56 T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 8 / 2 0 1 0
kirjojA
Mannerheimin suuri ratsastus
Kari Selén
Gustaf Mannerheim: Dagbok förd under min resa i Centralasien och Kina 1906 – 07 – 08, 1–3. Julkaisija Harry Halén, SLS 2010.
Mannerheim vastaanotti lyhyen harkinta-ajan jälkeen maaliskuus- sa 1906 tehtävän, jollaista hän ei osannut odottaa. Venäjän yleisesi- kunta lähettäisi hänet tiedustelu- matkalle halki Keski-Aasian ja Kii- nan. Tehtävän sotilaallinen luonne piti salata. Sen vuoksi Mannerheim liittyi ranskalaisen professori Paul Pelliot’n johtamaan tutkimusta te- kevään retkikuntaan. Mannerheim lähti matkaan heinäkuun alussa 1906 junalla ja laivalla. Samarkan- dissa hän nousi hevosen selkään ja varsinainen tiedustelumatka alkoi.
Hän kulki ratsain noin 10 000 ki- lometriä ja muilla kulkuneuvoil- la noin 4 000 kilometriä. Matkan todellisen tarkoituksen naamioi- miseksi Mannerheim keräsi kan- satieteellistä tietoa ja esineistöä ynnä teki antropologisia mittauk- sia ja valokuvasi ahkerasti muita- kin kuin sotilaallisesti kiinnostavia kohteita. Mannerheim otti matkal- laan noin 1 260 valokuvaa, joista kuutisenkymmentä epäonnistui.
Kysymys ei ollut yksinomaan tie- dustelumatkan luonteen salaami- sesta, vaan Mannerheim oli kiin- nostunut ei-sotilaallisen tutkimus- työn tekemisestä. Toista tuhatta Mannerheimin keräämää esinet- tä päätyi kansallismuseon kokoel-
miin. Aasian-matkansa aikaiset päiväkirjat ja muut muistiinpanot hän lahjoitti Suomalais-ugrilaisel- le Seuralle. Jälkikäteen voi todeta, että Mannerheimin tiedustelumat- kan tieteelliset tulokset olivat huo- mattavammat kuin sotilaalliset tu- lokset. Hänet promovoitiin Aasian- matkansa tieteellisten saavutusten vuoksi filosofian kunniatohtoriksi itsenäisen Suomen ensimmäises- sä maisteri- ja tohtoripromootios- sa toukokuun lopulla 1919.
Pelliot’n ja Mannerheimin yh- teistyö toimi huonosti ja Manner- heim jätti ranskalaisen retkikun- nan jo alkumatkasta Kashgarissa ja teki pääosan matkasta omana retkikuntanaan. Kelvollisen tulkin puute haittasi. Asiat eivät aina tul- leet selväksi. Näin tiedustelijan oli tyytyminen paikannimiin, joiden korrektiuteen hän ei voinut luot- taa. Hän katsoi parhaaksi hankkia itselleen kiinankielen alkeistaidon.
Mannerheimin itselleen tekemä ruotsalais-kiinalainen matkapar- lööri löytyy teoksen kolmannesta osasta. Mannerheim saapui Pekin- giin oltuaan matkalla kaksi vuot-
ta. Hän viipyi siellä Venäjän lähe- tystössä kuutisen viikkoa järjes- täen muistiinpanojaan ja aloitellen yleisesikunnalle menevän raportin laatimista. Hän palasi Pietariin lo- kakuun alkupäivinä vuonna 1908.
Pietarissa valmistunut yleisesikun- nalle tehty raportti käsittää 173 si- vua. Siinä Mannerheim käsittelee havaintojaan yksinomaan sotilaal- lisen merkityksen kannalta. Kansa- tiede, antropologia ja kulttuuri sai- vat jäädä matkapäiväkirjan sivuille.
Keski-Aasian kielten ja kulttuu- rien tuntija filosofian tohtori (h. c.) Harry Halén on rakentanut Man- nerheimin matkapäiväkirjasta, muistikirjasta ja Mannerheimin ottamien valokuvien luettelosta se- kä muutamasta muusta asiakirjas- ta matkaa kuvaavan kokonaisuu- den. Halén julkaisee muistikirjan hieman lyhennettynä. Hän on jät- tänyt pois sellaiset kohdat, joiden sisältämä tieto löytyy myös päivä- kirjasta. Näin poistot eivät vähennä teoksen sisältämää informaatiota.
Harry Halénin ote on teksti- kriittinen. Julkaisija ilmoittaa joh- dannossa valitsemansa toimituspe- riaatteet, joita hän noudattaa joh- donmukaisesti. Hän kunnioittaa Mannerheimin tekstejä eikä lähde suotta peukaloimaan niitä. Pääosa julkaisijan tekemistä muutoksista liittyy paikan- ja henkilönni mien sekä Kiinaan liittyvien termien normalisoimiseen ja modernisoi- miseen. Halén ei kuitenkaan hylkää Mannerheimin käyttämiä muoto- ja, vaan on ilmoittanut ne paikanni- mi- ja henkilöhakemistoissa. Luet- tavuuden lisäämiseksi julkaisija on jakanut tekstin kappaleisiin ja va-
T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 8 / 2 0 1 0 57 rustanut pitkiä virkkeitä pilkuilla.
Sen sijaan voi kysyä onko tällaises- sa editiossa perusteltua korjata sel- laisia kirjoitusvirheitä, joilla ei ole sisällöllistä vaikutusta. Se saattaa herättää lukijassa epäilyksen alku- tekstin parantelusta.
