Reinhold. Näistä esimerkiksi Rühs tunnetaan hyvin Suomessa, sillä hän laati ensimmäisen maatam- me koskevan kokonaisesityksen.
Aihetta käsittelevä Manfred Men- ger on kiitettävästi käyttänyt myös suomalaisia lähteitä, ja ottaa esille jopa Jaakko Juteinin runon ”Läh- tölaulu”, jossa Rühsiin viitataan il- mauksella ”Ryysi rakas saksalai- nen”. Kiinnostavana väliepisodina Menger tuo esille – jo varhaisem- massa suomalaisessa tutkimukses- sa esillä olleen – Rühsin suunnitel- man hakea Turusta professuuria Porthanin jälkeen. C. C. Gjörwell sai hänet kuitenkin luopumaan ai- keesta viittaamalla mm. Turun kyl- mään ilmanalaan. Näin Suomen yliopistolaitos kieltämättä menetti yhden kansainvälistymismahdol- lisuuden. Mainittakoon, että Suo- messa Rühsiin on viimeksi kiinnit- tänyt huomiota Matti Klinge teok- sessaan Napoleonin varjo (2009).
Irmfried Garben tutkielma Ernst Moritz Arndtista on kiin- nostava saksalaisen kasvatus- ja si- vistysihanteen (Bildung) kehityk- sen kannalta. Keskeisenä taustana ja vertailun kohteena ovat Imma- nuel Kant ja Jean-Jacques Rous- seau. Yhtenä juonteena tutkiel- massa on suhtautuminen sanka- ripalvontaan mm. Herakles-myy- tin kautta. Myös Thorild osallistui sankarinpalvontaan muuttaes- saan porvarillisen Thorén-nimen- sä Thorildiksi, jossa jumalannimi Thor yhdistyy tulta merkitsevään sanaan. Thorildia Garben tutkiel- massa sivutaan varsin vähän, mut- ta täydennyksenä on Carola Hänt- schin selvittävällä jälkihuomautuk- sella varustettu Arndtin Thorildille osoittama runo.
Vesa Oittisen käsittelemällä Thorildin aikalaisella K. L. Rein-
holdilla on ollut suhteellisen huo- no maine eräänlaisena filosofian- historiallisena kuriositeettina, joka jatkuvasti vaihtoi katsomuksiaan.
Oittinen osoittaa, että tämä nä- kemys vaatii uudelleenarviointia:
vaikka Reinhold vaihtoikin kanto- jaan, tietyt perusmotiivit pysyivät samoina. Oittisen tutkielmaan liit- tyvät luontevasti Carola Häntschin julkaisemat Thorildin kirjeet Rein- holdille.
Omassa artikkelissaan Häntsch suhteuttaa Thorildia aikansa sak- salaisiin filosofeihin ja ottaa huo- mioon Thorildin yhteydet Herde- riin. Kolmannen osan lopussa on lisäksi Svante Nordinin valaiseva kat saus Ernst Cassireriin Thoril- din tutkijana.
Teos sisältää myös Carola Hänt- schin editoimaa Thorildin kirjeen- vaihtoa paitsi mainitun Reinhol- din myös J. G. Herderin ja Karo- lina Herderin kanssa sekä Irmfried Garben ja Carola Häntschin kokoa- man valikoidun Thorild-bibliogra- fian. Hyödyllistä ja monipuolis- ta artikkelikokoelmaa häiritsevät eräiden artikkelien sisältämät pääl- lekkäisyydet sekä eräät ikävät pai- novirheet henkilönnimissä ja ha- kemiston puuttuminen.
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston ylei- sen kirjallisuustieteen professori.
Piispa Johannes Gezelius nuorempi eurooppalaisen individualismin ja
rationalismin juurilla
Jussi nuorteva Pentti Laasonen: Vanhan ja uuden rajamaastossa.Johannes Gezelius nuorempi kulttuurivaikuttajana.
Historiallisia Tutkimuksia 245.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki 2009.
Hallen vanhassa keskiaikaisessa kaupungissa sijainnut valtava ra- kennuskompleksi, Frankesche Stif- tungen, oli Saksan demokraattisen tasavallan aikana ränsistynyt mel- kein purkukuntoon. Pietistijoh- taja August Hermann Francken (1663–1727) 1600-luvun lopulla perustama laitos oli aikanaan ollut eurooppalaisen pietismin keskus.
