kuuta?›› ja lähestynyt tuota tunnetta parhai- ten tuntemani näkökulman kautta. Jos teok- sessa on niinkin pahoja epätarkkuuksia ja suoranaisia virheitä kuin keskustelunana- lyysin osuudessa, miksei ongelmia olisi myös muissa osuuksissa?
Haluan tässä lopuksi puuttua vielä yhteen Schiffrinin analysoimaan esimerkkiin (s.
107-112). Tässä interaktionaalisen sosio- lingvistiikan osuuden aineistoanalyysissa Schiffrin ottaa esille toisen puolesta puhu- misen (speaking for another). Esimerkissä Irene kieltäytyy Henryn tarjoamasta kara- mellistä ja Zelda tarjoaa Irenen kieltäytymi- seen selityksen: She 's on a diet. Tätä vuo- roa Schiffrin analysoi ja tulkitsee sen Irenen positiiviseksi tukemiseksi: amerikkalainen kulttuuri arvostaa hoikkuutta, ja Zeldan se- litys kuvaa Irenen henkilönä, jolla on hyvä itsekontrolli. Schiffrin tulkitsee vuoron po- sitiiviseksi sillä perusteella, että hän ti e - t ä ä Zeldan ja Irenen olevan hyviä ystäviä, mistä hän myös lukijoille esittää todisteen:
lyhyen otteen siitä, miten Irene kuvaa Zel- dan olevan itselleen suuri apu. Schiffrin pe- rustelee analyysiaan siis täysin ulkoisílla tiedoilla. Schegloff (1987: 229) varoittaa liian suoraviivaisesta mikro- ja makrotason yhdistämisestä; tällainen yhdistäminen voi vahingoittaa mikrotason perusteellista tutki- musta. Tässä Schiffrin tulkitsee mikrotasoa ulkoisen tietonsa valossa. Mikrotasolla Zeldan kommentti ei ole sen positiivisempi kuin muutkaan vuorot kyseisessä esimer- kissä; muita vuoroja Schiffrin ei tulkitse sen enempää positiivisiksi kuin negatiivisiksi.
Schegloff on keskustelunanalyytikko, Schiff- rin taas harjoitti tässä interaktionaalisen so- siolingvistiikan analyysia. Schegloffı nhuo- mautus koskee kuitenkin yleisempää tie- teellisen tutkimuksen periaatetta: tutkimuk- sen toistettavuutta. Analyysissa ei päädy Schiffrinin kanssa samaan lopputulokseen tietämättä näiden keskustelijoiden taustaa, keskinäisiä suhteita ja (ääneen esitettyjä) mielipiteitä toisistaan.
Schiffrinillä on ollut suuri työ saattaa kaikki kirjan sisältämät näkökulmat yksiin kansiin. Työ ei varmasti ole ollut helppo;
ala on laaja ja heterogeeninen. Kirjan
Kirjallisuutta
ongelmat osoittavat tällaisen kokoelman mahdottomuuden, mielestäni myös tarpeet- tomuuden. Jokaiseen näkökulmaan on paras tutustua näkökulman luojien ja nykyisten gurujen avulla, jopa pienemmällä sivu- määrällä. Ainakaan Schiffrin ei ole pys- tynyt erottelemaan, analysoimaan ja sel- keästi esittämään erilaisia tapoja lähestyä diskurssía.
Mı AHALONEN
LÄHTEET
BRowN, Gı LLı AN- YULE, GEORGE 1983:
Discourse analysis. Cambridge Uni- versity Press, Cambridge.
Englantilais-suomalainen suuısanakirja. Toirn.
Raija Hunne - Maritta Pesonen. Toi- nen, tarkistettu ja korjattu painos.
WSOY, Porvoo 1978.
LEvıNsoN, STEPHEN C. 1983: Pragmatics.
Cambridge University Press, Cam- bridge.
ScHEGLorF, EMANUEL A. 1987: Between Micro and Macro: Contexts and other connections. - J. C. Alexander - B.
