KOSKA:AIKASUHTEESTA PERUSTELUUN
Ilona Herlin Suomen kielen kosko-konjunktion merkitysjo merkityksenkehitys. Suomi I 83. SKS, Helsinki I997. I |3 s. ISBN 95I-7I7-977-4.
lona Herlin tekee tässä tutkimuksessa kiehtovan retken koska-konjunktion käyttöön suomen kielen eri varianteissa ja luo kuvaa sen historiallisesta kehityksestä.
Lauri Hakulisen aikanaan antama selitys, jonka mukaan koska on kehittynyt spatiaa- lisesta temporaaliseksi ja tämän kautta syy- suhteita ilmaisevaksi, sopii hyvin kieliopil- listumisteoriaan, Herlinin teoreettiseen vii- tekehykseen. Herlinin täsmennykset puo- lestaan johtavat pohdiskeluihin itse kieli- opillistumisteoriasta, sen keskeisestä käsit- teistöstä ja hypoteeseista _ metaforasta ja metonymiasta, merkityksen yleistymisestä ja pragmaattisen vahvistumisesta _ ja lo-
pulta sen rajoista.
Koska-konjunktio on todettu kirjakie- lessä paljon yleisemmäksi kuin murteissa.
Tämän huomion provosoimana Herlin osoittaa tarkan aineistoanalyysin avulla, että sitä ei murteissa juuri käytetä kirjakie- lestä tutussa, niin sanotussa kausaalisessa merkityksessä, jossa ilmaistaan syysuhdetta kahden tapahtuman tai tilan välillä: Täällä on kylmä, koska ikkuna on auki. Tällaisis- sa lauseissa käytetään pikemminkin sen takia, siksi -tyyppisiä ilmauksia tai Herli- nin sittemmin väitöskirjassaan (1998) kä- sittelemää kun-konjunktiota. Murreaineis- ton antama kuva pätee enimmäkseen myös nykypuhekielisiin keskusteluihin, joihin tietysti pujahtaa joskus myös kirjakielen kausaalinen koska.
Päähuomion Herlinin tutkimuksessa saa käyttö, joka kuuluu kausaalisuuden rin- nalla syysuhteiden ilmaisuun ja jota hän kutsuu perustelevaksi: Tule. koska haluat 'Tule nyt sitten, koska kerran haluat`. Näin sanoessani en esitä tulohaluasi tulosi syyk-
@
si (vaikken tätä välttämättä poiskaan sul- je), vaan selitän eli perustelen sillä anta- maani lupaa. Perusteleva liitos ilmaisee oi- keutuksen asian sanomiselle. Kausaalises- ta sen erottaa ››syyn ja seurauksen välissä oleva agentti››, jonka tekemää valintaa pe- rustellaan. Kausaalinen perustapaus Tääl- lä on kylmä, koska ikkuna on auki voitai- siin teoriassa tulkita perustelevaksi, mutta vain päättelevän henkilön roolin kautta:
puhuja arvioi paikan lämpötilaaja peruste- lee arviotaan tiedollaan avoimesta ikkunas-
la.
Kausaalisenja perustelevan lauseyhdis- tyksen eroille on muualla omistettu paljon- kin huomiota. Perustelevia käyttöjä voidaan tyypitellä episteemisiin (arviota perustele- viin) ja puheaktikäyttöihin (sanotun oikeu- tusta perusteleviin), mutta Herlin näyttää, ettei tämä ero ole kovin merkitsevä, ja löy- tää lisäksi kolmannen tyypin, (yleensä pu- hujan oman) toiminnan perustelun: Mää menem pois koskei häj jo tule. Loppujen lopuksi kaikki perusteleva käyttö näyttäy- tyykin juuri toiminnan perusteluna.
Herlin esittelee koska-konjunktion pe- rustelevan käytön eri vivahteita varsin laa- jan murreaineiston perusteella - laajan siihen nähden, miten harvaan konjunktiota aineistossa esiintyy. Intuitio perustelevas- ta käytöstä on varsin selvä etenkin silloin, kun koska-lauseen ja sen seuralaislauseen temporaalinen suhde on kausaalisen aiheu- tustulkinnan kannalta järjetön, kuten ta- pauksessa Kv! nıarkärme pistäny on kosk kualıı ukkiihmissi o tai tyyppiesimerkiksi kelpaavassa On se kotona koska valot pa- laa. Sitä tukee myös päälauseen sisältämä päätelmän merkki (esim. raitaa. kai. totta-
I>
vıRıTTAıA 1/1999
pa; On se varmaan kotona, koska valot palaa) tai interrogatiivi- tai imperatiivi- muoto, ja perustelukäyttöinen koska voi myös saada -pa-liitteen. Ymmärtääkseni perustelusuhde on siinä mielessä kausaali- suhdetta yleisempi syysuhteen tyyppi, että perusteluna voi (vaikka ei tarvitse) käyttää myös sellaista ilmausta, joka on kausaali- suhteessa perusteltavaan: Taitaa siellä pa- laa valot, koska(pa) se on kotona. Tämä lienee yksi syy siihen, etteivät perusteleva ja kausaalinen ole aina hyvin erotettavissa toisistaan.
