Oona Harkema
FANIKIRJOITTAJAT JA LAINATUT MAAILMAT
Tutkimus fanifiktion yhteisön jäsenistä ja heidän kirjoittamistaan teksteistä Harry Potter - romaanisarjan ja elokuvien pohjalta
Pro gradu -tutkielma Kirjallisuus Itä-Suomen yliopisto Maaliskuu 2017
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Tiedekunta – Faculty
Filosofinen tiedekunta Osasto – School
Humanistinen osasto Tekijä – Author
Oona Harkema Työn nimi – Title
Fanikirjoittajat ja lainatut maailmat. Tutkimus fanifiktion yhteisön jäsenistä ja heidän kirjoittamistaan teksteistä Harry Potter - romaanisarjan ja elokuvien pohjalta
Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages
Kirjallisuus Pro gradu -tutkielma X Sivuainetutkielma
Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma
6.3.2017 117 s.
Tiivistelmä – Abstract
Tutkielmassani tarkastelen fanifiktion kirjoittajia ja lukijoita sekä heidän kirjoittamiaan tekstejä. Fanifiktiot ovat fanien kirjoittamia tarinoita, jotka hyödyntävät fandomeita. Fandomeilla tarkoitetaan populaarikulttuurin tuotteita, jotka ovat ihailunkohteena. Fandom pitää sisällään myös ne tavat, joita fanit käyttävät faniutensa esilletuomiseksi.
Käytän tutkielmassani aikaisempaa tutkimusta sekä fani- että fanifiktiotutkimuksista. Fanitutkimus auttaa ymmärtämään faniuden tapoja eli sitä, millä tavoin fanit ihailevat faniutensa kohdetta. Fanitutkimus perehtyy myös fanien yhteisölli- siin piirteisiin ja tarkastelee täten fanien toimintaa niin yksilönä kuin yhteisönä. Näiden lisäksi hyödynnän media- ja nykykulttuurin tutkimuksia. Uudet tavat käyttää mediaa ja internetin yleistyminen tarjoavat fanifiktion kirjoittajille ja lukijoille aiempaa paremmat mahdollisuudet julkaista ja lukea fanifiktiotarinoita.
Tutkielman kohteena käytän fanifiktion kirjoittajia ja lukijoita, jotka kirjoittavat tai lukevat fanifiktiota J.K. Rowlingin Harry Potter -romaanisarjasta tai sen pohjalta tehdyistä elokuvista. Tarkastelen fanifiktion kirjoittajia ja lukijoita teke- mäni kyselyaineiston avulla. Kysyin kyselyssä fanifiktion kirjoittajien ja lukijoiden taustoja, kuten ikää, asuinmaata, koulutusta ja ammattia. Tämän lisäksi kysyin yleisesti lukemiseen ja kirjoittamiseen liittyviä kysymyksiä sekä kysy- myksiä faniuteen ja faniyhteisöön kuulumisesta sekä Harry Potter -fanifiktioon liittyviä kysymyksiä. Kysymyksillä halusin selvittää, millaiset henkilöt kirjoittavat tai lukevat fanifiktiota, miten he itse ymmärtävät faniuden ja yhteisölli- syyden sekä millä tavoin fanifiktiot muuttavat tai muokkaavat alkuperäistä tekstiä.
Fanifiktion kirjoittajien ja lukijoiden lisäksi tutkin myös itse fanifiktiotekstejä. Tarkasteltaviksi tarinoiksi olen valinnut crossover-tarinoita. Crossovereilla tarkoitetaan fanifiktiotarinoita, jotka hyödyntävät kahta tai useampaa fandomia sa- massa tarinassa. Tutkin millä eri perusteilla crossover-tarina on mahdollista muodostaa. Syynä crossoverin syntymiselle voi olla esimerkiksi alkuperäistekstien sama laji, tapahtumapaikka tai näyttelijä; alkuperäistekstien välillä oleva yhteys tai alkuperäisteksteissä esiintyvien hahmojen samankaltaisuus. On myös mahdollista, että kahden fandomin välillä ei ole muuta yhteistä kuin tarinankirjoittajan fanius molempia fandomeita kohtaan. Tutkielmassani sama laji ja hahmojen samankaltaisuus vaikuttavat olevan kirjoittajalle yksinkertaisin tapa kirjoittaa crossover-tarina.