Giesen - R. Munch - N. J. Smelser (toim.): The Micro-Macro Link. Ber- keley Ltc., University of Califomia
Press.
Genrestäkö apu kirjoittamisen opetukseen?
JOHN M. SWALES Genre analysis. English in academic and research settings. Cam- bridge Applied Linguistics Series. Cam- bridge University Press, Cambridge 1990.
XI + 260 s. ISBN 0-521-33813-1.
John Swales tarjoaa genre-analyysistä apua tieteellisen kirjoittamisen opettajille, varsin- kin niille, jotka opettavat kirjoittamaan tie- teellisiä artikkeleita englanniksi. Kirjan pe- 671
Kirjallisuutta
rusidea on yksinkertainen: kirjoittaminen on osa akateemisen yhteisön toimintaa, ja siksi sen oppiminen edellyttää ns. kieli- taidon lisäksi myös tietoa yhteisön toimin- tatavoista ja teksteistä. Tieteellisen tekstin taituriksi oppii vasta, kun ymmärtää, mitä tekstien taustalla piilee. Tämän ymmärryk- sen saavuttamisen apuvälineiksi Swales tar- joaa kolmea käsitettä: genre, diskurssiyhtei- sö ja kielenoppimistehtävä. Pedagogisten sovellusten lisäksi näistä toivotaan apua myös tekstien tutkimukseen.
Ymmärrettävistä syistä Swales on joutu- nut rajamaan aihettaan. Diskurssiyhteisöjä käsitellessään hän ei esimerkiksi pohdi tekstien välittämiä ideologioita (vrt. esim.
Fairclough 1992). Lisäksi kirja käsittelee vain yhden kielialueen konventioita, pää- asiassa vain kokeellisen tutkimuksen rapor- tointia ja etupäässä vieraalla kielellä kirjoit- tamisen ongelmia.
Kirja koostuu neljästä osasta, joista en- simmäisessä Swales esittelee tavoitteensa ja lähtökohtansa. Genre-analyysi on saanut vaikutteita erityisalojen tekstien variaatio- tutkimuksista, kielitaitoa ja strategioita kä- sittelevistä tutkimuksista, diskurssianalyy- sistä, sosiolingvistiikasta, kulttuuriantropo- logiasta, funktionaalisista ja kontekstuaali- sista lähestymistavoista. Uutta ja alkupe- räistä on siis oikeastaan vain se, että gen- re-analyysi yhdistelee surutta eri lähesty- mistapojen käsitteitä ja perusoletuksia. Toi- saalta kirjan tavoitteena ei ilmeisesti ole- kaan luoda pitävää ja yhtenäistä teoriaa genren olemuksesta, vaan tarjota nimen- omaan työkaluja opettajan käyttöön.
Puheyhteisöstä diskurssiyhteisöön Toisessa osassa Swales kuvaa pääkäsitteen- sä: diskurssiyhteisö, genre ja oppimistehtä- vä. Diskurssiyhteisö-käsitteen alkuperä löy- tyy sosiolingvistiikasta tutusta puheyhteisön käsitteestä. Swales pyrkii omalla käsitteel- lään rajaamaan ja täsmentämään puheyhtei- sö-käsitettä paremmin kirjoittamisen ope- tuksen ja tekstien tutkimuksen tarpeisiin sopivaksi. Hän perustelee ratkaisuaan mm.
672
sillä, että diskurssi-alkuinen termi sopii pa- remmin kuvaamaan yhteisöä, jonka pää- asiallinen viestintämuoto on kirjoitettu teks- ti. Hän haluaa myös tehdä eron sosioling- vistisen ja sosioretorisen ryhmittymisen vä- lillä. Sosiolingvistisessä ryhmittymässä, pu- heyhteisössä, ryhmäytymisen perussyyt ovat sosiaalisia; sosioretorisessa diskurs- siyhteisössä ne taas ovat funktionaalísia, sil- lä ryhmän jäseniä yhdistävät yhteiset kom- munikatiiviset tavoitteet.
