisena ikänä. Funktionaali- nen ikä kertoo toimintakyvystä ja sen heikkenemisestä, minkä perusteella vanhuus voidaan siir- tää funktionaalisesti 75–80 ikävuodesta alkavaksi. Sosiaalinen ikä on enemmän se, miksi yksilö itse kokee oman ikänsä ja ikääntymisensä. Sosiaaliseen ikään vaikuttavat niin kronologisen kuin funktionaalisenkin ikä, mutta kokemuksellisuutena funktionaalinen arvioiminen on tar- peetonta. Iän kokeminen ja ikääntymisen tuomat fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset vaikutukset ovat yksilöllisiä, minkä seurauksena sosiaalisen iän määrittäminen on vahvan yksilöllistä. (Jyr- kämä 2001, 279–282.)
Tässä tutkielmassa ikääntynyt henkilö nähdään edustavan kolmannen iän väestöä, joka saa ra- jauksen kronologisen, funktionaalisen ja sosiaalisen iän ulottuvuuksista. Kolmannen iän ikään- tynyt on yli 65-vuotias sekä fyysisesti ja psyykkisesti toimintakykyinen henkilö, joka selviytyy asumisesta ja toiminnoista omassa kodissaan.
2.2 Ikääntyneen kotitaloustyö
2.2.1 Ikääntyneen kotitaloustyö arjen toimintana
Arjen määrittely saa ominaispiirteitä eri tutkimusaloilta ja näkökulmista. Arkea tarkastellaan kotitaloustieteen näkökulmasta, jossa se katsotaan sijoittuvan pääsääntöisesti kotiin ja sen lä- hiympäristöön. Arki on kotitalouden jäsenten muokkaama prosessi, jossa tuotetaan sosiaalisia tunnetiloja ja suhteita sekä materiaaleja. Tähän prosessiin tarvitaan niin taloudellista kuin sosi- aalistakin pääomaa, aikaa, terveyttä sekä tietoja ja taitoja. Sosiaalisen pääoman, tunnetilojen ja suhteiden, käsittelyyn ja tuottamiseen vaaditaan vuorovaikutuksellista toimintaa muiden ihmis- ten kanssa. Arki on myös hyvinvoinnin tavoittelua tyydyttämällä niin elämän kannalta välttä- mättömiä perustarpeita kuin myös mielekkään elämän vaatimia tarpeita. Ihmiset hyödyntävät eri resursseja mielekkään ja kokonaisvaltaisen arjen muodostamisessa. Nykyisin arjen määrit- telyssä korostetaan tiukkojen arjen määrittelyn raja-aitojen uupumista, päivärytmejä ja rutiineja sekä yhteyttä tavalliseen ja jokapäiväiseen elämään. (Korvela & Rönkä 2015, 193–197; Raijas 2011, 243–248; Tuomi-Gröhn 2009, 148–154.)
Lähtökohtana kaikelle yksittäisen ihmisten ja kotitalouden toiminnalle on hyvinvoinnin tavoit- telu. Hyvinvointi vaatii perustarpeiden (ravinto, vaatteet, suoja sekä lasten ja vanhusten hoito) tyydytyksen sekä arjen sujumisen (Oinas 2010, 11; Raijas 2011, 243). Niin Suomessa kuin län- simaissa yleensäkin perustarpeiden tyydytys on hyvällä tasolla. Tämän vuoksi ihmisillä on ai- kaa ja mahdollisuuksia keskittyä muiden, spesifimpien tarpeiden ja halujen toteuttamiseen. Vä- littämisellä, arvostuksella ja itsensä toteuttamisella on tilansa ja paikkansa yksilöiden arjessa.
Päivittäisten toimintojen, kotitaloustöiden ja arjen hallinnan haasteet heijastuvat yksilöiden elä- mänlaatuun, vaikeuttavat itsenäistä elämää sekä kasvattavat erilaisten tapaturmien riskiä. Päi- vittäisten toimintojen toteuttamisen taso vaikuttaa kokonaisvaltaisesti yksilöön ja hänen ympä- ristöönsä. Keskimäärin väestön tasolla päivittäisten toimintojen suorittamisen taso alkaa laskea 70–75 vuotiaista eteenpäin. (Heikkinen, Kauppinen & Laukkanen 2013, 291–292). Pariskun- tien arkeen vaikuttavat vaimon ja miehen lisäksi myös kodin ulkopuoliset tahot, kuten lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Erilaiset yhteiskunnan instituutiot, kuten järjestöt ja terveyspalvelut, antavat oman panoksensa arjen muovaantumiselle. (Korvela & Rönkä 2015, 212.)
Arki koostuu välttämättömistä ja harrastuksenomaisista toimista, joilla tähdätään hyvinvoinnin tavoittelun erilaisten tarpeiden täyttämisen ja arjen sujumisen muodoissa. Kotitaloustyöt muo- dostavat pitkälti arjen välttämättömät toiminnot, vaikka yksilöstä riippuen kotitaloustyöt voi- daan nähdä myös harrastuksenomaisena toimintana. Harrastuksenomainen toiminta eroaa vält- tämättömistä toiminnoista tekemisen laadussa, mutta myös siltä osin, että harrastustoiminta on tärkeätä ja muodostaa mielihyvää. (Kivilehto & Ritala 2014, 244–245; Oinas 2010, 11; Raijas 2011, 243; Varjonen, Aalto & Leskinen 2005.)
Tässä tutkielmassa kotitaloustyö nähdään Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimuksien (2011, 1) tavoin kotityön alakäsitteenä. Kokonaisuutena kotityö kattaa kaiken kotitaloudessa tehtävän palkattoman työn jakaen sen kotitalous- ja huoltotöihin. Kotityö sisältää kaikki kotitalouden piiriin sijoittuvat palkattomat toiminnot, kuten ruoanvalmistuksen, ostoksilla käynnin ja asioin- nin, siivoamisen, vaatehuollon, lastenhoidon, kodin kunnostamisen, ylläpito-, piha- ja puutar- hatyöt sekä kulkuvälineiden huollon (Miettinen 2008, 137; Raijas 2011, 251–252). Alakäsit- teenä kotitaloustyö rajautuvat edellä esitellyn Tilastokeskuksen (2011) jaon sekä myös Aulan- gon, Kiiskisen ja Sarajärven (1994) ja Steidlin ja Brattonin (1968, 198) kotitaloustyön määri- telmän mukaisesti ruokatalouden hoitoon, kodin siivoukseen liittyviin tehtäviin sekä vaatehuol- toon liittyviin tehtäviin. Tarkennetusti näihin toimiin kuuluvat ruoanvalmistus raaka-aineiden hankinnan ja esivalmisteluiden kanssa, astioiden pesu, kodin päivittäinen, viikoittainen ja har- vemmin toteutettava siivous sekä vaatehuolto ja siihen kuuluvat jälkityöt (Aulanko ym. 1994;
Steidl & Bratton 1968, 198; Timonen 2005). Kansainvälisissä tutkimuksissa tarkennettuun ko- titaloustyön käsitteeseen viitataan usein rutiininomaisilla kotitöillä (routine housework), sisäi- sillä kotitöillä (inside tasks/work) sekä perinteisillä naisten kotitöillä (esim. female-typed tasks) (Coltrane 2000; Dempsey 2001; Leopold & Skopek 2015). Vaikka kotitaloustyöt voidaan mää- ritellä tarkasti tehtäväjaon mukaan, arkielämässä ne eivät näyttäydy yhtä tarkkarajaisina. Jokai- sen yksilön oma kokemus ja ajatusmaailma heijastavat hänen kokemuksiinsa kotitaloustöistä.
Kuten kansainvälisten tutkimusten myötä tuli ilmi, kokonaisuudessaan kotityöt voidaan jakaa perinteisiin naisten sekä miesten kotitöihin. Jako naisten ja miesten kotitöihin on nähtävissä niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin, mikä viittaa laaja-alaiseen kulttuuriperintöön. Koti- taloustöiden nimitys perinteisiksi naisten kotitöiksi juontaakin juurensa historiasta, mutta on edelleen lähtökohtaisesti paikkansa pitävä monessa suhteessa. Perinteiset naisten kotityöt, ko- titaloustyöt, ovat eniten aikaa vievintä kotityötä sekä ne ovat vähiten valinnanvaraisia ja vähiten
lykättävissä olevia kotitöitä. Naiset suorittavat edelleen suurimmanosan kotitaloustyön tehtä- vistä, mitä tarkastellaan tarkemmin luvussa 2.3.3. (Coltrane 2000, 1210–1226; Geist & Tabler 2017; Miettinen 2008; Tilastokeskus 2011.)
