”ON JOTENKIN NIIN KUIN VIALLINEN MIEHENÄ, KUN NÄIN PÄÄSEE KÄYMÄÄN”
Diskurssianalyysi parisuhdeväkivaltaa kokeneista miehistä
Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden laitos Sosiaalityö Pro gradu–tutkielma Hanna Salo Kesäkuu 2020
Tiedekunta
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Laitos
Yhteiskuntatieteiden laitos Tekijä
Salo Hanna Työn nimi
”On jotenkin niin kuin viallinen miehenä, kun näin pääsee käymään” – Diskurssianalyysi parisuhdeväkivaltaa kokeneista miehistä
Oppiaine Sosiaalityö
Työn laji
Pro gradu –tutkielma Tutkielman ohjaaja/ohjaajat
Yliopistotutkija (tenure track) Elisa Tiilikainen & yliopistonlehtori Eine Pakarinen Aika
Kesäkuu 2020
Sivumäärä 53
Tiivistelmä
Tämän pro gradu –tutkielman tarkoituksena on tarkastella miesten kokeman parisuhdeväkivallan diskursseja Suomen luotetuimmissa uutismedioissa Ylellä ja Helsingin Sanomissa. Tutkielman aineisto koostuu näistä medioista vuosilta 2014–2019 kerätyistä artikkeleista, joissa puhutaan miesten kokemasta parisuhdeväkivallasta.
Tutkielman teoriatausta koostuu väkivallan teemasta (lähisuhdeväkivalta, parisuhdeväkivalta) sekä sukupuolten representaatioista kulminoituen etenkin maskuliinisuuteen ja sen representaatioihin. Lisäksi teoreettisessa taustoituksessa nousee esiin miehen ja väkivallan yhteys, joka nähdään joissain suuntauksissa jopa itsestään selvänä, evolutiivisena osana maskuliinisuutta. Kuitenkin jotkin tutkimukset osoittavat, että miehen ja väkivaltaisuuden välinen yhteys selittyy sosiaalisten rakenteiden kautta, eikä näin ollen ole väistämätön tulos, joka määräytyisi biologisen sukupuolen perusteella.
Tutkielmani on laadullinen ja sen analyysimenetelmänä on käytetty diskurssianalyysiä.
Aineistosta nousee esiin neljä päädiskurssia: heikon maskuliinisuuden diskurssi, vahvan maskuliinisuuden diskurssi, stereotypioita ylläpitävä diskurssi sekä ”näkymätön” väkivallan tekijä –diskurssi. Heikon ja vahvan maskuliinisuuden diskurssit kietoutuvat teoriaosuudessa avatun hegemonisen maskuliinisuuden attribuuttien ympärille, ikään kuin vertautuen siihen.
Stereotypioita ylläpitävä diskurssi sen sijaan osoittaa, kuinka media kuvaa miestä väkivallan uhrina käyttäen olemassa olevan yhteiskunta- ja sukupuolijärjestyksen mukaisia sanavalintoja. ”Näkymätön” väkivallan tekijä –diskurssi keskittyy paljolti heterosuhteissa koetun väkivallan tekijään, joka kulkee artikkeleissa mukana ikään kuin pahaenteisenä taustaentiteettinä.
Tutkielmani tulokset osoittavat, että miesten kokema parisuhdeväkivalta on moniulotteinen ilmiö, jonka syyt ja seuraukset ovat paljolti samankaltaisia kuin naisten kokemassa parisuhdeväkivallassa. Sosiaalinen konstruktivismi muokkaa mieheyttä ja maskuliinia yhä tänäkin päivänä vahvasti, etenkin liittyen niinkin yhteiskunnallisessa diskurssissa sukupuolittuneeseen ilmiöön kuin parisuhdeväkivalta. Maskuliinin väkivaltakokemus nähdään hegemonisen maskuliinisuuden ominaisuuksien kautta, joten sukupuolinäkökulman poistaminen väkivaltatutkimuksen yhtälöstä on vähintäänkin vaivalloista.
Parisuhdeväkivallan tutkimuksessa hedelmällistä olisi nähdä väkivallan kokija yksilönä sukupuolen sijaan, mutta tähän pisteeseen on tutkielmani tulosten perusteella vielä kovin pitkä matka.
Asiasanat
Parisuhdeväkivalta, sukupuolen representaatiot, maskuliinisuus, sosiaalinen konstruktivismi, mediatutkimus
ABSTRACT Faculty
Faculty of Social Sciences and Business Studies
Department
Department of Social Sciences Author
Salo Hanna Title
”On jotenkin niin kuin viallinen miehenä, kun näin pääsee käymään” – Discourse analysis of male victims of domestic violence
Main Subject Social Work
Level
Master’s Thesis Supervisors
Elisa Tiilikainen, Assistant Professor (Tenure Track) & Eine Pakarinen, Senior Lecturer Date
June 2020
Number of Pages 53
Abstract
The purpose of this master's thesis is to examine the discourses of intimate partner violence experienced by men in Finland's most trusted news media in Yle and Helsingin Sanomat. The material of the dissertation consists of articles collected from these media from the years 2014–
2019, which talk about intimate partner violence experienced by men.
The theoretical background of the dissertation consists of violence (domestic violence, intimate partner violence) as well as gender representations, culminating especially in masculinity and its representations. Moreover, in the theoretical background, the connection between man and violence emerges, which in some trends is even seen as an obvious, evolutionary part of masculinity. However, some studies show that the connection between man and violence can be explained through the social structures and is therefore not an inevitable result of one’s biological sex.
My dissertation is qualitative, and its method of analysis has been discourse analysis. Four main discourses emerge from the material: the discourse of weak masculinity, the discourse of strong masculinity, the discourse that maintains stereotypes, and the discourse of the “invisible”
perpetrator of violence. The discourses of weak and strong masculinity are wrapped around the attributes of hegemonic masculinity, which are discussed in the theoretical part, as if in comparison with it. The discourse that perpetuates stereotypes, on the other hand, shows how the media portrays a man as a victim of violence, using word choices in accordance with the existing social and gender order. The “invisible” perpetrator of violence discourse focuses much on the perpetrator of violence in heterosexual relationships, that shows itself almost like an ominous entity throughout the material.
The results of my dissertation show that intimate partner violence experienced by men is a multidimensional phenomenon, the causes and consequences of which are much similar to those experienced in intimate partner violence experienced by women. Social constructivism still strongly influences men and masculinity today, especially in relation to a phenomenon that is seen as socially gendered as intimate partner violence. The experience of male victims of intimate partner violence is seen through the characteristics of hegemonic masculinity, which makes removing the gender perspective from the equation of violence research very difficult. It would be pleasant to see intimate partner violence researched through the experience of an individual instead of the experience of one’s sex, but based on the results of my thesis there’s still a long way to go.
Key words
Domestic violence, gender representations, masculinity, social constructionism, media research
SISÄLLYSLUETTELO
1 JOHDANTO...6
2 TUTKIMUKSEN KESKEISET KÄSITTEET JA TEOREETTINEN TAUSTA...10
2.1 LÄHI- JAPARISUHDEVÄKIVALTAOSANAVÄKIVALLANERIMUOTOJA...10
2.1.1 Parisuhdeväkivallan seuraukset ja merkitykset uhrille...12
2.1.2 Parisuhdeväkivallan sukupuolistuneisuus ja symmetrisyys...13
2.2 SUKUPUOLIJASENREPRESENTAATIOT...14
2.2.1 Maskuliinisuus...15
2.2.2 Mies ja väkivalta...17
3 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS...19
3.1 TUTKIMUSTEHTÄVÄJATUTKIMUSKYSYMYKSET...19
3.2 DISKURSSIANALYYSIMENETELMÄNÄ...21
3.3 TUTKIMUSAINEISTOJASENVALIKOITUMINEN...22
3.4 AINEISTONANALYYSI...25
3.5 TUTKIMUKSENEETTISYYS...28
4 TULOKSET...31
4.1 HEIKONMASKULIINISUUDENDISKURSSI...31
4.2 VAHVANMASKULIINISUUDENDISKURSSI...34
4.3 STEREOTYPIOITAYLLÄPITÄVÄDISKURSSI...37
4.4 ”NÄKYMÄTÖN” VÄKIVALLANTEKIJÄ -DISKURSSI...40
5 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA...44
LÄHTEET...51
LIITE...56
1 JOHDANTO
Väestöliiton (2018) mukaan 18–20-vuotiaista miehistä 17% on kokenut parisuhteessaan fyysistä väkivaltaa. Euroopan Kriminaalipolitiikan Instituutti HEUNI:n raportissa (Heiskanen ym. 2009, 17) kerrotaan miesten ilmoittavan hieman naisia enemmän parisuhteessa tapahtuvasta väkivallasta. Kuitenkin parisuhdeväkivallasta puhutaan yleisesti hyvin sukupuolistuneena ilmiönä. Esimerkiksi YK on antanut Suomelle noottia siitä, että parisuhdeväkivaltaa kokeneita naisia ei tulisi sijoittaa samoihin turvakotitiloihin kuin parisuhdeväkivaltaa kokeneita miehiä. Miesuhrien läsnäolo naisuhrien lähellä nostaa Euroopan neuvoston asiantuntijaryhmän mukaan esiin kysymyksiä liittyen naisten turvallisuuteen ja voimaantumiseen. (GREVIO 2019, 35.) Samaa nostoa ei ole kuitenkaan tuotu esiin sukupuolirooleja toisinpäin kääntäen, minkä vuoksi herääkin kysymys siitä, miksi naisuhrien läsnäolo miesuhrien lähellä ei ole samalla tavalla kynnyskysymys, joka kytkeytyisi miesten turvallisuuteen tai voimaantumiseen.
