Tarkka kuvaus hyppivistä sepistä ja hohtavista jalokuoriaisista näkymä

T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 3 / 2 0 1 5

67

arvostelee teknistä opetustapaa ja asioiden ulkoa opettelemista sekä peräänkuuluttaa aidosti sivistävää omaa ajattelua.

Ajan kasvatus -kirjassa noste- taan esiin myös opettamiseen ja oppimiseen liittyvä paradoksi, jo- ka on vaivannut ajattelijoita Sokra- teesta ja Platonista lähtien. Miten sääntöjä ja pakkoja käyttävä kas- vatus pystyy synnyttämään vapai- ta ja itsenäisiä yksilöitä? Abstrak- timmin ja yleisemmin ilmaisten:

miten voidaan ulkoapäin vaikut- tamalla luoda ihmisistä ulkopuo- lisesta vaikuttamisesta vapaita ja riippumattomia?

Kirjan mukaan Rousseau näki paradoksin kärjistyvän lapsen koh- dalla, koska lapsi elää eri maailmas- sa kuin aikuinen, joka on unohta- nut, millaista on olla lapsi ja nähdä maailma lapsen viattomin ja puh- tain silmin. Wittgenstein totesikin myöhemmin, että ensin lapsi väis- tämättä uskoo ja oppii, epäily tulee vasta myöhemmin uskon jälkeen.

Ajan kasvatuksen vallitsevaa kasvatusta eri näkökulmista ky- seenalaistavat kirjoitukset eivät pystykään paradoksia ratkaise- maan. Eräässä kirjoituksessa tode- taankin, että paradoksien arvo ja käyttämisen syy on kautta filoso- fian historian ollut se, että ne he- rättävät ihmettelemään asioita ja avaamaan uusia näkökulmia asi- oihin. Kasvatuksen paradoksi tu- lisikin esittää myös kasvatettaville pohdittavaksi ja kommentoitavaksi niin koulussa kuin yliopistossakin.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja krii- tikko.

Tarkka kuvaus hyppivistä sepistä ja hohtavista jalokuoriaisista

Mattias Tolvanen Kari Heliövaara, Ilpo

Mannerkoski, Jyrki Muona, Juha Siitonen ja Hans Silfverberg:

Hyppivät ja hohtavat. Suomen sepät, sepikät, rikkasepät ja jalokuoriaiset. Metsäkustannus 2014.

Kovakuoriaiset ovat kauniita hyön- teisiä, mutta silti melko vieraita nykyajan kiireiselle ihmiselle, jo- ka usein itsekin tietää olevansa hy- västi luonnosta vieraantunut. Mut- ta ovatko sepät ja myös jalokuoriai- set aivan erillään tavallisen kansa- laisen todellisuudesta?

Useimmilla on lapsuudesta as- ti muistissa pihalta löytynyt mus- ta ja pitkänsoikea kovakuoriainen, joka hyppäsi pois kämmeneltä nak- sahtaen ja vilisti sitten pakoon. Sep- pä pystyy hyppäämään ja kääntä- mään itsensä, jos se on jäänyt se- lälleen makaamaan. Ja kasvimaa- ta joskus möyhentänyt on löytänyt sitkeitä keltaisia juurimatoja, jotka syövät reikiä perunoihin ja ovat oi- keasti sepän toukkia.

Myös harvinaisia kovakuoriai- siakin alkaa löytyä, jos niitä osaa katsella oikeista paikoista. Ikivan- han haavan rungolta löytynyt mel- ko suuri metallinhohtoinen, oudon näköinen kovakuoriainen on to- dennäköisesti jalokuorianen. Sep- pien ja jalokuoriaisten harrastami- nen on nyt helpottunut, kun Metsä- kustannus julkaisi professori Kari Heliövaaran jo vuosikausia neljän muun hyönteistutkijan kanssa val- misteleman oppaan Hyppivät ja hohtavat.

Teos on klassinen hyönteiskirja, johon on koottu kaikki ajan tasal- la oleva tietämys neljän kovakuo- riaisheimon lajeista: Suomen sepät (Elateridae), sepikät (Eucnemidae), rikkasepät (Throscidae) ja jalokuo- riaiset (Buprestidae).

