72 T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 5 / 2 0 1 2
Miten tiedemieheksi tullaan
Anto Leikola Peter B. Medawar: Ohjeita nuorelle tiedemiehelle. Suom.
Kimmo Pietiläinen. Terra Cognita 2012.
Sir Peter Brian Medawar oli vai- kuttava persoonallisuus. Tutustuin häneen jo vuonna 1961, ensimmäi- sessä tieteellisessä kongressissa- ni Lontoossa, kun hieman arkail- len pyysin häneltä nimikirjoitus- ta kahteen kirjaan, jotka olin os- tanut. Hänestä oli edellisvuonna tullut nobelisti, mutta arkuuteni katosi saman tien, kun hän iloise- na huudahti: ”Minun kirjani! Ra- kastan ihmisiä, jotka ostavat kirjo- jani!” Muutamaa vuotta myöhem- min sain kääntääkseni toisen nois- ta kirjoista, nimeltä The Future of Man, joka sitten vuonna 1966 il- mestyi nimellä Ihmisen biologinen tulevaisuus. Käännöstyön yhtey- dessä jouduin hänen kanssaan kir- jeenvaihtoon, joka vahvisti käsitys- täni hänestä selkeänä ja mutkatto- mana persoonana, jota aatelisarvo ei ollut vähääkään ylpistänyt.
Medawar oli syntynyt vuon- na 1915 Brasiliassa libanonilaisen isän ja englantilaisen äidin poika- na, mutta koulunsa hän kävi Eng- lannissa, missä hänestä kasvoi pe- sunkestävä britti. Hän teki inten- siivistä biologista tutkimustyötä.
1950-luvulla hän pystyi osoitta- maan, että yksilön taipumus hyl- kiä vieraita kudoksia esimerkiksi kudossiirroissa ei ole suoranaises- ti geneettistä, vaan yksilön täytyy alkionkehityksensä aikana ikään kuin oppia tunnistamaan omat kudoksensa vieraista. Eräät niin
sanotut autoimmuunitaudit johtu- vat perimmältään siitä, että yksilö alkaa hylkiä omia kudoksiaan. Tä- tä pidettiin niin merkittävänä löy- tönä, että Medawar ja australia- lainen Macfarlane Burnet saivat vuonna 1960 lääketieteen ja fysio- logian Nobelin palkinnon. Sen seu- rauksena Medawar siirtyi Lontoon yliopiston eläintieteen professuu- rista Britannian lääketieteen tut- kimuksen kansallisen instituutin johtajaksi. Vaikka hän jo 1970-lu- vun alussa sai vakavan aivoveren- vuodon, jonka seurauksena hänen vasen kätensä ja jalkansa halvaan- tuivat sekä näkö heikkeni, hän pon- nistautui jatkamaan työtään niin soluntutkijana kuin tietokirjailija- nakin.
Medawar ei ollut pelkästään tut- kija vaan myös huippuluokan es- seisti, jota hänen kuoltuaan vuon- na 1987 luonnehdittiin yhdeksi Englannin parhaista tiedekirjaili- joista. Medawarin omaelämäker- ran nimi oli kuvaavasti Memoir of a Thinking Radish, jossa hän sanoi yhdistäneensä Falstaffin ”halkais- tun retiisin” Pascalin ”ajattelevaan ruokoon”. Evoluutiobiologi ja tie- tokirjailija Stephen Jay Gould tote- si teoksesta, ettei kukaan voi vetää vertoja Medawarille sanonnan te- rävyydessä ja taidossa. Alex Com- fortin mielestä ”Peter Medawar oli aina yksi inhimillisesti miellyttä- vimmistä tiedemiespersoonalli- suuksista”. Muita tärkeitä kirjoja olivat The Uniqueness of the Indivi- dual, The Art of the Soluble ja In- duction and Intuition in Scientific Thought, joista kaksi viimeistä yh- distettiin vuonna 1982 kokoelmak- si Pluto´s Republic.