Fanifiktio on kasvava ilmiö nykykulttuurissa. Fanifiktio hakee vielä omaa paikkaansa osana nykykulttuuria, mutta se on saanut viime vuosina näkyvyyttä ja kiinnostusta, mistä todisteena ovat kustannussopimuksen saaneet kirjailijat, jotka ovat aloittaneet fanifiktion kirjoittamisella. Tutkielmassani fanifiktio on tapa osoittaa faniutta, purkaa omia tunteita sekä harjoitella kirjoittamista. Se on myös keino jakaa toisille faneille omia ajatuksia alkuperäistekstistä. Fanifiktiotarinoissa on mahdollista muokata alkuperäistekstiä monin erilaisin tavoin, mutta kirjoittaja voi myös pitää alkuperäistekstin en- nallaan ja laajentaa alkuperäistekstin tarinaa.
Avainsanat – Keywords
fanifiktio, Harry Potter, crossover, fandom, fanitutkimus, uudelleenkirjoittaminen
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Tiedekunta – Faculty
Philosophical Faculty Osasto – School
School of Humanities Tekijä – Author
Oona Harkema Työn nimi – Title
Fan writers and the borrowed worlds. Study of community members of fan fiction and their texts based on Harry Potter - novel series and movies
Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages
Literature Pro gradu -tutkielma X Sivuainetutkielma
Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma
6 Mar 2017 117 p.
Tiivistelmä – Abstract
In my master’s thesis I am going to view writers and readers of fan fiction and texts written by them. Fan fiction is stories written by fans that use fandoms. Fandoms are products of popular culture which are admired by fans. Fandom includes also those customs which fans uses to show their fanship.
I will use earlier studies from both fan- and fan fiction studies in my thesis. Fan studies help to understand customs of fans meaning how the fans admire the object of their fanship. Fan studies familiarize also in community features of the fans and it inspects actions of the fans in community level but also in personal level. In addition I am going to use me- dia and new culture studies. New ways to use media and becoming more common of the internet offers the writers and the readers of fan fiction better changes to publish and read fan fiction.
In subject of my thesis I will use writers and readers of fan fiction who writes or reads fan fiction based on J.K. Rowl- ing’s Harry Potter novels and the movies. I will inspect writers and readers of fan fiction with help of my inquiry. In the inquiry I asked the writers and the readers’ basic information like age, home country, education and occupation. In addition I asked general questions about reading and writing. I also asked questions regarding being a fan and being in a fan community and questions about Harry Potter fan fictions. With these questions I wanted to know which kind of people write or read fan fiction and how they understand being a fan and being a part of a fan community. I also wanted to know which way fan fiction can chance or modify the original texts.
While I study writers and readers of fan fiction I also study fan fiction texts itself. Stories to inspect I have chosen crossovers. Crossovers are fan fiction stories which uses two or more fandoms in the same story. I will inspect on which reasons the crossover story is possible to write. Reason for birth of the crossover can be same genre, place or actor in the original texts. There can also be connection between original texts or both texts have a character which resembles each other. It is also possible that there is nothing in common between fandoms expects writers own fanship towards both fandoms. In my study same genre and resemblance of characters seems to be easiest way to write the crossover story.
Fan fiction is growing phenomenon in the new culture. Fan fiction is still finding its own base in part of the new culture but it has already received a lot of attention and interest which authors who has started their carrier by writing fan fic- tion are the prove. In my thesis fan fiction is a way to show persons own fanship, let out your feelings and practicing writing your own stories. It is also a way to chare other fans your thoughts about the original text. In fan fiction stories you have opportunity to moderate the original text with many different ways but you can also keep the original text the way it was and expand the original text instead.
