Nuorten toimijuus julkisessa tilassa
-Diskurssianalyysi suomalaisista sanomalehtiuutisista
Lauri Kuronen Pro gradu -tutkielma Sosiaalipedagogiikka Yhteiskuntatieteiden laitos Itä-Suomen yliopisto
Yhteiskunta- ja kauppatieteiden tiedekunta
Lokakuu 2017
KURONEN, LAURI: Nuorten toimijuus julkisessa tilassa – Diskurssianalyysi suomalaisista sanomalehtiuutisista
Pro gradu -tutkielma, 67 sivua, 1 liite (2 sivua)
Tutkielman ohjaajat: Yliopiston lehtori Sanna Ryynänen
Ma. Yliopisto-opettaja Pasi Hirvonen
Lokakuu 2017_________________________________________________________
Avainsanat: Nuoret, viranomaiset, toimijuus, kaupunkitila, diskurssi, uutiset
Tutkimuksessa tarkastelen sitä, millaista toimijuutta nuorille rakennetaan uutisteksteissä. Tarkastelen toimijuutta uutisteksteistä, joiden kontekstiksi olen valinnut julkisen ja puolijulkisen kaupunkitilan.
Analyysin myötä tarkennan tutkimaan nuorten toimijuuden rakentumista nuorten ja viranomaisten välisessä suhteessa. Tutkimuksen kohteena ovat suomalaiset sanomalehtiartikkelit. Olen valinnut uutisartikkelit viidestä suomalaisesta sanomalehdestä yhden kuukauden ajalta. Artikkelit on rajattu Helsingin Sanominen, Aamulehden, Turun Sanomien, Kalevan ja Savon Sanomien uutista elokuun 2015 ajalta. Tutkimuskohteina on nuoret ja kaupunkitila. Tutkimukseen analysoitavaksi olen valinnut 34 uutista.
Tutkimus koostuu teoriaosuudesta ja tekstiaineiston analyysistä. Teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessa ovat toimijuus ja kaupunkitila. Metodologisena viitekehyksenä toimii sosiaalinen konstruktionismi. Sosiaalisen konstruktionismin mukaan todellisuus on sosiaalisesti, kielellisesti rakentunut. Diskurssinanalyysi tarkentaa analyysiä kielenkäytön tapoihin, joita analysoin uutisissa.
Diskurssianalyysin avulla tarkastelen nuorille rakennettavia toimija-asemia julkista tilaa koskevissa uutisissa. Tarkastelen kieltä representaationa eli sosiaalisesti rakennettuna kuvauksena tapahtumista.
Kuvauksista tulee osa todellisuutta, jossa ihmisiä asetetaan erilaisiin asemiin. Tarkastelen näitä asemia subjektipositioina.
Tutkimuksen mukaan nuorille rakennetaan hyvin erilaisia toimijuuksia julkisessa tilassa.
Tarkentaessani tutkimuskysymykseni koskemaan nuorten ja viranomaisten välistä suhdetta, löysin nuorille rakennettavan neljä erilaista toimija-asemaa suhteessa viranomaisiin. Viranomaisista poliisilla on jokaisessa asemassa merkittävä rooli, mutta uutisissa nuorten asema rakentuu erilaisiksi. Näitä ovat
"häiriköivät nuoret"-asema, "katseenalaiset nuoret"-asema, "rikolliset nuoret"-asema ja "nuoret panostuksena tulevaisuuteen"-asema. Toisaalta nuoret esitetään häiriköivinä, eräänlaisena uhkana julkisessa tilassa. Toisaalta nuoret esitetään toivona, jolloin nuorten toimijuutta rakennetaan positiivisuuden kautta. Tästä huolimatta nuorten toimijuus julkisessa tilassa rakennetaan vajavaiseksi, kasvatusta vaativaksi asemaksi.
Tutkimus osoitti, että nuoret voidaan esittää erilaisissa toimija-asemissa. Kielellisillä ja rakenteellisilla valinnoilla on merkitystä siihen, millaiseksi nuoren toimijuus kaupunkitilassa kuvataan. Nuoret voivat neuvotella toimijuudestaan, mutta usein uutiset jättävät nuorten toimijuudelle epäilyksen sävyn.
Nuorten ja viranomaisten suhde uutisissa on kapea ja viranomaisten valittu rooli tutkimuksessa suuntaa nuorten toimijuutta. Tämän vuoksi aihe vaatii laajemmin nuorten toimijuuden tarkastelua ilman viranomaisen viitekehystä.
Department of Social Sciences Social Pedagogy
KURONEN, LAURI: Nuorten toimijuus julkisessa tilassa – Diskurssianalyysi suomalaisista sanomalehtiuutisista
Master's thesis, 67 pages, 1 appendice (2 pages)
Advisors: University Lecturer, Sanna Ryynänen
Post-doctoral researcher, Pasi Hirvonen
October 2012_________________________________________________________
Keywords: Youth, agency, public officer, public space, discourse, news
In my research, I look at what kind of agency for young people is being built in news stories. I look at the agency at news texts, which I have chosen in the context of public and semi-public urban space.
With this analysis, I will focus on exploring the establishment of young people's agency in the relationship between young people and the authorities. The subject of the study is Finnish newspaper articles. I selected news articles from five Finnish newspaper for one month. The articles are limited to the news of Helsingin Sanomat, Aamulehti, Turun Sanomat, Kaleva and Savon Sanomat from August 2015. Research areas are young people and urban space. This study I have analyzed 34 news.
The study consists of theoretical part and textual analysis. Theoretical reference in the study is agency and urban space. The methodological reference framework is social constructionism. According to social constructivism, reality is socially and linguistically constructed. The discourse analysis focuses on the analysis of the ways of language is used. By means of discourse analysis, I look at young agents to be built in public space news. I look at language as a representation, or as a socially constructed description of events. Descriptions become part of a reality where people are placed in different positions. I look at these positions as subject positions.
According to the study, a wide variety of agency structures are built for young people in public space.
While focusing on my research question on the relationship between young people and public authorities, I found that the young people would be built four different actors in relation to the authorities. The police have an important role to play in each role, but in the news, the status of young people is different. These include positions such as the ”troublemaker young people”, “young people be monitored”, “criminal young people” and “young people as a contribution to the future”. On the other hand, young people are presented as disgraceful, a kind of threat in public space. On the other hand, young people are presented as a hope, where young people's agency is built through positivity.
Nevertheless, the youth agency in the public space is being built into a defective, demanding position.
The study showed that young people can be represented in different actors. The linguistic and structural choices are relevant to how the young actor in urban space is described. Young people can negotiate their work, but often the news leaves the tone of doubt to the youth agency. The relationship between young people and the authorities in the news is narrow and the role of the elected authorities in research is to direct young people's role. This is why the subject requires a broader examination of the youth agency without the authority's reference framework.
2 TEOREETTINEN VIITEKEHYS JA KÄSITTEET ... 8
2.1 Kaupunkitila – Julkinen ja puolijulkinen ... 8
2.2 Nuoret kaupunkitilassa ... 9
2.3 Toimijuus ... 12
3 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS ... 17
3.1 Sosiaalinen konstruktionismi ... 17
3.2 Diskurssianalyysi... 19
3.3 Representaatiot ... 21
3.4 Subjektipositiot ... 22
3.5 Uutiset tutkimusaineistona ... 24
3.6 Aineiston rajaus ja kuvailu... 25
4 ANALYYSIN ETENEMINEN JA NUORTEN LUOKITTELU ... 27
4.1 Alustava analyysi ... 27
4.2 Luokittelu ... 29
4.3 Nuorten toimijaluokat ... 33
5 NUORTEN SUBJEKTIPOSITIOT NUORTEN JA VIRANOMAISTEN VÄLISISSÄ SUHTEISSA ... 36
5.1 Subjektipositioita etsimässä ... 36
5.2 Häiriköivät nuoret – Ilkivaltaa ja mopoilua ... 37
5.3 Katseenalaiset nuoret ... 42
5.4 Rikollinen nuori... 45
5.5 Nuori panostuksena tulevaisuuteen ... 46
6 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA ... 52
6.1 Iloa ja vaaroja ... 52
LÄHTEET ... 60
LIITTEET
Liite 1. Tutkimuksen uutisaineiston otsikot ja päivämäärät.
TAULUKOT
Taulukko 1. Aineiston lehtien ilmestymiskaupunki ja levikki vuonna 2015 Taulukko 2. Päivälehtien uutiset jaoteltuna
Taulukko 3. Uutisten ydinteemat
Taulukko 4. Toimijoiden esiintyvyys uutisissa Taulukko 5. Toimijoiden ”ääni” uutisissa Taulukko 6. Uutiset, joissa nuorilla ”ääni”
Taulukko 7. Poliisin esiintyminen diskurssiluokissa
1 JOHDANTO
Ihmiset luovat oletuksia ja sääntöjä, kuinka erilaisissa paikoissa tulisi olla ja käyttäytyä. Tämä on selkeämpää rajatussa tilassa ja tapahtumissa. Tilan omistajalla on mahdollisuus rajoittaa käyttäytymistä, mikäli se ei vastaa tilan käyttötarkoitusta. Kahvilatyöntekijä voi mahdollisesti poistaa sääntöihin perustuen ihmisen tilasta, mikäli hän ei esimerkiksi osta mitään. Tällöin ihminen käyttää tilaa ilman, että toimii varsinaisena asiakkaana. Tilalla on siis tällöin joku pääsääntöinen käyttötarkoitus, jonka mukaan toimitaan, vaikka minkäänlaista ongelmakäyttäytymistä ei olisikaan. Tilanne muuttuu vähän, kun puhutaan esimerkiksi kaupunkitilasta. Millainen toiminta tällaisessa julkisessa tilassa on sallittua tai suotavaa?
Loputtomat julkiset kadut, torit, puistot, metsät ovat ihmisten käytettävissä ilman sen selkeämpää käyttötarkoitusta. Käytettävyys syntyy ihmisten välisessä kanssakäymisessä.
Kaupunkitila on ihmisten käytettävissä eri tavoin ja erilaisin rajoituksin. Kaikki tavat olla, käyttää tilaa tai liikkua kaupunkitilassa eivät ole yhtä suotuisia tai ymmärrettyjä, jolloin niistä käydään myös keskustelua mediassa uutisten avulla. Julkinen tila kaupungeissa on aina kamppailua myös ulossulkemisesta, jolloin eri ihmisryhmät on asetettu tilassa marginaaliin (Mitchell 2003, 52). Yhtenä tällaisena mielenkiintoa herättävänä ryhmänä voidaan pitää nuorisoa. Paljon keskustelua olemisen tavoista on käyty viime vuosina esimerkiksi kauppakeskuksissa tapahtuvasta nuorten hengailusta. Nuorten oleskelu on nähty häiritsevänä ja ristiriitaisena toimintana kauppakeskusten perimmäisen tarkoituksen, kuluttamisen kanssa.