Lähisuhdeväkivalta kuvastaa ihmisen lähisuhteissa tapahtuvaa väkivaltaa, esimerkiksi vanhempien ja lapsen välillä. Parisuhdeväkivalta lukeutuu lähisuhdeväkivallan kattokäsitteen alle ja nimensä mukaan kuvaa parisuhteissa tapahtuvaa väkivaltaa.
Lähisuhdeväkivalta ja siihen puuttuminen ovat puhuttaneet paljon valtakunnallisesti varsinkin sote-uudistuksen tiimoilta, ja erilaisia lähisuhdeväkivaltatyöhön keskittyviä palveluita on syntynyt eri puolille Suomea. Lasten, nuorten ja perheiden palveluita (LANUPE) kehitettäessä on ollut paljon puhetta perhekeskus-toimintamallista, jonka tarkoituksena olisi integroida kaikki perheiden tarvitsemat palvelut alueelliseen lähipalveluverkostoon (Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Pohjois-Savo).
Tähän verkostoon on esitetty liitettävän myös väkivaltatyön avopalveluita, sillä niiden tarjonta on äärimmäisen vähäistä koko maan laajuisesti ja tällä hetkellä käynnissä olevat väkivaltatyön palvelut ovat lähes kokonaan kolmannen sektorin tarjoamia.
Pro gradu -tutkielmani tehtävänä on selvittää millaista kuvaa media luo miesten kokemasta parisuhdeväkivallasta. Artikkeliaineistona käytän kahta Suomen luotetuinta ja suurinta uutismediaa: Yleä ja Helsingin Sanomia (Kunnallisalan kehittämissäätiö 2019). Tutkielmani paikantuu yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen, tarkemmin sukupuolentutkimuksen alalle. Tutkimusasetelmani on vahvasti feministinen. Tulkitsen
miesten kokeman parisuhdeväkivallan patriarkaatin vastaisena asetelmana ja länsimaisen miesideaalin vastakohtana. Tutkielmani keskittyy heterosuhteissa tapahtuvaan väkivaltaan, sillä naiselle asetetun feminiinisyyden ja miehelle asetetun maskuliinisuuden yhteentörmäys ja siitä esitettävät diskurssit kulttuuria rakentavassa kontekstissa ovat ensisijainen kiinnostukseni kohde. Vaikkakin tutkielmani tehtävä ja tarkoitus on selkeästi rajattavissa, ovat tutkimuskysymykset olleet hankalia muodostaa.
Sukupuolten representaatiot ja parisuhdeväkivalta sekä niiden yhteys ovat verrattain abstrakteja ja haastavasti määriteltävissä olevia ilmiöitä, joten niiden operationaalistaminen on vienyt oman aikansa tutkimuksen teossa.
Unohtamatta sukupuolen moninaisuuden käsitettä olen rajannut sukupuolen tutkimukseni sisällä yhteiskunnallisesti ja historiallisesti muodostuneeseen dikotomiaan naisesta ja miehestä biologisten, representatiivisten ja psykologisten erojen perusteella.
Tutkimukseni varsinainen tarkoitus ei ole käsitellä aihetta sukupuolineutraalisti, vaan keskittyen nimenomaan miesten maskuliinisuusideaaliin ja sen yhteentörmäykseen nykyisen patriarkaattiyhteiskunnan kanssa. Sukupuolten välinen tasa-arvo ei oletukseni mukaan toteudu aina häivyttämällä sukupuolta tarkastelusta, vaan tasa-arvoa luodaksemme on välttämätöntä fokusoitua myös sukupuolten välisiin eroihin ja niiden esilletuomiseen.
Yhteiskuntatieteellisessä ja etenkin sosiaalityön tutkimuksessa sukupuolinäkökulman esille tuominen on perusteltua, sillä se liittyy vahvasti yhteiskunnalliseen systeemiimme ja sukupuolten välisen tasa-arvon kysymyksiin. Sosiaalityön oppiaineessa yhteiskunnallinen tasa-arvo on merkittävä teema, sillä sosiaalityöntekijät kohtaavat työssään ihmisiä monelta eri yhteiskunnan tasolta. Sosiaalityön opinnoissa keskitytään jonkin verran tasa-arvopolitiikkaan sekä esimerkiksi huono-osaisuuden teemaan, mutta usein näitä lähestytään sosioekonomisista lähtökohdista. Sukupuoli – oli se mikä tahansa – on kuitenkin suuri tekijä nykyisessä yhteiskunnassamme. Se ei välttämättä ennusta tulevaisuutta, mutta sukupuoliin liittyvät stereotypiat asettavat odotuksia sekä miehille että naisille, muista sukupuolista puhumattakaan. Sukupuolentutkimus on toki oma oppiaineensa myös suomalaisessa yliopistojärjestelmässä ja yhteiskuntatieteissä, mutta näen selkeän tarpeen näiden teemojen tutkimiselle myös sosiaalityön kentällä.
Mediaa pidetään Suomessa, kuten monessa muussakin länsimaisessa demokratiassa neljäntenä valtiomahtina. Montesquieun vallan kolmijako-oppi erottaa valtaa pitäviksi instansseiksi toimeenpano-, lainsäädäntö- ja tuomiovallan. Kuitenkin jo pitkään lehdistö – nykyisin media kaikissa muodoissaan – on kuulunut nk. neljäntenä valtiomahtina tähän vallan jakoon. Median vaikutus hyväksyttävissä olevan todellisuuden muokkaamisessa ja popularisoinnissa, toisin sanoen rakentamisessa on kiistämätön asia tämän päivän yhteiskunnassa. (Ks. esim. Saarenpää 2006; Kunelius ym. 2010.) Tutkielmani keskeinen tehtävä on tutkia tämän kiistattoman neljännen valtiomahdin luomia yleistyksiä ja diskursseja miesten kokemasta parisuhdeväkivallasta ja tarkastella, kuinka miehistä ja maskuliinisuudesta luodaan ja/tai ylläpidetään tietynlaisia stereotypioita.
Tutkimusaineistoa käsittelen kvalitatiivisella otteella diskurssianalyysiä käyttäen.
Tarkoituksena on etsiä Suomen luotetuimpien medioiden artikkeleista diskursseja, jotka luovat yhteiskunnallista ilmapiiriä miesten kokemalle parisuhdeväkivallalle. En testaa pro gradu -tutkielmani puitteissa hypoteesia, mutta ennakkokäsityksenäni on, että aihepiiristä ei löydy paljoa aineistoa tutkielmaa varten. Tutkimuksen aineisto on kerätty Yleisradion ja Helsingin Sanomien uutisartikkeleista, jotka koskevat miesten kokemaa parisuhdeväkivaltaa tai käsittelevät ilmiötä jostain näkökulmasta. Lisäksi ennakkokäsityksenäni on, että miesten kokemaan parisuhdeväkivaltaan liittyy ilmiötä vähätteleviä diskursseja. Näitä ennakkokäsityksiä avaan paremmin tutkimuksen analyysiluvussa.
Tutkielma koostuu työn keskeisiä käsitteitä ja teoreettista taustaa käsittelevästä osuudesta, aineiston analyysimenetelmän esittelystä sekä tutkimuksen tuloksista.
Lopuksi pohdin tutkimustuloksia, tutkimuksen onnistumista sekä mahdollisia jatkotutkimusaiheita. Teoriaosuudessa käsittelen tutkielman kannalta keskeisiä käsitteitä ja pyrin luomaan tutkimukselle teoreettisen kontekstin ja viitekehyksen, jonka kautta tutkimusta tarkastelen. Tutkielmassani keskeisiä käsitteitä ovat parisuhdeväkivalta, maskuliinisuus, miesideaali sekä sukupuolen representaatiot.
Tarkastelen aineistossani miesten kokemaa parisuhdeväkivaltaa nimenomaan heterosuhteissa esiintyvänä ilmiönä, sillä miesten kokema parisuhdeväkivalta heterosuhteissa sijoittaa maskuliinisuudelle ja feminiinisyydelle asetetut länsimaiset
odotukset ristiriitaan parisuhdeväkivallan ilmiön kanssa. Tämä vastakkainasettelu sukupuolten representaatioiden odotusten ja todellisuuden kanssa on tutkielmani ydinteemoja ja sen ympärille olen lähtenyt tuottamaan tutkimustani sosiaalisen konstruktivismin näkökulmasta.
Tutkimukseni ulkopuolelle rajautuu erilaisia parisuhdedynamiikkoja seksuaalivähemmistöjen osalta omaan tutkielmaani valitsemani sukupuolen representaatio -näkökulman takia. Jatkotutkimusehdotuksena olisikin tarkastella seksuaalivähemmistöjen parisuhteissa ilmenevää parisuhdeväkivaltaa ja sen muotoja.
Tutkimusten mukaan seksuaalivähemmistöjen edustajat kohtaavat lähisuhteissaan jopa kaksi kertaa enemmän väkivaltaa kuin heterosuhteissa elävät (Carroll & Stiles-Shields 2015).
2 TUTKIMUKSEN KESKEISET KÄSITTEET JA TEOREETTINEN TAUSTA
2.1 Lähi- ja parisuhdeväkivalta osana väkivallan eri muotoja
Väkivallan määritelmiä on monia, mutta erilaisten käsitteiden alla on kuitenkin sama ajatus siitä, mitä se tarkoittaa. Kaikissa määritelmissä tulee esiin fyysisen voiman tai muunlaisen vallan käyttö toista ihmistä kohtaan tarkoituksenmukaisesti joko uhkaamalla tai varsinaisella toiminnalla. Holma ja Nyqvist ovat valinneet artikkeliinsa Per Isdalin (2000) väkivallan määritelmän, jonka mukaan väkivaltaa on jokainen toiseen henkilöön tämän toiveiden vastaisesti kohdistettu teko, joka vahingoittaa, aiheuttaa kärsimystä tai pelkoa tai estää henkilön oman tahdon vastaista toimintaa (Holma & Nyqvist 2017, 85).
