Arjen suuri tarina näkymä

76 T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 3 / 2 0 1 1

se on aina historiassaan ollut. Mi- ten jo ensi vuonna ratkeava valta- taistelu (sitaateissa tai ilman) maan johtajan asemasta vaikuttaa siihen, mihin suuntaan valtakunnan tie vie ja millaiseksi sen asema ja vaikutus- mahdollisuudet muotoutuvat maa- ilmassa – sen aika vasta näyttää.

Taisto Tolvasen kirjan kirjaimen ja hengen mukaan tässä kysymykses- sä ei pidä sortua perusteettomiin jossitteluihin. Paljon järkevämpää on tuoda esille erilaisia vaihtoehto- ja ja ratkaisumahdollisuuksia ja jät- tää lukijalle tilaa tehdä omia johto- päätöksiä. Tässä piileekin yksi kir- jan suurimmista ansioista. Niitä li- säisi varmasti se, jos tekijä kirjansa loppuluvussa olisi kuitenkin roh- kaissut itsensä sanomaan suoraan ja yksiselitteisesti oman henkilö- kohtaisen käsityksensä siitä, mi- hin Venäjä näyttäisi menevän – jo- ko Medvedevin tai Putinin johdolla tai tandemissa, kuten tähänkin as- ti. Ovatko mahdollisuuksia ja edel- lytyksiä arvioitaessa valot voimak- kaampia kuin varjot?

Vaikka suurlähettiläs Taisto Tol- vasen kirjassa jää kaipaamaan voi- makkaampaa persoonallista otetta – varsinkin kun siihen olisi hyvät edellytykset – se on johdonmukai- sesti rakennettu, selkeästi esitet- ty kokonaiskuva suuren naapuri- maamme nykytilasta ja tulevai- suuden mahdollisuuksista. Se on kysymys, jonka pitäisi jatkuvasti kiinnostaa meitä naapureita, joil- le Venäjä on aina ollut ja tulee ole- maan kohtalonkysymys.

Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori ja tietokirjailija.

Arjen suuri tarina

Suomalaisen arjen suuri tarina, toimittaneet Kai Häggman, Pirjo Markkola, Markku Kuisma, Panu Pulma. WSOY 2010.

Laitan punajuuripaistoksen uu- niin ja istun keittiön pöydän ää- reen. Ennen kuin avaan kirjan ni- meltä Suomalaisen arjen suuri ta­

rina, jään miettimään, mitä arjen historia on. Syömistä, nukkumis- ta, kotia, naisia, lapsia. Kesämökki ja lomamatkat. Oma koti rintama- miestalossa tai lähiössä, auto ja te- levisio. Meikkiä naamaan ja illalla rimpsalle. Aamulla töihin ja illalla töistä kotiin. Yksilön elämää, joka on kuitenkin monella tapaa tietylle ajalle tai paikalle tyypillistä.

Suomalaisen arjen suuri tarina pyrkii vastaamaan näihin odotuk- siin. Arjen tutkiminen ja mikrohis- toria ovat olleet viime vuosikym- meninä suosittuja tutkimusaihei- ta historiantutkimuksessa ja siinä mielessä on odotettua, että aiheesta on valmistunut alan yleisteos. Kir- jan artikkelit ovat yhtä lukuun ot- tamatta Suomalaisen arjen historia -nimisestä neliosaisesta vuosina 2006–2008 ilmestyneestä suurteok- sesta. Nyt arjen historia on pakattu 240 sivuun ja 12 erilliseen artikke- liin, jotka kertovat sodan jälkeisestä historiasta eri näkökulmista.

Kirjassa on sosiaalihistoriallisia yleisartikkeleita sekä teema-artik- keleita arjen aiheista, kuten mök- keilystä, television perhesarjoista tai tv-urheilusta. Artikkelit etene- vät pääsääntöisesti yleisestä yksi- tyiseen. Arjen historiasta kirjoitet- taessa toivoisi yksilön tasolle me- nemistä ja konkreettisesti ihmisten

olohuoneisiin kurkkaamista. Tämä onnistuu esimerkiksi Hanna Snell- manin artikkelissa ”Suuri muutto Ruotsin lähiöihin”, jossa hän ylei- sen kuvailun lisäksi kertoo Ruot- siin muuttaneiden perheiden ta- rinoita. Huono kielitaito tulee ta- rinoissa usein esille, esimerkiksi kun 48-vuotias Iida ostaa kaupasta vain valmiiksi pakattuja tuotteita tai 35-vuotias Siiri on iloinen löytäes- sään suomenkielisen gynekologin.

