T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 3 / 2 0 1 0
57
(emeritus).
Tähtikartastojen matka läpi vuosituhansien
Erkki-Sakari Harju Tapio Markkanen: Paratiisista katsoen. Tähtitaivaan karttojen historiaa. Ursa 2009.
Tähtitieteen kansainvälisenä tee- mavuonna 2009 Helsingin yli- opisto ja tähtitieteellinen yhdis- tys Ursa järjestivät tähtitieteelli- siä kartastoja esittelevän näyttelyn Kansalliskirjaston galleriaan. Näyt- telyjulkaisuna valmistui professori Tapio Markkasen kirjoittama kirja Paratiisista katsoen. Täht i taivaan karttojen historiaa. Teos esittelee tähtitaivaan katsomisen, kuvaa- misen ja kartoituksen historiallis- ta kehitystä myöhäiskivikaudesta nykypäivään. Tähtitaivaan kartto- jen historian lisäksi käsitellään eri aikakausiin liittyviä uskomuksia ja niiden kulttuurisia vaikutuksia. Pa- perille, papyrukselle tai pergamen- tille tehtyjen piirrosten lisäksi kart- ta voi olla savitaulu, pallo, luola- maalaus, kattomosaiikki tai fresko.
Tähtitaivaan säännöllisesti tois- tuvat tapahtumat antoivat perus- teet ajanlaskulle. Taivaanilmiöi- tä pal vottiin, niistä etsittiin tule- vien tapahtumien ennusmerkke- jä ja niistä muodostui kiinteä osa jumaluskontoa. Jumalat olivat ih- misten yläpuolella Taivaas sa, jon- ka tähdet olivat eräs heidän ilmen- tymänsä.
Tähtikartastojen historia alkaa myöhäiskivikautisista luolamaa- lauksista, joiden on tulkittu esit- tävän tähtitaivaan ilmiöitä ja ju- malolentojen palvontaan liittyviä menoja. Tähtitaivas esiintyy myös šamaanirummuissa, myös esimer- kiksi Kalevalassa on Väinämöisen tervehdys auringolle. Taivaanpal- vonta oli kiinteä osa egyptiläisten ja babylonialaisten uskonnollisia me- noja. Esimerkiksi noin 3000 vuotta eKr. rakennetussa Hathorin temp- pelissä Denderassa, Egyptissä, on maanpinnalta nähty taivaankart- ta, jossa esiintyvät myös meille tu- tut eläinradan kuviot.
Antiikin matemaatikot tiesi- vät, että maa oli pallon muotoi- nen, ja tämä ominaisuus samastet- tiin maan yläpuolella olevaan tai- vaaseen. Pallopinnalla tapahtu- vaa paikantamista varten luotiin koordinaattijärjestelmä. Markka- nen selostaa sen periaatteet ja me- netelmät, miten tähtihavainnot si- joitettiin taivasta kuvaavalle kartta- pallolle. Samaa koordinaattijärjes- telmää sovellettiin luonnollisesti myös maan pinnalla tapahtuvaan paikantamiseen.
Pallokartoista tunnetuin on täh- titaivasta kuvaava Farnesen Atlas, antiikin atleetti, joka kannattelee harteillaan taivaanpalloa. Patsas on tulkittu aikaisemman veistok- sen kopioksi, sen alkuperä ajoittuu vuosille 190–120 eKr.
Kreikkalainen kulttuuri vaikut- ti merkittävästi ihmiskunnan kä- sitykseen maailmankaikkeudesta.
Käsitys maan pallonmuodosta oli vankasti perusteltu ja laajalti hy- väksytty. Tapio Markkanen toteaa- kin: ”On sinänsä kiinnostava aate- historiallinen kysymys, miten on syntynyt kuvitelma, että keskiajan Euroopassa olisi pidetty maata pannukakkuna. Näin ei todella- kaan ollut asianlaita.”
Keskiajan maailmankuva va- kioitui aristoteelisen näkemyksen mukaiseksi. Kaikkeuden keskus oli Maa ja sitä ympäröivät vesi, il- ma ja tuli. Kuu ja tunnetut planee- tat olivat jokainen kiinni omassa taivaassaan ja pyörivät Maan ym- päri. Uloimpana oli kiintotähtitai- vas eli firmamentti ja kaksi ulointa pallonkuorta, joita tarvittiin eräi- den taivaankannen liikkeiden sel- vittämiseen. Tämä näkemys so- pi myös kirkolle. Taivas ja Jumala olivat kaikkein ylimmällä kuorel- la ja hallitsivat sieltä planeettoja ja pallon keskipisteessä olevaa maata.
