YLIOPISTOMIES MUISTELEE
Osmo Ikola Oppia ikä koik.ki.Muisteloito yliopistomiehen toipoleelto. Oy Turun Sanomat.Turku
1993. 252 s. ISBN 95 1-9129-15-4.
K
un monessa mukana ollut mies muistelee, hän kirjoittaa mieluummin en
syklopedista tietoteosta kuin henkilökoh
taista tunnustuskirjaa. Tapahtumien ja tie
tojen tilkkutäkin alle peittyvät kaulaansa myöten niin mies kuin hänen ajatuksensa.
Hän paljastaa vain julkikasvonsa sellaisina, kuin hän haluaa ne itse muisteloidensa pei-
VIRITTÄJÄ 3/1996
lauskuvista lukea. Persoonallisia arvostuk
sia ja kannanottoja voi arvailla rivien välistä ja siitä, mikä on jätetty sanomatta.
Professori Osmo Ikola on ollut mones
sa mukana eikä ainoastaan mukana vaan usein nokkamiehenä. »Oppia ikä kaikki:
Muisteloita yliopistomiehen taipaleelta» on kaksi ja puolisataa -sivuinen esitys hänen
monitahoisenjulkisen toimintansa vaiheista ja motiiveistakin.
Muistelijan kertojanlaatu on etäinen ja viileä. Sitä kuvaa osuvasti se, että Kuka kukin on -teoksen tiiviit rivit Osmo Ikolas- ta sisältävät oikeastaan enemmän tietoa hänen suvustaan ja perheestään kuin varsi- naiset muistelmat. lntiimeintä, mitä Ikola itsestään paljastaa, on se, kuinka hän tutus- tui tulevaan vaimoonsa: kaukokirjoittimen välityksellä.
Osmo Ikolan koulu, Turun Suomalainen Klassillinen Lyseo,ja elinikäisiksi ystäviksi tulleet luokkatoverit ovat kirvoittaneet muutamien matkakuvausten ohella muistel- mien persoonallisimmat rivit. Prologin mukaan muisteleminen oli saanut herät- teensäkin lyseon poikien 55-vuotisluokka- kokouksesta Suomen Turussa Herran vuon- na 1991. Läheisin ystävä oli tuleva arkki- piispa Mikko Juva. Luokan poikien jouk- koon kuuluu lisäksi professoreita, hovi- oikeudenneuvos, lääninrovasti, suurlähetti- läs, metsäneuvos jne. Klassillinen Lyseo loi vahvan pohjan yliopistomiehen pitkälle tai- paleelle.
Ikolan elämänkaari on komea. Hän nou- si merkittäviin asemiin ja tehtäviin nuore- naja eteni kaksiin kanslerinvaaleihin saak- ka. Tohtoriksi hän valmistui 1949. Neljän Upsalassa vietetyn lehtorivuoden jälkeen hänet nimitettiin 32-vuotiaana 1950 Turun yliopiston suomen kielen ja sen sukukiel- ten professorin virkaan ja 1962 suomen kielen professorin virkaan, josta hän siirtyi eläkkeelle 1981. Yliopistossa hän toimi kahteen otteeseen dekaanina, kuusi vuotta vararehtorina ja kuusi vuotta rehtorina.
Muistelemiseen on siis sekä aineksia että aihetta.
Muistelmissa painottuu alaotsikon mu- kaisesti yliopistomiehen näkökulma, erityi- sesti Ikolan kuusivuotinen rehtorikausi.
Hän esittelee perusteellisesti - sivullisen mielestä pitkäpiimäisestikin _ yliopisto-
hallinnon kommervenkkejä hallinnon uu- distuksesta ja Turun yliopiston rakennus- asioista ylioppilaiden yleiseurooppalaiseen liikehdintään asti. Näissäjaksoissa hän si- teeraa poliitikkojen tapaan pitkäänkin pu- heitaan ja kirjoituksiaan johtomotiivina aito oikeassa olemisen ilo.