Niinpä nuorten oleminen ja hengailu ovat saaneet erilaisia ja mielenkiintoisia kuvailuja myös mediassa. (Esim. Yle 28.1.2010; HS 2.4.2013). Tutkielmassani laajennan muutaman vuoden takaista kauppakeskusuutisointia myös laajemmin kaupunkitilaan, niin julkiseen kuin puolijulkiseen. Lyhyesti määriteltynä edellä mainitut puistot edustavat julkista tilaa ja ostoskeskukset yksityisissä omistuksissa olevineen kauppoineen taas puolijulkista tilaa.
Käytän tutkimuksessani yhtenä keskeisenä käsitteenä toimijuutta. Avaan käsitteitä tarkemmin tulevassa luvussa, mutta yleisesti toimijuudesta voidaan sanoa, että toimijuuden aihepiiriä on tutkittu eri tavoin, riippuen kulloinkin lähestymiskulmasta. Toimijuus itsessään on sosiaalitieteiden peruskäsitteitä. Sitä on teorisoitu esimerkiksi psykologiassa (Bandura 1989), sosiologiassa (Giddens 1991), sosiaalipedagogiikassa (Hämäläinen 2011). Toimijuuden ja aktiivisuuden vaatimukset ovat koskeneet niin lapsia, nuoria kuin aikuisia. Aktiivinen
kansalainen on ihanne, jolla on historialliset juurensa kansalaiskasvatuksessa mutta se on edelleen ajankohtainen. (Eteläpelto, Heiskanen & Collin 2011.)
Sosiaalipedagogiseen keskusteluun toimijuus on juurtunut erittäin vahvasti. Toimijuuden käsitteen voi huomata olevan sosiaalipedagogisin sisällöin erilainen kuin esimerkiksi sosiologian tai psykologian teorianmuodostuksissa. Käsittelen tutkimuksessa toimijuutta ilmiönä, jota rakennetaan aktiivisesti teoissa ja sanoissa. Uutisten kuvaamat tapahtumat maailmasta tarkoittavat tutkimuksessani toimittajien ja haastateltavien tekemiä kielellisiä valintoja, joilla luodaan maailmaa uudelleen. Toimijuuden tarkasteleminen ja analysoiminen uutisten rakenteista tarkoittaa minulle faktana kirjoitetun problematisoitia ja sen uudelleen avaamista. Yhteys sosiaalipedagogiseen keskusteluun kulkee tutkimuksen mukana käsitteiden teorioinnissa ja tutkimuksen rakentamien tulosten tarkastelussa. Ennen kaikkea sosiaalipedagoginen ymmärrys toimijuudesta toimii tutkimukseni tausta-ajatuksena, jonka myötä olen tehnyt valintoja tutkimuksen suunnan tarkentamiseksi.
Nuoret ovat pitkään olleet mielenkiinnon ja keskustelun aihe. Lukuisten muiden unelmien ja pelkojen kohteena, nuoret eivät säästy huomiolta kaupunkitilassa liikkueessaan. Nuoria kaupunkitilassa on tutkinut esim. Tani (2010.) Niin Tanin tutkimus kuin myös Nikoskinen (2011) keskittyvät tutkimuksessa nuorten hengailuun. Lisäksi nuorten toimijuutta käsitteleviä tutkimuksia on tehty niin muilla sosiaalitieteiden aloilla kuin myös sosiaalipedagogiikassa.
Toimijuutta on tutkittu osana kansalaiskasvatusta (Nivala 2008) tai esimerkiksi nuorten poliittista toimijuutta (Kennelly 2011).
Käytännön sovelluksina nuorten toimijuuden ja kaupunkitilan yhteenliittymiä voi lähestyä lukuisista näkökulmista. Nuorten toimijuutta on pohdittava väistämättä mm.
kaupunkisuunnittelussa, liikenneturvallisuudessa, harrastustoiminnan järjestämisessä, nuorisotyössä. Esimerkkinä jälkimmäisestä viime vuosina on järjestetty nuorisotapahtumia ostoskeskuksiin ja vartijat ovat saaneet koulutusta nuorten kohtaamiseen (Yle 13.5.2014) jne.
Kyse ei ole pelkästään huomion kohdistamisessa nuoriin vaan ylipäätään eri ikäryhmille suunnitelluista palveluista. Edelle mainittu ostoskeskus vain on hyvä esimerkki viime vuosien areenasta, jossa nuorten tilanhaltuunotto ja siihen räätälöidyt suunnitelmat hengailupaikkoineen sekä vartijapalveluineen kohtaa.
Tutkielmassani tarkastelen nuorten toimijuutta kuvaavia diskursseja. Varsinaiset tutkimuskysymykseni ovat:
- Millaiseksi uutisissa rakennetaan nuorten toimijuutta sellaisissa uutisteksteissä, joiden konteksti on kaupunkitila?
-Millaista toimijuutta nuorille rakennetaan uutisteksteissä suhteessa viranomaisiin?
Se miksi olen päätynyt näin spesifin suhteen tarkasteluun, ilmenee tutkielman edetessä.
Johdatan aineiston kuvailun ja analyysin etenemistä kuvaavan esittelyn myötä niihin valintoihin, miksi olen päätynyt ottamaan tarkasteluun nuorille rakennettavat toimijuudet suhteessa viranomaisiin. Nuorten ja viranomaisten välisen suhteen tarkastelu ei ole irrallinen muista suhteista kuten nuorten ja vanhempien tai nuorten ja esimerkiksi heidän kavereidensa välisistä suhteista. Sen vuoksi tuon varsinaisen tutkimuskysymykseni esille osana nuorten ja muiden ryhmien välisiä suhteita, joista nuorten ja viranomaisten suhde ilmenee mielestäni merkittävimpänä uutistekstejä analysoidessa. Jo tässä vaiheessa on hyvä pitää mielessä, että tekemäni valinta esimerkiksi kaupunkitilakontekstin suhteen, vahvistaa tiettyjen toimijoiden ja ryhmien läsnäoloa teksteissä. Aloitankin tutkielmani esittelemällä kaupunkitilan teoreettista jäsentelyä. Pyrin tuomaan esille tutkielman edetessä valintojani ja pohtimaan niiden seurauksia viimeistään johtopäätöksissä ja pohdinnassa.
Toteutan tutkimuksen diskurssianalyyttisesti tutkimalla suomalaisia sanomalehtiuutisia.
Valitsemani lehdet ovat Helsingin Sanomat, Savon Sanomat, Aamulehti, Turun Sanomat ja Kaleva. Kuvaan näiden lehtien valintaa ja rajauksia tarkemmin luvussa 3. Uutisissa rakennettavia kuvauksia, luokitteluja ja asemia nuorten kohdalla on järkevää tutkia diskurssianalyysin keinoin. Valitsemani diskurssitutkimus liittyy laajempaan sosiaalisen konstruktionismin teoreettiseen viitekehykseen, jossa todellisuuden rakentumisen keskeisenä elementtinä on kieli (Pietikäinen & Mäntynen 2009, 12). Kysymykseen miten ja miksi aion tutkia uutisten rakentamaa ja esittämää kuvaa nuorisosta, voi vastata diskursseihin liittyvän voiman vuoksi. Diskursseihin liittyy voiman ja vallan ulottuvuus, joka johtuu diskurssien tavasta kuvata ilmiöitä ja rakentaa maailmaa kielen myötä. Diskursseja käytetään resursseina, joiden avulla asioita, tapahtumia ja ihmisiä kuvataan ikään kuin faktoina, uutisten ulkopuolella todella tapahtuneina ilmiöinä. Tiedon jakamisessa ja rakentamisessa käytetään aina tietynlaista näkökulmaa, jolloin toiset asiat otetaan huomioon jättäen toiset ulkopuolelle. (Emt., 52–54.) Se miten nuoret esitetään ja kuvataan uutisissa, riippuu myös siitä mikä on uutisten aihe tai konteksti. Tämän vuoksi otan tarkastelun kohteeksi sen, miten nuorten toimijuus esitetään
kaupunkitilassa uutistekstien välityksellä. Toimijuuden näkökulmasta nuorille tarjoutuu uutisissa erilaisia asemia, joita on aiheellista tutkia. Uutiset myös kuvaavat, arvottavat, muokkaavat näkemyksiä nuorista ja heidän toimijuudestaan. Näin ollen uutiset ovat osa nuorten ja muiden yhteiskunnan jäsenten välisen suhteen rakentumista.
Tutkimuksen aluksi toisessa pääluvussa esittelen tutkimuksen keskeisiä käsitteitä kuten toimijuuden ja kaupunkitilan määritelmät. Kolmannessa pääluvussa keskityn käsittelemään tutkimuksen toteutusta, jonka myötä avaan näkökulmia siihen, kuinka lähestyn tekstiaineistoa tutkimuksessani. Neljännessä pääluvussa tuon esille analyysin etenemistä ja alustavia nuorista muodostamiani luokituksia. Neljännessä pääluvussa vastaan enemmän ensimmäiseen tutkimuskysymykseeni. Näiden tulosten myötä syvennyn vielä tarkemmin nuorten ja viranomaisten väliseen suhteeseen eli toiseen päätutkimuskysymykseen, jota käsittelen viidennessä luvussa. Kuudennessa ja viimeisessä luvussa vedän yhteen johtopäätöksiä tutkimuksen tuloksista ja päätän luvun pohdintaan.
2 TEOREETTINEN VIITEKEHYS JA KÄSITTEET
2.1 Kaupunkitila – Julkinen ja puolijulkinen
Kaupungin keskustassa sijaitseva tori tai kerrostalojen väliin sijoittuva puisto voivat olla tyypillisiä mielikuvia kaupungin julkisista tiloista. Julkisen tilan keskeisenä luonteena on kaikille avoin pääsy (Ridell & Kymäläinen & Nyyssönen 2009, 7). Julkisen tilan voi määritellä periaatteessa kaikille avoimeksi yhteiskunnalliseksi alueeksi (Mäenpää 2005, 35). Tila on kuitenkin edellä mainitun mukaisesti vain periaatteessa avoin, koska julkiseen tilaan liittyy käytänteitä ja olemisentapoja, joista toiset ovat sallitumpia ja oikeutetumpia kuin toiset. Tilasta tulee se mikä se on, ennen kaikkea ihmisten välisen kanssakäymisen myötä. (Ridell &
Kymäläinen & Nyyssönen 2009, 7-9.) Tämä viittaa niin sanottuun relationaaliseen tilakäsitykseen. Relationaalisesti tila ymmärretään muuttuvan ja rakentuvan suhteessa ihmisiin, esineisiin ja esimerkiksi ihmisten välisiin valtasuhteisiin. Absoluuttisen tilakäsityksen mukaan taas julkinen tila voidaan kartoittaa esimerkiksi kartografian keinoin tarkasti katujen ja rakennusten mukaan. Tilalla on tällöin pysyvä rakenne. (Ridell & Kymäläinen & Nyyssönen 2009, 12–13.)
