Aito kumppanuus tavoitteena
Tampereen lapsiperhepalveluja järjestävien toimijoiden ylisektorinen yhteistyö ja sen kehittäminen
Katariina Hämäläinen Annika Kankainen
OPINNÄYTETYÖ Marraskuu 2020
Sosionomi (ylempi AMK)
Sosiaalialan erityisasiantuntijan ylempi tutkinto-ohjelma
Tahdotko mut tosiaan kumppanuuteen vakavaan
pitkin polkuu iloista rinnallasi tarpomaan manselaisii lapsiperheitä nyt
päivästä toiseen tukemaan yhteistoimijuuden kanssas jakamaan
TIIVISTELMÄ
Tampereen ammattikorkeakoulu Sosiaalialan ylempi AMK
Sosiaalialan erityisasiantuntijan ylempi tutkinto-ohjelma HÄMÄLÄINEN, KATARIINA & KANKAINEN, ANNIKA:
Aito kumppanuus tavoitteena
Tampereen lapsiperhepalveluja järjestävien toimijoiden ylisektorinen yhteistyö ja sen kehittäminen
Opinnäytetyö 112 sivua, joista liitteitä 8 sivua Marraskuu 2020
Tässä opinnäytetyössä kartoitettiin Tampereen kaupungin lapsiperheiden sosi- aalipalveluiden työntekijöiden ja perheverkon järjestötoimijoiden kokemuksia yh- teistyön nykytilasta ja sen kehittämistarpeista. Lisäksi tarkoituksena oli tuottaa tutkittua tietoa siitä, miten kehittää yhteistyötä kohti kumppanuutta. Tavoitteena oli ammattilaisten tiedon ja aidon kumppanuuden lisääminen eri sektoreiden vä- lillä siten, että palveluihin ohjaaminen helpottuisi ja palvelujen kohdentumi- nen sekä oikea-aikaisuus toteutuisivat asiakaslähtöisesti. Työn keskeisiä käsit- teitä ovat yhteistyö, verkostot, kumppanuus sekä ylisektorinen ja muuttuva hyvin- vointiyhteiskunta.
Tutkimus toteutettiin monimenetelmällisenä kehittämistutkimuksena hyödyntäen sähköistä kyselytutkimusta sekä digitaalisia kehittämistyöpajoja. Tutkimuksen kohdejoukkona oli perheverkon järjestöjen toimijoita sekä lapsiperheiden sosiaa- lipalveluiden työntekijöitä. Saadut vastaukset analysoitiin aineistolähtöisellä si- sällönanalyysilla sekä tilastollisella analyysilla.
Tutkimuksen tuloksista selvisi, että ylisektorinen yhteistyö koettiin vastanneiden mukaan merkityksellisenä ja sen nähtiin hyödyttävän asiakasperheitä. Yhteis- työtä haluttiin tehdä ja kehittää, mutta strategia siitä puuttui työntekijöiltä ylisek- torisesti. Tulosten perusteella yhteistyön nykytila on hajanainen. Tutkimukseen osallistuneilla on jaettu ajatus yhteistyön keskeisistä haasteista, ja tämän myötä yhteiset kehitysideat aidon kumppanuuden mahdollistamiseksi. Näitä olivat yh- teistyömallin ja resurssien puute sekä tiedonkulun haasteet ja yhteistyön tekemi- sen henkilöityminen sekä henkilösuhderiippuvuus. Yhteistyötä voitaisiin kehittää kohti kumppanuutta yhteisillä rakenteilla, dialogisella työotteella, säännöllisillä yh- teisillä tapahtumilla ja verkostoilla sekä toimivalla palvelukortistolla.
Kehittämisehdotuksena on tarvittavat toimenpiteet kumppanuuden saavutta- miseksi sisältävän yhteistyömallin ja strategian ylisektorinen luominen Tampe- reen lapsiperheiden sosiaalipalveluja tarjoaville toimijoille. Aito kumppanuus yli- sektorisesti säästää resursseja, mikäli sille luodaan puitteet ja mahdollisuudet.
_______________________________________________________________
Asiasanat: kumppanuus, ylisektorinen yhteistyö, lapsiperheiden sosiaalipalvelut
ABSTRACT
Tampereen ammattikorkeakoulu
Tampere University of Applied Sciences Master’s Degree in Social Services
HÄMÄLÄINEN, KATARIINA & KANKAINEN, ANNIKA:
Valuable Partnership as a Goal in Collaboration
Cross-Sector Collaboration in Child Welfare Services in the City of Tampere Master’s thesis 112 pages, appendices 8 pages
November 2020
Improving cross-sector collaboration between the public and the third sector has been one of the key objectives in the health and social welfare reform that has taken place in the Finnish society in recent years.
The purpose was to examine and describe the experiences that the employees of the city of Tampere in Child Welfare Services and of the third sector operators on that same field have about the current status of the collaboration.The purpose of this thesis was also to develop the existing collaboration towards a more valu- able partnership.
Both qualitative and quantitative methods were applied in the study. The data were collected by means of a questionnaire and online workshops.
The data were analyzed by data-based content analysis.
The results reveal that the status of the collaboration needs improving. The re- sults indicated that better communication and a co-operative model are needed to improve the collaboration.
Overall, the study suggests that the employees of both sectors aspire to collabo- rate more and share a vision about how essential a working collaboration be- tween the sectors is. The study also suggests that a partnership is believed to be valuable and beneficial to the families in child welfare services in Tampere.
Key words: cross-sector, collaboration, partnership, child welfare services
SISÄLLYS
1 JOHDANTO ... 7
2 OPINNÄYTETYÖN TAUSTA JA TARKOITUS ... 9
2.1 Aiheen ajankohtaisuus ... 9
2.2 Sektorien Suomi ja yhteistyö hyvinvointiyhteiskunnassa ... 12
2.2.1 Toimintaympäristönä Tampereella toimivat verkostot ... 16
2.2.2 Lapsiperheiden sosiaalipalvelut ... 17
2.2.3 Perheverkon järjestöt ... 19
2.3 Tutkimuksen tarkoitus, tavoite ja tutkimuskysymykset ... 19
3 YLISEKTORINEN YHTEISTYÖ SOSIAALIALALLA... 21
3.1 Tutkimuksia yhteistyöstä ... 21
3.2 Yhteistyön eri tasot ... 25
3.2.1 Yhteistyö ... 26
3.2.2 Verkostot ... 29
3.3 Kumppanuus ... 30
3.3.1 Luottamus ... 33
3.3.2 Dialogisuus ... 34
3.4 Yhteenveto ... 36
4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS JA ANALYYSI ... 38
4.1 Tutkimusote ... 38
4.2 Aineiston keruumenetelmät ... 40
4.2.1 Kyselylomake ... 41
4.2.2 Digitaalinen työpaja ... 43
4.3 Aineiston analyysi ... 45
5 YHTEISTYÖN NYKYTILA JA SEN KEHITTÄMINEN ... 48
5.1 Yhteistyön nykytila kyselytutkimuksen mukaan ... 48
5.1.1 Roolit ... 48
5.1.2 Yhteistyö ... 51
5.1.3 Palveluyhteistyö... 64
5.1.4 Kyselytutkimuksen tulosten yhteenveto ... 69
5.2 Kumppanuutta kehittämässä digitaalisesti ... 73
5.2.1 Tunnettuus ja tieto ... 74
5.2.2 Laadukkaan yhteistyön kriteeristö ... 77
5.2.3 Luottamus, yhteistoimijuus, kumppanuus ... 79
6 JOHTOPÄÄTÖKSET JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET ... 81
6.1 Tulosten tarkastelu ... 81
6.1.1 Yhteistyön nykytila Tampereella ... 81
6.1.2 Kohti kumppanuutta – mitä se vaatii ... 83
6.2 Kehittämisehdotukset ... 87
7 POHDINTA ... 91
7.1 Tutkimusaiheen ajankohtainen tarkastelu ... 91
7.2 Opinnäytetyön luotettavuus ja eettisyys ... 93
7.3 Jatkotutkimukset ... 96
7.4 Loppupohdinta ... 97
LÄHTEET ... 99
LIITTEET ... 105
Liite 1. Saatekirje ... 105
Liite 2. Kyselylomake Tampereen kaupungin työntekijöille ... 106
Liite 3. Kyselylomake järjestöjen edustajille ... 109
Liite 4. Työpajojen rakenne ... 112
1 JOHDANTO
Suomalaisen sosiaali- ja terveyshuollon rakenteet ovat vaatineet uudistamista jo pitkään. Väestön ikääntyminen, syntyvyyden laskeminen ja maaseutujen autioi- tuminen ovat esimerkkejä siitä, miksi rakenneuudistusta tarvitaan. Suomalaisten yhdenvertainen palveluiden saatavuus olisi turvattava. Tämä nähdään saavutet- tavan, mikäli palveluiden tarjoamisesta vastaisi maakunnat kuntien sijaan. Julki- nen sektori tulee edelleen olemaan päävastuussa palveluiden järjestämisestä, mutta yksityinen sekä kolmas sektori voivat täydentää palveluita ja järjestöjen roolia vahvistetaan ja heidän mahdollisuuttansa tuottaa palveluita turvataan.
Lapsi- ja perhepalveluiden kehittäminen jatkuu edelleen ja sen on tarkoitus jatkua yli hallituskausien. Opinnäytetyömme aiheen tärkeys ja ajankohtaisuus korostuu tutkimuksen tekoajankohtana, sillä viime hallituskaudella luotiin rakenteita perhe- keskuksille, joita on nyt ryhdytty toteuttamaan eri kunnissa. (Soteuudistus.fi 2020.)
Toimintaympäristön muuttuessa tulee suomalaista hyvinvointipolitiikkaa tarkas- tella uudesta näkökulmasta; seudullisesti ja paikallisesti. Kunnat ovat tässä kes- keisessä asemassa, mikäli tarkistellaan paikallista toimintamallia, mutta pelkäs- tään kuntien varassa ei hyvinvointipolitiikkaa voi enää harjoittaa. Jotta paikallisia voimavaroja ja osaamispotentiaalia saadaan hyödynnettyä, nousee kuntien ja muiden toimijoiden kuten järjestöjen yhteistyö keskeiseen asemaan. Yhtenä läh- tökohtana voidaan ajatella sitä, että julkisen ja kolmannen sektorin toimijoiden tehtävät ja suhteet ovat lähentyneet ja yhteistyössä kannustetaan luomaan uusia toimintamalleja. (Möttönen 2005, 55–56.) Tämän opinnäytetyön tutkimusvuonna 2020 COVID-19 pandemia nosti tämän tarpeen konkreettisesti yhteiskunnassa esille ja myös vauhditti järjestöjen ja kuntien välisen yhteistyön kehittymistä.
Tekemämme taustatyön perusteella Tampereella ei ole varsinaisesti tutkittu kol- mannen ja julkisen sektorin välistä yhteistyötä, vaikka yhteistyötä ja kumppa- nuutta on kehitetty jo vuosia esimerkiksi Kumppanuus 2020 -hankkeen myötä.
