Työterveyshuolto ja henkilöstöhallinto - tutkimus seitsemän suomalaisen suuryrityksen työterveyshuoltotoiminnasta

HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULU

Yritys- ja laitoshallinnon koulutusohjelma

TYÖTERVEYSHUOLTO JA HENKILÖSTÖHALLINTO - TUTKIMUS SEITSEMÄN SUOMALAISEN SUURYRITYKSEN TYÖTERVEYSHUOLTOTOIMINNASTA

Liiketaloustiede: hallinnon pro gradu -tutkielma

kevätlukukausi

Helsingin K ippakorkeakoulun

Kirjasto

laitoksen laitos- neuvoston kokouksessa 19^^Tïyväksytty

arvosanalla

2

HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULU TIIVISTELMÄ Liiketaloustiede: Hallinnon

pro gradu -tutkielma

Juha Surakka 13.05.1987

TYÖTERVEYSHUOLTO JA HENKILÖSTÖHALLINTO - TUTKIMUS SEITSEMÄN SUOMALAISEN SUURYRITYKSEN TYÖTERVEYSHUOLTOTOIMINNASTA

Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata työterveyshuoltotoimin­

taa seitsemässä suomalaisessa suuryrityksessä, jotka ovat järjestäneet henkilöstölleen työterveyshuoltopalvelut palk- kaamiensa terveydenhuollon ammattihenkilöiden ja omien työ­

terveysasemien avulla. Tällaista työnantajan itsensä järjes­

tämää työterveyshuoltoa kutsutaan tässä tutkimuksessa integ- roiduksi työterveyshuolloksi. Tutkielman teoreettisessa vii- kehyksessä on työterveyshuolto kytketty osaksi yrityksen hen­

kilöstöhallintoa. Tutkimuksessa pyrittiin soveltamaan henki­

löstöhallinnon ammattikäytännön kehittämisstrategioita työ­

terveyshuollon toimintaan. Lopuksi pyrittiin selvittämään työelämän muutoksien vaikutusta työterveyshuollon toiminnan sisältöön

Lähdeaineisto

Lähdeaineistona oli työterveyshuoltoa sekä liiketaloustieteen organisaatiota ja henkilöstöhallintoa koskeva kirjallisuus.

Suuryrityksien työterveyshuoltotoiminnan sisältöä koskevat tiedot pääasiassa kerättiin haastattelemalla tutkittujen yri­

tyksien työterveyshenkilöstöä.

Tutkimusmenetelmä

Lähestymistapa tutkimusongelmaan oli sekä deskriptiivis-ana- lyyttinen että eksploratiivinen. Ensin kuvattiin ja eriteltiin tutkittujen yrityksien työterveyshuoltotoiminnan sisältöä

ja painopistealueita ja sen jälkeen sovellettiin henkilöstö­

hallinnon ammattikäytännön kehittämisstrategioita työterveys­

huollon toimintaan.

Tulokset

Työterveyshuollon toiminta oli 1960-luvun lopulle saakka hy­

vin sairaanhoitopainotteista, mutta I 960- ja 1 970-lukujen vaihteessa alkoivat yritykset panostaa yhä enemmän ennalta­

ehkäisevään terveydenhuoltoon. Vuonna 1979 voimaan tullut työterveyshuoltolaki ei ole olennaisesti vaikuttanut tutkit­

tujen yrityksien työ terveyshuolto toiminnan sisältöön. Työter­

veyshuollon toiminnassa on voitu havaita selvä tendenssi jär- jestelmäorientoituneesta ammattikäytännöstä yrityksen sisäi­

sen konsultin tai muutosagentin roolin suuntaan. Työterveys­

huollon toiminta-alue on siten laajentunut tutkituissa yrityk­

sissä työpaikan ulkopuolisen hoitavan poliklinikan roolista monialaiseen työpaikkatasoiseen suunnitteluun ja päätöksente­

koon osallistuvaan rooliin.

Avainsanat

Työterveyshuolto, työsuojelu, henkilöstöhallinto, suuryri­

tykset

Á

3

SISÄLTÖ Sivu

TIIVISTELMÄ SISÄLTÖLUETTELO

KUVIOIDEN JA TAULUKOIDEN LUETTELO

2 3 6

JOHDANTO

1.1 Tutkielman tausta ja lähtökohdat 1 • 2 Tutkielman tavoitteet ja rajaus 1.3 Katsaus aikaisempaan tutkimukseen

7 7 7 9 TYÖTERVEYSHUOLTO

2 2 2

2 2 ,

2 ^, 2 . 2 ,

2 ^, 2 ,

2. A.2.5 2

2 ^,

Käsitteistä

Työterveyshuolto osana työsuojelua

Työterveystoiminnan kehittyminen Suomessa Työterveyshuoltoa säätelevät normit

Työturvallisuuslaki Työterveyshuoltolaki Työpaikkaselvitykset

Tietojen antaminen ja ohjaus Terveystarkastukset

Vajaakuntoisen työntekijän työssä selviytymisen seuranta

Yhteistoimintamenettely työterveyshuoltoa j ärj estettäessä

Työterveyshuollon toteuttamistavat

Työterveyshuollon kustannukset yrityksille

1 2 1 2 1 5 1 6 23 23 25 27 30 30 32

33 3 4 35 TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN

3.1 Tutkimuksen kohdeorganisaatiot 3.2 Tutkimusaineisto ja menetelmät 3-2.1 Yrityksien edustajien haastattelu

3.2.2 Toimintakertomus tiedot ja muu aineisto 3.3 Aineiston luotettavuus

38 38 45 45 47 47 TYÖTERVEYSHUOLTO SUURYRITYKSISSÄ

4.1 Työterveyshuollon ominaispiirteet suuryrityksissä

49 49

4

4.2 4.2.1 4.2.2 4.2.3 4.2.4 4.2.5 4.2.5.1 4.2.5.2 4.2.6

Työterveyshuolto tutkituissa suuryrityksissä Työterveyshuollon kehittyminen

Työterveyshuoltopalveluiden organisointi

Yhteistoiminta työterveyshuoltoon liittyvissä kysymyksissä

Työterveyshuollon erityisongelmat kohde­

organisaatioissa

Työterveyshuollon toiminta Ennaltaehkäisevä toiminta Sairaanhoito

Työterveyshuollon henkilöstöpoliittiset vaikutukse t

50 50 51 52 53 57 57 66

67 TYÖTERVEYSHUOLTO JA HENKILÖSTÖHALLINTO

69 5.1 Työterveyshuollon asema ja tehtävät

yritysorganisaatiossa 5.1.1 Toimintaperiaatteet

5.1.2 Työterveyshuollon organisatorinen asema 5.1.2.1 Esikunnan asema ja tehtävät

5.1.2.2. Integroitu työterveysyksikkö esikuntana

5.2 Henkilöstöhallinto toiminnallisena järjestelmänä 74 5.3 Henki1östöhal1innnon tavoitteet ja

työterveyshuollon lähtökohdat

5.4 Henkilöstöhallinnon toimintastrategiat työterveyshuollossa

5.4.1 Henkilöstöhallinnon ammattikäytännön kehitys­

vaiheet

2 Henkilöstöhallinnon kehittämisstrategiat 3 Henkilöstöhallinnon kehittämistrategioiden

vaikutus työterveyshuollon toimintaan

5*5 Työterveyshuollon yritystaloudellinen merkitys henkilöstövoimavarojen muodostamisessa ja yllä­

pitämisessä g 1

5.5.1 Henkilöstön valinta ja sijoittaminen g-j

5.5.2 Työsuojelun kehittäminen 97

5.5.3 Yhteenveto gg

5 5

69 69 70 70 72

79 82

83 85 87

6 TYÖELÄMÄN MUUTOSTEN VAIKUTUS TYÖTERVEYSHUOLTOON _{1 00}

5

7 YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET LÄHDELUETTELO

LUETTELO LIITTEISTÄ LIITTEET

6

LUETTELO KUVIOISTA JA TAULUKOISTA KUVIOT

Kuvio 1. Työterveyshuolto ammatissa toimiviin yksilöihin ja työ­

ympäristöön kohdistuvan terveydenhuollon toimintona 13 Kuvio 2. Työpaikkaterveydenhuolto ja työterveyshuolto 14 Kuvio 3. Työsuojelun osa-alueet ja työterveyshuolto 16 Kuvio A. Työterveyshuollon piiriin kuuluvat toisen

palveluksessa olevat 22

Kuvio 5. Työpaikkaselvitys työterveyshuollon osana 28 Kuvio 6. Työpaikkaselvityksen toteuttaminen 29 Kuvio 7. Työterveyshuollon laskennalliset rahoitusosuudet

vuonna 1982 37

Kuvio 8. Henkilöstöhallinto toiminnallisena järjestelmänä 76 Kuvio 9• Työkyvyttömyyseläkkeen vakuutusmatemaattinen rahas-

tointiarvo 95

TAULUKOT

Taulukko 1. Työterveyshuollon piirissä olevat palvelujen pää­

asiallisen järjestämistavan mukaan 35 Taulukko 2. Työssä esiintyvät vaara- ja haittatekijät 54 Taulukko 3. Työkyvyttömyyseläkkeiden varaus työkyvyttömyyden

alkamisvuonna 94

7

1

JOHDANTO

1.1 Tutkielman tausta ja lähtökohdat

Tutkielman tekijä suoritti sosiaali- ja terveysministeriön tutkimusosaston toimeksiannosta ja yhteistyössä Suomen te- ollisuuslääketie teen yhdistys r.y : n kanssa vuonna 1 986 tut­

kimuksen Työterveyshuolto eräissä suomalaisissa suuryrityk­

sissä (SVT XXXII : 122). Tutkimus toteutettiin case-tutkimuk- sena ja siihen osallistui seitsemän suomalaista suuryritys­

tä. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata työterveyshuolto- toimintaa suomalaisissa suuryrityksissä, jotka ovat järjes­

täneet henkilöstölleen työterveyshuoltopalvelut palkkaami- ensa terveydenhuollon ammattihenkilöiden ja omien työterveys­

asemien avulla. Tutkielman empiirinen aineisto perustuu tä­

män toimeksianto tutkimuksen aineistoon.