Raskas työ tehtaissa tuntuu, kun sel- kää särkee ja on pakko vaihtaa am- mattia. Toisaalta tarinoissa on myös paljon iloa eikä ruotsinsuomalais- ten arki tunnu ollenkaan niin huo- nolta kuin finnjävel-tarinoiden pe- rusteella on tottunut olettamaan.

Kuka puolustaisi hyvinvointivaltiota?

Anneli Anttosen ja Jorma Sipi- län artikkelissa hyvinvointival- tiosta paneudutaan yksilön sijas- ta rakenteisiin. Voisi ajatella tilas- totietojen olevan tylsiä, mutta nii- den avulla piirtyykin erinomainen kuva 1940-luvun lopun Suomesta:

Elinikä oli 15 vuotta nykyistä alem- pi, lapsikuolleisuus oli korkea, vain yksi kymmenesosa lapsista kävi op- pikoulun ja puolet ihmisten tulois- ta meni ruokaan. Väkivaltaa oli so- dan jälkeen paljon, vaikka alkoho- lia juotiin nykypäivään verrattuna vähän. Terveyskeskuksia ei ollut, sen sijaan kunnalliskoteihin säi- löttiin kehitysvammaiset ja mieli- sairaat. Lääkäreitä oli vähiten Eu- roopassa ja hekin toimivat lähinnä suurissa kaupungeissa.

Hyvinvointi-Suomi rakennet- tiin siis köyhistä lähtökohdis- ta. Lapsilisä saatiin vuonna 1948, kansaneläke tuli vuonna 1956, pe- ruskoulu 1968. Vasta vuonna 1970 kunnalliskodin asukkaat pääsivät

T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 3 / 2 0 1 1 77 pois kunnan holhouksesta ja sai-

vat äänioikeuden. Samana vuon- na abortti tuli mahdolliseksi myös sosiaalisin perustein. Tilastot ja vuosiluvut tuovatkin erinomaises- ti esille, kuinka erilaista suurten ikäluokkien lapsuuden arki oli ny- kypäivään verrattuna. Muutos 60 vuoden aikana on ollut nopeaa.

Hyvinvointivaltioartikkelin kirjoittajat ottavat artikkelinsa lo- pussa yllättävän tiukasti kantaa hyvinvointivaltion puolesta. His- torioitsijana en ole tottunut täl- laiseen kantaaottavaan tutkimuk- seen, mutta virkistävää sellaista on lukea. Osansa saavat niin polii- tikot, jotka eivät tee oikean suun- taisia päätöksiä, kuin keskiluokka- kin, joka ei sitoudu julkiseen sek- toriin. Myös nuoremman sukupol- ven individualismi tuodaan esille, samoin eliitin haluttomuus sitou- tua yhteisiin instituutioihin. Kir- joittajat povaavat politiikassa pas- sivoitumista tai populistisen puo- lueen nousua. Näin siis kirjoitet- tiin muutama vuosi sitten…

Rintamamiestaloista lähiöihin Asuminen on arjen keskeinen ele- mentti. Kirjassa on kaksi artikke- lia asumisesta tai itse asiassa sen muutoksesta. Kirsi Saarikankaan artikkeli ”Rakennetun ympäristön muutos ja asumisen mullistus” tuo mielenkiintoisia näkökulmia tut- tuun maalta kaupunkiin -tarinaan.

Hän kuvaa sodanjälkeisiä rintama- miestaloja kansalliseksi modernis- miksi, jota ei olisi syntynyt ilman standardisointia. Oma koti koettiin tärkeäksi, kuten rakennusmestari Heikki Siikonen kirjoitti vuonna 1942: ”Omakotitalo on enemmän kuin asuntomuoto, se on elämän- muoto ja -tapa.” Tätä mallia toteutti tyyppitalo, jonka mies rakensi ja jo-

ta nainen hallinnoi. Rintamamies- talon alakerta, jossa on kolme yhtä suurta huonetta (keittiö, olo- ja ma- kuuhuone) korosti äidin ja lasten kiinteää suhdetta. Keittiöstä pää- si suoraan makuuhuoneeseen, jol- loin äiti saattoi ruuanlaiton ohessa vahtia lapsia. Olohuone sen sijaan pidettiin makuuhuoneesta erillään ja keittiö oli koko asunnon keskus.