Sieltä yksilöllistä uskonnollisuutta korostanut liike oli ulottanut vai- kutuksensa kaikkialle luterilaiseen maailmaan ja laajemminkin pro- testantismin piiriin. Hallelainen pietismi vaikutti vahvasti Suomes- sakin 1600- ja 1700-luvun taittees- ta lähtien.
DDR:n romahdettua Hallessa koulunsa käyneet Wolfenbüttelin Herzog-August Bibliothekin yli- kirjastonhoitaja, tohtori Paul Raa- be ja Saksan liittotasavallan enti- nen ulkoministeri, tohtori Hans- Dietrich Genscher ryhtyivät kan- sainväliseen kampanjaan Hallen laitosten kunnostamiseksi. Tavoit- teena oli perustaa Francken laitok- siin kansainvälinen tutkimuskes- kus pietismin ja valistuksen tutki- mukseksi.
Mutta miksi pietismin ja valis- tuksen? Koska niitä yhdisti indi-
54 t i e t e e s s ä ta pa h t u u 2 / 2 0 1 0
vidualismi, usko yksilön ensisijai- suuteen suhteessa yhteisöön. Sekä pietismi että valistus hyökkäsivät omista lähtökohdistaan kollekti- vistista ja mekanistiseksi koettua yhteiskuntanäkemystä vastaan.
Ruotsissa ja siihen kuulunees- sa Suomessa kollektivismia edusti 1600-luvun yhteiskunnallista ajat- telua hallinnut hallitsija-absolutis- mi ja luterilainen ortodoksia. Nii- den haastajiksi ja vastavoimiksi nousivat vuosisadan loppupuolel- la pietismi ja filosofien keskuudes- sa suosiota kasvattanut kartesiolai- nen rationalismi.
Suomen ja Skandinavian kirk- kohistorian emeritusprofessori Pentti Laasonen on valinnut uu- den tutkimuksensa kohteeksi Suo- men kirkkohistoriasta tutun Turun piispan, Johannes Gezelius nuo- remman (1647–1718). Kyseessä ei kuitenkaan ole perinteinen elämä- kerta. Laasonen tarkastelee Geze- liusta kulttuurivaikuttajana. Var- sinaisesti kyseessä on oppihisto- riallinen tutkimus, jossa pyritään määrittelemään Gezeliuksen ase- ma aikansa teologisessa ja filosofi- sessa kentässä.
Gezelius on hyvä kohde, sil- lä hän peilaa kiinnostavalla taval- la Ruotsin suurvaltakauden lopun aatehistoriallista tilannetta. Hän oli poikkeuksellisen syvällisesti pe- rehtynyt ajan kansainvälisiin aate- virtauksiin. Hän joutui ottamaan niihin kantaa sekä teologisissa tut- kimuksissaan että toimiessaan vir- kaurallaan Turun yliopiston pro- fessorina ja sittemmin sijaiskansle- rina, Narvan superintendenttinä ja Turussa piispana.
Turun hiippakuntaa vuodesta 1664 lähtien johtanut Johannes Ge- zelius vanhempi oli kasvattanut po- jastaan määrätietoisesti työnsä jat-
kajaa. Aikansa rajuissa teologisissa kiistoissa maltillista linjaa edusta- nut Gezelius vanhempi oli erityi- sen kiinnostunut Raamatun tut- kimuksesta. Huolellisen lingvisti- sen tarkastelun avulla syventyisi myös Raamatun opillinen ymmär- rys. Tässä ajattelutavassa Gezeliuk- sen voidaan katsoa jatkaneen Mart- ti Lutherin ja Philip Melanchtho- nin linjoilla, olivathan hekin perus- taneet opilliset tulkintansa vahvasti nimenomaan raamattuteologiaan.
Laasonen rakentaa taitavasti kuvan Gezelius nuoremman teo- logisesta kehityksestä. Uppsalan ja Turun yliopistoissa puolustamis- saan teologisissa väitöskirjoissa hän sitoutui vahvasti luterilaisen ortodoksian perinteisiin tulkintoi- hin, vaikka pyrkikin syventämään käsittelyään tarkoilla eksegeettisil- lä ja filologisilla analyyseillä. Eri- tyisen kiinnostava oli Turussa teo- logian professori Enevaldus Sve- noniuksen johdolla kesällä 1667 julkaistu disputaatio Nomenclator Adamus. Siinä Gezelius hyökkä- si voimakkaasti Euroopassa suurta huomiota herättänyttä ranskalaista teologia Isaac de La Peyrèreä vas- taan. Tämä oli vuonna 1655 ilmes- tyneessä teoksessaan Prae-Adami- tae esittänyt ajatuksen siitä, että jo ennen Aatamia olisi ollut olemassa ihmisiä. Jyrkkää ortodoksiaa edus- taneen Svenoniuksen tavoin Geze- lius torjui jyrkästi de La Peyrèren näkemykset, joiden hän katsoi hor- juttavan Raamatun auktoriteettia.
