453
virittäjä 3/2013
Kansan suusta
Erkki Lyytikäinen, Jorma Rekunen & Jaak- ko Yli-Paavola (toim.): Suomen murre kirja.
Helsinki: Gaudeamus 2013. 666 s.
isbn 978-952-495-299-6.
Murrekirjat ovat perinteisesti keskitty- neet joko yhden pitäjän tai hieman laa- jemman murrealueen kieleen: pitäjistä on valittu joukko taitavia kertojia, joiden puheessa näkyvät kyseisen murteen lei- malliset piirteet. Suomen murrekirja on ensimmäinen koko suomen puhumis- alueen kattava teos: se sisältää litteroidun, keskimäärin sivun mittaisen näytteen lä- hes jokaisen kotimaamme suomenkieli- sen pitäjän murteesta. Lisäksi mukaan on otettu näytteitä vanhoilta suomen kielen puhuma-alueilta: Ruotsin Länsi pohjasta, Norjan Ruijasta ja Venäjän Inkerinmaalta.
Myös osa kaakkoismurteiden vanhoista puhuma-alueista sijaitsee Neuvostolii- tolle luovutetulla alueella Suomen nykyis- ten rajojen ulkopuolella. Yhteensä murre- näytteitä on 492. Nykyteknologian mah- dollistamana kaikki näytteet ovat vapaasti kuunneltavissa verkossa (www.kotus.fi/
suomenmurrekirja).
Vuosikymmenten työn tulos
Työtuntimäärää, joka on lopulta johta- nut valmiiseen teokseen, on vaikea kä- sittää. Jo monet teokseen valikoiduista näytteistä ovat osia jonkun toimittaja- kolmikon jäsenen nauhoittamasta haas- tattelusta. Kenties kunnianhimoinen aja- tus murrekokoelmasta on hautunut nuor- ten kenttätyöläisten mielessä jo 1960- ja 1970- luvuilla tehdyillä ympäri Suomen suuntautuneilla kenttäretkillä. Kun Suo- men kielen nauhoitearkiston kokoelmissa on jokaisesta pitäjästä koottu kolmisen- kymmentä tuntia haastatteluaineistoa, toimittajilta on vierähtänyt tovi jos toi-
nenkin jo pelkästään etsittäessä osuvinta näytettä: mielenkiintoista, sujuvasti ete- nevää ja tietenkin vielä hyvin paikallis- murretta edustavaa katkelmaa.
Suuritöisintä lienee ollut katkelmien litterointi – yksittäisten katkelmien lyhyy- destä huolimattakin. Kaikki suomen pu- humisalueet kattavan aineiston litterointi vaatii vankkaa puhekielen tuntemusta ja tarkkaa korvaa. Murresanojen merkitys- ten hakeminen ja nimistön tarkistami- nen on haasteellista; kielirajojen läheisyy- dessä näytteissä on mukana vieraskielisiä ilmauk sia. Silti epäselväksi jääneitä kohtia on mukana hyvin vähän.
Murretta on merkitty karkeasti, toi- mittajien mukaan ”yksinkertaisella kaik- kien luettavalla tavalla” (s. 8). Nopealla vilkaisulla litteroidut tekstit eivät ulko- asultaan merkittävästi eroa kaunokirjalli- suudesta. Niissä ei siis vilise muutamaa lä- hinnä lounaismurteisiin sijoittuvaa poik- keusta lukuun ottamatta erikoismerkkejä.
Kun nykytekniikka on mahdollistanut ääni näytteen vapaan kuuntelun verkossa, muutamat kansantajuisten murrekirjo- jen toimittajia vaivanneet ongelma kohdat ovat väistyneet taka-alalle. Ensinnäkin kun lukijan on mahdollista tekstin ohella kuunnella murrenäytettä, toimittajien ei ole tarvinnut lukemisen helpottamiseksi poistaa takelteluja ja toistoja. Myös assimi- laatiotapaukset on ollut mahdollista esit- tää murteenmukaisessa muodossa ilman lukemista helpottavaa kirjakielistämistä.
Kun autenttinen ääninäyte on lukijan va- paasti kuunneltavissa, voi jokainen tahol- laan verrata toimittajien tarjoamaa litte- raattia alkuperäiseen puheeseen.
Suomen murteet pitäjä pitäjältä Teos on rakennettu jakamalla murteet perinteisesti itä- ja länsimurteisiin. En-
454 virittäjä 3/2013
sin esitellään läntiset murteet lounais- murteista aina Peräpohjan murteisiin Jää- meren rannoille saakka. Länsimurteita seuraavat itämurteet: savolaismurteet ja kaakkoismurteet. Jokaisesta päämurre- alueesta on laadittu yleisesittely, jossa kerrotaan kattavasti ja asiantuntevasti murre alueen maantieteellisestä sijoittu- misesta ja murteelle tunnuksenomaisista piirteistä – ja myös esitellään alamurtei- den välisiä eroja. Alueita on havainnol- listettu kartoilla, joihin on rajattu paitsi päämurre alueiden alamurteet myös yk- sittäisten pitäjien rajat. Käytetty pitäjä- jako on vuodelta 1959, Suomen kielen nauhoite arkiston perustamisvuodelta, eikä myöhempiä kuntamuutoksia ole otettu huomioon. Murrenäytteitä edeltä- vissä pitäjäkohtaisissa esittelyissä tosin on usein mainintoja myös kuntien nykytilan- teista. Neuvostoliitolle luovutetun alueen kuntajako on vuoden 1939 tilanteen mu- kainen.
