73
TEKNIIKAN FILOSOFIAN KALEIDOSKOOPPI
AIRAKSINEN TIMO (2003) Tekniikan suuret kertomuk- set. Filosofinen raportti.
Otava, 399 sivua.
T
imo Airaksinen käsitte- lee kirjassaan tekniikan- filosofiaa. Hän lähtee liikkeelle teknopessimismin ja - optimismin ajatusmaailmoista, tarkastelee tekniikan determi- nismiä, imperatiivia ja autonomi- aa. Teoksen kohde on vaativa, varsinkin, kun Airaksinen heti aluksi toteaa, että tekniikan fi- losofiasta on kirjoitettu paljon, mutta tekniikan filosofiasta ei ole kehittynyt oppirakennelmaa samassa mielessä kuin esimer- kiksi tieteenfilosofiasta. Ei ole olemassa myöskään tekniikan tiedettä, johon termi ”teknolo- gia” etymologisessa merkityk- sessään saattaisi viitata.Mutta tekniikkaa on ja se vai- kuttaa meidän kulttuuriimme ja jokapäiväiseen elämäämme.
Tekniikka itsessään on eräässä mielessä mykkää ja tekniikan spesialistien halua ja kykyä kir- joittaa tekniikasta on usein ste- reotyyppisesti pidetty hyvin ra- jallisena. Siksi tekniikasta kir- joittaa tässäkin tekniikasta kiin- nostunut filosofi, ei filosofias- ta kiinnostunut ”teknikko” tai insinööri.
Teos on kaleidoskooppimai-
nen, kuten Airaksinen itsekin toteaa. Kun tähän kaleido- skooppiin katsoo, näkee erilai- sia asioita riippuen siitä, minkä- laisessa valaistuksessa siihen tarttuu ja miten kaleidoskooppia kääntelee. Airaksisen kaleido- skooppi on lisäksi melko mas- siivinen, ei niinkään materiaalin painavuuden kuin sen määrän vuoksi. Kaleidoskoopin helmiä on paljon ja ne säihkyvät kau- niisti, mutta yksittäisten helmi- en erottaminen on usein vaike- aa.
Teoksen tarkastelutapa ei ole systemaattinen tai tekninen, mikä aiheen kannalta olisi luon- tevaa. Kirjan alaotsikkokin Fi- losofinen raportti lienee vii- sainta ymmärtää ironiaksi: Ai- raksinen kyllä kertoo esipu- heessa todella tehneensä paljon tutkimusta Japanissa Tokiossa Tokyo Institute of Technolo- gyssa (TiTech) lukuvuonna 1999–2000. Mutta jos lukija odottaa raporttia, jossa kerro- taan, mitkä olivat tutkimuksen tavoitteet, ongelmat, tutkimus- menetelmät ja tulokset, joutuu pettymään. Voi olla, että Airak- sinen ymmärtää filosofisen tut- kimuksen tässä kirjassa esittä- mällään tavalla, mutta lukijalle sen antama kuva filosofiasta on kovin kapea.
Airaksisen tyyli on helposti
luettavaa, mutta enemmän ju- tustelevaa kuin tiiviisti etene- vää argumentointia tai retori- sesti kiinteää esseistiikkaa. Ai- heesta siirrytään sujuvasti toi- seen. Tämä pitää kiinnostuksen yllä, mutta jo hetken päästä huomaa olevansa toisessa ai- heessa, eikä edellisestä aihees- ta ole enää selkää muistikuvaa.
Airaksinen puolustelee omaa tekstiään usealla tavalla: veto- amalla filosofisen tekstin vaike- uteen (”Filosofinen teksti ei aina ole helppoa…”) ja lukijan laiskuuteen (…ja argumentaa- tioon perehtymisessä on oma työnsä.) Joutuupa lukija (tieten- kin) myös arvioimaan oman op- pineisuutensa, koska kirjassa käytetään paljon termejä, jotka eivät ole arkikielestämme tuttu- ja, vaan edellyttävät etiikan pe- rusteiden tuntemusta.