Holman ja Nyqvistin määritelmässä korostetaan sitä, että henkilöön kohdistettujen toimien tulee olla linjassa kyseisen henkilön oman hyväksynnän kanssa. Tämä avaa väkivallan muotoja laajaksi kokonaisuudeksi. Suomen rikoslaissa (39/1889) väkivaltaa ei erikseen määritellä, mutta esimerkiksi pahoinpitelyn kriteerit on määritelty seuraavasti:
”Joka tekee toiselle ruumiillista väkivaltaa taikka tällaista väkivaltaa tekemättä vahingoittaa toisen terveyttä, aiheuttaa toiselle kipua tai saattaa toisen tiedottomaan tai muuhun vastaavaan tilaan, on tuomittava pahoinpitelystä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi” (Rikoslaki 39/1889, 21 luvun 6 §).
Ronkaisen (2017, 17) mukaan väkivallan määritelmää on laajennettu viimeisten parin vuosikymmenen aikana kattamaan fyysisen loukkaavuuden lisäksi uudenlaisia henkistä hyvinvointia ja itsemääräämisoikeutta loukkaavia tekoja. Näihin kuuluu muun muassa virtuaalinen kiusaaminen. Lisäksi Suomen rikoslakiin on lisätty vainon määritelmä, joka kattaa toistuvan uhkailun, seuraamisen, tarkkailun ja yhteydenotot, jotka ovat omiaan aiheuttamaan vainotussa pelkoa tai ahdistusta (Rikoslaki 39/1889, 7a §).
Väkivalta terminä luo negatiivisen, paheksuttavan ja ihmisen henkilökohtaista koskemattomuutta loukkaavan mielleyhtymän. Se on käsitteenä ja ilmaisuna todella voimakas ja sitä käytetään sekä kertomaan yksilön tai ryhmän kokemasta kärsimyksestä
että retorisena tehokeinona painottamaan omaa sanomaa tai kenties jopa keräämään myötätuntoa. Väkivallan määrittelyssä nousee usein esiin sosiaalinen kontrolli, mutta Ronkainen kuvaa väkivaltaa ytimeltään sosiaalisesti säädellyksi valta-aseman hankkimiseksi. Hänen mukaansa väkivalta on myös kulttuurisesti ja yhteisöllisesti kontekstoitua ja muuttaa aina väkivallan osapuolten toimijuuksia. (Ronkainen 2017, 19.)
Käsitteitä lähisuhdeväkivalta ja parisuhdeväkivalta käytetään usein arkikielessä synonyymeina toisilleen, eivätkä monet tunnista eroa näiden kahden termin välillä.
Lähisuhdeväkivalta terminä pitää kuitenkin sisällään suurempaa kirjoa väkivallan tekijän ja kokijan välisestä suhteesta ja parisuhdeväkivalta sisältyy lähisuhdeväkivallan kattokäsitteen alle. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos eli THL (2019) on määritellyt lähisuhdeväkivallan muotoja ja luettelee muun muassa parisuhdeväkivallan, kunniaväkivallan, lapsen kaltoinkohtelun sekä iäkkäisiin kohdistuvan väkivallan.
Lähisuhdeväkivallan määritelmänä THL:n mukaan on se, että ”henkilö on väkivaltainen nykyistä tai entistä kumppaniaan, lastaan, lähisukulaistaan tai muuta läheistään kohtaan”.
Parisuhdeväkivalta on lähisuhdeväkivallan alakategoria ja tarkoittaa nimensä mukaisesti parisuhteissa käytettyä väkivaltaa. Kuten lähisuhdeväkivalta, myös parisuhdeväkivalta voi olla muodoiltaan kirjavaa: siihen sisältyy muun muassa fyysinen, henkinen, seksuaalinen, taloudellinen, kemiallinen sekä hengellinen väkivalta.
Parisuhdeväkivaltaa voi myös olla parisuhteen jälkeinen ex-kumppanin vainoaminen.
Lähisuhdeväkivaltaan liittyy uhria erityisesti haavoittava piirre siksi, koska väkivallan tekijänä on kokijalle läheinen ja rakas ihminen. Parisuhdeväkivallassa tämä ihminen on oma puoliso tai kumppani.
Miehet kärsivät parisuhdeväkivallasta siinä missä naisetkin, törkeissä parisuhdeväkivaltaan liittyvissä pahoinpitelyissä uhriluku miesten osalta on jopa suurempi kuin naisten (Tilastokeskus 2015). Vuoden 2016 rikos- ja pakkokeinotilaston mukaan perhe- ja lähisuhdeväkivallan miesuhreja oli 950. Noin puolet henkirikoksen yrityksistä ja törkeistä pahoinpitelyistä kohdistui miehiin. (Tilastokeskus 2017.) Eurostatin turvallisuustutkimuksen yhteydessä kerätty aineisto väkivaltaa kokeneista
miehistä (n= 1918) osoittaa, että nykyisen kumppanin tekemästä fyysisestä väkivallasta kärsii 10,5% miehistä ja 10,5% naisista (Heiskanen & Ruuskanen 2010, 16).
2.1.1 Parisuhdeväkivallan seuraukset ja merkitykset uhrille
Väkivalta aiheuttaa kokijalle aina erilaisia seurauksia riippuen väkivallan muodosta.
Fyysinen väkivalta jättää usein erilaisia vammoja vaihdellen mustelmista vakavampiin vammautumisiin. Esimerkiksi pään alueen vammat ovat yleisiä seurauksia fyysisestä väkivallasta. Näistä voi aiheutua muun muassa neurologisia seuraamuksia kokijalle.
(Khan 2015, 214.) Neurologisten häiriöiden, esimerkiksi aivovaurioiden tiedetään myös aiheuttavan erinäisiä mielenterveyden haasteita kuten masentuneisuutta, itsetuhoisuutta, persoonallisuushäiriöitä sekä päihdeongelmia (Koponen 2007, 1221–1227). Fyysisten seurauksien lisäksi suurimmalle osalle väkivallan kokijoista kehittyy myös psyykkisiä seurauksia lähisuhdeväkivallasta, etenkin jo mainitun tekijän ja kokijan läheisen suhteen vuoksi. Seuraavaksi esittelen teoriaa kahdesta psyykkisestä seurauksesta, joita lähisuhdeväkivalta voi kokijassa aiheuttaa väkivallan kestosta riippuen.
Post-traumaattinen stressihäiriö (PTSD) on yksi tutkituimmista psyykkisistä häiriöistä, joita väkivalta kokijalleen aiheuttaa. Usein PTSD:tä kuvataan kehon normaalina reaktiona epänormaaliin tilanteeseen, eli tilanteeseen, jota ei pitäisi tapahtua (esim.
väkivalta). Sen oireita ovat muun muassa sisäinen ja ulkoinen välttämiskäyttäytyminen sekä turtuminen, mieleen tunkeutuvat muistot tai takaumat traumaattisesta tilanteesta, sekä ylivirittynyt hermosto. Ylivirittyneisyys taas voi näyttäytyä vaikeutena nukkua tai keskittyä, valppautena tai säikähtämisrefleksin herkkyytenä. Vaikka parisuhdeväkivalta on omiaan aiheuttamaan traumaperäisen stressihäiriön, keskimäärin väkivaltainen parisuhde kuitenkin kestää yli kymmenen vuotta, joten PTSD on diagnoosina vajavainen kuvaamaan kroonisen trauman vaikutuksia. (Pill ym. 2017, 179.)
Kompleksinen PTSD (C-PTSD) on diagnoosina Suomessa vielä epävirallinen, mutta sitä on kansainvälisesti tutkittu paljon. Usein kompleksista PTSD:tä tavataan lapsuudenaikaisten traumatisoitumisten yhteydessä, mutta se on liitetty myös väkivaltaisessa parisuhteessa eläviin väkivallan kokijoihin (Lonergan 2014, 499).
Kompleksisen PTSD:n oireita ovat muun muassa tunteidensäätelyn vaikeudet, dissosiaatiohäiriöt, somaattinen stressi ja lääketieteelliset ongelmat sekä identiteetin
häiriöt (Pill ym. 2017, 179–180). Väkivallan tekijöiden uskotaan tutkimusten mukaan kärsivän myös samoista ongelmista ja väkivaltaa perustellaankin muun muassa tunteidensäätelyn problematiikalla; esimerkiksi niin, että väkivaltainen puoliso kanavoi vaikeita, negatiivisia tunteitaan väkivallan kautta uhriaan kohtaan (Ruddle, Pina, Vasquez 2017, 156). Tämän tiedon pohjalta voidaankin pohtia, onko ja missä määrin väkivallan tekijällä itsellään usein väkivaltainen menneisyys, jonka oiretta ja traumaa hän purkaa tahallisesti tai tahtomattaan omaan puolisoonsa. Tutkimusta aiheesta ei oman tietämykseni perusteella ole tehty, joten aiheeseen olisi hedelmällistä pureutua esimerkiksi kyselytutkimus -tyyppisellä kartoituksella.
2.1.2 Parisuhdeväkivallan sukupuolistuneisuus ja symmetrisyys
Parisuhdeväkivallan symmetrisyyttä on tutkittu paljon ja monia symmetrisiä piirteitä havainnoivien tutkimusten dataa ja metodologiaa on kritisoitu laajasti.
