140
AIKUISKASVATUS 2/97E
nsimmäisen vapaata sivis- tystyötä käsittelevän akatee- misen väitöskirjan julkaisi Hel- singin yliopistossa Matti Wils- ka vuonna 1936. Nimi oli Kan- sanopistoaatteen kehitys Suo- messa vuosina 1868-1892. Toi- nen kansanopistotoimintaa kos- ketellut väitöskirja saatiin, kun Pauli Siljander väitteli vuonna 1982 Oulun yliopistossa aihee- naan N.F.S. Grundtvigin sivis- tysnäkemys ja kansanopiston tehtävä.Ajallisesti näiden kahden tutkimuksen väliin sijoittuu Au- lis Alasen väitös Tampereen yli- opistossa vuonna 1969. Hänen tutkimuksensa Edistävä ja viih- dyttävä opintokerhotoiminta on tietääkseni edelleenkin ainoa puheena olevaa työmuotoa kä- sittelevä väitöskirjatutkimus.
Kun nyt Valkeakosken työväen- opiston rehtori Juha Sihvonen on julkaissut kansalaisopistotoi- mintaa koskevan väitöskirjan (ja pääsee sen ansiosta eroon in- hoamastaan tittelistä Tampe- reen lisuri), on kaikkia kolmea perinteistä vapaan sivistystyön muotoa käsitelty väitöskirjatut- kimuksen tasolla.
Juha Sihvosen väitöskir- ja on siis merkkitapaus vapaan sivistystyön akateemisen tutki- muksen historiassa ja sellaisena kulttuuriteko. Opistotoiminnan huomattavan laaja kenttätyö, määrä, ei ole aikaisemmin in-
Merkkitapaus vapaan sivistystyön tieteellisen tutkimuksen historiassa
Juha Sihvonen 1996. Sivistystä kaikille valituille? Acta Univer- sitatis Tamperensis, Ser. A. vol.
519.
nostanut ketään tieteellisesti tut- kimaan sen historiaa, murrok- sia tai laatua.
TUTKIMUSTEHTÄVÄ
J
uha Sihvosen väitöskirjan Si- vistystä kaikille vai valituille?Kansalaisopistotoiminnan kehi- tys vapaasta kansanvalistustyös- tä maksupalveluun (287 s.) tee- ma ei voisi yhteiskunta- ja kou- lutuspoliittisesti olla ajankohtai- sempi tai muutoinkaan parem- pi. Juha Sihvosella on hyvä koulutus, kaksi eri alan tutkin- toa, sekä verrattain pitkä koke- mus siitä opistotyöstä, jonka hän on valinnut tutkimusaiheek- seen. Sihvonen ei mitenkään peittele kiintymystään tähän ins- tituutioon, ja arkihavainnoista tiedämme, että mitä suurempi kiintymyksemme johonkin on, sitä vaikeampi meidän on olla objektiivisia. Tämä sudenkuop- pa voi vaania myös tutkijaa.
Pääotsikko virittää on- gelmakeskeisen lähestymista- van, kun taas alaotsikko antaa oikeuden odottaa historiallista käsittelyotetta. Kahden otsikon kokonaisuus viestii tutkimuksen käteen ottavalle lukijalle heti selvästi sen, mitä tutkimuksessa käsitellään. Tutkija käyttää työs- sään myös historia-aineistoja sekä luo niiden ja kyselymene- telmänsä tuotosten tuloksena uuden dokumentin, jolla hän haluaa vaikuttaa meihin aikalai- siinsa.
J
uha Sihvonen kirjoittaa nau- tittavan ilmavasti ja selkeäs- ti. Hänellä on taito viedä asiaa etenpäin, teksti etenee kiintoi- sasti. Se kertoo luontaisen kyvyn lisäksi sen, minkä lähdeluettelo osoittaa todeksi: Kirjoittajalla on runsaasti positiivista ilmaisu- rutiinia luovaa julkaisutoimin- taa jo ennen väitöskirjaa.Kuitenkaan Juha Sihvo- nen ei kirjoita laiskalle lukijalle.