1 . 2

Tutkielman tavoitteet ja rajaus

Tämän tutkielman tarkoituksena on kuvata työterveyshuolto- toimintaa suomalaisissa suuryrityksissä, jotka ovat järjes­

täneet henkilöstölleen työterveyshuoltopalvelut palkkaamien­

pa terveydenhuollon ammattihenkilöiden ja omien työterveys­

asemien avulla. Tällaista yrityksen itse järjestämää työter­

veyshuoltoa kutsutaan tässä tutkielmassa integroiduksi työ­

terveyshuolloksi. Tutkielman teoreettisessa viitekehyksessä on työterveyshuolto kytketty osaksi yrityksen henkilöstöhal­

lintoa.

Tutkimuksen tavoite jakaantuu neljään osaongelmaan. Ensiksi on tarkoitus kuvata yritysten työ terveyshuolto toiminnan si­

sältöä ja painopistealueita erilaisen tuotantoprosessin omaa- vissa yrityksissä. Toiseksi työ terveyshuolto toimin taa kuvaa­

malla pyritään selvittämään miten yritykset käyttävät henki­

löstöhallinnossaan sitä asiantuntemusta, jota yrityksen työ­

terveyshuollosta vastaavalla ja sitä suorittavalla henkilös­

8

töllä on. Kolmanneksi tutkielmassa pyritään soveltamaan hen­

kilöä töspesialis tin ammattikäytännön kahta vaihtoehtoista kehittämisstrategiaa työterveyshuollon toimintaan. Neljännek­

si tutkimuksessa pyritään selvittämään työterveyshuollon yri­

tystaloudellista merkitystä henkilöstövoimavarojen muodosta­

misessa ja ylläpitämisessä nimenomaan suuryrityksissä. Lo­

puksi tutkielmassa pyritään selvittämään, mitkä ovat erilais­

ten työssä ja työolosuhteissa tapahtuvien muutoksien vaiku­

tukset työterveyshuollon toiminnan sisältöön ja painopiste­

alueisiin .

Lähestymistapa tutkimusongelmaan on sekä deskriptiivis-ana- lyyttinen että samalla eksploratiivinen. Ensiksi kuvataan ja eritellään tutkittujen yrityksien työterveyshuoltotoimin- nan sisältöä. Tämän jälkeen pyritään soveltamaan henkilöstö- spesialistin ammattikäytännön kehittämisstrategioita työter­

veyshuollon toimintaan.

Kuvailevassa tutkimuksessa, jonka tarkoituksena on jonkin konkreettisen asian tai tapahtumasarjan kuvaaminen, ei vält­

tämättä tarvita etukäteen asetettuja hypoteeseja, vaan täl­

löin riittää teoreettinen viitekehys, jonka mukaisesti tie­

tyt piirteet valitaan kuvattaviksi ja toiset seikat jäte­

tään epäolennaisina ja vähemmän tärkeinä kuvauksen ulkopuo­

lelle (Eskola 1968,10). Tämän tutkielman teoreettisena läh­

tökohtana ovat organisaatiota, työterveyshuoltoa ja henki­

löstöhallintoa koskevat tutkimukset sekä työterveyshuoltoa säätelevät normit. Teoreettisessa viitekehyksessä on ensin tarkasteltu organisaatio teoreettisesti integroidun työter­

veyshuollon asemaa yrityksessä. Sen jälkeen on esitetty hen­

kilöstöhallinto toiminnallisena järjestelmänä, jonka osana työterveyshuolto toimii. Tässä tarkastelussa työterveyshuol­

lon tavoitteet on johdettu yleisistä henkilöstöhallinnon ta­

voitteista. Lopuksi pyritään soveltamaan tarkasteltuja hen- kilöstöspesialis tin ammattikäytännön kehittämisstrategioita työterveyshuollon toimintaan.

Tutkimus on luonteeltaan case-tutkimus ja siinä on rajauduttu kuvaamaan tutkittujen seitsemän suomalaisen suuryrityksen

9

työterveyshuollon sisältöä. Toisaalta tutkimusongelman tar­

kastelu tapahtuu pääosin yhteiskunta- ja yritystasoilla, ei­

kä tutkimuksessa ole käsitelty työterveyshuollon yksilöta­

soisia vaikutuksia.

Katsaus aikaisempaan tutkimukseen

Työlääketieteeseen liittyvää tutkimustyötä on Suomessa teh­

ty runsaasti toisen maailmansodan jälkeen. Tässä tutkimus­

työssä on vuonna 1951 perustetun Työterveyslaitoksen merki­

tys ollut huomattava.

Työterveyshuoltopalveluiden organisointiin ja käyttöön liit­

tyvä tutkimustyö alkoi Suomessa 1980-luvun alussa. Työter­

veyshuollon suoritteista ja kustannuksista sekä työterveys­

henkilöstön määrästä julkaisevat Kansaneläkelaitos ja Lää­

kintöhallitus vuosittain tilastoja. Osana laajempaa terveys­

palveluiden tarpeen, käytön ja kustannusten selvitystä on tutkittu myös työterveyshuoltopalveluiden käyttöä vuosina 1 964 - 1 976 (Kalimo ym. 1 982) .

Myös työterveyshuollon evaluatiivinen tutkimus alkoi Suomes­

sa 1980-luvun alussa. Sosiaali- ja terveysministeriön tut­

kimusosastolla vuonna 1983 alkaneen työterveyshuollon eva- luaatioprojektin ensivaiheessa tarkasteltiin työterveyshuol­

lon kustannuksia eri tavoin työterveyshuollon järjestäneissä yrityksissä (Vinni ym. 1 983 ) . Kyseistä evaluaatio tutkimus ta jatkettiin selvittämällä sairauksista ja työterveyshuoltopal­

veluiden käytöstä aiheutuneita välittömiä ja välillisiä kus­

tannuksia eri työterveyshuoltopalveluiden tuotantovaihtoeh­

doissa.. Samalla selvitettiin työnantajien suhtautumista työ­

terveyshuollon kehittämistarpeisiin (Vinni ym. 1985a).

Työterveyshuoltopalveluiden käyttöön liittyviä toimialakoh­

taisia selvityksiä on tehty mm. viljelijöiden ja rakennus­

alan työterveyshuollosta (Elo ym. 1985; Karisto & Keinänen

1985). Rakennusalaa koskeva selvitys laajeni myöhemmin valta­

kunnalliseksi kaikki toimialat käsittäväksi pientyöpaikkojen työterveyshuollon kehittämistarpeen selvitykseksi (Raitasa­

lo & Riska 1985).

Työssä esiintyviä erilaisia vaara- ja haittatekijöitä on Suo­

messa tutkittu runsaasti. Toimialoittain on tutkittu esimer­

kiksi metalliteollisuuden (Meteli 1977, 1975a) ja tekstiili- ja vaatetusteollisuuden työoloja (Sillanpää ym. 1982). 1970- luvulle saakka ovat työolosuhteita kartoittaneet tutkimukset painottuneet työpaikkojen fysikaalisten ja mekaanisten ter­

veyden haittatekijöiden selvittämiseen. Tämä on heijastanut perinteistä tapaturmien torjuntaan ja ammattitautien ehkäi­

syyn tähtäävää ja ns. fysikaalis-lääketieteelliseen näkemyk­

seen pohjautuvaa käsitystä työsuojelusta ja työterveyshuollos­

ta. 1970-luvulta lähtien on tutkimustyön painopiste alkanut kuitenkin yhä enemmän siirtyä työn psyykkisiin ja sosiaali­

siin haittatekijöihin. Työssä tapahtuvan psyykkisen ali- tai ylikuormittumisen on useissa tutkimuksissa todettu vaikutta­

van ihmisen hyvinvointiin ja aiheuttavan erilaisia psyykki­

siä tai psykosomaattisia oireita kuten masentuneisuutta, nuk- kumisvaikeuksia, päänsärkyä ja vatsavaivoja (Gardell 1978;

Cooper & Payne 1979). Työn psyykkisten kuormitustekijöiden on myös todettu olevan yhteydessä sairastuvuuteen ja työstä poissaoloihin. Työn asettamien vaatimusten suuruus suhteessa työntekijän terveyteen lisää sairauspoissaolojen todennäköi­

syyttä (Kalimo ym. 1979).