Julkista tilaa voidaan hahmottaa myös sosiaalisena yhteisönä. Kaupunkitiloista tulee kohtaamispaikkoja, joissa torit ja puistot, tutut ja vieraat, paikalliset sekä turistit, yhdistyvät toisiinsa. (Andersson 2009, 51.) Nykyajan kaupungeissa ja kaupunkitilan muotoiluissa otetaan huomioon kaupalliset ja imagolliset teemat. Kaupunkitilasta tehdään houkutteleva niin paikallisille kuin turisteillekin. Paikallisesta kulttuurista tulee tällöin ikään kuin talouden veturi (Anderson 2009, 51). Yksinkertaisimmillaan kyse on yhdenmukaistumisesta ja normien täyttämisestä. Tila sisältää koodiston, jonka täyttämiseen kykenemättömät tai suostumattomat leimataan uhkaksi. (Törrönen 2004, 12) Tällöin julkisen tilan keskeinen ulottuvuus;
mahdollisuus ja oikeus osallistua julkiseen keskusteluun, tulee uhatuksi. Nojaaminen hyväksyttyyn, rationaaliseen toimintaan tarkoittaa tietynlaisten ihmisten ulossulkemista ja syrjintää. Historian saatossa käsitykset ihmisestä kuten rotu, sukupuoli ja luokka, kaikki ovat rajoittaneet pääsyä julkiseen kanssakäymiseen, kun osa ihmistä ovat leimattu esimerkiksi eri tavoin levottomiksi ja epärationaalisiksi. Toisaalta taas tämä on tehnyt julkisesta tilasta paikan,
jossa leimatut ihmiset ovat ottaneet itselleen äänen. Kaduista ja puistoista on muodostunut tällöin areena, jossa hiljaiset ja näkymättömät ovat vaatineet heille kuuluvan aseman. (Mitchell 2003, 51–53.) Julkinen tila hahmottuu näin ollen materiaalisen ja sosiaalisen ulottuvuuden lisäksi vallan kenttänä.
Julkisen tilan muutos on ollut viime aikoina tutkimuskohteena, varsinkin kun erilaiset kuluttamisen muodot ovat laajentuneet muokkaamaan kaupunkien julkista tilaa. Julkisen tilan vastakohtana kaupunkitilassa on ollut yksityisen omistuksen ja hallinnan piirissä olevia tiloja kuten ihmisten omat asunnot. Nykyisissä kaupungeissa eräänlaista välimuotoa edustavat kulutuksen erilaiset areenat, joissa julkisuus ja yksityisyys sekoittuvat. Keskeisenä esimerkkinä on pidetty erilaisten kauppakeskusten leviämistä kaupunkiympäristöihin. Kauppakeskukset toimivat markkinavoimien sääteleminä ja tekevät näin ollen tilojen hahmottamisen haastavaksi, kun julkisiin tiloihin sekoittuu yksityisomistuksen ja sen myötä säätelyn elementtejä. Voidaan puhua puolijulkisista tiloista. (Ridell ym. 2009, 15–16.) Puolijulkisia tiloja, edellä mainittuja ostoskeskuksia tai muuttuneita alueita kuten puistoja, alkavat määrittää hallinnan eri muodot. Vaikka tiloilla olisi suunnitelmallisesti jokin tietty käyttötarkoitus, kuten kuluttaminen, ihmiset ja ryhmät ottavat tiloja haltuun ja haastavat niiden määritelmiä.
Suunnitellusta poikkeava käyttäytyminen aiheuttaa julkista keskustelua ja mahdollisesti uusia rajoituksia. Mielenkiintoinen esimerkki löytyy nuorten hengailusta ostoskeskuksissa ja siitä syntyneestä julkisesta keskustelusta. Nuorten hengailusta ostoskeskuksista on tullut puheen-ja tutkimusaihe, kun nuoret ovat siirtyneet ostoskeskusten käytäville ja haastaneet kuluttamisen areenoiden perimmäistä tarkoitusta (Kuusisto-Arponen & Tani 2009, 53). Nuorison tapa ottaa haltuun tiloja ja haastaa tilojen perimmäisiä käyttötarkoituksia on pakottanut kansalaiset käymään keskustelua kuinka esimerkiksi edellä mainittuja ostoskeskuksia tulisi käyttää.
2.2 Nuoret kaupunkitilassa
Nuorten on sanottu elävän syyttelyn kulttuurissa. Mihin tahansa nuoret ryhtyvät, tekevät tai olivat tekemättä mitään, usein heihin tuntuu osoittavan syyttävä sormi. Siinä missä julkinen tila kutsuu aikuisia, niin nuorille tarjoutuu huomattavasti ongelmallisempi asema. Nuoruus ja nuorten elämä ovat suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan, joka kulttuurisineen ja
sosiaalisineen systeemeineen tarjoaa nuorille elämänvalintojen areenan. Silti syyttely kohdistuu usein nuoriin itseensä. (Jones 2009, 30–31.)
Nuorten hengailua ja vapaa-aikaa on siis tutkittu kauppakeskuksessa ja sen ympäristössä (Tani 2010). Nuorten toimintaa sekä julkisessa, että puolijulkisissa tiloissa on kuvattu hengailun maantieteen käsitteellä, joka kuvaa ennalta määräämätöntä yhdessä olemista näissä kaupunkitiloissa. (mt.) Nuorten hengailu viittaa yleensä ennakoimattomaan, suunnittelemattomaan yhdessäoloon muiden nuorien kanssa. Se on vapaa-ajan olemisen tapa, joka on toisaalta tekemistä ja toisaalta juuri tekemättömyyttä. Suunnittelemattomuus voi ilmetä myös sosiaalisessa ulottuvuudessa, jolloin erilaisille ja uusille kohtaamisille tulee tilaa, kuten esimerkiksi ostoskeskuksissa. Tämä hengailu nähdään toisinaan ongelmallisena, esimerkiksi erilaisia häiriöitä aiheuttavana vääränä olemisena. Hengailun tiloja hallitaan ja valvotaan eritavoin. Nuoret ajautuvat toisinaan keskenään ristiriitoihin mutta näitä hengailun synnyttämiä ongelmia nähdään varsinkin nuorten ja tiloja hallinoivien välillä. (Aaltonen ym., 2011, 43–47.) Konkreettisesti nuorten hengailua on myös tutkittu ABC-myymälöiden konteksteissa, jolloin tarkastelussa oli sekä hengailevat ABC-nuoret, että liikkeiden työntekijät (Nikoskinen, 2011).
Kauppaliikkeissä nuorten olemisen ongelmallisuus saattaa liittyä isoihin joukkoihin, äänekkyyteen tai siihen ettei nuoret toteuta varsinaista kulutustarkoitusta ja poistu sen jälkeen tilasta. Silti nuorten ympärille muodostuu erikoinen säde.
Yhden viitekehyksen nuorten toimijuudelle kaupunkitilassa tarjoaa ajankäyttö ja sen hallinta.
Nuorten vapaa-aikaa pyritään ottamaan haltuun eri tavoin. Nuorten vapaa-aika koulun ulkopuolella saa ristiriitaisia merkityksiä. Esimerkiksi toisaalta vapaa-aikaa pidetään nuoruudessa tärkeänä, koska se sisältää erilaisia mahdollisuuksia kohdata luotettavia suhteita ja positiivisia kokemuksia vaikkapa kouluelämän ulkopuolella. Toisaalta taas vapaa-aika voidaan tulkita nuorille ongelmia aiheuttavana ilmiönä. (Määttä & Tolonen 2011, 131.) Varsinkin ongelmallisena voidaan nähdä nuorten kontrolloimaton oleminen, kuten kaduilla hengaaminen. Samaan aikaan kun nuorille julkinen tila on tärkeä paikka identiteetin etsinnälle ja vapaudelle vanhemmista, julkista tilaa muutetaan rajoitetummaksi ja valvotummaksi (Valentine 2004, 84). Hallinnan voi tulkita ulottuvan myös keskusteluun aikuisten taholta organisoitujen ja organisoimattomien harrasteiden merkityksestä.
Erilaisille harrasteille, toiminnoille ja olemisen tavoille syntyy eri tahojen puheessa asemia, joista toiset vapaa-ajan viettotavat ovat arvokkaampia kuin toiset. Esimerkiksi aikuisten
luomilla ja rakentamilla toimintamuodoilla on jo ehkä tietynlaista turvallisuutta huokuva asema. Nuoret ja nuorten vapaa-aikaa koordinoimaan pyrkivät tahot käyvätkin isossa kuvassa eräänlaista kissa ja hiiri -leikkiä. Tästä esimerkkinä pidetään viime vuosina Suomessakin syntyneitä erilaisia nuorisotyön muotoja, joissa nuorten itse tekemät vapaa-ajan viettopaikat, kuten yläpuolellakin jo mainitut ostoskeskukset ja ABC-myymälät, tulevat hallinnan ja valvonnan piiriin. (Mt. 142–143.)
Nuorten arkeen, olemiseen ja tekemiseen on kiinnitetty huomiota jakamalla arjen ja vapaa-ajan käyttöympäristöjä. On puhuttu esimerkiksi tekemisen ja olemisen tiloista. Lisäksi on puhuttu tiukoista ja väljistä tiloista. Ensinnäkin tekemisen tiloilla viitataan ympäristöihin, jotka on suunniteltu tietynlaisiin toimiin. Nämä erilaisiin harrasteisiin tarkoitetut ympäristöt yhdessä on nähty alkaneen rytmittää lasten ja nuorten elämää eri puolilla maailmaa, mutta myös hiljalleen Suomessa. Tällaisen aikataulutetun vapaa-ajan kumppanina on vapaampi ajanvietto, jossa olemisen tiloilla on tärkeä rooli. Juuri ostoskeskukset ja torit edustavat joillekin nuorille tärkeitä olemisen paikkoja, joissa yhdessäolo muiden kanssa mahdollistuu ilman liian tiukkoja suunnitelmia. Näiden lisäksi tilojen määritteleminen tiukoiksi ja väljiksi auttaa ymmärtämään kaupunkitilojen käyttöön liittyvää kamppailua. Tiukoissa tiloissa paikat määrittyvät niiden käyttötarkoituksen perusteella, sietäen hyvin huonosti muita tarkoituksia. Tiukatkin tilat voivat muuttua väljiksi, mikäli tilojen perus käyttötarkoitusten lisäksi tiloissa sallitaan muunlaisia olemisen tapoja. (Kuusisto-Arponen & Tani 2009, 51–53.) Julkinen tila ei olekaan mikään yhtenäinen, yksinkertaisesti teorisoitava käsite. Sen vuoksi julkisesta tilasta puhuessa ja sitä käsiteltäessä on syytä huomioida kulloisetkin kulttuuriset ja yhteiskunnalliset kontekstit (Kymäläinen 2009, 110).