Yllättävä nais- ja lapsinäkökul- ma tulee esille myös lähiöissä, joita kirjoittaja kutsuu naisten kaupun- geiksi. Talojen keskellä olevat pihat sekä pihalle päin olevat ikkunat ja parvekkeet helpottivat lasten vah- timista. Samanikäiset lapset tutus- tuivat toisiinsa ja lasten kautta äidit verkostoituvat. ”Äiti tuu ikkunaan, täällä huutaa nn” toimi koodina äi- tien ja lasten välillä. Isien rooli jäi vähemmälle, lähinnä viikonlop- puihin ja urheilukenttiin.

Auto vei kaupan kauas

Tapani Maurasen artikkeli ”Autol- la arkeen” kuvaa nopeaa muutosta yksityisautojen hallitsemaan maa- ilmaan. Kävelevän kansan keskuu- dessa linja-autot yleistyivät 1920- ja 30-luvulla nopeasti ja ennen sotia linja-autoverkko kattoi jo 90 pro- senttia Suomen teistä. Juna, polku- pyörä ja omnibussit kulkivat. Vasta vuonna 1960 henkilöautojen mää- rä ylitti hevosten määrän. Sen jäl- keen autoistuminen onkin ollut vauhdikasta. Jos jokaiseen autoon olisi laitettu viisi ihmistä, jo vuon- na 1974 suomalaiset olisivat mah- tuneet autoihinsa. Nykypäivänä ta- kapenkit ovat jo tyhjiä, kun yhteen autoon riittää vain 1,9 henkeä ja lä- hes kolmasosalla kotitalouksista on yli kaksi tai enemmän autoa.

Mikä on muna ja mikä kana?

Vielä 1950-luvulla Suomessa oli enemmän kauppoja kuin autoja.

Kauppiaat pyrkivät tulemaan asia- kasta lähelle. Melkein joka kylässä oli lisäksi posti ja koulu. Lähes joka paikkaan saattoi kävellä – tuohon aikaan viisi kilometriä ei ollut liian pitkä kävelymatka. Autoistuminen sai kuluttajat toimimaan itse tava- ran kuljettajina. Nyt palvelut ovat kaikonneet, samoin linja-autot, ja jokainen ihminen viettää päivässä keskimäärin 40 minuuttia henkilö- autossa. ”Ruuhkissa vietettyä aikaa ei voi pitää niin sanottuna laatu- aikana”, kirjoittaa Mauranen. Väis- tämättä tulee mieleen myös kan- santerveys ja suomalaisten lihomi- nen, joihin autoilun yleistyminen on myös vaikuttanut.

Yksi kuva kertoo…

Kokonaisuudessaan kirja tarvitsisi enemmän kuvia. Varsinkin pukeu- tumista, sisustusta ja astioita on vai- kea hahmottaa pelkän tekstin pe- rusteella. Miltä näyttää lättähattu?

Millainen onkaan Kilta-astiasto?

Kirjassa on hyviä kuvia esimerkik- si lähiöistä ja autoilusta, mutta sisä- tilojen kuvitus on valitettavan sup- peaa. Yksi kuva kertoo usein enem- män kuin pitkäkin selitys. Esimerk- kinä mainittakoon, että 1960-luvun jääkaappi oli pieni, minkä omin sil- min kirjaa lukiessani totesin.

Joitakin artikkeleita vaivaa luet- telomaisuus. Populaarikulttuurin kuvauksessa luetellaan kymmenit- täin elokuvia, laulajia ja kappalei- ta. Nuorisosta kirjoitettaessa sivu- taan niin asumista, koulunkäyntiä kuin harrastuksiakin. Valitettavas- ti artikkeli loppuu siinä vaiheessa, kun Teiniliitto alkaa radikalisoitua ja homma käy kiinnostavaksi. Kir- jan kokonaisuuden kannalta oli- si ollut hyvä, että kaikki artikkelit olisivat ulottuneet ajallisesti nyky- päivään asti.