Päämurrealueiden pitäjät on jaettu lu- kuihin alamurrealueiden mukaan. Näin siis vaikkapa hämäläismurteet käsittää neljä alamurrealuetta: Ylä-Satakunnan murteet, perihämäläiset murteet, etelä- hämäläiset murteet ja kaakkoishämäläiset murteet. Alamurteiden pitäjät on esitelty aakkosjärjestyksessä. Ratkaisu on ken- ties käyttökelpoisin, ja lopputulos näyt- tääkin ulospäin siistiltä: tiettyä paikallis- murretta etsivän lukijan on helppo löy- tää etsimänsä. Kuitenkin jos tavoitteena on perehtyä kokonaisuutena jo pelkkään alamurrealueeseen – puhumattakaan ko- konaisesta päämurrealueesta –, lukijaa voisi palvella paremmin murrealueen si- sällä johdonmukaisesti etenevä käsittely- järjestys. Nyt etelähämäläisistä murteista kiinnostunut aloittaa matkansa Haus- järveltä etelähämäläisten ja kaakkoishä- mäläisten murteiden rajalta. Matka jat- kuu Humppilaan, murrealueen toiselle laidalle lounaisten välimurteiden tuntu- maan. Humppilasta hypätään takaisin murrealueen itälaitaan Hyvinkäälle. Lu-
kijalle sekä maantieteellisesti että kielel- lisesti vieraalla alueel la kokonaiskuvan hahmottaminen on vaikeaa, ja karttaa on käytettävä ahkerasti. Myös ensivilkaisu it- selleni ehkä tutuimman itäisten savolais- murteiden alueel le sijoittuvan Valtimon pitäjännäytteeseen oli hieman hätkähdyt- tävä. Teoksessa kotipaikkakuntani murre sijoittuu Tuupovaaran ja Värtsilän väliin.
Koska Tuupovaara ja Värtsilä ovat mat- kojen takana Joensuun eteläpuolella, tun- tuisi paljon luontevammalta nähdä Valti- mon murre tutun Nurmeksen kainalossa.
Pitäjäkohtaiset esittelyt
Jokaista murrenäytettä edeltää lyhyt esit- telyteksti. Esittelyt eivät rakennu min- kään tietyn kaavan mukaan, vaan niissä pikemminkin nostetaan esiin yksi tai useam pi katkelmaan tavalla tai toisella kytkeytyvä teema. Monesti kerrotaan jo- takin pitäjän maantieteellisestä sijainnista ja kuntien myöhemmistä hallinnollisista vaiheista; myös sijoittuminen murteiden kenttään, esimerkiksi murrealueen lai- dalle, on usein esillä. Esittelyteksti saattaa myös ohjata lukijaa kiinnittämään huo- miota johonkin juuri kyseiselle murteelle leimalliseen piirteeseen. Toisaalta jos pu- huja käyttää jotakin murteelle poikkeuk- sellista muotoa, esittelytekstissä nostetaan usein esille yleensä lähimurteista löytyviä syitä erikoiselle käyttötavalle.
Monissa murrekirjoissa puhujat on esitelty tarkkaan. Suomen murrekirjassa ymmärrettävästi puhujakirjon myötä pu- hujan esittely saattaa rajoittua pelkkään nimeen ja syntymävuoteen. Monesti esit- telyteksteissä kuitenkin kerrotaan myös mielenkiintoisia yksityiskohtia haastatel- tavan elämänvaiheista tai vaikkapa kyt- köksistä pitäjän merkkihenkilöihin. Mu- kaan mahtuu monenlaisia henkilöitä aina suurhiihtäjistä aivan tavallisiin torpan tyt- töihin saakka.
Pitäjäkohtaiset esittelytkin jättävät sa- man käsityksen kuin pitäjänmurteiden
455
virittäjä 3/2013
esittäminen aakkosjärjestyksessä: teok- sen ensisijaiseksi kohdeyleisöksi on il- meisesti haettu juuri yksittäisten pitäjien murrenäytteistä kiinnostunutta lukijaa.