Arkielämän ja sen sisältämän kotitaloustyön määrittelyt ovat aina kohdanneet haasteita maini- tusti eri tieteenaloilla vaikuttavista näkökulma- ja käsityseroista johtuen. Arjen voimakas sub- jektiivisuus on luonut monimuotoisuuden, joka on johtanut määritelmien paljouteen ja osittai- seen ristiriitaisuuteen. Subjektiivinen luonne lähtee jokaisen henkilökohtaisista kokemuksista.
Myös arjen itsestäänselvyys ja erottamaton yhteys jokapäiväiseen elämään haastaa käsitteiden määrittelyä. (Salmi 2004, 14–15; Tuomi-Gröhn 2009, 154.) Niin ikään arjen ja kotitaloustyön toiminnoista selviytymisen kokemus on subjektiivista, sillä merkittävistä toimintakyvyn rajoit- teista huolimatta ikäihmiset saattavat kokea selviytyvänsä hyvin arjessa. Ikääntymisen tuomat muutokset omassa toimintakyvyssä sekä sen seurauksena arjen ja kotitaloustyön askareiden te- keminen muokkaantuvat pääsääntöisesti vähitellen. Vähitellen tapahtuvat muutokset antavat mahdollisuuden kasvaa ja sopeutua muutoksiin samalla, kun ne huomaamatta tapahtuvat. Muu- toksiin sopeutuminen ja kasvaminen tukevat myös havaintoa, että arjen kotitaloustöiden teke- misen vaikeutuminen nähdään luonnollisena jatkumona ja vanhenemiseen oleellisena kuulu- vana asiana. Tämän seurauksena henkilökohtainen kokemus kotitaloustyöstä ei aina vastaa ul- kopuolisen arviota. (Kivilehto & Ritala 2014, 250.)
Kotitaloustyön tehtävät vaihtelevat kotitalouksittain ajallisesti ja kotitalouden jäsenten mukaan elämän eri vaiheissa. Elämänkulun eri vaiheissa kotitaloustyöt painottuvat eri tavoin: niihin tulee ja niistä karsiintuu pois erilaisia toimia riippuen kotitalouden koosta, jäsenistä ja heidän ikäkausistaan sekä ajatuksellisista ja toimintakyvyllisistä muutoksista. Elämänvaiheiden tuo- mat muutokset ovat merkittäviä ja pysyviä. Esimerkiksi lapsuudenkodista poismuuttaminen, sekä eläköityminen ovat merkittäviä elämänkulun muutoksia, jotka vaikuttavat suoraan kotita- louden toimintaan. Kotitaloustöillä on kuitenkin tiettyjä samankaltaisia ominaisuuksia ja tavoit- teita, mitkä yhdistävät ikääntyneiden kotitaloustyötä. Kotitaloustöillä on toistuvuutta sekä niillä pyritään ylläpitämään kotia. Kotitaloustyöt muodostuvat rutiineiksi, jotka itsessään tuovat ryt- miä ja toistuvuutta erityisesti ikäihmisten arkeen. Rutiinit ovat tavaksi muodostuneita tehtäviä ja toimia, jotka tuovat monelle sisältöä arkeen sekä erityisesti ryhtiä ikäihmisten väljään aika- tauluun. Toimintakyvyn heikkeneminen hidastaa kotitaloustyön tehtävien ja muiden toiminto- jen suorittamista, joten kotitaloustyöt tuovat myös ajallisesti sisältöä päivään. Arki ja kotita-
loustyö näyttävät muodostavan järjestyksen, joka luo rutiineiden tavoin tunteen elämän hallin- nasta. Oman elämän hallinta ja sen tunne ovat ikäihmisille tärkeä kiinnekohta ikääntymisen tuomien muutoksien keskellä. (Andersson 2007, 81; Fried 2015, 241; Kivilehto & Ritala 2014, 236, 244–249; Koski & Harinen 2008, 7; Leopold & Skopek 2015.)
2.2.2 Ikääntyneen kotitaloustyöhön vaikuttavat tekijät
Yleisesti työssäkäyvien nuorten ja keski-ikäisten parinkuntien ja perheiden kotitöidenjakoon vaikuttavat suhteelliset taloudelliset resurssit, käytettävissä oleva aika sekä sukupuoli. Suhteel- liset taloudelliset resurssit pohjautuvat oletukselle, että pienempien ansiotulojen puoliso tekee enemmän kotitöitä. Käytettävissä olevan ajan teoriassa ajatellaan, että ansiotyöhön käyttämä aika vähentää kotitöihin käytettävää aikaa. Pariskunnilla käytettävissä oleva aika merkitsee, että puoliso, jolla on aikaa vievämpi ansiotyö, käyttää vähemmän aikaa kotitöihin. Sukupuolesta johtuva kotitöidenjako perustuu sukupuoliroolien vaikutukseen kotitöiden jakautumiseen.
Ikääntyneille pariskunnille näistä tekijöistä taloudellisten resurssien ja käytettävissä olevan ajan merkitys laskee, sillä saatavien taloudellisten resurssien ja ajan käsitys muuttuvat eläköitymisen myötä. Ikääntyneiden kuukausitulot laskevat, kun he siirtyvät palkkatuloista eläkkeensaajiksi sekä pääsääntöisesti eläkkeelle siirtymisen myötä myös käytettävissä oleva aika kasvaa, koska ansiotyöhön käytetty aika jää pois. Toisaalta taloudelliset resurssit sekä erityisesti käytettävissä oleva aika ovat mahdollisen aikaisemman vaikutuksen vuoksi jättäneet vahvankin jäljen koti- taloustöiden tekemiseen rajoitusten poistuttua. (Coltrane 2000, 1212–1213; Geist & Tabler 2017, 39; Miettinen 2001.)
Myös arvot vaikuttavat ja ohjaavat kotitaloustyön tekemistä näkymättömänä tekijänä. Yksilön arvot ilmenevät toiminnan välityksellä. Kaikessa kulttuurissa on omat yhteiset arvomaailman raamit, jotka muokkaavat yksilöllisiä kotitalouksia ja tekijöitä. Yleisistä perinteestä ja kulttuu- rista kumpuavien arvoista huolimatta yksilöt muodostavat itse oman kokonaisen arvomaail- mansa sekä kotitalouden toimijat keskenään kotitalouden yhteisen arvomaailman. Arvojen yk- silöllisestä näkemyksestä johtuen, arvot voivat kuitenkin poiketa kotitalouden toimijoiden vä- lillä. Kotitaloustoiminta on lähtökohtaisesti jo hyvin arvosidonnaista ja muodostuu kotitalouden jäsenten yhteisen vuoropuhelun ja toiminnan välityksellä. (Goldsmith 2013, 68–81; Heinilä
2007, 99–101.) Arvot näyttäytyvät kotitaloustyön taustalla ja vaikuttavat huomattavasti kotita- loustöihin käytettyyn aikaan ja työnjakoon. Kotitaloustyön ajankäyttöä ja siitä kumpuavaa tasa- arvoa tarkastellaan tarkemmin seuraavana.
Johannessonin, Rothenbergin, Dahlin Ivanoffin ja Slindenin (2016, 227.) mukaan erityisesti miesten kokema kyvykkyys vaikuttaa kotitaloustöiden tekemiseen. Kyvykkyys heijastuu var- sinkin ruoanlaittoon eli aterioiden suunnittelun ja valmistuksen kokonaisuuteen. Ruotsalaisessa tutkimuksessa miehet kokivat kykenemättömyyttä ruoanlaittoon. Miesten kykenemättömyyden kokemus ajaa ruonlaiton tekemisen vaimoille. (Johannesson et al. 2016.)
2.2.3 Ikääntyneen kotitaloustyöhön vaikuttavat toimintakyvylliset erityispiirteet
Väestön ikääntyminen asettaa omat haasteensa niin yksilöllisesti kuin yhteiskunnallisestikin.