Ajan ja tilan hallintaan on vapaa-ajan aikatauluttamisen lisäksi pyritty muun muassa kotiintuloaikojen säätelyllä. Vuonna 2004 suomalaisessa kaupungissa toteutettiin paikallinen kotiintuloaikasäätelyn prosessi. Tätä on pidetty esimerkkinä lapsiin kohdistuvasta lisääntyneestä huolesta, kontrollista ja riskienhallinnanpolitiikasta. Kotiintuloaikaa ryhdyttiin ajamaan valtuustoaloitteen pohjalta ja prosessia käsiteltiin paljon lehdistössä. Aloitteen pohjalta ehdotettiin alle 15 vuotiaiden lasten kotiintuloajaksi klo 23, paitsi jos kyseessä olisi valvottu tilaisuus. Valtuustoaloitteen todettiin sisältävän niin suojeluun ja kontrolliin pyrkiviä diskursiivisia käytänteitä. Suojeludiskurssi painotti huolta nuorista uhreina ja kontrolli taas pyrki käsittämään nuoret rikoksentekijöinä ja päihteidenkäyttäjinä. (Harrikari & Pekkarinen 2011, 95- 105.)
Nuorisoon ja heidän tekemisiinsä on kiinnitetty huomiota jo pitkän aikaa. Nuoret saavat usein edelleen huomiota myös mediassa. Mediassa esitetyt, käsitellyt ja tuotetut kuvat sekä määritelmät nuorisosta tarkoittavat sitä, että kirjoitetut uutiset on mahdollista tulkita myös vallan välineenä, joilla nuoria voidaan asettaa eri tavoin kielellisiin lokeroihin. Syitä tähän nuoriin kohdistuvaan kiinnostukseen on haettu useista eri suunnista. Nuorten käsitteleminen mediassa ei siis heijastele sinänsä nuorten elämistä, vaan sisältää erilaisia rakennettuja kuvia nuoruudesta. Jo lähes kolmekymmentä vuotta sitten nuorten mediakuvia tutkittaessa todettiin, että keskustelun kulkua ohjaa pääasiassa erilaisia tarkoituksia ajavat tahot, eivät nuoret itse.
(Hoikkala 1989, 86–93.) Tämä on syytä pitää edelleen mielessä, kun tutkielmani aineistoa analysoidaan. Kuka on äänenä nuoria koskevissa uutisissa tällä kertaa
Nuorisosta ei voi eikä kannatakaan muodostaa kuitenkaan yhtä kuvaa. Eri toimijoille nuoriso muodostuu sisällöltään erilaisista konstruktioista. Tämän vuoksi tässäkään tutkimuksessa kuva nuorisosta tai nuorista ei voi muodostua yhtenäiseksi toimijoiden rakentaessa konstruktioita omista tietovarannoista käsin. (vrt. Hoikkala 1989, 139.)
2.3 Toimijuus
Toimijuus on käsite, jota on teorisoitu laajalti eri näkökulmista. Toimijuuden tarkastelua on luonnehtinut pitkään jakolinja, jossa ensinnäkin toimijuutta on pyritty etsimään yksilöstä lähtöisin olevana ominaisuutena. Toisena suurena linjana toimijuus on pyritty palauttamaan erilaisiin sosiaalisiin käytänteisiin ja yhteiskunnan rakenteisiin, jotka tekevät ihmisestä toimijan. (Silvonen 2015, 4-7.) Tätä jakoa voidaan kutsua yksilö vastaan rakenne jaotteluksi, jota on yhteiskuntatieteiden eri teoriaperinteissä tutkittu kauan. Yksilöllisestä näkökulmasta tarkasteltuna ihmisen toiminnan ja rakenteiden välistä kuilua on lähestytty esimerkiksi koherenssin ja minäpystyvyyden käsitteillä. Rakenteita korostavia tarkastelukulmia ovat puolestaan olleet sellaiset käsitteet kuten rooli, habitus ja luokka. Toimijuuden näkökulmalla on pyritty tämän kuilun ylittämiseen. (Kauppila & Silvola & Vanhalakka-Ruoho 2015.) Toimijuutta tarkasteltaessa edellä mainitun monipuolisuuden ja näkökulmaerojen myötä on olemassa erilaisia näkökulmia, joilla toimijuuteen voidaan tarttua.
Toimijuuskäsitykset voidaan jakaa esimerkiksi viiteen näkökulmaan, jotka tarjoavat erilaisia toimijuuden ymmärtämistapoja. Teoreettiselta viitekehykseltä niitä ovat
individualisaatioteoriat, habitusteoria, feministiset teoriat, feministiset postrukturalistiset lähestymistavat sekä elämänkulun teoriat. Ne tarjoavat erilaisia näkökulmia toimijuuteen ja sen suhteesta rakenteisiin. Individualisaatioteorioissa toimijuus käsitetään yksilöiden aktiivisina valintoina, joissa rakenteet eivät rajoita niiden tekemistä vaikkakin rakenteet toimivat valintojen rakennusaineina. Habitusteoriassa taas ympäröivät kulttuuriset, materiaaliset ja taloudelliset rakenteet nähdään tuottavan toimijuutta. Feministiset teoriat puolestaan näkevät toimijuuden habitusteoriassa mainittujen rakenteiden lisäksi myös diskursiivisena rakenteena.
Toimijuuteen kytkeytyy itsereflektio, itsearviointi ja toiminnan merkityksellisyys yksilön kokemuksissa. Feministiset postrukturalistiset lähestymistavat tarkastelevat toimijuutta diskursiivisina kielenkäytön käytännöissä ilmenevänä muutoksen mahdollisuutena.
Elämänkulun teorioissa taas toimijuus on valintojen tekemistä, joita ohjaavat aikaisemmat toimintamallit ja ympäröivä maailma. Yksilön valintoja tarkastellaan toisaalta aikaisempien kokemuksien ja toisaalta yhteiskunnallisten rakenteiden mahdollistamana ja rajoittamana.
(Mäkinen 2015, 119, Taulukko 2.) Keskustelu toimijan ja rakenteiden välisestä suhteesta sosiologian teoreettisissa muotoiluissa on jatkunut pitkään. Vastakkaiset näkemykset yksilöstä ja rakenteista ei ole ratkennut. Sekä yksilön valintoja korostavissa muotoiluissa, että rakenteiden määräämien toimintamahdollisuuksien teorioissa aina toinen näistä ulottuvuuksista on kärsinyt. (Virkki 2005, 24.)
Sosiaalipedagogisessa keskustelussa ja sen teoriasuuntauksissa, toimijuudella on vahva asema.
Toimijuus voidaan liittää vahvasti muun muassa kansalaisena olemiseen, toimimiseen ja yhteiskuntien kehittymiseen. Näin ollen toimijuudella on tarkoitettu esimerkiksi kansalaisen osallistumista oman elämän ja yhteiskunnan kehittämiseen. Toimijuus ei ole mikään irrallinen kyky tai tavoite, vaan suhteessa kansalaisena toimimisen muihin ulottuvuuksiin kuten osallisuuteen ja solidaarisuuteen. (Nivala 2008, 262.) Toimijuus nähdään tällöin kriittisenä toimintakykynä yhteiskunnassa, joka viittaa tietysti myös yksilölliseen autonomiaan. Näin ymmärretty toimijuus on valintojen tekemisen ohella myös valmiutta tehdä niitä ja osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan. (Nivala 2008, 174–175.) Toimijuutta on tämän vuoksi lähestytty sosiaalipedagogisissa keskusteluissa ja puheenvuoroissa pedagogisena elementtinä.
Toimijuus, osallisuus ja osallistuminen yhteiskunnassa ovat kasvamisen myötä herääviä ominaisuuksia. (Hämäläinen 2011, 6-7.)
Suhteellinen toimijuus, jonka voisi nähdä feministiseen perinteeseen kytkeytyneenä, on myös yksi yritys ratkoa toimijuuden rakentumista sosiaalisissa suhteissa. Subjekti on suhteessa
toisiin yksilöihin erilaisin riippuvuus- ja yhteisyyssuhtein. Subjekti ei ole yksilöllisessä mielessä erillinen vaan toimijuus muodostuu sosiaalisissa suhteissa (Virkki 2004, 19.) Suhteellisella toimijuudella on pyritty riippuvuuden ja yksilön autonomisuutta koskevan vastakkainasettelun ylittämiseen. Tällä viitataan foucaultilaiseen ymmärrykseen toimijuuden ja sosiaalisten muodostumien yhteiselosta. Olemassa olevat kulttuuriset tarinat luovat pohjan toimijuuden kyvylle ja potentiaalille. (Virkki 2004, 277.) Yhteiskunnallisista rakenteista muodostuu toisin sanoen toiminnan raamit (Silvonen 2015, 12). Archerin mukaan toimija ei ole passiivinen vastaanottaja vaan yksilöllä on refleksiivistä valtaa toimia ja muokata sosiaalista kontekstia. Toimija voi näin ollen muokata sosiaalisen ympäristön ideologisia ja institutionaalisia rakenteita. (Archer 2000, 308.) Perinteinen toimijuus ja rakenne asettelu on ollut esillä myös nuorten toimintaa koskevissa keskusteluissa. Gill Jones esittää asian yksinkertaistetusti seuraavanlaisesti; hyppäsivätkö he itse vai työnnettiinkö heitä? (Jones 2009, 32).
Nuorten kohdalla toimijuus on ymmärretty pitkälti tulevaisuuden kautta. Nuoruudelle on annettu kokeilu- ja neuvotteluvaiheen rooli, jossa erilaisia aikuisuuden toimintoja harjoitellaan.