Hänen sanontansa on niin tiivis- tä, jokainen sana harkitusti täyn- nä merkityssisältöä, ettei lukijal- le jää mahdollisuutta lepoon
löysempien tekstijaksojen aika- na. Kaikella, mikä on kirjoitet- tu, on perustelunsa - mitään ei voisi jättää pois eikä liioin mi- tään tarvita yleensä lisääkään.
Siinä se on.
Olen seurannut Juha Sih- vosen tutkimuksen edistymistä niin tiiviisti, kuin se on ollut mahdollista. Se, että Juha Sihvo- nen piti yllä tutkimuksessa sel- laista vauhtia, mikä maratoo- narille sopiikin, oli oikea ratkai- su; moni työn ohessa tekeillä ollut väitöskirja on jäänyt haa- veeksi. Mutta ehkä maratoona- rikin meni kolmessa viimeisessä luvussa vähän hapoille. Ei kerta kaikkiaan ollut voimia enää pu- ristaa sentasoista loppua työlle, mihin asianomaisen tiedetään pystyvän.
METODI
K
irjoittaja ilmoittaa selkeäs- ti käyttäneensä tutkimuk- sessaan kahta metodia, histori-141
AIKUISKASVATUS 2/97 allis-geneettistä ja asiantuntija-
kyselyä, ja tältä esittelemältään pohjalta hän työnsä suorittaa- kin. Jos rima asetettaisiin niin, että kasvatuksen historiaa voisi tieteellisesti tutkia vain sel- lainen henkilö, jolla on sekä his- torioitsijan että kasvatustieteili- jän tutkijan kelpoisuus, tältä alu- eelta tulisi tutkimusta vieläkin vähemmän kuin mitä nyt tapah- tuu. Näin ollen Juha Sihvosen ta- pauksessa on kohtuullista aset- taa historiatieteelliset vaateet alemmaksi kuin muut häneltä odotettavat näytöt. Tästäkin huolimatta historiallisen meto- din esittely ja käyttö antavat ai- heen joihinkin huomautuksiin.
Vaikka olisin mielipi- teineni yksin, kyseenalaistaisin vahvasti Sihvosen tavan valita
otoksensa. Mielestäni olisi pi- tänyt valita tilastollisesti edusta- va otos rehtorikunnasta. Sen si- jaan tutkija on päätynyt valitse- maan opistoaktiiveina pitä- mänsä ryhmän kollegoja. Pahin- ta ei ole se, että Sihvonen ei riit- tävän selkeästi määrittele tätä
liian edustavaa otosjoukkoaan tutkimuksellisesti. Mahdollisuu- deksi jää, että satunnaisotos olisi antanut toisen tuloksen - tieteel- lisesti ei voi sanoa muuta. Tun- tien verraten hyvin valikoidut vastaajat väitän, että satunnais- otannalla näin olisi todellakin jossakin määrin käynyt.
Tutkijan metodista val- miutta olisi lisännyt se, että hän olisi perehtynyt - sen lisäksi mitä hän jo nyt on tehnyt - eräisiin ulkomaisiin perusteoksiin, kuten Stephen Isaac - William B.
Michaelin Handbook in Rese- arch and Evaluation for Educa- tion and the Behavioral Scien- ces (1981/1990) sekä Sharan B.
Merriam and Edwin L. Simpso- nin A Guide to Research for
Educators and Trainers of Adults (1984).
Ilman että tutkija siitä itse tekee numeroa hänen työssään on runsaasti piirteitä toiminta- tutkimuksesta. Sen eräänä tun- nuspiirteenä on se, että tutkija on itse mukana siinä toiminnas- sa, jota hän tutkii. Jos tutkija olisi käyttänyt tietoisesti toimin- tatutkimuksen lähestymistapoja, hänen tutkimusasetelmansa oli- si selkiytynyt. Kun vastaväittäjä totesi väitöstilaisuudessa, että tutkimuksen ansiot eivät ole me- todologisella puolella, se ei ai- van pidä paikkaansa. Kyllä Sih- vonen itse asiassa soveltaa sel- laista tutkijan mukaan menemi- sen, tiettyjen arvojen tunnusta- misen, osallisuuden ja solidaari- suuden metodia, joka ei tietääk- seni ole tavanomainen Suomes- sa ja jota kaikki tutkijat eivät suinkaan ole valmiit hyväksy- mään sielläkään, missä tätä me- todia enemmän käytetään. Tä- män tutkimussuunnan uusim- man manifestin nimi Voices of Change osoittaa, että sen kan- nattajat katsovat olevansa pio- neereja, jotka taistelevat lähin- nä positivistista tutkimuksen valtavirtaa vastaan.
