.. .. .. .. ..
YHTEISENA NIMITTAJANA ITAMERI?
Studia comparat,va linguarum orbis Mans Balt,o I. Tutk1muks1a syntaksin ja pragmasyntaks,n alalta. Toim. Valma Yli-Vakkuri. Turun yliopiston suomalaisen ja yleisen kielitieteen laitoksen julkaisuja 43.Turku 1993. 172 s. ISBN 951-29-0110-2.
Jarno Raukko & Jan-Ola Östman Pragmaattinen näkökulma Itämeren kielialueeseen.
Publications of the Department of General Linguistics, University of Helsinki, 25. Helsinki 1994. 72 s. ISBN 951-45-6671-8.
P
erintei ten määritelmien mukaiset kielten sukulaisuu suhteet ja niiden lähinnä fonologiset ja morfologi et mekanis
mit alkavat olla Euroopan kielikuntien osal
ta ainakin tyydyttävä ti kartoitetut, ja uh
tee a entistä kiintoisammak i näyttää kie
lihistoriallisessa tutkimukses a nou evan kielikuntien vuorovaikutuk en tutkimus, muutenkin kuin jo vanha taan vahvan lai
nasanatutkimuk en o alta. Samalla monien kielentutkijoiden kat e i irtyy peri ntei ei
tä kielisysteemin ydinalueelta - äänne-, muoto- ja paljolti lauseopinkin kvasieksak
tista kuvauksesta -kielen käyttöön, kes
kustelun keinoihin tai muuhun, mitä enem
män tai vähemmän väljästi voidaan nimit
tää pragmatiikaksi. Yksi selvä oppihisto
riallinen virtaus näyttää näin ollen vievän
enti tä intensiivisempään pragmaattisläh
töiseen kielikontaktitutkimukseen; toisen tä ä esiteltävän julkai un kirjoittajat Jarno Raukko ja Jan-Ola Östman ovatkin tuo
reemma sa artikkelissaan (Östmanja Rauk
ko 1995; ks. myös Laak o 1995) var in po
leemi esti tarjoama sa »pragm-areaali ta»
lähe tymi tapaansa jopa perintei en kieli
sukulaisuu mallin vaihtoehdoksi.
Toi aalta areaalilingvistiikalla on myö käytännön lähtökohtansa. Esiteltävistä teok i ta en immäisenä mainittu on saanut alkusysäyksensä vuonna 1982 Tampereen yliopiston aloitteesta käynnistetystä hank
keesta Suomen ja 1>iron kieliopillinen ver
tailu; tämän hankkeen pontimena olivat varmaan ainakin osaltaan käytännön kielen
opetuksen tarpeet ekä opettajien kokemuk- VI RITTAJA 1/1996
set lähisukukielen opetuksesta vieraana kie- lenä (juuri tähän liittyy kiintoisia pragmaat- tisia ulottuvuuksia). Rautaesiripun murtu- misen ja Euroopan yhdentymisen myötä kielikontaktien voisi arvella entisestään ti- henevän, käännös-, tulkinta- ja opetustar- peiden jatkuvasti lisääntyvän _ näin aina- kin kuuluu asiaan juhlapuheissa ennustel- la. Lisäksi entistä enemmän huomiota on saamassa uhanalaisten kielten problema-
tiikka (››lingvistinen diversiteetti›› on sekin
säilyttämisen arvoista luonnon monimuo- toisuutta), niiden suojeleminen ja kehittä- minen, mihin kielikontaktitutkimus olen- naisesti liittyy.