Kaikkiaan kovakuoriaislajeja löydetty jopa 400 000 lajia ja Suo- menkin lajistossa niitä on 3  687.

Maailmanlaajuisesti seppiä tunne- taan noin 10 000, sepiköitä 1 600, rikkaseppiä 150 ja jalokuoriaisia 14 600 lajia. Suomen hyönteislajis- tossa näissä kovakuoriaisheimos- sa on yhteensä 114 lajia, joista sep- piä on 64, sepiköitä 12, rikkasep- piä 8 ja jalokuoriaisia 30 lajia. Nii- den lisäksi kirjassa esitellään vielä 17 lähialueilla tavattua lajia, joista osa saattaa löytyä myös Suomesta.

Kattavan kirjan julkaiseminen li- sää yleensä lajiston harrastamista, joten uusien lajien löytyminen lie- nee melko todennäköistä.

Lajien tuntemusta tarvitaan aina Lajiston muutosten seuraaminen on edelleen tärkeää luonnon tilan ja monimuotoisuuden arvioimisessa.

Lajintuntemuksen lisäksi on tär- keää kerätä tietämys lajeista yksiin kansiin ja siirtää se perintönä seu- raaville sukupolville. Tämä kirja si- sältää perustiedot kaikista Suomen lajeista, eikä se aivan heti vanhene.

Uutta kovakuoriaisteosta on kiinnostavaa tutkia, sillä se sisältää hyönteistieteellisen tarkkojen tun- tomerkkien lisäksi kuvaukset la jien elintavoista ja levinneisyydestä. Se- pät ja rikkasepät tonkivat toukkina maassa ja löytävät siellä syötäväk- seen kasvien juuria. Sepikät ja ja- lokuoriaiset elävät toukkina kuole- vissa tai jo lahoavissa puissa, ja nii- den elämään on vaikuttanut paljon myös metsänhoidon kehittymi-

68

nen. Nykyaikana luonnossa lahoa- via runkoja löytyy lähinnä vain luonnonsuojelualueiden vanhoista metsistä, joskus myös historiallisis- ta puistoista.

Suurin osa heimojen lajeista on elinvoimaisia ja niitä tavataan luonnossa usein. Varsinkin sep pien tiedetään aiheuttavan joskus tuho- ja sekä peltoviljelmillä että metsis- sä. Viljasepät (Agriotes sp.) haittaa- vat erityisesti perunan ja mansi- kan viljelyä, jos pelto perustetaan vanhan nurmen paikalle tai siellä kasvaa rikkakasvina juolavehnää.

Avuksi riittää viljelykierto, jossa heinäkasvien jälkeen kasvatetaan esimerkiksi vihanneksia ja vasta myöhemmin perunaa tai mansi- koita. Puutarhassa maanmuokkaa- misen yhteydessä on suositeltavaa poimia käsin kaikki sepäntoukat pois kukkapenkeistä ja kasvimaal- ta, siten niiden haitatkin vähenevät huomattavasti.

Tummajalokuoriainen (Bup- restis haemorrhoidalis) lisääntyy vanhojen hirsitalojen seinähirsis- sä, mutta sen toukkakäytävät eivät aiheuta suurta vahinkoa raken- nuksille. Saarnenjalosoukko (Ag-

rilus planipennis) on maailman- laajuisesti tuholaisena kaikkein merkittävin jalokuoriainen. Saar- nilajeilla elävä laji on kotoisin Kau- koidästä mutta levinnyt jo ainakin seitsemän osavaltion alueelle Yh- dysvalloissa ja Kanadassa. Laji on levinnyt myös Moskovan ympä- ristöön Venäjällä ja tappanut siellä valtaosan isoista saarnista. Euroo- pan alueella se onkin luokiteltu ka- ranteenituholaiseksi.

Kirjan levinneisyyskartoissa on merkitty erikseen ennen vuot- ta 1960 tehdyt vanhat havainnot ja niitä myöhemmät uudet havain- not. Levinneisyyden selvittämis- tä varten on yhdistetty kaikkiaan 45 000 kovakuoriaisen tiedot, jot- ka on kerätty sekä kirjallisuudes- ta että kokoelmanäytteistä. Met- sien maassa on koottu jo kauan tietoa myös metsien hyönteisistä.