Diskurssiyhteisölle on ominaista se, että sillä on julkiset ja yhteiset päämäärät, ja sen jäsenillä on olemassa yhteydenpitomekanis- mit, joita käytetään ensijaisesti informaa- tion välittämiseen ja palautteen saamiseen.
Diskurssiyhteisöllä on käytössään yksi tai useampia genrejä ja oma tunnusmerkkinen sanastonsa, jonka yhteisön jäsenet hallitse- vat. Yhteisön jäsenistö vaihtuu, ja näin ol- len toiset jäsenistä hallitsevat paremmin yh- teisön kielelliset pelisäännöt kuin toiset.
Yksilöt voivat kuulua useisiin eri diskurs- siyhteisöihin ja hallita monia eri genrejä.
Swalesin diskurssiyhteisön määritelmä korostaa siis yhteisiä viestinnällisiä tavoit- teita ja toimivaa vuorovaikutusta jäsenten välillä. Kaikkien edellä lueteltujen ehtojen tulee toteutua, jotta ryhmittymää voitaisiin pitää diskurssiyhteisönä. Näin ollen esimer- kiksi tiedeyhteisö kokonaisuutenaan ei muodosta yhtä diskurssiyhteisöä vaan usei- ta pienempiä.
Kohti genren määritelmää
Myös genre-käsitteen alkuperää voi lähteä metsästämään monesta eri suunnasta: kan- satieteestä, kirjallisuuden tutkimuksesta, kielitieteestä, retoriikasta. Swalesin mukaan yhteistä näiden eri suuntausten genre-käsi- tyksille on kuitenkin mm. se, että genreä pidetään yhteisöllisenä, tunnistettavana ja nimettävänä ilmiönä, jolla on oma tyypilli- nen geneerinen rakenteensa.
Swales määrittelee genren joukoksi kom- munikatiivisia tapahtumia, joissa päävastuu on kielellä. Tapahtumilla on yhteinen vies- tinnällinen tavoite tai tavoitteita. Yksittäiset
tapahtumat (esimerkiksi tekstit) vaihtelevat prototyyppisyydeltään: toiset ovat tyypilli- siä genren edustajia, toiset taas vähemmän tyypillisiä. Yhteisön jäsenet kuitenkin tun- nistavat tekstien tavoitteet ja osaavat luoki- tella ne kyseiseen genreen. He myös pysty- vät tulkitsemaan ja tuottamaan genreen kuuluvia tekstejä yhteisöllisen taustatie- tonsa perusteella.
Tehtävien avulla taituriksi
Kolmas kirjan peruskäsitteistä on oppimis- tehtävä (language leaming task), jolla Swa- les tarkoittaa suunniteltujen, sarjamaisten ja tavoitteellisten harjoitusten joukkoa. Oppi- mistehtävän tavoitteena on siis tutustuttaa opiskelijat diskurssiyhteisön toimintatapoi- hin ja genreihin ja sitä kautta opettaa heidät kirjoittamaan tieteellistä tekstiä.
Käytännössä diskurssitietoisuuden lisää- miseen pyritään erilaisten osatehtävien avulla. Diskurssiyhteisöihin tutustutaan ››et- nografısten» menetelmien avulla, ts. ha- vainnointien, haastattelujen, kyselyjen avul- la. Tätä tietoa voidaan täydentää evaluoi- malla myös aikaisempia tieteellisen kirjoit- tamisen oppimateriaaleja. Genreihin tutus- tutaan analysoimalla tekstejä, ja vieraan kielen rakenteisiin harjaannutaan erillisten tehtävien avulla.
Swalesin genre-analyysin perusajatukset voi tiivistää seuraavasti: Diskurssiyhteisöt ovat sosioretorisia verkostoja, joukko ihmi- siä, joilla on yhteiset päämäärät. Yksi yh- teisön ominaispiirteistä on se, että sen jä- senet hallitsevat yhteisön käyttämät genret, joiden avulla päämäärät saavutetaan. Genret ovat siis diskurssiyhteisön omaisuutta, eivät yksilöiden. Genre muodostuu joukosta kommunikatiivisia tapahtumia, joita yhdis- tävät tietyt piirteet ja yhteinen nimitys.