Yksi perustelevan koska-lauseen tyy- pillinen ominaisuus on, että se sijaitsee päälauseensajäljessä; näin on melkein kai- kissa esitellyissä aineistoesimerkeissä. Täs- tä asiasta olisin kaivannut enemmänkin tie- toa: millä ehdoin toiminnan ilmausta edel- tävä perustelu ylipäätään on mahdollinen?
Ennakko-oletukseni oli oikeastaan, että eräs toinenkin syntaktis-semanttinen kriteeri erottaa kausaalista ja perustelevaa käyttöä, nimittäin se, että vain varsinainen kausaa- linen lause voisi muodostaa päälauseen fo- kuksen. Tämä näkyy erityisen hyvin siitä, että vain kausaalinen ilmaus voi joutua kiel- letyksi: En tullut koska halusin (vaan kos- ka minun oli pakko), ts. ”tuloni syy ei ole se että halusinÄ Perustelevaa koska-lausetta taas ei voi kuvitella päälauseen kiellon alai- suuteen, vaan kielteiseen lauseeseen liitty- vä perustelulause perustelee toimimattajät- tärnistä tai kielteistä arviota (Ei se tainnu olla maalattu koska se oli semmonen har- mahtava). Kausaalinen yhdyslause voi siis käsitellä kysymystä tuloni syistä, hylätä yhden ja hyväksyä toisen syyn, tai ylipää- tään vastata syykysymykseen. (Tässä suh- teessa yllätyin, kun Herlin tulkitsee [s. 50]
perustelevaksi myös miksi-kysymyksen koska-vastauksen. Olisikohan syynä se, että perusteluksi sanottu teko on jotakin muuta kuin tässä perustelevaksi kutsuttu konjunk- tioliitos?)
Sekä lineaarinen järjestys että kiellon- alaisuus kuvaavat ilmiötä, jota voisi nimit- tää koska-lauseen ››alisteisuuden›› asteeksi.
Varsinainen kausaalinen lause käyttäytyisi tämän mukaan kuten muukin lauseen jäse- nenä toimiva lauseke, esimerkiksi tyyppi sen takia (että ~ koska ~ kun lämmitys on pois). Perusteleva koska-lause taas muistut- taisi tämän mukaan alisteisuudeltaan ongel- mallista sillä-lausetta. Näille ennakko-ole- tuksilleni en saa Herlinin tutkimuksesta selvää tukea enempää kuin vastatodisteita- kaan. Pääpaino tutkimuksessa onkin dia- kronisella kehityksellä.
Lause Tule koska haluat ei oikein voi saada varsinaista kausaalista tulkintaa mut- ta voi merkitä aikasuhdetta samoin kuin vaihtoehtonsa Tule milloin ~ kun haluat.
Koska-sanan temporaalinen käyttö on mur- teissa habituaalista tai ei-aktuaalista; se liit- tyy toisin sanoen geneerisiin tai futuurisiin konteksteihin. Tämä käyttö on suorassa yhteydessä interrogatiivis-indefiniittiseen ajan proadverbiin koska. Esimerkkien pe- rusteella koska ei näyttäisi välttämättä ole- van konjunktio vaan aloittavan eräänlaisen relatiivilauseen, usein pääsanattoman (sa- moin kuin sitä itämurteissa vastaava mil- loin). Vanhassa kirjakielessä dominoi tun- netusti koska-konjunktion temporaalinen käyttö, mutta se eroaa murteiden käytöstä siinä, että se ilmaisee myös spesifisiä aika- suhteita (Cosca minä sen näin /panin minä sen sydämeeni). Myös perustelevaa käyttöä on, mutta kausaalista ei ennen 1800-lukua esiinny. Kaiken kaikkiaan koska-sanan käyttö on eri aikoina ja eri kielimuodoissa hämmästyttävän erilaista, kuten sivun 55 taulukosta näkyy. (Yksinkertaistettuna tau- lukko ei tietenkään sano kaikkea. Hämäläi- nen intuitioni pitää, toisin kuin taulukko antaa ymmärtää, temporaalista tulkintaa arkipuheessa hyvinkin mahdollisena aina- kin sellaisissa suhteellisen kiteytyneissä ta- pauksissa kuin Se tulee koska huvittaa ~
viitsii ~ muistaa ~ sattuu.)
Koska-sanan merkityskehityksen tar- kastelu kattaa noin puolet kirjasta ja sisäl- tää kaksi hieman erilaista diakronista kysy- mystä: miten koska-sanan syysuhteita il- maiseva käyttö on kehittynyt temporaali- sesta (alun perin spatiaalisesta) indefiniit- tis-interrogatiivisesta koska-sanasta ja mi- ten on selitettävissä kirja- ja puhekielen eriytynyt käyttö?
