AALTO-YLIOPISTO
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Arkkitehtuurin koulutusohjelma
Joonas Mölsä Kandidaatintyö
8.12.2021
Arkkitehtuurin rooli Harry Potter -elokuvien narratiivissa
Tylypahka puhuu
Aalto-yliopisto, PL 11000, 00076 AALTO www.aalto.fi Tekniikan kandidaatin opinnäytteentiivistelmä
Tekijä Joonas Mölsä
Työn nimi Tylypahka puhuu – arkkitehtuurin rooli Harry Potter -elokuvien narratiivissa Laitos Arkkitehtuurin laitos
Koulutusohjelma Arkkitehtuurin koulutusohjelma Vastuuopettaja Anne Tervo
Ohjaaja Özlem Özer-Kemppainen
Vuosi 2021 Sivumäärä 48 Kieli suomi
Tiivistelmä
Arkkitehtuurilla on elokuvataiteessa selkeä tehtävä: viestiä katsojalle teoksen narratiivia. Toisin kuin oikean maailman arkkitehtuuri, jossa täytyy ottaa huomioon toiminnallisuutta, rakenteita ja määräyksiä, lavastearkkitehtuuri toimii yksinomaan visuaalisen viestinnän välineenä. Niinpä sen tarinankerronnalliset mahdollisuudet ovat paljon oikeaa arkkitehtuuria suuremmat. Tutkimalla lavastearkkitehtuuria voimme oppia tapoja lähestyä narratiivia myös oikeiden rakennusten suun- nittelun yhteydessä.
Tässä kandidaatintutkielmassa tutkitaan arkkitehtuurin tarinankerronnallisia ominaisuuksia elo- kuvataiteessa. Tutkimuskohteena toimii kahdeksanosainen Harry Potter -fantasiaelokuvasarja. Elo- kuvasarja valittiin johtuen sen asemasta populaarikulttuurissa ja sen sisältämien, useiden elokuvien pituisten narratiivien takia. Nämä kaksi näkökulmaa pitkälti puuttuvat tämänhetkisestä elokuva- arkkitehtuurin tutkimuksesta. Yksi tutkielman tavoitteista on paikata tätä aukkoa.
Tutkielman tutkimusmenetelmät ovat kirjallisuuskatsaus, joka käsittää narratiiviin, historialli- seen arkkitehtuuriin ja elokuvalavasteisiin liittyvää kirjallisuutta, sekä Harry Potter -elokuvien la- vasteista tehty kuva-analyysi. Elokuvien arkkitehtuurikohteissa esiintyviä narratiivisia tekniikoita käsitellään pääasiassa rakennustyyppien, historiallisten tyylien, ja sisustuksen kautta. Tutkielmassa analysoidaan erityisesti useassa elokuvassa esiintyviä tai narratiivisesti keskeisiä lavasteita. Kohtei- den visuaalisia elementtejä verrataan niihin liittyviin teemoihin, hahmoihin ja tarinaan. Näin syntyy kuva tavoista, joilla arkkitehtuuria käytetään viestimään elokuvasarjan narratiivia.
Potter-elokuvien arkkitehtuurissa käytetyistä narratiivisista tekniikoista tehokkaimmaksi nousi lavasteiden välinen kontrasti. Kontrastin avulla tietyt lavasteet ja kohteet elokuvamaailman sisällä vertautuivat toisiinsa, vahvistaen vastakkaisia narratiivejaan. Erityisen voimakkaiksi kontrasteiksi muodostuivat kohteet, jotka edustivat vastakohtia, kuten tavallinen–taianomainen, kodikas–
uhkaava tai hyvä–paha. Toinen tutkielmassa todettu elokuvien kerrontaa vahvistava tekniikka oli lavasteiden uskottavuus. Elokuvasarjan maailman arkkitehtuuri on harvoin realistista, mutta se kuitenkin noudattaa omia sisäisiä lakejaan. Lavasteissa näkyy kulumaa ja rakenteellisia element- tejä, mikä auttaa katsojaa lukemaan tyylitellytkin kohteet oikeana arkkitehtuurina.
Avainsanat arkkitehtuuri, elokuva, narratiivi, lavastus, tarinankerronta, tyylikaudet, fantasia
1
4
5
6
7 4.1
5.1
6.1 4.2
5.2
6.1.1
6.2.1 6.1.2
6.2.2 6.1.3
6.2.3 6.2
6.3 6.4 2 3
Johdanto
Elokuva ja arkkitehtuuri
Harry Potter -elokuvista
Arkkitehtuurianalyysi
Johtopäätökset Lähteet
Arkkitehtuuri elokuvissa
Elokuvasarjan taustatietoa
Tylypahka
Lavasteiden narratiivit
Elokuvasarjan synopsis, narratiivi ja kertoja
Linnan ulkomuoto ja käytävät
Yleisiä huomioita velhomaailmasta Suuri sali
Kotikolo
Pimeyden voimilta suojautumisen luokkahuone
Malfoyn kartano Velhomaailma
Taikaministeriö Jästien maailma
Narratiivi ja sen toiminta arkkitehtuurissa
Historialliset tyylit tarinankerronnan välineenä
Sisällys
2
4
5
8
8
9
12
12
13
15
17
18
23
26
29
29
32
33
37
41
45
47
Harry Potter ja Ron Weasley juoksevat käytävää pitkin ukkosen jyristessä taustalla. Pojat ovat juuri tajunneet, että heidän luokkatoverinsa Hermione Granger on yksin tyttöjen vessassa samaan aikaan kun tyrmistä karannut peikko riehuu linnassa. Heidän jalkojensa kopina kaikuu korkeassa käytävätilassa. Hallimaisen tilan puolessavälissä pojat pysähtyvät yhtäkkiä;
korkealla sijaitsevista ikkunoista välähtänyt salama luo suuren varjon sen päähän. He kurk- kivat piilostaan pylväsnipun takaa, kun valtava käsivarsi raahaa perässään kaksimetristä nuijaa. Ruoteiset viuhkaholvit, jotka muuten näyttäisivät puiden yläoksastolta, kutistuvat peikon rinnalla. Ron huomaa samalla jotain kamalaa: hirviö on matkalla kohti tyttöjen vessaa. (kuva 1)
1. Harry ja Ron kurkkivat kulman takaa nuijaa raahaavaa peikkoa. Kohtaus kuvattiin Gloucesterin katedraalin luos- taripihan käytävässä, joka on vanhin säilynyt esimerkki perpendikulaarityylin viuhkaholveista.
1 Johdanto
Arkkitehtuurilla on elokuvataiteessa selkeä tehtävä: viestiä katsojalle teoksen narratiivia.
Toisin kuin oikean maailman arkkitehtuuri, jossa täytyy ottaa huomioon toiminnallisuutta, rakenteita ja määräyksiä, lavastearkkiteh- tuuri toimii yksinomaan visuaalisen viestinnän välineenä. Niinpä sen tarinankerronnalliset mahdollisuudet ovat paljon oikeaa arkkiteh- tuuria suuremmat. Tutkimalla lavastearkkiteh- tuuria voimme oppia tapoja lähestyä narratiivia myös oikeiden rakennusten suunnittelun yhteydessä.
Kandidaatintutkielmani tavoitteena on tutkia arkkitehtuurin tarinankerronnal- lisia ominaisuuksia elokuvataiteessa. Selvitän tapoja, joilla lavastajat käyttävät arkkiteh- tuuria vahvistamaan elokuvan narratiivia.
Haluan työlläni osoittaa, että narratiivinen lähestymistapa on vakavasti otettava tapa tutkia niin elokuva-arkkitehtuuria, kuin myös oikean maailman rakennuksia. Käytän tutkiel- massa esimerkkitapauksena Harry Potter -fantasiaelokuvasarjaa.
Tutkiessani aiheeseen liittyvää lähdekirjalli- suutta ja aikaisempaa tutkimusta, tein seuraa- vanlaisen huomion: Elokuvan ja arkkitehtuurin suhteesta on kirjoitettu useita kirjoja, mutta ne tuntuvat käsittelevän pääasiassa tiettyjä klas- sikkoelokuvia. Ohjaajat, kuten Hitchcock, Tarkovski ja Kubrick toistuvat usein. Harry Potter -elokuvista ei ole tehty kovinkaan paljoa narratiivista tutkimusta, ja arkkitehtuuritutki- musta siitä ei ole tehty laisinkaan.
Elokuvan ”korkeataide” on saanut osakseen huomiota arkkitehdeilta ja tutkijoilta, mutta populaarikulttuurin viihde-elokuva vaikuttaa
unohtuneen – tai se on tietoisesti ohitettu.
Tämä on paradoksaalista, sillä ainakin oman järkeilyni mukaan viihde-elokuvan arkkiteh- toninen ilmaisu on selkeämpää kuin taide-elo- kuvan. Koska viihde-elokuva vetoaa suureen yleisöön, on sen visuaalisen viestinnän oltava helpommin luettavaa. Lavastajien on oltava hyvin tietoisia arkkitehtuuria ympäröivistä mielikuvista ja assosiaatioista tehokkaan ilmaisun aikaansaamiseksi. Haluan osaltani korjata tätä vääryyttä ja valottaa viihde-elo- kuvan arkkitehtonisia meriittejä.
Harry Potter -elokuvasarja on suuri joukko elokuvia, jotka kuitenkin muodostavat hyvin eheän visuaalisen kokonaisuuden. Samat henkilöt ovat olleet päättämässä kaikkien kahdeksan elokuvan kuvallisesta sisällöstä, ja niinpä niiden tyylitkin ovat pysyneet yhte- näisinä. Tämä on sarjan lavastuksen kannalta tehokasta: koska miljööt ja lavasteet pysyvät elokuvasta toiseen samoina, katsoja oppii tunnistamaan kohteet nopeasti ja näin eloku- vissa säästyy aikaa esittelyltä. Siispä minulla on ainutlaatuinen mahdollisuus vertailla eri elokuvien kohteita toisiinsa, ja tutkia useiden elokuvien pituisia narratiiveja.
Tässä tutkielmassa analysoin Harry Potter -elokuvissa näkyvää arkkitehtuuria, ja vertaan sitä elokuvien narratiiveihin. Tutkin eri arkki- tehtuurikohteiden kerronnallisia rooleja ja tapoja, joilla lavastajat ovat yrittäneet vahvistaa näitä rooleja. Havainnoin kohteiden ulko- muotoa ja selvitän tulkintojen kautta, miksi lavastuksessa on päädytty juuri tietynlaiseen lopputulokseen. Tulkinnassa käytän apuna sekä arkkitehtuurin historiaan että lavastustai-
teeseen liittyvää kirjallisuutta.
