T I ET EE
S S
ÄTA
P H A U T U
60
TIETEESSÄ TAPAHTUU 2/2005
Weisellin viisaat veljekset
Seppo Zetterberg
Olli Lehto: Oman tien kulkijat. Veljekset Vil- ho, Yrjö ja Kalle Väisälä. Otava, Helsinki 2004.
445 s.
Akateemikko Olli Lehto julkaisi muutama vuosi sitten kollegansa Rolf Nevanlinnan sujuvan elä- mäkerran. Nyt Lehdon kynä on piirtänyt koko- vartalokuvat Väisälän etevästä veljeskolmikos- ta – Vilhosta (1889–1969), Yrjöstä (1891–1971) ja Kallesta (1893–1968) – joka kynti näkyvän uran suomalaiseen ja kansainväliseen tieteeseen.
Vilho Väisälästä tuli meteorologi, joka kehit- ti radiotekniikkaan perustuvan sääluotaimen ja laski pohjan menestyvälle radioluotausjärjes- telmien valmistajalle. Geodeetti ja tähtitieteili- jä Yrjö Väisälä ylsi Suomen Akatemian jäsenek- si, ja matemaatikko Kalle Väisälä piirtyi moni- en ikäluokkien mieliin pitkäksi aikaa hallitse- van aseman saaneiden koulumatematiikan op- pikirjojen tekijänä.
Aihetta kolmoiselämäkertaan siis on, ja myös aineistoa. Lehto on rakentanut urakkansa moni- puolisen arkistoaineksen – niin julkisissa arkis- toissa olevan kuin suvun yksityisen materiaalin – varaan, ja tutkimuskirjallisuudestakin on us- koakseni hyödynnetty olennainen.
Lähteiden käyttö on tarkkaa ja monipuolista, ja sitä ryydittää tarpeellinen kritiikki. Aineiston luonne sallii myös veljesten oman äänen kuulu- misen teoksen palstoilta – mielestäni enemmän kuin Nevanlinnan elämäkerrassa.
Ammattihistorioitsijan silmään pistää kui- tenkin harrastelijahistorioitsijoille tyypillinen virhe: lähde- ja kirjallisuusluettelon rakenne.
Alkuperäisaineisto eli arkistolähteet on aina esi- tettävä ennen vähempiarvoisia eli kirjallisuut- ta, eikä alkuperäislähteitäkään ole syytä jaotel- la sillä tavalla julkisiin ja yksityisiin, kuin Lehto nyt on tehnyt. Julkiset ja yksityiset alkuperäis- lähteet kuuluvat samaan hierarkiaan.
Kolmen etevän ja puuhakkaan miehen elä- mäkerran sijoittaminen yksiin kansiin on haas- te, jonka Lehto on ratkaissut mielestäni ainoalla mahdollisella tavalla. Poikien lapsuus ja koulu- aika käsitellään yhteisesti teoksen ensimmäises- sä osassa Veljekset yhdessä, ja sen jälkeen käsitte- ly eriytyy kunkin omaksi elämäkerraksi. Tässä jälkimmäisessä osassa tulee tietysti jonkin ver- ran toistoa ja ristiinviittauksia, mutta ne eivät
häiritse Lehdon kauttaaltaan lukijaystävällistä esitystapaa.
Ernst Lindelöfi n kasvatit
Joensuun kupeessa Utrassa eläneeseen Johan- nes ja Emma Weisellin perheeseen syntyi kah- deksan lasta, joista tulevat professorit näkivät päivänvalon matemaattisen täsmällisesti, kah- den vuoden väliajoin. Kristillishenkisessä ko- dissa arvojärjestyksessä ensimmäisenä oli Ju- mala, ja seuraavana tuli isä, sitten ei tullut ke- tään, ja sitten tuli äiti.
Isän kuoltua Vilho, Yrjö ja Kalle otettiin Jo- ensuun lyseon vapaaoppilaiksi. Jo kouluaika- na heräsi veljesten voimakas kiinnostus mate- maattis-luonnontieteellisiin aineisiin; Yrjö esi- merkiksi laski piin likiarvon 42 desimaalilla.