Tämä maailmankuvan malli esiin- tyi useissa keskiajan maalauksissa.
Myös tähtitaivaan kartat laadittiin tämän tarkastelutavan mukaises- ti ja tähtikuviot esitettiin taivaasta maahan päin nähtynä, siis paratii- sista katsottuna.
Kun tähtitaivaan tarkasteluun käytetyt havaintolaitteet kehittyi- vät, eivät tehdyt havainnot aina vas- tanneet teoriaa. Vuonna 1543 Ni- kolaus Kopernikus esitti, että tai- vaat kiertävät Aurinkoa, eivät Maa- ta. Myöhemmin Johannes Kepler ja Isaac Newton muovasivat Koperni- kuksen esittämää maailmankuvaa ja mallinsivat sen matemaattisesti.
Tähtitaivasta kuvaavien kart- tojen esitystekniikka kehittyi rin- nan graafisten tuotantomenetel-
58
T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 3 / 2 0 1 0mien kanssa. Markkanen esittelee Albrect Dürerin kuparikaiverruk- sina tehdyt pohjoisen ja eteläisen taivaan tasokartat vuodelta 1515.
Myös niissä tähtitaivas esitettiin ulkoa päin katsottuna.
Tähtikartat ja kartastot inspiroi- vat 1600-luvun taiteilijoita. Kirjassa on erinomaiset kuvat muun muas- sa Roomassa olevan Villa Farnesen karttasalin (sala del mappamundo) kattoon maalatusta tähtitaivaasta, missä antiikin ja myöhemmän ajan taruhahmot liitelevät taivaalla Ar- gonauttien laivan kera. Cellariuksen atlas vuodelta 1627 puolestaan esit- telee Julius Schillerin laatiman täh- titaivaan kristillisten profeettojen, pyhimysten ja enkelten hahmois- sa. Cellariuksen atlaksessa kuva- taan myös kolme maailmanmallia, perinteiset maa- ja aurinkokeskiset mallit sekä uutena tanskalaisen täh- titieteilijä Tycho Brahen maailman- malli. Kaikki kolme esitetään yhtä näyttävästi samanarvoisina maail- manmalleina.
Tähtitaivaan tarkastelusuun- ta muuttui maan pinnalta näh- dyksi 1600-luvulla. Sen tulokse- na tähtikarttojen mytologiset hah- mot kääntyivät, esimerkiksi Orio- nin tähtikuvion metsästäjästä tuli vasenkätinen.
”Kumarruksia vallan edessä”
-luku esittelee merkkihenkilöiden mukaan nimettyjä tähtikuvioi- ta. Vuonna 1801 julkaistiin Berlii- nin tähtitornin johtajan Elert Bo- den laatiman tähtiluettelon pohjal- ta laaja tähtikartasto Uranographia.
Siinä esitellään taivaalle ilmestynei- tä uusia tähtikuvioita, kuten Kaar- len tammi, Yrjön harppu, Sobies- kin kilpi, Herschelin kaukoputki ja Poniatowskin sonni. Moderneja kuvioita olivat myös Kuumailma- pallo, Mikroskooppi, Kuvanveistä-
jän taltta, Kirjapaino ja Luotilanka.
Kirjassa kerrotaan myös tähti- tieteellisen tutkimuksen kehitty- misestä Suomessa. Itsenäisen tutki- muksen katsotaan alkaneen vuon- na 1819, jolloin Turun Vartiovuo- renmäelle valmistui tähtitorni ja sen observaattoriksi tuli Königs- bergissä opiskellut F.W.A. Arge- lander. Hän oli aikakauden johtavia tähtitieteilijöitä. Argelander osoit- ti vuonna 1837, että aurinkokun- ta planeettoineen liikkuu avaruu- dessa kohti Herkuleksen tähdis- töä. Hän siirtyi Turusta Helsingin yliopistoon ja sieltä Bonnin yliopis- toon, jossa hän laati kaksi merkittä- vää tähtikartastoa. Vuonna 1843 il- mestyi Neue Uranometrie ja vuon- na 1863 tähtiluettelo ja kartasto Bonner Durchmusterung.