Sukupuolisymmetrialla tarkoitetaan sitä, että esimerkiksi parisuhdeväkivallan ilmiöön liittyvä tekijä vs. uhri -asetelma ei riipu sukupuolesta, vaan sekä miehet että naiset syyllistyvät parisuhdeväkivaltaan samalla frekvenssillä. Sukupuolisymmetriaa on tutkittu jo 1970–luvulta lähtien ja 1990–luvulla Straus (1999, 18–19) on koonnut yhteen tutkimuksiaan parisuhdeväkivaltatilastoista todeten, että jopa kaksi kolmasosaa hänen tutkimuksensa aineistosta raportoi naisten väkivaltaisuuden olevan korkeampaa kuin miehillä. Allen (2010, 247–248) toteaa kyselytutkimuksilla löydetyn tuloksen, että naiset pahoinpitelevät kumppaneitaan saman verran kuin miehet. Hänen mukaansa tutkimukset viittaavat myös siihen, että naiset voivat olla miehiä todennäköisemmin väkivallan synnyttäjiä. Allen kuitenkin ottaa huomioon laajan kritiikin, jota nämä monet tutkimukset väkivallan sukupuolisymmetriasta ovat saaneet osakseen ja tuo esiin tutkimuksia, joilla saadut tulokset eroavat symmetriaa löytäneistä tutkimuksista. Hän kertoo, ettei väkivallan sukupuolisymmetriasta olla päästy kaikkia tyydyttävään lopputulokseen vielä tänä päivänäkään. (Allen 2010, 247–250.)
Parisuhdeväkivallan tutkimuksessa nähdään olevan kaksi koulukuntaa: toinen, sukupuoleen kohdistuva näkökulma sekä toinen, puhtaasti perheväkivallan keskiössä pitävä näkökulma. Sukupuolentutkijat korostavat patriarkaalisen yhteiskunnan muovaamia reunaehtoja sukupuolten representaatioihin ja patriarkaatin vaikutusta parisuhdeväkivaltaan. Miesten katsotaan käyttävän väkivaltaa kumppaniaan kohtaan
siksi, että he voisivat kontrolloida naispuolisia puolisoitaan. Miesten naisia kohtaan tekemä väkivalta nähdään tuomittavana ja siihen vaaditaan poikkeuksetta sosiaalista interventiota, eikä sitä kyseenalaisteta helpolla. Tällä kolikolla kuitenkin on myös kääntöpuolensa; naisten tekemä väkivalta koetaan usein yritykseksi ”vapautua” tästä miehen pitämästä kontrollista. (Winstok ym. 2017, 121.) Näin ollen naisen tekemällä väkivallalla on enemmän mahdollisuuksia tulla ymmärretyksi ja siihen voidaan suhtautua kenties jopa myötätuntoisesti. Perheväkivallan tutkijat pääasiallisesti myöntävät myös, että yhteiskunnan sosiaaliset rakenteet mahdollistavat miehen käyttämän väkivallan. Tutkijat kuitenkin ovat sitä mieltä, että miesten ja naisten halu kontrolloida toista intiimissä suhteessa ei juurikaan eroa toisistaan, vaan on yksilöstä riippuvainen motiivi parisuhdeväkivallasta puhuttaessa. Lisäksi näiden kahden koulukunnan välillä on eroja sukupuolisymmetrian puoltamisessa tai vastustamisessa:
perheväkivallan näkökulman tutkijat näkevät sukupuolisymmetrian selkeänä verratessa naisia ja miehiä väkivallan tekijöinä, kun taas sukupuolentutkijat kokevat naisten kärsivän kiistattomasti enemmän parisuhdeväkivallasta miehiin verraten. (Winstok ym.
121–122.)
Miesten ja naisten tekemän parisuhdeväkivallan voidaan siis yhtäältä katsoa olevan symmetristä, sillä tilastojen valossa yhtä suuri osa miehistä ja naisista on kokenut nykyisessä suhteessaan väkivaltaa (Heiskanen & Ruuskanen 2010, 16). Ero ilmenee nykytutkimuksen valossa kuitenkin siinä, että naisille parisuhdeväkivallan vaikutukset ovat erilaisia miehiin verrattuna. Piispa & Heiskanen (2017, 66) kertovat, että etenkin psyykkiset parisuhdeväkivallan seuraukset ovat naisilla huomattavasti yleisempiä kuin miehillä. Naiset myös loukkaantuvat fyysisesti useammin miehiin verrattuna (Winstok, Weinberg, Smadar-Dror 2017, 122). Naisiin kohdistuu lisäksi enemmän parisuhdeväkivallan tapahtumakertoja kuin miehiin. (Piispa & Heiskanen 2017, 65–66.)
2.2 Sukupuoli ja sen representaatiot
Yhteiskunnassamme usein oletamme muiden kuuluvan yhteen kahdesta sukupuolikategoriasta: mies tai nainen. Tätä kahtiajakoa ylläpidetään sosiaalisella vuorovaikutuksella ja sosiaalisesti määritellyt kriteerit, esimerkiksi pukeutuminen, fyysinen ulkomuoto sekä käyttäytyminen koostavat maskuliinisuuden tai feminiinisyyden kokonaisuuden. (Charlebois 2011, 9–10.) Suomen kielestä ei
kuitenkaan löydy täysin samankaltaisia vastineita kuvaamaan englanninkielen käsitteitä
”sex” ja ”gender”. Nämä molemmat tarkoittavat sukupuolta, vain hieman erilaisissa merkityksissä. Sex kuvaa ihmisen biologista sukupuolta, jonka määrittävät ihmisen sukupuolielimet. Biologinen sukupuoli nähdään nimenomaan biologisena faktana, joka erottaa ihmislajin kaksi eri sukupuolta. (Connell 2002, 33.) Gender puolestaan kuvaa ihmisen sosiaalista sukupuolta ja ihmisen sosiaalinen sukupuoli on Connellin (2002, 9) mukaan myöskin sosiaalisesti rakentuva ominaisuus. Sosiaalinen sukupuoli ei kuitenkaan ole kaksijakoinen tai määrity biologian kautta. Ihminen ilmentää sosiaalista sukupuoltaan muun muassa vuorovaikutuksessa tiettyjen ryhmien ja yksilöiden kanssa.
’Sex vs. gender’ jaottelu voidaan kytkeä länsimaisen filosofian kautta ’body vs. mind’
ajatteluun, joka osaltaan auttoi teoreetikoita perustelemaan biologisen ja sosiaalisen sukupuolen erottamista toisistaan ja teki siitä hyväksyttävää. (Connell 2002, 33–35.)
Sosiaaliseen sukupuoleen liittyy voimakkaasti käsite sukupuolten representaatioista;
sukupuolten representaatio eli esitys tarkoittaa sitä, kuinka ihminen tuottaa omaa sukupuoli-identiteettiään (maskuliinisuus, feminiinisyys) esimerkiksi puheensa, ajatustensa, käytöksensä tai pukeutumisensa kautta. Grönforsin (1999, 231) mukaan mieheys määrittyy sosiaalisesti pääosin naiseuden kautta siten, että mies on kaikkea sitä, mitä nainen ei ole. Näin luodaan kuvaa sukupuolten välisestä dikotomiasta ja siitä, että maskuliinisuuden representaatiot ovat vastakohta feminiinisyyden representaatioille.
Grönfors (mt.) kuvaa mieheyden ja naiseuden ominaisuuksia ja representaatioita historiallisesta näkökulmasta ammentaen länsimaisista ja itämaisista mytologioista hämmentävän samankaltaisia tuloksia miehen ja naisen eroista; hänen tutkimuksensa mukaan historiallinen tarkastelu osoittaa, että maantieteellisestä sijainnista huolimatta kautta aikojen miesten ja naisten eroja on korostettu miehen ylivallan kautta. (Grönfors 1999, 231–232.) On kuitenkin muistettava, että maskuliinisuuden ja feminiinisyyden tavoiteltavat representaatiot muokkautuvat yhteiskunnallisen ajan mukaan, vaikkakin jotkin ominaisuudet ovat pysyneet tiukasti vain toisen hallussa.
2.2.1 Maskuliinisuus
Sukupuolentutkimuksessa käytetty termi maskuliinisuus voi vaihdella merkityksiltään eri kontekstissa. Määritän omassa tutkimuksessani maskuliinisuuden miessukupuolen representaatioksi miessukupuolesta eli toisin sanoen kysymys on siitä, miten mies
esittää miestä. (Säävälä 1999, 52.) Maskuliinisuuteen vaikuttavia tekijöitä on paljon ja nykyään puhutaan jossain yhteyksissä myös maskuliinisuuksista, millä viitataan siihen, että maskuliinisuuden roolit voivat vaihdella kontekstisidonnaisesti, eikä ole olemassa vain yhtä oikeaa muotoa esittää maskuliinisuutta. (Beynon 2002, 1.)
Sukupuolentutkimuksen saralla naistutkimus on saanut vahvaa jalansijaa tiedemaailmassa. Sen sijaan miestutkimus herättää usein hämmästelyä ja kummastusta:
miksi patriarkaatissa tutkittaisiin miehiä, jotka itsekin myöntävät naisten olevan sorretussa asemassa miehiin nähden? Jokisen mukaan näyttää kuitenkin siltä, että myös miehet kärsivät monilla tavoilla elämästään patriarkaattiyhteiskunnassa. Jokinen (1999, 17) luettelee miesten olevan naisia useammin itsemurhien tekijöitä, vankeja, alkoholisteja, asunnottomia ja miehillä on suurempi sairausriski (esimerkiksi sydän- ja verisuonitaudit) naisiin verrattuna. Miehillä on naisia huomattavasti lyhyempi elinajanodote kehittyneissä maissa ja tätä onkin selitetty esimerkiksi fyysisellä sairastavuudella, mutta lisäksi myös miesten tapaturma-alttiudella, päihteiden käytöllä sekä väkivallalla. Huttusen (2009) mukaan ympäristö- ja elintapatekijöiden yhdenmukaistuessa naisten ja miesten välillä myös erot elinajanodotteessa pienenevät huomattavasti.