Molempien tässä käsiteltävien julkaisu- jen taustana on enemmän tai vähemmän implisiittinen olettamus Itämeren alueesta suhteellisen kiinteänä yksikkönä, areaalina tai jopa kieliliittona. Tätä ››itämereisyyshy- poteesia›› voi toki tukea useilla kiistämät- tömillä strukturaalisilla yhtäläisyyksillä:
kaikkialla itämerensuomessa tunnetusti näkyy voimakkaita, vanhoja indoeurooppa- laisia vaikutteita, balttilaisissaja slaavilai- sissa kielissä eri-ikäisiä uralilaisia subst- raattipiirteitä, ja myöhemmin on esimerkik- si saksa vaikuttanut Baltian maiden kieliin ja puolaan. Sitä paitsi Itämeren alueen kult- tuuri-, kauppa- ja poliittiset yhteydet ovat tunnetusti olleet voimakkaat. ja yhdenty- vässä Euroopassa on syntynyt voimakkai- ta pyrkimyksiä tämän alueen itsenäisen profiilin kohottamiseksi. Ongelmana on vain, koostuuko näistä paljolti kahdenväli- sistä yhteyksistä yhteensä sellainen suhde- verkko, että se oikeuttaisi puhumaan nimen- omaan Itämeren alueen kielellisistä piirteis- tä _ mikä erottaa esimerkiksi saksan ja puolan keskinäiset suhteet saksan ja tšekin tai saksanja unkarin suhteista? Mitä konk- reettisesti ottaen olisi kielen tai kielenkäy- tön ››itämereisyys››?
Maanläheisemmistä lähtökohdista tar- kastelee Itämeren kielialueen kysymystä
tutkimushanke Studia coınparatívalingua- rımı Orbis Maris Balríci (SCLOMB). Tämä tutkimushanke on syntynyt Turun yliopis- ton suomalaisen ja yleisen kielitieteen lai- toksessa 1991 _ kuten edellä mainittiin, varhemman suomalais-virolaisen vertailu- projektin pohjalta: tarkoituksena on alkuaan ollut valottaa suomen ja viron syntaksin yhtäläisyyksiä ja eroja sekä muun muassa niissä ilmeneviä naapurikielten vaikutuksia.
SCLOMB-hanke koostaa suomen, viron, ruotsin, saksan, liettuan ja venäjän kielistä n. 4 500 virkkeen laajuisen tutkimusaineis-
ton kustakin; aineistona on kaunokirjallisia
tekstejä erikielisine käännöksineen. Kar- keasti koodattu korpus on kirjan esipuheen mukaan jo osittain valmiinaja tutkijoiden käytettävissä Turun yliopistossa Lauseopin arkistossa, ja sen pohjalta on tekeillä usei- ta opinnäytetöitä ym. tutkielmia, joissa on tarkoitus käsitellä mm. tempus-. aspekti-ja passiivi- sekä sanajärjestyskysymyksiä.
Tässä esiteltävä SCLOMB-julkaisuista ensimmäinen ei kuitenkaan vielä perus- tu tähän korpukseen, vaikka sen kirjoit- tajat ovatkin olleet mukana sen taustalla olleessa suomalais-virolaisessa hank- keessa. SCLOMB 1 koostuu viidestä hyvin erilaisesta, eriaiheisestaja -laajuisesta artik- kelista, joille on vaikeaa löytää muuta yh- teistä nimittäjää kuin väljästi ymmärretty
››Itämeren piiri» _ tai sitten. avausartikkeli
unohtaen, tutkimushankkeen taustana ollut
suomen ja viron vertailuprojekti.
SCLOMB
KANGAsMAA-MıNNıN››Aspektistaja sen su- l:n avausartikkeli, EEvA
kulaisilmiöistä suomalais-ugrilaisissa kie- lissä››, lähtee liikkeelle houkuttelevan yk- sinkertaisesta perusteesistä: verbin asema on suomalais-ugrilaisissa kielissä vakiintu- mattomampi kuin indoeurooppalaisissa.