Rajaan tutkimukseni koskemaan pääasiassa lavasteiden rakennustyyppejä ja sitä, miten eri aikakausien arkkitehtuurikieltä on käytetty ja muokattu narratiivin tukemiseksi. Nämä kaksi osa-aluetta viestivät tehokkaasti rakennuksen käyttötarkoituksesta, sen iästä ja yhteiskun- nallisesta roolista. Niinpä ne vaikuttavat luon- nollisimmilta lähtökohdilta tarkastella myös elokuvalavasteiden viestintätapoja. Käsittelen myös rakennusten sisustusta, sekä joitakin estetiikan teorian näkökulmia, kuten kontras- teja. Tämä lähestymistapa poikkeaa aiemmasta elokuva-arkkitehtuuritutkimuksesta, jossa on yleensä keskitytty tarkastelemaan lavasteiden tilallisia ominaisuuksia niiden tyylipiirteiden sijaan.
Tutkielmani rakentuu kahdesta osasta:
teoria- ja analyysiosuudesta. Teoriaosuuden ensimmäisessä luvussa määrittelen narra- tiivin ja pohdin sen ilmenemistä arkkitehtuu- rissa. Toisessa teorialuvussa avaan tapoja, joilla narratiivia on historiallisesti käytetty raken- nussuunnittelussa. Kolmannessa teorialuvussa käsittelen elokuvan ja arkkitehtuurin suhdetta toisiinsa. Viimeisessä teorialuvussa taustoitan lyhyesti Harry Potter -elokuvasarjaa ja avaan sen narratiivia.
Analyysiosuudessa tarkastelen elokuva- sarjan arkkitehtuurikohteita ja niiden narratii- visia ominaisuuksia. Luku jakaantuu neljään alalukuun. Käsittelen jokaisessa alaluvussa yhtä elokuvien kannalta tärkeää kohdetta, tai useita toisiinsa liittyviä kohteita. Perustan analyysini teorialuvuissa selvittämiini asioihin sekä lavasteista saamiini ensivaikutelmiin.
2 Narratiivi ja sen toiminta arkkitehtuurissa
Tämän tutkielman sisällä viitataan useita kertoja termiin ”narratiivi”. Määrittelen kyseisen sanan tässä kontekstissa tarkoitta- maan tarinankerrontaa, eli toisiinsa liittyvien oikeiden tai Ƥ ktiivisten tapahtumien kulun esittämistä. Narratiivi tuo esille tapahtumien väliset syy-seuraussuhteet, ja kertoo vastaanot- tajalleen arvottavia kantoja tarinan hahmoista ja teemoista. Tämän arvottavan luonteensa vuoksi se ei ole koskaan täysin objektiivinen:
jokainen narratiivi sisältää kertojan, jonka näkökulmasta tapahtumia tarkastellaan. Tämä kertoja voi olla tarinan ulkopuolinen, edustaa kirjoittajan omia mielipiteitä tai olla sidottu tekstin hahmojen näkökulmiin. Jaan narra- tiivin tutkielmassani teemoihin, hahmoihin ja tarinaan, ja tarkastelen sitä analyysivaiheessa näistä näkökulmista.
Narratiiveja ei ilmene vain kirjallisuu- dessa, vaan kaikessa taiteessa ja mediassa (Ryan, 2003). Sille on keskeistä kyky siirtää sen sisältö paikasta toiseen vastaanottajan kautta:
lukija kykenee kirjan luettuaan kertomaan sen tarinan eteenpäin muille ihmisille. Narratiivit havaitaan viestintävälineestä riippuen esimer- kiksi tekstinä, kuvana tai äänenä, mutta ne sisäistetään mielikuvien avulla. (Coates, 2012, s. 15.)
Narratiiveihin liitetyt mielikuvat syntyvät ihmiselle impulsiivisesti tämän elämän aikana.
Ne perustuvat hänen henkilökohtaisiin koke- muksiinsa, kollektiivisiin uskomuksiin sekä kulttuurillisiin symboleihin. (Coates, 2012, s. 13–14.) Eri ihmisille voi siis herätä samasta
narratiivisesta mediasta toisistaan erilaisia mielikuvia. Mielikuvien poikkeavuuden taso riippuu viestintävälineen tulkinnanva- raisuudesta. Esimerkiksi kirjoitus on hyvin täsmällistä viestintää, kun taas musiikki on vähemmän selkeää.
Koska narratiiviset tulkinnat tehdään spon- taanisti, voi käytännössä mikä tahansa kohde herättää tarkastelijassaan kerronnallisia mielikuvia. Tämä koskee myös rakennuksia.
Jokainen ihminen on arkkitehtuurin tietosana- kirja, koska kaikki kohtaamme sitä päivittäin arjessamme ja kulttuurissamme. Arkkiteh- tuuri välittää narratiiveja ilman, että arkkitehti on sitä tietoisesti suunnitelmassaan yrittänyt.
(Coates, 2012, s. 13–14; Pevsner, 1980, s. 293.) Arkkitehtuurilla voi kuitenkin myös tarkoi- tushakuisesti viestiä kompleksisia narratiiveja (Coates, 2012, s. 16). Esimerkiksi kävellessään rakennuksen läpi ihminen kokee joukon tila- kokemuksia tietyssä järjestyksessä, mikä on verrattavasti narratiivisen juonen ajallisesti järjestettyihin tapahtumiin (Ryan, 2003).
Tarkastelen seuraavissa kahdessa luvussa erilaisia tapoja, joilla arkkitehtuuria on tietoi- sesti käytetty viestimään narratiiveja. Luvussa 3 erittelen historiallisia arkkitehtuurityy- lejä ja pohdin niiden narratiivisia ominai- suuksia. Luvussa 4 käsittelen arkkitehtuurin ilmenemistä tarinankerronnallisena välineenä elokuvataiteessa.
3 Historialliset tyylit tarinan- kerronnan välineenä
Tässä luvussa käsittelen arkkitehtuurin tyylejä ja niiden historiaa. Esittelen luvun aikana tapoja, joilla tyylejä on historiallisesti käytetty viestimään narratiiveja. Tyylit ovat laajoja ja monimuotoisia käsitteitä, mutta tämän kandi- daatintyön aikana keskityn pääasiassa tutki- maan länsimaisen rakennushistorian tyylejä keskiajalta 1800-luvun lopulle.
Encyclopædia Britannica (2021) määrit- telee arkkitehtuurin tyylin visuaalisena ilmai- suna, joka määrittyy kulttuurin kautta. Tämä arkkitehtoninen ilmaisu perustuu sen visu- aaliseen sisältöön ja muotokieleen, eli siis yksinkertaisesti siihen, mitkä jonkin raken- nuksen ulkoiset piirteet ovat. Arkkitehto- ninen ilmaisu vaihtelee maantieteellisesti ja historiallisesti, ja tyylit on mahdollista erottaa toisistaan näiden kaltaisten kulttuuristen rajojen avulla. Samalla kun kulttuuri muuttuu ja kehittyy, myös arkkitehtuurin tyylit muut- tuvat. Tyylin kehitykseen vaikuttavat perin- teet, ulkoiset vaikutteet sekä luova innovaatio.
Tämän prosessin tuloksena voi syntyä uusi tyyli, joka saattaa korvata vanhemman.
(Encyclopædia Britannica, 2021.)
Tyyli on siis tiivistetysti jossakin tietyssä paikassa tai tiettynä aikana rakennettujen rakennusten tyypilliset yhteiset piirteet.
Tyylien rajoja voi olla kuitenkin hankalaa määritellä, koska ne perustuvat kulttuuriin.
Kulttuurit eivät välttämättä noudata valtion rajoja, ja historiassa kulttuurinen kehitys on asteittainen jatkumo. Historiallisten tyylien rajat ovat historioitsijoiden jälkikäteen määrit-
telemiä. Johonkin paikkaan voi myös samaan aikaan vaikuttaa useita kulttuureita ja alakult- tuureita, joten tyylejäkin on usein käytetty päällekkäin.
Rakennuksilla on aina ajallinen ulottuvuus:
ne viittaavat aiempaan rakennusperintee- seen ja innoittavat myöhemmin tulevia raken- nuksia. Usein suhde menneisyyteen ei ole ollut tietoinen valinta, vaan arkkitehdit ovat yksinkertaisesti suunnitelleet rakennuksia perinteiden mukaisesti. Arkkitehtuurin histo- riassa on kuitenkin useaan kertaan pyritty tarkoitusperäisesti jäljittelemään menneiden aikojen tyyliä. Tällaiset niin sanotut kertaus- tyylit ovat tietoisia yrityksiä tuoda menneitä tyylejä takaisin. Kyse voi olla esteettisestä kunnioituksesta, mutta yleensä taustalla on rakentajan halu assosioitua alkuperäisen tyylin tuottaneen yhteiskunnan kanssa.
(Kostof, 1985, s. 18.)
1700-luvulta lähtien valistusajattelu ja sitä seurannut liberalismi muuttivat yhteiskuntaa.
Myös arkkitehtien lähestymistapa tyyleihin alkoi muuttua. Aiemmin niiden oli nähty edus- tavan yhteiskuntien kehitystä deterministi- sesti parempaan, sivistyneempään suuntaan, jossa uusi, ”parempi” tyyli aina korvasi vanhan,
”huonomman” rakennustavan. Nyt maailmaa alettiin kuitenkin katsoa moniarvoisemmasta näkökulmasta. Eri sivilisaatioiden ja aikakau- sien arkkitehtuuri nähtiin tiettyjen olosuhteiden muovaamana lopputuloksena, eivätkä tyylit enää sijoittuneet keinotekoiselle paremmuusak- selille. Tällainen arkkitehtoninen relativismi
mahdollisti useiden tyylien käytön samanaikai- sesti. (Dixon & Muthesius, 1985, s. 20.)
Vuosisatojen vaihteesta lähtien ja erityi- sesti 1800-luvun alun aikana valistuksen ratio- nalismia nousi vastustamaan uusi taiteellinen ja älyllinen suuntaus, romantiikka. Se korosti tunteita ja yksilön kokemusmaailmaa sekä ylisti menneisyyttä ja luontoa. Klassismin tiuk- kojen, järjestelmällisten kauneusihanteiden tilalle tulivat yksilöllisiin kokemuksiin perus- tuvat ihanteet, pittoreski ja subliimi. (Aldrich, 1994, s. 78; Dixon & Muthesius, 1985, s. 20.) Pittoreskius perustui epäsäännölliseen, vaihte- levaan sommitteluun. Siinä keskeistä oli luon- nonmaiseman ja ihmisen rakennusten välinen kontrasti, sekä raunioista huokuva haikeus.