Lauri Hakulisen alun perin esittämä spatiaalinen vaihe on historian hämärässä mutta uskottava, sillä siirtyminen spatiaa- lisesta temporaaliseen on tavallinen muu- tostyyppi. Temporaalinen käyttö on koska- adverbinja vanhan kirjakielen ja murteiden temporaalisen lauseyhdistyskäytön perus- teella yhteinen lähtökohta merkityksen laa- jentumiselle syysuhteiden piiriin. Kieliopil- listumisteoria ennustaa, että lähtökohtana olisi ollut nimenomaan habituaalinen tai muuten ajallisesti epäspesifinen temporaa- linen käyttö. Herlin olettaakin muutoksen lähteeksi Hakulisen alun perin ehdottamien alisteisten kysymyslauseiden sijasta inde- finiittis-interrogatiivisen koska-sanan aloit- tamat lauseet. Niistä päädytään nimen- omaan perustelevaan syysuhteeseen, ei kausaaliseen, johon päädytään spesifisestä aikasuhteesta ajallisen ja syy-yhteyden implikaation kautta. Jos tilanteet esiintyvät yleensä toistuvasti tai ennustettavasti yhtä aikaa, toisen esiintyminen yksinään voi sit- ten oikeuttaa päättelemään toisenkin olevan voimassa ja sitä kautta perustelemaan pää- telmää: Mies voi hyvin koska 'silloin kun' parta kasvaa > Mies voi hyvin koska 'sillä perusteella että' parta kasvaa. Kun sanalle sitten on konventionaalistunut perustelu- merkitys, sitä voidaan käyttää myös eri- aikaisista tapahtumista. Käsittääkseni tällai- nen lähtökohta olisi voinutjohtaa muunkin- laisiin liitoksiin, erityisesti jos-lauseen ta- paiseen ehtolauseeseen, tai miksi ei yhtä hyvin kausaaliseen. Tämä ei toki ole argu-
mentti Herlinin selitystä vastaan _ eihän merkityksenkään kehitys ole täysin deter- minististä _ mutta selitys ei vetoa intui- tioon aivan niin itsestäänselvästi kuin voi- si toivoa.
Oma kysymyksensä on se, miten koska- sanan varsinainen kausaalinen käyttö on syntynyt ja päässyt niinkin hallitsevaksi kuin se nykykirjakielessä on. Ehkä ››objek- tiivinen›› kausaalisuus on painottunut kir- jakielisissä tekstilajeissaja siten luonut tar- vetta kausaalikonjunktolle. ››Suora›› kieli- opillistuminen temporaalisesta kausaalisek- si olisi kirjakielessä mahdollinen, samoin metonyyminen ketju perustelevasta kausaa- liseen, mutta Herlin painottaa ympäröivien kielten ja näistä malliakin ottaneiden tie- toisten kielenkehityspyrkimysten vaikutus- ta. Tähän on helppo yhtyä. Sen dokumen- tointi, miten tämä on tosiasiassa tapahtunut, olisikin jo toisen työn aihe.
Kieliopillistumisteoria on antanut diakroniselle kielentutkimukselle aivan uutta pontta tarjoamalla yhtenäisiä hypotee- seja syntaktistenja semanttisten muutosten rekonstruointiin pragmaattisesti luonnollis- ten, havaittujen kehityskulkujen pohjalta.
Pidettiinpä teoriaa kaikenkattavana selitys- mallina tai ei, se on nykymuodossaan mer- kittävä ajatuskehikko, jonka etuihin kuuluu muun muassa vapautus monen fennistin opiskeluaikanaan ihmettelemästä käsitteel- lisestä dilemmasta: kun kielen elementit ja niiden uudet merkitykset näyttivät aina jo- tenkin tulleen toisista, häämötti taaksepäin ajateltaessa ennen pitkää tila, jossa ei oikein tuntunut olevan mitään. Kieliopillistumis- teorian typologinen ote poistaa harhan, jon- ka mukaan muodon uutuus implikoi myös tehtävän uutuutta, nostamalla esiin sen, että kyseiset kehityskulut ovat toistuvia ja aina mahdollisia. Tähän asiaan Ilona Herlin päättää tutkimuksensa. Lyhyt luku ››Oliko suomalais-ugrilaisessa kantakielessä kon- junktioita?›› osoittaa, miten konjunktioiden
I>
suhteellinen uutuus ja suhteellisen läpinä
kyvä periytyminen muunlaisista ilmauksis
ta on aivan muuta kuin oletus, että konjunk
tioita ei olisi kantakielessä ollut. Oliko nii
tä, sitä tutkimus ei sentään kerro. •
MARIA VILKUNA
Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Sörnäisten rantatie
25,
00500 Helsinki
Sähköposti: maria.vilkuna@domlang.fi
