T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 1 / 2 0 1 3 67 kalakannoissa ja aiheuttaneet siten
myös taloudellisia vahinkoja. Esi- merkiksi kalojen siirtoihin vesis- töstä toiseen liittyy arvaamattomia vaaroja.
Kun kaloja siirretään uusiin ve- sistöihin, loiset voivat levitä niille puolustuskyvyttömiin kalakantoi- hin ja aiheuttaa suuria tuhoja. Tästä on hyvin tunnettu esimerkki laaka- matoihin kuuluva lohiloinen Gyro- dactylus salaris, joka elää luontaises- ti Itämeren lohien iholla, kiduksis- sa ja evillä. Itämeren lohille vaaraton lohiloinen siirtyi 1970-luvun alussa vahingossa Ruotsista ostettujen lo- henpoikasten mukana Norjan ka- lanviljelylaitoksiin ja sieltä edelleen lohikantoihin. Lohien merivaelluk- sen aikana loinen levisi Norjan ran- nikolla vastustuskyvyttömissä lohi- kannoissa, minkä seurauksena lo- hikannat romahtivat seuraavien 30 vuoden aikana peräti 46 joessa.
Tarpeellinen tietoteos
Suomen kalojen loiset on todelli- nen suurtyö, komea 540-sivuinen tieteellisen tarkka tietoteos, joka on selkeästi tarkoitettu ammatti- maiseen käyttöön kalatutkimuk- sen, kalatalouden ja ympäristötut- kimuksen alalla työskenteleville ja opiskeleville. Kirjaan on koottu en- simmäisen kerran täysin kattavasti tietoa Suomen kalojen loisten bio- logiasta ja ekologiasta.
Teoksen toimittajista professo- ri E. Tellervo Valtonen on tehnyt työuransa Jyväskylän yliopiston vesieliöiden loistutkimuksen pro- fessorina, ja filosofian tohtori Tei- ja Hakalahti-Sirén, dosentti Anssi Karvonen ja dosentti Katja Pulkki- nen työskentelevät saman yliopis- ton bio- ja ympäristötieteiden lai- toksella. Heidän lisäkseen kirjoit- tajina on kaikkiaan 14 suomalais-
ta tutkijaa Helsingin, Itä-Suomen, Oulun ja Turun yliopistosta, Åbo Akademista ja Sveitsistä.
Monipuolisesta teoksesta on hyötyä myös kalastajille ja kaikille luonnosta ja sen monimuotoisuu- desta kiinnostuneille. Kirjan lop- pusivuilta löytyy monille lukijoil- le hyvin tarpeellinen loisten biolo- giaan liittyvä sanasto sekä liitteek- si koottu luettelo kaikissa Suomen kaloissa esiintyvistä loislajeista pe- rustietoineen.
Onneksi teoksessa ei ole tingitty kuvien määrästä. Artikkelien suu- ret avauskuvat jaksottavat sisältöä selkeästi aiheen mukaan. Loisin- taan liittyvät kuvat ovat hyvin in- formatiivisia, mutta niiden valin- nassa on huomioitu myös visuaa- linen ilme. Runsas kuvitus sisältää havainnollisia graafisia esityksiä, mikroskooppikuvia sekä muita loisten eri kehitysvaiheiden tun- nistamisessa tarvittavia yksityis- kohtaisia valokuvia ja piirroksia.
Jukka Aallon suunnittelema ulko- asu kokoaa kaiken tieteellisen ma- teriaalin tyylikkääksi kokonaisuu- deksi.
Vaikka kirjan sisällysluettelo onkin yksityiskohtainen ja selkeä, myös lois- ja kalalajit sekä artikke- lien tärkeimmät hakusanat sisäl- tävä hakemisto olisi ollut tarpeel- linen näin paljon tietoa sisältäväs- sä teoksessa.
Kirjoittaja on tietokirjailija ja biologi.
Innovaatiokeskuksia ei synny ilman tieteen tukea
Markku Mattila Antti Hautamäki ja Kaisa Oksanen: Suuntana
innovaatiokeskittymä. Jyväskylän yliopisto 2012.