(Aldrich, 1994, s. 72–74.) Subliimin tehtävänä taas oli yllättää katsoja mittasuhteillaan, ja herättää kunnioituksen, hämmästyksen ja jopa pelon tunteita. Tämä saavutettiin korkeuden tilojen ja pitkien näkymien avulla. (Aldrich, 1994, s. 74, 88.)
Romantiikan kauneusihanteet ja arkkiteh- toninen relativismi loivat arkkitehtien keskuu- dessa uuden kiinnostuksen menneisyyttä kohtaan. 1800-lukua voidaankin pitää kertaus- tyylien vuosisatana. Arkkitehtuurin avulla luotiin mielikuvia historiallisista aikakausista, ja niiden arvoista. Esimerkiksi uusgotiikka sisäistettiin nopeasti osaksi romantiikan suun- tausta. Sen käyttäjät inspiroituivat keskiajan kyläyhteisöstä, ritarillisista urotöistä sekä tunnerikkaasta ja mystisestä kirkosta. (Aldrich, 1994, s. 9, 78; Dixon & Muthesius, 1985, s.
20–21.)
Toisaalta tyylejä myös sekoiteltiin, ja esimerkiksi rakennuksen pohjakaava ja ulkoiset koristeet saattoivat edustaa aivan erilaisia tyylejä (Dixon & Muthesius, 1985, s.
18). Uusgoottilaisen rakennuksen eri osissa oli yleistä käyttää eri vuosisatojen tyylejä, jotta se vaikuttaisi vanhemmalta ja ajan kanssa muoka- tulta (Aldrich, 1994, s. 133–134). Useista histo- riallisista tyyleistä yhdisteltyjen piirteiden käyttöä kutsutaan eklektismiksi. Viktoriaani- sella aikakaudella jopa klassisoivia ja gootti- laisia tyylejä alettiin yhdistellä toistensa kanssa eri muodoissa. Niitä ei nähty enää toisiaan poissulkevina suuntauksina, vaan ne sijoit-
tuivat samalle tyylillisellä janalla. (Dixon &
Muthesius, 1985, s. 23–24, 172.)
Koska 1800-luvulla oli käytössä useita tyylejä samaan aikaan, rakennuksen tyyli alkoi pitkälti määrittyä sen toiminnon mukaan. Eri rakennustyypeille alettiin liittää tiettyjä tyylejä, ja tyylin valinta oli hyvin keskeinen osa raken- nuksen suunnittelua (Dixon & Muthesius, 1985, s. 27). Yhteiskunnalliset instituutiot asso- sioituvat yleensä tiettyyn historialliseen ajan- jaksoon, erityisesti syntyhetkeensä. Niinpä instituutioiden rakennuksien tyylit valikoi- tiin tietoisesti sisältämään viitteitä näihin ajan- jaksoihin. Näin arkkitehti pystyi visuaalisesti vahvistamaan rakennuksen identiteettiä ja viestimään katsojalle sen käyttötarkoituksesta.
Esimerkiksi oppilaitokset loivat mielikuvia antiikin Ateenasta tai keskiaikaisten luostarien oppineista, joten ne edustivat yleensä kreikka- laista tai goottilaista tyyliä. Pankkien taas piti olla tyyliltään uusrenessanssia, olihan moderni pankkitoiminta syntynyt renessanssi-Italiassa.
(Pevsner, 1980, s. 293.)
Rakennus ei ainoastaan majoita ja mahdol- lista toimintoja, vaan myös kommentoi niitä.
Arkkitehtuuri ei vain kerro käyttötarkoituk- sestaan, vaan se aina arvottaa sisällään tapah- tuvaa toimintaa ja suhteuttaa sen ympäröivään yhteiskuntaan. Arkkitehtuurin keinoin viesti- tään, millainen toiminta on tärkeää, kuka sitä saa tehdä, ja mihin muihin toimintoihin se rinnastetaan. KostoƤ n (1985) mielestä arkki- tehtuurin historian tutkimuksessa rakennuksia pitäisikin lähestyä juuri tällaisena sanattoman viestinnän keinona, jota menneiden aikojen yhteiskunnat ovat käyttäneet kuvaamaan aika- laisilleen arvojaan ja tavoitteitaan. (Kostof, 1985, s. 19.)
Toisaalta on hyvä muistaa, että jälkipol- ville säilynyt arkkitehtuuri edustaa yleensä valtaapitävien rakennuksia. Niinpä on mahdo- tonta sanoa, ovatko arkkitehtuurin välittämät arvot todella sen tuottaneelle yhteiskunnalle ominaisia, vaiko vain yläluokan tietoista propa- gandaa. Rakennus ei välttämättä viesti sitä, millainen maailma on, vaan millainen suunnit- telija toivoisi sen olevan. (Kostof, 1985, s. 19.)
Lopuksi on vielä tiedostettava, että arkki- tehtuuri ei ole täydellistä viestintää. Sen
ilmaisu perustuu kulttuurilliseen taustatie- tämykseen, jota katsojalla ei välttämättä ole.
Toisaalta hänellä on myös omia ennakko- käsityksiä, jotka muokkaavat hänen tulkin- taansa rakennuksesta. Kostof (1985) toteaa hyvin: ”Tapa, jolla tulkitsemme arkkitehtuu- rista jonkin aikakauden tai kansan kulttuuria, kertoo meille yhtä paljon heistä kuin itses- tämme” (Kostof, 1985, s. 19).
Tämän kandidaatintutkielman kannalta tyylisuunnat ovat kuitenkin mielekäs tapa lähestyä arkkitehtuurin tarinankerronnalli- suutta. Harry Potter -elokuvien suunnittelijat ovat valinneet lavasteiden tyylisuunnat perus- tuen omiin nykyaikaisiin assosiaatioihinsa, jotka yleisö jakaa heidän kanssaan. Ei siis sinänsä ole väliä, vaikka tämä tulkinta eroaisi tyylin historiallisesta käyttötavasta. Arkkiteh- tuuri on viestintää. Se on onnistunut tehtäväs- sään, jos sen tekijän ja vastaanottajan tulkinnat sen sisällöstä kohtaavat.
Olen lähdekirjallisuudessa keskittynyt tutkimaan erityisesti keskiaikaista ja viktoriaa- nista arkkitehtuuria. Perustelen tätä päätöstä kahdesta näkökulmasta: Ensiksi taustatietoni Harry Potter -elokuvasarjasta ohjaavat minut tutkimaan kyseisten aikakausien tyylisuuntia.
Toiseksi syynä on näiden ajanjaksojen merkitys narratiivisen arkkitehtuurin kannalta. Eloku- vasarja on genreltään fantasiaa. Fantasiakirjal- lisuus on romantiikan ajalta lähtien tietoisesti liitetty keskiaikaiseen estetiikkaan (Aldrich, 1994, s. 17–20). Toisaalta 1800-luvun arkkiteh- tuuri oli hyvin merkitysrikasta ja luonteeltaan narratiivista, joten sen brittiläisen ilmenemis- muodon tutkiminen tuntuu tämän elokuvan tapauksessa loogiselta.
4 Elokuva ja arkkitehtuuri
Tässä luvussa käsittelen arkkitehtuurin suhdetta elokuvataiteeseen. Kerron ensin tavoista, joilla arkkitehtuuri ilmenee elokuvissa katsojalle. Sen jälkeen kerron lavastusproses- sista ja tekniikoista, joita lavastajat käyttävät viestimään narratiivia.
4.1 Arkkitehtuuri elokuvissa
Varhaisimmat elokuvalavasteet perustuivat teatterilavasteisiin. Kameran kuvakulma oli elokuvan alkuaikoina staattinen, joten lavas- teet suunniteltiin vain tästä yhdestä pisteestä katsottaviksi. Myöhemmin kuvaustekno- logian kehityttyä kameraa voitiin siirrellä helpommin. Tämän ansiosta lavasteita kyet- tiin tarkastelemaan useasta näkökulmasta, ja sotien välisenä aikana kuvaaminen ulkoil- massa ja oikeilla kuvauspaikoilla yleistyi.
(Barnwell, 2017, s. 9.)
Samalla kun elokuvataide on yhä enemmän eriytynyt teatterista, on arkkitehtuurin rooli sen sisällä kasvanut. Tämä on osaltaan tekno- logisen kehityksen mahdollistama muutos:
kameran siirreltävyyden ja leikkausteknii- koiden ansiosta lavaste tai kuvauspaikka voidaan nähdä useasta eri kuvakulmasta.
Arkkitehtuuri ei ole vain taustakuva, vaan
keskeinen osa modernin elokuvan visuaalista ilmettä ja tarinankerrontaa. (Carew, 2019, s.
38.)
Elokuva-arkkitehtuuria katsotaan hyvin erilaisella tavalla kuin fyysistä arkkitehtuuria.
Yleisö ei itse pääse kokemaan rakennusta avaruudellisena objektina, vaan tilan havain- nointi rajoittuu tuotannon ennalta määrittä- miin kuvakulmiin. Elokuvan tilan kokemus muodostuu kameran liikkeen, leikkauksen ja montaasin avulla. Yleisö samaistuu tilassa olevien hahmojen toimintaan, ja näin saa välil- lisen tilakokemuksen. (Barnwell, 2017, s. 83–84;
D’Arcy, 2019, s. 97.)
Elokuvaa voidaan kuvata oikeissa raken- nuksissa tai studiossa rakennetuissa kulis- seissa. Päätös, sijoittuuko kohtaus näistä kumpaan tai niiden yhdistelmään, perustuu taustatutkimukseen (Barnwell, 2017, s. 31, 85).
Valmiin kuvauspaikan käyttäminen on usein halvempaa ja nopeampaa kuin lavasteiden rakentaminen. Toisaalta kuvaaminen raken- nuksessa, jota ei alun perin ole suunniteltu elokuvatuotannon käyttöön, voi olla teknisesti ja logistisesti hyvin hankalaa. Oikeat kuvaus- paikat ovat myös lavasteita, sillä niiden valinta perustuu elokuvan visuaalisiin tavoitteisiin ja niitä muokataan sen ilmeeseen sopiviksi.
(Barnwell, 2017, s. 44.)
Lavastustaide ei rajoitu ainoastaan todel- lisen arkkitehtuurin suunnitteluun, sillä myös erikoisefektit ovat keskeisessä roolissa elokuvan ympäristön luomisessa. Lavas- teita on historiallisesti täydennetty muun muassa taustamaalauksilla, pienoismalleilla ja erilaisilla projektioilla. Nykyään digitaa-
lisia tekniikoita, kuten CGI-animaatiota* ja väriavainnusta** käyttämällä osa elokuvan lavasteista voidaan luoda kokonaan jälkituo- tannossa. On tavanomaista tehdä komposi- tiokuvia, joissa oikea lavaste tai kuvauspaikka yhdistetään tietokoneella luotuun kuvaan.