Työterveyshuoltolakia säädettäessä oli tarkoituksena, että terveydelle vaarallisimmat työt tulisivat ensimmäiseksi la­

kisääteisen työterveyshuollon piiriin. Kansaneläkelaitoksen suorittamissa tutkimuksissa on kuitenkin tullut selvästi esille, että työterveyshuollon leviäminen on tapahtunut toi­

sessa järjestyksessä kuin mitä työpaikkojen olosuhteet

ja työterveyshuollon tarpeet olisivat edellyttäneet (Raita- salo & Riska 1985; Karisto & Keinänen 1985). Työterveyshuol­

lon leviäminen on tavallisesti tapahtunut työmarkkinoiden

"keskuksista" "periferioihin" päin. Siten 1980-luvun alussa oli selvästi havaittavissa, että työterveyshuolto oli

parhaiten edennyt kansantaloudellisesti tärkeillä ja kasva­

villa toimialoilla sekä teknologisesti edistyneissä ja suu­

rissa toimipaikoissa (Karisto & Keinänen 1985). Työvoiman käytön erityispiirteet työmarkkinoiden eri segmenteillä näyt­

tänevät siten säätelevän myös työnantajan intressejä ja suh­

tautumista työterveyshuollon kehittämiseen. Kun työsuhteet ovat lyhyitä ja yrityksien sisäinen rekrytointi on vähäistä, ei työnantajan kiinnostus henkilöstön työolojen parantamiseen ja kvalifikaatioiden lisäämiseen ehkä ole suurin mahdollinen

(Karisto & Keinänen 1 985,1 0) . Tämä tuli epäsuorasti esille esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriön tutkimusosaston suorittamassa tutkimuksessa (Vinni y m. 1984), jossa tiedus­

teltiin eri toimialojen työnantajilta heidän näkemyksiään työterveyshuollon sisällön laajentamistarpeesta. Positiivi- simmin suhtautuivat työterveyshuollon sisällön laajentamiseen rahoitus- ja vakuutusalalla sekä liikenteen alalla toimivat työnantajat (Vinni ym. 1 984,35) .

Suurtyöpaikkojen tyoloista on Suomessa tehty runsaasti tut­

kimuksia. Sitä vastoin suuryrityksien itse järjestämän työ­

terveyshuolto toiminnan sisällöstä ja luonteesta ei ole tehty tutkimuksia, sillä työterveyshuoltolain voimaantulon jälkeen ovat tutkimustarpeet voimakkaasti kohdistuneet pientyöpaik­

kojen työterveyshuollon kehittämistarpeiden selvittämiseen.

Liiketaloudellista tutkimusta työterveyshuollon toiminnan vaikutuksista ei Suomessa ole juuri tehty. Helsingin kauppa­

korkeakoulussa on opinnäytetyönä tehty selvitys työkyvyttö­

myyseläkkeelle siirtymisen ja vaihtoehtoisen kuntoutuksen kustannuksista (Korhonen 1 983) . Tutkimuksen vähäisyys selit­

tynee ainakin osaksi sillä, että työterveyshuolto on perin­

teisesti nähty yrityksen ulkopuolisena, hoitava poliklinik­

kana. Tutkimustiedon lisääntyminen työnantajien itse järjes­

tämästä työterveyshuollosta saattaa kuitenkin johtaa siihen, että työterveyshuolto nähdään, ei vain yhtenä henkilöstöpal­

velun muotona, vaan yhä enemmän myös yhtenä yrityksen henki­

löstöhallinnon instrumenttina.

1 2

2

TYÖTERVEYSHUOLTO

2.1

Käsitteistä

i

Terveydenhuollolla tarkoitetaan toimintoja, joilla lääketie- . teen keinoja käyttäen pyritään väestön terveydentilan yllä­

pitämiseen ja edistämiseen. Terveydenhuolto käsittää tervey­

denhoidon, sairaanhoidon ja kuntoutuksen. Terveydenhoidolla pyritään terveyden edistämiseen ja sairauden ehkäisyyn. Ter­

veydenhoito voi kohdistua sekä yksilöön että hänen elinympä­

ristöönsä. Terveydenhoidon yksilöön kohdistuvia toimintamuo­

toja voivat olla tietojen ja neuvojen antaminen, opastaminen ja ohjaus, terveyskasvatus sekä sairauksien ja niiden oirei­

den tai yksilön terveydellisten ominaisuuksien toteaminen haastatteluin ja terveystarkastuksin. Terveydenhoidon elin­

ympäristöön kohdistuva toiminta voi suuntautua mm. työympä­

ristöön ja muuhun elinympäristöön tai elintarvikkeiden ter­

veydelliseen valvontaan. (Ylikoski & Rantanen 1979,11-12).

Näin työterveyshuoltoa voidaan pitää terveydenhoitona, joka kohdistuu ammatissaan toimivaan yksilöön sekä hänen työhönsä ja työympäristöönsä. Työterveyshuollon asemaa terveydenhuol­

lon kentässä havainnollistaa seuraava kuvio.

Kuvio 1

Työterveyshuolto ammatissa toimiviin yksilöihin ja työ­

ympäristöön kohdistuvan terveydenhuollon toimintona

TERVEYDENHUOLTO

RVE. YDENHOITO

TYÖTERVEYSHUOLTO

VÄESTÖ

Lähde : Ylikoski & Rantanen 1 979,1 4.

Työterveyshuoltolain mukaan on työnantajan järjestettävä työn­

tekijöilleen työterveyshuolto siltä osin kuin on kyseessä työstä johtuvien terveysvaarojen ennaltaehkäisy. Työnantajat ovat kuitenkin perinteisesti järjestäneet myös muuta tervey­

denhuoltoa lakisääteisen työterveyshuollon lisäksi. Tätä laa­

jempaa kokonaisuutta on kutsuttu työpaikkaterveydenhuolloksi ja se käsittää lailla säädetyn työterveyshuollon lisäksi va­

paaehtoisen työnantajan järjestämän ja kustantaman muun ter­

veydenhuollon kuten sairaanhoidon ja muun terveydenhoidon.

Työpaikkaterveydenhuoltoon voi tällöin sisältyä yksilöön koh­

distuvana toimintona esimerkiksi ikäryhmittäisiä terveystar­

kastuksia ja työympäristöön kohdistuvina toimintoina esimer­

kiksi henkilöstötilojen ja työpaikkaruokaloiden terveydenhoi­

dollinen valvonta. (Ylikoski & Rantanen 1979,15). Seuraavassa kuviossa on havainnollistettu työterveyshuollon ja työpaikka­

terveydenhuollon käsitteitä.

Kuvio 2

Työpaikkaterveydenhuolto ja työterveyshuolto

TYÖHÖN JA TÖÖN KOHDIS-

TYÖNTEKIJÄÄN

(TYÖNANTAJAN JÄRJESTÄMÄ) TYÖTERVEYSHUOLTO

TYÖPAIKKATERVEYDENHUOLTO

Lähde: Ylikoski & Rantanen 1979,15.

Tämän tutkimuksen kannalta ei ole kuitenkaan relevanttia erot­

taa työterveyshuoltoa ja työpaikkaterveydenhuoltoa käsitteel­

lisesti toisistaan, joten käytettäessä termiä työterveyshuolto tarkoitetaan sillä työpaikkaterveydenhuollon muodostamaa ko­

konaisuutta. Näin työterveyshuolto voidaan määritellä toimin­

naksi, jonka tarkoituksena on (Lääkintöhallitus 1973,1):

- työntekijän parhaan mahdollisen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen terveydentilan saavuttaminen ja ylläpitäminen - työstä johtuvien terveyden haittojen ehkäiseminen

- työntekijän sijoittaminen hänen terveytensä kannalta sopi­

vaan työhön

- työn muokkaaminen tekijälleen terveelliseksi.

Kansainvälisen työjärjestön (ILO) työterveyshuoltoa koskevan yleissopimuksen (no 161) mukaan työterveyshuollolla tarkoite­

taan palveluita, joiden ensisijaisena tehtävänä on ennalta­

ehkäisy sekä työnantajan, työntekijöiden ja heidän edustaji­

ensa neuvonta kysymyksissä, jotka liittyvät (ILO 1985):

1. turvallisen ja terveellisen työympäristön luomiseen ja ylläpitämiseen mahdollistaen näin työntekijöiden mahdolli­

simman hyvän fyysisen ja psyykkisen työterveyden

2. työtehtävien sovittamiseen työntekijöiden kykyjä vastaa­

viksi heidän fyysisen ja psyykkisen terveydentilansa huo­

mioon ottaen.