Avainsanat – Keywords
Fan fiction, Harry Potter, Crossover, fandom, fan studies, rewriting
SISÄLLYS
1. JOHDANTO 2
1.1. Fanifiktio ilmiönä 2
1.2. Tutkimusaineisto ja tutkimuskysymys 4
1.3. Aikaisempi tutkimus ja viitekehys 6
1.4. Tutkimuksen eteneminen 8
2. TEORIOIDEN HIERARKIA 10
2.1. Fanifiktio osana media- ja nykykulttuuria 10
2.2. Faniuden erilaiset tavat 14
2.3. Fanifiktiotutkimus 23
2.4. Fanifiktio genrenä 33
3. FANIFIKTION KIRJOITTAJAT JA LUKIJAT 39
3.1. Kyselyaineiston keruu ja käsittelytapa 39
3.2. Vastaajien taustat 40
3.3. Lukeminen ja kirjoittaminen 42
3.4. Fanius ja faniyhteisö 48
3.5. Harry Potter -fanifiktio 55
4. CROSSOVER TARINA-ANALYYSI 64
4.1. Aineiston hankinta ja käsittelytapa 66
4.2. Sama laji 68
4.3. Sama tapahtuma-alue 79
4.4. Sama näyttelijä 82
4.5. Yhteys teosten välillä 86
4.6. Hahmojen samankaltaisuus 93
4.7. Yhdistävä tekijä: fanius 96
5. LOPUKSI 101
LÄHTEET 105
LIITTEET
1. JOHDANTO
Pro gradu -tutkimukseni käsittelee fanifiktiota (engl. fan fiction), sen kirjoittajia sekä lukijoita, fani- fiktion yhteisöllisyyttä ja erityisesti fanifiktion rakentumista. Fanifiktiolla tarkoitetaan fanien kir- joittamaa tekstiä, joka pohjautuu eri fandomeihin, jotka ovat usein populaarikulttuurista. Jotta edel- linen määritelmä olisi kaikille ymmärrettävä, on syytä määritellä fanin, fandomin ja populaarikult- tuurin käsitteet. Fanilla tarkoitetaan henkilöä, joka ihailee ja seuraa jotakin julkisuuden henkilöä tai asioita, kuten populaarikulttuuria (musiikki, tv-sarjat, elokuvat, pelit, kirjat jne.) tai vaikka urheilu- joukkuetta (Jenkins 2013, 12–13).
Fandom taas tarkoittaa ihailun kohdetta, useimmiten populaarikulttuuria kuten kaunokirjallisia te- oksia, elokuvia, tv-sarjoja tai vaikkapa pelejä, josta fanifiktiota kirjoitetaan. Fandomilla tarkoitetaan myös yhteisöä, joka erilaisin keinoin toteuttaa faniuttaan. (Jenkins 2013, 1.) Otetaan esimerkki.
Harry Potter on fandom. Se on kirja- ja elokuvasarja, sillä on oma faniyhteisönsä, jolla on tietyt tavat ja ominaispiirteensä, jonka kautta yhteisö osoittaa omaa kiintymystään faniutensa kohteeseen eli fandomiin – tässä tapauksessa siis Harry Potteriin. Harry Potter fandomissa fanit voivat esimer- kiksi hyödyntää alkuperäistekstin taikasanastoa käymissään keskusteluissa sekä pukeutua sarjan hahmoiksi.
Populaarikulttuurilla tarkoitetaan yleensä globaalisti markkinoituja kaupallisia tuotteita kuten elo- kuvia, tv-sarjoja, pelejä, kirjoja sekä japanilaista mangaa ja animea, joita ihmiset ostavat. Populaa- rikulttuuriin kuuluu myös erilaiset oheistuotteet, joita erityisesti fanit hankkivat kokoelmiinsa.
Etenkin internet ja kehittynyt teknologia ovat jouduttaneet populaarikulttuurin leviämistä ja ne ovat myös mahdollistaneet fanien omien fanituotosten (esimerkiksi fanien tekemät videot, fanifiktiot ja piirrokset) tekemisen ja jakamisen muille faneille. (Duffett 2013, 12.)
Fandomeista puhutaan ylipäänsä silloin kun puhutaan faniudesta. Fanifiktion piirissä fandomista puhutaan silloin kun viitataan fanifiktiossa käytettyyn alkuperäistekstiin, kuten Harry Potteriin.
Tällöin fandom sisältää kaikki alkuperäisessä Harry Potter -sarjassa ja elokuvissa olevat asiat kuten juoni, tapahtumapaikat, henkilöt ja niin edelleen. Fandomilla viitataan myös Harry Potterista kirjoi- tettuihin fanifiktiotarinoihin ja niiden mahdollisiin ominaispiirteisiin – esimerkiksi aikamatkusta- misfanifiktiotarinat.
