Verkkotoimittaja Helena Hiltunen
Posted on23.3.2010 byhelehilt
Olen syntynyt Iisalmessa. Minut nimettiin Helenaksi, koska silloin 5-vuotias isoveljeni oli ihastunut Helena-nimiseen pankkineitiin.
Olen kesänlapsi. Synnyin kesäkuun viimeinen päivä, koska synnytyslääkärin kesäloma alkoi seuraavana päivänä. Jos olisin ollut poika, nimeni olisi Hermanni. Tämän takia varmaan asun nykyisin Hermanin kaupunginosassa Helsingissä.
Tämä verkkotoimittajan vakanssinkin päätyi todennäköisesti minulle hiustyylini myötä.
Elämäni on kai pelkää dominoefektiä.
Työhistoriani on värikäs. Valmistuin Turun Diakonia-ammattikorkeakoulusta kaksi vuotta sitten monimediatoimittajaksi, josta minut palkattiin suoraan Yleisradion pyörittämälle nuorisokanavalle, jonka jälkeen kävin ihmettelemässä tilastoja Tilastokeskuksessa. Työkokemusta on karttunut niin siivoamisesta, videokuvauksesta ja äänisuunnittelusta kuin puhelinmyynnistäkin.
Kirjastoissa olen viihtynyt koko ikäni. Lämmin kiitos Iisalmen, Kajaanin, Kuopion, Joensuun, Outokummun, Turun ja nyt Helsingin kirjastoille.
Elän ja hengitän musiikkia ja harrastan liikuntaa terveydellisistä ja turhamaisista syistä.
Verkkotoimittajan työ, näin kolmannen työviikon alussa, tuntuu mielenkiintoiselle ja haastavalle.
Olen täynnä intoa ja ihmetystä!
Helena Hiltunen Verkkotoimittaja
Helsingin yliopiston kirjasto Hallinto- ja kehittämispalvelut
PL 53 (Fabianinkatu 32), 00014 Helsingin yliopisto puhelin (09) 191 40784
http://www.helsinki.fi/kirjasto