Molemmissa määritelmissä korostuu työterveyshuollon ennalta­

ehkäisevä luonne työn ja työympäristön terveydellisten vaa­

ratekijöiden torjumisessa ja ehkäisyssä. Toisaalta työter­

veydellä tarkoitetaan työntekijän kokonaisvaltaista, fyysis­

tä, psyykkistä ja sosiaalista terveydentilaa työelämässä.

2.2

Työterveyshuolto osana työsuojelua

Työsuojelu on laaja yleiskäsite, jolla tarkoitetaan niiden kaikkien toimenpiteiden kokonaisuutta, joilla työskentelyn edellytykset luodaan työntekijöille mahdollisimman turvalli­

siksi, terveellisiksi ja viihtyisiksi (Työterveyslaitos 1975, 7). Työsuojelun yleisenä tavoitteena on, ettei työntekijän turvallisuus ja terveys työn johdosta vaarannu. Työsuojelun keinoin voidaan merkittävästi vaikuttaa mm. koneiden, lait­

teiden ja erilaisten vaarallisten aineiden turvallisuusomi­

naisuuksiin. Toisaalta vuoden 1983 työsuojelukomitea painot­

taa, että työsuoj elu toimenpite iden tulee kohdistua myös hai­

talliseen psyykkiseen kuormitukseen ja psykososiaalisiin on­

gelmiin (Komiteamietintö 1984:65; Olkinuora & Ylikoski 1985, 22; Työsuojelusanasto 1985,20).

Työterveyshuolto voidaan nähdä osana työsuojelua, jonka ta­

voitteet ja osittain myös toimintamuodot ovat yhteisiä työ­

terveyshuollon kanssa. Toisaalta työterveyshuoltoa voidaan pitää yhtenä keinona, jolla pyritään työsuojelun tavoittei­

siin. (Ylikoski & Rantanen 1986,29). Työterveyshuollon ase­

maa työsuojelun kentässä havainnollistaa seuraava kuvio.

Kuvio 3

Työsuojelun osa-alueet ja työterveyshuolto

TYÖPAIKKA“

- TYÖPERÄISTEN SAIRAUKSIEN EHKÄISY AIKAKYSYMYK- - VÄESTÖNSUOJE- TORJUNTA

- SOSIAALIEDUT - MATERIAALISUO-

Lähde : Ylikoski & Rantanen 1 979,1 6.

Työturvallisuustoiminnan tarkoituksena on työympäristöön kohdistuvin teknisin toimenpitein parantaa työturvallisuutta Kysymykseen tulevat esimerkiksi koneiden ja laitteiden tek­

niset muutokset sekä työmenetelmien muuttaminen työntekij öil le terveellisemmiksi (Työsuojeluvaltuutetun opas 1 979,1 7) . Työhygienisellä toiminnalla pyritään työolosuhteissa esiin­

tyvät fysikaaliset, kemialliset ja biologiset ympäristöteki­

jät muuttamaan sellaisiksi, ettei niistä aiheudu vaaraa työn tekijän terveydelle tai haittaa hänen hyvinvoinnilleen (Työ­

terveyslaitos 1 974,31 ) . 2.3

Työterveystoiminnan kehittyminen Suomessa

Vaikka yhtenäinen työterveyshuoltoa koskeva laki saatiin Suomessa säädettyä vasta vuonna 1978, ei työterveyshuolto- toiminta ole Suomessa kovin uutta, sillä maassamme' järjestet tiin riskialtteille rautaruukkityön tekijöille terveyspalve­

lulta jo 1700-luvulla (Ylikoski & Rantanen 1979,9). Maamme ensimmäisenä varsinaisena työterveyslääkärinä pidetään Carl Zandtia, joka vuonna 1754 saapui Tukholmasta huolehtimaan sotaväen ohella Suomenlinnaa rakentavan työväen terveydestä.

Teollisuudessa ei kuitenkaan vielä 1700-luvulla toiminut lääkäreitä (Ylikoski & Kujala 1986,1). 1800-luvulla sen si­

jaan merkittävä osa Suomen vähälukuisesta lääkärikunnasta toimi työpaikkalääkäreinä (Ylikoski & Rantanen 1 97 9,9) . Työterveyslääkäreiden työ 1800-luvun lopulla oli lähinnä

tavanomaista sairaanhoitoa, jota annettiin myös perheenjäse­

nille, koska muuta sairaanhoitoa varsinkaan maaseudulla ei ollut saatavilla (Ylikoski -& -Kujala 1 986,3) . Kuitenkin jo viime vuosisadan lopulla alettiin kiinnittää huomiota ennal­

taehkäisevään työhön ja Suomen Lääkäriseura esittikin jo tuolloin, että työpaikkalääkäreiden työhön tulisi kuulua muu­

takin kuin pelkkää sairaanhoitoa eli lääkäreiden tulisi toimia myös ammattientarkastajina. Ammattien tarkastustoiminta al­

koikin jo 1 800-luvun lopulla. (Työturvallisuuskeskus 1 973,2) . Tehdaslaitoksien yhteyteen perustettiin myös erityisiä sai­

rastupia, joissa oli tavallisesti 3-4 sairaansijaa (Yli­

koski & Kujala 1986,1). Suuriin teollisuuslaitoksiin mm.

Tampellan Tampereen pellavatehtaalle vuonna 1860 ja Finlay­

sonin puuvillatehtaalle vuonna 1846 perustettiin sairaus­

kassoja, jotka tarjosivat taloudellista turvaa sairastumisen varalta (Jaakkola 1985,12).

Viime vuosisadalla työ terveys toiminta oli täysin työnantajan vapaaehtoisesti järjestämää toimintaa ; mitkään normit ei­

vät velvoittaneet työnantajaa järjestämään terveydenhoidon palveluita työntekijöilleen. 1800-luvulla annettiin kuitenkin joitakin säännöksiä, joilla pyrittiin vaikuttamaan työnteki­

jöiden työoloihin. Senaatin määräyksestä velvoitettiin pii­

rilääkärit 1 850-luvulta lähtien valvomaan tehdas työn tekijöi­

den työoloja. Myöhemmin vuonna 1879 velvoitettiin elinkeino- asetuksen nojalla terveydenhuolto- ja kunnallislautakunnat samanlaiseen valvontaan (Työturvallisuuskeskus 1 973,2) .

Vuoden 1879 elinkeinoasetuksella rajoitettin myös lasten ja nuorten työaikaa; esimerkiksi alle 18-vuotiailta kiellettiin yötyö, ellei huoltajalla ollut esitettävänääri lääkärintodis-

tusta, ettei nuorelle työntekijälle koitunut yötyöstä ter­

veydellistä haittaa (Ylikoski & Kujala 1986,5). Vuoden 1879 terveydenhoitolaki sisälsi joitakin teollisuushygienisiä määräyksiä, joita täydennettiin vuonna 1889 annetulla ase­

tuksella työläisten suojelemiseksi teollisissa ammateissa (Ylikoski & Rantanen 1979,24).

Työterveyshuollon ehkäisevät toimintamuodot yleistyivät kui­

tenkin vasta 1920-luvulla, kun Yhdysvalloista levisi ennal­

taehkäisyä korostavia aatteita (safe ty-first -liike) sekä omaksuttiin työturvallisuustoiminnan ensimmäiset työpaikka- tason toimintatavat. Samoihin aikoihin perustettiin ensim­

mäinen työturvallisuustoimikunta Serlachiuksella. (Ylikoski

& Kujala 1986,4). Myös työsuojelua ja työterveyttä koskeva lainsäädäntö kehittyi voimakkaasti 1900-luvun alusta lähtien Ennen toista maailmansotaa säädettiin mm. seuraavat lait:

- laki ammattien tarkastustoiminnasta 1917 - laki 1iiketyön tekijöiden työajasta 1917

- laki lasten ja nuorten henkilöiden käyttämisestä ammatti- töihin 1 929

- työturvallisuuslaki 1930

- työntekijän tapaturmavakuutuslaki 1935 - ammattitautilaki 1939

Edellä mainittuja lakeja mm. ammattitautilakia (1967) ja työturvallisuuslakia (1958) on sittemmin uusittu ja täyden­

netty ajan vaatimusten mukaisiksi. Varsinainen työnantajien järjestämä työterveyshuolto kehittyi sen sijaan hitaasti

(Työturvallisuuskeskus 1 973,3) . Tämä lienee osaksi johtunut työnantajia velvoittavan lainsäädännön puuttumisesta sekä työnantajien ja työntekijöiden yhteistoiminnan vähäisyydestä kansalaissodan jälki tunnelmissa, jolloin työnantajien ja am­

mattijärjestöjen väliset suhteet olivat lähes täysin poikki.