Niinpä verbintaivutus on kielikunnassam- me vaihtelevaaja häilyvää mutta nominien sijasysteemi etenkin paikallissijojen osalta keskeinen ja vakaa. Potentiaaliset verbivar-
talotkin joutuvat toimiakseen verbeinä en- sin nominiutumaan, ottamaan jälkeensä nominien pääteaineksia (myös finiittimuo- tojen pääteainekset ovat Kangasmaa-Min- nin katsannossa ››nominaalisia››, kuten per- soonapronominiin palautuvat persoona- päätteet tai nomininjohtimenakin toimiva PA). Tämä merkitsee, että muissa kielikun- nissa verbiin liittyvät ilmiöt ovat suoma- lais-ugrilaisissa kielissä usein löydettävissä nominista. Esimerkiksi aspektia muuttavia verbisuffikseja ei suomessa ole (teonlaatua muuttavatjohtimet voivat kylläkin samal- la muuttaa verbin aspektuaalistakin sisäl- töä). Aspekti tosin osoittautuu jälleen ker- ran monisyiseksi ja monilla kielen tasoilla ilmeneväksi ilmiöksi, joka Kangasmaa- Minnin mukaan on viime kädessä verbin sisäinen, verbin ja ilmauksen semantiik- kaan ja pragmatiikkaan kietoutuva käsite.
Artikkeli on tekijälleen tyypilliseen tapaan omaperäistä, tiivistäja syvällistä pohdintaa, jossa aineistoesimerkkien painolastia on ke- vennetty mahdollisimman vähiin: otsikon kannalta hieman harmilliselta tuntuu, että suomen sukukielten muotojärjestelmiä ei käsitellä kuin parin irtomaininnan ja haja- esimerkin verran.
HELLF. METsLANoı N artikkeli ››Viron aika: muoto, merkitys. ikonisuus›› on osa hänen artikkeliväitöskirjaansa,jonka Mati Erelt ( l995)jo on Virittäjässä esitellyt. Ar- tikkelissa tarkastellaan verbin tempusten isomorfismia (aikamuodon kuvaamien ai- kasuhteiden heijastumista verbimuodon rakenteessa) ja sen kehitystä menneen ajan muotojen kieliopillistumisen kuluessa.
Syvällisessä, melkoisen Iähdeluettelon ja alaviitteistön sisältävässä artikkelissaan
››Ambipersoonainen suppressiivi: diateesis- ta suomessa ja virossa›› HANNU ToMMoLA käy käsiksi itämerensuomen ns. passiivin ympärille kietoutuvaan ongelmavyyhteen, jossa keskeisiä ovat kategorioiden määrit- telyn ja terminologian ongelmat _ Tom-
mola palaa mm. paljon puituun kysymyk- seen itämerensuomen passiivin ››passiiviu- desta» verrattuna esimerkiksi tunnettujen indoeurooppalaisten kielten passiiviin. Ar- tikkelin alkuperäisenä tarkoituksena oli kir- joittajan mukaan vertailla suomenja viron diateesia (diateesi on mm. aktiivin, passii- vin, refleksiivienja kausatiivien kysymyk- siin liittyvä termi, joka määritellään ››ak- tanttien suhteeksi ilmaistuun asiaintilaan››), mutta _ kuten usein muulloinkin. kun on kyse eri osajärjestelmiin liittyvistä monisyi- sistä ilmiöistä _ tämä vaati syvällisempää itse ilmiön ja sen kuvauskeinojen pohdin- taa. ja laajempaa näkökulmaa etsiessään Tommola joutuu määrittelemään keskeiset perustermit uudelleen.
Tommola erottaa toisistaan kaksi tar- kastelutapaa. joiden termistön hän haluaa pitää erillään: toisaalta verbin muotokate- gorian tai ››pääluokan>› (tässä katsannossa hän esittää itämerensuomen ››passiivimuo- doille›› nimitystä anıbipersoıı tırıtoisaaltali), ilmauksen funktion, lauseen temaattisenja roolirakenteen. Viimeksi mainitun kannal- ta erottuvat toisistaan varsinainen (agentil- linen) passiivi, jonka käytön motiivina on juuri lauseen temaattisen rakenteen selven- täminen tekijää ››siirtelemällä›› (The leeture
ivas given by Dr. N.: Näidend vöeti publiku poolt hiisti vastu ”näytelmä otettiin yleisön taholta hyvin vastaan`; Kenen nıaalaatııa tuo taulu on ?). sekä suppressiivi, jossa te- kijä syrjäytetään kokonaan (The boy was given a book; Naapurilnı oneessanukutaan;
Man .s'ch1('ı_'ft im Zimmer nebetıarı:Sitä ei koskaan tiedä). (››Subjektisuppressiivin››
ohella Tommola mainitsee esimerkkejä ob- jektisuppressiivista,joka esim. venäjässäja ruotsissa muodostetaan passiivi- tai reflek- siivisuffiksilla: Hundeııbits. Sobaka kusaet- sja. Koira puree Ø [= on taipuvainen pure- maan, puree yleensä]. Agenttisuppressiivia puolestaan edustaisivat kuratiivirakenteet tyyppiä Seurakunta rakennutti kirkon.)
l>
Q?