78 T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 3 / 2 0 1 1

väestönmuutosta koskevan

hankehaun

verkostoitumis- tilaisuus 10.6.

Koneen Säätiö järjestää verkostoitumis- tilaisuuden aiheesta väestönmuutos Saaren Kartanossa 10.6.2011.

Hakuaika tilaisuuteen on 9.–23.5.

Lue lisää tilaisuudesta ja hakumenettelystä osoitteessa www.koneensaatio.fi

Säätiö julistaa myöhemmin tänä vuonna hankehaun, jossa rahoitetaan monitieteisiä hankkeita aiheen piiristä. Verkostoitumisti- laisuuden tarkoituksena on tuoda yhteen eri alojen tutkijoita, jotta he voisivat muodostaa aihepiiriä monipuolisesti kartoittavia tutki- musryhmiä.

Osallistujien kiinnostuksen kohteet voivat liittyä niin globaaliin väestönkasvuun kuin paikallisiin väestönmuutoksiin. Tulevan han- kehaun hakemukset voivat käsitellä muun muassa väestönmuutosten syitä ja seurauksia sekä niihin liittyviä mekanismeja ja etsiä konkreettisia keinoja väestönmuutoksiin liittyviin ongelmiin. Erityisesti toivotaan kulttuureiltaan ja muilta taustoiltaan erilais- ten maiden vertailuja.

Minne jäivät naiset ja ruoka?

Mitä kirjassa jää kaipaamaan? Pää- asiassa kolmea asiaa. Punajuuripais- tosta syödessä ei voi muuta kuin ih- metellä, miten ruoka ja syöminen on jätetty arkea käsittelevästä kir- jasta pois. Eikö se ole kaiken alku ja juuri? Keittiöistä puhutaan tyyppi- talojen yhteydessä ja ruotsinsuoma- laiset kertovat, mitä ruokia tekevät.

Artikkeli ruokakulttuurin muutok- sesta olisi kuitenkin ollut tarpeen.

Naisten asema tulee esille mo- nessa kohtaa. Naisten aseman muu- tosta ei kuitenkaan käsitellä erik- seen. Keräsin itse mielenkiintoisia huomioita naisista kirjaa lukiessa- ni. Sodan jälkeen naisia ei hyväk- sytty työttömyyskortistoon. Kan- saneläke oli tärkeää erityisesti nai- sille, koska monet heistä saivat ensimmäistä kertaa omaa rahaa.

Kotihoidon tuki on suomalainen erityispiirre, jota ei sellaisena ole muissa Pohjoismaissa. 1950-luvun kaupunkilaiskotia pidettiin miehen lepopaikkana ja naisen työpaikka- na. 2000-luvun autoistuminen joh- tuu suurelta osalta naisten työssä- käynnistä ja siitä, että vaimolle han- kitaan perheessä kakkosauto. Näis- tä ja monista muista huomioista olisin mielelläni lukenut kokoo- ma-artikkelin, jossa pohdittaisiin naisen aseman nopeaa muutosta syineen ja seurauksineen.

Kolmas kaipaamani asia on ar- jen kokonaismuutoksen kuvaami- nen. Kirja muistutti siitä, kuinka valtavan nopea rakennemuutos ja elintason nousu Suomessa on koet- tu sodan jälkeen. Monessa artikke- lissa toistuvat tyyppitalo, autoistu- minen ja suuret ikäluokat. Suomi

on kaupungistunut, kouluttautu- nut ja individualisoitunut. Samaan aikaan, kun on rikastuttu, on myös siirrytty selkeästä yhtenäiskulttuu- rista yksilöiden maailmaan. Vii- meisessä Mikko Lehtosen artik- kelissa kuljetetaan Snellmania ny- ky-Suomessa ja pohditaan nykyistä individualismin aikaa. Artikkelissa on kiinnostavia pohdintoja mm.

keskiluokasta ja julkisuudesta. Ko- ko kirjasta puuttuu kuitenkin ar- jen historian muutoksen pohdinta kaikkine eri aspekteineen. Sellaisen artikkelin olisin mielelläni lukenut, mutta nyt se jää keittiön pöydän ää- ressä istuvan lukijan itse tehtäväksi.

Kirjoittaja on espoolainen historian ja yhteiskuntaopin opettaja sekä Histo- rian ja yhteiskuntaopin opettajien lii- ton puheenjohtaja.