Laajamittaisemmin alkoi työterveyshuoltotoiminta kehittyä maassamme vasta toisen maailmansodan jälkeen, jolloin teolli suu temme kehittyi jälleenrakennustyön ja sotakorvausten seu­

rauksena voimakkaasti ja vaati työvoimalta erityisen suuria

ponnisteluja vielä hyvin puutteellisissakin olosuhteissa (Ylikoski & Rantanen 1979,9). Sotien jälkeen alkoivat yrityk­

set palkata vapaaehtoisesti lääkäreitä ja terveyssisaria te- ollisuuslaitoksiinsa. Vuonna 1948 tehdyn tutkimuksen mukaan oli teollisuudessa terveyden- ja sairaanhoitohenkilökuntaa seuraavasti :

Lääkäreitä 350

Päätoimisia 39

Sivutoimisia 31 1

Hammaslääkäreitä 48

Päätoimisia 7

Sivutoimisia 41

Sairaanhoitajia 1 75

Terveyssisaria 87

Ensiapuhenkilökuntaa 81 3 Lähde : Paukkunen 1 964,1 20.

Tehdas1ääkärien toimiin kuului varsinaisen sairaanhoidon li­

säksi ennaltaehkäisevä terveydenhoitotyö, joka käsitti mm.

työntekijöille suoritettavat erilaiset joukkotarkastukset sekä luentojen ja kurssien pitäminen terveydenhoidollisista ja sairaanhoidollisista kysymyksistä. Tehdaslääkärit ja muu ter­

veydenhoitohenkilökunta osallistui turval1isuustoimikuntien turval1isuustarkastajien ohella ennaltaehkäisevään tapatur- mantorjuntatyöhön, jossa korostettiin myös henkilöstön ak­

tiivista myötävaikutusta työtapaturmien ehkäisemisessä.

(Paukkunen 1964,120-122).

Työntekijöiden terveydenhuollon tehostamiseksi perustettiin vuonna 1 94 5 Amma11i1ääketie teen säätiö, jonka pääasiallisin työ keskittyi vuonna 1951 perustetun Työterveyslaitoksen joh­

tamiseen ja kehittämiseen. Työterveyslaitoksen merkitys työ­

terveys toimintojen toteuttamisessa ja kehittämisessä on ol­

lut maassamme erittäin huomattava (Työturvallisuuskeskus 1 973,3) .

20

Työterveyslaitoksen perustaminen ja tiedon lisääntyminen työ­

peräisten terveysvaarojen ehkäisymahdollisuuksista lisäsi 1950- ja 1960-luvuilla tarvetta siihen, että työpaikkalääkä- reitä olisi tullut käyttää muuhunkin kuin pelkästään sairaan­

hoitoon. Suomalaiset terveyspolitiikan asiantuntijat olivat­

kin 1950-luvun lopulla vaikuttamassa siihen, että Kansainvä­

lisen työjärjestön (ILO) ja Maailman terveysjärjestön (WHO) työterveyshuoltoa koskevissa periaateohjelmissa ja suosituk­

sissa asetettiin työterveyshuollon ensisijaiseksi tehtäväksi työperäisten terveysvaarojen ehkäisy. Tästä huolimatta vuonna 1 963 säädetty sairausvakuutuslaki (364/63 ) mahdollisti työn­

antajalle korvauksen ainoastaan tämän järjestämän sairaan­

hoidon kustannuksista. (Vinni ym. 1985a,7).

Työnantajien mahdollisuus saada korvausta järjestämistään työterveyshuollon palveluista epäilemättä lisäsi työnanta­

jien halukkuutta työterveyspalvelujen järjestämiseen. I960— luvun alussa oli 200 000 palkansaajaa työnantajien järjes­

tämän työterveyshuollon piirissä ja määrä nousi 600 000 : een vuosikymmenen loppuun mennessä (Vinni ym. 1985a,7; Työtur­

vallisuuskeskus 1973,3).

Työterveyshuollon sairaanhoitokeskeisyys sekä ehkäisevän

toiminnan puuttuminen johtivat sairausvakuutuslain muutokseen (454/69) vuonna 1969, jolloin myös terveystarkastuksista ja muusta ehkäisevästä toiminnasta alettiin- maksaa työnantajille korvauksia. Korvaustako oli aluksi 20 - 25 % aiheutuneista kustannuksista, mutta 1 970-luvun loppuun tultaessa suurin osa työnantajista saavutti jo 60 % : n korvaustason. (Vinni ym.

1985a,7-8).

1970-luvulla tapahtui läpimurto suomalaisen työterveyshuol­

lon kehityksessä. Ensiksi vuosina 1971 - 1973 solmivat kes­

keiset työmarkkinoiden keskusjärjestöt työterveyshuoltoa koskevan suositussopimuksen, jossa kehotettiin työnantajia järjestämään ehkäisevän ja hoitavan työterveyshuollon palve­

luita. Toisena merkittävänä tekijänä vaikutti kansanterveys­

lain (66/72) säätäminen, mikä merkitsi sitä, että myös kun­

21

nalliset terveyskeskukset saattoivat ryhtyä työterveyshuol­

topa], veluiden tuottajiksi. Näillä seikoilla on ollut ratkai­

seva merkitys työterveyshuollon rahoituksen, toiminnan sisäl lön ja organisoitumisen sekä palvelujen tuotannon suhteen

(Ylikoski & Rantanen 1979,9) -

Työmarkkinoiden keskusjärjestöjen solmima suositussopimus työpaikkaterveydenhuollon kehittämiseksi on ollut hyvin tär­

keä nimenomaan työterveyshuollon ehkäisevän toiminnan kehit­

tymisen kannalta, koska sopimuksessa ehkäisevä toiminta on asetettu työterveyshuollon ensisijaiseksi tehtäväksi. Suo­

situssopimuksessa asetettiin työpaikkaterveydenhuollon teh­

täväksi ( STK-STTK ; runkosopimus 1984,170-171):

- osallistua lausuntoja antamalla ja muilla tarkoituksen­

mukaisilla tavoilla työympäristön ja siihen suoritettavien muutoksien suunnitteluun

- osallistua sellaisten tekijöiden tutkimiseen, jotka saat­

tavat aiheuttaa terveyden vaaroja

- osallistua terveyteen liittyvissä kysymyksissä yrityksen henkilöstösuunnitteluun ja henkilöstöpolitiikkaan

- huolehtia työntekijöiden ja toimihenkilöiden tarpeelli­

sista terveystarkastuksista sekä muista ehkäisevän ter­

veydenhuollon toimenpiteistä

- huolehtia ja osallistua ensiavun ja tarpeellisen sairaan­

hoidon järjestämiseen tapaturmissa ja äkillisissä sairaus­

tapauksissa

- seurata yrityksen työntekijöiden ja toimihenkilöiden ter­

veydentilaa, sairauksien ja ammattitautien esiintymistä sekä kerätä sairauksia ja ammattitauteja koskevat tarpeel­

liset tiedot.

Työnantajien vapaaehtoiselta pohjalta järjestämä työterveys­

huolto ei kuitenkaan palveluiden kattavuuden kannalta ollut kehittynyt parhaalla mahdollisella tavalla. Järjestelmän heikkoutena pidettiinkin, että pientyöpaikat, .eräät erikois­

alat ja omaa työtään tekevät yrittäjät jäivät lähes täysin työterveyshuoliopalveluiden ulkopuolelle. Lisäksi työterveys

22

toiminnan sisältö saattoi vaihdella työpaikasta toiseen huo­

mattavastikin. (Ylikoski & Rantanen 1979,9). Nämä puutteet olivatkin syynä työterveyshuoltolain (743/78) säätämiseen ja kansanterveyslain muutokseen (744/78) vuonna 1978.

Työnantajille tuli näin yleinen velvollisuus työterveyshuol­

lon ehkäisevän osuuden järjestämiseen ja kunnallisten ter­

veyskeskusten tuli antaa näitä palveluita, mikäli työnantaja vapaaksi jääneessä valintapäätöksessään tähän palvelu tuo tan- tovaihtoehtoon päätyi. Seuraavassa kuviossa on esitetty työ­

terveyshuollon piiriin kuuluvien palkansaajien määrän kehi­

tys 1960-luvun alusta 1980-luvun alkuun.

Kuvio 4

Työterveyshuollon piiriin kuuluvat toisen palveluksessa olevat, prosenttia palkansaajista

Lähde : Vinni ym. 1985a,8.

23

2.4

Työterveyshuoltoa säätelevät normit

Tärkeimmät työterveyshuoltoa säätelevät normit ovat työter­

veyshuoltolaki (743/78) ja sen nojalla annetut alempiasteiset säädökset sekä työturvallisuuslaki (299/58). Lisäksi On säädet­

ty useita muita säännöksiä, jotka edellyttävät työnantajia järjestämään työntekijöilleen terveydenhuollon palveluita.

Näitä ovat esimerkiksi laki nuorten työntekijöiden suojelus­

ta (669/67), terveydenhoitolaki (469/65), kaivoslaki (503/56) sekä säteilysuojauslaki (174/57).

2.4.1

Työturvallisuuslaki

Työnantajien järjestämä työterveystoiminta oli 1950-luvun lopulle saakka lähes kokonaan vapaaehtoista. Vuonna 1958 sää­

detty työturvallisuuslaki asetti työnantajille kuitenkin joi­

takin työterveyshuoltoon liittyviä velvoitteita. Työterveys­

huoltoon läheisimmin liittyvät säännökset on annettu työtur­

vallisuuslain 9, 17, 34, 36 ja 44 §:ssä.