Yleisempää mielenkiintoa on niillä aja- tuksilla ja muistumilla, joita Ikolalla on opetusministeriön roolista yliopistojen va- pautta kahlitsemaan pyrkivänä hallinto- viranomaisena. Hän kuvaa laajasti opetus- ministeriönja yliopistojen tulehtuneita vä- lejä 1970-luvun alkupuolella. Paradoksaa- lista kyllä, oma kollega omasta yliopistos- ta puri yliopistoasioissa pahiten. sillä anka- rimmatjälkisapiskat yliopistojen kehittämi- sestä Ikola antaa anatomian professori Mik- ko Niemelle,joka toimi korkeakoulu-ja tie- deosaston päällikkönä 1973-78. Sen sijaan Niemen seuraaja, nykyinen ylijohtaja Markku Linna saa huomattavasti suopeam- man arvion eräistä hänen rehtori Ikolaan kohdistamistaan ärtyneistä kannanotoista huolimatta.
Ikola toteaa olleensa ja olevansa puo- lueisiin sitoutumaton. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei hänellä olisi poliittisia mieltymyksiä. Erityisen sarkastisesti hän suhtautuu ylioppilaspolitiikan vasemmisto- laisiin ilmentymiin, eikä keskustapuolueen alueellinen korkeakoulupolitiikkakaan ole herättänyt hänessä sympatioita, semmin- kään kun hän katsoo sen kaventaneen Tu- run yliopiston kehittymismahdollisuuksia.
Omaa aluepolitiikkaansa hän näyttää aja- neen paitsi uusia maaseutuyliopistoja vas- taan myös Helsingin yliopiston suuntaan.
Erityisen kipeä kysymys turkulaisille tun- tuu olleen se, perustettiinko Helsingin yli- opisto v. 1640 Turkuun.
lkolan korrektille käytökselle on luo- teenomaista, että ihmisiä ei nimeltä maini- ten arvostella. Lähinnä vain poliitikot pre- sidentti Urho Kekkosta myöten ja opetus-
[>
ministeriö ovat yllyttäneet häntä teräväm- pään sanontaan. Muutoin hän asiallisesti kirjaa ne merkittävät henkilöt, joita hän asioita hoitaessaan ja yliopistoa edustaes- saan on kohdannut. Tutkimusalansa ihmi- set omia opettajiaan ja edeltäjiään lukuun ottamatta Ikola on yleensä unohtanut. Lau- rikettusmaisia kärkeviä ja subjektiivisia kannanottoja on turha etsiä Ikolan kynän jäljiltä.
Omat virkaveljensä professori Ikola kuittaa valokuvalla maan kaikkien yliopis- tojen suomen kielen professoreista vuodelta 1968; Ikolan seurassa ovat Pauli Saukkonen (kuvatekstin mukaan Sankkonen), Terho Itkonen, Pertti Virtaranta, Paavo Siro, Heik- ki Leskinenja Göran Karlsson. Varsinaisen muistamisen arvoiseksi heistä osoittautuu vain Siro, koska hän tuli 1952 hoitamaan Ikolan hankkimaa ylimääräisen opettajan tehtävää. Oman laitoksen väkikään ei esiin- ny muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta muuta kuin valokuvissa. Poikkeukset ovat professori Alho Alhoniemi (matkakumppa- nina Unkarissa), Eeva Lindén (joka oli en- nen Ikolaa hoitanut professuuria vt:nä), Matti K. Suojanen (fennougristikongressin pääsihteerin ominaisuudessa matkakump- panina Moskovassa) ja Kalevi Wiik peräti kaksi kertaa (fonetiikan lehtorin ja profes- sorin viran haltijana sekä Amerikanmatkan yhteydessä). Seuraaj aansa professori Aimo Hakasta Ikola ei mainitse sanallakaan. Toki on muutamia tutkijoita, joita Ikola arvostaa muistelemalla heitä pitempään ja useaan otteeseenkin. Heitä ovat akateemikot Lau- ri Posti, Paavo Ravila ja Kustaa Vilkuna.