Instituutiot edustavat omalta osaltaan nuorten matkaa aikuisuuteen ja esimerkiksi koulutukselle on annettu merkittävä rooli nuorten toimijuutta arvioitaessa. Matka tai kulku aikuisuuteen sisältää normatiivisia reittejä, joista poikkeaminen voi tarkoittaa yksittäisten nuoren asemoimista ”ongelmallisuuden” viitekehykseen. (Mäkinen 2015, 103–105.)
Keskeisin näkökulma tutkielmassani liittyy toimijuuteen, jota voidaan lähestyä ymmärryksenä kielessä tuotettuina normatiivisina subjektiviteetteina (kts. Mäkinen 2015, 119). Se antaa siis viitekehyksen, jonka myötä uutistekstejä tarkastellaan kielenkäytöllisinä valintoina, joilla nuorten toimijuutta kuvaillaan, esitetään ja rajoitetaan erilaisin keinoin ja erilaisia näkökulmia hyödyntäen.
Kuten jo edellä mainitsin, sosiaalipedagogisessa keskustelussa toimijuudelle annetaan tietynlaisia painotuksia. Toimijuuden voi nähdä esimerkiksi vahvasti kytkeytyneenä kansalaisena olemiseen ja toimimiseen. Kansalaisena toimimista voidaan lähestyä joko aktiivisen tai demokraattisen kansalaisen käsittein. Aikaisemmin mainitun demokraattisen kansalaisuuden lisäksi Niemelä käsittää aktiivisen kansalaisuuden läheiseksi sellaisille termeille kuin sosiaalinen osallistuminen ja yhteisöllisyys. (Niemelä 2011, 242–243.) Sosiaalipedagogiikassa jo perusolemuksena on yhteiskunnallisen kehityksen tavoite. Tällä
voidaan esimerkiksi tarkoittaa toimijuuden vahvistamista. Toimijuus on sosiokulttuurista toimijuutta, joka vaatii itsetoteutushalun ja luovuuden herättämistä. Se on valmiutta toteuttaa kulttuurista muutosta yhteiselämässä. Toimijuuden tulisi olla kuitenkin solidaarista, joka tarkoittaa toimijuuden kohdistamista hyvinvointia uhkaavien ilmiöiden korjaamiseen.
Solidaarinen toimija sitoutuu suuntaamaan toimintansa aina yhteiskunnan ja maailman laajuudelle, eikä pidättäydy pelkästään omassa lähiympäristössä. Tällainen toimijuus on sitoutumista oikeudenmukaisuuden ja vastuullisen toiminnan edistämiseen. (Nivala 2008, 328 – 329.)
Sosiaalipedagogiikan ytimessä on kysymys ihmisen perimmäisestä luonteesta. Kysymys on sosiaalipedagogiikassa kuitenkin suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan ja pyrkii näin ollen ymmärtämään yksilöiden sekä yhteiskunnan välisiä suhteita. Sosiaalipedagogiikassa kasvatuksen viitekehyksen myötä huomio kiinnittyy ihmisten kehityksen sosiaalisiin ehtoihin, aktiiviseksi toimijaksi kasvamisen mahdollisuuksiin ja henkilökohtaisten toiveiden täyttämiseen. (Hämäläinen 2013, 7.) Tällöin toimijuus liittyy kasvatuksen ja erityisesti kansalaiskasvatuksen kysymyksiin. Nuorten toivotaan ottavan osaa kansalaisyhteiskunnan toimintoihin ja nuorten toivotaan vaikuttavan yhteisiin asioihin. Samalla kuitenkin niin nuoret kuin vanhemmatkin kaupunkitilan käyttäjät kohtaavat rajoituksia toimintatapojen mielekkyydessä ja hyväksyttävyydessä.
Poliittisuus ei voi kuitenkaan olla kuitenkaan "liian pitkälle" vietyä, vaan toimijan on pysyttävä tietyissä raameissa. Poliittisuuden, aktivismin ja nuorisopolitiikan rajapintoja on raaputeltu esimerkiksi talonvaltauksia koskevissa keskusteluissa (Lukkarinen 2012, 192). Poliittiset talonvaltaukset ovat olleet vastaiskuja kaupallistunutta kulttuuria ja kontrolloivaa kaupunkitilan hallintaa kohtaan (mt.).
Aktivistille onkin tarjolla ristiriitaisia odotuksia siitä mikä on sallittuja ja mikä ei. Esimerkiksi Kanadassa nuorille tarjoutuvat aktiivisen kansalaisuuden ja aktivismin roolit ovat hyväksyttäviä vain tietynlaisten toimien parissa. Äänestäminen vaaleissa, puoluetoiminta ja osallistuminen yhteisötoimintaan ovat ”hyvää kansalaisuutta”. Aktivismikin on hyvää ja sallittua, kun se on eräänlaista itsensä vastuullistamista ja hyvän elämän toteuttamista antamalla esimerkiksi rahaa hyväntekeväisyyteen. Sen sijaan nuorille tarjoutuu ongelmallinen rooli, jos aktivismi ylittää ”sallitut” rajat. Nuorten nähdään olevan ikään kuin vastuullisia ja velvollisia valtiota kohtaan, joten epäkohtiin puuttumista pidetään vääränä tapana muuttaa
asioita. Roolina on tällöin paha aktivisti. (Kennelly 2011, 70–71.) Nuorten aktivismi ei ole esillä aineistossa eikä sitä myötä tule tämän enempää käsittelyyn tutkimuksessa. Edellä mainittu heijastelee kuitenkin merkittävästi nuorten asemaa yleisesti kaupunkitilassa.
Keskeisin ydin on, että nuorilta toivotaan ja odotetaan aktiivista osallistumista, mutta samalla nuorten osallistumiselle asetetaan epäilyksiä ja myös rajoituksia. Palaan tähän tarkemmin tutkimuksen lopussa.
3 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS
3.1 Sosiaalinen konstruktionismi
Tämän tutkielman viitekehyksenä toimii sosiaalinen konstruktionismi, josta myös tutkielmani metodinen lähestymistapa eli diskurssianalyysi ponnistaa. Peter L.Bergerin ja Thomas Luckmannin vuonna 1966 ilmestynyt teos The Social Construction of Reality on keskeinen julkaisu sosiaalisen konstruktionismin käsitteen muodostumisessa sosiologiaan. Teoksessa tekijät esittävät, että todellisuus rakentuu sosiaalisesti (Berger & Luckmann 1995, 11).
Sosiaalisen konstruktionismin keskeinen idea on siinä, että ollessamme vuorovaikutuksessa toistemme kanssa, me samalla rakennamme itseämme ja ympäröivää maailmaa.
Ympärillämme näkemämme ja kokemamme asiat sekä ilmiöt eivät ”sinällään” ole olemassa vaan ne ovat yhdessä rakentamiamme ja muodostamiamme luokituksia. Asioiden ja ilmiöiden voidaan kyllä sanoa tapahtuvan maailmassa, mutta niiden nimeäminen ja kuvailu tapahtuvat aina jostain näkökulmasta käsin. Niinpä sen vuoksi niistä on aina mahdollista rakentaa ja muodostaa myös toisenlainen käsitys. (Gergen 2009, 3-5.)
Todellisuus, jokapäiväinen elämä, on järjestynyttä. Kieli on järjestelmä, joka nimeää, välittää, objektivoi ympärillä olevaa elämää. Tällöin jokapäiväisen elämän todellisuus muodostuu vuorovaikutteiseksi, kun itsen lisäksi myös toiset jäsentävät objektivoitunutta maailmaa.
Ihmiset elävät omaansa, mutta samalla yhteistä todellisuutta. (Berger & Luckmann 1995, 29–
33.) Käsitteet ja ilmiöt rakentuvat historian saatossa, muuttavat muotoaan ja asettuvat aina kulloiseenkin kontekstiin vuoropuheluiden ja neuvotteluiden myötä. Esimerkiksi käsitteet kuten lapsuus ja romanttinen rakkaus merkitsevät eri aikoina erilaisia asioita. (Gergen 2003.) Sosiaalisen konstruktionismin ymmärryksen mukaan tutkimuskohteemme ilmenevät eri tavoin nimettyinä, merkitysten ja symbolien välityksellä. Ihmisten vuorovaikutusprosesseissa syntyy ensiksikin nimeämisen tapoja, joiden myötä kykenemme ymmärtämään toisiamme. Toisaalta tällöin kyseessä on merkityksellistämisen toinen puoli, eli merkitysten vakiinnuttaminen, jotta kykenemme ymmärtämään ympäröivää maailmaa. Toisaalta merkityksellistäminen sisältää jatkuvaa uusien tapojen ja merkitysten rajojen muodostumista. Näin ollen ilmiöiden voi havaita sisältävän vakiintuneita merkityksiä, joita kuitenkin haastetaan jatkuvasti. Merkitykset ovat myös eronteon kautta voimansa saavia. Kunkin yksittäisen ilmaisun merkitys riippuu pitkälti sitä ympäröivästä kontekstista. (Jokinen 1999, 39–40.) Punainen tarkoittaa liikennevaloissa
pysähtymistä, politiikassa usein esimerkiksi vasemmistoa ja niin edelleen. Merkitysten rakentuessa suhteessa toisiin, löytyy tutkielman kannalta myös mielenkiintoinen oletus.
’Nuoret’ ilmiönä rakentuu myös suhteessa aina johonkin toisiin ryhmittymiin.
Vakiinnuttaminen tarkoittaa siis yksinkertaisesti sitä, että kykenemme toimimaan maailmassa yhteisesti. Suhteemme toisiin nojaa siihen keskeiseen ideaan, että pystymme ymmärtämään edes jotenkuten mitä toinen kulloinkin tarkoittaa. Kun asetumme suhteisiin erilaisissa konteksteissa, luomme samalla perustaa sille, mikä on kulloinkin oikea tapa toimia. (Gergen 2009, 32.)
Sosiaalisen vuorovaikutuksen perustyypiksi on esitetty kasvokkaista vuorovaikutusta, josta muiden vuorovaikutusmuotojen voi tulkita lähtevän. Kasvokkainen vuorovaikutus on elävää, jatkuvaa reagoimista, jolloin toisesta tulee todellinen. Tällaista vuorovaikutusta luonnehtii joustavuus, koska jatkuva vuorovaikutus pakottaa helpommin tekemään tulkintaa itsestä ja toisesta sekä näin ollen muuttamaan käsityksiä. Myös jo Berger ja Luckman puhuivat tyypittelyistä, jotka asettavat vuorovaikutusosapuolia asemiin. Tyypittelemme toisia niin kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa kuin myös tilanteissa, joissa vuorovaikutuksen osapuolet ovat etäämmällä toisista. Mitä etäisempiä vuorovaikutukseen osallistujat ovat, sitä helpommin tyypittelyt pysyvät muuttumattomina. Todellisuus onkin tyypittelyiden jatkumo, jossa tyypittelyt muuttuvat persoonattomammiksi, kun menemme etäämmälle kasvokkaisesta vuorovaikutuksesta. (Berger & Luckmann 1995, 39–44.)