ESIMERKIT VALAISEVAT AJATUKSENJUOKSUA Epäilemättä Airaksisen kirja on tärkeä: se käsittelee äärimmäi- sen tärkeitä asioita koko länsi- maisen kulttuurin ja meidän jo- kapäiväisen elämämme kannal- ta, se antaa ajattelulle virikkeitä ja sen esittämät ajatuskulut ovat riittävän epämääräisiä. Ai- raksisen esitystapa on lisäksi sen verran itsekeskeinen ja sub- jektiivinen, että hänen kaikkia
AIKUISKASVATUS 1/2004 KIRJA-ARVIOITA
74
ajatuksiaan ei tarvitse ottaa aina kovin vakavasti. Näin lukijalle ei tule vaikutelmaa, että mestari- ajattelija olisi miettinyt asiat valmiiksi. Parhaimmillaan Airak- sinen onkin silloin, kun hän esittää valaisevia esimerkkejä tekniikan ja arkielämämme yhte- yksistä tai pikku nokkeluuksia teeman tiimoilta tyyliin: ”Mitä Jumala ei pysty tekemään? Hän ei pysty valmistaan viiden eu- ron seteliä. Miksi ei? Siksi että tuo seteli olisi väärennös, oli sen tehnyt Jumala ta Kalle Keh- veli. Vain EU voi laskea liikkeel- le euroissa arvotettuja setelei- tä. Esimerkki osoittaa kuinka sopimukset, tässä tapauksessa demokraattinen perustuslaki, luovat ihmisen maailmaa, yh- teiskuntaa ja sen osasia.” (mt., 54)
Airaksisen metodina on esi- merkein osoittaa erilaisia asioi- ta. Tämä on havainnollista ja houkuttaa usein hyväksymään kirjoittajan näkemykset. Ongel- malliseksi tämän tavan tekee se, että siinä väitetään kovin paljon koko yhteiskunnallisen tai kult- tuurisen ajattelutavan luontees- ta, siis siitä, mitä voimme väit- tää yhteiskunnan kehityksestä.
Otan yhden esimerkin.
Airaksinen väittää ”Kun nostaa broilerin kaupan pakas- tealtaasta, on aivan sama, min- kä niistä ostaa, sillä kaikki ovat teollisen tuotteen tapaan sa- manlaisia eli saman standardin alaisia.” (Airaksinen, 169). Tämä on esimerkki siitä, miten teknis- ten laitteiden tuottama tuotelaji muuttaa maailmaa. Ennen van- haan, kun ihminen valmisti esi- neen, sen yksilöllisyys oli otet- tava huomioon käytössä. Kun tekniikka valmistaa tuotteen, sen yksilöllisyyttä ei ole tarkoi- tus ottaa huomioon. Takuu on sitä varten, että virheellisen
tuotteen saa vaihdetuksi kelvol- liseen. Koska näin on, kulutta- ja ei kiinnitäkään enää huomio- taan yksilöllisen tuotteen erityi- siin ominaisuuksiin, vaan itse tuotemerkkiin: broilerit ovat sa- man valmistajan tuotteina stan- dardisoituja, mutta eri tuotemer- keillä on eroa. Siksi voimme su- juvasti puhua siitä, että jokin polkupyörämerkki tai automerk- ki on hieno, hyvä ja haluttavam- pi kuin jokin toinen. Tätä ilmiö- tä Airaksinen kutsuu arvojen teknodeterminismiksi. Tekniikka irtautuu tekemisen taidosta ja sen tyylistä.
Esimerkki broilerin tuottami- sen ja kuluttamisen suhteesta on esimerkki siitä, miten tekniik- ka määrää ihmisen elämää sisäi- sesti ja ulkoisesti. Airaksinen on kyllä varautunut vasta-argu- mentteihin. Esimerkki on toki rajallinen, mutta Airaksisen mu- kaan ”suppeiden esimerkkien pitäisi riittää teknodeterminis- min hyväksymiseen, sillä mitään muuta näyttöä ei ole tulossa johtuen yhteiskunta-ajattelun luonteesta.” (mt., 169) Tästä Airaksisen laajentaa: ”Kyse on kuitenkin kertomuksesta ja sub- jektiivisen havainnon fenome- nologiasta. Näin ajatellen voi sanoa, että teknodeterminismi on esimerkein kuviteltavissa oleva merkityksellinen tarina, ja sellaisena sen voi myös hyväk- syä.”
Eli idea on suurinpiirtein sel- lainen, että paras tarina voittaa ja siihen on tyytyminen. Kerto- muksen uskottavuus taas riip- puu, sen lisäksi mitä siinä ker- rotaan, myös siitä, kuka kertoo, miten kerrotaan ja kuka kerto- musta kuuntelee ja minkälaises- sa tilanteessa. Kummitusjutun uskottavuus (esimerkiksi post- moderni tekniikan demonisoimi- nen) on hyvin tilannesidonnai-
nen ja siksi myös tarinat teknii- kasta ovat sidoksissa kuulijan teknologiakontekstiin. Airaksi- nen on hyvä tarinankertoja. Ta- rinoiden uskottavuus perustuu kuitenkin myös siihen, minkälai- sin faktoin tarinaa tuetaan, kuinka selkeä on tarinan raken- ne ja minkälaisiin käsitteellisiin ratkaisuihin se tukeutuu. Airak- sista lukiessa ei aina ole kovin vakuuttunut tarinan uskotta- vuudesta, mutta aina ei ole ko- vin huolissaan siitä: tarinat al- kavat muuttua taruiksi.