Kaikki Medawarin kirjat sai- vat suuren levikin, mutta yksi suo- situimmista oli Advice to a Young
Scientist, joka alkuaan ilmes- tyi vuonna 1979. Kimmo Pietiläi- nen on kustantajana ja kääntäjä- nä kaivanut sen nyt esiin, eikä ole yllättävää, että se ei vaikuta ensin- kään vanhentuneelta. Runsaat kol- me vuosikymmentä on tehnyt sii- tä klassikon.
On tietenkin joitakin asioita, joissa tieteenteko on muuttunut.
Näkyvimpiä niistä on kommuni- kaatio – ja eräässä kohdassa suo- mentaja aiheellisesti huomauttaa- kin, että teksti on kirjoitettu ennen internetiä – mutta tutkijan kriit- tinen mieli ja moraali tuskin ovat muuttuneet paljon. Edelleen on tärkeää varoa tieteellisiä muoteja, varsinkin metodien osalta, edel- leen on hyödyllistä siirtyä väitös- kirjan jälkeen uusiin ongelmiin, sen sijaan että jatkaisi saman prob- leeman kimpussa loppuikänsä, ja edelleen on kavahdettava sekä sek- sismiä että rasismia, joskin ne liene- vät vähentyneet Medawarin ajoista.
Tiedemiehellä on myös aina oltava erityinen ja ehdoton sitoumus to- tuuteen. Monet ohjeensa Medawar esittää ikään kuin teeseinä ja koros- taa niitä kursivoinnilla, esimerkiksi
”En voi antaa minkäänikäiselle tie- demiehelle parempaa neuvoa kuin tämän: hypoteesin totuutta koske- van vakaumuksen lujuus ei vaiku- ta hypoteesin totuuteen millään ta- valla”. Toisin sanoen, ei auta vaikka kuinka uskoisi olevansa oikeassa!
Eikä ohjetta lievennä lisähuomau- tus: ”Vakaumuksen lujuuden mer- kitys perustuu vain siihen, että se antaa suhteettoman vahvan halun selvittää, kestääkö hypoteesi kriit- tisen arvioinnin.”
Sana scientist on suomennok- sessa käännetty tiedemieheksi, mi- kä sulkee monenlaisia humaniste- ja (mutta ei naisia!) aiheen ulko-
T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 5 / 2 0 1 2 73 puolelle, kuten suomentaja itsekin
toteaa. Epäilemättä luonnontietei- lijä tuntuisi tässä yhteydessä köm- pelöltä, vaikka se olisi ehkä täsmäl- lisempi. Suomen tiede on sinänsä laajempi käsite kuin englannin tai ranskan science. Ero tiedemiesten ja taiteilijoiden välillä korostuu pai- koin Medawarin tekstissä, kun hän esimerkiksi heittää:
Vaikka uskon vakaasti, että luovuus tieteellisissä asioissa on sukua runoi- lijoiden, taiteilijoiden ja vastaavi- en luovuudelle, kullekin luovuuden lajille myönteisiä olosuhteita koskevat perinteiset viisaudet ja romanttinen hölynpöly poikkeavat toisistaan monin tavoin.
Samoin hän toteaa, että tiede- miehen työ ei mitenkään syve- ne tai kirkastu puutteesta, huolis- ta, masennuksesta ja ahdistavis- ta tunteista sekä vihjaisee jopa van Goghin kohtaloon:
Jos tiedemies leikkaisi korvansa irti, sitä ei tulkittaisi luovuuden onnetto- man tuskan merkiksi.
Sanalla sanoen, tiedemiehen sielunsyvyyksillä ei ole mitään te- kemistä hänen kokeidensa nerok- kuuden tai hypoteesiensa oikeelli- suuden kanssa. Mutta toisensuun- tainen klisee on yhtä virheellinen:
’Tiedemiehen’ etäisesti tosiasioiden keräämiselle ja niihin perustuville laskelmille omistautuneeksi yksilöksi esittävä stereotyyppi on yhtä irvokas karikatyyri kuin köyhä, likainen, seka- va, kenties keuhkotautinen, ajoittain runolliseen kiihkoon virittäytyvä poeetta.
