64
AIKUISKASVATUS 1/2004 KIRJA-ARVIOITA
KARI ENQVIST (2003) Kos- moksen hahmo. WSOY, 278 s.
K
ari Enqvist on tärkeim- piä, ellei tärkein suoma- lainen tietokirjailija, jon- ka teokset käsittelevät luonnon-tieteen maailmankuvaa eri puo- lilta. Jo hänen Jukka Maalam- men kanssa kirjoittamansa Tyh- jästä syntynyt (1994) käsitteli kosmologian kysymyksiä, ast- ronomian ja fysiikan uusimpia tuloksia siitä, missä maailmassa
me elämme. Näkymätön todel- lisuus (1996) pohti edelleen sa- maa aihepiiriä ja toi samalla esil- le tieteellisen ajattelun ja taiteen yhtäläisyyksiä. Kirjassaan Ole- misen porteilla (1999) Enqvist käsitteli ihmisen tietoisuutta ja
USKONNON VETÄYTYMISTIE KOSMOKSESTA
65
mia vuosikymmeniä sitten. Kir- joittaja erottaa maailmankuvan ja maailmankatsomuksen, joka hänen käsitejärjestelmässään on arvoväritteisempi ja epämää- räisempi asia – tuntuu siltä, että Enqvist tyytyy mieluummin niukkaan vankkaan maailman- kuvaan kuin ryhtyy katsomuk- selliseen pohdintaan – tätä jäl- kimmäistä kun on maailmassa jo ihan tarpeeksi.
Kosmoksen hahmo on tyy- lillisesti ja sisällöllisesti kaksija- koinen teos, jossa popularisoi- tunakin vaikeaa luonnontieteel- listä pohdiskelua keventävät henkilökohtaisen vakaumuksen kantama poleeminen ote ja arki- set esimerkit. Kuvatessaan va- lon nopeutta ja siihen liittyviä aikaviiveitä kirjoittaja esimerkik- si huomauttaa, että me emme näe tähtiä sellaisina kuin ne ovat, vaan sellaisina kuin ne joskus ovat olleet. Jopa metsän takaa kohoava kuu näyttäytyy meille muodossa, jossa se oli reilu sekunti sitten: sen verran valo tarvitsee neljänsadantu- hannen kilometrin matkan tait- tamiseen.
Tästä huolimatta teos on pai- koin hyvin vaikeaselkoinen, lu- kija oikein ilahtuu tekstiin har- vakseltaan sijoitetuista keven- nyksistä. Kirjoittaja tekee par- haansa, mutta kosmologia ei ole helppo aihe ja esimerkiksi mik- roaaltotaustan lämpötilavaihte- lujen mittaamisen tai kosmisen inflaation kuvausta ei voi kan- sanomaistaa kokonaan. Tässä vaiheessa lienee pakko tunnus- taa, että kuulun Kari Enqvistin tuotannon ihailijoihin. Seuraa- vaksi muutama makupala hänen kevyemmästä tyylistään – par- haimmillaan on mies loistava humoristi, jonka kaltaisia tiede- maailmassa saisi olla enemmän.
Näin Enqvist kuvaa maail- esitteli muun muassa efektiivi-
sen teorian käsitteen, jonka avulla hän onnistuneesti vai- heisti reduktionistista, luon- nontieteen tuloksia kokoavaa maailmankuvaansa.
Näiden lisäksi Enqvist on kir- joittanut myös monia muita teoksia, joista uusin on Kos- moksen hahmo (2003). Siinä hän pohtii tieteen ja uskonnon his- toriallisia yhteyksiä hyvin tun- temastaan kosmologisesta tie- tämyksen näkökulmasta, mutta entistä poleemisemmin.
Kosmologia on tiede, joka käsittelee niin sanottuja perim- mäisiä kysymyksiä eli sitä, mi- ten ja milloin maailmankaikkeus on syntynyt, millainen se jos- sakin olennaisessa mielessä on ja mihin suuntaan se kehittyy.
Eri uskonnot ovat antaneet vuosituhansien mittaan näihin kysymyksiin erilaisia vastauk- sia.