Vanhenemisen taustalla ovat solujen muutokset, solujen metabolian hidastuminen ja soluja- kaantumisen loppuminen (Majamaa 2013, 125). Nämä tekijät näkyvät yksilöllisinä muutoksina ihmisen fyysisissä ja osittain myös psyykkisissä ominaisuuksissa (Jyrkämä 2001, 268; Maja- maa 2013, 125) ja muodostavat ikääntyneiden henkilöiden tyypilliset toimintakyvylliset omi- naispiirteet. Toimintakyky on tapa tulkita ihmisten kykyä suoriutua jokapäiväisistä toimista it- seään ja ympäristöä tyydyttävällä tavalla (Klemola 2016, 55; Pohjolainen & Salonen 2012, 235). Muutokset tapahtuvat yksilöllisessä tahdissa, mutta taattua on, että ihmisen fyysinen kunto lähtee alenemaan ja vastustuskyky vähenemään iän karttuessa. Toimintakyvyn muutos- ten voimakkuus ja ulospäin näkyminen ovat yksilöllisiä, mutta ne ovat suorassa yhteydessä arkipäivän toimintoihin. Kotitaloustyöt vaativat uudenlaista tarkastelua ikääntyneille esiteltä- vien tyypillisten toimintakyvyllisten muutosten seurauksena.
Lihasvoiman heikkeneminen on suuri riski toimintakyvylle ja päivittäisten rutiinien tekemi- selle. Erilaisten sairaudet tai ainoastaan lihasvoiman käyttämättömyys aiheuttavat lihasvoiman heikkenemistä. Heikentynyttä lihasvoimaa voidaan kompensoida taidokkaalla tekemisellä ja kokemuksella. Erityisesti iäkkäämpi väestö hyötyy kokemuksen tuomasta osaamisesta ja hi- taasti tapahtuvasta lihasvoiman heikkenemisestä. Toisaalta koordinaatiokyvyn haasteet yhdessä heikentyneen lihasvoiman kanssa lisävät rutiineiden ja askareiden toteuttamisen vaikeutta.
Hyvä lihasvoima turvaa toimintakykyä ikääntyessä, riippumatta ilmaantuuko sairauksia vai ei.
(Sipilä, Rantanen & Tiainen 2013.)
Toinen ikäihmisen toimintakyvyn fysiologinen riski on kestävyyskunnon ja kestävyyden hei- kentyminen. Kestävyys on elimistön kyky sietää ja vastustaa väsymystä. Aktiivinen liikkumi- nen ja liikunta edesauttavat kestävyyskunnon ylläpitoa. On biologisesti väistämätöntä, että kes- tävyyskunnon maksimaalinen hapenkulutus laskee ikääntymisen seurauksena. Tämä tapahtuu niin aktiiviliikkujilla kuin liikkumattomilla henkilöillä. Liikunnallisesti aktiivisilla maksimaa- lisen hapenkulutuksen ja yleisesti kestävyyskunnon lähtötaso on korkeampi, jolloin vaikutukset eivät ole yhtä merkittäviä päivittäisille askareille. (Kallinen & Kujala 2013.)
Usein kuitenkin ikäihmisten mielestä yleisimpiä arkielämää haittaavia vaivoja ovat tasapainoon liittyvät ongelmat. Tasapainon hallinnan heikkeneminen alkaa vähitellen iän karttuessa, mutta etenee kiihtyvällä tahdilla 60 vuoden iästä alkaen. Tasapainon ongelmia ilmenee helposti, koska kehon asennon hallinta vaatii koko kehon yhteistoimintaa ja siihen vaikuttaa monet eri tekijät.
Tasapainon syntyyn vaikuttavien elimistön sisäisten tekijöiden lisäksi tasapainon hallinta vaatii suoritettavan toiminnon ja ympäristön havainnointia. Ongelmat yhdelläkin tekijällä kuormitta- vat muita osa-alueita ja näkyvät tasapainon haasteina, mutta kaikilla tekijöillä ei ole yhtä mer- kittävää vaikutusta. Erityisesti ikääntyneiden henkilöiden tasapainon hallinnan ongelmien taus- talla on lihasvoiman vaikutus asennon hallinnan tarkoituksenmukaisten signaalien lähettämi- seen ja vastaanottamiseen sekä korjausliikkeiden muodostamiseen. Myös ryhdin muuttuminen etukumarammaksi haastaa tasapainon ja asennon hallintaa tasapainopisteen siirtyessä taaem- maksi. (Pajala, Sihvonen & Era 2013.)
Edellä mainittujen lisäksi fyysisen liikkumisen ja toimintojen tekemisen heikentymiseen vai- kuttavat lisäksi myös kuulo ja näkö. Aistit tukevat arkipäivän toimintoja ja kommunikointia.
Kuuloaistilla vastaanotamme puhuttua kieltä, mutta myös kuulemme tärkeitä toiminnasta ja liikkeestä lähteviä merkkiääniä. Iän karttuessa tapahtuvat tyypilliset kuuloaistin muutokset han- kaloittavat sosiaalisten suhteiden ylläpitoa sekä asioimista muiden ihmisten kanssa. Erityisesti hälyisissä, julkisilla paikoilla toimiminen aiheuttaa ongelmia ikäkuulosta ja muusta kuuloviasta kärsiville. Kuten monet fyysiset vaikeudet, myös kuuloviat ja ikäkuulo, ovat yhteydessä muihin ikääntymisen tuomiin konkreettisiin haasteisiin sekä saattavat pahentaa niitä. Kuuloviat ovat ikäihmisten yleisimpiä kroonisia terveydellisiä ongelmia, joten niiden vaikutusta arkeen ei pidä vähätellä. (Sorri & Huttunen 2013.)
Toinen arkielämässä selviytymisen kannalta merkittävä aisti on näkö. Näön huononeminen on yleistä ikäihmisillä, mutta tavallista myös muilla ikäryhmillä. Iän mukana tulevaa näköhaittaa,
lähelle tarkentamisen vaikeutta, kutsutaan ikänäköisyydeksi. Ikänäköisyyttä on helppo kom- pensoida sopivilla silmälaseilla. Ikänäkö haittaa toimintaa erityisesti hämärissä olosuhteissa ja pienien, epäselvien tekstien ja kuvioiden kanssa, mutta muuten normaalin ikänäön haasteet ovat ikääntymisen tuomista ongelmista helpoiten kompensoitavissa. Haastavampaa näön ongelmat ovat sairauden aiheuttamat haitat, joita pelkillä silmälaseilla ei saada korjattua. (Hyvärinen 2013.)
Kotitaloustöiden tekeminen ja niistä selviytyminen ovat erityisen alttiita fyysisen terveyden ja toimintakyvyn alenemiselle. Geistin ja Tablerin (2017) tutkimus on huomioinut kotityön koko- naisuuden, mutta kotityötä on mitattu myös tehtävittäin. Erityisesti naisten fyysiset ja toimin- nalliset rajoitteet vähentävät heidän käyttämäänsä aikaa kotitaloustöiden tekemiseen. Miesten vastaavat rajoitteet eivät ole yhtä vahvasti yhteydessä heidän omaan tai puolisonsa kotitalous- töihin käyttämään aikaan. Miesten kotitaloustöihin käyttämä aika on siis naisten työtä vähem- män haavoittuvainen fyysisestä terveydentilasta. Kotitaloustyöt ovat herkkiä terveyden ja toi- mintakyvyn muutoksille, mutta silti tavat ja mahdollinen sukupuolijakautuneisuus vaikuttavat terveydentilaa voimakkaammin. Vasta toisen puolison vakavat toimintakyvyn rajoitukset si- vuuttavat kotitaloustöiden sukupuolittuneet tavat ja jaot. Terveydellä ja kotitaloustöillä on kak- sisuuntainen suhde, sillä fyysinen ja henkinen terveys vaikuttavat kotitaloustöiden suoritusky- kyyn, mutta myös toiminta ja saavutukset kotitaloustöissä vaikuttavat niin fyysiseen kuin hen- kiseenkin toimintakykyyn. (Geist & Tabler 2017, 39–47.)