Vilho aloitti yliopisto-opinnot syksyllä 1908, Yrjö seuraavana vuonna ja Kalle 1911. Kun Kal- lekin oli saapunut pääkaupunkiin, veljekset muodostivat Hospizissa kahden muun opis- kelutoverin kanssa viisimiehisen ”puulaakin”, jonka elämää Lehto valaisee kiinnostavin yksi- tyiskohdin.
Keisarillisessa Aleksanterin-yliopistossa Helsingissä veljeksillä oli lähes samanlainen opintosuunnitelma. He kirjoittautuivat fyysis- matemaattiseen osastoon, valitsivat pääaineek- seen matematiikan ja tähtäsivät laudatur-arvo- sanaan myös fysiikassa ja tähtitieteessä. Poiki- en keskeisenä opettajana ja taustahahmona hää- ri legendaarinen matematiikan professori Ernst Lindelöf.
Vilho sai perusopintonsa valmiiksi kevääl- lä 1912 ja suuntautui funktioteoreetikoksi, ma- tematiikan ja tähtitieteen välissä operoinut Yrjö valmistui loppuvuodesta 1912 ja algebran tutki- jaksi erikoistunut Kalle keväällä 1914.
Työpaikan ja toimeentulon saadakseen Vilho Väisälä omistautui meteorologisille ja magneet- tisille hankkeille ja sai väitöskirjansa valmiiksi 1917. Tästä alkaa se meteorologiaa ja radioluo- tainta koskeva ”suuri kertomus”, johon Vilho Väisälän nimi ennen kaikkea liittyy. Hänen luo- van työnsä huippukausi ajoittui 1930-luvulle, ja sen ensimmäisenä etappina oli radioluotaimen eli radiosondin kokoaminen.
I T ET E E S
SÄ
TA
PAHT UU
61
TIETEESSÄ TAPAHTUU 2/2005
Koko tätä intensiivistä prosessia keksijän iloineen ja murheineen – jotkut jopa luulivat Vilhon kehittävän ikiliikkujaa – Lehto kuvaa kuin jännityskertomusta, ja vielä sillä lailla, että maallikkolukijakin ymmärtää, miten kaikki ta- pahtui. Keksintöjen kaupallistaminen johti Toi- minimi V. Väisälän perustamiseen 1936, ja lop- putuloksen tuntee nykylukijakin: Vaisala Oyj:n.
Meteorologian henkilökohtainen professori Vil- ho Väisälästä tuli 1947.
Niin Vilhon kuin muidenkin veljesten elä- mäntaipaletta Lehto maalaa monin värein: suu- rimman osan saavat tietysti tieteellinen ura ja sen kamppailut ja intrigit, mutta inhimillisyyttä tuo perhe-elämän monipuolinen esittely.
Pikkuplaneettoja ja oppikirjoja
Yrjö Väisälä aloitti vakuutusmatemaatikkona, mutta veri veti tähtitieteeseen. Geodeettisen lai- toksen palveluksessa hän oli 1918–25 ja pereh- tyi erityisesti kolmiomittaukseen. Näinä aikoi- na, vuonna 1922, valmistui myös hänen kek- simäänsä interferenssimenetelmää käsittelevä väitöskirja. Yksi menetelmän sovelluksia oli sen käyttäminen etäisyyksien mittaamiseen.
Yrjö Väisälän elämän keskeiseksi tieteellisek- si foorumiksi tuli Suomen itsenäistymisen jäl- keen perustettu Turun yliopisto. Sen fysiikan professori hänestä tuli 1924, ja lähes palkkiotta hän otti hoitaakseen myös tähtitieteen opetuk- sen. Sen sivutoiminen professori hän oli vuo- desta 1926. Väisälä kunnostautui teleskooppi- en rakentajana (Schmidt–Väisälä-kaukoputki), ja pian alkoi hillitön pikkuplaneettojen jahtaus;
ensimmäinen löytyi maaliskuun alussa 1935.