Maskuliinisuus on historiallisessa valossa kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti muuttuva ja elävä käsite. Maskuliinisuuden on nähty olevan jonkinlaisessa ’kriisissä’ 1900–
luvulta lähtien, jolloin esimerkiksi perhesuhteisiin ja kotiin liittyvät miehen ominaisuudet ovat muuttuneet radikaalisti. Kuitenkin maskuliinisuuteen voidaan liittää perinteisesti etenkin itsenäisyyden, taloudellisen pärjäävyyden ja naista korkeamman tai voimakkaamman aseman. Lisäksi hegemoniseen maskuliinisuuteen usein yhdistetään myös rodulliset, etniset ominaisuudet. Esimerkiksi tummaihoiset miehet – huolimatta siitä, että heillä olisikin muut hegemonisen maskuliinisuuden ”vaatimat” ominaisuudet – ovat usein alisteisessa asemassa valkoihoisiin miehiin nähden. (Griffin 2018, 379.) Maskuliinisuus nähdään paikkasidonnaisena maskuliinisuuden esittämisenä ja sekä sen odotukset että yksilön maskuliiniset ominaisuudet voivat muuttua nopeastikin.
Maskuliinisuuteen liitettävät odotukset ja tietynlainen ideaali (ks. Jokinen 2000, 210) sisältävät muun muassa miehen fyysisen dominanssin sekä naissukupuolta kohtaan, että muihin miehiin verrattuna. (Beynon 2002, 11.)
2.2.2 Mies ja väkivalta
Miesten väkivaltaisuutta on tutkittu paljon ja miehen ja väkivaltaisuuden välille on vedetty vahvoja yhteneväisyysmerkintöjä. Erään tulkinnan mukaan miesten väkivaltaisuutta parisuhteissa on selitetty sillä, että miehet ovat myös perheen ulkopuolella väkivaltaisempia kuin naiset. Tämä tulkinta näyttäisi siis kertovan siitä, että alttius väkivaltaiseen käytökseen ei riipu sosiaalisesta kontekstista, vaan on pikemminkin sukupuoleen liitettävä ominaisuus. Winstok ym. (2017, 122) esittävät artikkelissaan myös teorian, jonka mukaan miehet ovat evolutiivisesti kehittyneet väkivaltaisemmiksi kuin naiset, joiden tehtävä on ollut luoda turvallisuutta ympärilleen lasten suojelemiseksi. Miehet puolestaan ovat keskittyneet siihen, kuinka kilpailla lisääntymismahdollisuuksista; tämä on ollut mahdollista kamppailemalla sosiaalisesta statuksesta. (Winstok ym. 2017, 122.)
Evoluution sijaan Jokinen (2017, 32) on tarkastellut miesten väkivaltaa nyky- yhteiskunnan näkökulmasta ja esittänyt miesten ja väkivallan perustuvan myös osittain asevelvollisuusjärjestelmään. Yleisen asevelvollisuuden myötä nuorten miesten koetaan soveltuvan fyysisesti ja henkisesti naisia paremmin järjestelmälliseen ja laajamittaiseen väkivaltaan ja sen kohtaamiseen. Jokisen mukaan muun muassa tästä syystä miesten ja väkivallan välillä on yhteys, jota naisten ja väkivallan välillä ei esiinny. Hän kuitenkin toteaa, että väkivalta ei kuitenkaan ole miesten kohtalo, vaan se selittyy monen näkökulman: biologisen, evoluutiopsykologian, sosiaalisen oppimisen sekä valtateorioiden kautta.
Jokinen (2000) kuvaa suomalaisen miehen ja väkivallan kytköstä toisiinsa myös tulkitsemalla yhteiskunnallista kulttuuriamme ja sen asettamia odotuksia miessukupuolta kohtaan. Hän on jakanut länsimaisen kulttuurin miesideaalin viiteen eri kategoriaan:
1. Mies on fyysisesti voimakas ja hän on fyysiseltä kooltaan naista suurempi 2. Mies menestyy yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti
3. Mies on luonteeltaan vakaa ja järkkymätön
4. Mies kykenee puolustamaan itseään, naistaan, lapsiaan, omaisuuttaan ja yhteisöään sekä henkisiltä että fyysisiltä hyökkäyksiltä
5. Mies on synnynnäisesti heteroseksuaali ja rakastajana väsymätön puurtaja
Mieheydelle asetetaan siis selkeitä oletuksia ja odotuksia kulttuurin puitteissa. Jokisen kuvaileman miesideaalin edustaja ei tule naisensa pahoinpitelemäksi, sillä on fyysisesti voimakas, vakaa ja järkkymätön sekä kykenee puolustamaan itseään. (Jokinen 2000, 210.) Länsimaisessa kulttuurissa elää yhä edelleen feminismin noususta huolimatta ajatus siitä, että miehen tehtävä on myöskin puolustaa naistaan ja pitää tämä turvassa.
Tämä herättää ristiriitaa oletettavasti miehessä itsessään mutta myös ympäristön suhtautumisessa parisuhdeväkivallan tapauksiin, joissa mies onkin uhri eikä tekijä.
3 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS
3.1 Tutkimustehtävä ja tutkimuskysymykset
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella miesten kokemasta parisuhdeväkivallasta kertovia diskursseja suomalaisessa mediassa. Aineisto on kerätty Helsingin Sanomien ja Ylen uutisartikkeleista vuosilta 2014 – 2019. Helsingin Sanomat ja Yle ovat päässeet kärkisijoille Kunnallisalan kehittämissäätiön (2019) tekemässä tutkimuksessa Suomen luotetuimmista uutismedioista. Lisäksi Helsingin Sanomien levikki on selkeästi Suomen suurin, mutta se on lisäksi myös Pohjoismaiden suurin päivittäin ilmestyvä julkaisu levikin (noin 330 000) perusteella (MediaAuditFinland 2019). Levikin ollessa näinkin mittava voidaan ajatella, että Helsingin Sanomien valta kulttuurin rakennusprosessissa on erityisen merkittävä muihin medioihin verrattuna.
Samoin on Ylen kohdalla; Yle tavoittaa Kanava- ja palvelumielikuvatutkimuksen (2019) perusteella noin 96% suomalaisista. Tämä prosenttiosuus yli 15-vuotiaista suomalaisista käyttää jotain Ylen palvelua viikoittain.
Tutkimuksen analyysimenetelmänä käytän diskurssianalyysia, jonka taustalla vaikuttavana tieteenfilosofisena orientaationa on sosiaalinen konstruktivismi.
Sosiaalinen konstruktivismi (tai konstruktionismi) on suuntaus, jonka perusajatuksena on kyseenalaistaa valtaapitävät rakenteet ja erilaiset diskurssit, joilla maailmaa ja todellisuutta rakennetaan. Burr (2015, 3) kehottaakin ihmisiä olemaan jatkuvasti epäileväisiä sitä kohtaan, miltä maailma näyttää ja miltä sen halutaan näyttävän. Hän käyttää esimerkkinä erilaisten musiikillisten kappaleiden jaottelua klassiseen ja pop- musiikkiin kertoen, että musiikissa itsessään ei ole mitään, mikä sen saisi automaattisesti luokiteltua näihin kategorioihin. Karrikoidumpana esimerkkinä Burr käyttää sukupuolen jaottelua: ihmisillä ja monilla muilla lajeilla on ulkoiset sukupuolielimet merkkinä sukupuolesta, mutta sosiaalinen konstruktivismi kiinnittää huomiota siihen, ovatko nämä fyysiset merkit ne, jotka luontaisesti erottavat ”naisen” ja
”miehen” toisistaan? Burrin mukaan tämä voi olla alkuun oudolta tuntuvaa ajattelua, mutta pian alamme huomaamaan noita epäselviä, harmaita alueita erilaisten asioiden ja jopa ihmisten luokittelussa. (Burr 2015, 3–4.) Yhteiskunnan rakentaminen ja rakentuminen tapahtuu sosiaalisen todellisuuden rakentamisen kautta ja tähän pyrin tutkielmassani kiinnittämään erityistä huomiota etenkin sukupuolinäkökulmasta.
Diskurssianalyyttista tutkimusta tehtäessä on huomioitava myös tutkijan omaa kielellistä todellisuutta ja merkitysten rakentamista. Tutkijan roolissa pyrin itse olemaan mahdollisimman objektiivinen ottaen huomioon kuitenkin sen, että kieltä ei voida käyttää irrallaan todellisuudesta, vaan sillä rakennetaan aina tietynlaista kuvaa ympäröivästä maailmasta; oma kirjoittamiseni on luonnollisesti kytköksissä jo olemassa oleviin kielellisiin ja sosiaalisiin rakenteisiin. Tämä huomataan esimerkiksi välittömästi jo siinä, että tutkimusaiheeni on miesten kokema parisuhdeväkivalta – toisin sanoen tutkin siis sukupuolten dikotomian valtadiskurssin mahdollistamaa näkökulmaa ilmiöön, joka nykyisessä yhteiskunnallisessa kontekstissamme on yhä hieman tabuluonteinen.
Tutkimukseni tehtävä kiinnittyy diskurssianalyyttisen menetelmän kautta sosiaaliseen konstruktivismiin. Tarkoitukseni on tarkastella median välittämää kuvaa miesten kokemasta parisuhdeväkivallasta ja tämänkaltaiseen tutkimusasetelmaan liittyy ennakko-oletus siitä, että miesten kokemasta parisuhdeväkivallasta annettava kuva eriää jollain tavalla naisten kokemasta parisuhdeväkivallasta välitettävästä kuvasta.
Väkivallasta keskustellaan usein julkisilla foorumeilla sukupuolittuneena ongelmana, mutta tämä ei tarkoita sitä, etteivätkö miehet kokisi parisuhdeväkivaltaa lainkaan.
Naisten kokema parisuhdeväkivalta on tärkeä näkökulma väkivallan ilmiön kokonaisuudessa, mutta esimerkiksi Ruotsissa käytettävä sana kvinnovåld (suom:
perheväkivalta) esittää voimakkaan viestin siitä, että kotona tapahtuvasta väkivallasta kärsivät vain naiset. Kenties tämänkin vuoksi oletan, että miesten kokeman parisuhdeväkivallan diskurssit valtamediassa ja sen myötä myös ihmisten arjessa eroavat jonkin verran tästä ns. hyväksytymmästä parisuhdeväkivallan näkökulmasta.