Näin voidaan saavuttaa arkkitehtuuria, jonka rakentaminen todellisuudessa olisi liian kallista, aikaa vievää tai fyysisesti mahdo- tonta. (Barnwell, 2017, s. 47, 85; D’Arcy, 2019, s. 217–218.)
Elokuva-arkkitehtuuri on yleensä uskottavaa***. Tällä termillä ei tarkoiteta realismia tai oikean maailman tarkkaa kuvaa- mista, vaan Ƥ ktiivisen teoksen sisäistä johdon- mukaisuutta. Elokuvan maailmassa on oma logiikkansa, jonka säännöt määrittyvät sen aikana tai perustuvat sen genreen. Yleisölle muodostuu käsitys siitä, mikä kyseisessä Ƥ ktii- visessä maailmassa on mahdollista ja mahdo- tonta, riippumatta siitä kuinka lähellä sen todellisuus on omaamme. Onnistunut eloku- va-arkkitehtuuri noudattaa maailmansa sään- töjä ja on sen sisällä uskottavaa. Näin yleisön on helpompi hyväksyä elokuvan puolet, jotka poikkeavat omasta todellisuudestamme.
(D’Arcy, 2019, s. 56–57, 139.)
Elokuvissa käytetään usein arkkityyp- pisiä tapahtumapaikkoja. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi baarit, ravintolat, toimistot, hotellit, kaupat sekä metroasemat. Nämä tilat ovat miltei kaikille katsojille tuttuja heidän omasta arjestaan, joten niitä voi käyttää nopeasti viestimään elokuvan tyylilajia ja tarinaa. Arkkityyppisiä lavasteita käytetään niin paljon, että niille on muodostunut eloku- viin perustuvia vakiintuneita mielleyhtymiä – esimerkiksi rikolliset tapaamassa baarissa, tai elämäänsä kyllästynyt työmatkalainen
4.2 Lavasteiden narratiivit
*** engl. verisimilitude
** tekniikka, jossa kaksi eri kuvaa yhdistetään digitaali- sesti erottelemalla kuvista pois tietynväriset osat, engl. chroma key, green screen, blue screen
metrossa. (Barnwell, 2017, s. 88.)
Myös kokonainen kaupunki voi toimia tällaisena arkkityyppisenä tapahtumapaik- kana. Esimerkiksi Rooma on esiintynyt niin monta kertaa elokuvien miljöönä, että siihen liitetyt mielikuvat ja paikat eivät välttämättä perustu ollenkaan katsojan omiin kokemuksiin kaupungista, vaan näiden elokuvien väliseen dialogiin (Barnwell, 2017, s. 120). Muita eloku- vallisia kaupunkeja voisivat olla esimerkiksi New York, Pariisi ja Lontoo.
Elokuvatuotannoissa lavastuksesta vastaa useita ihmisiä ja ryhmiä, joilla on vaihtelevia vastuualueita ja tehtäviä. Yleisö ei kuiten- kaan valmista elokuvaa katsoessaan ole tietoinen näistä rooleista. Työnimikkeet ovat keskeisiä elokuvateollisuudelle, mutta tämän tutkielman aikana viittaan niihin kaikkiin yhteistermillä ”lavastaja”. Ainoa poikkeus on seuraavassa luvussa esittelemäni päälavastaja Stuart Craig.
Narratiivi on keskeistä lavasteiden suun- nittelussa ja lopullisen elokuvan rakennetun ympäristön tulkitsemisessa (D’Arcy, 2019, s.
118). Lavastajan työn ei ole koskaan tarkoitus toimia elokuvasta erillisenä teoksena, vaan tukea sen kerrontaa. Lavasteiden tehtävänä on välittää visuaalista informaatiota elokuvan narratiivin teemoista, hahmoista ja tarinasta.
(Barnwell, 2017, s. 68.)
Lavastaja kehittää käsikirjoituksen pohjalta visuaalisen konseptin kullekin elokuvan kohtaukselle. Se on narratiiviin perustuva pääidea, jonka tarkoituksena on vahvistaa teemoja, hahmoja ja tarinaa. Konseptin toteuttamiseksi suunnittelijalla on käytös- sään useita visuaalisia työkaluja. Osa näistä liittyy tilan ominaisuuksiin, kuten sen kokoon
* tietokoneohjelmalla tuotettua graƤ ikkaa, engl. computer-generated imagery
tai valaistukseen. Lavasteiden välinen koros- tettu kontrasti tai yhden lavasteen muuntu- minen ajan kanssa ovat kuitenkin selkeimpiä ja tehokkaimpia tapoja viestiä elokuvan narra- tiivia lavastuksen kautta. (Barnwell, 2017, s.
57, 90, 129.)
Voimakkaan kontrastin luominen on helppo tapa määrittää lavasteen konseptia.
Barnwell (2017) tiivistää hyvin: ”asian esittä- misessä auttaa se, jos näyttää mitä se ei ole.”
Elokuvien narratiivit toimivat usein dualis- tisten vastakohtien kautta, kuten vaikkapa hyvä–paha, rikas–köyhä tai ruma–kaunis.
Koska myös draama perustuu tällaisille vastakkainasetteluille, on loogista hyödyntää niitä elokuvan visuaalisessa viestinnässä.
(Barnwell, 2017, s. 62.)
Elokuvamiljöö on harvoin täysin staat- tinen ympäristö, ja usein siinä tapahtuva muutos peilaa suurempaa narratiivia. Lavas- taja voi tietoisesti korostaa tätä muutosta, ja näin vahvistaa visuaalista konseptia. Tietyn lavasteen muuntuminen elokuvan aikana viestii hahmoissa tai tarinassa tapahtuvasta muutoksesta. (Barnwell, 2017, s. 65.) Toisaalta muutos voi tapahtua myös elokuvan ulko- puolella, ja esimerkiksi rapistunut, huonoon kuntoon päässyt kartano viestii menneisyy- dessä rikkaiden asukkaiden nykyisestä talou- dellisesta ahdingosta (Carew, 2019, s. 40).
Taustatutkimus on keskeinen osa elokuvan visuaalisen ilmeen suunnittelua. Lähteet ohjaavat lavastajia käsikirjoitukseen sopivan ympäristön luomisessa. Erityisesti historial- liset tapahtumapaikat vaativat laajaa taustoi- tusta, sillä ne herättävät katsojassa enemmän huomiota kuin nykyaikainen miljöö.
Tutkimus ei inspiroi ainoastaan lavasteiden estetiikkaa, vaan on tärkeää myös käytännöl- lisestä ja teknisestä näkökulmasta. (Barnwell, 2017, s. 31–32.)
Menneisyyteen sijoittuva miljöö on erityisen hyvä tilaisuus viestiä narratiivia arkkitehtuurin kautta. Ajanjaksolle tyypil- lisiä piirteitä usein korostetaan tietoisesti dramaattisemman ja tunnistettavamman vaikutelman luomiseksi. (D’Arcy, 2019, s.
137–138.) Historialliset tyylit perustuvat omana aikanaan vallalla olleille aatteille ja
käsityksille. Niinpä lavastajat usein käyttävät niitä viestimään kyseisiä teemoja. Lavastajan on tunnettava taidehistoriaa, jotta arkki- tehtuuriset detaljit, tilasuunnittelu ja rekvi- siitta muodostavat eheän kokonaisuuden.
(Barnwell, 2017, s. 84, 185.)
Toisaalta tutkimukseen perustuva täysin autenttinen lavastesuunnittelu saattaa olla epäkäytännöllistä tuotannon kannalta. Niinpä ruudulla näkyvä lopputulos onkin yleensä yhdistelmä realismia ja suunnittelijan omia vapaita ideoita. Tutkimusprosessi on tästä huolimatta ollut itsessään arvokasta, sillä sen ansiosta suunnittelijalla on konteksti, johon hän voi verrata valintojaan. (Barnwell, 2017, s. 32.)
Historiallisten elokuvien lavasteita suunni- teltaessa otetaan siis huomioon samoja asioita, mitä on otettu huomioon historian aikana oikeita rakennuksia suunniteltaessa. Tässä mielessä menneisyyteen viittaavat lavasteet muistuttavat edellisessä luvussa esittelemiäni kertaustyylejä. Arkkitehtuuria käytetään viesti- mään menneisyyden arvoja ja teemoja.
Lavasteista parhaiten välittyvät narra- tiivit ovat yleensä elokuvan hahmoihin sidonnaisia. Erityisesti hahmojen kodit ja toimistot antavat suunnittelijoille mahdol- lisuuden viestiä heidän luonnettaan ja asemaansa tarinan sisällä. Ympäröimällä hahmon tietynlaisilla esineillä ja tiloilla, lavastaja voi nopeasti kuvata tämän asuin- paikkaa, ammattia sekä yhteiskuntaluokkaa, mutta myös temperamenttia, toiveita ja unelmia. Saman informaatiomäärän viesti- minen tekstin muodossa veisi monta sivua.
(Barnwell, 2017, s. 34, 68, 183.)
Elokuvissa rakennusten sisätilat ovat usein arkkitehtuurin kannalta tärkeämpiä kuin niiden ulkopuolet, joten rekvisiitalla on keskeinen rooli elokuvan narratiivin vahvista- misessa. Kohtauksissa hahmot yleensä myös tekevät jotain kalusteisiin tai pienrekvisiit- taan liittyvää toimintaa, kuten istuvat, kier- tävät pöydän ympäri tai tutkivat esineitä käsissään. Rekvisiittasuunnittelua lähestytään samoin kuin lavastesuunnittelua, eli teemojen, hahmojen ja tarinan kautta. Sisustuksen tavoitteena on toimia eräänlaisena välitasona kohtauksen hahmojen ja heidän ympäris-
tönsä välillä. Sen tehtävänä on sulautua arkki- tehtuuriin ja vahvistaa sen narratiivista viestiä.
(Barnwell, 2017, s. 173–176, 183.)
Lavastustaiteessa arkkitehtuuri ja sisustus ovat siis toisiinsa erottamattomasti sidottuja elementtejä. Minun on siksi järkevää tarkas- tella analyysiosuudessa kumpaakin yhdessä.
Tarkasteluni käsittää siis rakennushistorial- listen ja tilallisten piirteiden lisäksi kohtausten kalustusta ja muita sisustuselementtejä.
Pienrekvisiitan erittely ei sen sijaan vaikuta tarpeeksi tarkoituksenmukaiselta sisällyttää tähän kandidaatintutkielmaan.