Suomessa aihetta on tutkittu pääosin pienissä kunnissa. Tampere on Suomen
kolmanneksi suurin kaupunki, joten opinnäytetyömme tuo myös uutta kuvaa suu- ren kaupungin lapsiperheiden palveluiden yhteistyön tilasta, sen tutkimisesta ja kehittämisestä tästä näkökulmasta.
Kiinnostuimme tekemään aiheesta opinnäytetyön, sillä meillä molemmilla tämän opinnäytetyön tekijöillä on vuosien työkokemus eri sektoreilta lapsiperheiden pal- veluista. Näkemystemme kohdatessa kirkastui jokapäiväisessä työssämme ole- vat ylisektorisen yhteistyön haasteet ja vahvuudet. Aihe on herättänyt paljon aja- tuksia lapsiperheiden parissa työskentelevissä työntekijöissä – olemme läpi koko tutkimusprosessin saaneet palautetta siitä, miten tärkeää aiheen tutkiminen on.
Usein yhteistyöstä keskusteleminen ja sen kehittäminen tapahtuu tutkimusten mukaan johtotasolla, joten koimme tärkeäksi tutkia aihetta yhteistyötä tekevien ammattilaisten näkökulmasta ja tuoda heidän ääntään aiheesta kuuluviin. Ajatuk- siemme keskiössä on koko prosessin ajan ollut asiakas, ja asiakkaan etu on mo- tivoinut meitä kumppanuuden tutkimisessa ja kehittämisessä. Tampereella on paljon toisistaan tietämättömiä toimijoita sekä runsaasti verkostoja lapsiperhei- den asioissa - miten palvelut saataisiin kohdentumaan oikea-aikaisemmin ja asi- akkaan tarpeet paremmin huomioiden?
Opinnäytetyö toteutetaan monimenetelmällisenä kehittämistutkimuksena, jossa hyödynnetään sekä sähköistä kyselytutkimusta että digitaalisia kehittämistyöpa- joja. Tutkimuksessa osallistetaan yhteistyön nykytilan kartoittamiseen sekä kehit- tämiseen niin Tampereen kaupungin kuin Tampereella lapsiperheiden asioissa toimivien järjestöjen työntekijöitä.
Ensisijaisena tavoitteena ylisektorisessa kumppanuudessa on yleensä halu tuot- taa parempia palveluita asiakkaille siten, että yhteistyöstä hyötyvät myös tuotta- miseen osallistuvat tahot. Tällä pyritään saamaan aikaan sekä resurssi- ja kus- tannussäästöjä että vaikuttavuutta. Myös aikaisemmin mainitsemamme toimin- taympäristöjen muutokset lisäävät painetta monialaiseen yhteistyöhön ja kump- panuusasetelmien pohtimiseen eri sektoreiden välillä. (Maijanen & Haikara 2014, 40.) Tavoitteenamme onkin ammattilaisten tiedon ja aidon kumppanuuden lisää- minen Tampereella sektoreiden välillä siten, että palveluohjaus helpottuisi ja pal- veluiden kohdentuminen sekä oikea-aikaisuus toteutuisivat asiakaslähtöisesti.
2 OPINNÄYTETYÖN TAUSTA JA TARKOITUS
2.1 Aiheen ajankohtaisuus
Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus on hallituksen ohjelma sote-uudistuk- sessa, jonka tavoitteena on vahvistaa perustason palveluja sekä siirtää painopis- tettä ehkäisevään työhön. Sosiaali- ja terveysministeriö on käynnistänyt ohjel- man, jota tukee ja koordinoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Tulevaisuu- den sosiaali- ja terveyskeskus ohjelmaa toteutetaan kehittämishankkeissa eri puolilla Suomea ja kunnat ovat saaneet niihin valtionavustuksia. (Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2020c.)
Perhekeskus on osa edellisen hallituksen lapsi- ja perhepalveluiden muutos (LAPE) kärkihanketta. Perhekeskus sisältää lapsille ja perheille suunnattuja, hy- vinvointia ja terveyttä edistäviä palveluita. Se yhteensovittaa kuntien, kuntayhty- mien sekä seurakuntien ja järjestöjen palveluita ja toimintaa. Tämän kasvavan yhteistyötarpeen ja -vaateen nojalla tämä tutkimus on hyvin ajankohtainen. Per- hekeskusta ei ole tarkoitettu fyysisesti toimivaksi taloksi vaan verkostoksi, joka yhdistää nyt erillään olevat palvelut. Perhekeskus tuotetaan lähipalveluperiaat- teella eli palveluiden tulee olla helposti saavutettavissa ja jopa kotiin jalkautuvina.
Verkkopalveluiden kehittäminen on omana isona osanaan uudistusta. (Tervey- den- ja hyvinvoinnin laitos 2020a.)
Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen määritelmän mukaan peruspalvelujen koko- naisuus koostuu lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kokonaisuudesta, jotka muodostuvat sosiaali-, terveys-, opetus-, liikunta-, ja kulttuurialojen palveluista.
Näitä täydentävät seurakuntien, järjestöjen ja yksityisten palveluntuottajien pal- velut (Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2020a). Tampereella tästä täydentävästä järjestöjen palvelusta toiminnassa olevana esimerkkinä Mannerheimin lasten- suojeluliiton Tampereen osaston Eron ensiapupisteen toiminta, joka on yhtenä suurena toimijana Tampereen kaupungin perheoikeudellisten palveluiden rin- nalla tuomassa palveluita eroavien vanhempien avuksi (MLL Tampereen osasto n.d). Lähisuhdeväkivaltaan liittyen sekä Setlementti Tampere että Tampereen
Ensi- ja turvakodin monimuotoiset palvelut sekä täydentävät että tuovat erikois- osaamista palvelukentälle.
KUVIO 1. Perhekeskuksen tehtävät (Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2020a) Perhekeskusmallia on kehitetty jo Pirkanmaan lapsi- ja perhepalveluiden muu- tosohjelma LAPE-hankkeen yhteydessä, joka oli osa vuosien 2015–2019 halli- tuksen sote-uudistuksen kärkihanketta. Perhekeskuksen tehtävät ovat nähtä- vissä kuviosta 1. Vuonna 2018 koulutettiin perhekeskusagentteja eri puolille maa- kuntaa toiminnan kehittämiseksi ja vakiinnuttamiseksi. Perhekeskusalueita on Tampereella viisi. Perhekeskusten kehittämisessä ja ylläpidossa on mukana kau- pungin hallinnon tasoinen ryhmä, alue-esimiesten ryhmä sekä työntekijätason toimijaryhmä. Esimiesten sekä työntekijätason ryhmissä ovat edustettuina niin seurakunnan, järjestöjen kuin Tampereen kaupungin työntekijöitä.
Saman aikaisesti tämän opinnäytetyön aineiston keruuvaiheen kanssa Sosiaali- ja terveysministeriö toteutti Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskuksen -ohjel- maan liittyen kansallisen verkkotyöpajan 4.5.–25.5.2020. Kehittämistyöhön sai- vat osallistua kaikki sidosryhmät kuten kunnat ja järjestöt, koulutusorganisaatiot sekä yritykset. “Tavoitteena oli innovoida uusia toimintatapoja ja tarjota eri sidos-
ryhmille mahdollisuus osallistua Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskuksen yh- teiseen rakentamiseen”. (Soteuudistus.fi 2020.) Työpajan tulokset julkaistiin ke- säkuussa 2020 soteuudistus.fi -sivustolla. Noin puolet osallistujista edusti järjes- töjä ja toinen puoli koostui niin kuntatoimijoista, kansalaisista kuin yritysten ja koulutus- ja kehittämisorganisaatioiden edustajista.
Tulosten mukaan sidosryhmien näkemykset olivat hyvin samansuuntaisia, mutta eri sidosryhmillä oli selvästi omia painotuksia. Kuntatoimijat näkivät roolinsa pal- veluketjujen rakentajina niin sote-palveluiden kuin muiden toimijoiden välillä ja järjestöjen edustajat näkivät, että heidän roolinaan olisi tuoda asiakkaiden ääni esiin sekä kokemusasiantuntijuuden toteuttaminen. Kuntatoimijat korostivat yh- teistyömallin uudistamista ja järjestötoimijat sähköisten palveluiden edistämistä.
Kuntien edustajat olivat arvioineet muiden osallistujien antamista ideoista, että järjestöjen varhaisen tuen palveluihin ohjaamista tulisi kehittää siten, että asiak- kaita ohjattaisiin palveluiden pariin jo lievien haasteiden vaiheessa. Järjestöjen edustajat toivoivat, että heidän erityisasiantuntijuuttaan hyödynnettäisiin parem- min monialaisessa yhteistyössä ja ehkäisevässä työssä. (Soteuudistus.fi 2020.) Verkkotyöpajan tulokset ovat samansuuntaisia tämän opinnäytetyön tulosten kanssa – näitä avataan lisää myöhemmin tässä opinnäytetyössä.
Tämän opinnäytetyöprosessin aikana yhteistyö julkisen ja kolmannen sektorin välillä sai uusia muotoja suomalaisessa yhteiskunnassa odottamattomalla ta- valla. Tuore Sosiaalibarometri julkaistiin kevään 2020 COVID-19 aiheuttaman pandemian ja siitä seuranneen poikkeustilan seurauksista. Heinäkuussa 2020 julkaistu artikkeli Sosiaalibarometrin tuloksista kertoo, että kolmannen sektorin rooli vahvistui viranomaistoiminnan kumppanina pandemian myötä. Sosiaaliba- rometriin vastanneet kuntien sosiaali- ja terveysjohtajat kertoivat, että korona-ai- kana käynnistettiin uusia toimintamuotoja yhdessä kolmannen sektorin toimijoi- den kanssa. Varsinkin ikääntyneille järjestettiin räätälöityä tukea kuten asiointi- ja ruoka-apua samoin kuin lapsiperheille. Työvoimapalveluissa uutta yhteistyötä ke- hitettiin vaikeimmin työllistyvien ryhmätoimintoihin sekä etänä toteuttavaan kun- touttavaan työtoimintaan. Kiitosta sai etenkin järjestöjen ja vapaaehtoisten aktii- visuus sekä ketterä siirtyminen uusiin toimintatapoihin. (Sosiaalibarometri 2020.)
Kääntöpuolena poikkeusolot osoittivat myös sen, kuinka haavoittuva suomalai- nen sosiaaliturva on kriisin edessä. Julkiset palvelut tavoittivat ja kykenivät vas- taamaan tarpeisiin vain osittain ja viimesijaisen vastuun turvaverkon pettämisestä kantoivat niin järjestöt kuin seurakunnan diakoniatyö. Voidaankin todeta, että näillä toimijoilla on edelleen ratkaiseva rooli kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten pärjäämisessä. Pohdittavaa jääkin sosiaaliturvan uudistuksessa sille, missä määrin riskit jätetään kansalaisyhteiskunnan hoidettaviksi ja, mikä on julkisen toimijan osuus, näin kiteyttää artikkelissa tutkimuspäällikkö Minna Kivi- pelto. (Sosiaalibarometri 2020.)