Kun lukija perehtyy kerralla isompaan kokonaisuuteen, esimerkiksi pää- tai ala- murteeseen, esittelyteksteissä esiintyvä toisteisuus nousee esille. Lounaismur- teista kiinnostunut lukija lukee ensin murrealuee n yleisesittelystä, että Rau- man seudun murteessa on ”aikaisemmin käytetty t:n heikon asteen vastineena eri- koista d:n ja r:n väliltä olevaa spirantti- äännettä δ:tä – jokseenkin samaa ään- nettä, kuin englannin the-sanan alussa”
(s. 19); Eurajoen murrenäytteen johdan- nossa kerrotaan, että murteessa esiintyy
”soinnillinen dentaali spirantti δ, suunnil- leen sama kuin englannin sanoissa the ja father” (s. 23). Dentaali spirantti maini- taan myös Hinner joen, Kiukaisten, La- pin, Rauman ja Velkuan murteen esit- telytekstissä. Maininta toki on paikal- laankin, koska kyseessä on nyky lukijalle vieras äänne, jota on käytetty vain pie- nellä alueel la Rauman lähi ympäristössä.
Useas sa paikassa toistuva maininta ”eri- koisesta d:n ja r:n välillä olevasta ään- teestä” (esim. s. 29 ja 32) on kuitenkin jo hieman häiritsevää. Tällaisissa tapauk- sissa voisi kenties harkita lukijan ohjaa- mista etsimään lisätietoa murre alueen yleisesittelystä.
Suomea ja suomalaisia viime vuosituhannelta
Teoksen sisältämät murrenäytteet on tal- lennettu pääasiassa 1960- ja 1970-lukujen aikana. Ne ovat lyhyitä, muutaman mi- nuutin mittaisia katkelmia pitemmistä, monesti useita tunteja kestäneistä haastat- telutilanteista. Varhaisimmat tallennukset ovat 1950-luvun loppupuolelta, muutamat jopa ajalta ennen nauhoitearkiston perus- tamista, ja tuoreimmat tallennukset on tehty niinkin myöhään kuin 1980-luvun lopulla.
Valtaosa kielenoppaista on syntynyt 1800-luvun parin viimeisen vuosikymme- nen aikana. Vanhimpien puhujien synty- mästä on ehtinyt kulua jo lähes 150 vuotta, kun taas nuorimmat, vasta 1910-luvun puolivälin jälkeen syntyneet puhujat voi- sivat olla heidän lapsenlapsiaa n. Kun kansa kunnan muistiin on tallentunut ta- pahtumia parin sukupolven takaa, varhai- simmat tapahtumakuvaukset yltävät lähes 1700-luvulle saakka.
Kokonaisuudessaan teokseen valitut katkelmat muodostavat monipuolisen katsauksen menneen maailman elämään.
Rannikkojen asujat kertovat usein kalas- tuksesta, ja onpa mukaan päässyt muu- tama hylkeenpyyntikertomuskin. Lukija saa tilaisuuden päästä mukaan riihen- puintiin, ja eri puolilta Suomea peräi- sin olevat ruokakulttuurit tulevat tu- tuksi. Oman värinsä kokonaisuuteen an- taa se, että mukaan on otettu myös lukui- sia tavan omaisesta kuvauksesta poikkea- via katkelmia: kiskolaismummo hyssyt- tää kesken nauhoituksen heräilevää vau- vaa uneen (s. 56–57), ja Laihialla tuttu haastattelija otetaan leppoisasti vastaan tupakan polttelun lomassa (s. 266–267).
Ainoan pienen pettymyksen koin, kun Kainuun murteiden yhteydessä ei ker- taakaan poltettu tervahautaa – Paltamon murteen esittelytekstissä tosin mainitaan tervanpolton olleen alueen tärkeimpiä elinkeinoja. Onneksi Utajärven kertoja kuitenkin päästää lukijan tervaveneen kyytiin.
Lopuksi
Kun litteroidun tekstin rinnalla voi nyky- tekniikan mahdollistamana saman näyt- teen kuunnella verkossa, lopputulos on ehdottomasti vaivannäön arvoinen: se on kattava läpileikkaus Suomen historias ta sellaisena kuin tavallinen kansa on sen nähnyt. Myös kielentutkimukselliset an- siot ovat selvät. Opettajia kirja palvelee oivallisena käsikirjana murteiden ja kult-
456 virittäjä 3/2013
tuurihistorian opetuksessa. Lisäksi uskoi- sin, että melkeinpä kuka tahansa lukee mielellään vähintään kotipaikkakuntansa esittelytekstin ja kuuntelee murrenäytteen – ja samalla myös lähipitäjät tai muut it- selleen tavalla tai toisella merkitykselliset pitäjät. Suomen murrekirjalle asetettu ta- voite ”saattaa silmin nähtäväksi ja korvin
kuultavaksi, millaista on ollut muutaman vuosikymmenen takainen vapaa, arki- nen murrepuhe Suomessa” (s. 5) toteutuu.
Teoksen kohdeyleisönä onkin kuka ta- hansa elävästä puhekielestä kiinnostunut.
Laura Arantola lpiirone @student.uef.fi