5 Harry Potter -elokuvista
Tässä luvussa taustoitan Harry Potter -eloku- vasarjaa ja avaan sen narratiivia. Kuvailen ensin tämän tutkielman kannalta oleellista sarjaan liittyvää taustatietoa. Sen jälkeen kerron nopeasti elokuvien synopsiksen eli juonitiivistelmän ja pohdin sarjan teemoja sekä kerrontaa. Viittaan tutkielmassani Harry Potter -elokuviin sekä niiden hahmoihin, käsit- teisiin ja tapahtumapaikkoihin suomennetuilla nimillä.
Elokuvasarjan taustatietoa
Harry Potter -elokuvat perustuvat britti- läisen kirjailijan J. K. Rowlingin samannimisiin lasten- ja nuortenromaaneihin. Kahdeksa- nosainen sarja alkoi elokuvasta Harry Potter ja viisasten kivi (2001) ja päättyi elokuvaan Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2 (2011).
Potter-elokuvat ovat 7,7 miljardin dollarin kokonaistuotoilla kaikkien aikojen kolman- neksi eniten tuottanein elokuvasarja (Box Oƥ ce Mojo, 2021).
Elokuvasarjan parissa työskenteli neljä ohjaajaa: Chris Columbus (Harry Potter ja viisasten kivi; Harry Potter ja salaisuuksien kammio), Alfonso Cuarón (Harry Potter ja Azkabanin vanki), Mike Newell (Harry Potter
ja liekehtivä pikari) sekä David Yates (Harry Potter ja Feeniksin kilta; Harry Potter ja puoli- verinen prinssi; Harry Potter ja kuoleman varjelukset). Elokuvissa on havaittavissa jokaisen ohjaajan oma visuaalinen tyyli, mutta ne muodostavat silti esteettisen koko- naisuuden. Yksi syy tähän yhdenmukaisuu- teen on lavastaja Stuart Craig, joka toimi tuotantosuunnittelijana* kaikissa kahdek- sassa elokuvassa.
Elokuvat kertovat Harry Potterista, nuoresta velhosta, joka käy Tylypahkan taikakoulua 1990-luvun Britanniassa. Elokuvien tapah- tumat sijoittuvat oikean maailman kanssa rinnakkaiseen, salaiseen velhomaailmaan.
Elokuvasarja edustaa genreltään fantasiaa.
Jokainen elokuva käsittää ajallisesti yhden Harryn kouluvuoden, lukuun ottamatta seit- semättä vuotta, joka on jaettu kahdeksi elokuvaksi.
5.1
* eli päälavastaja, engl. production designer
Elokuvasarja kertoo orpopoika Harry Potte- rista, jonka vanhemmat kuolivat hänen ollessaan vauva. Harry elää häntä kaltoin kohtelevien sukulaistensa Dursleyiden luona, kunnes saa kuulla yhdentenätoista syntymä- päivänään olevansa todellisuudessa taika- voimia omaava velho. Harry tutustuu velhojen maagiseen maailmaan ja pääsee opiskele- maan taikuutta Tylypahkan velhojen ja noitien kouluun.
Velhomaailma on salassa ei-taikovilta ihmi- siltä, joita velhot nimittävät ”jästeiksi”. Joil- lain velhoilla on jästivanhempia, kun taas jotkut tulevat ”puhdasverisistä” velhoper- heistä. Harry Potter huomaa olevansa velho- maailmassa kuuluisa, sillä hän on ainoa, joka on selvinnyt hengissä pelätyn pimeän velhon, lordi Voldemortin hyökkäyksestä. Voldemort terrorisoi velhomaailmaa Harryn ollessa vauva ja tappoi hänen vanhempansa, mutta yrit- täessään murhata häntä epäonnistui ja katosi.
Jälkenä tästä yhteenotosta Harrylla on otsas- saan salaman muotoinen arpi.
Tylypahkassa Harry saa ystäviä ja löytää paikan, johon kokee kuuluvansa. Hänen uusi elämänsä on kuitenkin vaarallista: vaikka Voldemort ei ole enää avoimesti uhka, hän juonii paluuta. Yleensä tapahtumat eskaloi- tuvat kouluvuoden loppua kohden, ja Harry ystävineen joutuu estämään nämä suunni- telmat. Häntä tukevat muun muassa hänen parhaat ystävänsä Ron Weasley ja Hermione Granger sekä Tylypahkan rehtori Albus Dumbledore.
Sarjan neljännen elokuvan lopussa Volde- mort kuitenkin tekee paluun. Hänestä ja hänen seuraajistaan, kuolonsyöjistä, tulee huomat- tavasti aktiivisempi uhka niin Harrylle kuin myös koko velhomaailmalle. Sarjan viimeiset elokuvat ovatkin sekä tapahtumiltaan että teemoiltaan paljon synkempiä. Lopulta seit-
semännessä elokuvassa Voldemort pääsee valtaan velhomaailmassa. Harry joutuu jättä- mään Tylypahkan taakseen ja lähtee Ronin ja Hermionen kanssa metsästämään Voldemortin sielun palasia, jotta tämä voitaisiin tuhota lopullisesti. Lopussa hyvä voittaa pahan ja Harry kukistaa Voldemortin.
Harry Potter -elokuvissa esiintyy paljon fantasiagenreen liittyviä elementtejä, kuten salainen maailma, loitsuja ja mytologisia olen- toja. Fantasiamiljööstä huolimatta elokuva- sarja on ennen kaikkea kasvutarina, kun Harry varttuu elokuvien aikana lapsesta nuoreksi aikuiseksi. Sarjan muita keskeisiä teemoja ovat hyvän ja pahan välinen taistelu, ystävyys ja kouluelämä. Myöhemmissä elokuvissa mukaan tulee kantaaottavampia teemoja, kuten
valtion ja median korruptio, sekä rotusyr- jintä. Kaikkien elokuvien taustalla vaikuttava aihe on kuitenkin kuolema. Harryn vanhem- pien kuolema on hänen elämäänsä määrittävä asia, ja lordi Voldemortin tavoitteena on tulla kuolemattomaksi.
Elokuvasarjan kerronta tapahtuu selkeästi Harryn kautta, ja sen maailmaan tutustu- taan hänen näkökulmastaan. Harryn hahmon kautta käsitellään paljon ulkopuolisuuden tunteita. Hän ei koe kuuluvansa jästien maail- maan muttei täysin velhomaailmaankaan.
Harry on arkkityyppinen ”valittu” jonka kohta- lona on voittaa Voldemort ja pelastaa maailma.
Tämä rooli on hänelle painostava. Harry kokee olevansa yksin vastuussa tästä tehtävästä, ja vaikka hänen ystävänsä auttavat häntä usein, eivät he voi jakaa ”valitun” roolia.
Elokuvien hahmot jakautuvat pitkälti puhtaasti hyviin ja puhtaasti pahoihin, vaikka muutama sijoittuukin näiden ääripäiden väliin.
Harry sekä hänen ystävänsä ja liittolaisensa edustavat ”hyviä arvoja”, kuten rohkeutta, rehellisyyttä ja auttavaisuutta. Kontrastissa Voldemort on läpeensä paha ja moraaliton.
Hänen seuraajiensa kuolonsyöjien ideologia perustuu ”puhdasveristen” velhojen parem- muuteen ja jästisyntyisten velhojen hävittämi- seen, millä on yhtenevyyttä oikean maailman äärioikeistolaisten ideologioiden, kuten natsismin kanssa.
Kirjasarja, johon elokuvat perustuvat, on
Elokuvasarjan synopsis, narratiivi ja kertoja
5.2
kirjoitettu Britanniassa. Elokuvien narratii- vinen kertoja on sidottu tähän kontekstiin.
Brittiläinen yhteiskunta ja sen arvot näkyvät elokuvien maailmassa monelta osin. Tarinan päämiljöö, Tylypahka, edustaa Yhdistyneen kuningaskunnan eriytyneessä koulujärjestel- mässä toimivia yksityisiä sisäoppilaitoksia.
Toisaalta koko ajatus koulusta, johon vain tietyt, erityisiä kykyjä omaavat yksilöt pääsevät opiskelemaan, kuvastaa myös tätä eriytynei- syyttä. Myös hahmoissa näkyy vaikutteita brit- tien hierarkkisesta yhteiskunnasta: aatelisilla on Britanniassa vielä nykypäivänäkin näkyvä rooli, ja samoin vanhat velhosuvut hallitsevat velhomaailman politiikkaa ja kehuskelevat puhdasverisyydellään.
Brittiläinen konteksti heijastuu myös eloku- vasarjan arkkitehtuuriin. Koska elokuvat on tuotettu Britanniassa, myös lavastajat ovat pitkälti sieltä kotoisin. Lavasteissa näkyy suoria ja epäsuoria lainauksia maan arkkitehtuurista ja rakennushistoriasta. Nämä viittaukset ovat brittiläiselle yleisölle tuttuja heidän omasta arjestaan, mutta ulkomaalaiset tulkitsevat niitä populaarikulttuurin kautta. Tästä syystä kaikki arkkitehtuurissa ilmenevät narratiiviset viit- taukset eivät välttämättä avaudu brittiläisen kulttuuripiirin ulkopuolella kasvaneelle henki- lölle, jollaista itse myös edustan.
6 Arkkitehtuurianalyysi
Tässä luvussa analysoin Harry Potter -eloku- vasarjan lavasteita ja niiden arkkitehtuuria narratiivisesta näkökulmasta. Tutkin arkki- tehtuurin suhdetta elokuvien teemoihin, hahmoihin ja tarinaan. Pohdin tapoja, joilla rakennettu ympäristö tukee ja vahvistaa näitä osa-alueita. Luku jakaantuu neljään alalukuun.
Keskityn alaluvuissa käsittelemään kerrallaan yhtä narratiivin kannalta keskeistä kohdetta, tai useita kohteita, jotka edustavat laajempia
sarjalle tunnusomaisia piirteitä
Käsittelen tutkimuksessani arkkitehtuu- rikohteita kaikista kahdeksasta elokuvasta.
Tutkin erityisesti kohteita, jotka esiintyvät useissa elokuvissa. Näin pystyn vertailemaan niiden arkkitehtuuria elokuvasarjan narratiivin eri kohdissa. Jokaisen lavasteen käsittely ei ole johdonmukaista. Viittaan luvussa Harry Potter -elokuviin vain niiden nimien loppuosalla.