Diskurssianalyysi on aineistolähtöinen analyysimenetelmä ja siksi tutkimuskysymykset eivät välttämättä pysy samana tutkimuksen suunnitteluvaiheesta lopulliseen toteutukseen. Omassa tutkimuksessani tutkimustehtävä on ollut selkeä alusta lähtien:
tutkia miesten kokeman parisuhdeväkivallan diskursseja valtamediassa, joka rakentaa vahvasti kulttuuriamme. Tutkimuskysymykset sen sijaan ovat muodostuneet vasta myöhemmin, eivätkä nekään välttämättä täysin edusta kaikkea sitä, mitä pro gradu - tutkielmani tulokset käsittelevät. Väljinä tutkimuskysymyksinäni kuitenkin toimivat seuraavat:
1. Millaista sosiaalista todellisuutta suomalaisessa mediassa luodaan maskuliinista parisuhdeväkivallan kokijana?
2. Millaisia diskursseja on tavoitettavissa median käyttämästä kielestä, kun puhutaan miehistä parisuhdeväkivallan kokijoina?
3.2 Diskurssianalyysi menetelmänä
Diskurssianalyysiä on kehitetty yhdistämällä monia eri menetelmiä: siinä on vivahteita esimerkiksi lingvistiikasta sekä keskustelunanalyysistä ja narratiivisesta analyysista.
Diskurssianalyysi ei ole tarkkarajainen menetelmä, vaan sen käyttötapa voi muuttua tutkijan oman position mukaisesti monella eri lailla ja moneen eri suuntaan. (McMullen 2011, 205.) Huolimatta diskurssianalyysin muuntautuvuudesta siihen liittyvä tieteenfilosofinen orientaatio on sosiaalinen konstruktivismi ja menetelmän perimmäinen tehtävä on ilmiöiden tarkastelu sosiaalisen konstruktivismin kautta tutkimalla kielellisiä valintoja. Diskurssianalyysissä suositaan usein tutkijasta riippumatta olemassa olevia aineistoja; ei niinkään esimerkiksi tutkimusta varten suoritettuja haastatteluja (McMullen 2011, 208). Oman tutkielmani aineisto koostuu myös näistä olemassa olevista tekstiartikkeleista, joiden avulla voin objektiivisesti tutkia jo julkaistuja tekstejä – näin ollen tutkimustilanne ei vaikuta aineiston tuottamiseen.
Jokisen, Juhilan ja Suonisen (2016) mukaan kielenkäytön avulla voi sekä kuvata todellisuutta että rakentaa ja muokata sitä sosiaalista todellisuutta, jossa elämme. Kun kieltä käytetään, annetaan sen avulla silloin merkityksiä asioille, joista puhumme tai kirjoitamme. Diskurssianalyysin tavoitteena ei ole tarkastella kielenkäyttäjiä tiedon antajina tai välittäjinä, vaan tarkoitus on nähdä ne tavat, joilla toimija tekee ymmärrettäväksi ilmiöitä tai syitä. Yksinkertaisemmin ilmaistuna diskurssianalyyttisen tutkimuksen tarkoitus ei siis ole tuottaa tietoa ilmiöiden syistä tai seurauksista, vaan tutkia sosiaalisen todellisuuden rakentumista erilaisissa sosiaalisissa käytännöissä tai tilanteissa. (Jokinen ym. 2016, 18 – 19.)
Jokisen (2000, 108) mukaan diskurssianalyysia voidaan pitää ns. ”väljänä teoreettisena viitekehyksenä” ja siihen liittyy vahvasti tutkijan omien tulkintojen soveltaminen.
Diskurssianalyysi on näin ollen hyvin aineistolähtöinen analyysitapa ja siihen eivät sovi yhdenmukaistetut kriteerit tiettyjen käsitteiden tarkoituksesta. Kuitenkin diskurssin käsite itsessään rajautuu niin, että tietty diskurssi sekä rajautuu että mahdollistuu sen omien ”sääntöjen” mukaisesti tietynlaiseksi puheeksi, ajatteluksi tai toiminnaksi tietyssä sosiaalisessa kontekstissa tiettynä historiallisena ajanjaksona. Lisäksi diskurssia voidaan luonnehtia kohteensa kulttuurillisesti jaetuksi merkityssysteemiksi; kun yhteisesti tuotetut kulttuurilliset käsitykset linkittyvät toisiinsa, syntyy diskurssi. Diskurssia käytetään tuottamaan todellisuutta uudelleen ja uudelleen, jolloin vakiintuessaan tietty diskurssi voi tuottaa hegemoniaa, naturalisaatiota tai traditiota. (Jokinen 2000, 108 – 110; Jokinen ym. 2012, 72.)
Diskurssianalyysissä lähdetään usein tutkimaan jo olemassa olevia aineistoja, jotka ovat syntyneet tutkijasta riippumatta (Jokinen ym. 2016, 255). Tähän tapaan on rakentunut myös oman tutkielmani aineisto, joka koostuu uutisartikkeleista. Aineistoni kontekstit siis liittyvät pitkälti uutismaisen kirjoittamisen reunaehtoihin; toisin sanoen siihen, millaisia uutisartikkeleiden tulee olla ja mitkä lainalaisuudet, säännöt ja ohjeistukset niitä koskevat. Avaan asiaa kattavammin tutkimuseettisiä kysymyksiä koskevassa alaluvussa.
3.3 Tutkimusaineisto ja sen valikoituminen
Tutkimuksessani tarkastelen miesten kokemaa parisuhdeväkivaltaa mediakuvan näkökulmasta, nojautuen vahvasti sosiaaliseen konstruktivismiin ja sen periaatteisiin.
Kunnallisalan kehittämissäätiö (2019) on tehnyt tutkimuksen Suomen luotettavimmista medioista, missä kärkisijoille päätyivät Yle ja Helsingin Sanomat. Valitsin tutkimukseeni nämä kaksi uutismediaa, joista hain uutisartikkeleita hakusanapareilla mies ja parisuhdeväkivalta tai mies ja lähisuhdeväkivalta. Käytin hakusanana parisuhdeväkivallan lisäksi käsitettä lähisuhdeväkivalta, sillä termistö ei ole ainakaan tähän päivään mennessä vakiintunut arkipuheessa, joten samaa asiaa voidaan ei- tieteellisellä kentällä ilmaista usealla käsitteellä. Hain artikkeleita ajalta 1.1.2014 – 1.11.2019, eli aikaväli oli hieman vajaat kuusi vuotta, sillä tarkoituksena ei ole tarkastella ilmiötä muutosnäkökulmasta pidemmältä ajalta. Alla olevaan taulukkoon olen merkinnyt hakutulosten kokonaismäärän kyseisillä sanoilla haettuna kyseisestä mediasta.
TAULUKKO 1. Hakutulosten määrä eri hakusanoilla eri uutismedioista
Hakusanat
Yle.fi Helsingin Sanomat
Mies JA parisuhdeväkivalta 54 34
Mies JA lähisuhdeväkivalta 56 54
Hakutuloksia lähdin selaamaan niin, että kävin ne järjestelmällisesti läpi ja sisällytin aineistooni ne, jotka käsittelivät miesten kokemaa parisuhdeväkivaltaa. Valitsin heti alkuun poissulkukriteeriksi mielipidekirjoitukset, sillä etsin objektiivista uutisointia ilmiöstä ja siitä, kuinka tämä valtamedian uutisointi kuvastaa maskuliinisuutta ja kuinka se rakentaa kuvaa ”oikeasta maskuliinisuudesta”. Poissulkukriteereitä oli muitakin: jos artikkeli kertoi yleisesti parisuhdeväkivallasta määrittelemättä uhrin sukupuolta, se ei läpäissyt kriteereitä. Aineistossa on siis vain ja ainoastaan artikkeleita, jotka koskevat miesten kokemaa parisuhdeväkivaltaa joko tilastotiedon tai kokemustiedon valossa.
Suurin osa haun antamista artikkeleista sekä Ylellä että Helsingin Sanomilla käsittelivät naisten kokemaa parisuhdeväkivaltaa, joten siksi aineisto ei ole niin suuri kuin mitä hakutulosten määrä voisi antaa ymmärtää. Hakutulosten runsaus kertonee siitä, että parisuhdeväkivaltaa ilmiönä pidetään todella sukupuolistuneena, sillä suurin osa tuloksista käsitteli juuri naisten kokemaa parisuhdeväkivaltaa huolimatta siitä, että hakusanana oli mies. Ylen artikkeleista 9% käsitteli miesten kokemaa parisuhdeväkivaltaa ja 91% hakusanoilla mies JA lähisuhdeväkivalta TAI parisuhdeväkivalta käsitteli kuitenkin naisten kokemaa parisuhdeväkivaltaa. Helsingin Sanomilla tämä prosentti oli 2% miehiä koskevia artikkeleita ja 98% naisia koskevia artikkeleita. Eli vaikka hakutuloksia Helsingin Sanomista löytyikin hakusanoilla useita, eivät artikkelien sisällöt täyttäneet aineistoni kriteereitä edes suurimmalta osin.
Helsingin Sanomista aineistoon päätyi ainoastaan kaksi artikkelia. Ylen artikkeleissa sen sijaan miehet parisuhdeväkivallan kokijoina olivat hieman paremmin edustettuina ja aineistoon päätyi Yleltä yhteensä kymmenen artikkelia. Seuraavissa taulukoissa esittelen aineistoni sekä Helsingin Sanomista, että Yleltä. Taulukoihin on merkitty myös
aineiston numero, jota tulen hyödyntämään tulosluvussa niin, että sitaattien perään asetettu numero korreloi taulukon numeroinnin kanssa. Suorat hyperlinkit artikkeleihin löytyvät tutkielman liite-osiosta.