Luonnon tieteellisen keskusmuse- on, Metsä tieteiden laitoksen hyön- teiskokoelmat, Turun eläinmuseon ja Oulun yliopiston hyönteiskoko- elmat onkin juuri tällaista tutki- muskäyttöä varten.

Yleisesti ottaen lajistossa on ha- vaittavissa sekä runsastumista että

taantumista, joiden syitä ei ole ai- na helppo tulkita. Vaikka lajistos- sa onkin useita uhanalaisia kova- kuoriaisia, yhtään niistä ei ole lailla rauhoitettu. Sen sijaan esimerkik- si erittäin uhanalaisen halavanse- pikän (Hylochares cruentatus) suu- rimman tunnetun esiintymän elin- alue Vantaalla on rauhoitettu lajin suojelemiseksi.

Tämän teoksen ilmestyttyä kai- killa neljän heimon kovakuoriaisil- la on myös suomenkieliset nimet.

Nimistöä on sekä uusittu että sel- keytetty, kuitenkin vakiintunutta vanhaa nimistöä kunnioittaen, sil- lä sekin on osa kielellistä kulttuu- riperintöämme. Huomiota herät- tävät tai tuholaisina tunnetut la- jit ovat saaneet suomenkielisen ni- mensä jo varhain, jopa 1880- tai 1930-luvulla. Muutamille lajeille on keksitty tätä kirjaa varten en- simmäistä kertaa uudet nimet.

Tietoa harrastamista ja tutkimusta varten

Varsinkin metsien hyönteislajis- toa ja myös muita eliöitä on vii- me aikoina tutkittu paljon ja niistä on julkaistu useita kattavia teoksia.

Työssä on ollut apuna ympäristö- ministeriön ja Suomen ympäristö- keskuksen (SYKE) puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten metsä- lajien tutkimusohjelma (PUTTE), jolta on saatu rahoitusta tähänkin teokseen.

Helsingin yliopiston metsä- eläintieteen professori Heliövaa- ra on jo aikaisemmin julkaissut Mannerkosken ja Siitosen kans- sa hienon kirjan Suomen sarvijää- rät (2004) ja Tomas Roslinin kans- sa Suomen lantakuoriaiset (2007).

Uusi komea teos Hyppivät ja hohtavat sisältää paljon tietoa 343 sivulla. Selkeät värikuvat tuovat Ruutuseppä – yksi monista maassamme viihtyvistä kovakuoriaista, joiden tunnis-

tamiseen Hohtavat ja hyppivät -kirja tuo apua. Kirjan kuvistusta.

T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 3 / 2 0 1 5

69

kine yksityiskohtineen. Lajiesit- telyjen kuvat on valokuvattu pää- asiassa Luonnontieteellisen kes- kusmuseon kokoelmista, ja lajit esi- tellään sekä luonnollisessa koossa että sel keästi suurennettuina. Li- säksi lajien biologiaa selventävät monet luonnossa otetut lajikuvat sekä biotooppien ja syömäjälkien kuvat, jotka ovat tekijöiden valo- kuvaamia.

Monipuolisen tiedon löytämis- tä helpottaa hakemisto, jossa on si- vuviitteet kaikille tärkeille asioille, käsitteille sekä tietenkin lajeille se- kä suomen- ja ruotsinkielisillä et- tä tieteellisillä nimillä. Kirjan lo- pussa on kolme liitettä, joissa esi- tellään Suomessa tavattujen lajien levinneisyystyypit, lajien tunnetut isäntäkasvit sekä eri isäntäkasveil- ta tavatut lajit Suomessa ja muu- alla Fennoskandian alueella. Eng- lanninkieliset yhteenvedot avaa- vat sisältöä myös suomea taitamat- tomille.

Heliövaaran ja hänen työryh- mänsä Hyppivät ja hohtavat on tar- koitettu lähdeteokseksi hyönteis- tutkijoiden sekä maatalous- ja met- säammattilaisten käyttöön. Hyön- teisharrastajia varten siitä löytyy ohjeita myös lajien keräilyä ja jopa niiden toukkien kasvattamista var- ten. Lisäksi teos kiehtoo varsinkin luonnosta kiinnostuneita, ja se an- taakin hyvän mahdollisuuden tu- tustua esimerkiksi kauniiden ja usein harvinaisten jalokuoriaisten elämään kaikessa rauhassa, tarvit- sematta mitenkään häiritä vanho- jen metsien luonnonrauhaa.