Pro gradu -tutkimukseni jatkaa siitä, mihin kandidaatintutkimukseni jäi. Kandidaatintyössäni käsit- telin fanifiktion ilmiötä ja yhteisöllisyyttä pintapuolisesti – tutkimus oli lähinnä pintaraapaisu
siitä, mitä fanifiktio on ja millaisia käsitteitä se sisältää. Kandidaatintyössä en kuitenkaan päässyt tarkastelemaan monia kiinnostavia kysymyksiä niistä erinäisistä keinoista, jotka vaikuttavat fanifik- tiotarinoiden kirjoittamiseen. Pro gradu -työni paikkailee tätä osuutta, mitä en kandidaatintyössäni vielä kovin syvällisesti päässyt käsittelemään – fanifiktion taustalla olevia rakenteita.
1.1. Fanifiktio ilmiönä
Fanifiktio on fanien tuottamaa kaunokirjallista tekstiä jostakin jo olemassa olevasta tekstistä. Fani- fiktion kohdalla voidaan puhua uudelleenkirjoittamisesta. Uudelleenkirjoittamisella tarkoitetaan, että kirjoittaja muokkaa tai jatkaa jollakin tavoin alkuperäistekstiä. Puhun alkuperäistekstistä sil- loin, kun tarkoitan sitä teosta, elokuvaa, tv-sarjaa ja niin edelleen, josta fanifiktiotarina on kirjoitet- tu.
Fanifiktio tarjoaa kirjoittajille ja lukijoille mahdollisuuden jatkaa alkuperäistekstin tarinaa omissa tarinoissaan. Esimerkiksi fanifiktio mahdollistaa Harry Potterin jatkumisen seitsemännen teoksen tapahtumien jälkeen. Tällaisissa tarinoissa on mahdollista keskittyä viimeisen romaanin epilogissa esitetyn uuden sukupolven seikkailuihin tai tarinoissa voidaan kertoa, mitä kaikkea tapahtui sodan jälkeen. Tavanomaisempaa kuitenkin on, että fanifiktiota käytetään alkuperäistekstin muokkaami- seen.
Esimerkiksi fix-it-fanifiktiotarinat pyrkivät korjaamaan alkuperäistekstin tapahtumia, jotka fanien mielestä olisi pitänyt tapahtua toisin. Harry Potterissa hyvä esimerkki on Severus Kalkkaroksen kuolema viimeisessä Potter-kirjassa, jonka fix-it -fanifiktio korjaa siten, että Kalkkaros selviää jol- lakin syyllä. Tyypillistä fanifiktiolle on myös jossittelu what if -fanifiktioilla. ”Mitä, jos…” - fanifiktiot mahdollistavat kirjoittajalle spekuloinnin mahdollisuuden leikittelemällä ajatuksella, ”mi- tä olisi tapahtunut, jos asia x olisikin mennyt toisin?” Mitä, jos -tyyliset fanifiktiotarinat voivat usein olla yhteydessä fix-it-tarinoiden kanssa, mutta ei välttämättä. Mitä, jos -tyyliä käytetään myös yleisesti sci-fi lajissa, jossa ajatusleikillä ”entäpä, jos” spekuloidaan, mitä olisi voinut tapahtua, jos asia x olisikin tapahtunut toisin. (Sinisalo 2004, 14–15.)
Fanifiktio mahdollistaa myös näkökulman vaihtamisen alkuperäistekstiin nähden. Esimerkiksi Har- ry Potter -sarja kerrotaan pääasiallisesti päähenkilön Harryn näkökulmasta. Fanifiktiossa kirjoitta-
jan on mahdollista vaihtaa tätä näkökulmaa. Tällöin puhutaan käsitteestä POV eli point of view.
Harry näkökulman sijaan kirjoittaja voi siis kertoa tapahtumista vaikka Draco Malfoyn näkökul- masta. Tämä antaa mahdollisuuden fanifiktion kirjoittajille syventää sivuhahmoja nostamalla näitä päähenkilön asemaan (Viitanen 2008, 57).
