Harry Lönnroth (toim.): Tampere kieliyh- teisönä. Helsinki: Suomalaisen
Kirjallisuuden Seura 2009. 256 s.
isbn 978-952-222-119-3.
Tampere kieliyhteisönä on monitieteinen artikkelikokoelma, joka kuvaa niin suo- men kuin vähemmistökielten mennei- syyttä ja nykyisyyttä Tampereella. Kirjan seitsemästä artikkelista neljä kuvaa Tam- pereen vähemmistökieliä lähinnä histo- riallisesta näkökulmasta, kaksi Tampe- reella puhuttavaa suomea ja yksi Tam- pereen nimistöä. Kirjoittajat edustavat useita eri tieteenaloja: suomen kieltä, pohjoismaisia kieliä, saksan kieltä ja Suo- men historiaa.
Hämäläismurre kielihistorian ja dialektologian valossa
Teoksen aloittaa Kaija Kuirin artikkeli
”Tampereen suomi vanhinta suomea”, joka kuvaa Tampereella puhuttavan peri- hämäläismurteen (esi)historiaa, piirteitä ja suhdetta muihin suomen murteisiin.
Kuirin artikkeli on eräänlainen ko koa va katsaus hämäläismurteisiin ja ylipäätään dialektologiaan tutkimusalana. Hämä- läismurteiden keskeisimpiä piirteitä Kuiri erittelee äänne- ja muoto-opin, fonetii- kan, sanaston ja pragmatiikan osalta. Ar- tikkeli ei varsinaisesti esittele uusia fak- toja, mutta näkökulma on tuore: dialek- tologiaa tarkastellaan äänne- ja muoto- opin lisäksi myös muun muassa pragma- tiikan kannalta. Artikkelin avulla pääsee nopeasti sisälle siihen, mitä murteiden tutkimus on ja millaista on (peri-)hämä- läismurre.
Kuiri kutsuu Tampereen suomea van- himmaksi suomeksi. Suomen varhaisin asutus on ollut Varsinais-Suomessa ja levinnyt sieltä ensin Hämeeseen, sitten muualle Suomeen. Nykyään ajatellaan, että hämäläismurteet muistuttavat enem- män oletettua kantasuomalaista kieli- muotoa kuin lounaismurteet, eli hämä- läismurteet olisivat ”alkuperäisempi” suo- men kielen muoto kuin monille ulkoisille vaikutteille altistunut lounaismurre (lai- nausmerkit Kuirin). Asutushistoriallisista syistä juontunee myös se, että hämäläis- murteet ovat sisäisesti hyvin heterogee- ninen ja rajoiltaan varsin kiistanalainen murreryhmä.
Perihämäläisiä ja siten myös tam- perelaisia äänne- ja muoto-opillisuuk- sia ovat muun muassa t:n heikon asteen vastineena l (meilän), ts:n vastineena tt (mettä), diftongien avartuminen uo, yö ja ie-diftongeissa (tua, tyä, tiä), loppuheiton puuttuminen (talossa), erilaiset pikapuhe- muodot (o(o), mä(ä), tää), yleiskielen jäl- kitavujen -eA ja -oA-vokaaliyhtymien oi- keneminen(taloo), yleisgeminaatio (tal- loo), sananloppuisen n:n ja t:n assimiloi- tuminen (pojav vene) ja painottomien ta- vujen i-loppuisten diftongien kato (pu- nanen). Nykyään t:n heikon asteen vas- tineena esiintyy tavallisemmin r kuin l.
Myös yleisgeminaatio on katoa massa.
Kuiri toteaa murteiden fonetiikan, sa- naston ja pragmatiikan tutkimuksen jää- neen usein vähäiseksi. Tätä vajetta Kuiri paikkaa esittelemällä Tampereen mur- teelle tyypillisen, niin sanotun pehmeän tavan ääntää l ja r, hämäläisen sanapro- sodiatyypin, hämäläistä murresanastoa (äite, meitin) ja pragmatiikkaa.