Fyysiseen toimintakykyyn vaikuttaa lisäksi myös kognitiiviset toiminnot. Kognitiivisiin toi- mintoihin sisältyvät tiedon vastaanottoon, käsittelyyn ja varastointiin liittyvät prosessit, joita ovat esimerkiksi tarkkaavaisuus, havaintojen käsittely, muisti, puheen tuottaminen ja ymmär- täminen sekä päättelykyky. Ikääntymisen myötä kognitiivisissa toiminnoissa havaitaan ensim- mäisenä heikentymistä joustavassa älykkyydessä, työmuistissa ja tiedonkäsittelyn ohjauksessa sekä nämä muodostavat muistivaikeuksia. Voimakkaimmin ikääntyminen näkyy työmuistin uuden tiedon tallentamisen nopeudessa. Muistin toiminnan muutokset ja puutteet esiintyvät het- kellisinä tai pysyvinä vaivoina, mutta merkityksellistä on, että ne kehittyvät ja vaikuttavat yk- silöllisesti arjen toimintoihin. (Hänninen 2013; Suutama 2013.)
Kognitiivisten toimintojen ja muistisairauksien ehkäisyä tukevat fyysinen hyvinvointi sekä kognitiivinen ja sosiaalinen aktiivisuus. Sosiaalinen, fyysinen ja aktiivinen elämäntyyli edes- auttaa siis aivojen ja muistin vireyttä. Elämäntyylillä ja erilaisilla harjoitteilla voidaan hidastaa
ja pienentää kognitiivisia muutoksia ja muistisairauksia, mutta ei täysin ehkäistä. (Hänninen 2013.) Kaikessa ikääntymisen tuomissa erityispiirteissä on kuitenkin muistettava, että yksilöl- lisen iän karttumisen lisäksi toimintojen taustalla vaikuttavat sairaus tai sairaudet. Äkillinen sairauden paheneminen, kaatuminen tai yllättävät tapahtumat lähiympäristössä ovat merkittäviä tekijöitä, jotka voivat johtaa äkilliseen toimintakyvyn ja arjen kokonaisuuden hallinnan romah- tamiseen. Ikäihmisen toimiminen pitkäkestoisesti oman suorituskykynsä äärirajoilla lisää no- pean arjen hallinnan romahtamisen riskiä. Tällaisessa tapauksessa pienikin vastoinkäyminen saattaa murtaa kokonaisuuden. Yleisesti on hyväksytty, että ihmisten toimintakyky ja arjessa toimiminen alenevat ikääntymisen myötä, mutta jossain tapauksissa ja tietyissä tilanteissa toi- mintakyky saattaa myös parantua (Mäkelä, Karisto, Valve & Fogelholm 2007). Toimintakyvyn muutosten vaikutukset omaan arjen toimintaan ja kotitaloustöihin voidaan hyödyntää, kunhan ikääntymisen tuomat muutokset hyväksytään osaksi kehittyvää arkea (Fried 2015, 247). Hy- väksyntä mahdollistaa myös sosiaalisen toimintakyvyn hyödyntämisen muutoksien kohtaami- sessa ja arjen toimien toteuttamisessa.
Sosiaalinen toimintakyky merkitsee yksilön pystyvyyttä toimia sosiaalisissa tilanteissa ja pitää yllä sosiaalisia suhteita. Sosiaalinen toimintakyky vaatii sosiaalisia taitoja ja vuorovaikutuk- sessa olevia henkilöitä. Ikääntyminen kartuttaa sosiaalisten tilanteiden kokemusta ja koko ajan opettaa henkilöitä toimimaan vuorovaikutustilanteissa. Pelkkä ikääntymisen tuoma kokemus ei riitä takaamaan sosiaalisia taitoja. Sosiaalisen toimintakyvyn heikkoudet kertaantuvat, kun tä- hän lisätään mahdolliset ikääntymisen tuomat vaikutukset. Kuulo ja näkö ovat ihmisten välisen viestinnän kulmakivet, joten ongelmat näissä aisteissa asettavat haasteita niin ikääntyneelle it- selleen kuin hänen kanssaan vuorovaikutuksessa oleville henkilöille. Sosiaaliseen toimintaky- kyyn liittyy kiinteästi avun antaminen ja vastaanottaminen. Fyysisten ja psyykkisten toiminta- kykyjen heiketessä avun saaminen ja vastaanottaminen kasvavat sekä konkreettinen avunanto muuttuu yksisuuntaisemmaksi. Merkityksellistä on huomata, että konkreettisen avun vastavuo- roisuutena ikäihmisillä on tarjottavana fyysisen tuen lisäksi muita avunmuotoja. Esimerkiksi elämänkokemuksen myötä ikäihmisillä on suuri kapasiteetti emotionaalisen tuen ja neuvojen antamiseen. (Tiikkainen 2013.)
Sosiaalista toimintakykyä tukevat sosiaalinen aktiivisuus ja osallistuminen. Yksilöstä riippuen sosiaalinen aktiivisuus ilmenee niin kodin ulkopuolisissa ja yhteisöllisissä kuin kodin sisäisissä ja itsenäisissä toimissa. Kodin ulkopuolisia toimia ovat osallistuminen erilaisten yhteisöjen ja
yhteiskunnan tilaisuuksiin ja harrastuksiin sekä omissa oloissaan tapahtuvia itsenäisiä aktivi- teettejä ovat esimerkiksi lukeminen, musiikin kuuntelu, luonnosta nauttiminen ja taiteen teke- minen. Pariskuntien sosiaaliset roolit ylläpitävät hyvää itsetuntoa ja oman tekemisen tärkeyttä.
Roolimuutokset omassa kotitaloudessa tai laajemmassa sosiaalisessa yhteisössä asettavat yksi- lön henkisesti haastavaan tilanteeseen. Roolimuutoksen hyväksyminen vaatii hyvää tukiverkos- toa sekä mahdollisuutta muodostaa oma roolinsa uudestaan. Aktiivinen ja sosiaalinen elämän- tyyli tukevat suoraan ja välillisesti sosiaalista, fyysistä ja psyykkistä toimintakykyä sekä yleistä hyvinvointia. (Tiikkainen 2013.)
Vaaraman (2004, 146) 75 vuotta täyttäneiden henkilöiden päivittäistä arkea tutkinut tutkimus nostaa esille, että psyykkinen terveys ja sosiaaliset verkostot ovat positiivisessa yhteydessä jo- kapäiväisten toimien selviytymisessä. Traumaattinen elämänmuutos ja poliklinikkakäynnit vas- taavasti heikentävät arjessa selviytymistä. Koskinen (2004, 79–80) korostaa itsenäisten henki- löiden omatoimisessa selviytymisessä psyykkisten ja mielen voimavarojen säilyttämistä, elä- män tarkoituksellisuutta, myönteistä elämänasennetta ja tyytyväisyyttä elämään. Ikäihmisen ar- jesta selviytymiseen ja hallintaan vaikuttavat henkinen tasapaino ja realistisen minän hyväksy- minen, joita sivuttiin sosiaalisten roolien näkökulmasta. Sosiaaliset suhteet niin suoraan kuin välillisesti, esimerkiksi avunsaannin kautta, edistävät arjessa toimimista. Arjessa selviytymi- nen, arjen hallinta ja arjen hyvinvointi edesauttavat hyvää elämänlaatua (Kivilehti & Ritala 2014, 239). Maailman terveysjärjestö WHO (World Health Organization 1997, 1) määrittelee elämänlaadun henkilökohtaiseksi käsitykseksi omasta asemasta elämässä kulttuurin- ja arvo- järjestelmien keskellä suhteessa omiin tavoitteisiin, odotuksiin, vaatimuksiin ja huolenaiheisiin.
Elämänlaatuun katsotaan monimuotoisesti ja laaja-alaisesti vaikuttavan yksilön fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky yhteydessä ympäristöön ja henkilökohtaisiin uskomuk- siin. Elämänlaatu sekä fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky ovat kaikki keskenään vuorovaikutuksessa. Nämä kaikki vaikuttavat myös suoraan jokapäiväisessä arjessa toimimi- seen sekä arjen toimien toteuttamiseen, joita tarkastellaan seuraavaksi ikääntyneiden näkökul- masta.