Yhteiskunnalliset muutokset sekä rakenteellisella tasolla että poikkeusaikoina osoittavat sen, että kuntien ja järjestöjen yhteistyö on ajankohtaisempaa ja mer- kityksellisemmässä roolissa kuin aikoihin. Tämä opinnäytetyö tuo tietoon ja nä- kyväksi yhteistyön nykytilaa Tampereella lapsiperhepalveluissa sekä luo tutki- mukseen perustuen kehitysehdotuksia aiheeseen sekä yleisellä että paikallisella tasolla. Tämän myötä tulevaisuuden jatkuvasti muuttuva toimintaympäristö olisi kohdattavissa selkeämmillä rakenteilla ja vahvemmalla yhteistyöllä – aidolla kumppanuudella.
2.2 Sektorien Suomi ja yhteistyö hyvinvointiyhteiskunnassa
Suomalainen yhteiskunta koostuu sektoreista. Näitä ovat yleisessä puheessa jul- kinen sektori, yksityinen sektori, kolmas sektori tai kansalaisyhteiskunta kuten alla olevassa kuviossa on jaoteltu sekä neljäs sektori eli kotitaloudet. (Nivala 2010, 201–204.) Tässä opinnäytetyössä käsitellään ylisektorisen yhteistyön nä- kökulmasta julkista sektoria tarkoittaen Tampereen kaupunkia ja kolmatta sekto- ria tarkoittaen Tampereella toimivia järjestöjä.
KUVIO 2. Yhteiskunnan toimijat kolmio (Nivala 2010, 204, muokattu).
Kuntien ja järjestöjen yhteistyössä on laajemmalla tasolla kysymys hyvinvointi- valtion ja kansalaisyhteiskunnan suhteesta. Yhteistyötä onkin siten hyvä tarkas- tella myös sekä hyvinvointivaltion tehtävien hoidon että kansalaisyhteiskunnan rakentamisen näkökulmasta. On keskeistä, että järjestöjä ei nähdä vain kuntien palvelutuotannon täydentäjinä, vaan yhteisöllisyyden ja kansalaisyhteiskunnan edistäjinä sekä rakentajina. Kansalaisyhteiskunnan ja paikallisyhteisöjen merki- tys on jäänyt hyvinvointivaltion rinnakkaisina ja täydentävinä tekijöinä liian vähälle huomiolle. (Möttönen & Niemelä 2005, 4–7.)
Vastuu suomalaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta on hajautunut siten, että jul- kishallintokeskeisestä hyvinvointivaltiosta on siirrytty monitoimijamalliin, jossa yh- teistyötä julkisen ja kolmannen sektorin välillä suositaan. Elävä ja toimiva kansa- laisyhteiskunta on hyvinvointiyhteiskunnan syntymisen edellytys ja sen jatkon tae. Kansalaisyhteiskunnalla tarkoitetaan enemmän kuin pelkkää järjestötoimin- taa – se on kaikkea ihmisten ja perheiden yhteisöllisyyttä yksityisyyden ulkopuo- lella. Kansalaisyhteiskunta on kansalaisten omaehtoiseen toimintaan perustuvaa ja täten julkisesta vallasta vapaata. Sen toimijat ovat erilaisia kansalaisten yh- teenliittymiä. (Möttönen & Niemelä 2005, 3–4; Nivala 2010, 204.)
Suomessa vastuu hyvinvointipalveluiden järjestämisestä on kuitenkin julkisella hallinnolla eli valtiolla ja kunnilla. Lainsäädännöllä valtio määrää mitä palveluita kuntien on tarjottava asukkailleen. (Niiranen 2010, 90–92.) Kuntalain 410/2015,
Julkinen valta valtio ja kunnat
Markkinatoimijat Yksityiset yritykset
Kotitaloudet Yksilöt ja perheet Kansalaisyhteiskunnan toimijat
kansalais- ja etujärjestöt, puolueet, uskon- nolliset yhdyskunnat, säätiöt, kansan- ja kansalaisopistot, vapaaehtoistyön yhtei- söt, yhteiskunnalliset liikkeet, kansalais- verkostot
1§ määrittelee, että kuntien tehtävä on ”edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alu- eensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaali- sesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla”. Kuntien vastuulla on siis asuk- kaidensa peruspalveluiden käytännön järjestäminen, mutta ne saavat päättää, järjestävätkö palvelut itse vai yhteistyössä muiden kuntien kanssa. Kunnat voivat myös ostaa palveluita muilta kunnilta tai ulkopuolisilta. Kuntalaissa säädetään, että kuntalaisilla on oltava mahdollisuudet osallistua ja vaikuttaa asuinkuntansa toimintaan. (Niiranen 2010, 96–102.)
Kuntien ja järjestöjen yhteistyö nousee keskeiseen asemaan, kun pohditaan sitä, miten paikallisia voimavaroja ja osaamispotentiaalia saadaan parhaiten hyödyn- nettyä. Tämä näkökulma luo myös uusia vaatimuksia kuntien ja järjestöjen väli- selle yhteistyölle. Julkisen ja kolmannen sektorin toimijoiden suhteet ja tehtävät ovat lähentyneet, ja yleisesti kannustetaankin uusien toimintamallien luomista näiden yhteistyöhön paikallisen hyvinvointipolitiikan luomisen lähtökohtana.
(Möttönen & Niemelä 2005, 47, 55–56.)
Hellsténin (2015) mukaan kolmannella sektorilla on useita määritelmiä: vapaaeh- toissektori, voittoa tavoittelematon sektori, riippumaton sektori tai kansalaisyh- teiskunta. Pääasiallisesti kolmannella sektorilla tarkoitetaan yhdistyksiä, järjes- töjä, säätiöitä ja yhteiskunnallisia liikkeitä, uusosuuskuntia ja oma-apuryhmiä.
Kolmannen sektorin toimijoilla taas tarkoitetaan perinteisesti kansalaisjärjestöjä, yhdistyksiä ja yhteisöjä sekä säätiöitä ja osuuskuntia, joille on ominaista toiminta, joka perustuu vapaaehtoistoimintaan, on voittoa tavoittelematonta sekä sosiaali- sia ja yhteiskunnallisia tavoitteita omaavaa toiminta. Kolmas sektori voidaan aja- tella yksinkertaisesti myös väliin jääväksi sektoriksi, joka täydentää ja tukee pal- veluntarjontaa yksityisen ja julkisen sektorin rinnalla. Tärkeää on huomata, että vapaaehtoistoiminnalla ei voida tuottaa lakisääteisiä palveluita. (Hellstén 2015, 4.)
Järjestötoiminnan keskeisenä tehtävänä paikallisessa hyvinvointipolitiikassa on kansalaisyhteiskunnan ylläpitäminen, joka jo sinällään on itseisarvo terveyttä, toi- mintakykyisyyttä ja sosiaalisuutta edistävine vaikutuksineen. Samalla järjestötoi- minta tuottaa konkreettisia taloudellisia hyötyjä sairauksien ja sosiaalisten ongel-
mien ehkäisyssä ja vähentämisessä. Möttösen ja Niemelän mukaan kansalais- yhteiskunnan toiminta vähentää myös sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutar- vetta. (Möttönen & Niemelä 2005, 67–68.)
Alla oleva kuvio 3 jäsentää järjestötoiminnan eri muotojen kokonaisuutta ja sen erityispiirteitä ja tuo esiin järjestöjen lisäarvon sekä kuntien että maakuntien hy- vinvoinnin ja terveyden edistämistyöhön. Nuolen vasemmassa reunassa on jär- jestöjen yleishyödyllinen toiminta. Se tuottaa osallisuutta ja yhteisöllisyyttä, ja lä- hes kuka tahansa voi periaatteessa osallistua siihen toimintaa. Vertaistuen ja yleishyödyllisten palvelujen kautta päästään nuolen oikeaan äärilaitaan, jonne si- joittuu erikoisosaamista vaativa järjestöjen palveluntuottajatoiminta, jolloin toimi- taan yrityssektorilla. (Soste n.d.)
KUVIO 3. Järjestötoiminnan eri muodot (Aula, Laajala & Pihlaja 2017, 6)
Järjestöjen ajatellaan pystyvän suhteellisen nopeasti vastaamaan erilaisiin haas- teisiin ja tätä kautta ne voivat tukea kuntia ja tulevia maakuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Tämä kävi ilmi myös Sosiaalibarometrin 2020 tulok- sista, joita käsiteltiin tämän opinnäytetyön edellisessä kappaleessa. Ihmisten ter- veyttä tukee merkittävässä määrin se, että järjestöt tarjoavat osallisuuden koke- muksia ja osallistumisen väyliä. Erityisesti käyttäjien ääni on mahdollista tuoda kuuluviin palveluiden kehittämisessä järjestöjen kautta. Maakunta- ja sote-uudis- tuksessa järjestöillä on tärkeä tehtävä tuoda esiin omaa rooliaan, näkyvyyttä ja tunnettuutta hyvinvoinnin ja terveyden edistäjinä. Tämä nivoo järjestötyön osaksi kuntien ja maakuntien toimintaa. (Soste n.d.)
2.2.1 Toimintaympäristönä Tampereella toimivat verkostot
Tämän opinnäytetyön tutkimuskaupungissa Tampereella toimii useita kymmeniä eri kokoonpanoilla kokoontuvia lapsiperhepalveluiden ammattilaisten ja toimijoi- den verkostoja ja työryhmiä. Yksi näistä verkostoista on Järjestöedustamo, joka on syntynyt Kumppanuus 2020 -hankkeen toimesta vuonna 2016. Järjestöedus- tamon yhtenä tarkoituksena on arvioida ja kehittää kaupungin sekä järjestöjen välistä yhteistyötä pitkäjänteisesti sekä monipuolisesti. (Tampereen kaupunki 2020.) Järjestöedustamon jäsenet koostuvat 16:sta eri järjestökategoriasta; mu- kana on eri ikäisille ja erilaisten elämäntilanteiden sekä elämänosa-alueiden edustamia järjestöjä sekä kaupungin toimijoita.
Tämän opinnäytetyön tutkimuksen kohdentuessa tamperelaisiin lapsiperheisiin Järjestöedustamo todettiin verkostona liian laajaksi, joten tutkimus kohdennettiin Tampereella toimivaan perheverkkoon. Perheverkossa kokoontuu järjestöjen ja Tampereen kaupungin toimijoita lapsiperheiden asioissa. Perheverkko on yksi laajimmista lapsiperheiden verkostoista, kattaen koko kaupungin toimijat.