Sosiaalisen konstruktionismin mukaan kielellä on merkittävä rooli niin henkilön sisäisten tilojen kuin myös henkilöiden välisten suhteiden rakentumisessa. Kieltä ei nähdä sosiaalisen konstruktionimin mukaan vain jo valmiina olevien sisäisten tilojen, kuten tunteiden ja ajatuksien välittäjänä toisille vaan kielen ymmärretään olevan niiden rakennusainetta. Kieli mahdollistaa henkilönä olemisen ja kieli mahdollistaa sekä muokkaa henkilön kokemuksen rakentumista. Lisäksi tällainen näkökulma tarkoittaa, että oleminen henkilönä tai persoonana olisi voinut rakentua kulloinkin myös toisin. Valtava kirjo erilaisia kieliä ja kielenkäyttö tapoja antaa maailmalle mahdollisuuden rakentua kulloinkin eri tavoin. Se kuinka kieli on kulloinkin rakentunut, määrittää kokemuksemme ja tietoisuutemme rakentumisen. (Burr 1995, 32–35.)
3.2 Diskurssianalyysi
Käytän lehtiaineiston, eli uutistekstien tutkimiseen ja analysoimiseen diskurssianalyyttistä lähestymistapaa. Koska minua kiinnostaa uutisteksteissä rakennetut ja luodut merkitykset nuorisosta, sopii diskurssianalyysi tekstien problematisointiin ja analysointiin.
Kohteeksi otettuja kuvauksia kutsutaan diskurssianalyysissä selonteoiksi. Selonteot ovat maailman ja itsen ymmärrettäväksi tekemistä toisille. Selonteot pohjautuvat maailmaan ja selonteot taas muotoilevat maailmaa eli merkityksiä maailman tarkastelemiseksi. (Suoninen, 1999, 20–21.) Diskurssitutkimuksessa kielellä nähdään olevan todellisuutta luova rooli.
Esimerkiksi samanlaiset sanat voivat saada erilaisia merkityksiä riippuen kontekstista, jossa ne esitetään. Merkitys ei palaudu esimerkiksi pelkästään kielen muotoon vaan elää laajemmassa kontekstissa. Miten ja millaisin tavoin näitä merkityksiä tuotetaan, on diskurssitutkimuksen keinoin tarkasteltavissa. Tämän vuoksi oleellista on sellaisten merkitysten tutkiminen, jotka ovat esimerkiksi hallitsevia. (Pietikäinen & Mäntynen 2009, 12–13.) Diskurssi ei ole kovin yksinkertainen eikä yhtenäinen käsite. Sitä on käytetty niin kieli- kuin yhteiskuntatieteissä.
Diskurssilla voidaan viitata esimerkiksi kahteen erilaiseen merkitykseen. Ensinnäkin diskurssi viittaa ihmisten väliseen vuorovaikutukseen, sosiaaliseen toimintaan. Tämä on kielitieteellinen käyttötapa. Toisekseen diskurssilla on tarkoitettu todellisuutta rakentavaa tietoa. (Fairclough 1997, 13.) Gergen (2009) toteaa diskurssitutkimuksessa olevan kaksi erilaista suuntausta.
Toinen viittaa sisällölliseen kiinnostukseen, jolloin pyritään tutkimaan ihmisten tiettyjä konstruktioita maailmasta. Toinen suuntaus taas tarkastelee sitä, mitä diskurssi saa aikaan ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. (mt., 64.)
Kielellä on sääntönsä, mutta se nähdään diskurssitutkimuksessa myös funktionaalisena mikä tarkoittaa sitä, että kielen käyttäjällä on valtaa siihen, kuinka hän käyttää kieltä. Kieltä tutkimalla diskurssitutkimuksella on mahdollista pyrkiä ymmärtämään ympäröivää yhteiskuntaa, koska kieli on myös sosiaalista, että kulttuurista. Kielen tutkimus on siis myös yhteiskunnan tutkimista. Kieli mahdollistaa ihmisten välisen kanssakäymisen, erilaisten roolienottamisen ja ylipäätään maailman hahmottamisen ihmisen näkökulmasta. Kieli on sosiaalista toimintaa ja tekee kielenkäyttäjistä myös toimijoita. Toimijuus on siis
mahdollisuutta käyttää eritavoin erilaisia kielellisiä resursseja ja muotoja, jotka kuvaavat ja rakentavat kuvaa asioista ja tapahtumista. (Pietikäinen & Mäntynen 2009, 13–14.)
Diskurssianalyysinen tutkimus on nähty esimerkiksi kolmion muodossa. Kolmio muodostuu kulttuurisuuden, kommunikatiivisuuden ja merkitysten avulla. Nämä kolmion eri osat nähdään olevan tiiviisti yhdistettyinä toisiinsa. Tämän lisäksi diskurssianalyyttinen tutkimuskenttä jakautuu monenlaisiin erilaisiin orientaatioihin. Näitä ulottuvuuksia voidaan tarkastella erilaisina painotuksina janalla. Ensimmäinen ulottuvuus tarkastelee tilanteisuuden ja kulttuurisen jatkumon välistä suhdetta. Diskurssianalyysi voi siis keskittyä esimerkiksi tilanteiseen, hyvin aineistolähtöiseen, yllätyksiä mahdollistavaan tulkintaan. Tässä tavassa vasta aineiston analysoinnin jälkeen tapahtuu tulosten liittäminen laajempiin konteksteihin.
Tämän ikään kuin vastakohtana voidaan diskurssianalyysiä lähestyä kulttuurisen jatkumoa painottaen. Tämä tarkoittaa, että aineisto kehystetään osaksi laajempaa yhteyttä. Laajempi kulttuurinen konteksti ei kuitenkaan selitä aineistoa vaan jättää aineistossa ilmeneville ilmiöille mahdollisuuden tulla tulkituksi toisin kuin kehyksessä. (Jokinen & Juhila 1999, 54–62.) Toinen ulottuvuus on merkitysten ja merkitysten rakentamisen tapojen välinen suhde.
Merkitysten tutkiminen etsii vastausta mitä-kysymykseen. Etsitään merkityksiä, joita ihmiset tuottavat puheissaan ja kirjoituksissaan. Painotus merkitysten tuottamisen tavoissa tarkoittaa taas enemmänkin miten-kysymyksen tutkimista. Tällöin pyritään vastaamaan siihen, miten ja millaisin keinoin ihmiset rakentavat merkityksiä. (Jokinen & Juhila 1999, 66.) Tarkoituksena omassa tutkimuksessa olisi pyrkiä vastaamaan nimenomaan mitä-kysymykseen. Millaisia merkityksiä uutisissa nuorten kaupunkitilassa olemiselle uutisissa tuotetaan?
Kolmas diskurssianalyysin ulottuvuus koskee retorisuutta ja responsiivisuutta. Molemmat voivat esiintyä ja esiintyvät erilaisissa aineistoissa yhtä aikaa, niin kasvokkaisissa kuin esimerkiksi tekstiaineistoissa. Retorisuuden eli vakuuttelun ja suostuttelun keinot liittyvät enemmänkin juuri miten-kysymyksellisiin tutkimuksiin. Myös responsiivisuus eli reagoiminen ja vastavuoroisuus liittyvät miten-kysymysten tutkimuksiin, kuten vuorovaikutuksellisten tilanteiden tutkimiseen. (Jokinen & Juhila 1999, 77–79.) Ainakin tässä vaiheessa nämä ulottuvuudet eivät niin selkeästi oleelliselta oman tutkimukseni kannalta.
Neljäs ulottuvuus koskee kriittisyyden ja analyyttisyyden jakautumista. Analyyttisyys tarkoittaa ainelähtöisyyttä, jossa tutkija on avoin aineistolle. Tällaisessa analyyttisessä aineistolähtöisyydessä tutkija ei oleta erilaisia suhteita ennakoivasti esimerkiksi alistavia
suhteita vaan muodostaa näkemyksen niistä vasta analyysin jälkeen ja ottaa niihin kantaa.
(Jokinen & Juhila 1999, 86.) Mutta onko tällainen mahdollista? Valitessani tutkimuksen tarkastelukohteeksi nuoret uutisissa, voinko lähestyä aineistoa niin, etteivät oletukset olisi mukana analyysissä? Kriittisen tutkimuksen kohdalla taas puhutaan vallalla olevaan sosiaaliseen järjestelmään kohdistetusta puheenvuorosta. Kriittinen diskurssianalyysi voikin tukeutua aiemmin mainittuun kulttuuriseen tulkintaan, jossa erilaisia valtasuhteita sisältävä kulttuuri ympäröi ja kehystää aineistoa. (Jokinen & Juhila 1999, 85–87.)
3.3 Representaatiot
Tutkielmassani olen erityisen kiinnostunut niistä kielellisistä ilmaisuista, joilla nuoria kuvataan, asemoidaan ja määritellään uutisteksteissä. Diskurssit muodostavat erilaisia resursseja, joita hyödyntämällä ihmiset rakentavat ja kuvailevat tietoa. Diskursiiviset tietoresurssit rakentuvat ja rakentavat tietoa aina aikaisemman tiedon, erilaisten hierarkkisten jäsennysten ja näkökulmien pohjalta. Tällöin rakentuu tietämistä, joka sisältää tietoa joistakin näkökulmista jättäen ulkopuolelle jotkin toiset tiedot. Näin rakentuvassa kielenkäytössä syntyy diskursiivista voimaa, jolloin maailman kuvailu pohjautuu hierarkioille, joissa asioiden ilmaisu saa kulloinkin erilaisia painoarvoja. Representaatiot viittaavat siihen kielen ominaisuuteen, joka mahdollistaa maailman uudelleen kuvailun. Maailman ja sen ilmiöiden kuvailu rakentuu aina uudelleen, sisältäen kuitenkin aikaisemman tietämyksen pohjalle rakentuneita näkökulmia. (Pietikäinen & Mäntynen 2009, 53–56.) Uutiset, teksteinä tai kuvina, ei tietenkään ole puhdas linssi maailmaan vaan ne rakentuvat ennen kaikkea valinnoista. Uutiset ovat aina muunnelmia todellisuudesta ja juuri näitä todellisuuden muunnelmia voidaan tarkastella silloin, kun suuntaamme katseemme representaatioihin. (Fairclough 1997, 136.) Representaatioiden olemusta on kuvattu kolmen ominaisuuden kautta. Ensinnäkin representaatiot ovat esityksiä henkilöistä tai esineistä. Toisekseen samalla representaatio viittaa esityksen ohella myös edustukseen eli esitys on myös viittaus yksittäistä laajempaan joukkoon.