Ei ole yllättävää, että nuori teolo- gi omaksui tällaisen näkemyksen.
Hänen kannaltaan oli tärkeämpää, että hän oli jo varhaisessa vaiheessa saanut ottaa kantaa yhteen aikansa tunnetuimmista teologisista kiista- kysymyksistä.
Ratkaisevaksi tekijäksi Johan- nes Gezelius nuoremman teologi- sessa kehityksessä muodostui hä- nen vuosina 1670–74 tekemänsä ulkomainen opintomatka. Kysees- sä oli todellinen Grand Tour, jo- ka ulottui Tanskan kautta Saksaan, Alankomaihin, Englantiin, Rans- kaan ja Sveitsiin. Matkallaan Ge- zelius tutustui henkilökohtaisesti käytännöllisesti katsoen kaikkiin aikansa merkittävimpiin raama- tuntutkijoihin koko protestantti- sessa Euroopassa.
Erityisen keskeisessä asemassa opintomatkalla olivat 1600-luvulla suuresti suosiotaan oppineiden pii- rissä kasvattaneet orientaaliset kie- let. Aikansa merkittävimpiin heb- raisteihin kuulunut Kielin yliopis- ton professori Matthias Wasmuth oli Gezeliuksen alkumatkan mer- kittävimpiä tuttavuuksia. Laasonen katsoo, että Wasmuthin vaikutuk- sesta Gezelius suuntasi myöhem- min matkansa kalvinilaiseen Base- liin, joka oli yksi aikansa tärkeim- mistä humanistisen oppineisuuden keskuksista.
Hampurissa ollessaan Geze- lius opiskeli hepreaa tunnetun ju- daistin Esdras Edzardin oppilaana.
Siellä hän tutustui myös metafysii- kan professori Martinus Vogeliin, joka lähetti hänen mukanaan suo- situskirjeen Englantiin Royal So- cietyn sihteerille. Ennen Englan- tiin menoaan Gezelius pääsi no- peasti Royal Societyn piiriin. Hän tutustui uuden tiedeakatemiatyyp- pisen organisaation varhaisimpiin jäseniin kuuluneeseen Henry Ol- denburgiin, joka tuolloin toimi Royal Societyn sihteerinä. Muita hänen lähipiirissään olleita seu- ran jäseniä olivat saksalaissyntyi- nen Theodor Haak, Chesterin piis- pa John Wilkins ja kansainvälises-
t i e t e e s s ä ta pa h t u u 2 / 2 0 1 0 55
ti tunnettu teologi ja filosofi Hen- ry More.
Englannissa Gezelius opiske- li sekä Oxfordin että Cambridgen yliopistoissa. Oxfordissa hän lu- ki syyriaa ja arabiaa aikansa kuu- luisimpiin kuuluneen orientalistin Eduard Pocockin johdolla. Cam- bridgessa hän seurasi ennen muu- ta yliopiston varakanslerin, profes- sori John Lightfootin ja professo- ri Edmund Castelluksen opetusta.
Todettakoon, että Lightfoot on op- pihistoriassa tullut tunnetuksi kuu- luisasta laskelmastaan, jossa hän katsoi maailman luomisen tapah- tuneen tarkalleen vuonna 3929 eaa.
Tähän Lightfootin laskelmaan vii- tataan toisinaan vieläkin kreatio- nistien piirissä.
Ranskassa Gezelius sai tilaisuu- den tutustua ajan voimistuvaan krittiseen historian- ja raamatun- tutkimukseen. Laasonen toteaa, että erityisen syvän vaikutuksen nuoreen Gezeliukseen teki Jean de Launoy, joka oli tunnettu ”marttyy- rientappajana” – de Launoy oli te- oksissaan osoittanut monien kato- lisen kirkon marttyyrilegendojen historiallisen epäluotettavuuden.