Perheverkkoa koordinoi Tampereen kaupungin lapsiasiamies Tiia Heinäsuo. Per- heverkko on kokoontunut vuodesta 2012 ja siinä on vuonna 2020 osallisena noin 25 eri järjestöä sekä Tampereen kaupungin lapsiperheiden parissa toimivia työn- tekijöitä että seurakunnan edustajia. Perheverkon tarkoituksena on edistää lasten ja perheiden asioita Tampereella. Toimiva perheverkko on Heinäsuon mukaan ollut hyvä alusta kehittää kaupungin ja järjestöjen välistä yhteistyötä. Se on myös sisältänyt jo toimivia yhteistyökontakteja, jotka ovat helpottaneet tulevia kokoon- panoja kuten perhekeskusta luotaessa. Perheverkon yhteistyöverkosto kokoon- tuu 2–4 kertaa vuodessa. Tapaamisilla lasten ja lapsiperheiden parissa työsken- televät viestivät ajankohtaisista asioista kuten toiminnoista ja suunnitelmista. Per- heverkossa työskennellään myös uusien näkökulmien ja materiaalin tuottamisen parissa. (Heinäsuo 2020.)
KUVA 1. Perheverkon ajatuksia yhteistyön tilasta 5.2.2020
Osana tämän opinnäytetyön prosessia opinnäytetyön aihe esiteltiin perheverkon kokoontumisessa 5.2.2020. Tuolloin perheverkkoon osallistuneita pyydettiin ker- tomaan lyhyesti ajatuksiaan yhteistyön sen hetkisestä tilasta AnswerGarden yh- teiskäyttöisen sanapilven avulla. Vastaukset käyvät ilmi kuvasta 1. Yleisimmäksi vastaukseksi nousi tuolloin yhteistyön hajanaisuus.
2.2.2 Lapsiperheiden sosiaalipalvelut
Tuorein sosiaalihuoltolaki astui voimaan vuonna 2015. Sen tarkoituksena on ollut edistää ja ylläpitää hyvinvointia ja sosiaalista turvallisuutta. Sosiaalihuoltolain tär- keitä nostoja ovat yhdenvertaisin perustein saatavat laadukkaat, riittävät ja tar- peen mukaiset sosiaalipalvelut. Lähtökohtana palvelujen riittävyyttä arvioitaessa pidetään yleisesti tasoa, “joka luo jokaiselle ihmiselle edellytykset toimia yhteis- kunnan täysivaltaisena jäsenenä.” Ensisijaista laissa on hyvinvoinnin edistämi- nen ennaltaehkäisevästi koko väestöön kohdistuvin toimin. Lisäksi asiakaskes- keisyys nostettiin kantavana teemana sosiaalihuoltolakiin, jossa se on arvope- rusta: jokainen asiakas kohdataan ihmisarvoisena yksilönä. Keskeistä on, että palvelut järjestetään asiakkaan tarpeista lähtien. (Sosiaalihuoltolaki soveltamis- opas 2015, 4–5.)
Sosiaalihuoltolaissa on paljon tavoitteita, joiden toteuttaminen tulee vaatimaan useiden eri tahojen laajaa yhteistyötä ja yhtenä lain tavoitteena on luoda edelly- tykset tällaisen yhteistyön syntymiselle. “Sosiaalihuollon toimintaedellytykset koostuvat siihen varatuista riittävistä määrärahoista, riittävästä, osaavasta ja oi- kein kohdennetusta henkilöstöstä, toimivasta johtamisesta sekä asianmukaisista toimitiloista ja toimintavälineistä.” Näiden ohella erityisen merkityksen saa myös toimialojen välinen sekä eri toimijoiden kesken tehtävä yhteistyö. (Sosiaalihuol- tolaki soveltamisopas 2015, 4–5.)
Sosiaalihuoltolain tulo teki muutoksia myös Tampereen kaupungin lapsiperhei- den ja lastensuojelun organisaation rakenteisiin. Tampereella sosiaalihuoltolain uudistumisen myötä 2015 lapsiperheiden sosiaalipalvelut ovat jakautuneet per- hepalveluihin, lastensuojelun avohuollon palveluihin sekä lastensuojelun sijais- huollon palveluihin kuvion 4 mukaisesti. (Tampereen kaupunki n.d.)
KUVIO 4. Organisaatiokaavio (Tampereen kaupunki n.d.)
Tämän opinnäytetyön tutkimuksen osallistujiksi Tampereen kaupungilta rajattiin sosiaaliasemilla työskentelevät ammattilaiset, sillä he tekevät palvelutarpeenar- viointia sekä lastensuojelutarpeen selvitystyötä, joissa perheiden palveluiden tar- peita arvioidaan ja suunnitellaan. Työntekijät sosiaaliasemilla edustavat eri am- mattiryhmiä ja nimikkeitä ovat johtava sosiaalityöntekijä, sosiaalityöntekijä, sosi- aaliohjaaja sekä palveluohjaaja ja palveluneuvoja.
2.2.3 Perheverkon järjestöt
Kuten edellä on mainittu, kolmannen sektorin toimijoilla tässä työssä tarkoitetaan Tampereella lapsiperheiden asioissa toimivia 24:ä eri järjestötoimijaa, jotka ovat mukana perheverkon toiminnassa. Tutkimuksessa mukana olevat järjestöt edus- tavat monipuolisesti järjestötoiminnan eri muotoja.
Perheverkkoon keväällä 2020 kuuluvat järjestöt ovat: Mannerheimin lastensuoje- luliiton (MLL) Hämeen piiri ja MLL Tampereen osasto, Punaisen Ristin Nuorten turvatalo, TampereMission Kimpassa -toiminta, Yhdessä selviytymisen tuki YSTI ry, Kriisikeskus Osviitta, Ensi- ja turvakotien liitto ry, Setlementti Ahjola ja Setle- mentti Tampere, Hämeen liikunta- ja urheilu, Tampereen 4H -yhdistys, KRIS Tampere ry, Pelastakaa lapset ry, SOS-Lapsikylä, Parasta lapsille ry, Pakolais- nuorten tuki ry, NNKY ja NMKY, Mielen ry, Mansikkapaikka, Nuorten ystävät, Hope ry, Rientola sekä Pro-tukipiste. (Heinäsuo 2020.)
2.3 Tutkimuksen tarkoitus, tavoite ja tutkimuskysymykset
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on kartoittaa Tampereen kaupungin lapsi- perheiden sosiaalipalveluiden työntekijöiden ja perheverkon järjestötoimijoiden kokemuksia yhteistyön nykytilasta ja sen kehittämistarpeista. Tarkoituksena on lisäksi tuottaa tutkittua tietoa siitä, miten kehittää yhteistyötä kohti kumppa- nuutta. Tavoitteena on ammattilaisten tiedon ja aidon kumppanuuden lisääminen eri sektoreiden välillä siten, että palveluohjaus helpottuisi ja palveluiden kohden- tuminen sekä oikea-aikaisuus toteutuisivat asiakaslähtöisesti. Tämän opinnäyte- työn tutkimuskysymyksiksi muodostuivat:
1. Millainen on julkisen eli Tampereen kaupungin ja kolmannen sektorin eli perheverkossa toimivien järjestöjen välinen yhteistyön nykytila?
2. Mitä toimivaan yhteistyöhön vaaditaan eri sektoreiden toimijoilta Tampe- reella?
3. Miten yhteistyötä voisi kehittää kohti kumppanuutta?
Parhaimmillaan tämä opinnäytetyö voi tukea Tampereella toimivien lapsiperhei- den parissa työskentelevien välistä yhteistyötä. Tämän on mahdollista toteu- tua löytämällä opinnäytetyön toisessa vaiheessa konkreettisia keinoja yhteis- työn kehittämiseen. Yhteistyötä kehitetään yhdessä osallistavasti molempien sektoreiden toimijoiden kanssa.
3 YLISEKTORINEN YHTEISTYÖ SOSIAALIALALLA
3.1 Tutkimuksia yhteistyöstä
Osana tämän opinnäytetyön valmistelevaa prosessia teimme aiheesta kirjalli- suuskatsauksen alkuvuodesta 2020. Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli kar- toittaa aiheesta jo tehtyjä tutkimuksia ja tehdä niistä koonti. Kirjallisuuskatsauk- sen avulla myös syvensimme ymmärrystämme sektorien välisestä yhteistyöstä ja/tai kumppanuudesta. Kirjallisuuskatsauksen aineisto koostui yhteensä 11 läh- teestä, joita olivat YAMK-opinnäytetyöt, tieteelliset artikkelit, pro gradu -tutkielmat sekä väitöskirjat. Kaikki lähteet olivat alle 10 vuotta vanhoja.
Kaikissa kirjallisuuskatsauksen tutkimuksissa oltiin sitä mieltä, että yhteistyö jul- kisen ja kolmannen sektorin välillä on tärkeä asia. Polvisen (2017) YAMK-opin- näytetyössä tiivistetään, että yhteistyötä kunnan ja kolmannen sektorin välillä lap- siperheiden sosiaalipalveluissa sekä tarvitaan että toivotaan. Yleisesti yhteis- työlle löytyi innostusta ja tahtotilaa eri toimijoiden kesken kuten esimerkiksi Nis- kanen (2011, 44) tutkimuksessaan havaitsi: “vastauksissa tuli esille innokkuus ja yhteinen tahtotila tehdä entistä enemmän yhteistyötä. Resurssien vähyys ja jat- kuva väheneminen nähtiin myös yhtenä muutoksen alulle panevana voimana.”
Yhteistyöhön motivoivat siis useat tekijät, asiakaslähtöisyyden ja yhteistyön mo- nipuolisemman ammatillisen osaamisen lisäksi muun muassa talouteen liittyvät seikat.
Pro gradu –tutkielmassaan Pipsa Salkosalo (2015) kuvailee kolmannen sektorin kanssa tehtävää yhteistyötä yhdeksi kuntien strategisen johtamisen kysymyk- sistä. Salkosalon tutkielman mukaan hyvinvoinnin edistämisessä erityisesti kol- mannen sektorin toimijoilla on havaittu olevan tärkeä rooli ihmisten aktivoijina, yhteisöllisyyden edistäjinä ja ongelmien ennaltaehkäisijöinä. Tämän takia kol- mannelle sektorille on kuntien taloudellisen liikkumavaran kaventumisen myötä sälytetty yhä enemmän vastuuta hyvinvointipalveluiden tuottamisesta. (Salkosalo 2015, 2.)
Aineistosta nousi esiin sektorien välinen arvostus toistensa työtä kohtaan – esi- merkiksi Henna-Riikka Seppälän (2011) pro gradu –tutkielman tuloksista käy ilmi, että sote-järjestöt koetaan omien toimialojensa asiantuntijoita, jotka saavat sekä kunnalta että muista järjestöistä arvostusta erikoistuneesta ja hyvästä osaami- sesta. Järjestökentän asiantuntemuksen erityispiirteenä koettiin etenkin vertais- tuki ja kokemuksellinen osaaminen. Myös Anne Alasen (2019) pro gradu –tutkiel- massa yhteistyö koettiin positiiviseksi ja sitä toivottiin lisää.