TAULUKKO 2. Aineistoon päätyneet artikkelit Helsingin Sanomista HELSINGIN
SANOMIEN
ARTIKKELI, OTSIKKO
JULKAISU–
PÄIVÄMÄÄRÄ
ARTIKKELIN KIRJOITTAJA(T)
AINEISTO- NUMERO Matti menetti lapsensa ja
lakkasi nukkumasta – Joka toinen väkivaltaa kokenut mies masentuu, kertoo kysely
29.8.2017 Maija Aalto
1
Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja –
”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”
20.9.2018 Mari Manninen
2
TAULUKKO 3. Aineistoon päätyneet artikkelit Yleltä.
YLEN ARTIKKELI, OTSIKKO
JULKAISU–
PÄIVÄMÄÄRÄ
ARTIKKELIN KIRJOITTAJA(T)
AINEISTO- NUMERO Mies hakee jo apua
– joskus myös ilman ongelmaa
14.5.2014 Sari Vähäsarja
3 Läheisen tekemästä
väkivallasta vaietaan liian usein
22.11.2014 Heidi-Maria Harju
4 Mies on harvinaisuus
turvakodissa –
Lahdessa paikat täynnä
5.1.2015 Raisa Autio
5 Väkivalta ei katso ikää
tai sukupuolta – parisuhteessa nainen lyö yhä useammin
5.2.2015 Kaisu Jansson
6
Mies häpeää turhaan parisuhdeväkivallan uhriksi joutumista –
”Salkkarisukupolvi”
uskaltaa jo puhua vaikeistakin asioista
10.11.2016 Terhi Varjonen
7
Parisuhdeväkivallan uhrina mies jää yksin:
”Kuvitteletko sinä
10.11.2016 Riina Rinne
8
kaiken?”
Miehet hakeutuvat yhä useammin turvakotiin, mutta häpeä jarruttaa kävijöiden määrää:
”Etkö saa sitä naistasi kuriin?”
5.6.2017 Juha Hintsala
9
"Älä jää yksin ja puhu jollekin" – Miesten kokema väkivalta on edelleen vaiettu asia
Suomessa
29.8.2017 Riikka Jauhiainen
10
”Minullehan naurettaisiin, jos menisin kertomaan tästä jollekin” – Keskustelusta olisi hyötyä väkivaltaa kokeneille miehille, mutta häpeä estää hakemasta apua
20.9.2018 Hanna Terävä
11
Minua on potkittu ja
purtu 25.9.2018 Petri Rinne, Justus
Laitinen 12
3.4 Aineiston analyysi
Edellä olen kuvannut diskurssianalyysiä menetelmänä sekä tutkielmani aineiston valikoitumista. Aineiston analyysivaiheessa sovelsin alkuun sisällönanalyysiä, jolla sain koodattua aineistosta alustavia teemoja ja yläkategorioita. Hirsjärven (2015, 156) mukaan diskurssianalyysissä on mielekästä lähteä rakentamaan analyysiä etsimällä aineistosta kiinnostavia piirteitä tutkijan intuition kautta sekä havainnoida aineistosta nousevia eroja ja yhtäläisyyksiä. Tämän lisäksi käytin analyysissäni apuna Sakin (2019) 3 analyysin vaihetta sekä hänen koostamaansa listaa erilaisista retorisista keinoista.
Aineiston analyysivaiheessa viimeistään on hyvä huomioida tutkijan omat ennakkoasenteet ja -oletukset tutkittavaa aihepiiriä kohtaan. Laadullisessakin tutkimuksessa käytetään hypoteesin käsitettä ja myös laadullisella tutkimuksella voidaan testata hypoteeseja (Hirsjärvi 2015, 136). Itse en ole asettanut tutkimukselleni varsinaisia hypoteeseja vaan pyrin analysoimaan aineistolähtöisesti ja raportoimaan objektiivisesti havainnoistani. Mikään tutkimus ei silti ole irrallaan muusta maailmasta
ja esimerkiksi aiemminkin pohtimani kielelliset merkityssysteemit ovat itselläni rakentuneet länsimaisessa yhteiskunnassa, eikä tutkija koskaan voi olla täysin objektiivinen ja irrallaan omista merkitysten järjestelmistään. Diskurssit sekä auttavat että ohjaavat jokapäiväistä kommunikaatiotamme eikä ole mielekästä lähteä pyrkimäänkään ulos noista diskursseista tutkimusta tehdessä. Samalla tavalla myös ennakko-oletukset tutkittavasta aiheesta on hyvä ottaa huomioon analyysia tehdessä, jotta voidaan minimoida niiden vaikutus lopullisiin tuloksiin.
Omia ennakko-oletuksiani miesten kokemasta parisuhdeväkivallasta uutisointiin ovat muun muassa se, että siitä puhutaan hyvin vähän mediassa. Lisäksi uskon ilmiöstä puhuttavan korostaen olemassa olevia rakenteita mieheyden, sukupuoliroolien ja (hegemonisen) maskuliinisuuden suhteen. Diskurssimielessä uskon miesten uhrikokemuksia käsiteltävän myös liittäen siihen vahvasti feminiinisiä kielellisiä merkityksiä. Nämä ennakko-oletukset huomioon ottaen lähdin toteuttamaan aineiston analyysiä ja pyrin häivyttämään oletuksia mielessäni, mutta kuitenkin pitämään mielessä oletusteni mahdollisuudet todellisen tilanteen ilmentymäksi.
En ole valinnut diskurssianalyyttiseksi menetelmäksi mitään valmista suuntausta, sillä koen sen rajoittavan analyysiä etenkin pienellä aineistolla. Menetelmäni on kuitenkin hieman kallellaan kriittisen diskurssianalyysin suuntaan, vaikka en sitä täysin pilkuntarkasti noudatakaan. Kriittisen diskurssianalyysin luonteeseen kuuluvat kiinteästi ajatukset esimerkiksi siitä, että sosiaaliset ja historialliset valta-asetelmat ovat aina kaikenlaisen ajatusten välittämisen taustalla, että ei ole olemassa arvoista tai ideologioista erillään olevia faktoja tai että suuri osa valtavirtatutkimuksesta putoaa kategoriaan, joka tuottaa tai vahvistaa olemassa olevia luokka-, rotu- tai sukupuolijärjestelmiä (Locke 2004, 25–26). Sinänsä tutkimukseeni on sisäänrakennettuna sosiaalisen konstruktivisminkin vuoksi osa näistä kriittisen diskurssianalyysin reunaehdoista, mutta en koe niiden ohjaavan tutkimustani äärimmäisen voimakkaasti. Pikemminkin olen pyrkinyt aineistolähtöiseen analyysiin, joka toki diskurssianalyysiä tehtäessä onkin lähtökohtana.
Sisällönanalyysiä tehdessä jaottelin aineiston tekstejä viiden eri kategorian avulla. Nämä viisi kategoriaa muodostuivat luettuani aineistoa useaan otteeseen ja ovatkin niitä
teemoja, jotka nousivat selkeimmin esille tekstimassasta. Sisällönanalyysin tuottamat kategoriat olivat:
1. Kuka tai kenestä puhutaan?
2. Väkivallan kokijan oireet 3. Väkivallan määrittely 4. Yhteiskunnallinen diskurssi 5. Yhtenäisyydet/eroavaisuudet
Kategoriat eivät siis sinällään edustaneet vielä lopullisia diskursseja, jotka tuloksiksi tulkitsin, vaan olivat alustavia tapoja analysoida tekstiä eteenpäin. Kaksi näistä alustavista teemoista olivat Hirsjärven (2015, 155) analyysiohjeistuksessa mainitut
”kuka tai kenestä puhutaan” sekä ”yhteneväisyydet/eroavaisuudet”. Nämä kategoriat auttoivatkin eniten päätymään lopullisiin diskursseihin, jotka esittelen seuraavassa luvussa.
Viiden kategorian lisäksi etsin tekstistä myös toimittajien käyttämiä retorisia keinoja tai valintoja, joita ilmeni todella paljon. Etsin retorisia keinoja nimenomaan Sakin (2019) retoristen keinojen listauksen avulla. Eniten aineiston artikkeleissa oli käytetty kolmen listoja (”-- keskusteluapua, neuvontaa ja vertaistukea”, -- purra, lyödä ja potkia”) tai jopa pidempiäkin listauksia (”Ahdistusta, masennusta, unettomuutta, itsevarmuuden laskua, pelkoa, vihaakin.”), lähinnä kuvaamaan eri väkivallan muotoja tai väkivallasta aiheutuneita seurauksia. Suosittu retorinen valinta oli myös ääri-ilmausten käyttäminen (”On niitäkin, joita puoliso on lyönyt puukolla tai hampaat sisään. Hakkaamista on tavallisesti edeltänyt henkinen väkivalta.”). Lisäksi retorisista keinoista ja valinnoista puhuttaessa on mainittava paljon käytetty puhujakategorialla oikeuttaminen, jota aineistossa käytettiin todella mittavasti. Puhujakategorioita olivat kokemusasiantuntijoina toimineet väkivaltaisessa parisuhteessa eläneet miehet, joiden sitaatteja monissa artikkeleissa käytettiin, sekä väkivaltatyön tai sosiaalialan ammattilaiset, joiden kommentteja oli jokaisessa aineiston artikkelissa. Usein ammattilaiset käyttivät lausunnoissaan tilastotietoa ja vetosivat yleisesti omaan tai muiden ammatillisuuteen.