Antti Hautamäen ja Kaisa Oksasen kirja on syntynyt tarpeesta koota yhteen innovaatiotutkimuksen tie- to innovaatioiden synnystä ja edel- lytyksistä, joiden vallitessa voi syn- tyä innovaatiokeskittymiä. Aihe on mitä ajankohtaisin, kun Euroopan finanssikriisin varjossa ollaan ra- kentamassa innovaatioiden varaan uutta nousua. Euroopan unionin strategia 2020 puhuu innovaatio- unionista. On korkea aikaa ym- märtää, mistä siinä käytännössä on kyse. Tiedepolitiikan kannalta on keskeinen kysymys, mikä on tie- teen ja innovaatioiden suhde, tar- vitaanko tiedettä kun tavoitellaan globaaleja, kansallisia tai alueelli- sia innovaatiokeskittymiä.
Kirja on innovaatiokeskitty- mien ”käsikirja”. Se kuvaa mitä in- novaatiot ja innovaatiokeskittymät ovat ja miten niitä tulisi rakentaa.
Lopussa tekijät tiivistävät asian- sa kymmeneen suuntaviittaan, joi- ta he toivovat pohdittavan ajatte- lumalleina, kun innovaatiopoli- tiikkaa toteutetaan. Tämän vuok- si kirja on tervetullut teoreettinen tuki, kun Tutkimus- ja innovaa- tioneuvostossa pohditaan parhail- laan toisaalta tiedepoliittisia ja toi- saalta innovaatiopoliittisia suunta- viivoja maamme tulevan kehityk- sen linjaksi.
Tekijät tekevät selväksi, että yri- tykset ovat tärkeimmät toimijat in- novaatiossa ja niiden realisoinnis-
68 T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 1 / 2 0 1 3
sa. Innovaatiot ja niiden hyödyntä- minen ovat uudistuvan yrityksen välttämätön piirre. Koska innovaa- tiokeskittymät ovat kuitenkin aina yliopistopaikkakuntia, on tärkeää kehittää yliopistojen roolia.
Tekijät korostavat, että merkit- tävät innovaatiot syntyvät ja nii- tä kehitetään tutkimustoiminnas- sa. Enää ei ole kyse tieteessä syn- tyvän uuden tiedon siirtämises- tä hyödyntäjälle, yritykseen, vaan nyt tieteen tekijät osallistuvat yh- dessä tieteen ongelmien määritte- lyyn ja tutkimuksen kautta vastaus- ten löytämiseen. Ongelman ratkai- seminen luo uutta tieteellistä tietoa mutta myös innovaatioita.
Yliopistot ovat innovaatiokes- kittymissä tärkeitä paitsi uuden tie- don tuottajina myös osaajien kou- luttajina. Osaajien kouluttamisessa myös tutkimukseen osallistumisel- la ja siinä oppimisella on suuri mer- kitys. Tutkimuksen kautta asian- tuntijat ovat myös yrityksissä osaa- jia, jotka tuntevat ilmiöiden omi- naisuudet ja piirteet.
Tieteen laadulla on merkitys- tä. Eturivin tiede synnyttää uusin- ta tietoa ja ymmärrystä, jota ei vie- lä muualla ole. Se antaa siten mah- dollisuuden aivan uusiin avauksiin.
Huipputiede on myös vetovoima- tekijä, joka saa nuoria tutkijoita ja kansainvälisiä huippuja hakeu- tumaan yhteistyöhön. Tämä tekee mahdolliseksi globaalien verkosto- jen rakentamisen ja kansainvälises- ti merkittävien innovaatiokeskitty- mien syntymisen. Innovaatiokes- kittymissä pitää olla kansainväli- sesti arvostettua ja tunnustettua osaamista. Tämä on täysin mah- dollista Suomessa, siitä meillä on jo esimerkkejä.
Tekijät korostavat laaja-alai- sen tiede- ja innovaatiopolitiikan
merkitystä. He puhuvat yleisestä ja erityisestä innovaatiopolitiikasta.