Mannerheimin matkapäiväkir- jasta on vuosikymmenien saatos- sa ilmestynyt lukuisia versioita eri kielillä, ensimmäiset ruotsiksi ja englanniksi vuonna 1940. Suomek- si se ilmestyi kaksiniteisenä kirjana 1940–41. Sen jälkeen siitä on ilmes- tynyt lukuisia eri tavoin toimitettu- ja ja lyhennettyjä laitoksia ainakin hollanniksi, tanskaksi, kiinaksi, suomeksi, ruotsiksi ja englannik- si. Nyt käsillä oleva alkukielinen laitos on edeltäjiään täydellisempi.
Se on myös ammattimiehen työtä.
Halén on tehnyt huolellisen tieteel- lisen edition. Esimerkiksi saa kel- vata Mannerheimin ottamien ku- vien luettelo, johon hän on merkin- nyt hakasulkuihin numerot, joiden avulla kuvat on löydettävissä mu- seoviraston kokoelmista.
Kuvatoimittaja Peter Sandberg, joka on aikaisemminkin julkaissut Mannerheim Keski-Aasian matkan kuvia, on ottanut teokseen 170 valo- kuvaa, joista monet julkaistaan nyt ensi kerran. Lisäksi matkapäiväkir- jaan sisältyy lukuisia Mannerhei- min tekemiä piirustuksia ja karttoja.
Svenska Litteratursällskapet i Finland ja Bokförlaget Atlantis ovat tehneet kulttuuriteon kustantaes- saan Harry Halénin toimittaman teoksen. Halén on onnistunut erin- omaisesti ottamassaan tehtävässä.
Hän on julkaissut korkeatasoisen ja kattavan lähdeteoksen Mannerhei- min matkasta halki Keski-Aasian.
Kirjoittaja on filosofian tohtori.
Eurooppalaisen
kirjallisuuden perinnön inventointia
Päivi Kosonen Teemu Ikonen: 1700-luvun Eurooppalaisen kirjallisuuden ensyklopedia, eli, Don Quijoten perilliset. Gaudeamus Helsinki University Press 2010.
Eurooppalainen kirjallisuus – aika, paikka ja henki
Ajatus ”eurooppalaisesta kirjalli- suudesta” ja sen erityisyyden tut- kimisesta voidaan palauttaa repub- lica litteraria -käsitteeseen, renes- sanssiajalta perittyyn pyrkimyk- seen kartoittaa kaikki kirjoitukset ja koko kirjallinen yhteisö. 1700-lu- ku merkitsee tämän ajatuksen kul- ta-aikaa, vaikka kirjallisuuden ta- savalta rajoittuikin tuolloin valis- tuksen kehtona pidettyyn läntiseen Eurooppaan. Käytännössä Euroop- pa tarkoitti kuitenkin vain muuta- maa suurta läntisen kirjallisuuden maata: Englantia, Ranskaa ja Sak- saa. Koko maailmaa syleilevä Eu- rooppa-keskeisyys ilmenee mo- nin tavoin tuon ajan julkaisuissa, ja valistusfilosofit olivat Voltairen tavoin kirjoituksissaan vaalimas- sa eurooppalaisuuden ihannet- ta. Eurooppalaisen hengen katsot- tiin myös täydentävän luontevasti kansallisia erityispiirteitä, mikä il- menee vaikkapa ranskalaisen kir- jailijan Madame de Staëlin tavassa luonnehtia saksalaista valistuskir- jailijaa, Gotthold Ephraim Lessin- giä: ”Hänen tapansa nähdä on sak- salainen, tapansa ilmaista itseään eurooppalainen” (De L’Allemagne, II, chap. VI, 1810).
Eurooppalaisen valistuksellisen hengenperinnön kirjoittamiseen
osallistuu myös kirjallisuudentut- kija Teemu Ikosen 1700-luvun eu- rooppalaisen kirjallisuuden ensyk- lopedia eli Don Quijoten perilliset.
Mutta miksi ihmeessä teoksen pää- otsikko on niin mahtipontinen, sil- lä Eurooppa tarkoittaa tässäkin ta- pauksessa vain kahta läntistä kult- tuuria: Englantia ja Ranskaa? Sak- saakin on käsitelty lähinnä vain 1700-luvun loppua hallinneen esi- romantiikan yhteydessä. Ikosen rajaus on epäilemättä käytännöl- linen ja toki sikäli ymmärrettävä, että Ranska ja Englanti hallitsivat valistuksen kulttuurista keskuste- lua. Toisaalta kyllä tiedetään, et- tä valistus levisi jo 1700-luvulla lä- pi Euroopan. Esimerkiksi Preus- sin Fredrik II ja Venäjän Katariina Suuri olivat tunnettuja valistus- mielisiä hallitsijoita, jotka kutsui- vat valistusfilosofeja hoviinsa ja osallistuivat myös itse kirjoituksil- laan valistuskulttuurin luomiseen ja sen muokkaamiseen. Monessa muussakin maassa lähdettiin seu- raamaan valistuksen valoa ja hen- keä, kuten Ruotsissa, Skotlannissa, Ita liassa ja Unkarissa. Keskeisessä roolissa valistuskulttuurin leviämi- sessä olivat kahvilat, sanomaleh- det ja kirjallisuus. Kirjeet, pamfle- tit, tieteelliset esseet, kommentaa- rit, filosofiset kertomukset levisi- vät tunnetusti myös keskusmaiden ulkopuolelle. Ja kuten tiedetään, 1700-luvulla muotoutunut romaa- ni osoittautui sittemmin erittäin hyväksi valistusaatteen mediaksi.
Otsikon jälkiosa – Don Quijoten perilliset – tarkentaa Ikosen inven- toinnin ja kartoituksen kohteeksi nimenomaan eurooppalaisen ro- maanin perinnön. Mitä tällä perin- nöllä tässä yhteydessä oi keastaan tarkoitetaan? Toki Cervantesia pi- detään modernin romaanin luo-