Aloitan kohdeanalyysit kuvailemalla
2. Tylypahkan siluetin sijoittuminen maise- maan heijastelee romantiikan ajan pitto- reskia ihannetta. Skotlannin Ylämaita kuvattiin koko elokuvasarjan ajan lavas- teiden taustakuviksi.
kyseisen kohteen narratiivista roolia. Tämän jälkeen teen visuaalisia huomioita sen arkki- tehtuurista ja pohdin niistä saamaani ensi- vaikutelmaa. Erittelen lähteisiin perustuen kohteen arkkitehtuurista havaittavia histo- riallisia tyylisuuntia. Taustoitan lavasteiden tavoitteita ja esikuvia käyttäen lähteenäni Revensonin (2015) kirjaa, joka sisältää useita haastatteluja sarjan lavasteisiin vaikuttaneilta henkilöiltä, muun muassa Stuart Craigilta.
Suurin osa analyysista perustuu kuitenkin omaan tulkintaani. Tuen analyysia elokuvista ottamillani kuvakaappauksilla.
6.1 Tylypahka
Tässä alaluvussa käsittelen Tylypahkan noitien ja velhojen koulua. Aloitan esittelemällä Tyly- pahkan linnan keskeisen aseman ja narratiivisen roolin elokuvissa. Erittelen sen monimuotoista ulkoasua, ja pohdin tapoja, joilla linnan arkki- tehtuuri tukee sen roolia tarinan sisällä. Analy- soin myös kahta merkittävää tilaa Tylypahkasta, Suurta salia ja Pimeyden voimilta suojautu- misen luokkahuonetta.
4. Tylypahkan takajulkisivu Viisasten kivessä. Linnan ulkoarkkitehtuuri oli ensimmäisissä elokuvissa yhdistelmä useita rakennuksia ja siksi hyvin seka- lainen. Vasemmalla Durhamin katedraalin länsipäädyn näköinen siipi, keskellä moni- kulmion muotoinen tornilinna ja oikealla jyrkkäkattoinen keskuslinna.
3. Vaikka Tylypahkaa on elokuvien aikana muokattu huomattavasti on sen perusase- telma pysynyt samana: Suuri sali ja valtava keskustorni vasemmalla, niihin silloilla yhdistyvä, useista pienemmistä torneista muodostuva linna oikealla.
6.1.1 Linnan ulkomuoto ja käytävät
Tylypahkan noitien ja velhojen koulu on sisä- oppilaitos, johon suurin osa elokuvasarjasta sijoittuu. Skotlannin ylämailla (kuva 2) sijait- seva Tylypahka on noin tuhat vuotta vanha linna, jossa opetetaan taikuutta Britannian velhoyhteisön lapsille. Koulua voisi nimittää elokuvasarjan toiseksi päähenkilöksi. Sen tunnusomainen, tornien rytmittämä siluetti esiintyy kaikissa kahdeksassa elokuvassa, ja sen ulko- ja sisätilat näkyvät ruudulla miltei yhtä paljon – ja joissakin elokuvissa jopa useammin – kuin Harry Potter.
Tylypahkan rooli sarjan narratiivissa on monimutkainen. Linna on ennen kaikkea Harrylle hänen oikea kotinsa ja turvapaik- kansa. Se on ensimmäinen paikka, jonne hän todella kokee kuuluvansa. Elokuvien alussa yleensä korostetaan, kuinka onneton ja ulko- puolinen Harry on setänsä ja tätinsä luona.
Koulussa hän on sen sijaan hyväksytty, suosittu ja pidetty. Linna on sekä päähenkilölle että katsojalle konkreettinen yhteys taikamaail- maan (kuva 5).
Toisaalta Tylypahka on usein myös hyvin vaarallinen ja uhkaava miljöö. Linna kätkee sisäänsä salaisuuksia ja mysteereitä, ja sen alueella asuu hirviöitä. Yhteen, usein pelot- tavaan rakennukseen rajattu miljöö on goot- tilaisessa kirjallisuudessa ja kauhuelokuvissa paljon käytetty tehokeino, joka luo yleisölle
tunteen, että he itse ovat tarinan hahmojen kanssa ansassa (Carew, 2019, s. 40). Tylypahkan herättämät tunteet ovat ristiriitaisempia: linna on yhtäältä tuttu ja turvallinen, toisaalta vieras ja vaarallinen tapahtumapaikka.
Tylypahkan muoto muuttui ja kehittyi, kun käsikirjoituksen osoittamat tilavaatimukset vaihtuivat elokuvasarjan edetessä. Ensim- mäiset elokuvat kuvattiin ennen kuin Harry Potter -kirjasarja oli valmis, joten lavastajilla ei ollut tietoa kaikista tulevaisuudessa tarvit- tavista linnan osista. Muutoksista huolimatta linnan perusasetelma ja -estetiikka on pysynyt pitkälti samana: suurta pyöreää tornia muis- tuttava keskuslinna hallitsee Tylypahkan siluettia (kuva 3). Linnan hahmosta kohoaa lukuisia pienempiä torneja, jotka jyrkkien kattojen kanssa muodostavat hyvin piikikkään vaikutelman.
Ruudulla nähtävä Tylypahkan linna ei ole lavaste, vaan hyvin yksityiskohtainen pienois- malli. Malli skannattiin digitaalisesti ja siitä kuvattua materiaalia parannettiin jälkituotan- nossa. (Revenson, 2015, s. 10.) Aluksi linnan proƤ iliin yhdistettiin oikeiden kuvauspaik-
5. Oppilaat ja opettajat tunkeilevat käytä- vällä. Tämäkin kohtaus kuvattiin yhdessä Gloucesterin katedraalin käytävistä.
kojen piirteitä, kuten osia Durhamin kated- raalista (Aldrich, 1994, s. 22; Platt, 1990, s. 27) ja monikulmion muotoinen tornilinna (Platt, 1990, s. 38–40, 66–70), mutta päälavastaja Craig ei ollut tyytyväinen sen kokonaisilmee- seen (kuva 4). Tylypahkan osien kehittyessä elokuvasta toiseen myös sen siluettia parannet- tiin ja myöhemmissä elokuvissa aikaan saatiin yhdenmukaisempi, elegantimpi kokonaisuus (kuva 6). (Revenson, 2015, s. 58.)
Tylypahka on sekoitus useita keskiaikaisia tyylejä, mutta goottilainen tyyli eri muodois- saan näkyy selvästi vahvimmin. Tämä on havaittavissa linnan huoneiden ruoteisista holveista ja suippokaarista (Aldrich, 1994, s.
23–24; Kostof, 1985, s. 323–346; Platt, 1990, s.
59–60). Joissakin tiloissa on nähtävissä myös pieniä viittauksia romaaniseen tyyliin, kuten
ympyräkaaria (kuva 8) (Aldrich, 1994, s. 22–23;
Kostof, 1985, s. 305–314; Platt, 1990, s. 27, 59).
Tylypahkan arkkitehtuurin suurimpina innoit- tajina olivat Oxfordin ja Cambridgen yliopistot, jotka vanhoina instituutioina ja oppilaitoksina sopivat hyvin malliksi muinaisen velhokoulun tyylille (Revenson, 2015, s. 56). Yliopistojen vaikutus näkyy Tylypahkan useissa luostaripi- hoissa (kuva 7). Elokuvatuotannoille ominai- seen tapaan linnan ulko- ja sisätilat kuvattiin eri rakennuksissa. Tämä näkyy myös sen tyyleissä: ensimmäisten kahden elokuvan kohtauksia kuvattiin kustannussyistä oikeilla kuvauspaikoilla (Revenson, 2015, s. 8), ulko- tiloja linnojen pihoilla, sisätiloja taas uskon- nollisissa rakennuksissa, kuten katedraaleissa.
Niinpä osa Tylypahkan julkisivuista on riisu- tumpaa, funktionaalisempaa linna-arkkiteh-
tuuria, kun taas sisätiloissa on uskonnollisten rakennusten koristeellisempaa estetiikkaa.
Linnan sisätilat ovat yhdistelmä useita kuvauspaikkoja ja lavasteita. Kolmannesta elokuvasta eteenpäin oikeat kuvauspaikat korvattiin studiossa rakennetuilla lavas- teilla, mutta lavastajien arvostus autenttisia, historiallisia paikkoja kohtaan säilyi. Lavas- teisiin kopioitiin arkkitehtonisia yksityis- kohtia oikeista goottilaisista rakennuksista, ja pintojen kulumiseen kiinnitettiin erityistä huomiota. Lopputuloksena linnan arkkiteh- tuuri on hyvinkin todenmukaista. (Revenson, 2015, s. 56.)
Tylypahkan arkkitehtuuri vaihtelee romaa- nisesta myöhäisgoottilaiseen perpendikulaari- tyyliin. Kuvauspaikkojen välillä on suuria eroja sekä rakennusten iässä että koristeellisuuden
6. Tylypahkan siluettia voitiin yhtenäistää Azkabanin vankia varten. Linnan kattoja jyrkennettiin, jotta ne vastaisivat paremmin keskuslinnan muotoa.
8. Professori McGarmiwa opettaa muodon- muutosten oppituntia yhdessä harvoista Tylypahkan huoneista, jossa näkyy romaa- nisen arkkitehtuurin piirteitä, tässä tapauk- sessa toisensa läpäisevät ympyräkaaret.
Kohtaus kuvattiin Durhamin katedraalissa, joka edustaa romaanisen ja goottilaisen tyylin siirtymävaihetta.
7. Tylypahkassa on useita arkadikäytävien ympäröimiä luostaripihoja, samoin kun sen esikuvissa, Oxfordin ja Cambridgen yliopis- toissa. Tämä kohtaus kuvattiin Oxfordin New Collegen pihalla.
määrässä. Lavastajien tavoitteena oli kuitenkin kytkeä nämä erilaiset paikat toisiinsa alitajui- sella tasolla, minkä he saavuttivat rekvisiittaa hyödyntämällä: erityisesti ensimmäisissä elokuvissa tähän käytettiin kuvauspaikoille tuotuja pöllöjen muotoisia pylvässoihtuja (kuvat 9, 10) (Revenson, 2015, s. 10). Pöllös- oihduissa ja käytävien lampuissa palaa oranssi tuli, joka täyttää linnan lämpimällä hehkul- laan. Näin syntyy yhtenäinen mielikuva Tyly- pahkan sisätiloista, ja kun katsoja näkee tulella valaistun kivisen käytävän, hänelle on välittömästi selvää, että kohtaus sijoittuu Tylypahkaan.
Erilaisten keskiaikaisten tyylien sekoittu- minen viestii katsojalle Tylypahkan ikää. Eri aikakausien rakennustyylit luovat mielikuvan siitä, että linnaa on laajennettu vuosisatojen saatossa. Keskuslinnan yksinkertainen kivi- seinä on kontrastissa Suuren salin ja kello- tornin koristeellisempiin julkisivuihin. On
9. Christ Church collegen eteishallin arkki- tehtuurissa näkyy perpendikulaarityylin piirteitä, kuten viuhkaholvit ja leveät suip- pokaaret. Etualalla pöllöillä koristeltu pylvässoihtu.