Koska tähtitieteellisten havain- tojen tekeminen ja niiden yhdistä- minen toisiinsa tuli yhä vaativam- maksi, se edellytti kansainvälis- tä yhteistyötä eri observatorioiden välillä. Argelanderin aloittees- ta käynnistyi vuonna 1869 hanke, jossa tähtitaivaan kartoitus ja täh- tiluetteloiden valmistus jaettiin 13 observatorion kesken. Luette- lot saatiin valmiiksi vuosina 1890–
1910. Tässä työssä Helsingin yli- opiston tähtitieteen laitos oli alus- ta alkaen mukana.
Markkanen kertoo havainnol- lisesti valokuvauksen vaikutukses- ta tähtitieteellisten havaintojen pa- rantajana. Kun menetelmää ryh- dyttiin käyttämään 1800-luvun lopulla, löydettiin kohteita, jotka olivat silmälle näkymättömiä. Hel- singin yliopiston tähtitieteen laitos laati vuosina 1903–37 Anders Don- nerin johdolla valokuvaukseen pe- rustuvat tähtiluettelot omalta ha- vaintovyöhykkeeltään. 120 000 tähden tiedot sisältävä luet telotyö
suoritettiin hyvin huolellisesti.
Vanhat lasilevyillä olevat kuvaori- ginaalit on nyt mitattu uudelleen suurella tarkkuudella, ja tämä lähes sata vuotta vanha aineisto tullaan liittämään vuosina 2011–16 tehtä- vään uuteen mittaukseen, jolloin tähtien ominaisliikkeestä saadaan erittäin tarkat uudet arvot. Vanhat havainnot voidaan näin yhdistää moderniin digitaaliseen havainto- teknologiaan.
Kirjan loppuosassa on havain- nolliset kuvat valokuvaukseen pe- rustuvista tähtikartoista. Uusimmat tähtikartastot valmistetaan erityi- sesti tähtitaivaan kuvaukseen suun- niteltuja valokuvausteleskooppeja käyttäen. Yhdysvaltojen Palomarin tähtitornin teleskoopilla kuvattiin vuosina 1950–58 pohjoinen tähti- taivas. Eteläisen tähtitaivaan kuvaus valmistui vuonna 1977 Australiassa ja Chilessä sijaitsevien observatori- oiden yhteistyönä. Tämänhetkiset tähtitaivaan havainnot suoritetaan useilla eri aallonpituusalueilla ja havainnot muokataan digitaalisiksi tietokannoiksi, jotka ovat kansain- välisten tietoverkkojen kautta tutki- joiden ja alan harrastajien käytössä.
Tässä aineistossa on myös havainto- materiaalia, jota on tallennettu ava- ruudessa olevalla Hubble-teleskoo- pilla.
Osa Paratiisista katsoen -kir- jassa mainituista tähtitaivaan kar- tastoista on nähtävissä Kansal- liskirjaston gallerian näyttelyssä.
Esillä on myös tähtihavainnois- sa käytettyjä kojeita. Valitettavas- ti vitriineissä olevista kirjaharvi- naisuuksista saa nähdäkseen vain yhden aukeaman. Ehkä jo lähitu- levaisuudessa alan harrastajilla ja tutkijoilla on mahdollisuus tutkia vanhoja karttoja ja tekstejä käyttä- mällä digitaalisia tietokantoja, kun
T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 3 / 2 0 1 0
59
vanhat kirjat saadaan tallennetuik-si digitaaliseen muotoon.
On mielenkiintoista huomata, kuinka tähtitaivaan kartastot ke- hittyivät ja monipuolistuivat rin- nan maapalloa kuvaavien maail- mankartastojen, atlasten kanssa.
Löytöretket ja tähtitaivaan tutki- mus avarsivat maailmankuvaa ja toivat uusia seikkoja kartanteki- jöiden tietoisuuteen. Kosmogra- fioiden ja atlasten valmistuksessa heijastuu myös kirjapainotaidon ja graafisen kuvauksen kehittyminen.
Markkasen teksti on selkeää ja kansantajuista, ja hän esittelee asi- oiden pääkohdat menemättä liikaa vaikeaselkoiseen teoriaan. Kirja on erinomainen läpileikkaus eri aika- kausien käsityksistä taivaasta ja us- konnoista sekä siitä, kuinka luon- nontieteiden kehittyminen askel askeleelta muuttaa näitä käsityk- siä. Kirjassa on hyvä taitto ja pai- noasu, kuvitus on korkeatasoinen ja tekstiä täydentävä. Teoksen lo- pussa on kattava lähdeluettelo se- kä asiahakemisto. Erityisen kiitok- sen ansaitsee Kari Timonen. Hänen tekemänsä reproduktiot Kansallis- kirjaston Nordenskjöldin kokoel- missa olevista alkuperäiskartoista ovat erinomaisia.
Kirjoittaja on maanmittausneuvos.