Ikääntyneellä henkilöllä tapahtuvat muutokset erityisesti fyysisissä ominaisuuksissa vaativat oman toiminnan muovaamista ja muiden ominaisuuksien yhteistoimintaa. Ikääntymisen tuo- miin muutoksiin reagoidaan esimerkiksi rauhallisemmalla, voimavaroja säästävällä tekemi- sellä. Rauhallinen toiminta on niin syy kuin seurauksin ikääntymisen ja arjen muutoksille.
Omaa toimintaa helpotetaan myös työtapojen muutoksilla ja uudelleen järjestelemisellä, joita
ovat esimerkiksi pariskuntien välisen työnjaon muokkaaminen, toiminnoista luopuminen ja nii- den antaminen ulkopuolisen tehtäväksi. Ikääntymisen myötä tulevat muutokset muodostuvat ja ilmenevät yleisesti rauhallisessa tahdissa. Ne kuuluvat normaaliin ikääntymisen kulkuun. Tämä antaa yksilöille aikaa sopeutua sekä muokata omaa toimintaa ja arkea. Ikääntymisen tahti näh- dään sopivaksi sopeutumiskyvylle, mikä on johtanut siihen, että terveyden ja toimintakyvyn heikkenemisen tuomat muutokset arjessa pidetään ikäkauteen luonnollisina. (Kivilehto & Ri- tala 2014, 252.)
Fyysisen toimintakyvyn heikkeneminen nostaa psyykkisten ominaisuuksien ja sosiaalisten ver- kostojen tarvetta. Psyykkiset ominaisuudet heijastuvat omaan jaksamiseen arjen toimintojen toteuttamisessa ja niiden järjestämisessä, mutta myös myönteinen kierre tekemisessä ja ajatte- lussa nähdään pitävän yllä arjen hallintaa itsenäisesti entisellä mallilla. Sosiaaliset verkostot näyttäytyvät erityisesti tukiverkostolta saatavan avun muodossa. (Kivilehto & Ritala 2014, 251–252.)
2.2.4 Ikääntyneen kotitaloustyön ajankäyttö ja tasa-arvo
Suomessa kokonaisuudessaan kotitöiden tekemiseen käytetään keskimäärin 3 tuntia ja 8 mi- nuuttia. Viimeisen 20 vuoden aikana kotitöiden ajankäytössä on tapahtunut suurin muutos nais- ten kotitöihin käyttämässä ajassa. Muutoksen aikana naisten kotityöaika on pudonnut kymme- nellä minuutilla 3 tuntiin 41 minuuttiin, joka on neljän prosentin pudotus 59 %:iin. Miesten osuus on vastaavasti noussut 20 minuuttia 2 tuntiin 33 minuuttiin. Silti miesten ja naisten koti- töihin käyttämä aika on epätasapainossa naisten kuluttaessa yli tunnin enemmän aikaa. Kotitöi- den tasa-arvon kannalta katsottuna suurin muutos viimeisten vuosikymmenien aikana on tapah- tunut kotitaloustöihin kuuluvan ruoanvalmistamisen saralla. Miesten ruoanvalmistukseen käyt- tämä aika on noussut, kun taas naisten käyttämä aika on suhteessa merkittävästi vähentynyt.
Kokonaisuudessaan naisten ja miesten kotitöihin ja erityisesti kotitaloustöihin käyttämä aika on lähentynyt toisiaan, eli myös kotitaloustöiden sukupuolijakautuneisuus on kaventunut. Eniten mies käyttää aikaansa kotitöihin ollessaan työttömänä sekä perinteisin työnjako on miehen ol- lessa ansiotyössä. Kodinkoneiden lisääntyminen kotitalouksissa näkyy erityisesti naisten vaa- tehuoltoon ja astianpesuun käyttämän ajan merkittävänä laskuna. Perinteisesti maatalousyrittä- jäperheissä naiset tekevät miehiä enemmän yleisesti kotitöitä sekä kohdennetusti tarkasteltuna myös kotitaloustöitä. (Oinas 2010, 21–22; Pääkkönen 2010b, 150–151; Pääkkönen & Hanifi
2011, 25–26.) Nämä tilastokeskuksen tutkimuksiin pohjautuvat tulokset kertovat, että kotitöi- den sukupuolikuilun kaventuminen on suurimmalta osaltaan kotitaloustöiden tekemisen muu- toksista johtuvaa.
Suomessa ajankäytön sukupuolierot ovat pienemmät kuin Etelä- ja Keski-Euroopassa, mikä koskee myös kotitaloustöihin käytettyä aikaa. Pääkkönen (2010a) on nostanut esille perheva- paiden yhteyden kotitaloustöiden sukupuolijakautumattomuuteen. Perhevapaiden yhteys koti- taloustöihin kumpuaa asenteiden muutoksesta sekä siitä, että kotitaloustöihin käytettävissä oleva aika kasvaa perhevapailla. Käytettävissä olevalla ajalla on nähty olevan yhteyttä kotita- loustöiden tekemiseen. (Pääkkönen 2010b, 117.) Esimerkkinä Ruotsissa on tapahtunut tasa- arvostumista puolisoiden tekemässä kotitöiden ajassa ja määrässä. Ero ei ole kuitenkaan kaven- tunut yhtä merkittävästi kuin Suomessa, sillä ruotsalaisten naisten vähentäessä kotitaloustöihin käytettyä aikaa, miesten kotitaloustöiden aika on pysynyt ennallaan. Myös ruotsalaisessa tutki- muksessa suurimmat muutokset ovat tapahtuneet kotitaloustöiden saralla. (Pääkkönen 2010a.) Lapsiperheiden tulokset ovat ikääntyneiden pariskuntien osalta merkittävää, sillä kuten aikai- semmin on nostettu esille, historialla on merkityksensä ikääntyneiden pariskuntien järjestämään kotitaloustyöhön.
Ajankäyttötutkimuksista ilmenee, että tilastollisesti keskimäärin naisten kotitöihin käyttämä aika on vähentynyt (Pääkkönen & Hanifi 2011). Kuitenkin Anderssonin (2007) tutkimuksen mukaan ikääntyneet naiset tekevät edelleen suurimman osan kotitaloustöistä. Naisille kotita- loustöiden tekeminen ja tekemisen tason säilyttäminen olivat tärkeä osa arkea. Kotitaloustyöt antoivat naisille myös ajankulua ja mielekkyyttä arjelle. Huomattavaa samassa tutkimuksessa oli, että pääsääntöisesti miehet lisäsivät osallistumistaan kotitaloustöihin eläkkeelle jäätyään.
Työnjako onkin jatkuvassa neuvottelutilassa, jota pariskunnat käyvät tiedostamatta ja tietoisesti joka päivä. (Andersson 2007, 90–91, 143–144.)
Ikääntyminen sekä sen seurauksena tapahtuva ansiotyöstä eläköityminen tuovat muutoksia ko- titaloustöihin, niiden jakoon ja käytettyyn aikaan. Ikääntyneiden henkilöiden kotitaloustöihin käytetty aika kasvaa eläkkeelle jäätyä. Ikäihmiset käyttävät ruoanvalmistukseen 25 minuuttia, siivoukseen 15 minuuttia sekä vaatehuoltoon 15 minuuttia enemmän aikaa kuin työssäkäyvät.
Ikääntyneiden eläkeläisnaisten päivästä merkittävä osuus kuluu kotitaloustöiden tekemiseen.
Eläkeläisten kotitaloustöihin käyttämän ajan kasvu pohjaa siihen, että yleisesti ottaen heillä on
käytettävissä enemmän aikaa kotitaloustöiden tekemiseen, kotona oloajan kasvaessa siivotta- vaakin syntyy enemmän sekä ruokaa saatetaan valmistaa enemmän kotona, kun työpaikkaruo- kaloiden valmiita aterioita ei ole yhtä helposti saatavilla. Toisaalta työssäkäyville ruoanvalmis- tus on mieluisempaa kuin eläkkeellä oleville. (Varjonen 2013). Työssäkäyvien ansiotyöhön käyttämän ajan on nähty vastaavan jossain määrin aikaa, jonka ikääntyneet käyttävät kotitöiden kokonaisuuden ja vapaaehtoistyön tekemiseen (Varjonen 2013). Ansiotyö vaikuttaa välillisesti kotitaloustöiden työnjakoon ja tekemiseen myös ikääntyneillä, jo työstä eläköityneillä, paris- kunnilla.