10. Professorit nousevat portaita linnan aulassa. Pöllösoihtu on vielä neljä elokuvaa myöhemmin käytössä.
helppoa kuvitella, että keskuslinna on Tyly- pahkan vanhin osa, josta muu linna on lähtenyt kasvamaan eri suuntiin. Arkkiteh- tuuri kertoo linnan tarinan. Tämä tekniikka on sama, jota historiallisesti käytettiin joissakin uusgoottilaisissa rakennuksissa.
Tylypahkan jyrkät katot tuovat mieleen kauhuelokuvista tutut linnat. Koska goot- tilainen kauhu on fantasiagenren historial- lisia kulmakiviä (Aldrich, 1994, s. 18–20), tämä mielleyhtymä tukee Harry Potter -elokuvien genreä. Linnan muotojen liioittelu sekä tornien runsas määrä korostavat sen taianomaisuutta.
Toisaalta sen sisätilojen perustuminen oikeaan historialliseen arkkitehtuuriin myös voimistaa taikuuden tunnetta.
6.1.2 Suuri sali
Suuri sali on Tylypahkan kokoontumispaikka ja ruokailutila. Koulun juhlalliset tapahtumat, kuten lukuvuoden avaaminen ja päättyminen, sekä jokapäiväinen arki, kuten aamiaisen syönti ja läksyjen tekeminen, tapahtuvat Suuressa salissa. Tämän monikäyttöisyyden johdosta hyvin monenlaiset kohtaukset sijoit- tuvat sinne. Sali on kenties eniten elokuva- sarjan aikana näkyvä yksittäinen tila ja esiintyy kaikissa paitsi seitsemännessä elokuvassa. Jos taikamaailma tiivistyy Tylypahkaan, niin Tyly- pahka tiivistyy Suureen saliin.
Suuri sali on hallimainen tila, kooltaan 12 kertaa 36 metriä (Revenson, 2015, s. 69), jonne
11. Suuri sali Halloween-juhlan koristeissa.
Tilan katto on pitkälti kopio Westminster Hallin vuonna 1399 valmistuneesta vasa- rapalkkikatosta, mutta sitä koristavat enkelit ovat vaihtuneet fantastisempiin groteskeihin.
kaikki Tylypahkan oppilaat ja koko henkilö- kunta mahtuvat istumaan. Salissa on neljä pitkittäistä pöytää, yksi jokaiselle koulun tuvalle, ja niiden päässä poikittainen, koro- tettu pöytä henkilökunnalle. Suuret ikkunat kehystävät salin seiniä, joista näyttävin on takaseinällä sijaitseva koristeellinen ulokeik- kuna. Tilan katossa on massiivinen puuristik- korakenne (kuva 11), jota koristavat groteskit.
Huonetta kiertävät siivekkäät eläinpat- saat symboloivat Tylypahkan neljää tupaa.
Patsaiden suista roikkuu hiilipannuja. Tuli esiintyy myös tilan toisen seinän suuressa takassa.
Suuri sali on tyyliltään myöhäiskeskiaikaista gotiikkaa, eli perpendikulaarityyliä. Tämä on luettavissa muun muassa sen pystysuuntaisesti korostuneista ikkunoista sekä loivista suippo-
kaarista (Aldrich, 1994, s. 29–31, 188; Kostof, 1985, s. 392, 539; Platt, 1990, s. 236). Ensim- mäisessä elokuvassa salin eteishallissa tapah- tuva kohtaus kuvattiin Oxfordin Christ Church -collegen porraskäytävässä. Saman raken- nuksen oma ruokasali toimi myös Tylypahkan salin innoittajana. Kattorakenne on kopio Westminster Hallin katosta. Salin alaosa toteu- tettiin sarjan alusta lähtien lavasteena, kun taas yläosa ja katto lisättiin digitaalisesti jälki- tuotannossa. (Revenson, 2015, s. 69.)
Sali poikkeaa kuitenkin Oxfordilaisesta esikuvastaan huomattavasti, erityisesti ikku- noiden osalta. Ikkunoiden alareunoja lasket- tiin usean metrin korkeudesta hartian tasolle, ja huoneen päähän lisättiin suuri ulokeik- kuna. Näin Suuri sali on valoisampi, ja tilan päässä on syvyysvaikutelmaa vahvistava pako-
12. Tylypahkan oppilaat nauttivat aamiaista Suuressa salissa.
13. Suuri sali toimii jopa kenttäsairaalana Kuoleman varjelukset, osa 2:ssa. Huoneesta on elokuvasarjan aikana tullut niin tuttu, että sen näkeminen raunioituneena saa katsojassa aikaan tunnereaktion.
piste. (Revenson, 2015, s. 69.) Nämä muutokset voi nähdä sekä esteettisinä, että elokuvatek- nisinä valintoina: suuremmat ikkunat helpot- tavat salin valaistusolosuhteiden säätämistä kuvauksia varten, ja korostettu syvyys auttaa katsojaa mieltämään ruudulla näkemänsä kaksiulotteisen kuvan oikeana tilana.
Suuren salin tyyli tukee mielikuvaa perintei- sestä englantilaisesta yliopistoarkkitehtuurista, josta se suoraan ottaa inspiraationsa. Näin se myös vahvistaa Tylypahkan linnan kokonaisi- deaa. Sali on harvoja sisätiloja, jolla on suora vastine linnan ulkoarkkitehtuurissa. Vaikut- tava kattorakenne ja avotulen käyttö tilassa
jälleen kerran korostavat fantasiagenreä ja sen yhteyttä keskiaikaan. Toisaalta lämmittävä tuli, seinien puupanelointi ja suuri luonnon- valon määrä luovat yhdessä tilaan inhimil- lisen ja turvallisen vaikutelman (kuva 13). Näin katsojan on helpompi samaistua elokuvien hahmoihin, jotka toimittavat arkiaskareitaan valtavassa salissa (kuva 12).
14. Pimeyden voimilta suojautumisen professori Gilderoy Lockhart aloittaa oppi- tunnin dramaattisesti työhuoneensa ovelta. Goottilainen saarnastuoli lisättiin lavasteeseen, jotta turhamaisella ja esiin- tymästä rakastavalla Lockhartilla olisi näyttävä tapa saapua tilaan. Luokkahuone on täynnä opettajan muotokuvia, mikä kuvastaa hänen narsistista luonnettaan.
15. Professori Lupin on pimeyden voimien asiantuntija ja matkustelee paljon, joten hänen luokkahuoneensa on täynnä makaa- bereja esineitä, kuten kalloja, torahampaita ja eksoottisia matkamuistoja. Kalusteissa on art nouveau -piirteitä, mikä kuvastaa Lupinin sivistynyttä mutta leikkisää luonnetta.
Pimeyden voimilta suojautuminen on yksi Tylypahkan oppiaineista. Oppilaita koulu- tetaan suojautumaan pahalta taikuudelta ja hirviöiltä. Tästä syystä Pimeyden voimilta suojautumisen luokkahuoneeseen sijoittuvat kohtaukset ovat yleensä tunnelmaltaan uhkaa- vampia. Aineen opettajan pestin huhutaan olevan kirottu, eikä yksikään opettaja pysy virassa yhtä lukuvuotta pidempään.
Pimeyden voimilta suojautumisen luok- kahuone on korkea ullakkotila, jota hallit- sevat suuret suippokaariset tukipalkit. Huone on pitkiltä sivuiltaan hiukan kaareva, mikä on luettavissa erityisesti sen lattiasta. Huonetta hallitsevat korkeat ikkunat. Luokkahuo- neen takaseinällä sijaitsevat portaat (kuva 14) toimivat kulkuna opettajan tornimaiseen
6.1.3 Pimeyden voimilta
suojautumisen luokkahuone
työhuoneeseen. Portaat muistuttavat kated- raalin saarnastuolia.
Luokkahuoneessa ei ole kovinkaan paljon arkkitehtoniseen tyyliin viittaavia elementtejä, mutta kattopalkkien muoto ja saarnastuolin koristelu edustavat riisuttua gotiikkaa (Aldrich, 1994, s. 23–24; Kostof, 1985, s. 323–346; Platt, 1990, s. 59–60). Nämä pienetkin tyyliviitteet riittävät sitomaan huoneen muihin Tylypahkan sisätiloihin. Toisaalta vähemmän tyylitelty, kiinteä arkkitehtuuri ei kilpaile niin paljoa rekvisiitan kanssa, jolla on luokkahuoneessa tärkeä rooli: sen kalustus muuttuu elokuvasta toiseen, kun pimeyden voimilta suojautumisen opettaja vaihtuu (kuvat 15, 16). Lavastajat halu- sivat tietoisesti kuvata vaihtuvalla sisustuksella kunkin opettajan persoonallisuutta (Revenson, 2015, s. 103).
Viisasten kivessä pimeyden voimilta suojau- tumisen luokkahuone oli aivan eri tila, jonka kuvauspaikkana toimi Lacockin luostari. Salai- suuksien kammiota varten se kuitenkin korvat- tiin uudella lavasteella, jota tässä alaluvussa käsittelen. Luokkahuoneen suunnittelun lähtökohtana oli Craigin mukaan tilan veis- toksellisuus ja tuttuus. Näin se olisi katsojan tunnistettavissa vaihtuvasta sisustuksesta huolimatta. Katon rajaama luokka olisi myös vaihtelua linnan muiden tilojen muurattuihin kiviseiniin. (Revenson, 2015. s. 102.)
Luokkahuoneen arkkitehtuuri luo sille hyvin tunnistettavan visuaalisen identi- teetin. Sen muista Tylypahkan tiloista poik- keava muoto tekee siitä mieleenpainuvan.
Katsojan on helppoa tunnistaa huone muut- tuvasta kalustuksesta huolimatta. Toisaalta
16. “Villisilmä” Vauhkomieli opettaa pimeyden voimilta suojautumista Liekehti- vässä pikarissa. Luokkahuoneen täyttävät linssit ja muut silmiltä näyttävät esineet, jotka muistuttavat professorin omaa lumottua lasisilmää. Elokuvan maailmassa ne ovat taikalaitteita, joiden tarkoitus on varoittaa vainoharhaista Vauhkomieltä vihollisten läsnäolosta. Lavasteen taka- seinän ikkunaa on laajennettu.
tilan lievä kaarevuus tuo siihen rauhattoman tunteen, mikä alitajuisesti korostaa siihen sijoittuvien kohtausten uhkaavaa tunnelmaa.
