rLoN JA HUOLEN HETKTA
HUITTISISSA VUONNA 2OO
II{uluvana vuonna mielial
at
ovat Huittisis s a koro stetusti vaihdelleet masennuksesta ilon hetkiin. Keväällä elämä pysähryi, kun ehkäpä tun- neruin yrityksemme Lihapo jat pååtyi konkurs siin. Siitä asti tärkeimmäksi tavoitteeksi kaupunginhallinno s sa asetettiin mahdollisimman monen meneteryn elintarviketeolli suuden ryöpaik an takai sin s aanti. I{e s ällä ilmeet jo hieman kirkastuivat, kun Idvikylän Kotipalvaamo Satakunnan Lapista osti ns. OSP:n kiinteistön japåata fuotannon kdynnistämisestä Huittisissa. Lisaa ilonaih etta saatiin syksyllä, kun Llhajaloste Korpela teki päätöksen sijoittua Lihapoikien päårakennukseen. Yrityksen on tarkoitus j atkaa perinteisten huittislaisten ruotteiden valmistusta, eli Huittisten ykkösruott eet ja Huitsin hyvää tulisivat taas näkymään kaup- pojen tiskeillä.Prosessissa, joka yohti Llhaialoste I(orpelan sijoittumiseen Huittisiin, on joissakin yhteyksissä arvostelru kaupunkia passiivisuudes ta. Työnjako ja neuvottelumenettely olivat kuitenkin heti alussa tarkoin sovittu Ltha- poikien konkurssipesän kanssa.
Sovittiir,
että konkurssipesän rooli on kartoittaa kaikki p o tentiaalis et tehtaan o s taj ak andtdaattt atna ulkomai- ta myöten. I(aupungin roolina oli pysyä taustalfa arna siihen asti, kun- nes löyryy konkreettinen neuvotteluosapuoli.Näin
johdonmukaisesti toimittii n ja neuvotteluissa saavutettiin kaikkia osapuolia tyydyttänyt tulos. Tulevan tuotannon määrä ja synryvien ryöpaikkojen lukumåårä ovat tierysti riippuvarsia tuotteiden menekistä ja sen vasta tulevaisuus näyttäå.Kunnalliset palvelut paranivat Huittisissa vuonna 2001. I(esällä aloitti toimintansa
^tvan uusi palvelumuoto
nimittäin
dementiakoti. Tässä viihryisässä Ainokodissa asuu 15 asiakasta, ja koti helpottaa mukavasti vanhusten laitospaikkoihin kohdisruv^ p^lnetta. Syksyllä taas valmistui kauan kaivattu kirjasto, ja vanha kirjastotilavoitiin
osotttaa nuorison kdyttöö n. Tapahtumissa, jotka j ohtivat vanh an l<trjastotilan osoittami- seen nuorisotilaksi,oli
Huittisten nuorisovaltuustolla keskeinen rooli.Kaikilta osin ensimmäinen nuorisovaltuustomme toimi mäfuäaetoisesti ja aktiivisesti luoden edelläkavr1ånå linjoja ja toimintaperiaatteita, joista tulevan valtuuston on hyvä latkaa.
Kaiken kaikkiaan vuosi 2001 oli Huittisissa hyuä vuosi. Jatkamme valoisin mielin eteenpäin.
Toivotan kaikille lämmintä joulumieltä!
lyrki
Peltomaakaupunginjohtala