Järjestöjen rooli koettiin useammassa aineistossa palvelukentässä julkista sek- toria paikkaavana ja täydentävänä toimintana. Yhteistyöhalukkuus eri toimijoiden välillä esiintyi myös Anitta Leinosen (2011) YAMK-opinnäytetyön tuloksissa. Lei- nosen opinnäytetyössä yhteistyön mahdollistaviksi tekijöiksi koettiin muun mu- assa asiakaslähtöisyys, päätösvaltaiset työntekijät, joustavat työtavat, tiedottami- nen sekä yhteiset arvot. Yhteistyötä rajoittaviksi tekijöiksi nousivat ajanpuute, ta- loudelliset seikat, työvoiman resurssipula sekä informaation puute.
Yhteistyötä haastaviksi tekijöiksi aineistoissa koettiin hyvin samanlaisia tekijöitä myös kansainvälisellä tasolla. Artikkelissa Promoting CrossSector Partnership in Child Welfare (Collins-Camargo, Armstrong, McBeath & Chuang 2013) tutkittiin viiden eri yhdysvaltalaisen osavaltion julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyötä.
Kirjoittajat nostivat tutkimuksessa toimivan yhteistyön haasteiksi muun muassa kommunikaation hankaluudet, epäluottamuksen, hallinnolliset epäselvyydet, teh- tyjen suunnitelmien heikon toteutuksen sekä yhteisistä asioista vastuun jaon han- kaluuden. Seppälän (2011, 2) tutkielmassa järjestöt kokivat, että saamastaan ar- vostuksesta huolimatta niillä oli haasteita päästä yhteistyöhön kunnan kanssa.
Järjestötoimijoiden tunnettuuden vähyys koettiin kunnan viranhaltijoilla haas- teeksi.
Suurimmiksi yhteistyön kehitystarpeiksi nousivat kirjallisuuskatsauksen aineis- tosta tiedon kulun haasteet sekä yhteisen työn koordinoinnin vaikeus. Kokemuk- sissa esiintyi epätietoisuutta yhteistyökumppanista sekä toisen sektorin toimin- nasta. Ylisektorista yhteistyötä lapsiperhepalveluissa tutkinut Alanen (2019, 2) tii- vistää tutkielmassaan: “yhteistyön merkittävämmäksi haasteeksi muodostui käy- tännön työskentelyn selkeyttäminen. Luomalla yhteiset käytännöt työskentely
olisi tehokkaampaa sekä laadukkaampaa.” Myös Polvisen (2017) YAMK-opin- näytteen tulosten mukaan rakenteiden muuttamista yhteistyölle otollisemmaksi suositeltiin kehitysehdotuksena - tämän koettiin mahdollistavan selkeämmän ja tiiviimmän sektorien välisen työ- ja toimintasuunnitelman tekemisen. Yhteistyön jatkuessa tuttuus sektoreiden toimijoiden välillä lisääntyy ja ennakkoasenteet kar- siutuvat. Tämän kautta lisääntyisivät yhteiset tavoitteet, jotka ovat toimivan yh- teistyön tärkein edellytys. Polvisen mukaan huomiota tulisi kiinnittää erityisesti myös siihen, että vuorovaikutusta tulisi tapahtua rakenteiden sopimiseksi sekä johtoportaiden välillä että myös niiden keskuudessa, jotka perustyötä tekevät.
(Polvinen 2017, 41.)
Jaettujen tavoitteiden ja arvojen merkityksestä toimivan yhteistyön mahdollista- jana julkisen ja kolmannen sektorin välisessä yhteistyössä väitöskirjan Strategic management of value networks: how to create value in cross-sector collabora- tion and partnerships kirjoittanut Daniela Grudinschi (2014, 19)1 korostaa työs- sään hyvän johtamisen merkitystä yhteistyön toimivuudessa. Grudinschin mu- kaan puhe kumppanuudesta on usein julkisella sektorilla niin sanotusti poliittispe- rustaista retoriikkaa, mutta todellisuudessa yhteistyö on heikosti johdettua.
Johtamisella on suuri merkitys kunta-järjestö-yhteistyön toteutumisessa. Mari Lehtisen (2015) YAMK-opinnäytetyössä Verkostoyhteistyötä ja kumppanuutta - yhteispelillä kohti arjen hyvinvointia, yhteistyötä tukevana tekijänä nostettiin esiin se, että johtamisen rakenteellisena tekijänä nähdään hyvinvointijohtamisen nä- kökulma. Yhteistyötä tukevan kuntajohtamisen koettiin osaltaan avartavan näkö- kulmia eri mahdollisuuksista, sillä kolmannen sektorin toiminnalla voidaan tehok- kaasti täydentää kunnan tuottamia palveluita ja toimintaa. (Lehtinen 2015, 60.) Johtamisen tärkeys näkyy aineiston mukaan myös siinä, että työntekijät otetaan aktiivisesti mukaan yhteistyöhön. Polvisen (2017, 43) mukaan yhteistyöhankkeita tehdään usein johtotasolla, jolloin työntekijätaso ei ole mukana luomassa käytän- töjä. Tällöin tahtotila siirtyy huonommin johtoportaasta työntekijätasolle, kun työn- tekijä itse ei pääse luomaan ja suunnittelemaan yhteistyötä.
1“In many cases, in the public sector, speaking about partnerships is just policy-driven rheto- ric, but in reality, the collaboration is poorly managed” (Grudinschi 2014, 19).
Suomen Kuntaliitto, Oikeusministeriön yhteydessä toimiva kansalaisyhteiskunta- politiikan neuvottelukunta sekä Kansalaisareena ry toteuttivat vuonna 2015 ky- selyn kuntien ja kolmannen sektorin välisestä kumppanuudesta. Kyselyyn vastasi useiden kuntien hallinto- ja toimialajohtajia. Vastausten perusteella voidaan to- deta, että sekä yhteistyölle että vapaaehtoisten panokselle on tilausta ja toimintaa kaivataan etenkin täydentämään kuntien omaa palvelutuotantoa. Kuntien omien palveluiden rinnalle tarvitaan järjestöjen palveluita parantamaan palveluntasoa.
Sopimusperustaisuus on myös lisääntymässä ja usein täydentäviä palveluja tuo- tetaan yhteistyösopimusten puitteissa. (Oikeusministeriö 2015, 4.) Kyselyn lop- putulemassa oli yleistettävissä, että kunta- ja järjestösektorien tulevaisuuden yh- teistyö perustuu kumppanuudelle.
Kirjallisuuskatsauksen myötä konkreettisimmaksi ja suosituimmaksi yhteistyön parantamisen kehitysehdotukseksi nousi koordinointiroolin selkiyttäminen tavalla tai toisella – esimerkiksi henkilöitymisen kautta. Toimiva kumppanuus vaatisi Lei- nosen (2011, 88) mukaan yhteyshenkilön sekä sosiaalitoimen vetovastuun, jotta yhteistyö olisi mahdollista toteuttaa. Leinonen ehdottaa myös uuden informaatio- kanavan perustamista viranomaisten ja kuntalaisten käyttöön. Lehtisen (2015, 46) työssä yhteistyötä tukevaksi tekijäksi nousi yhteistyön koordinaatio. Lehtisen mukaan onnistuneen yhteistyön avulla eri toimijoiden ammattitaidon ja voimava- rojen yhdistäminen vaikuttaisi suorasti niin yksilön hyvinvointiin, yhteisöllisyyden rakentumiseen kuin myös kuntatalouteen.
Salkosalon (2015, 76) tutkielman mukaan julkisen sektorin taloudellisen liikkuma- varan kaventuminen ja ennaltaehkäisevän työn merkitys on jo vähentänyt kunnan palvelukunnan roolia, ja sen tilalle on noussut kunnan merkitys verkostojen koor- dinoijana. Sektorirajat ylittävää työpariutta sekä yhteistyökoordinaattorin käyttöä rajapinnoilla esitettiin myös yhtenä ratkaisuna yhteistyön haasteisiin (Polvinen 2017, 68). Myös kunnan asenteella yhteistyön käynnistämisessä on merkitystä;
Lehtisen (2015, 59) mukaan sen tulee olla avointa ja kuuntelevaa, ei suoraan toiminnan suunnan näyttämistä ja jonkinlaisen toiminnan pakottamista tai vaati- mista.
Kirjallisuuskatsauksen tuloksista voidaan todeta, että yhteistyötä halutaan ja tar- vitaan eri sektoreiden välillä niin julkisen kuin kolmannen sektorin näkökulmasta.
Yhteistyön tekeminen voi olla monenlaista, aina laajasta, omia etuja tavoittele- vasta yhteistyöstä, syvään kumppanuuteen. Näitä asioita tehdään, koska se hyö- dyttää kuntalaisia, joiden palveluiden tarpeet ovat moninaisia eikä niihin ole yh- den toimijan mahdollista vastata. Tuloksien perusteella yhteistyö vaatii koordi- nointia ja koordinaattoria. Se vaatii myös hyvää johtajuutta, jonka kautta tietoi- suus toisista ja tuttuus kasvaa sekä yhteiset strategiat mahdollistuvat.
3.2 Yhteistyön eri tasot
Yhteistyötä on tutkittu paljon, mutta muuttuvan toimintaympäristön vuoksi oleel- lista on tässä ajassa tarkastella yhteisen työn syvintä muotoa – kumppanuutta.
Yhteistyön kevyin muoto on yksisuuntaista tiedottamista, toisten toimijoiden kuu- lemista ja tehtävien jakamista. Jos tavoitteena on löytää yhteiset tavat toimia ja yhteiset tavoitteet, kaivataan yhteistä ymmärrystä ja yhteistä työtä. Yhteisessä työssä eli kumppanuudessa toimijoilla on yhteisiä intressejä sekä keskinäisiä riip- puvuuksia, siinä jaetaan valtaa ja se perustuu vahvaan luottamukseen. (Syrjänen
& Rippstein 2020.) Tässä opinnäytetyössä yhteistyö, verkosto ja kumppanuus nähdään oleellisesti erilaisina käsitteinä. Vaikka käsitteiden erot voivat nopeasti ajateltuna tuntua pieniltä ja merkityksettömiltä, käytännössä erot ovat kuitenkin ratkaisevan tärkeitä. (Jaakkola 2018, 4.)
Kumppanuus ja yhteistyö termejä käytetään usein myös yhdessä. Voidaan puhua yhteistyökumppaneista, verkostomaisesta yhteistyöstä, yhteistyöverkostoista tai kumppanuusverkostoista. (Aula & Laajala & Pihlaja 2017, 9–10.) Jokaisella ter- millä on myös omia yksityiskohtaisia rajauksia ja voidaankin ajatella yhteistyön olevan yläkäsite, jonka seuraava syvempi taso on verkosto ja sitä seuraava kaik- kein syvin muoto kumppanuus. Seuraavissa luvuissa syvennytään termeihin, minkä lisäksi kumppanuutta käsitellään laajemmin sen ollessa tämän tutkimuk- sen keskiössä.