JOITAKIN HUOMAUTUKSIA
T
ieteen tulokset eivät välttä- mättä ole niitä, jotka tutki- ja raportissaan esittää, vaan useimmiten tulokset täsmenty- vät ja syntyvät itse asiassa siinä tieteellisessä keskustelussa, jota käydään saavutetuista tuloksis- ta. Tästä syystä on välttämätön- tä ottaa tässä puheeksi joitakin seikkoja, jotka ehkä toisin aja- tellen olisi voinut vain mainita face to face tutkijalle.Myytit ovat sitkeässä
Y
ksi koko Juha Sihvosen his- toriallisen analyysin ja aiko- jen kuluessa tapahtuneiden muutosten lähtökohta on se, ettäAlkujaan keskeisellä sijalla opistoissa oli yhteiskunnallisten aineiden opetus (s.19). Vuon- na 1971 Opistolehden numeros- sa 3 julkaisemassaan artikkelis- sa YTL Erkki Karjalainen käsit- teli tätä aihetta. Kyseessä oli osa hänen väitöskirjaksi tarkoitettua tutkimusta, jonka loppuun saat- tamisen varhainen kuolema esti.
Karjalaisen tulokset alka- vat työvuodesta 1924-25, kos- ka sitä aikaisemmasta kaudesta hän ei ole voinut saada luotetta- vaa lähdeainesta. Hän päätyy siihen, että 1924-39 välisenä ai- kana yhteiskunnallis-taloudelli- sia aineita oli opiston ryhmien kokonaismäärästä noin 6-7 pro- senttia. Vastaavana ajankohtana mainittujen ryhmien opiskelijoi- ta oli koko opiskelijamäärästä noin 4-6 prosenttia. Mainittujen aineiden ryhmiä/opisto taas oli samana aikana 0.7-1.6 kpl/opis- to. Edellä oleva huomio ei vähennä Juha Sihvosen työn ar- voa. Sen soisi kuitenkin jo vih- doin vapauttavan opistoväen tästä myytistä, jonka mukaan eritoten sotien jälkeen työn yh- teiskunnallista aluetta olisi hoi- dettu huonommin kuin varhais- vuosina. Tältä osin Suomessa on vallinnut etenkin itsenäisyyden ajan alkuvuosista lähtien tarkoi- tuksenmukainen työnjako kan- salais-/työväenopistojen sekä toisaalta yhteiskunnallisesti suuntautuneiden kansanopisto- jen ja opintokerhotoiminnan (se laajasti ymmärrettynä) välillä.
KIRJA-ARVIOITA
142
AIKUISKASVATUS 2/97Tutkimuksen lähdepohja
J
uha Sihvosen tutkimus perus- tuu tavattoman laajaan lähde- pohjaan. Joiltakin osin lähteis- töä olisi voinut hivenen laadul- lisesti nostaa. Tutkija on keskit- tynyt analyysissään opistotoi- minnan selkeisiin murroskau- siin, 1920-, 1960- ja 1990-lu- kuun. Lukijaa olisi palveltu en- tistäkin paremmin, jos Juha Sih- vonen olisi laajemmasta pers- pektiivistä jossakin määrin va- lottanut asiaa yleisemmin, ts.mikä rooli aikuiskasvatuksella näyttää olevan murrosaikoina.
Tähän olisi saanut hyviä lähtö- kohtia Franz Pöggelerin ja Kal- man Yaron-in tomittamasta ko- koelmasta Adult Education in Crisis Situations. Sen artikkelei- den bibliografiat tarjoavat run- saasti aihetta valottavaa kan- sainvälistä lisämateriaalia.