Tamperelaisen kieliyhteisön historiaa
Kuiri luonnehtii hämäläismurteita vanhan ja vanhoillisen lisäksi tavalliseksi.
Hämäläismurteiden tunnusmerkiksi voisi kutsua ”tunnusmerkittömyyttä” ja neutraaliutta, sillä koko Suomen neut- raali, arkinen puhekieli on Kuirin mu- kaan hämäläistymässä. Tämä johtuu mo- nesta seikasta: maassamuutosta, median keskittymisestä hämäläisalueille, pää- kaupunki Helsingin sijainnista hämäläis- alueella ja kirjakielen ja siitä kehittyneen yleiskielisen puhetavan hämäläismurtei- sesta pohjasta. Hämäläismurteella voi siis olla prestiisiä, joka auttaa sen leviämistä yli murrerajojen.
Tampereen puhekielen muutos Kuirin artikkelin jatkoksi sopii hyvin Liisa Mustanojan sosiolingvistiikan alaan kuuluva artikkeli, joka on kuvaus siitä, millaista Tampereen puhekielen variaa- tio on ollut 1970-luvulta vuosituhannen vaihteeseen.
Kirjoituksen lähtökohtana on kaksi variaationtutkimuksen haastatteluai- neistoa, joista ensimmäinen on kerätty vuonna 1977 ja toinen vuonna 1997. En- simmäiseen tutkimukseen pyydettiin syntyperäisiä tamperelaisia kolmessa ikä- ryhmässä, ja toiselle haastattelukierrok- selle pyydettiin samoja henkilöitä, jos he edelleen asuivat Tampereella tai aivan lä- hiseudulla. 1970-luvun aineiston pohjalta on aiemmin julkaistu kirja Tampereen puhekieli tutkimuskohteena (1982), mutta uudempaa aineistoa on tätä ennen käy- tetty hyväksi ainoastaan julkaisematto- missa opinnäytetöissä. Mustanoja työstää parhaillaan väitöskirjaa molempien haas- tattelumateriaalien pohjalta.
Mustanoja vertaa vanhemman aineis- ton perusteella tehtyjä oletuksia uudem- man tutkimuksen osoittamaan todelliseen
muutokseen, siis näennäisaikamenetel- mää reaaliaikamenetelmään. Esimerkiksi 1970-luvun aineiston perusteella saat- toi olettaa, että eA- ja OA- yhtymien as- similoituminen olisi Tampereella leviävä piirre, ja uudempi tutkimus tukeekin tätä oletusta. Samoin vanhemman aineiston perusteella tehty oletus possessiivisuffik- sien väistymisestä tamperelaisessa puhe- kielessä saa vahvistusta uudemmasta tut- kimuksesta. Kaikkien ikäryhmien yhteen kootut tulokset eivät kuitenkaan usein- kaan kerro koko totuutta muutoksesta.
Esimerkiksi mainittu eA- ja OA-yhtymien assimiloitumiskehitys ei yksilötasolla pidä aina paikkaansa; yksilön kieli on saattanut tämän piirteen osalta joko pysyä muuttu- mattomana tai muuttua kumpaan tahansa suuntaan. Sukupolvittain tarkasteltuna- kaan muutos ei ole yhtä suoraviivainen, kuin miltä se näennäisaikamenetelmän perusteella näyttäisi.
Mustanojan artikkeli on yleistajui- nen esitys sosiolingvistisestä tutkimuk- sesta. Se kuvaa esimerkkien avulla hyvin sekä sosiolingvistiikan peruskäsitteistöä että myös sosiolingvistiikan painopiste- alueiden muutosta määrällisestä laadul- liseen ja ryhmästä yksilöön päin. Artik- keli vertautuu Helsinki kieliyhteisönä -kir- jassa (2006) julkaistun Heikki Paunosen artikkelin loppuosaan, jonka aineisto on kerätty samantapaisin menetelmin ja sa- moihin aikoihin. Myös osa tutkittavista puheen piirteistä on samoja. Nämä kaksi artikkelia antavat yhdessä arvokasta tie- toa puheen reaaliaikaisesta muutoksesta Suomessa.