Näin esimerkiksi yksittäinen uutisartikkeli tai mediakuva nuoresta voidaan hahmottaa osana laajempaa nuoruuden esittämistä. Kolmanneksi representaatiot tuottavat eli rakentavat mielikuvia ja arvostuksia osallistumalla niiden kierrätykseen. (Paasonen 2010, 40–41.)
Uutisten, kuten yleensäkin ilmaistujen ja julkaistujen tekstien, kohdalla representaatiot ovat mielenkiintoisia myös siitä syystä, että valituilla näkökulmilla on myös tietynlaista voimaa. Ei ole yhdentekevää kuka kirjoittaa, mitä kirjoittaa ja miten kirjoittaa. Kielen mahdollistama diskursiivinen valta ilmenee ilmiöiden nimeämisissä. Nimeämisellä tarkoitetaan substantiivien, substantiivilausekkeiden ja erisnimien valintaa ilmiöitä nimetessä. Nimeäminen on kielenkäyttäjän tekemiä valintoja. Kuvaaminen on nimeämisen ohella myös kielellistä toimintaa, jossa ilmiöt, luokat ja ryhmät kuvaillaan substantiivien, adverbien, lausekkein ja metaforisin ilmaisuin. Asioiden kuvailu mahdollistuu aiempien representaatioiden pohjalta ja on aina konteksteihin sidottua. Myös uutiset ovat valintojen tekemistä. Asian ilmaiseminen yhdestä näkökulmasta sisältää kuitenkin mahdollisesti useita erilaisia diskursseja ja niiden tulkintaan vaikuttavat useat asiat, eikä vähiten esimerkiksi uutisten lukijoiden oma historia ja kokemukset. Vaikka uutisteksti sisältäisi potentiaalisesti hyvin yksipuolisen näkökulman, asian vastaanotto muodostuu diskurssien eri verkostoista. Tämän verkoston diskurssit asettuvat hierarkioihin ja ne käyvät vuoropuhelua järjestyksestään ja eri konteksteissa erilaiset diskurssit saavat toisenlaisia arvoja. (Pietikäinen & Mäntynen 2009, 56–57, 71- 72.) Kulloinkin, tietyssä ajassa itsestään selvinä ilmenevät käsitykset ovat diskurssitutkijoiden mielenkiinnonkohteena.
Pinttyneetkin ja oikeana pidetyt käsitykset ovat kuitenkin vaihtuvia ja aina neuvoteltavissa.
Myös diskurssitutkimus on neuvottelua ja näin ollen merkittävä puheenvuoro myös vaihtoehtoisten näkemysten huomioimiseksi. (Gergen 2009, 65.)
3.4 Subjektipositiot
Tutkielmani kannalta keskeisin ja tärkein diskursiivinen huomio kohdistuu subjektipositioihin.
Subjektipositiot liittyvät identiteettien analyysiin, joita on käsitelty sosiaalitieteissä eri tavoin (Törrönen 2010, 180.) Kielellisen käänteen identiteetteihin viittaavia kategorioita ei pidetä muuttumattomina, aineiston ulkopuolisina tekijöinä vaan ne ovat analyysin myötä rakentuvia asemia. Kategoriat kuten sukupuoli, ikä ja seksuaalisuus eivät ole ennalta annettu eivätkä sulkeva asema vaan niitä rakennetaan ja niistä käydään neuvottelua. Tarkastelun kohteena on esimerkiksi se, kuinka haastatteluissa tai tekstiaineistoissa kategorisoidaan toisia. (mt., 181.) Vivien Burrin (1995) mukaan diskurssit tarjoavat erilaisia paikkoja, joihin ihmisiä voidaan asettaa. Nämä "lokerot" tai asemat mahdollistuvat diskurssien tarjoamien käsitteellisten repertuaarien avulla. Ihminen tulee ymmärretyksi yhteiskunnassa olevien diskurssien avulla.
Kussakin diskurssissa on rajallinen määrä "lokeroita", joihin on mahdollista asettua tai tulla asetetuksi. (mt., 140–142.)
Subjektiasemia lähestytään eri tavoin. Törrönen (2010) esittää, että valituksi tulevan subjektianalyysitavan taustalla on tutkijan tieto-opilliset sitoumukset. Ymmärrys identiteettien luonteesta vaikuttaa analyysitapaan. Myös tekstiaineistoa kuten lehtiuutisia voidaan tulkita esimerkiksi tilanteisia, kulttuurisia tai yhteiskunnallisia identiteettejä rakentavana aineiston.
(mt. 182.) Tilannekohtainen analyysi tarkoittaa yleensä sitä, että tutkijan huomio on aineiston tässä hetkessä tapahtuvissa vuorovaikutustilanteissa. Kulttuurisen kontekstin myötä subjektipositioiden analysoiminen laajenee tilannekohtaisista tarkasteluista laajemmalle. (mt., 182–183). Tällöin tarkastelussa voi olla se, miten kategorisoinnin avulla ihmiset ylläpitävät tai muuttavat tämän hetkisen tilanteen asetelmia käyttämällä kulttuurissa eläviä merkityksiä (Jokinen & Juhila 2016).
Edellä mainittujen analyysierotteluiden lisäksi subjektipositioita tutkittaessa analyysijaottelua voidaan tehdä puhujan ja puhutun välillä (Törrönen 29010, 185–186). Sitä, "kuka puhuu", kutsutaan enonsiaatioksi ja sitä, "kenestä puhutaan", kutsutaan lausumaksi (Hall 1999, 223).
Subjektipositioiden tutkimisessa huomio kiinnittyy lausumaan eli puhuttuun erityisesti luokituksia ja osallistujarooleja analysoitaessa. Luokitusten osalta lausuman huomioiminen voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, miten haastatteluissa kategorisoidaan yksilötoimijoita tai ilmiöitä.
Osallistujaroolien tarkastelu puolestaan tarkoittaa katseen kiinnittämistä subjektiasemien ajallisiin muutoksiin. Näiden kahden osalta tarkastelu on siis puhutussa. Näkökulmarakenteita ja kommunikaatioasemia analysoitaessa huomio kiinnittyykin enonsiaatioon eli puhujaan.
Luokitusten ja osallistujaroolien tarkastelussa puhujan ulottuvuus on konteksti, jossa luokitus tai rooli saa merkityksen. Näkökulmarakenteiden ja kommunikaatioasetelmien osalta puhuttu eli lausuma luo kontekstin puhujalle. (Törrönen 2010, 185–187.)
Edellä esitettyjen määrittelyjen myötä haluan nostaa esille vielä yhden keskeisen diskursseihin liittyvän ulottuvuuden, joka tarkentaa näkökulmaani jolla analysoin uutistekstejä. Diskurssien ja vallan yhteenliittyminen on asia, joka on syytä ottaa huomioon myös kulttuurituotteiden analysoimisessa. Jokinen & Juhila (2016) toteavat, että valta-analyysissa diskurssitutkijat ovat kiinnostuneita sekä diskurssien välisistä, että sisäisistä valtasuhteista. Lisäksi tarkastelun kohteena voi olla se, miten joistain diskursseista tulee hegemonisia eli totuudellisen aseman saavia ja millaisia ideologisia seurauksia näillä hegemonisien diskurssien käytöllä on. Lopuksi
tarkastelun kohteena voi olla myös hegemonisten diskurssien kyseenalaistaminen eli muutoksen etsiminen. Kaksi keskeisintä ulottuvuutta diskurssien ja vallan kysymyksissä on ensinnäkin diskurssien keskinäisten hierarkioiden analysoiminen ja toisekseen valtasuhteet diskurssien sisäisinä suhteita. Ennen kaikkea minua kiinnostaa diskurssien sisäisten valtasuhteiden tarkastelu. (mt., 75–76.)
3.5 Uutiset tutkimusaineistona
Käytän tutkimukseni aineistona uutisartikkeleita. Uutiset ovat osa joukkotiedotusvälineitä ja näin ollen ne ovat merkittävä tapa vaikuttaa ihmisten näkemyksiin, tietoon ja arvoihin.
Uutiskielen tarkastelu on myös sosiaalisten ja kulttuuristen muutosten analysointia.
(Fairclough 1997, 10-11.) Uutiset ovat siis yksi tapa esittää maailma ja sen eri toimijoita.
Uutisia analysoimalla haluan tutkia nuorten asemointia uutisteksteissä. Kartoittaessani tapaa tutkia nuorten asemaa, muistin aiheen tiimoilta julkaistuja uutisia, joissa nuoria oli häädetty ostoskeskus kampista (HS 2.4.3013), valvottu koulujenloppuna puistoissa (MTV 29.5.2015) ja ratsattu mopoja liikenteessä (8.9.2013). Aiheeseen tutustuminen ja uutisten tutkiminen nostivat esille tarpeen tutkia sitä, kuinka nuoria käsitellään uutisissa.
Uutiset, olipa kyse teksteistä, äänestä tai liikkuvasta kuvasta, ovat joukkoviestinnän muoto.
Uutiset ovat osa vuorovaikutusta, joskin ne sisältävät piirteitä, jotka eroavat monista muista viestinnän tavoista. Yksi keskeisimmistä piirteistä joukkoviestinnässä on niin sanottu ajallinen ja paikallinen epäyhtenäisyys. Kun monet vuorovaikutustilanteet tapahtuvat ikään kuin aktuaalisesti tilanteen osapuolten ollessa ”läsnä”, niin joukkoviestinnässä tuotanto ja kuluttaminen eroavat toisistaan paikallisesti ja ajallisesti. Esimerkiksi tämänkin tutkielman aineistona käytettävät uutistekstit ovat tuotettu tietyssä paikassa, tiettynä aikana ja yleisöllä on mahdollista kuluttaa niitä käytännössä jälkikäteen. Toisekseen joukkoviestinnässä on kyse myös tallentamisesta. Tekstit, kuva ja ääni ovat mahdollista tallentaa ja usein niin myös uutisten kohdalla tehdäänkin. Ne löytyvät arkistoituina ja taltioituina aina kulloinkin määrittyneelle ajanjaksolle. Taltioinnista seuraa osittain myös joukkoviestinnälle ominainen piirre eli sitä kulutetaan yksityisellä alueella, silloin kuin itselle sopii parhaiten. (Fairclough 1997, 52–55.)