Aivan viime vuosikymmen- ten aikana luonnontieteet ovat kehittyneet sillä tavoin, että asi- asta myös tiedetään yhä enem- män ja enemmän: yhä harvem- mat asiat ovat enää uskon asi- oita. Menneen 1900-luvun ku- luessa luonnontieteet ovat kek- sineet hämmästyttäviä asioita, jotka ovat kohottaneet ennen- näkemättömästi tavallisten kan- salaisten elintasoa, mutta joiden ansiosta ihmiskunta voi myös jouduttaa tuhoaan merkittäväs- ti. Verrattuna muihin luonnon- tieteisiin kosmologia on kehit- tynyt selvästi hitaammin. Ihmis- kunta on tiennyt vain noin kuu- sikymmentä vuotta, mikä on elä- mämme lähde eli miksi aurinko paistaa.
Kosmologia tukeutuu erityi- sesti astronomian ja fysiikan tuloksiin. Kokeellinen fysiikka on viime vuosikymmeninä ohit- tanut merkitykseltään kosmolo-
giaa pitkään hallinneen astrono- mian. Alkuräjähdysteoria on todistettu, kyetään hyvin ajoit- tamaan se, koska se tapahtui, ja koko maailmankaikkeuden myö- hemmästä kehityksestä saa- daan yhä enemmän perusteltu- ja tietoja. Kalliit hiukkaskiihdyt- timet ja taivaalle lähetetyt satel- liitit tuottavat havaintoja, joilla kosmologisia teorioita voi ko- etella ja kehittää.
USKONTOJEN JA LUONNONTIETEIDEN PITKÄ RINNAKKAISELO Luonnontieteiden kehitys on vuosisatojen kuluessa kulkenut uskonnollisen ajattelun kanssa rinnakkain ja yhteiskunnallises- ti hallitsevassa asemassa olleen uskonnon tieteelle määräämis- sä, melko ahtaissa puitteissa.
Näistä rajoituksista huolimatta tiede on aluksi vähitellen ja sit- ten yhä suuremmin harppauk- sin tutustuttanut ihmiskunnan yhä syvemmälti todellisuuteen sellaisena, kuin sitä voi empiiri- sesti tutkia ja teoreettisesti hah- mottaa.
Tieteen ja uskonnon välinen suhde on muuttunut: siitä on tullut uskonnon perääntymis- operaatio. Siinä uskonnolliset ajattelijat tarttuvat yhä uusiin hypoteeseihin, jotka oikeutta- vat uskon säilyttämisen uuden- kin tiedon valossa, ja tiede osoittaa ne yhä uudelleen tar- peettomiksi. Enqvistin Kosmok- sen hahmo kuvaa tätä yhä epä- tasaisempaa kamppailua ja sa- malla esittelee kosmologisen tutkimuksen keskeisiä tuloksia.
Kari Enqvist esittelee katta- van maailmankuvan, joka pe- rustuu luonnontieteellisen ny- kytiedon summaan. Tämä maa- ilmankuva on rakentunut vähit- täin, tiedon kertyessä, eikä se olisi ollut mahdollinen muuta-
AIKUISKASVATUS 1/2004 KIRJA-ARVIOITA
66
Simo Mannila
mankaikkeuden laajenemista:
”Uutta neitseellistä avaruut- ta voi siis ajatella syntyvän reilu senttimetri tuhannessa vuodessa jokaista Helsinki- Turku –etäisyyttä kohden.
Mutta tästä loittonemisesta ei päästä iloitsemaan sen paremmin Helsingissä kuin Turussakaan. Elektronin etäisyyden ytimestä määrää nimittäin edelleenkin sähkö- magneettinen voima, jolle ei tapahdu mitään. Sen vuoksi atomin koko ei muutu. Maa- pallo koostuu atomeista eikä siksi kasva, eikä Helsin- ki etäänny Turusta tai päin- vastoin. Tämä vain osoittaa jälleen kerran, että tiede ei välitä ihmisten toiveista.”
Teologinen kommentti, joka on alaviitteenä:
”Luotettavien lähteiden (Ilm. 21:8) mukaan rikki on helvetissä nimenomaan nes- temäisessä olomuodossa eikä kaasuna, josta saadaan yläraja helvetin lämpötilal- le.”
Tämä yläraja on muuten + 445 Celsius-astetta.