Genret voivat olla puhuttuja tai kirjoitettuja diskursseja, ja niiden hallitseminen ja oppi- minen edellyttää yhteisöllistä taustatietoa, skeemoja. Oppimistehtävien avulla opitaan hallitsemaan koko kommunikatiivinen ta- pahtuma, ts. sekä tuottamaan että tulkitse- maan genrejä. Näitä kolmea peruskäsitettä
Kirjallisuutta
yhdistää Swalesin mukaan kommunikatiivi- nen tavoite, joka on diskurssiyhteisön kie- lenkäytön lähtökohta, genren olemassaolon edellytys ja oppimistehtävän perusta.
Entä sitten käytännössä?
Kirjan loppuosan tavoitteena on osoittaa, miten yllä kuvattu näkemys voidaan ja tulee ottaa huomioon tieteellisen kirjoittamisen opetuksessa. Swales pohtii englannin kielen valta-asemaa tieteen kielenä ja niitä ongel- mia, joita ››periferiassa asuvat››, vieraalla kielellä kirjoittavat tieteentekijät kokevat.
Äidinkielellään kirjoittavien valta-asema näyttää hätkähdyttävältä. Monilla aloilla vain noin 20 % kansainvälisten lehtien tie- teellisistä artikkeleista on ei-natiivien kir- joittamia.
Suurimman osan kirjan kolmannesta jak- sosta Swales omistaa englanninkielisen tut- kimusraportin tarkasteluun. Lyhyen ku- vauksen saavat tosin myös muutamat muut
tutkimusprosessiin liittyvät genret: abstrak- ti, konferenssiesitelmä, apuraha-anomus, opinnäytetyöt ja eripainospyynnöt. Näiden genre-tyyppien esittely jää pinnalliseksi, eikä Swalesillä näytä olevan niistä mitään erityistä sanottavaa.
Kirjassa siis keskitytään lähinnä kokeel- lista tutkimusta raportoivan artikkelin piirteisiin. Swales tekee yhteenvedon aikai- semmista tieteellisen tekstin kielellisiä piir- teitä käsittelevistä tutkimuksista ja referoi lähinnä sosiologisia tutkimuksia tutkimus- prosessin arkipäivästä. Loppuosa tästä jak- sosta on pääosin vanhan kertausta niille, jotka ovat lukeneet Swalesin varhaisempia kirjoituksia esimerkiksi johdanto-osien siir- torakenteesta (Swales 1981). Yksinkertais- taen voi sanoa, että Swales esittelee, millai- sia ilmaisuja englanninkielisissä artikkeleis- sa käytetään esimerkiksi hypoteesien, pää- telmien, referointiosuuksien, vastaväittei- den jne. esittämiseen. Nämä havainnot ovat tietysti hyödyllisiä niille, jotka opettavat kirjoittamaan tieteellistä tekstiä englanniksi.
Swalesin analyysimalli onkin Suomessa
673
Kirjallisuutta
inspiroinut oppimateriaalien laatijoita (esi- merkiksi May 1993).
Vaikka loppuosan tarkoituksena on osoit- taa, miten käytännön opetustyössä voidaan lisätä opiskelijoiden yhteisö- ja genre-tietoi- suutta, asia ainakin diskurssiyhteisön osalta varsin kevyeksi. Mitä pitemmälle kir- ja etenee, sitä vähemmälle huomiolle aka- teeminen diskurssiyhteisö jää. Genre-tietoi- suudenkin herättely jää vähitellen vain teks- tin rakenteiden analysoinniksi. Samanlaista
>›lipsumista›› näyttää tapahtuvan myös gen- ren alussa esitetyn määritelmän suhteen.