Strassburgissa ja Baselissa Geze- lius sai tuntumaa kriittiseen suh- tautumiseen Raamatun kertomuk- siin. Tieteen vallankumous, joka oli Euroopassa jo vahvasti käynnissä, heijastui luonnontieteiden ohel- la filosofiaan, historiakäsityksiin ja teologiaan. Nämä opintomatkan kokemukset, ja myöhempi kirjeen- vaihto matkalla tavattujen ja myö- hempien oppineiden kanssa, hei- jastuivat selvästi Gezeliuksen myö- hempään toimintaan ja ajatteluun.
Tavallaan on sääli, että Laaso- nen on päättänyt käsitellä teok- sessaan ennen muuta Gezeliuk- sen opillisia käsityksiä. On selvää,
että Gezeliuksen näkemyksiin vai- kutti vahvasti hänen vastuunsa vi- ranhoidossa suurvaltakauden lo- pun Ruotsissa. Gezelius ei voinut muodostaa teologista ja filosofis- ta näkemystään vapaasti. Tulkin- noissa näkyivät mitä suurimmas- sa määrin käytännölliset kirkko- ja yhteiskuntapoliittiset tavoitteet ja realiteetit.
Gezeliuksen piispakautta lei- masivat kysymys yliopistoissa kiel- letystä kartesiolaisesta filosofiasta ja valtakuntaan yhä voimakkaam- min tunkeutuvista pietistisistä vai- kutteista. Molemmat Gezelius tun- si poikkeuksellisen hyvin. Silti hä- nen teologiansa muotoutui – ilmei- sesti juuri käytännön syistä – hyvin perinteiseksi. Laasonen korostaa, että Gezelius suhtautui johdon- mukaisen torjuvasti kalvinilaisiin vaikutteisiin, vaikka oli toisaalta reaalipoliittisista syistä valmis tu- kemaan myönnytyksiä Ruotsin alueella toimineille anglikaanisen kirkon jäsenille. Pietismi oli Geze- liukselle ongelma ennen muuta sen vuoksi, että hän katsoi sen horjut- tavan valtakunnan uskonnollista yhtenäisyyttä. Samasta syystä Ge- zelius suhtautui kielteisesti myös Turun yliopiston filosofisen tiede- kunnan professorien keskuudessa kiinnostusta herättänyttä kartesio- laisuutta kohtaan.
Laasonen yhtyy piispa J. J. Teng- strömin jo vuonna 1833 julkaise- massa Gezelius nuoremman elä- mäkerrassa esittämiin luonneh- dintoihin Gezeliuksen teologises- ta positiosta. Tengström tunnusti Gezeliuksen opilliset ansiot, mut- ta toi esiin myös hänen suurtyön- sä – isänsä kanssa valmisteleman- sa suuren Raamattuteoksen – kon- servatiivisuuden. Monumentaa- lisen teossarjan (ruotsinkielinen
Raamattu selityksineen) ilmesty- minen sattui aikaan, jolloin sekä yhteiskunta että kirkollinen kult- tuuri olivat suuressa murroksessa.
Johannes Gezelius nuorem- pi kuoli huhtikuussa 1718. Saman vuoden marraskuussa Norjan so- taretkellä sai surmansa ruotsalai- sen hallitsija-absolutismin hen- kilöitymä, kuningas Kaarle XII.
Ruotsin suurvalta-asema romah- ti ja sen myötä myös se luterilai- nen ortodoksia ja yhtenäiskulttuu- ri, joiden puolesta Gezelius oli tais- tellut sekä pietismiä että rationalis- mia vastaan. Oli kohtalon ironiaa, että suomalaisen 1600-luvun teolo- gian ehkä kansainvälisesti merkit- tävin saavutus, vuosina 1711–28 ilmestynyt Gezeliusten Raamattu- teos, osoittautui perustaltaan van- hentuneeksi heti ilmestyessään.
Kirjoittaja on Kansallisarkiston pää- johtaja.
Jokapäiväisen elämän moraali
Pekka Wahlstedt Klaus Helkama:
Moraalipsykologia. Hyvän ja pahan tällä puolen. Edita 2009.
Hyvän ja pahan tuolla puolen on Friedrich Nietzschen erään mer- kittävän teoksen nimi. Sosiaalipsy- kologian professori Klaus Helkama tahtoo uuden kirjansa alaotsikolla sanoutua irti arvostamansa ajatte- lijan moraalifilosofisista näkemyk- sistä. Kun Nietzsche halusi kohot- taa yksilön tavallisen elämän mo- raaliarvojen yläpuolelle, Helkama on kiinnostunut nimenomaan jo- kapäiväisen elämän moraalista.
56 t i e t e e s s ä ta pa h t u u 2 / 2 0 1 0