Fanifiktiotarinoiden pituus vaihtelee lyhyistä tarinoista aina pitkiin, romaaniin verrattaviin, tarinoi- hin. Lyhyimmillään fanifiktiotarina voi olla sata sanaa pitkä. Tällaiset tarinat ovat lyhyitä tarinoita (engl. drabble). Tarinan on myös mahdollista olla yksi- (engl. one-shot) tai monilukuinen (engl.
multi chapters). Monilukuinen fanifiktio voi koostua tarinasta, joka muodostaa jatkuvan tarinan, mutta se voi myös olla pienistä yksittäisistä tarinoista koostuva fanifiktio.
Fanifiktio on voittoa tavoittelematonta harrastustoimintaa, joka ei saa tuottaa kirjoittajalleen rahal- lista voittoa. Fanifiktion ilmaisuus mahdollistaa ylipäänsä fanifiktion kirjoittamisen, koska usein on keskusteltu siitä, rikkooko fanifiktio alkuperäistekstien tekijänoikeuksia. Fanifiktion perusidea on, että kirjoittaja lainaa tarinassaan esiintyvät hahmot, tapahtumapaikat ja konseptin jostakin jo ole- massa olevasta alkuperäistekstistä, joka on tekijänoikeuksien alaista materiaalia. Tämän perusteella fanifiktio olisi laitotonta, mutta kuitenkaan kovin moni kirjailija, tv- tai elokuvatuottaja ei tähän puutu.
Yksi syy tähän on se, että fanifiktion kirjoittajat eivät saa kirjoittamastaan voittoa. Toinen syy on, että kirjoittajat osaavat lähes aina mainita, etteivät he omista alkuperäistekstin tekijänoikeuksia, eivätkä saa tarinastaan mitään tuottoa ja ilmoittavat oikean oikeuksienhaltijan. Tätä toimintatapaa kutsutaan vastuunvapaudeksi (engl. disclaimer). Kolmanneksi fanifiktion kirjoittajista on myös te- kijänoikeudenhaltijoille hyötyä. Fanifiktiotarinat ovat ilmaista mainosta, joka myös hyvällä tuurilla saa uusia ihmisiä kiinnostumaan alkuperäisestä sekä käyttämään rahaa dvd-levyjen ja oheistuottei- den ostamiseen. Lisäksi fanifiktio auttaa pitämään elossa niitä alkuperäistekstejä, jotka ovat tauolla tai loppuneet luomalla näille alkuperäisteksteille uutta materiaalia. (Barton 2014, 16–19.) Ja neljän- tenä syynä kaikkein oleellisin: vaikka tekijänoikeuksienhaltijat yrittäisivätkin estää fanifiktiotari- noiden kirjoittamista, niitä silti kirjoitettaisiin, ei siinä määrin kuin mitä nyt, mutta kirjoitettaisiin kumminkin.
Esimerkiksi suositun A Song of Ice and Fire -kirjasarjan (suom. Tulen ja jään laulu) kirjailija George R.R. Martin ei haluaisi omista teoksistaan kirjoitettavan fanifiktiota, mutta koska kirjailija ei ole erikseen kieltänyt tarinoiden kirjoittamista – hän ei vain pidä sitä suotavana – aiheesta on kir- joitettu fanifiktiota. Kuitenkin, koska kirjailija on ilmaissut pyyntönsä, ettei hänen tuotoksistaan kirjoitettaisi fanifiktiota, on kirja- ja tv-sarjasta kirjoitettu luultavasti tämän vuoksi yllättävän vähän
fanifiktiota. Suositulla fanfiction.net -sivustolla kirjasarjasta on kirjoitettu noin 7 200 fanifiktiotari- naa ja kirjasarjaan perustuvasta tv-sarjasta Game of Thrones on kirjoitettu lähes 4 600 tarinaa (tar- kistettu 19.12.2016). Vertailunvuoksi Harry Potterista on kirjoitettu yli 700 000 tarinaa ja Twiligh- tista on kirjoitettu yli 200 000 tarinaa. Sekä Harry Potterin kirjailija J.K. Rowling ja Twilight-sarjan kirjoittanut Stephenie Mayer ovat molemmat antaneet siunauksensa fanifiktion kirjoittamiselle.