Kuviosta 5 käyvät ilmi yhteistyölle, verkostoille ja kumppanuudelle tyypillisimmät ominaispiirteet. Näitä ovat muun muassa yhteistyön ajallisen keston ero, yhteis- työtä tekevien tavoitteiden mahdolliset eroavaisuudet sekä luottamuksen ja dia- logisuuden vaade yhteistyön syvimmässä olemuksessa.
KUVIO 5. Yhteistyön, verkostojen ja kumppanuuden ominaispiirteet (Maijanen &
Haikara 2014, 16)
Yhteistyön eri tasoja tarkasteltaessa on hyvä aloittaa määrittelemällä sen tarkoi- tus. Yhteistyötä on tutkittu paljon ja tässä työssä on haluttu syventää sekä rajata yhteistyön käsittely ylisektoriseen sosiaalialan näkökulmaan aiheesta.
3.2.1 Yhteistyö
Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen vuonna 2014 julkaisemassa Kumppanuus käsikirjassa – näkökulmia monitoimijaisen yhteistyön kehittämi- seen, kirjoittajien Heini Maijasen ja Pirkko Haikaran mukaan yhteistyö on varsin
yleisesti käytetty käsite, jolla yleensä viitataan vapaaehtoiseen ja epämuodolli- seen yhteiseen toimintaan osapuolten kesken. Yhteistyön ajallinen kesto saattaa usein olla epäselvää, samoin kuin sille asetetut yhteiset tavoitteet. Yhteistyössä voi korostua yhteisten tavoitteiden sijaan toimijoiden omien tavoitteiden saavut- taminen. Maijasen ja Haikaran mukaan yhteistyön voidaan ajatella olevan kump- panuuden jonkinasteinen alkuvaihe. Yhteistyö on siis rakenteeltaan löyhin toimin- tatapa, joka ei välttämättä edellytä osapuolilta vastaavan tyyppistä pitkäjänteistä sitoutumista kuin verkostomainen työ tai kumppanuus. Yhteistyössä voi olla mu- kana lukuisia toimijoita ja toimijoiden yhteiset tavoitteet voivat olla epäselvät.
(Maijanen & Haikara 2014, 10–15.)
Sosiaalialalla ylisektorinen yhteistyö tarkoittaa väistämättä työskentelyä monia- laisissa ja monitoimijaisissa tiimeissä. Monitoimijainen yhteistyö Malcom Paynen (2009, 9) mukaan tarkoittaa sitä, että useat ammattiryhmät sopeuttavat roolejaan ja ottavat huomioon toiset ammattiryhmät, joiden kanssa he ovat vuorovaikutuk- sessa. Samalla he yhdistävät tietojaan ja taitojaan ja toimijavastuitaan. Paynen määritelmä kattaa Kaarina Isoherrasen (2012, 21) väitöskirjan mukaan oleelliset seikat ja huomioi yhteistyön vastuukysymykset. Isoherrasen oman määritelmän mukaan moniammatillista yhteistyötä sosiaali- ja terveysalalla voidaan kuvailla asiakaslähtöisenä työskentelynä. Siinä kootaan yhteen eri asiantuntijoiden tiedot ja taidot. Vuorovaikutusprosessissa rakennetaan tapauskohtainen tavoite ja yh- teinen käsitys asiakkaan tilanteesta, tarvittavista toimenpiteistä ja mahdollisista ratkaisuista. Tietoa kootaan yhteen joustavasti ja sovituilla välineillä sekä toimin- taperiaatteilla. (Isoherranen 2012, 22.)
Isoherrasen (2012) tutkimus osoitti, että yhteistyön haasteita olivat sovitusti jous- tavat roolit, vastuukysymysten määrittely, yhteisen tiedon luomisen käytännöt sekä tiimityön ja vuorovaikutustaitojen oppiminen. Moniammatillisessa yhteis- työssä keskeisen tärkeiksi asioiksi nousivat taitavan keskustelun ja dialogin sekä reflektiivisen arvioinnin taidot. Parhaimmillaan moniammatillinen yhteistyö mah- dollistaa Isoherrasen tutkimuksen mukaan asiantuntijoiden keskinäisen tuen ja luottamuksen, ja kehittää sosiaalista pääomaa, joka auttaa työssä jaksamisessa.
(Isoherranen 2012, 5.)
Monialaisen ja moniammatillisen yhteistyön perusteista on kirjoitettu ainakin 1990-luvulta lähtien. Tästä yhteistyön pitkästä kehityskaaresta huolimatta lapsille ja perheille suunnatuissa palveluissa on todettu, että palveluiden yhteensovitta- miselle on tarvetta. Vaikka yhteistyötä eri toimijatahojen välillä voidaan kuvailla runsaaksi, lasten ja perheiden palvelut eivät muodosta eheää kokonaisuutta.
(Helminen 2017, 17–18; Isoherranen 2012, 14.)
Moniammatillinen yhteistyö on ajankohtainen aihe, sillä sosiaali- ja terveyden- huollon valtakunnallinen muutoksen tarve eli sote-uudistus vaatii eri alojen lähen- tymistä - tulevaisuuden visiossa asiakas saa kaikki tarvittavat sote-palvelut sote- keskusten alla. Muutoksen toteuttamisessa tarvitaan nykyistä huomattavasti enemmän professioiden rajapinnat ylittävää yhteistyötä eli monialaista ja mo- niammatillista työtä asiakkaan eteen. Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen vuonna 2019 tekemän selvityksen mukaan tarve ja tahto tehdä moniammatillista tiimityötä on olemassa. Moniammatillisuus on yksi merkittävimmistä moniääni- syyttä aiheuttavista tekijöistä sosiaali- ja terveysalalla, joka aiheuttaa suuria haasteita organisaatioiden organisoitumiselle ja sen johtamiselle. (Ollikainen 2020, 20.)
Moniammatillisuuden käsitteeseen liittyy ajatus yhteistyöstä. Yhteistyöhön taas liittyy käsitteet jakaminen, kumppanuus, keskinäinen riippuvuus ja valta. Yhteis- työn toteutumisen edellytyksiä ovat yhteistyörakenteet ja yhteistyöprosessit. Yh- teistyörakenteisiin liittyy johtamiskulttuuri, resurssit ja koulutus. Yhteistyöproses- sit sisältävät yhteisen päämäärän, toisen työn tuntemisen, vuorovaikutustaidot, työnjaon määrittelemisen ja oman asiantuntijuuden sisäistämisen. Yhteistyössä on lähtökohtana eri osapuolten roolien ja vastuiden määritteleminen, jolloin kukin ammattilainen toimii oman ammatillisen osaamisensa mukaisesti. Työskentely- muodossa korostuu vapautuminen ammatillisista rooleista ja tarve perehtyä toi- sen ammattilaisen näkökulmaan. (Laitila, Lunkka & Suhonen 2020, 5.)
Moniammatillisessa yhteistyössä voidaan katsoa korostuvan asiakaslähtöisyys, tiedon ja eri näkökulmien koonti yhteen, vuorovaikutustietoinen yhteistyö, rajojen ylitykset sekä verkostojen huomioiminen. Jotta moniammatillinen yhteistyö toimii, on tiedostettava mitä tehdään ja miten sen tehdään. (Kontio 2010, 9.) Monialai-
nen tai moniammatillinen yhteistyö ei ole vielä tänä päivänä kaikkialla sauma- tonta, vaikka useilla paikkakunnilla siinä ollaan jo pitkällä. Kuitenkaan se, että toisten ammatteja niin sisältöjä kuin osaamistakaan ei tunneta täysin, aiheuttaa sen, ettei yhteistyötä osata hyödyntää. Tähän nähdään ratkaisuna jo koulutuk- sissa toteutettavat integroivat ohjelmat, joissa koulutetaan eri alojen ammattilai- sia monialaiseen työskentelyyn. Jo työssä olevilta ammattilaisilta toivotaan halua ymmärtää toista ja toisen ammattia sekä työtapoja ja avoimuutta keskustella ja kysyä asioista. Lisäksi tarvitaan tietysti valmiutta muuttaa omaa näkemystään, jos huomataan toisen menetelmän toimivan paremmin kuin mitä itse oli alun perin ajatellut. (Ollikainen 2020, 20–21.)
3.2.2 Verkostot
Verkostot ovat vapaamuotoisia, luottamukseen ja vastavuoroisuuteen perustu- vaa yhteistoimintaa, jotka rakentuvat toimijoiden vuorovaikutuksessa ja -vaiku- tuksesta. Verkostot ovat monitoimijaisia ja luottamusta ja vuorovaikutusta raken- netaan, jotta saadaan maaperää yhteishankkeille. Verkostotyön hyödyt voivat nä- kyä vasta pitkän ajan päästä. (Jaakkola 2018, 5.)
Möttösen (2005) mukaan järjestöillä on kolme tehtävää paikallisina verkostotoi- mijoilla. Ensimmäisenä tehtävänä on omien jäsenten etujen ajaminen ja aktivi- teettien järjestäminen eli niin sanottu kansalaisyhteiskuntatehtävä. Toisena teh- tävänä on tuottaa palveluita. Kolmas tehtävä on Möttösen mukaan uusi ja sillä tarkoitetaan toimimista ”sellaisissa toimintaverkostoissa, jotka ovat keskeisessä asemassa paikallisessa hyvinvointipolitiikassa” (Möttönen 2005, 104). Tässä opinnäytetyössä tällä tarkoitetaan perheverkon toimintakenttää.
Verkostoilla on erilaisia tavoitteita, mutta tässä opinnäytetyössä puhutaan pitkälti asiakaspalveluverkostoista, joiden keskiössä on toimijoiden yhteisten asiakkai- den palveluiden ja tuen yhteensovittaminen. Tavoitteena on myös edistää toimi- jatahojen välistä rajapintaa ja rakentaa siitä yhdyspinta, jossa eri toimijat ovat tie- toisia riittävällä tavalla toistensa toiminnoista ja tehtävistä. Parhaimmillaan nämä eri toimijat jakavat yhteisiä arvoja ja tavoittelet yhteistä hyvää. (Hirschovits-Gerz 2019, 1–3.)
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilla on luettavissa siitä, miten verkos- toiva työ edistää osallisuutta. Verkostoiva työ sopii sellaisten yhteiskunnallisten haasteiden ratkomiseen, joita mikään toimijataho ei pysty ratkaisemaan yksin.
THL näkee, että verkostoivan työn avaimia ovat: avoin kohtaaminen – ihmisten koolle kutsuminen ja yhteinen tavoite; yhteisen ymmärryksen synnyttäminen asi- akkaan asioissa tai ilmiön ja asian ympärillä, jolloin on tärkeää, että oikeat tahot ja toimijat ovat edustettuina. Lisäksi koordinointi ja riittävät resurssit sekä ver- koston tavoitteellisuus ovat tärkeitä verkostotyön onnistumisen edellytyksiä. (Ter- veyden- ja hyvinvoinnin laitos 2020b.)