Tutkittaessa uutisia diskurssianalyysin keinoin, aineisto on tietenkin tärkeässä asemassa.
Uutiset kuuluvat niin sanottujen kulttuurituotteiden piiriin, joihin kuuluu laajemmin ja laajemmalle yleisölle tuotettuja sisältöjä, kuten taide, media ja verkkoaineisto. Uutinen aineistona on pysäytetty hetki empiirisestä maailmasta. Kuten esille on jo tullut, sosiaalisen konstruktionistisesti ymmärrettynä uutinenkaan ei ole puhdas kuva maailmasta, vaan erilaisista merkityksistä rakentuva ja rakentava kuva maailmasta. (Pietikäinen & Mäntynen 2009, 157–
159.) Uutiset, varsinkin tutkimuksessani käytetyt lehtiaineistot ovat mielenkiintoisia tässä ajassa. Media on käynyt murrosta viimeisen vuosikymmenen aikana ja rinnalle on tullut laajasti erilaiset sosiaalisen median palvelut. Painolehdet ja internetalusta muodostavat totuuksien sekamelskan, jossa tapahtumia käsitellään eri ajassa ja erilaisin mahdollisuuksin. Esimerkiksi painomediassa faktavirheet eivät korjaannu heti, joka synnyttää mielenkiintoisen elementin.
3.6 Aineiston rajaus ja kuvailu
Aineistoni koostuu suomalaisista sanomalehdistä poimituista uutisartikkeleista. Rajaukseen ovat vaikuttaneet sanomalehtien ja uutisten saatavuus. Ensinnäkin halusin ottaa mukaan suurimpia suomalaisia sanomalehtiä ja samalla pyrin huomioimaan lehtien mahdollisimman laajan levikin. Artikkelit ovat Helsingin Sanomista, Savon Sanomista, Aamulehdestä, Kalevasta ja Turun Sanomista. Olen alla olevaan taulukkoon luokitellut päivälehtien ilmestymiskaupungin ja levikin vuonna 2015.
TAULUKKO 1 Aineiston lehtien ilmestymiskaupunki ja levikki vuonna 2015 Helsingin Sanomat
(HS)
Helsinki 267 094
Aamulehti (AL) Tampere 100 231
Turun sanomat (TS) Turku 84 462
Kaleva (KA) Oulu 60 008
Savon Sanomat (SA) Kuopio 50 099
(stat.fi)
Aikarajauksena käytin yhtä kuukautta, eli elokuuta 2015. Kyseiseen rajaukseen lehtien määrässä ja aikarajassa päädyin, jotta sain yhtenäisen hakumahdollisuuden verkkopalvelusta. Hain, etsin ja valitsin artikkelini käyttämällä ePresspalvelua. Kävin jokaisen lehden osalta läpi koko elokuun 2015 etsimällä rajaukseeni sopivia uutisia.
Uutisten tuli liittyä nuoriin ja kaupunkitilaan. Käytin apuna hakusanoja "Nuoret" ja
"Nuor*". Pysyttelin etsinnässäni niin sanotuissa kotimaan perusuutisissa. Rajauksen ulkopuolelle jäi siis eri lehdistä riippuen mm. ulkomaan uutiset, urheiluosio, erilaiset lisäliitteet joita lehdissä esiintyy varsinkin viikonloppuisin. En ottanut mukaan minkäänlaisia mielipide- tai pääkirjoituksia.
Aluksi otin jokaisen mahdollisen rajaukseen sopivan uutisen päivämäärän ja sivunumeron ylös. Kun olin käynyt näin läpi koko kuukauden kaikkien viiden lehden osalta, palasin taas alkuun ja aloin muodostaa lopullista aineistoa. Näillä rajauksilla valitsin edellä mainituista viidestä lehdestä yhteensä 36 artikkelia ja tulostin ne. Hyvin nopeasti tutustuessani artikkeleihin, rajasin vielä kaksi artikkelia ulos aineistostani.
Tutkimusaineistoni koostuu 34 uutisartikkelista. Artikkeleiden otsikot ja päiväykset löytyvät liitteestä (Liite 1). Alle olevasta taulukosta selviää, kuinka uutiset jakautuvat viiden lehden kesken.
TAULUKKO 2 Päivälehtien uutiset jaoteltuna
SANOMALEHTI UUTISTEN LUKUMÄÄRÄ
HELSINGIN SANOMAT 8
AAMULEHTI 9
TURUN SANOMAT 5
SAVON SANOMAT 7
KALEVA 5
4 ANALYYSIN ETENEMINEN JA NUORTEN LUOKITTELU 4.1 Alustava analyysi
Aloitin analyysin aluksi lukemalla uutiset läpi. Pyrin samalla muodostamaan yleiskuvaa siitä, millaisia teemoja ja näkökulmia uutistekstit sisältävät. Hahmottelin mielessäni sitä, mistä uutinen mielestäni kertoo. Kirjasin uutisten reunoihin uutisen keskeisen sanoman.
Alustavan hahmottelun jälkeen siirryin ensimmäiseen koodaukseen, jolla pyrin luokittelemaan ja teemoittelemaan aineistoa. Pertti Alasuutarin (2011) mukaan laadullinen analyysi muodostuu kahdesta eri vaiheesta, jolloin ensimmäisenä kyse on aineiston pelkistämisestä.
Aineiston pelkistäminenkin jaetaan kahteen vaiheeseen. Pelkistämisen ensimmäinen vaiheessa suuntaamme huomion aineistoon, joistain tietystä teoreettis-metodologisesta näkökulmasta.
Tutkimuskysymykset auttavat kohdistamaan huomiomme aineiston kohtiin, jotka ovat tärkeitä oman tutkimuksemme kannalta. Pelkistämisen toisessa vaiheessa pyrimme havaintojen karsimiseen yhdistämällä niitä etsimällä yhteisiä piirteitä. (Alasuutari 2011, 39-40.) Ensimmäisessä koodauksessa pyrin tiivistämään tekstin sanomaa virke – tai kappaletarkkuudella käymällä kukin uutisteksti läpi vuorollaan. Jo varhain tajusin, ettei tämä luokittelu onnistu, koska en tehnyt itselleni yhtenäisiä luokitteluperusteita riittävän selkeiksi.
Päätin jatkaa kuitenkin loppuun, olihan se mahdollisuus tutustua lisää aineistoon. Tein samalla kuitenkin analyysini kannalta merkittävän huomion. Mielestäni ei ollut riittävää, että otin huomioon pelkästään nuorten toimijuutta koskevia ilmauksia vaan yhtä lailla tekstien muut toimijat ja heitä koskevat kuvaukset määrittävät myös nuorten toimijuutta.
Uudessa koodauksessa alleviivasin uutisista kaikki kohdat, joissa kuvataan toimintaa, määritellään ja kuvaillaan ihmisiä. Tämän jälkeen vahvistin nämä kohdat värikynin, sillä periaatteella, että kutakin toimijaa kuvaavat ilmaukset ja kunkin toimijan antamat lausunnot tulevat eri värein. Alleviivasin ensinnäkin eri värein eri toimijoiden antamat kuvaukset nuorista tai omasta toiminnastaan. Näitä toimijoita olivat poliisi/viranomainen, toimittaja, vanhemmat sekä muut. Alleviivasin myös eri värein nuorten itsestään tai muista nuorista antamat kuvaukset. Kolmanneksi värjäsin kohdat, joissa kuvataan muita toimijoita eli poliisia, vanhempia tai muita. Näin pystyin värejä apuna käyttäen helpommin vertailemaan aineistoa keskenään ja tekemään tulkintoja siitä, kuka milloinkin puhuu ja kenestä. Tämä helpotti hahmottamaan aineistoa kokonaisuudessaan ja pystyin vertailemaan uutisia toisiinsa etsien
samankaltaisuuksia sekä eroavaisuuksia. Ensimmäisiä keskeisiä huomioita oli, että toisaalta osassa uutisista nuoret saivat ”äänen” kun taas toisissa uutisissa keskeinen ”äänenmäärittelijä”
oli poliisi, toimittaja tai vanhempi. Toiseksi oli myös selkeää, että osassa uutisista nuoria kuvaavat ilmaissut olivat huomattavasti negatiivisia, kun toisaalta taas toisissa uutisteksteissä nuoriin liitetyt mielikuvat olivat positiivisia ja rohkeita. Nuorista muodostetut kuvat mediassa ja julkisuudessa ovat ennenkin tulkittu jakaantuvaan samalla tavalla kahtaalle. Niin Korander
& Törrönen (2004) kuin Hoikkala (1989) ovat tulkinneet julkisuudessa esiintyvän nuorista tulkintoja niin uhkana kuin myös tulevaisuuden toivona. Huomioni kohdistui kuitenkin ennen kaikkea siihen, että uutisteksteissä näytti olevan kyse suhteista, joita nuorten ja muiden toimijoiden välille rakentui.
Koodauksen ja teemoittelun jälkeen aloin käydä läpi kyseisiä toimijaluokkia tarkastelemalla niissä esiintyviä puhetapoja eli diskursseja. Kävin läpi jokaisen uutistekstin etsien keskeisiä puhetapoja. Käytin tukena diskurssianalyysiä käsitteleviä perusteoksia ja niissä kuvattuja analyysiesimerkkejä. Uutistekstien sisältämät puhetavat tuntuivat peilaavan sitä, mikä ymmärrys aineistosta oli tullut sisällönanalyysin myötä.
4.2 Luokittelu
Alla olevat teemat ovat alustavia, aineistoon tutustumisen seurauksena syntyneitä näkemyksiä siitä, mitä kukin uutinen edustaa. Muodostin jokaisesta uutisesta sen keskeisen teeman, jotka olen järjestänyt taulukkoon esiintymismäärien mukaan.
TAULUKKO 3 Uutisten ydinteemat
Seuraavissa kahdessa taulukossa on esitetty uutisten lukumäärä, joissa kukin toimija omalta kohdalta esiintyy. Nuoret esiintyvät luonnollisesti jokaisessa uutisessa, koska se oli keskeinen rajausperuste. Toisaalta mukana on muutama poikkeus aivan tarkasta ”nuoret”, ”nuori” tai
”nuoriso” ilmaisusta, kun kolmessa ilkivaltauutisessa ei suoraan mainita ”nuoria miehiä”, kuten samaa tapausta käsittelevissä muussa viidessä uutisessa. Otin samaa tapausta käsittelevät uutiset kuitenkin mukaan niissä mainitun miesten iän perusteella. Lisäksi yhdessä mopouutisessa puhutaan 15- ja 17-vuotiaista pojista ja yhdessä uutisessa noin 13-vuotiaista tytöistä.