Professori Ikola on vaeltanut mahti- miesten maailmassa. Siellä naiset eivät ole olleet miehisiä kuvioita sekoittamassa.
Henkilöhakemiston 300 henkilöstä vain 32 eli melko tarkkaan 10 % on naisia. Heistä- kin suurin osa mainitaan vain yhden kerran.
Kahteen sivuviitteeseen ovat yltäneet pro- fessori Z. M. Dubrovina, vaimo Sicke Iko-
la, vasemmistopoliitikko Sylvi-Kyllikki Kilpi, rouva Inkeri Ränkja presidentti Vig- dís Finnbogadóttir sekä kolmeen viitteeseen ainoastaan kuningatar Kristiina kolmen vuosisadan takaaja ministeri Marjatta Vää- nänen. Vielä enemmän miesten maailmas- ta kertovat ne roolit, joissa Ikolan kohtaa- mat naiset esiintyvät: rouva, tulkki, vaimo, yleinen seppeleensitojatar, presidentin tytär, puoliso, leskirouva. Varmimmin nainen muistetaan, kun hän on kuningatar, šaahi- tar, presidentti, presidentinrouva, ministe- ri, yliopiston rehtori tai edes priimusmais- teri. Kielentutkimusalan naisväestä ovat esillä vain edellä mainitut professori Dub- rovina ja dosentti Lindén.
Ikolan naisnäkökulma ilmenee muistel- missa muutoinkin. Hän ottaa esiin lehti- uutisen, jonka mukaan Jyväskylän yliopis- ton rehtori on Pohjoismaiden ensimmäinen naispuolinen yliopiston rehtori, ja kysyy, miksi ››meillä Suomessa aina halutaan yl- peillä tuontapaisista asioista››. Aiempana Ikola itsekään ei malta olla lankeamatta samaan syntiin kertoessaan Turun yliopis- ton promootiojuhlasta 1960: ››Toinen [eri- koisuus] oli se, että ensi kerran Suomessa oli priimusmaisterina nainen (Liisa Dahl)››.
Kielenhuollon yhteydessä Ikola pohtii mie- hekkääseen sävyyn naiseen liittyviä nimi- tysongelmia, jotka aiheutuvat lakimies- tyyppisistä ammattinimikkeistä.
Vaikka Turun yliopisto ja sen hallinto ovat Ikolan muistelmissa vahvasti etualal- la, hän kertoo toki omasta tutkimusalastaan- kin. Fennicumin arjestaja historiasta olisi toivonut tarkempiaja henkilökohtaisempia muistikuvia. Murrekokoelmat ja äänite- arkisto ovat saaneet sivun selostuksen ja Ikolan ehkäpä merkittävin ja läheisin han- ke, Lauseopin arkisto, pari sivua. Sen pe- rustamishistoriaan voidaan lisätä eräs sivu- juonne,jolla oli vaikutuksia vielä 1980-lu- vullakin. Suomen Akatemian aktien mu- kaan hankkeen muodollinen käynnistäjä oli 484
professori Pertti Virtaranta, joka taktisista syistä esitti perustelut ja anoi varat lause- opin (kuten muoto-opinkin) arkistohanketta varten jajoka rahoituksen varmistuttua siir- tyi hankkeista huomaamattomasti syrjään.
Omat lukunsa ovat saaneet Turun fen- nougristikongressi 1980, kielenhuoltotyöja uusi raamatunsuomennos. Kongressin ai- kaan Ikolan ura oli upeimmillaan. Hän oli yliopiston rehtori, arvostettu tutkija ja kie- lenhuoltaja sekä kongressin presidenttinä tutkimusalansa kansainvälinen keskipiste.
Muisteluissaan Ikola keskittyy hallintomie- hen tapaan kongressin valmisteluihin. Ar- viotaan kongressin sisällöstä ja merkityk- sestä hän ei esitä.