Perheissä, joissa mies on ollut ansiotyössä ja vaimo kotivaimona, eläköityminen on nähty lisää- vän miehen ja vähentävän vaimon osallistumista kotitöihin. Tällaisissa tilanteissa kotitöiden sukupuolittuneisuuden ja käytetyn ajan eriarvoisuuden kuilu on kaventunut. Leopoldin ja Sko- pekin (2015) saksalaisessa tutkimuksessa työssäkäyvän miehen ja kotona olevan vaimon koti- töihin käytetyn ajan ero pieneni 4,1 tunnista 2,8 tuntiin miehen eläköityessä. Aikaero kertoo, että ansiotyössä olleen miehen ja kotona olleen vaimon kotityön tasa-arvoisuus säilyy suurena, pienentymisestä huolimatta. Pienentyminen on seurausta perinteisissä naisten kotitöissä, koti- taloustöissä, tehtävistä kompromisseista sekä miehen harrastuksenomaisina kotitöinä käytetyn ajan lisääntymisestä. Kotitaloustöissä tehdyt kompromissit syntyvät miesten lisätessä puolitun- tia kotitaloustyöaikaansa ja naisten vähentäessä tunnilla. Niin kotitöissä kuin kotitaloustöissä- kin epätasa-arvoisuus säilyy merkittävistä muutoksista huolimatta. (Leopold & Skopek 2015.)
Kotitaloustöiden sukupuoliroolittuneisuudesta huolimatta koko väestöä koskevissa mielipide- tutkimuksissa on ilmennyt, että työnjakoon ollaan usein kuitenkin tyytyväisiä (Miettinen 2010, 131). Tyytyväisyys työnjakoon vaikuttaa kotitaloustöiden tasa-arvon kasvamisen nopeuteen.
Jos ikääntyneiden pariskuntien kotitaloudessa molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä työnja- koon, heillä ei ole intressejä muutoksen tekemiseen. Muutos lähtee, kun edes jompikumpi puo- lisoista on tyytymätön kotitaloustöiden työnjakoon ja tekemiseen. Tyytyväisyyden on nähty lisääntyvän, mitä tasapuolisempaa kotitöihin osallistuminen on tai mitä enemmän mies tekee kotitaloustöitä (Miettinen 2010, 131). Myös kotitaloustöiden mielekkyys vaikuttaa kotitalous- töiden tekemisen kokemuksiin ja tyytyväisyyteen. Esimerkiksi ruoanlaitto ja puutarhatyöt koe- taan usein mieluisina, harrastuksenomaisina kotitöinä (Pääkkönen 2010b, 103).
Naiset kokevat kotitöiden jaon miehiä useammin epätasa-arvoisena, vaikkakin naisistakin 41
% ja miehistä 49 % pitää jakoa tasapainoisena. Yleensä epätasapaino koetaan niin naisten kuin
miestenkin osalta saman suuntaisena kuin ajankäyttötutkimuksista voi päätellä, eli naisten ko- tityönpanos nähdään suurempana ja naisten suurempi panos muodostuu juurikin kotitaloustöi- den tehtävistä. Ikääntyneet naiset hyväksyvät nuorempia naisia helpommin kotitaloustöiden työnjaon epätasa-arvon. Osalla kotitöistä on suurempi symbolinen merkitys, mikä lisää kotitöi- den tasapuolisuuden tunnetta, vaikka ajallisesti tai määrällisesti kotityöt eivät olisi jakautuneet tasan. Esimerkiksi miesten osallistuminen perinteisiin naisten kotitöihin, kotitaloustöihin, lisää suhteellisesti enemmän tasapuolisuuden ja oikeudenmukaisuuden kokemusta. Niin naisten kuin miestenkin näkemys on, että tasapainoiseen kotitöiden työnjakoon riittää, kun miehet osallistu- vat kolmasosaan kotitaloustöistä. Osa ihmisistä voikin pitää kotitöiden työnjakoa epätasapai- noisena, mutta olla samalla tyytyväisiä siihen. (Coltrane 2000, 1226; Miettinen 2010, 135–141.)
Varjonen ym. (2005) ovat jakaneet kotitalouksien kotitöistä suoriutumisen viiteen toimintamal- liin: äitipainotteinen arjen sujuminen, äiti organisoi kotitöiden sujumisen, kotitöiden jakoon pe- rustuva arki, kokonaistyöajan jakoon perustuva arki sekä arki sujuu ostopalveluiden avulla. Äi- tipainotteisen arjen sujuminen on tyypillistä lapsiperheissä sekä erityisesti yksihuoltajaper- heissä, joissa äiti tekee tai ainakin huolehtii suurimman osan kotitöiden suorittamisesta. Tämän mallin äidit nauttivat kotitöiden tekemisestä tai eivät hyväksy muiden tekemän kotityön jälkeä, joten tekevät työt itse. Äiti organisoi kotitöiden sujumisen -mallissa äiti tai vaimo vastaa joko osan tai suurimman osan kotitöiden tekemisestä, mutta tärkeimpänä hän organisoi osan töistään miehelle tai mahdollisille lapsille. Kotitöiden organisointi myös ulkopuoliselle avulle on mah- dollista. (Varjonen ym. 2005, 31–36.)
Kotitöiden jakoon perustuva arki pohjautuu kotitalousjäsenten taitoihin ja mieltymyksiin. Mal- lissa on tyypillistä, että kotityöt jakautuvat perinteisen työnjaon mukaan, jolloin vaimo huoleh- tii kotitaloustöistä ja mies huoltotöistä. Myös tämän mallin kotitalouksissa ulkopuolisten pal- veluiden käyttö on mahdollista, mutta harvemmin säännöllisesti. Kokonaistyönajan jakoon pe- rustuvan arjen kotitalouksissa kotityöt tehdään käytettävän ajan mukaan. Mallissa on yhtäläi- syyksiä käytettävissä olevan ajan teoriaan, jossa oletetaan, että enemmän kotona oleva, tekee enemmän kotitöitä. Ostopalveluiden avulla sujuvan arjen mallin taustat ovat kotitalouskohtai- sia, mutta tyypillisintä on ansiotöistä, perhe-elämästä tai vapaa-ajasta syntyvä kiire, joka estää kotitöiden suorittamista vaaditulla tavalla. Tällöin kotitaloudet turvautuvat säännöllisten ulko- puolisten palveluiden käyttöön. (Varjonen ym. 2005, 31–36.)
2.2.5 Ikääntyneen kotitaloustyön keventäminen
Kotitaloudet yhdistävät itselleen sopivassa suhteessa omaa aikaa, vaivannäköä, pääomaa sekä markkinahyödykkeitä halutun lopputuloksen saavuttamiseksi. Kotitaloustöitä voidaan keventää lisäämällä painotusta ulkopuoliseen apuun ja markkinahyödykkeisiin. Esimerkiksi välineiden ja palveluiden hankkiminen joko osittain tai kokonaan ulkoistamalla on ikääntyneiden tapa sel- viytyä muuttuvissa tilanteissa. Kuitenkaan ulkoistamisen ja kotitaloustöiden helpottamisen mahdollisuudesta huolimatta suomalaisessa kulttuurissa tätä mahdollisuutta on hyödynnetty melko vähän. (Raijas 2011, 251–252; Varjonen ym. 2005, 15.) Palkallista ulkoistamista enem- män hyödynnetään läheisiltä saatavaa palkatonta apua. Ajankäyttötutkimukseen vastanneista suomalaisista melkein puolet (49 %) on saanut apua kotitaloustöihinsä naapureilta, tuttavilta, sukulaisilta tai muilta yksityisiltä henkilöiltä. Maksullista apua ovat hyödyntäneet vain 27 %.
Huomioitavaa on, että ajankäyttötutkimus ei ole erotellut ikääntynyttä väestöä, vaan tulos kattaa vastaajat ikäryhmää katsomatta. (Pääkkönen & Hanifi 2011, 33.)
