58 t i e t e e s s ä ta pa h t u u 4 – 5 / 2 0 1 0
Määrä ei muutu laaduksi
Pekka WahlstedtTimo Airaksinen: Parasta kaikille.
Onnen ja hyvinvoinnin ehdot.
Johnny Kniga 2009.
Nykyään kelpaa vain paras. Kaiken pitää olla huippua tavaroista ja ur- heilusta kulttuurin, taiteen ja tie- teen saavutuksiin asti. Tiedepoli- tiikan tärkein tehtävä onkin valvoa laatua ja vaatia yliopistoilta tarkas- ti mitattavissa olevia tuloksia. Har- voin keskustellaan siitä, mitä laatu tarkoittaa ja millä kriteereillä sitä mitataan ja arvioidaan. Ei myös- kään kysytä, voisiko laadulle olla useita erilaisia määritelmiä.
Filosofi Timo Airaksinen löy- tää ja avaa laadun käsitteen erilaisia merkityksiä, määritelmiä ja kritee- rejä. Hän tarkastelee laadun vasta- kohtana myös määrää, jolla on hal- litseva asema massayhteiskunnas- sa. Tärkeä kysymys onkin, minkä- lainen on laadun ja määrän suhde ja voidaanko niitä arvioida saman- laisilla mittapuilla?
Vaikka laadusta usein puhutaan yksikössä ja universaalina ominai- suutena, se on aina sidottu joihin- kin erityisiin intresseihin. Kun tai- teilija, liikemies, tutkija ja kuluttaja puhuvat laadusta, he määrittelevät sitä eri näkökulmista ja panevat sen palvelemaan erilaisia intressejä.
Melkein kaikkiin asioihin lii- tetään sana ”huippu” kauppojen huipputarjouksista huippuyliopis- toihin asti. Kuitenkin huippu-sa- na ilmentää vain tietyn tahon in- tressejä ja näkökulmaa – kaikkialle tunkeutuvan talousmaailman val- tapyrkimyksiä. Sana liittyy yleensä määrään eikä laatuun. Airaksisen mukaan se onkin peräisin urhei-
lusta, jossa suorituksia arvioidaan määrällisillä mittapuilla. Ajatusta voisi jatkaa ja todeta, että urheilus- ta ei ole pitkä matka talouteen, sil- lä onhan raha juuri määrällinen ja matemaattinen suure.
Myös yliopistoilta vaaditussa tu- losvastuullisuudessa on kysymys mitattavissa olevista asioista. Airak- sinen toteaa, että tänään yliopistot ovat kuin tehtaita, joiden on tuotet- tava tietyn ajan kuluessa niin ja niin paljon maistereita ja tohtoreita työ- elämän tarpeisiin. Valtavan määrän oletetaan ilman muuta olevan myös laadullisesti korkealuokkaista.
Airaksinen toteaa, että monet ar- vostetut taiteilijat ja tutkijat tienaa- vat saavutuksiinsa nähden varsin vähän. Määrää ei voi vääntämällä- kään muuttaa laaduksi. Tätä voi jat- kaa ja todeta, että kun puhutaan me- nestymisestä laadun takeena, har- vemmin kysytään, kenen ehdoil- la menestys määritellään. Yleensä menestyneimpänä pidetään sitä, jo- ka vetoaa suurimpiin ihmismassoi- hin. Massojen arvostelukyky toi- mii Airaksisen mukaan ikään kuin laadun takeena. Esimerkiksi Uuno Turhapuro -elokuvat olivat suosit- tuja ja toivat tekijöilleen paljon ra- haa, mutta ne tuskin edustavat elo- kuvataiteen huippua, minkä monet kriitikotkin ovat uskaltaneet tuoda julki. Onneksi sentään tieteen tu- losten objektiivisuutta ja totuudelli- suutta ei – ainakaan vielä – ole yri- tetty ratkaista ja varmistaa kansan- äänestysten avulla.
Kaikkein kiintoisin ja puhuttele- vin jakso Airaksisen kirjassa käsit- telee ainutlaatuisuutta. Airaksinen pitääkin ainutlaatuisuutta määrän ylivallan tärkeimpänä vastavoima- na. Se, mikä on ainutlaatuista, on täysin uniikkia ja toistumatonta, ai- nutlaatuisuus asustaa kaikkien mää-
rittelyjen ja mittojen tuolla puolen.
Ainutlaatuisuus ei mahtaile ja pidä melua itsestään. Ainutlaatuinen on usein niin pientä ja vaatimatonta, et- tä sen ohi kulkee helposti sitä lain- kaan huomaamatta.
Ainutlaatuisuus onkin tutum- pi asia mystiikkaan taipuvaisel- le itämaiselle ihmiselle kuin länsi- maiselle järjen palvojalle, jolle vain tarkasti määriteltävät ja mitattavat asiat ovat todellisia. Oivallusta ha- vainnollistaakseen Airaksinen esit- telee japanilaisen tatamihuoneen, joka tarjoaa puitteet ainutlaatui- suuden huomaamiselle ja kokemi- selle. Esimerkki on sekä käytännöl- linen että metaforinen. Ideana on, että huoneessa ei ole lainkaan kirk- kaita valoja, sillä ainutlaatuisuus il- mestyy ja alkaa elää vasta hämäräs- sä. Länsimaalaisten palvoma valo on järjen symboli ja tuo asioiden ja esineiden ääriviivat selkeästi nä- kyviin, mutta itä arvostaa mystistä esineiden rajojen häilyvyyttä.
Sille, joka on perehtynyt Airak- sisen kolmeen aikaisempaan kir- jaan, viittaus itämaiseen ajatteluun ei ole yllätys. Etenkin Onnellisuu- den opas ja Elämänhallinnan haas- te sisältävät enemmän itämaista pohdiskelua kuin länsimaista filo- sofiaa. Länsimaisen terävän mutta kapean ajattelun rajoitukset esiin tuovaa syvällistä itämaista ajatte- lua olisi Parasta kaikille -teokseen- kin enemmän kaivannut. Kaikkia neljää kirjaa voi vilpittömästi suo- sitella niin filosofian kuin tieteen- kin harjoittajille, sillä ne poikkea- vat ainutlaatuisella tavalla länsi- maisen ja akateemisen filosofian valtavirrasta.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja krii- tikko.