Täysin selväksi ei käy, mitä mieltä Tom- ınola on itäınerensuomen ambipersonaalin (››passiivin», ››impersonaalin››, ››indet`inii- tin» jne.) alkuperästä: sivun 80 toteamus sen liittymisestä ››Viron todistuksen perusteel- la kiistatta refleksiiviseen taivutukseen››jää hieman hämäräksi. Suomenja viron ››pas- siivien›› vertailu ylipäätäänkinjää tässä ar- tikkelissa hieman yleisenja terminologisen pohdiskelun _ sinänsä toki erittäin antoi- san! _ varjoon. Muutamia keskeisiä huo- ınioita suomen ja viron anibipersonaalista Tomı nolakuitenkin tekee. Kiintoisaa on huomata, että viron diateesi on suomeen veıTatenselvästi käymistilassa: ambiperso- naalin ja partisiippipassiivin kanssa esiin- tyy jo agenttilausekkeita (Niiicleıicl vöeti publiku pool! liiilvti vastu; Ta on ıfileıiiıtve pool! petetud `esimies on pettänyt hänet`), ja toisaalta refleksiivis-automatiivis-anti- kausatiivinen u-johdin on kehittymässä suppressivointikeinoksi (sellega sieletıib
`sillä selittyy/selitetään) jota kielenhuol- to tosin on yrittänyt torjua venäjän ja jopa neuvostoideologian vaikutuksena (ks. esim.
Hint 1991). Tämän ilmiön yhteyksissä vi- ron kielen kokemiin kontakteihin ja typo- Iogisiin muutoksiin olisi edelleenkin poh- timisen aihetta.
Toinen SCLOMB 1:n kahdesta laajas- ta artikkelista, TuoMAs Htı tiMoN››Suomen ja viron kontrastiivista sanajärjestysvertai- 1ua››. perustuu tekijänsä Turun yliopistossa laatimaan pro gradu -työhön. Aineistona on ollut kummankinkielisiä kaunokirjallisia tekstejä käännöksineen (jonkin muun teks- tilajin valinta olisi tietenkin voinut moni- puolistaa kuvaaja _ kuten Huumo itsekin toteaa _ tuloksia saattaa periaatteessa vi- nouttaa sekin. että suomalaisen kirjallisuu- den vironnokset ovat ammattikääntäjien tekemiä, virolaistekstien suomennokset taas Turun yliopistossa opetustarkoituksiin teh- tyjä oppilastöitä). Näistä Huumo on poimi- nut tutkimukseensa ne tapaukset. joissa
formaalisesti ekvivalenteissa käännösvasti- neissa lauseenjäsenet ovat vaihtaneet järjes- tystä. Eri sanajäıjestysvaihtoehtojen käy- pyyttä arvioidessaan Huumo on käyttänyt apunaan myös vironkielisiä informantteja.
Lisäksi Huumo vertailee tuloksia tähänas- tisista suomenja viron sanajärjestystä kos- kevista tutkimuksista, etenkin Hakulisen, Karlssonin ja Vilkunan (1980) sekä Taelin ( 1988). Näiden tutkimusten metodipohja on sama ja aineisto samantapainen, mutta _ tässä Huumo esittää myös Taelin itsensä esittämien rinnastusten kannalta arvokkaan huomion _ koodausperiaatteissa on eroa:
Tael käyttelee X-symbolia verhinınäärit- teestä yleensä, ei verbin kiinteästä aktantista kuten suomalaiset vastaavassa tutkimukses- saan. joten esimerkiksi verbinmääritteen si- jaitseminen lauseen alussa ei virossa ole- kaan niin paljon yleisempää kuin ensi nä- kemältä vaikuttaisi.