Lopulta aineiston muovautuessa sisällönanalyysin kautta diskurssianalyyttisempään suuntaan sain nimettyä laajempia diskursseja. Olen valinnut tuloksissa esiteltäväksi neljä kaikista ilmeisintä ja laajimmin esiintynyttä diskurssia, sillä näiden diskurssien esiintymistiheys aineistossa on sellainen, että diskurssin pystyy yleistämään koskemaan lähes koko aineistoa. Näin ollen myös Suomen luotetuimpien medioiden (Yle, Helsingin Sanomat) uutisointi lähes kuuden vuoden ajalta kyseisestä ilmiöstä on luonut näiden diskurssien kautta kuvaa miesten kokemasta parisuhdeväkivallasta. Lopulliset diskurssit, joita tutkimuksen tulososiossa avaan, ovat heikon maskuliinisuuden diskurssi, vahvan maskuliinisuuden diskurssi, stereotypioita ylläpitävä diskurssi, ”näkymätön”
väkivallan tekijä -diskurssi sekä isyyden diskurssi. Nämä diskurssit muodostuivat sekä aineiston tiheän lukemisen, sisällönanalyysin että pohdiskelevien keskustelujen kautta.
Jokaista tutkielmaan päätynyttä päädiskurssia olen analysoinut hakemalla myös ulkopuolisen ihmisen näkemystä omiin havaintoihini ja tätä kautta olen pyrkinyt luomaan mahdollisimman eheän kuvauksen diskursseista, jotka kuitenkin luonteeltaan ovat vaikeasti määriteltävissä, monitahoisia ja abstrakteja. Kuten sosiaalisen konstruktivismin luonteeseen kuuluu, on kaikilla ihmisillä käsitys siitä, mitä häneltä hänen omien ominaisuuksiensa perusteella ”vaaditaan” yhteiskunnallisessa mittakaavassa. Diskurssianalyysiin vaikuttaa aina tutkijan omat henkilökohtaiset ominaisuudet ja hänelle omassa yhteiskunnallisessa paikassa ja ajassaan syntyneet merkityssysteemit, joten siksi olen kokenut keskustelut tutkielmani ulkopuolisten ihmisten kanssa erityisen merkityksellisinä lopputuloksen ja kokonaisuuden kannalta.
3.5 Tutkimuksen eettisyys
Tutkimukseni aiheen ollessa keskittynyt valtadiskurssin mukaiseen sukupuolijakoon (miehet–naiset) ja fokusoituen etenkin miessukupuoleen, tulee minun pohtia myös omaa sukupuoli-identiteettiäni ja sen peilautumista tutkimusaiheeseen. Tutkiessani miesten kokemaa parisuhdeväkivaltaa on välttämätöntä huomioida, että itse identifioidun biologisesti vastakkaiseen sukupuoleen ja tuotan omassa toiminnassani lähtökohtaisesti enemmän feminiinisyyden representaatioita kuin maskuliinisuuden representaatioita.
Voi siis olla, että henkilökohtainen taustani tyttönä ja naisena voisi tuoda lisäarvoa esimerkiksi naisten väkivaltaisuuden tutkimiseen, mutta toisaalta koen olevani kykenevä tutkimaan miesten kokeman parisuhdeväkivallan diskursseja objektiivisella tasolla liittämättä tulkintaan henkilökohtaisesti värittyneitä nyansseja. Tunnistan
itsessäni kuitenkin nousevan empaattisia tunteita miessukupuolta kohtaan juurikin heille asetetun tiukasti rajatun maskuliinisuuden laatikon vuoksi. Asian tunnistaminen ja siihen huomion kiinnittäminen tutkimuksen edetessä on merkityksellistä ja pyrin luonnollisesti tästä huolimatta tarkastelemaan ilmiötä mahdollisimman objektiivisella tavalla.
Tutkimuseettiset kysymykset tutkielmani sisällä ovat suurelta osin ulkoistettuja aineistoni tuottamille journalisteille. Oma tarkoitukseni ei ole lähteä kyseenalaistamaan journalistien eettisiä tai moraalisia valintoja, vaan tutustua heidän omiin eettisiin ohjeistuksiinsa ja luottaa Suomen kansan tavalla siihen, että näitä ohjeistuksia on artikkeleita kirjoittaessa noudatettu. Tutkielmani aineisto on kerätty suomalaisilta uutismedioilta, joiden aineisto on vapaasti käytettävissä internetissä. Aineistot ovat uutisartikkeleita, joiden kirjoittajia ohjaavat journalisteille suunnatut Julkisen Sanan Neuvoston laatimat ohjeet. Ohjeet löytyvät kaikille vapaasti luettavaksi Julkisen Sanan Neuvoston internet-sivustolta osoitteesta https://www.jsn.fi/journalistin_ohjeet/.
Poimintoina näistä eettisistä ohjeistuksista esimerkiksi seuraavat:
”8. Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.”
”14. Journalistilla on oikeus ja velvollisuus pitää tietoja luottamuksellisesti antaneen henkilöllisyys salassa siten kuin lähteen kanssa on sovittu.”
(Julkisen Sanan Neuvosto 2011.)
Näiden yllä mainittujen ohjeiden sekä valitsemieni uutismedioiden Suomen kansalaisten nauttiman luotettavuuden perusteella tutkielmani aineiston tulisi myöskin olla luotettava. Kaikista aineistoni artikkeleista käy ilmi esimerkiksi se, jos haastateltavan henkilöllisyys on suojattu ja tämän nimi muokattu uutiseen. Journalistin ohjeissa on määritelty myös haastateltavan oikeudet, esimerkiksi se, että haastateltavan on saatava tietää mihin tarkoitukseen hänen sanomisiaan käytetään. Lisäksi haastateltavalla tulee olla mahdollisuus halutessaan tarkistaa lausumansa ennen julkistamista. (Julkisen Sanan Neuvosto 2011.) On kuitenkin huomattava, että journalisti voi täysin mielivaltaisesti päättää myös sen, kuinka paljon hänen alkuperäisestä haastattelustaan tulee julkiseen
levitykseen. Tämä on otettava huomioon senkin vuoksi, että nykyisin niin kutsutut
”klikkiotsikot” ovat yleistyneet rajusti ja uutisen otsikon on ainakin kiinnitettävä lukijan huomio. Voidaan ehkä ajatella, että tämä klikki-periaate olisi pysytellyt vain otsikkotasolla, mutta siitä huolimatta emme voi tietää, kuinka paljon journalisti on alkuperäistä haastatteluaineistoaan käyttänyt, muokannut tai jättänyt pois.
Tutkielmani aineisto ei ole alun perin tuotettu tutkimukselliseen tarkoitukseen ja tämä on syytä ottaa huomioon aineistoa analysoitaessa. Uutisartikkelit eivät tuota läpileikkaavaa kuvaa parisuhdeväkivallasta ilmiönä, vaan tarkoitukseni on tutkia sitä todellisuuden ulottuvuutta, jossa media tuottaa kulttuuria ja yhteiskunnallisia odotuksia.
Tästä näkökulmasta tarkastelen journalistien valitsemia kielellisiä ratkaisuja, jotka rakentavat todellisuutta laajalla levikillä. Tutkimukseni aineisto ei siis ole keinotekoinen, tätä tutkimusta varten hankittu tai tuotettu aineisto, vaan se on olemassa itsenäisenä ja kaikkien saatavilla ilman tätä tutkimustakin. Seuraavaksi etenen tarkastelemaan analyysini tuloksia.
4 TULOKSET
4.1 Heikon maskuliinisuuden diskurssi
Heikon maskuliinisuuden diskurssissa puhutaan sekä miehistä, että joissain tapauksissa myös pojista. Jos artikkelissa nähdään kokemusasiantuntijan haastattelua tai elämänkerrallista kerrontaa, on miehen henkilöllisyys suojattu muuttamalla tämän nimi artikkelia varten. Artikkeleissa kuvataan parisuhdeväkivallasta kärsivän miehen oireita ja määritellään parisuhdeväkivaltaa hieman eri kaiulla, kuin muissa diskursseissa.
Heikon maskuliinisuuden diskurssissa yhteiskunnallista kritiikkiä ei tuoda kovinkaan rohkeasti esiin, vaan niissä pitäydytään subjektikeskeisessä näkökulmassa tuoden miesten kokemuksia näkyviksi. Alla oleva sitaatti kiteyttää heikon maskuliinisuuden diskurssissa esiin tuotua miesten oireilua. Sitaatti keskittyy hyväntahtoisesti ilmentämään vakavia psyykkisiä oireita, joita parisuhdeväkivalta kokijassa aiheuttaa, mutta samalla nostaa hieman ikävän kuuloisesti esiin sen, että jopa puolet miehistä kokevat masennusta parisuhdeväkivallan seurauksena.
”Valtaosa miehistä kertoi kokeneensa tapahtuneesta ahdistusta, jopa puolet varsinaista masennusta.” (1)
Tämän diskurssin sisällä nähdään paljon kyseisen tyyppistä, hyväntahtoista puhetta, joka kuitenkin kumoutuu osittain tai lähes kokonaan ajattelemattomilla sanavalinnoilla.
Nämä sanavalinnat korostavat sitä, kuinka syvälle juurtuneita ajatusmalleja meillä on miehistä, jotka kokevat parisuhdeväkivaltaa tai ovat muutoin heikossa tai uhrin asemassa. Heikon maskuliinisuuden diskurssissa mies esitetään aineiston artikkeleissa usein kyvyttömänä hakemaan apua tai ymmärtämään kokemansa olevan väkivaltaa.
Näissä artikkeleissa miesten kognitiivisesta harkinnasta ja ymmärryksestä käytetään paljolti sanoja ilmauksia kuten ”tajuamattaan” tai ”väkivaltaa ei tunnisteta”. Usein korostetaan puhujakategoriana ammattilaisia tai ammattiauttajia, jotka ovat saaneet miehen hahmottamaan tämän olevan/olleen väkivaltaisessa parisuhteessa. Miehen kuvataan voineen olla ennen tätä parisuhdeväkivallan otteessa jopa vuosikymmeniä.
”Lauri ajatteli vaimonsa olevan väkivaltainen vasta silloin, kun vaimo kävi Laurin kimppuun. Paljon myöhemmin