Tampereen kadunnimet menneisyyden kuvaajina
Maija Louhivaara käsittelee artikkelis- saan ”Tampereen kadunnimet – ikkuna
menneisyyteen” Tampereen nimistöä.
Nimistöntutkimuksen kautta Tampereen menneisyyttä ja nykyisyyttä kuvaava ar- tikkeli poikkeaa lähestymistavaltaan eni- ten muista kirjan artikkeleista. Louhi- vaara esittelee artikkelissaan joitakin sa- naetymologioita osoittaen niiden avulla, että Tampereen alkuperäisiä asukkaita ovat olleet saamelaiset. Oletettuja jälkiä saamenkielisestä asutuksesta näkyy Lou- hivaaran mukaan muun muassa Tam- pere-, Hervanta- ja Iidesjärvi-nimissä.
Tampereen nimistöstä löytyy myös run- saasti germaaniseen henkilönnimeen pe- rustuvia kadunnimiä, kuten Härmälän- katu (Herman) ja Jurvalankatu (Jurgen).
Näissä on useimmiten kyse kulttuurilai- nasta, mutta joukossa voi olla myös tu- lokkaiden mukana tulleita nimiä. Pyy- nikki-nimeä Louhivaara pitää suomalais- eikä germaanisperäisenä nimenä, kuten välillä on esitetty.
Louhivaara analysoi myös kadunni- miä, jotka antavat tietoa suomen kielen ja Tampereen paikannimien muutok- sesta. Esimerkiksi soinnilliseen dentaa- lispiranttiin ð ja sen hämäläismurteiseen l- tai r-vastineeseen palautuvat muun muassa Kolismaankadun, Orelmakadun ja Pohleniitynkadun nimiin sisältyvät ni- miainekset. Lisäksi Louhivaara esittelee kansan- tai kirjurin etymo lo gioi ta, joiksi kutsutaan oudon nimen tai nimenosan korvaamista sitä muistuttavalla sanalla, jonka avulla nimeä koetetaan selittää.
Tällaisia ovat todennäköisesti ainakin Hi- kivuori, Messukylä, Rautaharkko, Ristin- arkku ja Virontörmä. Tampereen kadun- nimistö heijastelee yleisemminkin kau- pungin kehitystä antaen samalla tietoa alueen asukkaista, luonnosta, historiasta ja elinkeinoista.
Tampereen vähemmistökielet Moni kirjan artikkeleista käsittelee Tam- pereella puhuttuja vähemmistökieliä.
Ruotsille, venäjälle ja saksalle on kullekin varattu omat artikkelinsa, ja lisäksi muut vähemmistökielet on koottu yhteen ar- tikkeliin. Näkökulma on pääosin histo- riallinen, ja kielten nykytilannetta sivu- taankin vain lyhyesti.
Pohjoismaisten kielten dosentti Harry Lönnroth kirjoittaa Tampereesta Suomen ruotsalaisena kielisaarekkeena.
Kielisaareke viittaa terminä siihen, että alue sijaitsee maantieteellisesti eristyk- sissä varsinaisesta suomenruotsalais- alueesta. Artikkelin teoreettisena viite- kehyksenä on historiallinen kielisosio- logia, ja sen sisältö perustuu pitkälti kaupunkihisto rial liseen kirjallisuuteen.
Vaikka kirjoituksen alaotsikkona onkin
”Ruotsinkielisyys Tampereella 1700-lu- vulta 2000-luvulle”, painopiste tarkaste- lussa on kuitenkin 1800-luvun jälkipuo- liskolta 1900-luvun alkupuolelle. Artik- keli johdattelee alussa kielisosiologian ja monikielisyyden tutkimuksen teo- riaan. Se pohtii hieman epäselvää termiä Tampereen ruotsi ja tämän kielimuodon asemaa Sisä-Suomen ruotsinkielisyy- den tärkeimpänä edustajana. Tämän jäl- keen se esittelee 1800–1900-lukujen tait- teen kielellistä todellisuutta kaupunki- historian näkökulmasta: ruotsinkielisiä leimasi teollistuvassa kaupungissa hyvä koulutustaso, vauraus sekä hyvä näky- vyys elinkeinoelämässä. Suurin osa ruot- sinkielisistä oli kaksikielisiä.