Yrjö Väisälän toiminnan kautta Lehto ku- vaa seikkaperäisesti myös koko Turun yliopis- ton rakennustyötä, josta vaikeuksia ei totises- ti puuttunut. Ulkopuolelta tulevien ongelmien lisäksi niitä sikisi myös sisältä, muun muassa kansleri E. N. Setälän suunnalta.
Tähtitieteilijän tähtihetki koitti 1951, kun Yrjö Väisälä nimitettiin Suomen Akatemian jä- seneksi. Nyt sydämenasiaksi tuli Tuorlan tut- kimuslaitos, Yrjö Väisälän laitos, kuten Lehto luonnehtii, jonka esimiehenä Väisälä oli kuole- maansa saakka.
Yrjö Väisälä sovelsi tietojaan kahteen ainee- seen, tähtitieteeseen ja geodesiaan, mutta Leh- don arvion mukaan hän 2000-luvun alussa val- litsevan käsityksen mukaan hankki kuitenkin pysyvämmän sijan tieteen historiassa geodesi- an alalla.
Kalle Väisälää käsittelevän osuuden ensim- mäisen luvun otsikko on osuvasti ”Tutkijatäh- ti”. Opintojaan hän lähti täydentämään Göttin- geniin ja Pariisiin, ja puutteellista kielitaitoaan hän paikkaili esperantolla. Vuonna 1916 val- mistunut laadukas väitöskirja noteerattiin maa- ilman algebran tutkijoiden keskuudessa, ja jo seuraavana vuonna Kalle Väisälästä tuli dosent- ti Helsinkiin.
Kalle Väisälä kuului siihen suomalaisten op- pineiden parveen, joka Viron 1918 itsenäistyt- tyä nimitettiin Tarton yliopistoon professoriksi.
Vasta jaloilleen nousevan maan yliopisto ei pys- tynyt tarjoamaan ainakaan matemaattisesti ins- piroivaa tutkijaympäristöä, ja niinpä 1921 kut- su Turun yliopiston matematiikan professorik- si oli mieluinen. Nyt myös Kalle Väisälän toi- minta suomen kielen aseman kohentamiseksi sai vauhtia, ja poliittisella puolella se hahmot- tui aitosuomalaisuuden ajamiseksi.
Viran saanti merkitsi kuitenkin sitä, että tut- kimustyö tyrehtyi. Lehto analysoi tyrehtymisen syitä uskottavasti, ja niitä näyttää olleen usei- ta, etenkin Kalle Väisälän tieteellinen eristynei- syys. Vuonna 1938 hän sai nimityksen Teknilli- sen korkeakoulun matematiikan professoriksi.
Kalle Väisälän työskentelyn tärkein lohko oli vastaisuudessa koulumatematiikan uudistami- nen, ja hänestä kehkeytyi suosittujen oppikirjo- jen uuttera kirjoittaja. Kaikkiaan Kalle Väisälän koulukirjoja painettiin melkein 800 000 kappa- letta, joista algebran kirjoja oli lähes puoli mil- joonaa ja geometrian noin 200 000. Oppikirjo- jensa kautta hänestä tuli melkoinen koulupoliit- tinen aktivisti, ja nimenomaan tätä kautta hän sai laajaa näkyvyyttä – ei niinkään tieteen saral- la, kuten veljensä.
Vilho Väisälä lahjoitti 1963 Vaisala Oy:n osakkeita Suomalaiselle Tiedeakatemialle Vil- ho, Yrjö ja Kalle Väisälän rahaston perustami- seksi. Yhtiön yhä suuremman menestyksen ta- kia rahastosta on tullut veljesten edustamien tieteenalojen suurin yksityinen tukija, ja myös rahaston välityksellä etevän veljeskolmikon jä- senten nimet ovat jääneet elämään.
Tässä huolimattomasti kirjoitettujen ja am- mattitaidottomasti toimitettujen tietokirjojen maassa Lehto on jälleen pitänyt kiinni tavara- merkistään: teksti on loppuun asti viimeisteltyä ja esitystapa nautittavaa.
Kirjoittaja on yleisen historian professori Jyväskylän yliopistossa.