Viime kädessä tiedemiehet ovat ihmisiä, paljolti samanlaisia kuin muutkin ihmiset.
Medawar, kuten kai useimmat tutkijat, toteaa tiedemiehen tavoit- televan totuutta. ”Totuus on se mi- hin hän pyrkii, suunta johon hän kääntää kasvonsa.” Mutta jos kysy- tään, mistä ja miten totuus löytyy
tai milloin se on löytynyt, joudu- taan tieteenfilosofian visaisimpiin sokkeloihin. Jos kysytään tieteel- listä todistusta jostakin seikasta, Medawarilla on vastaus valmiina:
Itse asiassa tiedemies ei useinkaan puhu ’todistuksesta’ täysin varmasti.
Mitä kokeneempi hän on, sitä epäto- dennäköisemmin hän siitä ylipäätään puhuu.
Falsifiointi, väitteen tai hypotee- sin vääräksi osoittaminen, on var- mempaa kuin verifiointi, oikeaksi osoittaminen, joka tuskin koskaan on aivan varmaa.
Medawar ei saavuttanut mai- nettaan tieteellisenä esseistinä vain ajatustensa kirkkaudella vaan yhtä- läisesti, ehkä enemmänkin, tyylin- sä terävyydellä, ominaisuudella, josta englantilaiset käyttävät adjek- tiivia witty. Se on enemmän kuin pelkkää sattuvuutta ja nokkeluutta.
Mutta se näkyy hänen teksteissään kautta mitan. ”Yhteisönä tiedemie- het ovat hämmästyttävän yksimie- lisiä siitä, mikä on tärkeää ja mi- kä ei. Jos väitöskirjaa valmistelevan seminaariin ei tule kuulijoita tai ku- kaan ei esitä hänen ajatuksiaan kos- kevia kysymyksiä, tilanne on hyvin surullinen. Vielä surullisempaa on vanhemman tutkijan tai kollegan urhoollinen kysymys, joka paljas- taa, että hän nukkui esitelmän aika- na.” Ja loppujen lopuksi: ”...parhain tapa kehittyä taitavaksi tutkijaksi on aloittaa tutkimus suuremmitta mutkitta ja jos on tarpeen, pyytä- mällä apua niin vaativasti, että kol- legan on pitkällä aikavälillä hel- pompi auttaa noviisia kuin keksiä tekosyitä avun kieltämiselle.”
Medawar itse myönsi joskus, että hänen kielenkäyttönsä on var- sin idiomaattista eikä sen kääntä- minen toiselle kielelle ole helppoa.
Pietiläinen on kokeneena tiede-
kirjojen suomentajana onnistunut tehtävässään hyvin. Kuitenkin mi- nusta tuntuu, että italian sana ”ci- mento” olisi käännettävä pikem- minkin koetukseksi kuin koette- lemukseksi, sillä se viittaa lähin- nä metallurgian probeeraukseen, kun taas ”koettelemuksella” lienee useimpien korvissa enemmänkin hengellinen tai moraalinen sävy.
Kirjoittaja on professori (emeritus) ja tietokirjailija.
Pahoittelut
Arvostelin tämän lehden nume- rossa 3/2012 Andrei Sergejef- fin teoksen Afganistanin histo- ria. Silkkitietä kulttuurien riste- ykseen. Kirjoitin:
”teos toteaa vähäsanaisesti, että ghaznavidien aikaan nykyisen Afganistan alueella kulttuuri kukoisti... Sergejeff olisi voinut mainita esimerkiksi, että kuuluisa persialainen runoilija Ferdousi omisti nykyään Persian kansallis- eepoksena tunnetun Shahnamen kyseisen dynastian hallitsijalle Mahmud Ghaznaville.”
On kuitenkin niin, että Sergejeff mainitsee Ferdousin ja Mah- mudin tapaamisen sivulla 90.
Anteeksipyyntöni virheelli- sestä kritiikistä!
Ilkka Lindstedt