Pohtiessaan aineen ja antiai- neen eroa ja tämän vaikutusta maailmaan Enqvist kirjoittaa:
”( - ) se, mikä on ainetta ja mikä antiainetta, on vain määrittelykysymys; aine on sitä, jota on eniten. Ellei ero sitten ilmenisi jollakin ää- rimmäisen hienosyisellä ta- valla, kuten että antimaail- massa Suomen hiihtoliitolla olisi antidoping-toimikun- nan sijasta doping-toimi- kunta. Tai kenties juuri tämä esimerkki osoittaa, miten vaikea eroa olisi huomata.”
Enqvist esittelee ohimennen 1800-luvun saksalaisten mate-
rialistien keksimän uuden tie- teen dysteleologiaan, jonka tar- koituksena oli tutkia eliöiden hyödyttömiä rakenteita, jotta näin yhä selvemmin ymmärret- täisiin luonnossa jumalallisen suunnitelman puuttuminen.
Hän kuvaa myös suomalaisten lauluna hyvin tunteman Dayto- nin apinajutun, joka liittyy tie- teen ja uskonnon väliseen tais- teluun Tennesseessä 1920-lu- vulla. Muutamat etelävaltiot oli- vat tuohon aikaan kieltäneet evolutionistisen opetuksen kouluissa, ja tästä syntyi perus- tuslaillinen kiista, josta käytiin oikeutta useita kertoja ja joka ratkesi lopullisesti vasta vuon- na 1968 Yhdysvaltojen korkeim- massa oikeudessa.
Pohtiessaan ja kritikoides- saan antrooppista periaatetta, joka näkee luonnon toiminnas- sa ja kehityksessä tietyn tarkoi- tuksen kirjoittaja näkee an- trooppisen ajattelun taustalla kehäpäätelmän. Hän pitää ant- ropian pohdiskelua ”yhtä turha- na kuin taivastelua siitä, miten ihmeellinen sattuma onkaan, että kaupasta ostetuissa hou- suissa sattuu aina olemaan täs- mälleen kaksi lahjetta.”
KUN TIETEELLINEN TEORIA OSOITTAUTUU VIRHEELLISEKSI
Teoksen loppupuolella Enqvis- tin poleemisuus muuttuu tun- nustukselliseksi. Hän tyrmää oikeutetusti kritiikin kokeellista tiedettä kohtaan lainaamalla Or- wellin tunnettua kommenttia:
jotkut ajatukset ovat niin type- riä, että niihin uskoakseen täy- tyy kuulua intelligentsijaan.
Uskon romahtaminen voi olla uskoville kohtalokasta, mutta tieteellisten totuuksien romah- dus ei ole sitä tieteen tekijöille:
itse asiassa niin on käynytkin
– tosin yleensä vähittäisinä, in- stitutionaalisina prosesseina – useita kertoja. Vaikka nykyiset luonnonlait osoittautuisivat epätosiksi, tutkijat alkaisivat vain selvittää, mikä sitten on totta. Enqvist polemisoi uskon- toa vastaan, mutta hän katsoo että uskonnollinen kieli ja käsit- teistö ovat kunnon tutkimus- kohteita. ”Pidän teologiaa tie- teenä siinä missä sosiologiaa- kin.” Mitähän tästä tulisi ajatel- la…
Pakko kuitenkin vielä lainata teoksen Wittgensteinin Tracta- tuksen päätöstä mukailevia, ko- meita loppusanoja. ”Vaikka näin ajatellen olemme jo nyt, uuden vuosituhannen alkaessa, saa- puneet metafyysisen tiedon kaukaisimmalle rannalle, mat- kamme ei ole lopussa vaan pi- kemmin vasta alkamassa. Tä- män kaiken oivallettuamme voimme näet kääntyä toisiin as- kareisiin, uskonnollisen metafy- siikan raskaudesta vapautettui- na ryhtyä toisiin toimiin. Kavut- tuamme nämä tikkaat, noustu- amme niitä pitkin, niiden ylä- puolelle, voimme niin sanoakse- ni heittää ne pois.”
Voisiko Enqvist yhtyä myös Tractatuksen viimeiseen lau- seeseen, jonka hän jättää sano- matta? Teoksessaan Näkymä- tön todellisuus hän käsitteli myös ajattelun tapoja ja sano- misen rajoja. Jääköön tuo Trac- tatuksen lause sanomatta täs- säkin. Mutta lukekaa tämä kir- ja!
AIKUISKASVATUS 1/2004 KIRJA-ARVIOITA