Fanifiktio sekä muutkin fanien tuottama materiaali, kuten fanitaide tai fanivideot, ovat osa 2000- luvun ilmiötä, jossa kuluttuja ei ole enää vain katsoja tai lukija, joka vastaanottaa sen, mitä tuottaja hänelle tarjoaa. Nykyiseen populaarikulttuuriin kuuluu, että kuluttaja onkin joissakin tapauksissa itse tuottaja, joka tuottaa fanimateriaalia, vaikka fanifiktiotarinan, ja jakaa tämän julkisesti muille faneille. (Jenkins, 2006a, 18–19.)
1.2. Tutkimusaineisto ja tutkimuskysymys
Tutkimuskohteeni on fanifiktion kirjoittajat ja lukijat sekä fanifiktiotekstit. Fanifiktiota kirjoitetaan monista eri fandomeista eikä kaikkien eri fandomien tarkastelu ole järkevää, koska fanifiktiota kir- joitetaan sadoista kirjoista, tv-sarjoista, elokuvista ja niin edelleen. Tämän takia olen valinnut tar- kasteltavaksi fandomiksi Harry Potter -romaanisarjan ja elokuvat, niistä kirjoitetun fanifiktion sekä Harry Potter -fanifiktiota kirjoittavat ja lukevat fanit.
Valitsin tarkasteltavaksi Harry Potterin, koska siitä on kirjoitettu eniten fanifiktiota kuin muista fandomeista. Esimerkiksi fanifiktioon erikoistuneella fanfiction.net-sivustolla Harry Potterista on kirjoitettu noin 721 000 fanifiktiotarinaa (tarkistettu 19.12.2016). Suuri fanifiktioiden määrä on sekä hyvä että huono asia. Hyvänä puolena on se, että Harry Potter -fanifiktiot tarjoavat monipuolisen katsauksen erityyppisiin fanifiktiotarinoihin. Valtavan tarina määrän varjopuoli taas on siinä, että tarjolla olevaa aineistoa on paljon, joten karsintaa on pakko tehdä eikä kaikkeen aineistoon ole mahdollista tutustua edes silmämääräisesti. Hyödynnän tutkimuksessani Harry Potteria mahdolli- simman paljon ja aina kun se suinkin on mahdollista. Toisinaan jokin toinen fandom pystyy tarjoa- maan tutkittavaksi jotakin, mitä Harry Potterissa ei ole tai jokin asia ilmenee selkeämmin jossakin toisessa fandomissa kuin Harry Potterissa. Tällaisissa tapauksissa valikoin esimerkkitapauksen jostakin toisesta fandomista kuin Harry Potterista.
Toinen tutkimuskohteeni fanifiktion lisäksi on Harry Potter. Jotta olisi mahdollista tutkia ja analy- soida, millä tavoin alkuperäistä Potter-romaani- ja elokuvasarjaa on fanifiktioissa muokattu ja mitä on säilytetty, on myös tunnettava alkuperäinen teksti eli Harry Potter -romaanit sekä niistä tehdyt elokuvaversiot.
Harry Potter on brittikirjailija J.K. Rowlingin kirjoittama nuorille suunnattu fantasiakirjasarja, jota lukevat niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin. Harry Potter kertoo velhopoika Harry Potterista, joka käy Tylypahkan velhojen ja noitien koulua. Ystäviensä kanssa Harry joutuu erilaisiin seikkailuihin sarjan jokaisessa osassa sekä myös taistelemaan pimeydenvelho Lordi Voldemortia vastaan.
Ensimmäinen Harry Potter -kirja,Harry Potter and the Philosopher's Stone (suom. Harry Potter ja viisasten kivi, 1998) ilmestyi englanninkielellä vuonna 1997 ja sarjan viimeinen osa ilmestyi vuon- na 2007 nimellä Harry Potter and the Deathly Hallows (suom. Harry Potter ja kuoleman varjeluk- set). Seitsenosaisesta kirjasarjasta on myös tehty kahdeksan elokuvaa, jotka pohjautuvat seitsemään romaaniin.
Harry Potter on tunnettu ympäri maailmaa ja se on käännetty yli 73 kielelle ja sitä on myyty yli 450 miljoonaa kappaletta. Harry Potteria voi luonnehtia kaupallistuneeksi ilmiöksi, koska teoksia sekä elokuvia on markkinoitu erilaisilla kampanjoilla sekä kirjojen ja elokuvien ympärillä on valtava oheistuotteiden markkinointi (Blake 2004, 10–11).