Suomi ja viro ovat molemmat perussa- najärjestykseltään SVX-tyyppiä. mutta viro Huumon mielestä vähemmän prototyyppi- sesti. Huumon referoiınat viimeaikaiset tutkimukset korostavat ns. V-2-säännön (verbin edellä vain yksi elementti) voima- kasta roolia virossa: lauseenalkuista sana- järjestystä hallitsisivat virossa näin ollen pääasiassa syntaktiset säännöt, lauseen ver- binjälkeistä osaa taas (kuten suomessa) pragmaattiset periaatteet. Tätä ajatusta tun- tuu ainakin osittain tukevan myös Huumon aineisto: suomesta vironnettaessa näyttää sanajärjestys muuttuvan useammin kuin virosta suomennettaessa, mikä viittaa viron tiukempiin sanajärjestyssääntöihin (muis- tettakoon tosin, että Huumon aineistossa suoınennoksetsaattavat olla sanasanaisem- pia ja vironnokset vapaampial), ja V-2- säännön vaikutus näkyy selvänä esimerkik- si siten, että suomen XSV-sanajärjestyksiä yleensä vastaa viron XVS (Nii önızelikon ta -> Niin onnellinen hän on; Miitta sitten kaikki vierähti jotenkin -à Aga siis kiskus'
köik kuidagi kiiva).
Ehkä kiintoisinta Huumon artikkelissa kuitenkin on syntaktisten ja temaattis-prag- maattisten tekijöiden limittymisen tarkas- telu. Esimerkiksi sivulauseiden verbin si- jainti vaikuttaa Huumon informanttitestien perusteella määräytyvän virossa pragmaat- tisin perustein (useita vaihtoehtoja hyväk- sytään, jos ne voidaan tulkita eri tavoin korostetuiksi), ja adverbiaalien keskinäis- täjärjestystä näyttävät suomessaja virossa säätelevän erilaiset niiden semantiikkaan liittyvät tekijät (Huumon aineiston vironta- jat näyttävät mielellään oikaisevan suomes- sa tunnusmerkkisen tulosija + erosija -jär- jestyksen: tiili tiiikjittiiıı sunıusta -› tuli udust nähtavcıle).Artikkeli herättää monia ajatuksia, joista juuri adverbiaalien ase- maan ja tulkintaan liittyviä kysymyksiä Huumo on sittemmin pohtinut Virittäjänkin palstoilla (Huumo 1994. 1995).
SCLOMB 1:n päättää sen ainoa viron- kielinen artikkeli, jonka tekijä-kaimat.
MATı TERELT ja PuNTTıLAovat otsikoineet
››Lausesisesest töhustusreduplikatsioonist eesti ja soome keeles››. Kyseessä on siis lauseensisäinen (ei peräkkäisiksi vajaiksi lauseiksi tulkittava), tehostava toisto, jon- ka tekijät lähinnä semanttisin kriteereinja- kavat kolmeen tyyppiin: 1) intensiivistävä reduplikaatio (vaene-vaeııe lapsl: olen
odottaınallaodottanut; sairas mikä sairas).
2) prosessin kulkua tai eksistenssiä ilmai- seva reduplikaatio (nteesınuudkui raäkis ning rääkis; puhui puhuınastapäästviiiiıi:
on oleınctsxsrı), 3) kvantoriaalinen redupli- kaatio (tuhannet ja taas tuhannet; aastas!
aastasse). Luokittelu ja näiden luokkien alajaottelu merkityspiirteiden tai muodon perusteella on laittamattomasti laadittu.
mutta lukija kaipaamaan jonkinlaista yhteenvetoa. analyysia reduplikaation muo- tokeinoista ja asemasta suomen ja viron kielen järjestelmissä _ja etenkin suomea ja viroa vertailevaa näkökulmaa.