Kirjoittaja on biologi ja tietokirjailija.

Myytti kielestä – ja sen purkaminen

Anneli Kauppinen Vyvyan Evans: The Language Myth. Why language is not an instinct. Cambridge University Press 2014.

Miten on mahdollista, että lapsi op- pii äidinkielensä, vaikka hänelle ei sitä opetettaisi eikä häntä korjattai- si? Tämän kysymyksen vastauksek- si yhdysvaltalainen lingvisti Noam Chomsky on esittänyt laajalti tun- netun hypoteesinsa sisäsyntyises- tä, universaalista kieliopista. Teo- rian mukaan ihmiskieli olisi kuin mikä tahansa elin tai ruumiinosa, joka tuottaa kielen rakenteita, ja kommunikaatio olisi toissijainen kielen kehityksen tulos. Teoria si- säsyntyisestä generatiivista kieli- opista on kiehtova. 1960-luvulta lähtien se onkin tuottanut valtavan määrän kielen omaksumisen ja lau- seopin tutkimusta.

Vyvyan Evans käy kirjas- saan The Language Myth tiukas- ti Chomskyn koulukunnan kimp- puun. Hän purkaa kielen sisäsyn- tyisyyden myyttiä jättämättä kiveä kiven päälle. Suomalaisen kielen- tutkimuksen näkökulmasta Evan- sin raju retoriikka ihmetyttää. Se tuntuu tarpeettomalta, sillä meillä vallitseva tutkimus ei lähesty kiel- tä autonomisesti syntyvinä raken- teina, vaan sitä tutkitaan yhteydes- sä merkitykseen ja käyttöön. Kielen universaaleista puhutaan Suomes- sakin, mutta eri näkökulmasta. Se on muun muassa laajoihin kieliai- neistoihin perustuvaa kielitypolo- gista vertailua.

Kuten meikäläiset lingvistit yleensä, myös Evans asettuu käyt-

töpohjaisen kielinäkemyksen kan- nalle. Hänestä on käsittämätön- tä, että sisäsyntyisen kielen teoria esitetään kyseenalaistamattoma- na yleisesti käytetyissä englannin- kielisissä yliopistojen kurssikirjois- sa ja laajalevikkisissä tietokirjoissa.

Siitä alkaa Evansin vasta-argumen- taatio. Täytyy myös sanoa, että hän hahmottelee kiinnostavan koko- naiskuvan, vaikka kaikista yksityis- kohdista ei olisikaan samaa mieltä.

Chomskyn väitettä ihmiskie- len erityisyydestä (joka olisi synty- nyt mutaation kautta) Evans pur- kaa esittelemällä eläinten kieles- tä tehtyjä tutkimustuloksia, jois- sa on havaittu monia ihmiskielelle ominaisina pidettyjä piirteitä, ku- ten mehiläisten lentojen upotettuja

”lauserakenteita” ja kädellisten op- pimia kommunikaatiotaitoja. Vä- hemmän tilaa Evans antaa kieli- muodolle, jonka todistusvoima on vielä ilmeisempi, nimittäin ihmis- ten viittomakielen. Vaikka kuuro- jen viittomakieli on rakenteeltaan täysipainoinen äidinkieli, siihen ei voi vaivatta soveltaa Chomskyn kaavailemaa syntaktisten rakentei- den synnynnäisyyden ajatusta, jo- ka kaiken kaikkiaankin on perustu- nut lähinnä englannin kielioppiin.

Synnynnäinen kielioppi on vai- kea hahmottaa ja oikeaksi todistaa, mutta usko siihen on (ollut) vah- va. Vuosikymmenien aikana mo- net lasten kielen omaksumista tut- kineet lingvistit ovat pyrkineet tar- kastelemaan sitä jonkinlaisena ai- voissa piilevänä, kieltä tuottavana mekanismina. Parametriteorian mukaan lapsi saa syntymävarus- teena parametreja, joille hän an- taa kielikokemustensa perusteella arvoja. Konnektionistit ovat suun- nitelleet kielen omaksumisen mal- leja tietokonesimulaatioiden avul-