Työturvallisuuslain 9 §:n 1 momentissa on määritelty työnan­

tajan yleiset velvollisuudet. Sen mukaan "työnantajan on tar­

koin otettava varteen kaikki, mikä työn laatuun, työolosuhtei­

siin, työntekijän ikään, sukupuoleen, ammattitaitoon ja hä- nén muihin edellytyksiinsä katsoen kohtuudella on tarpeellis­

ta työntekijän suojelemiseksi joutumasta työssä alttiiksi ta­

paturmille tai saamasta työn johdosta haittaa terveydelleen".

Lain 9 §:ää voidaan pitää työturvallisuuslain perussäännök­

senä. Lain muissa työnantajaa velvoittavissa säännöksissä on määritelty tarkemmin tarvittavat suojelutoimenpiteet.

Työterveyshuoltolain 'työpaikkaselvityksiin (ks. jäljempänä kohta työpaikkaselvitykset) lähinnä rinnastettava säännös on työturvallisuuslain 17 §:n 2 momentissa, jonka mukaan työn­

antaja saatetaan velvoittaa esittämään selvitys vaarallisen aineen kokoonpanosta tai sen määrästä työpaikan ilmassa.

Laissa ei ole kuitenkaan asetettu työnantajalle laajempaa

24

velvollisuutta työstä ja työolosuhteista johtuvien tervey­

den vaarojen ja haittojen selvittämiseksi (vrt. työterveys- huoltolaki 2 §) .

Työturvallisuuslain 34 § : n mukaan "työntekijälle on annettava työn laadun ja työolosuhteiden edellyttämää opetusta työssä sattuvan tapaturman sekä työstä aiheutuvan sairastumisen vaa­

ran välttämiseksi". Kyseinen lainkohta vastaa lähinnä työ­

terveyshuoltolain nojalla annetun valtioneuvoston päätöksen (1 009/78) 6 § : n sisältöä.

Työturvallisuuslain 36 § :ssä on säädetty työnantajan velvol­

lisuudesta järjestää työpaikoille ensiapuvälineitä. Jos työntekijöiden lukumäärä tai työn laatu ja muut työolosuh­

teet niin edellyttävät tulee työpaikalla lisäksi olla aina­

kin yksi ensiavun antamiseen perehtynyt henkilö sekä siihen soveltuva tila (TtL 36 §). Työterveyshuoltolain nojalla an­

netun valtioneuvoston päätöksen 11 § : n mukaan on työnantajan käytettävä työterveyshenkilöstöä apuna työturvallisuuslain 36 § : n mukaisen ensiapuvalmiuden suunnittelussa ja ylläpitä­

misessä. Kyseinen säännös ei kuitenkaan edellytä työterveys­

henkilöstön osallistumista itse ensiapuhoidon antamiseen, vaan kysymyksessä on työterveyshenkilöstön asiantuntemuksen käyttäminen ensiapuvalmiuden kehittämisessä ja suunnittelussa.

Työturvallisuuslain tulevien uudistuksien sekä työterveys­

huoltolain perimmäisenä tarkoituksena on ennakoiva työsuojelu, työstä johtuvien terveyden vaarojen ennaltaehkäisy. Ennakoi­

van työsuojelun korostuminen tulee esille työturvallisuus­

lakiin lisätyn 9 a § : n ensimmäisestä momentista : "suunnitel­

taessa työympäristön rakenteita, työtiloja, työmenetelmiä, tuotantomenetelmiä sekä työssä käytettäviä koneita ja työvä­

lineitä on huolehdittava siitä, että työ voidaan suorittaa turvallisesti ja aiheuttamatta haittaa työntekijän, ruumiilli­

selle ja henkiselle terveydelle"(HE no 81,1985 vp.). Edel-

Laki on hyväksytty eduskunnassa 7.1 1 .1 986, mutta se astuu voimaan 18 kuukauden kuluttua eduskunnan hyväksymisestä.

25

liseen lainkohtaan on myös kirjattu toinen työturvallisuus­

lain merkittävistä uudistuksista ; uuden lain mukaan tulee työnantajan huolehtia työssä myös työntekijän henkisestä terveydestä. Vastaava periaatehan sisältyy jo työterveys­

huoltolakiin. Edellä mainittujen muutoksien lisäksi on uudis­

tetussa työturvallisuuslaissa laajemmat ja selkeämmät opas­

tusta ja ohjausta sekä työhön perehdyttämistä koskevat mää­

räykset (34 § 2 mom. ) . 2.4.2

Työterveyshuoltolaki

Työterveyshuoltolailla (743/78) säädettiin työnantajille yleinen työ terveyshuoltopalveluiden järjestämisvel vol1isuuus näiden omalla kustannuksella. Työterveyshuoltolain 1 §:n mu­

kaan tulee työnantajan terveydenhuollon ammattihenkilöitä1 ja palveluita hyväksi käyttäen järjestää työntekijöilleen laissa tarkemmin määritellyt työterveyshuoltopalvelut. Työ­

terveyshuollon j ärj es tämisvelvoll isuus on rinnasteinen nii­

hin velvoitteisiin, jotka työnantajalle on säädetty mm. työ­

lainsäädännössä ja työturvallisuuslainsäädännössä (Ylikoski

& Rantanen 1979,33).

Työterveyshuoltolain ja sen nojalla annetun valtioneuvoston päätöksen (1009/78) mukaisesti työterveyshuollon tarvehar­

kinta toiminnan sisällön, määrän ja laadun osalta tapahtuu työpaikkakohtaisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että työterveys- huoltotoiminnasta päätettäessä on otettava huomioon työpai­

kalla esiintyvät terveydelliset vaara- ja haittatekijät sekä muulla tavoin määritelty työterveystoiminnan tarve työter­

veyshuoltoa käynnistettäessä. Työterveyshuoltolakia onkin pidettävä luonteeltaan väljänä puitelakina, joka antaa työn­

antajalle mahdollisuuden järjestää henkilöstölleen sellaiset työterveyshuoltopalvelut, jotka ovat tarkoituksenmukaisia juuri omalla työpaikalla esiintyvien terveyden vaaratekijöi-

1

Ammattihenkilöillä tarkoitetaan lääkintöhallituksen ylläpi­

tämään kortistoon merkittyjä lääkäreitä, terveydenhoitajia ja lääkintävoimistelijoita sekä sellaisia sairaanhoitajia, jotka lain voimaantullessa työskentelivät työterveyshuollon tehtävissä ja ovat saaneet työterveyshuoltokoulutus ta ( Lää­

kintöhallituksen ohjekirje no 5407/02/81 ) .

26

den ehkäisemisen kannalta. Tämä onkin luonnollista, koska eri työpaikkojen terveysvaarat saattavat poiketa toisistaan suu­

restikin. Siten esimerkiksi toimistotyön ja kemian prosessi­

teollisuudessa tehtävän työn terveydellisten vaaratekijöiden selvittäminen ja ehkäisy edellyttävät sekä laadultaan että määrältään erilaisia työterveyshuoltopalvelulta.

. Lakisääteisen työterveyshuollon tehtävänä on työstä ja työ­

paikan olosuhteista johtuvien terveyden vaarojen ennaltaeh­

käisy. Työterveyshuoltoon sisältyy työterveyshuoltolain 2 § : n mukaan seuraavat toimenpiteet:

- työpaikkaselvitykset

- terveyden vaaroista tiedottaminen ja niiden välttämiseksi tarpeellinen työntekijäin ohjaus

- erilaiset terveystarkastukset

- vajaakuntoisen työntekijän työssä selviytymisen seuranta sekä tarvittaessa hoitoon ja kuntoutukseen ohjaaminen sekä - työturvallisuuslain 36 § : n mukaisen ensiavun järjestämi­

seen osallistuminen.

Vaikka työterveyshuoltolaki onkin väljä puitelaki, ei työter­

veyshuolto ole kuitenkaan täysin harkinnanvaraista toimintaa, sillä jokaisen työpaikan työterveyshuollolle on määritelty tietty perussisältö lainsäädäntöteitse. Näin lainsäädännössä on määritelty työterveyshuollon juridinen tarve (Rantanen 1986a,86). Lainsäätäjän yksi työterveyshuoltolaille asettamis­

ta tavoitteista olikin saada tietyt työterveyshuollon vähim­

mäispalvelut kaikille työntekijöille riippumatta yrityksen tai työpaikan koosta, sijainnista, toimialasta tai yrityksen taloudellisesta asemasta taikka työntekijän palvelussuhteen laadusta (Ylikoski & Rantanen 1979,10).

27

2.4.2.1

Työpaikkaselvitykset

Työterveyshuollon toiminta on pääosiltaan luonteeltaan ongel­

malähtöistä eli toiminnan lähtökohtana ovat työstä ja työpai­

kan olosuhteista johtuvat terveysvaarat. Työterveyshuolto tarvitsee toimintaansa varten tarkkoja tietoja työpaikoista, suoritettavista työtehtävistä ja käytettävistä työmenetelmis­

tä (Hassi & Ylikoski 1986,90).