>l<
Siinä, niissä SCLOMB 1 lähtee kipuamaan tyvestä puuhun, pienistä osakysymyksistä ja _ enimmäkseen _ vain suomen ja vi- ron suhteesta käsin, Jarno Raukko ja Jan-
Ola Östman taas käyvät käsiksi koko Itäme- ren alueeseen lähes laajimmalla mahdolli- sella ınaantieteellisellä tavalla tulkiten: jo kansikuvassa näkyy paksun viivan kehys- tämänä Itämeren valuma-alue. Jyllannin niemiınaanitäosasta ( l) Novgorodin ja Vi- tebskin alueille. Käsivarren Lapista Puolan ja Slovakian rajamaille. Tämän kielialueen sumeaa perheyhtäläisyysluonnetta ja ››itä- mereisyys››-ominaisuuden hypoteettisuut- ta tosin korostetaan kirjasessa useaan ottee- seen: tekijät nimeävät varsinaiseksi tavoit- teekseen areaalilingvistiikan ja pragmatii- kan metodien pohtimisen.
››Pragmaattinen näkökulma Itämeren kielialueeseen›› alkaa alueen kieliä, kanso- jaja maantiedettä esittelevällä johdannol- la,joka on selkeää. yleissivistävää lukemis- ta (toteamus liivistäjajokseenkin arvoituk- sellisesta muinaiskielestä kuurista mahdol- lisina itämerensuomalaisten ja balttilaisten kielten välimuotoina, ruotsi-skoone-tans- ka-alasaksa-jatkumon tapaan, hieman ou- doksuttaa! ). Tämänjälkeen tekijät esittävät katsauksen tähänastiseen Itämeren kieli- aluetta käsittelevään tutkimukseen.
Varsinaisesta Itämeren kielialueesta ovat puhuneet. lähinnä fonologisin kritee- rein. Roman Jakobson l930-luvullaja myö- hemmin Ilse Lehiste; sittemmin on Tukhol- man yliopistossa EUROTYP-projektin osa- hankkeena käynnistynyt areaalitypologinen Itäıneri-projekti (ks. Dahl ja Koptjevskaja- Taı nm1992). Muuten tähänastisessa tutki- muksessa on Raukon ja Östmanin mukaan tyydytty kartoittamaan mahdollisia osakie- lialueita (kuten latvian. liivin, viron ja vat- jan muodostama ››Peipsin kielialue››) tai kahdenvälisiä vaikutussuhteita (kuten suo- malais-ugrilaisia substraatti-ilmiöitä venä-
D
jässä tai saksan vaikutusta viroon). Tätä
tarkastelutapaa Raukkoja Östman haluavat laajentaa paitsi maantieteellisesti myös avartamalla näkökulmaa pragmatiikan suuntaan. Tässä yhteydessä selvitellään myös pragmatiikan yleistä merkitystä kie- likontaktien tutkimuksen kannalta. Oı nana huomionaan tekijät korostavat implisiittis- ten pragmaattisten piirteiden lainautumis- ta (yksittäisten irtosanojen ohella esim.
keskustelustrategian elementit). Näitä voi
heidän mukaansa _ toisin kuin varhem- massa tutkimuksessa on esitetty _ lainau- tua jo varsin varhaisessa kielikontaktien vaiheessa tai esim. lyhytaikaisessa, tilapäi- sessä kontaktissa.