TEKNIIKKA: TAITOA TEHDÄ JA KÄYTTÄÄ Airaksisen tapa kirjoittaa ja ar- gumentoida on hyvin retorinen.
Hän käsittelee mielenkiintoisel- la tavalla esimerkiksi tekniikka- termin kahta erilaista merkitys- tä – taitoa tehdä ja taitoa käyt- tää. Laulutekniikka tai halkojen hakkaamisen hyvä tekniikka ovat esimerkkejä ensimmäises- tä, laulun äänenvahvistustek- niikka (mikrofoni, vahvistin jne.) taas esimerkki jälkimmäisestä.
Airaksinen siis tekee käsiteana- lyysia, mutta hän ei halua kut- sua sitä sellaiseksi. Airaksinen kirjoittaa: ”Olisi hauska olla vä- littämättä ja vain puhua, tuottaa tekstiä vailla vastuuta sen mer- kityksestä, nojata ilmeiseen ja tukea sitä, mikä on tuttua. Eräis- tä asioista on silti muistutetta- va, eikä muistutus ole yhtä pa- haa ja vastenmielistä kuin mer- kitysanalyysi. Muistutettakoon siis seuraavista totuuksista.”
(161)
Tähän voisi tosikkomaisesti todeta: mitä pahaa ja vastenmie- listä on merkitysanalyysissa ja muuttuuko se vähemmän vas- tenmieliseksi ja pahaksi, jos sitä kutsutaan muistuttamiseksi?
Mitä ovat ”totuudet”, joihin Ai- raksinen vetoaa? Retorisia
AIKUISKASVATUS 1/2004 KIRJA-ARVIOITA
75
suostuttelevia keinoja vastuut- tomalta tekstintuottajalta?
TEKNIKKA, SEN MERKITYS JA ASEMA KULTTUURISSAMME Esipuheessa Airaksinen viittaa tärkeään asiaan: sanojen tekno- logia, tekniikka ja tiede väliseen suhteeseen. Hän suosittaa, että teknologia-sanan tilalla käyt- täisimme aina sanaa tekniikka, kun se on mahdollista, ja tekno- logiaa vain silloin, kun se on erityisistä syistä perusteltua.
Teknologia viittaisi silloin ”kai- ken tekniikan järjestelmään”.
Tekniikka taas erillisiin laittei- siin, niiden toimintaan ja laittei- den kokoelmiin järjestelmissä.
Tärkeä on myös huomata, että usein käytetty ajatuskulku siitä, että tekniikka on sovellet-
tua tiedettä, ei ole pitävä. His- toriassa monet tekniikat ovat kehittyneet tieteestä riippumat- ta (usein jo ennen kuin tiedettä on ollut olemassa) ja myös ny- kytekniikan kehitys suhteessa tieteeseen on monimuotoinen.
Airaksisen tarkastelut Japanin teknisen kehitystyön suhtees- ta tieteellisen perustutkimuksen suhteellisen vaatimattomiin tu- loksiin on kiinnostava. Tieteel- linen tutkimus, sovellettu tie- teellinen kehittämistyö, tutki- mus ja kehitystoiminta voidaan liittää yhteen, mutta samalla ne voivat kulkea omia polkujaan tuloksellisesti ainakin joitakin aikoja ja paikallisesti kehittyen.
Airaksista voi suositella itse- refleksion välineeksi ja ymmär- ryksen lisääjänä: lukija voi miet- tiä omia tarinoitaan tekniikasta
ja huomata, miten eri tavoin asi- oita voidaan suhteuttaa toisiin- sa. Toivottavasti se toimii in- noittajana systemaattiselle tar- kastelulle, ei vain filosofeille, vaan myös tekniikan parissa toimiville insinööreille. Ehkä he voisivat antaa äänen mykälle tekniikalle.
Itselleni kävi niin, että mitä tarkemmin yritin Airaksisen tekstiä lukea, sitä enemmän asia hukkui retoristen keinojen alle.
Mitä enemmän yritän siitä kir- joittaa, sitä enemmän peittyy itse asia: tekniikka, sen merkitys ja asema kulttuurissamme ja ar- jen elämässä. On siis aika lopet- taa ”vastuuton tekstin tuottami- nen”.
AIKUISKASVATUS 1/2004 KIRJA-ARVIOITA