Ikäihmisten merkittävimmän avunmuodon muodostaa ulkopuolisen avun kautta oma tukiver- kosto, erityisesti omat lapset. Luonnollisesti eniten apua annetaan lähellä asuville vanhemmille, mutta myös puhelimella yhteydenpito ja henkinen tuki ovat hyvin yleistä myös kauempana asuvien vanhempien ja lasten välillä. Osa ikäihmisistä näkee avunsaamisen vastavuoroisena toimintana heidän aikaisemmin tarjoamalle hoivatyölleen. Omista lapsista huolehtiminen ja las- tenlasten hoitaminen sekä annettu henkinen tuki nähdään ikäihmisten keskuudessa oikeuttavan nuorten antavan avun vastaanottamiselle. Avun vastaanottamisen hyväksymisessä on myös eroja, sillä kaikki pariskunnat näe avun vastaanottamista vastavuoroisena toimintana tai eivät muuten halua tulla autetuiksi. Kaikki ikääntyneet eivät myöskään halua olla omien lastensa autettavina. Tällaisessa tilanteessa apu vastaanotetaan ja pyydetään mieluiten kokonaan ulko- puoliselta taholta. Avunpyytäminen vaatii oman vanhenemisen, toimintakyvyn ja haavoittunei- suuden hyväksymisen. (Freind 2015, 243–246; Lammi-Taskula, Suhonen & Salmi 2004, 101–
102.) Huolenpidosta puhuttaessa ei pidä myöskään unohtaa puolisoiden välistä huolenpitoa.
Puolisoiden välinen huolenpito voimistuu ja uudelleen muovaantuu ikääntymisen myötä, sekä yhteiselon aikana syntynyt arki järjestyy uudelleen. (Andersson 2007, 26–27.)0
Kaikille ikäryhmille on tyypillistä, että oma koti ja siellä toiminen ovat tärkeitä kiinnekohtia oman autonomian ja jaksamisen arvioinnissa. Itsetekemällä yksilö kokee autonomiaa omasta
kotitaloudestaan, kun hänellä on päätösvalta tekemisen määrästä, laadusta ja ajankohdasta (Rai- jas 2008, 17; Raijas 2011, 252). Ikäihmisillä tämä näkyy vielä selvemmin, sillä ikääntyessä omassa kodissa vietetään yhä enemmän aikaa (Andersson 2007, 81) sekä omassa kodissa toi- miminen on yhdenlainen terveyden ja toimintakyvyn mittari. Omasta kodista muutto viittaa usein tilanteeseen, jossa asuinympäristö ja oma toimintakyky eivät ole enää tasapainossa (Fried 2015, 242–243). Kodin ja asuinympäristön varustetason riittävyys ja sopivuus ikääntyneen hen- kilön toimintakyvyn muutoksiin nähden on suorassa yhteydessä kodissa jaksamiselle ja siellä selviytymiselle (Andersson 2012, 6; Kivilehto & Ritala 2014, 238). Omassa kodissa asumisen laatua voidaan parantaa edistämällä kotitaloustöiden suorittamista niin ulkopuolisen avun, eri- laisten palveluiden kuin myös ulkoistamisen kautta (Andersson 2007).
Tyypillisin ulkoistamisen muoto on siivouspalvelu, mikä on suoraan yhteydessä siihen, että ikäihmisten ensimmäinen avuntarve ilmenee siivouksessa (Heikkinen ym. 2013, 292–293; Ki- vilehto & Ritala 2014, 250; Tenkanen 2003). Ensimmäisenä ikäihmisille vaikeuksia yleisesti arjen töistä tuottavatkin raskaat kotitaloustyöt, kuten kodin puhtaanapidontyöt sisältäen sii- vouksen. Päivittäisistä toiminnoista eniten ongelmia muodostavat ruoanvalmistus ja kaupassa käyminen. (Heikkinen ym. 2013, 292–293; Tenkanen, 2003.) Hyvä toimintakyky mahdollistaa ikääntyneen väestön itsenäisen kotitaloustöiden tekemisen tai tarvittaessa ja haluttaessa kotita- loustöiden ulkoistamisen. Ikääntyneillä henkilöillä omassa kodissa toimiminen tuo erityispiir- teitä kotitaloustöihin ja arjen hallintaa.
2.3 Kotitaloustyö osana arjen hallintaa
Arjen hallinnan peruslähtökohtana on kotitalouden toiminnan määritelmä: kotitalouden toi- minta tarkoittaa tavoitteellista prosessia, jossa aineellinen ja inhimillinen vuorovaikutus kie- toutuvat yhteen (Haverinen & Saarilahti 2009, 70). Tätä kotitalouden toimintaa tarkastellaan Haverisen (1996) filosofis-teoreettisesta kotitaloustieteen arjen hallinnan perusmääritelmästä käsin. Haverinen on jakanut Aristoteleen tapaan kotitalouden toiminnan aineelliseen ja tuotta- vaan poiesis-toimintaan sekä inhimillistä vuorovaikutusta korostavaan praksis-toimintaan.
Poiesis-toiminnasta voidaan erottaa valmis tuota ja se onkin kotitalouden näkyvää osaa. Tek- nistä toimintaa ovat muun muassa ruonvalmistus, siivous ja vaatehuolto. Praksis-toiminnassa korostetaan taas inhimillistä toimintaa ja siinä päämäärä yhdistetään toimintaan. Tässä ihmis- suhteista huolehtiminen on keskiössä, mikä näkyy, että esimerkiksi useat harrastukset, lasten
hoito ja vanhusten auttaminen sekä yhdessäolo ja vierailut ovat praksis-toimintaa. Vaikka teo- reettisesti ja käsitteiden tasolla toiminnallinen ja inhimillinen toiminta ovat erotettavissa, käy- tännön arkielämässä ne ovat erottelemattomasti kietoutuneita toisiinsa. Aineellinen ja inhimil- linen toiminta muodostavatkin yhdessä praksis-poiesis -toiminnan. (Haverinen 1996, 81–88.)
Arjen hallinta -käsitettä kuvataan kolmella laadullisella ulottuvuudella: toiminnan päämäärä, toimintaa ohjaava tieto sekä toiminnassa ilmenevä vuorovaikutus (kuvio 1). Laadulliset ulottu- vuudet kuvaavat arjen hallinnan piirteitä ja sen kehittymistä sekä antavat mahdollisuuden tar- kastella arjen hallintaa eri näkökulmista. Laadulliset ulottuvuudet eivät ole täysin yksiselittei- siä, sillä niissä tulee huomioida, että arjen hallintaa ajatellaan sekä yksilön että kotitalouden näkökulmasta.
KUVIO 1. Arjen hallinnan laadullinen sisältö (Haverinen 1996, 179)
Toiminnan päämäärä
Hyvinvoinnin päämäärä sisältää yksilön, kotitalouden ja yhteisön yhteisen hyvinvoinnin. Hy- vää arjen hallintaa kuvaa se, kuinka nämä hyvinvoinnit ovat tasapainossa. Tavoitteiden paino- tuserot muokkaavat arjen hallinnan tilanteita ja kotitalouksien yhteistä toimintaa. Päämäärä- ulottuvuuden hyvinvoinnin tavoittelu tulee esille kaikissa arjen valintatilanteissa. Yksilön hy- vinvoinnin tavoittelussa yksilö huomioi vain hänen omat päämääränsä, tarpeensa ja mielihy- vänsä eikä kykene huomioimaan toimintansa vaikutusta laajemmalle piirille. Kotitalouden hy- vinvointiin tähdätessä yksilö muokkaa toimintaansa kotitalouden jäsenten tarpeiden ja ajankoh- taisten tilanteiden mukaan. Kotitalouden hyvinvoinnin huomioiminen vaatii yksilöltä epäitsek- kyyttä ja oman edun tavoittelusta luopumista. Toisaalta yksilön ja kotitalouden tavoitteet saat- tavat tukea toisiaan, jolloin kotitalouden hyvinvointiin tähtääminen ei vaadi yksilön hyvinvoin- nista luopumista. Yksilön hyvinvointi luo kotitalouden hyvinvointia. (Haverinen 1996, 143–
150; Haverinen & Saarilahti 2009, 71–72.)
Kotitalouden hyvän tavoittelu vaatii toimijalta oma-aloitteisuutta, avuliaisuutta sekä neuvotte- luhalukkuutta. Kotitalouden päämäärän saavuttaminen vaatii myös jaettua vastuuta ja tasapuo- lista työnjakoa. Kotitalouden rakenne vaikuttaa siihen, kuinka tasapuolista työnjako voi olla.