Koska kirjoittajat eivät pyri esittämään varsinaisia tutkimustuloksia vaan luonnos- telemaan erilaisia kysymyksenasetteluja,
››Pragmaattinen näkökulma Itämeren kieli- alueeseen›› tuntuu ensi lukemalta hämmen- tävän sekavalta kokoelmalta osakysymyk- siä (ilmeisesti sekä tekijöiden tähänastisiin tutkimuksiin liittyviä että muita), joiden keskinäistä yhteyttäja lingvististä antia on vaikea heti tajuta. Johdanto-osan jälkeen esitellään kulttuuris-kielellisiä esimerkkita- pauksia: maantieteellisten nimien erikieli- siä asuja ja käännöksiä (kuten Hanı puri, Itämeri), kirjoitusjärjestelmiä (tekijät saat- tavat muuten hieman yliarvioida saksan osuutta puolan ja Baltian kielten ortogra- tioiden kehityksessä _ näitä kirjoitustapoja kehitelleet oppineet ovat varmasti nojanneet myös aikansa sivistyskieleen latinaan), ky- symyspartikkeleja (tekijöiden mielestä ltä- meren itäpuolelle tyypillinen ilmiö) sekä kielikontaktien vaikutusta deiksikseen ja semantiikkaan (sulvanruotsin suomenvai- kutteinen demonstratiiviadverbien järjestel- mä sekä saada-verbin polysemia). Näiden näytepiirteiden levikkikartan avulla tekijät havainnollistavat eri kielten ››itämereisyys- astetta››. Tässä kuvauksessa ››itämereisim-
miksi» Itämeren valuma-alueen kielistä
hahmottuvat suomi ja viro,joissa Itämerestä käytetään ilmansuunnan nimeen perustuvaa nimitystä, kirjaimisto on latinalainen ja kysymyspartikkeleja esiintyy. Kysymyk- sessä on tietenkin mielivaltaisesti valittui- hin piirteisiin perustuva. karkea havainnol- listus siitä, miten ››itämereisyys›› on suh- teellinen ja monista perheyhtäläisyyspiir- teistä muodostuva ominaisuus. Juuri tällais- ten luokittelukriteerien valintaa olisi kui- tenkin toivonut enemmän pohdiskeltavan;
nyt esimerkki lähinnä kertoo sen melko tri- viaalin seikan, miten suorastaan toivotto- man monenlaisia näkökulmia kielten ryh- mittelyyn voi ottaa. mutta ei käsittele näi- den näkökulmien keskinäistä suhdetta.
Käsiteltyään melko pikaisesti Itämeren alueen tämänhetkisiä kielikontaktejaja nii- den muutostendenssejä (esimerkiksi länsi- eurooppalaisten maailmankielten suosion kasvua) Raukkoja Östman lopulta kysyvät, onko Itämeren ympärillä ylipäätään kieli- aluetta. Vastaus epäröivän epäselväksi;
ainakaan yhtenäistä kulttuurialuetta Itäme- ren ympärille ei helposti voi hahmottaa, mutta toisaalta esimerkiksi ınerenkulkuun liittyvät kiistämättömät kulttuurikontaktit tai tämänhetkiset kulttuuri- ja poliittisetkin pyrkimykset puhuvat tällaisen aluekäsitteen puolesta.
Juuri kielen ja kulttuurin yhteyttä teki- jät lopulta korostavat, kun he kirjasen lopus- sa esittävät seitsemän perusteesiään uuden- laisesta areaalilingvistiikasta. Kielialueen [määrittelyn] peruslähtökohdaksi on otetta- va kulttuurialue; kontaktien tutkimuksessa on otettava huomioon niiden moninaisuus (mm. vesiteiden rooli tai maailmankielten vaikutus nykyään joukkoviestimienkin kautta); kielialuetta on tutkittava prosessi- na. ››Prosessinäkökulma›› merkitsee sel-
vempiä kytköksiä ihmisten toimintaan, et- nometodologista tai ››totaalihistoriallista»
lähestymistapaa (tosin Raukon ja Östmanin näkemys tähänastisesta areaalitutkimukses-
ta on hieman kärjistävä _ ››perinteinenkin»
tutkimus on kyllä tarkastellut myös systee- mejäja niiden dynamiikkaa, ei vain ››vuo- sisatoja muuttumattomina pysyneitä›› [l]
äänteitä tms. staattisia elementtejäl). Kie- len nykypäivän tutkiminen on tekijöiden mukaan ››yhtä tärkeää kuin historia» _ tätä tuskin kukaan pyrkiikään kiistämään.
Viimeisissä teeseissään Raukko ja Öst- man tähdentävät pragmatiikan ja implisiit- tisten kielenilmiöiden keskeistä osuutta kontakti- ja areaalilingvistiikassa. Heidän periaatteellisia väitteitään kielen ja kulttuu- rin yhteydestä ja pragmatiikan osuudesta kielikontakteihin onkin mahdoton kiistää.