Työterveyshuoltolain 2 § : n mukaan tulèe työnantajan tervey­

denhuollon ammattihenkilöitä käyttäen selvittää työstä ja työpaikan olosuhteista johtuvat terveyden vaarat :

- työmenetelmiä ja työtiloja suunniteltaessa - työtä aloitettaessa

- tarvittaessa myös työn kestäessä.

Työpaikkaselvityksien avulla hankitaan tietoja työn ja työ­

ympäristön vaaroista sekä niiden terveydellisestä merkityk­

sestä. Työpaikkaselvitys on toimenpidekokonaisuus, johon si­

sältyy työpaikkakohtaisten ja muiden esitietojen hankkiminen, työpaikkakäynnit sekä esitietojen perusteella tehtävät eri­

tyisselvitykset (Aro 1984,269). Valtioneuvoston päätöksen (1 0 0 9/78) 4 § : n mukaan " työnantajan tulee käyttää tervey- huollon ammattihenkilöitä suorittamaan työpaikkakäyntejä tai vastaavia työterveyshuollon toimenpiteitä" työstä tai työ­

paikan olosuhteista johtuvien fysikaalisten, kemiallisten, ergonomisten, biologisten ja psyykkisten terveyden vaarojen selvittämiseen. Työpaikkaselvitykseen sisältyy myös työn­

tekijöiden henkilökohtaisten suojainten tarpeellisuuden ar­

viointi, ensiapuvalmiuden suunnittelu sekä työhygieenisten mittauksien suorittaminen (Vnp 1009/78 4 §). Työpaikkasel­

vityksen tarkoituksena on siten antaa sellaiset perustiedot työpaikan terveydellisistä haitta- ja vaaratekijöistä, joiden perusteella voidaan suunnitella työterveyshuollon muiden toi­

menpiteiden sisältö.

28

Kuvio 5

Työpaikkaselvitys työterveyshuollon osana

työpaikka- selvitys

erityis­

selvitykset työpaikka-

käynnit

tekniset parannus- suositukset terveys­

tarkas­

tukset esitiedot •

vajaakun­

toisten seuranta tietojen

antaminen ja ohjaus

lisäselvi­

tykset

terveydellisen merkityksen arvio

Lähde : Aro 1 984,270.

Työpaikkaselvitys etenee työstä ja työpaikan olosuhteista johtu­

vien vaaratekijöiden yleisluonteisesta selvityksestä työpaik­

kakohtaisesti tarvittaviin jatkotoimenpiteisiin. Työpaikkasel­

vitys tehdään tarvittaessa työpaikkakartoituksena, jolloin selvitetään koko työpaikan terveydelliset vaaratekijät ja nii­

den vaikutukset sekä annetaan tarvittavat toimenpide-ehdotuk­

set työnantajalle terveysvaarojen ehkäisemiseksi. Työpaikka- kuvauksessa tarkennetaan saatuja tietoja yhden työpisteen tai työn suorituspaikan osalta. (Ylikoski & Rantanen 1979,56-58).

Työpaikkaselvityksen vaiheet on kuvattu seuraavassa kuviossa, jossa on esitetty myös tarvittavat toimenpiteet.

Kuvio 6

29

Työpaikkaselvityksen toteuttaminen

PÄÄMÄÄRÄ JA

TAVOITTEET TOIMINTO KÄYTÄNNÖN 70TEUTUS-

. TAPA

KÄSITYS TYÖPAIKAN TERVEYDEN VAAROISTA, ONGELMAN RAJAUS

OLEMASSA OLEVAN TIEDON KERÄÄMINEN

^(altistumisen JA

¡VAAROJEN EPÄILY

työpaikkaselvitys­ ten TARPEEN ARVIOINTI

KOHTEIDEN RAJAUS

MENETELMIEN ARVIOINTI

ALTISTEEN TUNNISTA­

MINEN

-JaLTISTEIDEN LAJIT

lL*r.LT I STUM IST I LAN- EIDEN RAJAUS

ALTISTUMISEN MÄÄRI­

TYS

Ti

TAPA

VOIMAKKUUS i VAI­

KUTUSAIKA, JAKSOT­

TAISUUS, VAIKUTUS- HUIPUT)

VAAROJEN JA ALTISTU­

MISEN TERVEYDELLINEN MERKITYS

RAJOITUKSET

ILn_EHDOTUKSET

MUUTOSTEN AIKAAN­

SAAMINEN

MUUTOSTEN ARVIOINTI

TYÖTERVEYSHUOLLON EHON JA OSUVUUDEN RVIOINTI

Tehtyjen ehdotusten

Ч

ELLEENA RVIOINTI

TП

P E R E H D YTTÄMIN EN TUOTAN- TOON JA TYÖPAIKKAAN tutustumin».»; kirjalli­ suuteen JA ALAN TERMI­

NOLOGIAAN

AINE- JA KÄYTTÖTIEDOT, RAAKA-AINEET

NEUVOTTELUT

! ^- KÄYTÖSSÄ OLEVAT TIEDOT - HARKINTAPERUSTEET

PROSESSIN KUVAUS, AL- TISTUMISLÄHTEIDEN KARTOITUS

ALTISTEIDEN JA VAARA­

TEKIJÖIDEN LAADULLINEN OSOITTAMINEN

TYÖSUOJELUN TILANNE JA SEURANTAJÄRJESTELMÄT

MITTAUKSET, HAVAIN­

NOINTI

HAASTATTELUT (ALTISTUS- JA TUOTANTOANAMNEESI) ALTISTUNEIDEN HENKILÖI-

- MITTAUSTULOSTEN ARVOS­

TELU

- VERTAILU ENIMMÄIS PITOI­

SUUS- JA MUIHIN VIITE­

ARVOIHIN

LAUSUNNON LAADINTA EHDOTUSTEN TEKEMINEN SEURANTATARPEEN AR­

VIOINTI

PALAUTE SUUNNITTELUUN

Lähde: Ylikoski & Rantanen 1979,58

30

Tietojen antaminen ja ohjaus

Työterveyshuoltolain ja sitä täydentävän valtioneuvoston pää­

töksen 6 § : n mukaan on työnantajan annettava työntekijöille terveydenhuollon ammattihenkilöiden asiantuntemusta käyttäen riittävästi tietoja työstä ja työpaikan olosuhteista johtu- . vista terveyden vaaroista ja haitoista sekä järjestettävä

työntekijöille terveysvaarojen ehkäisemiseksi tarpeellista ohjausta. Työterveyshenkilöstön asiantuntemusta tulee siten käyttää työntekijöiden ohjaamiseksi turvallisempiin ja ter- veellisempiin työmenetelmiin ja työtapoihin sekä tarvitta­

essa myös perehdyttämiskoulutuksen suunnittelussa. Terveys­

vaaroista tiedottamalla pyritään entistä tehokkaammin eh­

käisemään terveysvaaroja sekä lisäämään työntekijöiden oma­

toimista vaarojen ehkäisyä ja terveyttä edistävää asennoi­

tumista (Parvinen & Ylikoski 1986,102).

Erityisen tärkeää olisi työterveyshenkilöstön osallistumi­

nen perehdyttämiskoulutuksen suunnitteluun ja toteutukseen, jolloin työstä johtuvien terveysvaarojen ehkäisemiseksi to­

teutettava tiedottaminen ja ohjaus olisi luonteva osa koko perehdyttämistapahtumaa.

2.4.2.3

Terveystarkastukset

Ennaltaehkäisevän työterveyshuollon eri toimenpiteiden lähtö­

kohtana ovat työstä johtuvat terveysvaarat. Samasta lähtö­

kohdasta voidaan myös johtaa työterveyshuoltolaissa tarkoi­

tettujen eri terveystarkastuksien tavoitteet. Työterveyshuol­

lossa suoritettavien terveystarkastuksien tavoitteet ovat seuraavat (Aro 1984,270):

1• selvittää henkilön terveydelliset edellytykset selviytyä työtehtävästä työhön tultaessa ja työn kestäessä

2. todeta työperäisen sairauden esiaste ennen sairauden puh­

keamista

3. todeta työperäinen sairaus sekä pysäyttää tai hidastaa

31

sairauden eteneminen lopettamalla työstä johtuva altistus tai vähentämällä sitä esimerkiksi sijoittamalla työnteki­

jä toisiin työtehtäviin

4. todeta muu sairaus tai sen esiaste

5. antaa tietoja työntekijöille työolojen terveydellisistä vaara- ja haittatekijöistä ja niiltä suojautumisesta 6. antaa yleistä terveyskasvatusta

7. saada työntekijöiltä tietoja työolojen kehittymisestä;

tällöin on erityisesti ergonomisten ja psyykkisten kuor­

mitustekijöiden arvioinnissa työntekijöiden käsityksillä tärkeä asema, koska näiden tekijöiden mittaaminen on usein vaikeaa

8. seurata työntekijöiden altistumista (mm. biologisten al­

tis tumis tes tien avulla).