Pimeyden voimilta suojautumisen luokkahuo- neen voi myös ajatella vahvistavan mielikuvaa Tylypahkasta todellisena rakennuksena, koska se viittaa sisäarkkitehtuurissaan linnan ulko- puolen kattomaailmaan.
6.2 Velhomaailma
Tässä alaluvussa käsittelen Harry Potter -elokuvien velhomaailmaa ja sen arkkiteh- tuuria. Ensimmäiseksi tiivistän yleisiä huomi- oita maailman piirteistä ja tyyleistä, sekä tavoista, joilla ne vahvistavat elokuvien narra- tiivia. Tämän jälkeen lähestyn aihetta vertaile- malla kahta velhokotia, Kotikoloa ja Malfoyn kartanoa. Ne edustavat velhomaailman kohteiden tyylillisiä ääripäitä, ja ovat hyviä esimerkkejä tavoista, joilla arkkitehtuuria on käytetty elokuvissa kuvastamaan hahmoja.
6.2.1 Yleisiä huomioita velhomaailmasta
Ensimmäinen elokuvasarjassa esiintyvä velhomaailman kohde on Viistokuja, kaup- pakatu Lontoossa. Viisasten kiven tapahtu- mapaikat ovat tähän asti olleet tunnistettavia, arkisia ympäristöjä, yhtä majakkaan sijoit- tuvaa kohtausta lukuun ottamatta. Kun hahmot kävelevät modernin suurkaupungin kadulta majatalon läpi Viistokujalle, kont- rasti on miltei tyrmistyttävä: kauppakatu on ahdas, väriä ja vilskettä pursuava paikka, ja sen rakennukset ovat karrikoituja ja vinoja (kuva 17). Tämä ensikosketus velhomaailman arkkitehtuuriin jättää katsojaan voimakkaan mielikuvan: taikuus ei ilmene ainoastaan loit-
17. Viistokujan rakennuksissa on nähtävissä useiden aikakausien tyylipiirteitä ja ne ovat muotokieleltään vinoja. Velhomaailman arkkitehtuuri noudattaa kuitenkin omaa sisäistä logiikkaansa ja on fantastisuu- destaan huolimatta elokuvasarjan aikana uskottavaa.
suissa, vaan myös rakennuksissa.
Monet velhomaailman rakennukset uhmaavat painovoimaa ja liioittelevat muoto- kielellään (kuva 18). Tämä on mahdollista, koska niiden ei elokuvalavasteina tarvitse noudattaa oikean arkkitehtuurin sään- töjä ja lainalaisuuksia, erityisesti jos niitä on muokattu digitaalisesti. Velhojen arkki- tehtuuri pohjautuu kuitenkin aina johonkin todellisesta maailmasta tuttuun. Se on eloku- vasarjan maailmassa uskottavaa. Rakennuk- sista on löydettävissä historiallisiin tyyleihin viittavia piirteitä, realistisia materiaaleja ja rakenteita sekä kulumaa ja pölyä. Näin katsojan on helpompaa lukea lavasteet aitoina rakennuksina.
Velhomaailmassa vallitsee ajaton tunnelma, mikä juontuu pitkälti sen arkkitehtuurista.
18. Tylypahkan vieressä sijaitseva Tyly- ahon kylä on jyrkkine harjakattoineen ja kapeine savupiippuineen saanut inspiraa- tionsa Skotlannin ylämaiden arkkitehtuu- rista. Näitä piirteitä kuitenkin korostettiin epärealistisiin mittasuhteisiin velhomaail- malle ominaiseen tapaan.
19. Lentävä auto laskeutuu Kotikolon pihaan. Hatarasti pystyssä pysyvä talo näyttää siltä, kuin se olisi koottu yhteen muiden rakennusten palasista.
Historialliset kaudet sekoittuvat toisiinsa, kun keskiajan, kansanrakentamisen ja vikto- riaanisten kertaustyylien elementit vaihte- levat lavasteiden välillä. On mahdotonta sanoa, millä vuosisadalla velhot kollektiivisesti elävät, mutta heidän yhteiskuntansa on selvästi todel- lista maailmaa jäljessä. Moderneja keksin- töjä, kuten sähkövaloja ja puhelimia, ei löydy mistään. Ajattomuus ja määrittelemättömään menneisyyteen sijoittuva miljöö korostavat velhomaailman sadunomaisuutta, ja tukevat elokuvien fantasiagenreä.
20. Weasleyn perheen koti on sisustuk- seltaan kaoottinen mutta kodikas. Kuten kalusteetkin myös keittiön ikkuna on yhdis- telmä yhteen sopimattomia palasia.
6.2.2 Kotikolo
Kotikolo on Harryn parhaan ystävän, Ron Weasleyn ja tämän perheen kotitalo. Siitä tulee elokuvasarjan aikana myös Harrylle tärkeä paikka, ja hän viettää siellä aikaa useita kertoja.
Weasleyt ottavat hänet lämpimästi osaksi perhettään, ja tukevat häntä vastoinkäymi- sissä. He ovat vanhaa velhosukua, mutta perhe on hyvin köyhä. Weasleyt ovat seitsenlapsinen suurperhe.
Kotikolo on tornimainen rakennus keskellä syrjäistä maaseutua. Sen perustana on pieni, yksikerroksinen maalaistalo, jonka päälle ylemmät kerrokset on kasattu. Pohjarakennus on kansanrakennustyylinen ristikkotalo (Dixon & Muthesius, 1985, s. 25–27; Kostof, 1985, s. 609; Platt, 1990, s. 262–267). Koti- kolo näyttää pysyvän juuri ja juuri pystyssä, nojaten omaan savupiippuunsa ja ulkoisiin tukipuihin. Se on esteettisesti sekalainen:
ikkunat eivät sovi yhteen ja julkisivumateri- aalit vaihtuvat rakennuksen eri osissa. Siitä ei ole luettavissa yhtä virallista arkkitehtonista tyyliä (kuva 19).
Hallitun kaaoksen vaikutelma jatkuu myös Kotikolon sisätiloissa: kaikki tasot ovat täynnä sekalaista tavaraa, ja kalusteet ovat yhteen- sopimattomia (kuva 20). Lavastajien tavoit- teena oli luoda mielikuva, että Weasleyt ovat hankkineet kaikki huonekalunsa käytet- tyinä mahdollisimman halvalla tai ilmaiseksi (Revenson, 2015, s. 204). Talon sisustuksessa toistuvat pehmeät materiaalit, kuten puu ja
tekstiilit sekä maanläheiset ja lämpimät värit.
Kotikolon visuaalinen sekalaisuus kuvastaa perheen vähävaraisuutta. Kalusteiden yhteen- sopivuus ja arkkitehtoninen tyyli eivät ole köyhille Weasleyille tärkeysjärjestyksessä etusi- jalla. Toisaalta talon juurena toimiva keski- aikaan viittaava rakennus muistuttaa, että heidän sukunsa on vanha. Kotikolon arkki- tehtuuri kertoo perheen tarinan: lapsikatraan kasvaessa siihen on lisätty laajennuksia useita kertoja. Kuten monissa muissakin velhomaa- ilman rakennuksissa, Kotikolon pystysuuntai- suus ja kaltevuus korostavat sen asukkaiden taianomaisuutta. Se ei voisi fyysisesti pysyä kasassa ilman taikuuden apua.
Sisätilojen tavarapaljous osaltaan vahvistaa mielikuvaa suurperheen arjesta. Sotkuisuus toisaalta lisää kodikkuuden tunnelmaa. Orgaa- nisten materiaalien ja lämpimien värien käyttö tukee Kotikolon inhimillisyyttä. Tilojen intiimi mittakaava luo katsojalle alitajuisesti mieli- kuvan turvallisuudesta. Weasleyt ovat rakas- tava perhe, ja heidän kotinsa kuvastaa tätä.
6.2.3 Malfoyn kartano
Malfoyn kartano on Malfoyn velhosuvun asuin- paikka ja Harryn perivihollisen Draco Malfoyn koti. Malfoyt ovat myös vanha velhosuku, ja pitävät puhdasverisyyttään suuressa arvossa.
He ovat Voldemortin kannattajia. Karta- nolla on tärkeä rooli elokuvassa Kuoleman Varjelukset, osa 1, jossa se toimii kuolonsyö- jien päämajana sekä väliaikaisena vankilana Harrylle ja hänen ystävilleen.
Malfoyn kartano on tyyliltään englantilaista renessanssia (Kostof, 1985, s. 540; Summerson, 1980, s. 70–71). Viktoriaanisella ajalla kyseinen tyyli oli erityisesti aristokraattien ja maalai- saatelin suosiossa (Dixon & Muthesius, 1985, s.
43). Elisabetin aikaisille kartanoille tyypillisesti rakennuksen julkisivuissa on käytetty paljon lasia, mutta valtavien ikkunapintojen takana ei näy muuta kuin pimeyttä (kuva 21). Kartanon inspiraationa toimi 1500-luvun lopulla raken- nettu Hardwick Hall, jonka arkkitehtuuria se pitkälti mukailee. Se eroaa historiallisesta esikuvastaan kuitenkin huomattavasti kattojen osalta: tasainen katto on vaihtunut jyrkkiin ja teräviin torneihin. Muutos tehtiin, jotta kartano muistuttaisi enemmän muita velho- maailman rakennuksia. (Revenson, 2015, s.
196.)
Kartanon sisätilat ovat suuria ja näyt- täviä (kuva 22). Barokki hallitsee rakennuksen sisustusta, mikä ilmenee näyttävästä portai- kosta, tulisijojen koristeluista sekä ruokasalin
21. Malfoyn kartanon julkisivussa on suuret lasi-ikkunat, mutta ne on pimennetty. Talo huokuu synkkyyttä ja uhkaavaa tunnelmaa.
kolossaalipilareista (Kostof, 1985, s. 511–535;
Summerson, 1980, s. 67–72). Malfoyn kartano poikkeaa tyyliltään monista muista velho- maailman kohteista, joiden sisustuksessa esiintyy enemmän gotiikkaa ja viktoriaanisia kertaustyylejä.
Barokki kuvastaa Malfoyden luonnetta: tyyli on mahtipontista ja vaikuttavaa, mutta yhdis- tettynä vihamielisiin hahmoihin se luo vaiku- telman teennäisyydestä ja todistelunhalusta.
Toisaalta velhomaailman valtavirrasta poikkea- vana klassisoivana tyylinä se korostaa Malfoyn velhosuvun vanhaa ikää ja arvovaltaa. Perin- teisen maalaiskartanon arkkitehtuuri tuo lisäksi mielleyhtymiä aristokratiasta. Ikkunat luovat rakennukseen uhkaavaa ja salaperäistä tunnelmaa, koska niistä ei näe sisälle. Jyrkät