Vanhatalo (2014, 147) on tutkinut vuorovaikutuksen yhteyttä verkoston rakentee- seen, toimintaan ja toimijoiden kokemuksiin. Hänen tutkimuksen tulosten yksi keskeinen tulkinta koskee verkostojen tasavertaisuutta päätöksenteossa. Tasa- vertaisuuden ei nähty toteutuvan tutkimuksen kohdeverkostojen päätöksente- ossa, koska halutessaankaan kaikilla verkostontoimijoilla ei ole mahdollisuutta päästä vaikuttamaan eri vaiheissa päätöksentekoa. Käytännössä juuri päätök- senteon prosessissa toimintamalli on otettu hierarkkisesta ja edustukselliseen demokratiaan perustuvasta perinteestä, joka vaikuttaa siten, että pienellä vähem- mistöllä on kohdeverkostoissa valta eikä edustuksellisessa demokratiassa ja vi- rallisissa päätöksenteon muodoissa kolmas sektori ja kansalaistoimijoiden ääni pääse kuuluviin.
Héllstenin (2015, 8) mukaan verkostoa voidaan pitää kumppanuuden yläkäsi- teenä siten, että verkosto on löyhempää yhteistyötä, kun taas kumppanuus on tiiviimpää, sopimuspohjaista yhteistyötä. Kumppanuussuhteeseen tukeutuva asiakaslähtöisyys taas perustuu ajatukseen siitä, että nyky-yhteiskunnassa on olennaista rajat ylittävä yhteistyö sekä verkostoituminen (Raitakari, Juhila, Günt- her, Kulmala & Saario 2012, 63).
3.3 Kumppanuus
Jaakkola kirjoittaa Kuntaliiton julkaisussa (2018), että kumppanuuteen taivalle- taan osallisuuden, yhteistyön ja verkostojen kautta. Osallisuutta hän tarkastelee
osallisuudella omaan elämään, osallisuudella paikallisesti ja osallisuudella vai- kuttamisen prosesseissa. Jaakkola puhuu Kumppanuuspöydästä, johon kokoon- tuvilla ihmisillä on yhteinen tahtotila ja aikaa asialle, työskentely on myös suunni- telmallista. Maijasen ja Haikaran (2014) mukaan kumppanuudesta voidaan pu- hua ja sitä tarvitaan siinä vaiheessa, kun yhteistyössä on edetty alkua pidemmälle - kun sattumanvaraisesta yhteistoiminnasta halutaan edetä pitkäjänteiseen ja suunnitelmalliseen yhteiseen toimintaan. Kumppanuudessa on keskeistä myös se, että siihen ollaan valmiita panostamaan niin aikaa kuin energiaakin. (Maija- nen & Haikara 2014, 10.)
Kumppanuuden perustana on keskinäinen luottamus, se voidaan määritellä kah- den tai useamman autonomisen toimijan väliseksi pitkäjänteiseksi yhteistyöksi.
Määritelmän mukaan osapuolet ovat toisiinsa nähden autonomisia – niin pitkälle kuin se on mahdollista. Tällä tarkoitetaan kumppaneiden voivan itse päättää missä hetkessä vain, ovatko osallisia yhteistyöhön, ja päätökset he tekevät itse- näisesti. Tästä huolimatta hyvään kumppanuuteen liitetään pitkäjänteisyyttä, sillä luottamuksen syntyminen vaatii aikaa. (Hellstén 2015, 8.) Huonoakin kumppa- nuutta on olemassa, esimerkkinä organisaatioverkosto, jossa kumppanuussopi- mukset on allekirjoitettu ja yhteistyön muodoista sovittu, mutta luottamusta ei kui- tenkaan ole riittävästi toisiin osapuoliin eikä vastavuoroisuutta tavoiteltu aidosti.
Kumppanuus jäi sanahelinäksi, kun konkreettinen yhteinen, aktiiviseen vuorovai- kutukseen perustuva tekeminen puuttuu. Kun puhutaan toista ja ajatellaan toista niin huonolla kumppanuudella on lyhyet jäljet. Kumppanuus hiipuu tällöin löyhäksi yhteistyöksi kadoten jollain aikavälillä kokonaan. (Järvelä 2019.)
Kumppanuusverkostoa tarvitaan, kun pitkällä aikajänteellä palvelutilanteet ja -tar- peet muuttuvat ja ne edellyttävät resurssien ja osaamisen uudenlaista kohtaa- mista. Yhdellä toimijalla harvoin on tähän mahdollisuutta ja uudenlaisessa koh- taamisessa vaaditaankin toimijoiden välistä yhteistyötä. Usein kumppanuus näh- dään tiiveimpänä yhteistyön muotona, joka mahdollistaa uuden kehittämisen ja ratkaisujen tuottamisen ja myös rajanylitykset. Vertailuna verkosto olisi kuin ylä- käsite kumppanuudelle, koordinaatio taas valmiiden toimintamallien mukaisesti tapahtuvaa yhteisten ongelmien ratkaisua ilman jatkuvaa vuorovaikutusta –
kumppanuudessa puhutaan koordinaatiosta syvempänä, molempien puolien kunnioittamiseen ja yhteisten rajojen luomiseen. (Hellstén 2015, 8.)
Kumppanuuskäsikirjan (Maijanen & Haikara 2014, 12) mukaan kirjallisuuden pe- rusteella yleisesti ajatellaan, että kumppanuuden tulee sisältää seuraavat ele- mentit: yhteisesti jaetut tavoitteet ja yhteinen päätöksenteko, matala -hierarkkiset ja horisontaaliset rakenteet sekä prosessit, luottamukseen perustuvat suhteet osapuolten välillä, synergiaedut osapuolten välillä sekä jaettu vastuu tuloksista ja seurauksista.
Engeström (2006, 21) kirjoittaa kansanterveyslaitoksen julkaisussa seitsemästä kumppanuuden tunnuspiirteestä. Näiden tunnuspiirteiden avulla kumppanuuksia voidaan kehittää ja arvioida. Kumppanuus nähdään pitkäaikaisena yhteistoimin- tamallina, joka edellyttää pitkän aikavälin strategista visiota ja välietappeja, joiden avulla seurataan saavutuksia. Kumppanuus muodostuu yhdenvertaisista osa- puolista, jotka täydentävät toisiaan. Kumppanuuden kohteena on strateginen haaste, jonka yhteinen erittely, kuvaaminen ja täsmentäminen on oleellinen osa työskentelyä.
Kumppanuudessa toimijoilla on yhteiset intressit, tavoitteet ovat yhteisiä ja toi- minta perustuu molemminpuoliseen luottamukseen, tasaveroisuuteen sekä vas- tavuoroisuuteen. Kumppanuus tuottaa molemmin puolin aitoa lisäarvoa. Kump- panuus rakentuu luottamuksen vahvistumisen kautta eikä sitä voida solmia vaan kehittyminen tapahtuu prosessina myös keskinäisen arvostuksen vahvistuessa.
Tämä erottaa kumppanuuden ratkaisevasti perinteisestä yhteistyöstä, jota kunnat ja järjestöt usein tekevät. Se perustuu monesti hierarkkiseen asetelmaan eikä niinkään yhdessä keskusteltuihin ja sovittuihin yhteisiin tavoitteisiin tai osapuolten sitoutumiseen pitkäjänteisesti. (Aula & Laajala & Pihlaja 2017, 9–10.)
Kumppanuuden nähdään edellyttävän rajojen ylittämistä ja läpinäkyvyyttä.
Kumppaniorganisaatioiden rajavyöhykkeet voivat muodostua hedelmällisiksi, jos niitä vaalitaan järjestelmällisesti. Toiminnan kehittämisen vastuu jakautuu kump- panuudessa kaikille osapuolille. Ajantasainen palaute toiminnan tuloksista ja häi- riöistä auttaa arvioimaan kriittisesti ja muokkaamaan toimintatapoja. Kumppa-
nuus vaatii myös yhteisiä tiedon hallinnan ja neuvottelun välineitä, asioiden esit- tämistä siten, että kaikki osapuolet ymmärtävät mistä puhutaan. Kumppanuus vaatii yleensä myös uudenlaisia ennakoivia sopimuksia, jotka muistuttavat yhtei- sistä suunnitelmista ja turvaavat osapuolten etuja turvaavia sitoumuksia. (Enge- ström 2006, 21.)
3.3.1 Luottamus
Verkostojen toimintaan ja kumppanuuteen liittyviä tärkeitä tekijöitä ovat vuorovai- kutus, oppiminen ja luottamus. Luottamus on vahvimmillaan yhteisön koossa pi- tävä voima, jolla tarkoitetaan valmiutta uskoa, että toinen toimii sovitusti, pitää lupauksensa ja tarkoittaa hyvää. Luottamus on edellytyksenä kumppanuuden ra- kentamiselle, koska siihen on laitettava sekä aikaa että energiaa ja siten ottaa myös riski. Kaikkien osapuolten uskoessa verkoston toimivan sovitusti on miele- kästä edistää yhteisiä tavoitteita yhdessä tehtyjen suunnitelmien avulla. (Maija- nen & Haikara; Suominen ym. 2007, 28.)
Kirjassa Managing to Collaborate: The Theory and Practice of Collaboration Ad- vantage (2005) kirjoittajat ovat tutkineet kumppanuuteen liittyviä keskeisiä asi- oita. He toteavat, että organisaatioiden välisen yhteistyön luottamuksesta tehdyt tutkimukset viittaavat siihen, että odotusten muodostumiseen, riskinottoon ja haa- voittuvuuteen liittyvät kysymykset ovat erityisen merkityksellisiä ja perustavanlaa- tuisia luottamuksen hallinnassa. Luottamus on ennakointia siitä, että jotain on tu- lossa vastineeksi yhteistyöhön tehdyistä ponnisteluista. On uskottava ja luotet- tava kumppaneiden tahtoon ja kykyyn auttaa halutun yhteistyöedun saavuttami- sessa.(Huxham & Vangen 2005, 154.)
Suominen ym. (2007, 11, 28–29) erottavat kumppanuusprosessissa olevan sekä nopeaa luottamusta että pitkäaikaista, eli joustavaa luottamusta. Alkuvaiheessa on tärkeää saada luotua nopea luottamus, joka on perusta pitkäaikaisemmalle luottamukselle. Nopea luottamus perustuu sopimuksiin ja sääntöihin, kun taas joustava - pitkäaikainen luottamus - vastavuoroisuuteen ja toisen tuntemiseen.
Luottamuksen rakentaminen on tärkeää myös tehokkuuden näkökulmasta, sillä
ymmärryksen ja luottamuksen puute heikentää tehokkuutta ja niiden rakentami- nen onkin ensisijainen tehtävä ja haaste johtajille, jotka tekevät yhteistyötä yli sektorirajojen (Getha-Taylor 2012).