Sami Suodenjoki valottaa artikkelis- saan venäjänkielisten asemaa Tampe- reella vuosina 1899–1918. Tarkastelujakso on lyhyt mutta hyvin perusteltu, sillä tuona ajankohtana yleinen asenne venä-
läisiä kohtaan muuttui melko myöntei- sestä vihamieliseksi. Termillä venäläinen viitataan artikkelissa kaikkiin venäjänkie- lisiin, sillä valtaväestö ei Suodenjoen mu- kaan välttämättä tehnyt eroa eri väestö- ryhmien välille. Suodenjoki on Suomen historian tutkija, ja artikkeli onkin luon- teeltaan enemmän historiallinen kuin kielitieteellinen. Se on tärkeä kuvaus et- nissävytteisen vihamielisyyden syntymi- sestä ja sen seurauksista.
Myös venäjänkieliset olivat Tampe- reella vähälukuisuudestaan huolimatta näkyvä vähemmistö. Koska monet olivat yksityisiä kauppiaita, heillä oli tiivis kos- ketus Tampereen suomen- ja ruotsinkie- lisiin. Lisäksi osa venäläisistä toimi esi- merkiksi valtion virkamiehinä, säätyläi- sinä ja tehtailijoina, ja kesäisin venäläisiä saapui kaupunkiin tekemään katutöitä.
Vuodesta 1913 alkaen Tampereelle sijoi- tettiin myös venäläistä sotaväkeä. Venä- läisten määrä kaupungissa ei päässyt mis- sään vaiheessa kovin suureen nousuun:
Kansallismielisten aktivistien toiminta rajoitti kauppiaiden toimintaedellytyk- siä, ja yleinen mielipide paheksui tampe- relaisnaisten ja venäläissotilaiden välisiä suhteita. Valkoiset teloittivat lähes kaikki venäläiset sotilaat tai venäjää puhuvat si- sällissodan päätteeksi, vaikka nämä eivät olisi olleet punaisten puolella.
Saksan kielen lehtori emerita Brigitte von Witzleben kirjoittaa Tampereen sak- salaisista, joita ei ole juurikaan tutkittu.
Tampereen saksankieliset jakaantuvat kolmeen muuttoaaltoon: Ensimmäisessä ryhmässä olivat 1800-luvulla työn pe- rässä tulleet saksalaiset, jotka sijoittui- vat teollisuuden asiantuntijatehtäviin.
Toinen aalto syntyi, kun ensimmäisen maailman sodan aikana pois muuttaneet tulivat takaisin ja heidän mukanaan seu- rasi myös muita Saksan inflaatiota pake-
nevia. Kolmanneksi saksalaisia on muut- tanut Tampereelle 1960-luvulta alkaen esimerkiksi työn tai puolison vuoksi.
Artikkeli painottaa näistä ensimmäisen muuttoaallon mukana tulleita ja heidän henkilöhistorioitaan. Lisäksi se sisältää kuvauksen saksalaisen seurakunnan ja saksalaisten yhdistysten toiminnasta.
Sirkku Latomaan artikkeli ”Tataarista teluguun” tiivistää jo käsiteltyjen sekä muiden vähemmistökielten tilanteen Tampereella verraten sitä muuhun Suo- meen. Käsittely alkaa 1960-luvulta, jol- loin Suomi oli vielä maastamuuttomaa, ja päättyy vuoteen 2009, jolloin tilanne on jo aivan päinvastainen. Artikkeli on hyvä tilastollinen katsaus ja ponnahdus- lauta monikielisyyteen Suomessa nyt ja ennen, mutta se käsittelee myös monia ti- lastoinnin ongelmia: Kuvaillaanko muut- tajia syntymämaan, äidinkielen vai kan- sallisuuden valossa? Eri tarkastelutavat antavat yleensä hyvin erilaisen kuvan kie- liyhteisöstä. Toisaalta äidinkieliä voi yh- dellä henkilöllä olla virallisesti vain yksi, vaikka käytännössä hänellä olisikin kaksi tasavahvaa käyttökieltä – myös näin tilas- tot hukkaavat kielellistä todellisuutta ku- vaavaa tietoa. Viittomakieli taas ei lain- kaan kuulu Suomessa käytettyyn kieli- luokitukseen, joten viittomakieliset aset- tuvat tilastoihin asiointikielensä mukaan.