Päällimmäiseksi kysymykseksi kirjasen lukijalle jää kuitenkin metodologinen on- gelma: mitä sitten? Päästäänkö yksittäisten kielenkäyttöön liittyvien ilmiöiden luette- lemista pitemmälle? Miten sinänsä triviaa- lintuntuisista detaljeista (kuten kirjoitusjär- jestelmien yhteys kirkkokuntiinja kulttuu- rialueisiin, paikannimien kirjoitus- ja ään- tämisasujen implikaatiot tai lainausmerk- kien sormilla viittominen uutena lainana) rakennetaan mielekäs kuvaus kielikontak- teistaja kielialueesta? Voidaanko -jajos.
niin miten _ ne niveltää yhteen perinteisen kontaktilingvistiikan tutkimien. selkeästi strukturoituneiden ja taloudellisesti kuvat- tavissa olevien kielen alueiden (kuten nejärjestelmän) kanssa? Erityisen kiintoisaa olisi nähdä. miten pragmatiikan alaan kuu- luvat kielikontakti-ilmiöt pitemmissä aika- perspektiiveissä yhdistetään kielihistorian tutkimustuloksiin. Haaste on huikea,ja lu- kija jää uteliaana odottamaan uudenlaisen areaalilingvistiikan tuloksial
JOHANNA LAAKSO Suomalaís-ugrilainetı laitos, PL 3 (Fabianinkatu 33), 00014 Helsingin yliopisto
Sähköposti: Johaı1ıı ci.Lac ıkso@helsinkifi
LÄHTEET
DAHL, ÖsTEN - Koı friEvskAiA-TAMM,MARIA 1992: Language typology around the Baltic sea: a problem inventory. Pa- pers from the Institute of Linguistics, University of Stockholm (PILUS) 5 1.
ERELT, MATı 1995: Viron ja suomen aikajär- jestelmien vertailua. [Arv.: Helle Metslang, Temporal relations in the predicate and the grammatical system of Estonian and Finnish] - Virittäjä 99 s. 281-284.
HAKuLıNEN,AuLı- KARLssoN. FRED - Vı L- kuNA. MARı A1980: Suomen tekstilau- seiden piirteitä: kvantitatiivinen tut- kimus. Publications of the Depart- ment of General Linguistics. Univer- sity of Helsinki, 6. Helsinki.
Hı NT.MATı 1991: Viron sanaston ja kieli- opin ideologisoinnista. - Tapani Leh- tinen & Susanna Shore (toim.), Kie- li. valtaja eriarvoisuus. Esitelmiä 18.
kielitieteen päiviltä s. 137-148. Kie- li 6. Helsingin yliopiston suomen kie- len laitos, Helsinki.
HuuMo, TuoMAs 1994: Lokaalisen ja habi- tiivisen adverbiaalin vaikutusalasuh- teet eksistentiaalilauseessa. - Virittäjä 98 s. 357-376.
_ 1995: Ongella Elmeri huitaisi Ansel- mia ongella. - Virittäjä 99 s. 45-70.
LAAKso, JOHANNA 1995: A spade is always a spade. (Comment on ››The `Pragm- areal' Challenge to Genetic Language Tree Models››.) - Seppo Suhonen (toim.), Itämerensuomalainen kult- tuurialue. The Fenno-Baltic Cultural Area s. 70-74. Castrenianumin toi- mitteita 49. Helsinki.
TAEı.. KAJA 1988: Sönajärjemallid eesti keeles (vörrelduna soome keelega).
Preprint KKI-56. Tallinn.
ÖsTMAN, JAN-OLA - RAuKKo, JARNo 1995:
The Challenge to
`Pragmareal` D
Genetic Language Tree Models. - Seppo Suhonen (toim.), ltämerensuo
malainen kulttuurialue. The Fenno-
Baltic Cultural Area s. 31-69. Cast
renianumin toimitteita 49. Helsinki.