Työhönsijoi tus tarkastus (TTL 2 § 1 mom. 1 kohta) tehdään työntekijälle, joka on tarkoitus sijoittaa työhön, josta saattaa aiheutua haittaa hänen terveydelleen tai kun työ asettaa työntekijälle terveydellisiä erityisvaatimuksia.

Työhönsijoi tus tarkastus on suoritettava seuraavissa tapauk­

sissa (Vnp 1009/78):

- työhöntulon yhteydessä tai työ terveyshuoltotoimintaa työ­

paikalla aloitettaessa

- työntekijän työtehtävän muuttuessa olennaisesti

- työkykyyn olennaisesti vaikuttavien sairausvaiheiden j älkeen

- sijoitettaessa vajaakuntoista työntekijää työhön.

Työhönsijoi tus tarkastukset suoritetaan tavallisesti työhön­

tulotarkastuksina, joiden tarkoituksena on selvittää uuden työntekijän terveydelliset edellytykset selviytyä tietystä työtehtävästä.

Säännökset terveystarkastuksista erityistä sairastumisen vaaraa aiheuttavissa töissä on annettu työturvallisuuslain

(299/58 ) 44 § : n nojalla valtioneuvoston päätöksellä 637/71 . Mainittu työturvallisuuslain säännös on nykyisin työterveys­

huoltolain 2 § : n 1 mom. 4 kohdassa. Kyseisen valtioneuvoston

32

päätöksen mukaan tulee tällaiseen työhön tuleville työnte­

kijöille suorittaa alkutarkastus sekä työn kestäessä määrä­

aikaistarkastuksia siten kuin päätöksen ammattialakohtaisessa esimerkkiluettelossa on mainittu (liite 1).

Erityisen sairastumisen vaaran käsitettä ei ole kuitenkaan tarkkaan määritelty. Voitaneen kuitenkin yksinkertaistaen todeta työssä olevan erityinen sairastumisen vaara, jos on todennäköistä, että työssä voi syntyä ammattitauti(Tola 1986, 123).

Työterveyshuoltolain (TTL 2 § 1 mom. 5 kohta) ja sitä täy­

dentävän valtioneuvoston päätöksen 9 § : n mukaan on työnteki­

jöille suoritettava terveyden seurantatarkastuksia, kun on perusteltua aihetta epäillä työstä aiheutuvan työntekijälle terveyden vaaroja. Näiden terveystarkastuksien tarkoituksena on selvittää, mitkä tekijät työssä saattavat aiheuttaa vaa­

raa työntekijän terveydelle sekä samalla ennaltaehkäistä työstä johtuvien terveysvaarojen kehittyminen. Terveystar­

kastuksista saatavien tietojen perusteella voidaan potenti­

aaliset terveyden vaaratekijät joko poistaa kokonaan tai niitä voidaan yrittää vähentää. Toisena terveysvaarojen eh­

käisykeinona on tällöin altistuneen työntekijän siirtäminen kokonaan toisiin työtehtäviin, ellei työympäristöön kyetä vaikuttamaan. Terveyden seurantatarkastukset ovat tarkoituk­

senmukaisia myös silloin, kun halutaan selvittää uusien käyt­

töön otettujen aineiden tai työmenetelmien potentiaaliset terveysvaarat.

Terveystarkastuksista on työterveyshuoltolain lisäksi sää­

detty mm. nuorten työntekijöiden suoj elulaissa (669/67),

terveydenhoitolaissa (469/65 ) ja säteilysuojauslaissa (1 74/57) . 2.4.2.4

Vajaakuntoisen työntekijän työssä selviytymisen seuranta

Vajaakuntoisuudella työterveyshuollon toimenpiteiden perus­

tana tarkoitetaan sairauden aiheuttamaa vauriota tai toimin­

nan vajavuutta, joka rajoittaa tai uhkaa estää työntekijää

33

suoriutumasta työtehtävästään tai joka voi pahentua työn ja työympäristön vaikutuksesta (Piikivi 1986,131).

Työterveyshuoltolain 2 § : n mukaan lakisääteisen työterveys­

huollon piiriin kuuluu myös vajaakuntoisen työntekijän työs­

sä selviytymisen seuranta sekä tarvittaessa hoitoon tai kun­

toutukseen ohjaaminen. Vaikka työterveyshuoltolain säädökset - eivät velvoita työnantajaa järjestämään vajaakuntoisille

työntekijöilleen lääkinnällistä kuntoutusta, on työterveys­

huollon tehtävänä mahdollisimman varhain ryhtyä vajaakuntoi­

sen työkyvyn säilyttämiseksi ja parantamiseksi tähtääviin toimenpiteisiin. Koko työikäisen väestön tavoittavasta työ­

terveyshuollosta onkin mahdollista luoda tehokas työpaikoilla kuntoutusta tukeva järjestelmä sekä työpaikkojen ja kuntou- tusorganisaatioiden välinen yhteyskanava (Piikivi 1 986,131 ) . Valtioneuvoston päätöksen (1 0 0 9/78) 1 0 § : n mukaan tulisi vajaakuntoisen työntekijän työssä selviytymisen seurannan käsittää vajaakuntoisen työ- ja suorituskyvyn arvioinnin lisäksi mahdollisuuksien mukaan vajaakuntoisen työolosuhtei­

den järjestämisen tämän valmiuksiin ja edellytyksiin sopi­

viksi.

2.4.2.5

Yhteistoimintamenettely työterveyshuoltoa järjestettäessä

Työnantajan järjestämän työterveystoiminnan aloittamiseen ja muuttamiseen liittyvä asia on käsiteltävä työ terveyshuol- lain 4 § : n mukaan työsuojelutoimikunnassa tai työsuojeluval­

tuutetun kanssa. Näin työterveyshuolto on työterveyshuolto- lailla saatettu työntekijöiden ja työnantajan välisen yhteis- to-minnan piiriin lakisääteisesti. Lisäksi työsuojelun val­

vonta-asetuksessa (954/73) on joitakin yleisiä toteamuksia työntekijöiden ja työnantajan yhteistyöstä työterveyskysy- myksissä (mm. 17, 23 29 §). Työterveyshuollon järjestämistä koskevien asioiden käsittelyn lisäksi työsuojelutoimikunnal­

la tai työsuojeluvaltuutetulla on mahdollisuus 'antaa lausun­

tonsa työnantajan Kansaneläkelaitokselle osoittamasta työ­

terveyshuollon korvaushakemuksesta (sairausvakuutuslaki 745/78,29 a §).

ЗА

2.5

Työterveyshuollon toteuttamistavat

Ennen työterveyshuoltolain voimaantuloa oli työterveyshuol- totoiminta sairaanhoitopainotteista ja palvelut järjestettiin pääasiassa yrityksien omilla työterveysasemilla. Työterveys­

huollon nykyiset palvelutuotantovaihtoehdot on esitetty työ- - terveyshuoltolain 7 §:ssä. Työnantajalla on käytettävissään

seuraavat työterveyshuoltopalveluiden järjestämisvaihtoehdot:

- työnantaja hankkii tarvittavat palvelut kunnallisilta terveyskeskuksilta

- työnantaja järjestää tarvitsemansa työterveyspalvelut itse tai yhdessä toisten työnantajien kanssa omilla työterveys­

asemillaan

- työnantaja hankkii tarvitsemansa työterveyspalvelut näiden palveluksien antamiseen oikeutetulta laitokselta tai hen­

kilöltä (esimerkiksi yksityinen lääkärikeskus tai ammatin- harj oittaj a).

Pienillä työpaikoilla ja varsinkin pienillä paikkakunnilla ja maaseudulla ovat yritykset hankkineet työterveyspalvelut kansanterveyslain tarkoittamilta terveyskeskuksilta; muita vaihtoehtoja ei useinkaan ole ollut käytettävissä. Vuonna

1982 kuului kunnallisen työterveyshuollon piiriin hieman yli 600 000 työntekijää, mikä vastasi noin 40 % kaikista lakisää­

teisen työterveyshuollon piiriin kuuluneista työntekijöistä.

(Aro 1984,267-268). Suuret ja keskisuuret yritykset ovat tavallisesti järjestäneet henkilöstölleen työterveyshuolto- palvelut omilla työterveysasemillaan. Tällaisia yrityksen integroituja ja ns. kokonaisvaltaista työpaikkaterveydenhuol­

toa (lakisääteisten palveluiden lisäksi muita terveydenhuol­

lon palveluita) tuottavia työterveysasemia oli 1970-luvun lopulla noin 500 ja niiden järjestämän työterveyshuollon piirissä oli noin 700 000 työntekijää. Näiden yritysten työn­

tekijöiden työterveyspalvelulta ei työterveyshuoltolaki muut­

tanut olennaisesti, koska työterveyshuollon toiminta oli jo yltänyt lain edellyttämälle tasolle. (Ylikoski & Rantanen

1 979,1 54-1 55 ) .