Suomen kielen lautakunnassa professo- ri Ikola teki pitkän päivätyön, ensin yksi- toista vuotta jäsenenä ja sitten yhdeksän vuotta puheenjohtajana. Lautakunnan toi- mintaa hän valottaa sekä yleiseltä kannalta että yksityisin esimerkein. Ikola kannattaa seitsenjäsenistä suurempaa lautakuntaa ja viittaa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kielivaliokuntaan, joka oli 16-jäseninen.
Ikola katsoo, että periaatteellisesti tärkeitä kielenkäytön kysymyksiä voi ratkoa vain varsin laaja asiantuntijaelin. Merkittävän muutoksen lautakunnan työhön Ikola toi esittämällä, että mukaan otettaisiin myös kaksi niin sanottua maallikkojäsentä. Uu- distus toteutettiin siinä vaiheessa, kun teh- tävä siirtyi Kotimaisten kielten tutkimus- keskukseen 1976. Maallikoiden osallistu- minen kielilautakunnan työhön on Ikolan käsityksen mukaan ollut rakentavaaja hyö- dyllistä.
Lähes kaksikymmenvuotisen työrupea- man Ikola teki myös raamatunsuomennos- komitean toisena suomen kielen asiantun- tijana (toisena kirjailija Lassi Nummi).
Tämän komennuksen vaatima työmäärä on ollut valtava, koska pelkästään kokouksia on ollut satoja. Voi vain kunnioittaen ihme- tellä, kuinka Ikola on löytänyt tähänkin teh-
tävään aikaa lukuisten muiden velvolli- suuksiensa lomasta.
Ikola ennätti olla professorin virassa peräti 32 vuotta. Yhtä pitkän rupeaman hän oli Virittäjän toimitusneuvostossa. Sanan- jalan päätoimittajana hän toimi 30 vuotta, Suomen Kielen Seuran esimiehenä 17 vuot- ta ja Sanakirjasäätiön valtuuskunnassa 16 vuotta. Nämä fennistiikan kannalta tärkeät näköalapaikat jäävät kirjassa kovin vähäl- le. Virittäjän lukijakuntaa ajatellen kaipai- si näistä asioista näkemyksellisempää ja perusteellisempaa muistelua.
Professori Ikolan elämä on mallikas esimerkki pitkälle ulottuneestaja moniaal- le haaroneesta toimeliaisuudesta. Hänen muistelmansa kertovat akateemisesta tutki- jasta, joka ei ole sulkeutunut tutkijankam- mioonsa. Ura lähtee nousuunsa jo varhain ja on korkeimmillaan juuri eläkeiän kyn- nyksellä. Eläkkeelle siirtyminen ei merkin- nyt lkolanjättäytymistä syrjään, vaan hänen luottamustoimensa itse asiassa lisääntyivät tässä vaiheessa. Vasta nuorekkaana 70-vuo- tiaana hän on vähentänyt yhteiskunnallista ja ammatillista osallistumistaan.
Elämäkertaansa Ikola on kirjannutjul- kisen toimintansa, asiallisesti ja kuivak- kaasti. Kielentutkijalle se ei anna paljoa- kaan uutta, eikä se taritse reheviä kulttuu- rihistoriallisia muistamuksia autenttisia ajankuvia etsivälle lukijalle. Menneisyyden muistoissa on turkulainen rehtori ja yliopis- tomies,jota kiinnostavat enemmän yliopis- tomaailman vapaus ja asiantuntemus sekä sen vastakohtana opetusministeriön poliit- tiset suitsimispyrkimykset ja asiantunte- mattomuus kuin esimerkiksi fennistiikan tutkimuspolitiikka ja tutkimussisällötl
RAIMO JUSSILA
Korinı aisreiıkielten turkinmskeskus.
Sörnäisten rantatie 25. 00500 Helsinki Sähköposti: RaiinoJıı ssila@dmnlaiı g. fi