Yleinen innovaatiopolitiikka luo edellytyksiä (koulutus, tutkimus, rahoitus), erityinen innovaatiopo- litiikka tekee valintoja ja osoittaa painotettavia aloja ja kohteita.
Mitä sitten pitäisi tutkia, mi- hin erityisen innovaatiopolitiikan keinoja tulisi kohdentaa? Tutki- jat viittaavat merkittävien ongel- mien, ihmiskunnan suurten haas- teiden tunnistamiseen, jolla on jo tiedepoliittista sisältöä. Ne ovat rat- kaisemisen arvoisia ongelmia, jois- ta on planetaarinen tiedon tarve ja joihin kannattaa panostaa, tutki- jat painokkaasti kirjoittavat. Tääl- lä yhtyvät tieteen ja kestävän inno- voinnin ideat sekä liiketaloudelli- nen kannattavuus.
Suomesta on tullut pitkäjäntei- sen tutkimuksen edellytyksiin pa- nostamisen kautta merkittävä tie- demaa. Innovaatiotutkimus on alue, jonka merkitys tulee koros- tumaan, ja jossa meidän tutkijoil- lamme on mahdollista olla edellä- kävijöitä.
Hautamäen ja Oksasen kirja on tervetullut käytännönläheinen tut- kimusyhteenveto ja käsikirja mo- nille toimijoille. Sen soisi johta- van entistä laajemmin innovaatio- ta koskevan ymmärryksen ja tutki- muksen käyttöön päätöksenteossa.
Tästä on taustatukea myös siihen työhön, mitä Kataisen hallituksen ohjelmassa on kaavailtu alueellis- ten innovaatiokeskittymien vah- vistamiseksi.
Kirjoittaja on professori ja Helsingin Yliopiston HEINE-verkoston tutkimus- johtaja.
Tiedosta, tieteen rajoista ja ontologian ongelmista
Kullervo Rainio Heikki Mäntylä: TOTTAKAI vai Totta… kai. Omakustanne 2012.
Kun on kahlannut läpi 400 sivua
”virallista metafysiikkaa” löytääk- seen filosofisen selvityksen olemas- saolosta ja esitys huipentuu Quinen määritelmään, jonka mukaan ole- massaolo on ”kvanttorilla sidotun muuttujan arvona olemista”, olo tuntuu jotenkin eteeriseltä. Siinä mielentilassa sopii paneutua Heik- ki Mäntylän paitsi henkevään myös järkevään filosofiseen monologiin TOTTAKAI vai Totta... kai, jolloin ajattelu saa taas pitävän otteen to- dellisuudesta.
Mäntylän osaksi epistemologi- nen, osaksi ontologinen essee läh- tee liikkeelle informaatiokäsitteen selventämisestä ja tekee tässä tiu- kan eron datamuotoisen informaa- tion ja inhimillisen tiedon välillä – tärkeä seikka, joka on tyystin unoh- tunut niiltä, jotka kuvittelevat tieto- tekniikan aikakaudelle siirtymisen merkinneen automaattisesti valta- vaa tiedonlisäystä. Tekijä näkee in- formaatiotulvan vievän suorastaan vaarallisella tavalla harhateille:
”Yrityselämän päätöksenteko harhailee akuuteissa operatiivisissa ongelmis- sa, koska johdon on yhä vaikeampaa muodostaa kokonaisnäkemystä infor- maation kaaoksessa ja muutoksen ryt- missä… Strateginen suunnittelu, jonka pitäisi olla ylimmän johdon tärkein funktio, jää sivuasiaksi, tai jopa sekin annetaan konsulttien tehtäväksi…
Poliitikko on ehkä vielä kaoottisem- massa tilanteessa pyrkiessään säilyttä- mään asemansa ja etenemään urallaan.
Ideologisille linjauksille ei jää aikaa, tilaa eikä kapasiteettia.” (s. 14–15)
Luvussa ”Tiedon mahti” tekijä sukeltaa jo syvälle ja esittää terävää