Andragogia
J
oissakin tapauksissa Juha Sih- vonen olettaa meiltä lukijoil- ta liian paljon, toisinaan hän pi- tää selvyytenä sellaista, mikä ei minusta ole aivan itsestään sel- vää. Hän viittaa esimerkiksi pe- rinteiseen andragogiseen oppi- misnäkemykseen kysyen, onko se vielä kelvollinen pohja opis- tojen laatutason kehittämiselle (s. 18). Välittömästi tätä kohtaa edellä oleva kohta tai mikään muukaan tutkimuksen osa ei anna selvitystä siihen, mitä tut- kija tarkoittaa perinteisellä an- dragogisella oppimisnäkemyk- sellä.Muutamat johtavat suo- malaiset alan teoreetikot, jotka Juha Sihvonen osoittaa tunte- vansa perusteellisesti, ovat käsi- telleet aikuisten oppimista siten,
että implisiittisesti heidän käsi- tyksistään saatettaisiin muodos- taa perinteinen andgagoginen oppimisnäkemys. Asiaa ei kui- tenkaan auta se, että itse andra- gogiikka -termiäkin käytetään Suomessa niukasti. Tässä koh- din Juha Sihvonen olisi voinut olla täsmällisempi. Jos hän olisi halunnut asialle kansainvälistä ulottuvuutta, hän olisi voinut lukea andragogiikka -käsitteen ja tieteenalan lyhyen, mutta erin- omaisen hyvän kuvauksen Mal- colm Knowlesin kirjasta The Adult Learner. A Neglected Spe- cies (4. painos, 1990, s. 51-65).
Amerikan aikuiskasvatuksen grand old man Knowles käyn- nisti aikanaan keskustelun and- ragogiikan luonteesta ja sai ai- kaan suuren debatin erityisesti nuorempien kollegojensa kes- kuudessa. Se vei tiedettä tältä osin eteenpäin, ja nämä tulok- set Knowles on esittänyt maini- tussa kirjassaan.
Arveluttava samaistus
P
aikka paikoin Juha Sihvo- nen samaistaa vapaan sivis- tystyön ja kansalaisopistotoi- minnan tavalla, joka ei ole pe- rusteltua. Sitä vapaata sivistys- työtä, jota tekee kunnallinen kansalais-/työväenopisto, ei voi kaikilta osin samaistaa esimer- kiksi eri suuntien kristillisten kansanopistojen työhön.Kartoittaessaan vapaan sivistystyön ominaispiirteitä Juha Sihvonen tuo mukaan myös arvokasta ruotsalaista tut- kimustietoa. Sitä ei kuitenkaan voi edes pitää kansalaisopisto- toiminnan lähtökohtana, koska sitä ei Ruotsissa ole. Kun siis ai- neisto tulee opistotoiminnan kannalta toisen käden vertailu-
ryhmästä, olisi erityisesti Henry Blidin Education By The Peop- le ollut syytä ottaa mukaan, kos- ka siinä käsitellään erittäin hy- vin ruotsalaisen vapaan sivistys- työn olemusta.
Kansainvälisyys
O
pistotoiminnan murrosvai- heiden tarkastelun yhtey- dessä olisi ollut kiintoisaa lukea joku sana siitä, miten muualla lähinnä vastaavat instituutiot ovat kohdanneet eritoten 1990- luvun murroksen. Se, ettei täl- laisia viittauksia työstä löydy, on harmittavaa, ja se kuvanneekin osaltaan sitä kiirettä, jota tutki- ja joutui työssään pitämään.Harmillisuutta lisää tie- toisuus siitä, että Juha Sihvonen oli mukana yhtenä kirjoittajana verraten tuoreessa Vapaan sivis- tystyön julkaisussa, jonka ainek- sella ja lähdetiedoilla näitä puut- tuvia vertailuja olisi hänen ky- vyllään helposti syntynyt.
Ainesta aikuiskasvatuk- sen filosofis-aatteellisiin perus- teisiin olisi ollut hyvä hakea kau- empaakin kuin Ruotsista. Esi- merkiksi John L. Eliasin ja Sha- ran Merriamin Philosophical Foundations of Adult Educati- on olisi ollut tässä yhteydessä hyödyllinen lisä.