Esimerkiksi toimintakyvyiltään eri tasoisten ikääntyneiden perheissä nähdään työnjaon tasa- puolisuus eri tavalla kuin esimerkiksi kahden työssäkäyvän henkilön perheissä. Yhteisen hy- vinvoinnin tavoittelu vaatii, että toiminnan päämäärissä otetaan huomioon oman kodin ulko- puolinen ympäristö. Arjessa tehtävillä toimilla pyritään tuottamaan hyvinvointia myös yhtei- sesti esimerkiksi sukulaisten, naapureiden tai asuinyhteisön hyväksi. Yhteisen hyvän päämäärä ei taaskaan vaadi, että yksilön omista tai kotitalouden yhteisistä tavoitteista luovuttaisiin täysin, sillä ne saattavat tukea toisiaan. Kotitalouden toiminnan eettisyys nousee parhaiten esiin pää- määrä-ulottuvuudessa yhdessä tekemisen vastuun kanssa. (Haverinen 1996, 143–150; Haveri- nen & Saarilahti 2009, 71–72.)
Toimintaa ohjaava tieto
Toimintaa ohjaava tieto sisältää myös taito-käsitteen, sillä ne ovat erottamattomasti limittyneet toisiinsa. Tieto-taito-ulottuvuus koostuu kolmesta tekijästä, tosiasiatiedosta, toimenpide- tiedosta ja arvotiedosta, jotka ohjaavat toimintaa sekä kuvastavat arjen hallinnan kehittymistä.
Aivan kuten toiminnan päämäärän ulottuvuudessa, myös toimintaa ohjaava tieto ei ole tarkka- rajainen käytännön toteutuksessa. Tosiasiatiedon ohjatessa toimintaa, tieto on suppeaa ja ka- peaa. Tietoa ei kyetä soveltamaan vaan se toteutetaan tietyssä kontekstissa opitun laisena. Tyy- pillistä tosiasiatiedon pohjalta toimiessa on toiminnan sattumanvaraisuus, epäjohdonmukaisuus sekä lyhytjänteisyys. Kotitaloustöissä tosiasiatieto edustaa, että työt suoritetaan irrallisina toi- mintoina hahmottamatta kotitalouden kokonaisuutta. (Haverinen 1996, 151–154; Haverinen &
Saarilahti 2009, 72.)
Toiminnan lähtiessä toimenpidetiedosta, mekaanista toimintaa kyetään soveltamaan erilaisissa tilanteissa ja käytettyjä ratkaisuja pystytään perustelemaan. Toimintaa ohjaa toimintasäännöt tai jokin yleisperiaate, joihin toimija voi pohjata tekemisensä. Toimenpidetiedon myötä tehtävät saavat kokonaisuuden merkityksen, jolloin toiminta voidaan pilkkoa ja toteuttaa limikkäin sa- manaikaisesti. Toimenpidetieto mahdollistaa kotitaloustyön käytännöllisen luonteen ja onkin sen vuoksi merkityksellinen arjen hallinnan kehittymiselle. Kyky tehtävien asettaminen tilan- teiden, tavoitteiden ja arvostusten mukaan järjestykseen on toimenpidetiedon merkityksellisin anti yksilön ja kotitalouden arjen hallinnalle.
Arvotieto merkitsee, että arvot ja arvomaailma ohjaavat toimintaa. Kotitalouden toiminta to- teutetaan ja valinnat tehdään omien tietojen ja arvojen yhteisvaikutuksessa. Arvot liitetään osaksi konkreettista käytäntöä eivätkä ne ole irrallisia näkemyksiä. Arvotiedon pohjalta toimi- minen mahdollistaa muiden yksilöllisten ominaisuuksien huomioimisen toiminnan vaikutuk- sissa. Arvotietoon liittyvä vastuullisuus yhdistää tieto-taidon sekä päämäärään ulottuvuuksia.
Hyvän arjen hallinnan tieto-taito-ulottuvuus näkyy toimintakokonaisuuksien ja yleisten peri- aatteiden hallintana. (Haverinen 1996, 151–154; Haverinen & Saarilahti 2009, 72.)
Toiminnassa ilmenevä vuorovaikutus
Arjen hallinnan vuorovaikutus-ulottuvuudet pohjaavat kotitaloustoiminnassa esiintyviin inhi- millisiin vuorovaikutuksen laatuihin. Lähtökohtana arjen hallinnan -käsitteessä on, että luomme kotitaloustoiminnan luonteen sosiaalisissa suhteissa ilmenevässä vuorovaikutuksessa. Vuoro- vaikutuksen laatu on jäsennelty kolmeen tasoon, instrumentaaliseen, strategiseen ja kommuni- katiiviseen (kuvio 1), sen mukaan, minkälainen vuorovaikutus ilmenee kotitaloustyön toteutuk- sessa.
Instrumentaalinen vuorovaikutus pohjautuu hyvän tuloksen tekemisen ja sen tehokkuuden ta- voitteluun. Niinkään merkityksellistä ei ole inhimilliset tekijät, sillä instrumentaalisessa vuoro- vaikutuksessa ei näyttäydy sosiaalisuus. Instrumentaalinen vuorovaikutus tapahtuu vuorovai- kutuksessa rakennetun ympäristön, välineiden ja materiaalien tasolla. Tärkeintä instrumentaa- lisessa vuorovaikutuksessa on toimintojen tekninen suorittaminen tiedot ja taidot suunnaten tar- vittavien välineiden ja laitteiden käyttöön. Instrumentaalinen vuorovaikutus tähtää siihen, että kotitalouden toimijat kykenevät vastaamaan kehityksen haasteisiin. (Haverinen 1996, 125–137;
Haverinen & Saarilahti 2009, 72–73.)
Strateginen vuorovaikutus tähtää instrumentaalisen tavoin tulokseen, mutta strateginen on so- siaalista vuorovaikutusta muiden kotitalouden jäsenten kanssa. Vuorovaikutus ilmenee kuiten- kin yhdensuuntaisena, sillä strategisessa toiminnassa pyritään vaikuttamaan toisen henkilön toi- mintaan. Joku kotitalouden toimija ottaa vastuun, ohjaajan roolin, ja jakaa käskemällä, pyytä- mällä ja vaatimalla tehtäviä muille. Strateginen vuorovaikutus on verrattavissa vallankäyttöön, jossa yhdellä toimijalla on halu ja tavoite vaikuttaa muihin toimijoihin tulossuuntautuneesti.
Strategisen vuorovaikutuksen vallankäyttö ei ole välttämättä suoraa, vaan se voi ilmetä myös tapojen, lausumattomien normien ja työnjakoon liittyvien käytäntöjen kautta. Kulttuuri, perin- teet ja yhteiskunnalliset tekijät vaikuttavat voimakkaasti strategisena vuorovaikutuksena. Stra- teginen vuorovaikutus nähdään liittyvän erityisesti kotitalouden jäsenten työnjakoon sekä tilan- teisiin, joissa perheen kotitaloustöitä johtaa ja hallinnoi yksi tai kaksi toimijaa, yleensä äiti tai molemmat vanhemmat. (Haverinen 1996, 125–132; Haverinen & Saarilahti 2009, 72–73.)
Kolmas vuorovaikutuksen laatu, kommunikatiivinen vuorovaikutus, on arjen hallinnan keskus- telussa keskeinen käsite. Kommunikatiivisen vuorovaikutuksen pohjana on kotitalouden toimi- joiden tavoite yhteiseen hyvinvointiin ja keskinäiseen yhteisymmärrykseen. Näiden tavoittei- den saavuttamiseksi toimijat pyrkivät ymmärtämään toisiaan laajentamalla ja syventämällä niin omaa kuin toisenkin toimijan ymmärtämistä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Myös yhteisym- märryksen kautta muodostettu toimintasuunnitelma toiminnan päämäärän ja tarvittavien keino- jen tueksi mahdollistaa tavoitteiden saavuttamisen. Kommunikatiivinen vuorovaikutus perus- tuu kotitalouden jäsenten tasavertaisuuteen ja vastavuoroisuuteen, joka aidoimmillaan johtaa tasavertaiseen kommunikointiin. (Haverinen 1996, 125–137; Haverinen & Saarilahti 2009, 72–
73.)