Lopuksi
Tampere kieliyhteisönä kuvaa Tampe- retta suomen kielen ja vähemmistökiel- ten näkökulmasta. Vähemmistökielet ovat saaneet kirjassa melko keskeisen aseman, vaikka niiden puhujia on kautta Tampereen historian ollut suhteellisen vähän. Toisaalta monet vähemmistökie- liryhmät ovat olleet kulttuurisesti mer- kittävässä asemassa – esimerkiksi pie-
Sekakielten ja varieteettien tutkimusta monikielisissä yhteisöissä
nen ruotsinkielisen vähemmistön yh- teiskunnallinen vaikutusvalta on Tam- pereella ollut suuri.
Tampere kieliyhteisönä -kirjan näkö- kulma on historiallinen ja kielisosiologi- nen. Painopiste selittyy sillä, että sen kir- joittajakunnasta lähes puolet on muiden alojen kuin fennistiikan edustajia. Siihen verrattuna sisarteos Helsinki kieliyhtei- sönä (2006) keskittyy enemmän suomen kieleen ja nykyhetkeen. Sen pohjana on käytetty enemmän tutkijoiden omaa em- piiristä aineistoa, kun taas Tampere kie- liyhteisönä kokoaa jo tutkittua tietoa yk- siin kansiin.
Kuten Lönnroth kirjan esipuheessa mainitseekin, Tampere kieliyhteisönä on suunnattu kaikille, jotka ovat kiinnostu- neet Tampereen kielimaisemasta. Artik- kelit on kirjoitettu myös maallikot huo- mioon ottaen. Kielen variaatioon pereh- tyneille kirjassa on paljon tuttua, mutta myös mielenkiintoisia yksityiskohtia.
Laura Mikkola etunimi.t.sukunimi@helsinki.fi Heidi Saaristo etunimi.sukunimi@helsinki.fi
Lähteet
Jonninen-Niinekselä, Katja (toim.) 1982: Tampereen puhekieli tutkimuskoh- teena. Folia fennistica & linguistica.
Tampereen yliopiston Suomen kielen ja yleisen kielitieteen laitoksen julkaisuja 6.
Tampere: Tampereen yliopiston Suomen kielen ja yleisen kielitieteen laitos.
Juusela, Kaisu – Nisula, Katariina (toim.) 2006: Helsinki kieliyhteisönä.
Helsinki: Helsingin yliopisto, Suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden laitos.
Paunonen, Heikki 2006: Vähemmistö- kielestä varioivaksi valtakieleksi. – Kaisu Juusela & Katariina Nisula (toim.), Helsinki kieliyhteisönä s. 13–99. Helsinki:
Helsingin yliopisto, Suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden laitos.
Miriam Meyerhoff ja Naomi Nagy (toim.):
Social lives in language. Sociolinguistics and multilingual speech communities.
Celebrating the work of Gillian Sankoff.
Amsterdam: John Benjamins 2008. 365 s.
isbn 978-90-272-1863-6.
Miriam Meyerhoffin ja Naomi Nagyn toi- mittama kirja käsittelee monikielisyyden
ilmenemistä erilaisissa puheyhteisöissä ja korostaa ajatusta siitä, että sosiaalinen maailma vaikuttaa kielen sisäiseen raken- teeseen. Kirja jakautuu kolmeen osaan, joista ensimmäinen käsittelee kieli-ideo- logioita yksittäisten puhujien kannalta.
Toisessa osassa yhdistetään mikro- ja makrososiolingvistiikkaa, ja kolman- nessa osassa yhteinen nimittäjä on kvan-