Nopeaan luottamuksen syntyyn vaikuttaa se, että tunnistetaan organisaatioiden kilpailuasetelmat verkostossa toisiinsa nähden. Tämän vuoksi on tehtävä tarpeel- liset säännöt salassa pidettävistä asioista sekä yhteiset pelisäännöt eli periaat- teet, joiden mukaan verkosto toimii. Tällä tarkoitetaan sopimista kokoontumispai- kasta, käytännön järjestelyiden vastuusta, yhteydenpidosta osapuolten kanssa sekä palautteen annosta verkoston toiminnasta. Joustavan luottamuksen aikaan- saamiseen ei ole olemassa mitään oikoreittejä vaan olennaista on tehdä, mitä on luvattu ja olla rehellisiä, eikä pyritä hyötymään muiden verkostoon osallistuvien kustannuksella. (Maijanen & Haikara; Suominen ym. 2007, 11, 28–29.)
Luottamus on perustekijä tehokkaalle yhteistyölle. Tehokkuus ei perustu perintei- siin auktoriteettirakenteisiin ja -järjestelmiin, vaan suhteiden ja luottamuksen pe- rustaan. Luottamuksen rakentaminen on sekä haaste että prioriteetti. Erityisesti monialaisten kumppanuuksien kohdalla osa haastetta perustuu ymmärryksen puutteeseen. Luottamusta pidetään kriittisenä yhteistyön onnistumisen kannalta, mutta luottamuksen arvioinnin, rakentamisen ja ylläpitämisen monimutkaisuus jä- tetään helposti huomiotta eikä kirjallisuudessakaan määritellä näitä rakenteita tarkasti. (Getha-Taylor 2012.)
3.3.2 Dialogisuus
Paynen (2014, 25) mukaan yksi viidestä sosiaalityön teorian jaetusta arvosta on allianssi ja sen sisältämä dialoginen suhde. Paynen määritelmässä tätä suhdetta tarkastellaan enemmän työntekijä-asiakas-näkökulmasta, mutta keskeistä on myös dialogisen suhteen laajentaminen asiakaskeskeistä työtä tekevien yhteis- työtahojen tai kumppanien välille.
Kumppanuuskäsikirjassa painotetaan kumppanuuden edellytyksenä olevan toi- miva vuorovaikutus. Käsikirjan mukaan dialogisuus on vuorovaikutteista keskus- telua, johon voivat osallistua kaikki läsnäolijat ja liittyä niin halutessaan tuoden
mukanaan kokemuksiaan ja näkökulmiaan käsiteltävään asiaan. Rauha kuun- nella toisia on puhumisen lisäksi oleellinen osa aidossa dialogissa olemista. Kun puhuminen ja kuuntelu vuorottelevat keskittyvässä ilmapiirissä, on mahdollista ymmärtää ja oppia toisen näkökulmasta. Dialogisuus luo myös paremmat mah- dollisuudet etsiä yhdessä luovia ratkaisuja tunnistettuihin ongelmiin. (Maijanen &
Haikara 2014, 27.)
Onnistunut dialogi vaatii Hyvien käytäntöjen dialogit: opas dialogisen kehittämi- sen ja kulttuurisen muutoksen tueksi -oppaan kirjoittajien mukaan ympäristön ja tilan, jossa voidaan puhua turvallisesti huolista, osaamisesta ja kehittämistar- peista toiveikkuuden ilmapiirissä. Onnistuneen dialogin mahdollistamiseksi tulisi kehittää osaamisen jakamisen tiloja, niin sanottuja dialogifoorumeita, joissa työn- tekijät saisivat oman äänensä kuuluviin, tulisivat kuulluksi ja voisivat jakaa toinen toisilleen arkisia toimivia käytäntöjä. (Koskimies, Pyhäjoki & Arnkil 2012, 10, 13.) Johtajat ja esihenkilöt ovat erityisesti vastuussa dialogin mahdollistavien puittei- den luomisesta ja siitä, että työntekijöillä on sekä mahdollisuus sitoutua työn ke- hittämiseen että kokeilla uusia toimintatapoja. Työntekijöiden vastuulla on osal- listua aktiivisesti sekä sitoutua dialogeissa sovittuihin asioihin. Dialogissa on yh- teisesti jaetut periaatteet, joiden mukaan toimitaan ja on oleellista, että fasilitaat- tori puuttuu heti, jos toimitaan periaatteiden vastaisesti (Hirvihuhta & Litovaara 2003, 192–194). Kirjoittajat huomauttavat myös, että työn kehittäminen ja uuden toimintakulttuurin luominen esimerkiksi kohti kumppanuutta on vaativaa. Haas- teena on erityisesti se, että työyhteisöjen ja työntekijöiden on kyettävä toteutta- maan tehokkaasti nykyisiä toimintatapoja sekä yhtäaikaisesti myös muuttamaan ja kehittämään työtapojaan ja toimintamallejaan. (Koskimies, Pyhäjoki & Arnkil 2012, 10, 13.)
Mönkkösen (2002, 82–83) väitöskirjassa Dialogisuus kommunikaationa ja suh- teena - sosiaalialan asiakastyön vuorovaikutuksessa, dialogisuuden nähdään tuovan mukanaan erilaisiin asiakastilanteisiin yhteistoiminnallisempaa näkökul- maa. Tällöin vastuu tilanteissa olevista ratkaisuista nähdään yhteisöllisenä ja vuorovaikutuksellisena. Oikein toteutettuna dialogilla parannetaan keskusteluil- mapiiriä ja voidaan lisätä työyhteisöiden kykyä arvioida omaa toimintaansa ja sen perusteita, tämän mukana tulee myös taloudellisesti hyviä seurauksia (Hirvihuhta
& Litovaara 2003, 191). Saman voidaan ajatella käyvän myös moniammatillisissa verkostoissa, kun eri toimijat kohtaavat yhteisten merkitykselliseksi määriteltyjen asioiden äärellä. Dialogisessa vuorovaikutuksessa vastavuoroisuus, tasavertai- suus ja yhteisen ymmärryksen rakentuminen ovat keskeisiä elementtejä – nämä ovat myös kumppanuuden keskeiset tekijät (Mönkkönen 2002, 12).
3.4 Yhteenveto
Yhteistyötä ja kumppanuutta vahvistavien mallien kehittämisen kannalta on tär- keää tietää, minkälainen yhteistyösuhteiden nykytila on sekä millaisia sen tule- vaisuuden tarpeet ja toiveet ovat (Maijanen 2013, 5). Tässä opinnäytetyössä näitä asioita selvitettiin sähköisen kyselytutkimuksen avulla sekä Tampereen kaupungin työntekijöiltä että järjestöjen työntekijöiltä.
KUVIO 6. Teorian yhteenveto
Kuviossa 6 on havainnollistettu tämän tutkimuksen teoreettinen pohja. Pohjan luo ajatus yksilöstä yhteiskunnassa. Muuttuvassa yhteiskunnassa ajankohtaista on jo pidempään ollut sote-uudistus. Kunta-tasolla puhutaan ylisektorisuudesta sekä kumppanuudesta, joita myös tuleva sote-uudistus vaatii toimiakseen toivotulla ta- valla. Yksilötasolla huomioidaan asiakkaat, joiden vuoksi palveluita järjestetään.
Asiakkaat Asiakkaat Kunta
Kunta Yhteiskunta
Yhteiskunta
Sote-uudistus Sote-uudistus
Ylisektorisuus
Ylisektorisuus Asiakaskeskeisyys - palveluyhteistyö Asiakaskeskeisyys - palveluyhteistyö
Monialainen verkostotyö -
roolit Monialainen verkostotyö -
roolit Kumppanuus
Kumppanuus
Luottamus Luottamus
Ylisektorisessa yhteistyössä kaiken keskiössä on asiakaskeskeisyys, joka kyse- lylomakkeessa on muotoutunut konkreettisen palveluyhteistyön kartoittamiseksi.
Monialainen verkostotyö linkittyy ylisektorisuuteen ja sitä kartoitetaan kyselylo- makkeella työntekijöiden ja toimijoiden roolien kautta. Kumppanuuden tärkein linkki asiakasrajapinnassa taas on luottamus, joka nähdään yksilön kautta myös toimijoiden välisenä luottamuksena. Se, mitä luottamuksen syntymiseen toimijoi- den mielestä vaaditaan, avautuu myös kyselylomakkeen vastauksista. Kyselylo- makkeen muotoutumisesta kerrotaan tarkemmin luvussa 4.2.1.
Kunnilla ja järjestöillä on erilaisia odotuksia yhteistyöstä. Kuntasektorin toimijat odottavat, että järjestöt olisivat merkittäviä palvelujen tuottajia, vaikka niillä ei ole- kaan järjestämisvastuuta julkisen vallan vastuulla olevista tehtävistä. Järjestöjen toivotaan kuitenkin helpottavan kuntien palvelujärjestelmään kohdistuvaa pai- netta. Järjestöt näkevät kuitenkin perustehtävänsä olevan myös muuta ja painot- tavat enemmän edunvalvontaa, yhteisöllisyyden ylläpitoa, vapaaehtoistoimintaa ja vertaistukea. Järjestöillä on useita eri tehtäviä ja tarkoitusperiä, joten kunnan on mietittävä yhteistyösuhteitaan näiden tehtävien pohjalta. Tarkastelua ei tule rajoittaa vain siihen, miten järjestöt ajavat jäsenistönsä etuja tai siihen, mitä ja miten palveluita tuotetaan. (Möttönen 2005, 153–154.)
Maijanen (2013, 37) huomauttaa, että puhuttaessa yhteistyöstä tärkeintä on muistaa, ettei yhteistyön koskaan itsessään tule olla päämääränä, vaan se toimii välineenä jonkin yhteisen tavoitteen tai tavoitteiden toteuttamisessa. Ensisijai- sena tavoitteena ylisektorisessa kumppanuudessa tulisi olla halu tuottaa parem- pia palveluita asiakkaille siten, että yhteistyöstä hyötyvät myös tuottamiseen osal- listuvat tahot. Tällä pyritään saamaan aikaan myös sekä resurssi- ja kustannus- säästöjä että vaikuttavuutta. Myös toimintaympäristöjen muutokset lisäävät pai- netta monialaiseen yhteistyöhön ja kumppanuusasetelmien pohtimiseen eri sek- toreiden välillä. (Maijanen & Haikara 2014, 40.)
Tässä opinnäytetyössä selvitetään näkemyksiä siitä, miten yhteistyötä tulisi Tam- pereella kehittää, jotta aito kumppanuus toteutuisi. Epäilemättä yhteisenä tavoit- teena ylisektorisesti kaikilla ammattilaisilla on tehdä ja toteuttaa laadukasta ja oi- kea-aikaista asiakastyötä.