EI LOPPU VAAN ALKU
V
äitöskirjan ohjaaja kysyi kerran eräältä opiskelijalta, mitä varten hän harjoitti jatko- opintoja. Opiskelija vastasi, että hänen tavoitteenaan oli tulla oman aikansa siksi henkilöksi, joka tietää valmistuttuaan tutki- mastaan aiheesta eniten maail- massa. Jokainen työn ohjaaja pi- täisi varmasti tästä vastaukses- ta. En tiedä, onko Juha Sihvo-143
AIKUISKASVATUS 2/97 nen asettanut juuri tätä tavoitet-
ta omalle opinnäytteelleen, mut- ta - niin tai näin - lopullisesti sen ansiosta hänestä on tullut hen- kilö, joka tietää enemmän kan- salais-/työväenopistotyöstä kuin kukaan muu.
Väitöskirja ei kuitenkaan ole loppu, vaan alku. Alku mil- le? Jollekin sellaiselle elämässä, jota kukaan ei tiedä. Toivon kui- tenkin, että siihen johonkin
tuntemattomaan kuuluisi yksi asia, se, että Juha Sihvonen py- syisi alalla opiston rehtorina.
Muut vaihtoehdot saattavat käydä houkuttelevaksi.
Lähteet
COLE, A.L. and D.E. HUNT (Eds.). (1994). The Doctor- al Thesis Journey. Reflec- tions from Travellers and Guides. The Thursday Group. Toronto, ONT.:
Ontario Institute for Studies in Education.
BLID, H. (1990). Education By The People. Oskarshamn:
[Swedish] Workers Educa- tional Association.
Center for Community Educa- tion & Action and Center for International Education.
(1991). Participatory Rese- arch: An Annotated Biblio- graphy. Northampton, MA and Amherst, MA.
ELIAS, J.L. and SHARAN Mer- riam. (1980). Philosophical Foundations of Adult Edu- cation. Huntington, N.Y.:
Robert E. Krieger Publishing Company.
HUBBUSH, S.M. (1985). Writing Research Papers Across the Curriculum. Second Edition.
Orlando, Florida: Holt, Rinehart and Wilson, Inc.
ISAAC, S. & WILLIAM B.
Michael. (1990). Handbook
in Research and Evaluation for Education and Behavior- al Science. A Collection of of Principles, Methods, and Strategies Useful in the Plan- ning, Design, and Evalua- tion of Studies in Education and the Behavioral Sciences.
Seventh Printing. San Diego, Cal.: EdITS Publishers.
KARJALAINEN, E. (1971). Yh- t e i s k u n n a l l i s - t a l o u d e l l i s e t aineet opistojen ohjelmissa - historiallisia kehityspiirtei- tä. Opistolehti, 3, s. 56-59.
KNOWLES, M. (1990). The Adult Learner. An Neglected Species. Fourth Edition.
Houston, TX: Gulf Publish- ing Company.
PARK, P., BRYDON-MILLER, M., HALL, B. and JACK- SON, T.(Eds. 1993).Voices of Change. Participatory Re- search in the United States and Canada. Foreword by Paulo Freire. Toronto, ONT.: Ontario Institute for Studies in Education.
PÖGGELER, F. & KALMAN Y.
(Eds.). (1991). Adult Educa- tion in Crisis Situations. Je- rusalem: The Hebrew Uni- versity.
Kirjoittaja on työskennellyt kansa- laisopistoliikkeessä parikymmentä vuotta:vuosina 1967-70 Kemin maalaiskunnan kansalaisopiston rehtorina, vuosina 1970-73 Kan- salais- ja työväenopistojen Liiton pedagogisena sihteerinä sekä vuo- sina 1973-87 KTOL:n toiminnan- johtajana. Nykyisin hän on Vapaan sivistystyön yhteisjärjestön pääsih- teeri.
KIRJA-ARVIOITA
SIHVONEN, J. (1996). Sivistys- tä kaikille vai valituille?
K a n s a l a i s o p i s t o t o i m i n n a n kehitys vapaasta kansanva- listustyöstä maksupalve- luun. Acta Universitatis Tamperensis, ser A, vol. 519.
Akateeminen väitöskirja.
Vammala: Tampereen yli- opiston kasvatustieteen lai- tos, 1996, 287 s. liitteineen.
TOIVIAINEN, T. (toim.1995).
Vapaa sivistystyö huomisen Suomessa: Kansanopistojen, sivistysjärjestöjen ja kansa- laisopistojen lähivuosien tehtävien arviointia. Tutki- muksia ja selvityksiä. Sarja B: N:o 1. Helsinki: VSY- S B O .