Genrellähän Swales sanoo tarkoittavansa enemmän kuin tekstiä tai tekstityyppiä, sillä genreen kuuluu myös tekstin tuottamisen ja tulkinnan prosessi. Vähitellen genre alkaa kuitenkin näyttää yhä enemmän perintei- seltä tekstityypiltä rakenteineen. Mielikuva vahvistuu myös siksi, että Swales nimittelee genrejään tekstityyppien nimillä (tutkimus- raportti, oppikirja, kirje, luento...).
Kaikesta huolimatta Swalesin kirja on so- pivaa luettavaa niin tekstien ja tieteellisen diskurssin tutkijoille kuin opettajillekin.
Tutkijoita tosin kiinnostanee enemmän kir- jan alkuosa, opettajia taas loppuosa. Jokai- selle siis jotakin. Vaikka genre-käsite jää tä- mänkin kirjan lukemisen jälkeen hieman epämääräiseksi ja häilyväksi, pääsee Swa- lesin lähtökohdista kuitenkin syvemmälle tekstien ymmärtämisessä kuin ns. perinteis- ten pintatason genre-analyysien (esim. Bi- ber 1988) avulla. Yhteisöllisen aspektin tuominen analyysiin ei sinänsä ole enää ai- van uutta (ks. esim. Miller 1984, Bazerrnan 1989), mutta tämänkaltaisten ››puheenvuo- rojen›› aika ei todellakaan vielä ole ohi.
MINNA-RIITTA LUUKKA
LÄHTEET
BAZERMAN, CHARLEs 1989: Shaping writ- ten knowledge. The University of Wisconsin Press, Madison.
BIBER, DOUGLAS 1988: Variation across speech and writing. Cambridge Uni- versity Press, Cambridge.
FAIRCLOUGH, NORMAN 1992: Discourse
674
and social change. Polity Press, Cam- bridge.
MAY, EVA 1993: Tiedettä englanniksi. Aka- teemisen kirjoittamisen käsikirja.
Kielikeskusmateriaalia n:o 103. Kor- keakoulujen kielikeskus, Jyväskylän yliopisto. Jyväskylä.
MILLER, CAROLYN R. 1984: Genre as social
action. - Quarterly Joumal of Speech 70 s. 151-167.
SWALES, JOHN 1981: Aspects of article introductions. Aston ESP Research Reports no 1. The University of Aston in Birmingham. Birmingham.
Epäsystemaattista runokielen havainnointia
TERo LIUKKONEN Kuu/zu hiljaisuus. Tuo- mas Anhavan runoudesta. Suomalaisen Kir- jallisuuden Seuran toimituksia 594. SKS, Helsinki 1993. 274 s. ISBN 951-717-765-8.
Hannu Launonen pohti teoksessaan Suoma- laisen runouden struktuurianalyysiä (1984) kirjallisuudentutkimuksen ja kielitieteen ra- joja seuraavasti: ››Poetiikan ja lingvistiikan suhde on kaikkea muuta kuin ongelmaton.
Lingvistiikka pystyy jatkuvasti yhä tarkem- min kuvaamaan sitä aineistoa, lähinnä ru- nouden foneettista ja syntaktista rakennetta, joka kuuluu poetiikan alueeseen. Pelkkä tarkkuuden lisäys aineiston kuvauksessa voi sekin jo auttaa muotoilemaan uusia kysy- myksiä tai osoittaa, mitkä aikaisemmista kysymyksistä kenties ovat epäolennaisia.››
(S. 7.)
Lingvistiset painotukset suomalaista ru- noutta käsittelevissä tutkimuksissa ovat kui- tenkin yhä tuiki harvinaisia. 1990-luvun alun väitöskirjoissa kotimaista lyriikkaa on eritelty varsin kiinnostavasti, mutta niiden lähestymistavat ovat perinteisiä. Tutkimus- ten kiintopiste sijoittuu tukevasti runoilijoi- den elämänvaiheista kumpuaviin, runojen sisältöä ja maailmankuvaa tulkitseviin bio- grafısiin perspektiiveihin.