Harry Potterin suosio on synnyttänyt oman laajan fanikuntansa. Harry Potterin ympärille onkin syntynyt eri kielillä fanisivustoja, keskustelufoorumeita sekä fanien tuottamaa materiaalia, kuten fanifiktiota, fanitaidetta (engl. fan art) ja fanivideoita. Omassa tutkimuksessani olen kiinnostunut Harry Potterista kirjoitetusta fanifiktiosta, joka on yksi tapa faneille tuoda ilmi omaa kiinnostustaan ja ihailuaan Harry Potteria kohtaan.
Tarkoituksenani on pro gradu -työssäni tutkia sekä fanifiktiotekstejä että niiden kirjoittajia ja luki- joita. Tutkimuskysymykseni pro gradu -työssäni on, millainen ilmiö fanifiktio oikeastaan on? Läh- den tarkastelemaan tätä kysymystä Harry Potter -fandomin kautta ja käytän Harry Potteria aina kuin se suinkin vain on mahdollista. Koska jonkin ilmiön tarkasteleminen on laaja käsite, joka ei välttämättä kerro lukijalle sinänsä paljonkaan, avaan tätä pääkysymystä muutamilla pienemmillä kysymyksillä:
1) Miksi fanifiktiota kirjoitetaan?
2) Millaisia yhteisöjä fanifiktion ympärille muodostuu?
3) Miten ja millä tavoin fanifiktio muokkaa alkuperäistä tekstiä?
4) Mikä on fanifiktion asema osana nykykulttuuria?
Tutkimuksen alakysymykset puolestaan selvittävät tarkemmin fanifiktiotekstejä ja millainen yhtei- söllisyys fanifiktiolla on. Fanifiktio on faniperäistä toimintaa ja näin ollen se on yksi tapa ihmiselle osoittaa omaa faniuttaan jotakin fandomia kohtaan. Siksi ei siis ole kovin yllättävää, että myös fani- fiktiolla on oma yhteisönsä, jotka ihailevat yhtälailla fandomia kuin siitä kirjoitettavaa fanifiktiota.
Esimerkiksi Harry Potterista on mahdollista ihailla kirjoja ja elokuvia sekä siitä kirjoitettuja fani- fiktioita, jotka ovat toisten fanien tuottamia.
Fanifiktioteksteistä tutkin erityisesti crossover-tarinoita. Tarinoihin liittyvät tutkimuskysymykset koskevat niitä keinoja, joilla kirjoittaja päättää rakentaa tarinansa. Kirjoittaja hyödyntää fanifiktiota- rinoissaan alkuperäistekstiä, mutta sen lisäksi kirjoittaja voi käyttää muita tekstejä sekä muuta tie- tämystään tarinan kirjoittamiseen. Näiden lisäksi kirjoittaja lisää fanifiktiotarinaansa jotakin omaa, mikä erottaa tarinan muista fanifiktioista sekä alkuperäisestä tekstistä.
1.3. Aikaisempi tutkimus ja viitekehys
Pro gradu -tutkielmassani teoreettisina lähtökohtina ovat aikaisempi fani- ja fanifiktiotutkimus sekä nykykulttuurin ja median tutkimus. Fanifiktiosta itsestään on tehty tutkimusta melko vähän, vaikka- kin aihe on viime vuosina saanut osakseen enemmän kiinnostusta. Kiinnostuksen heräämiseen ovat vaikuttaneet esimerkiksi keskustelut fanifiktion tekijänoikeuksista.
Kiinnostusta on myös herättänyt paljon puheenaiheena ollut E.L. Jamesin teos Fifty Shades of Gray (2011), josta vuonna 2015 tehtiin elokuvaversiointi. Fifty Shades of Grey on alun perin ollut fanifik- tiotarina Stephenie Meyerin Twilight-kirjasarjasta, mutta sittemmin E.L. James muutti tarinaa sen verran, että sitä voidaan pitää omana teoksenaan ja se oli mahdollista julkaista.
Yleensä fanifiktio mainitaan samassa yhteydessä kun tutkitaan jotakin muuta, kuten esimerkiksi faniutta tai nykymediakulttuuria. Fanifiktiosta tehdyt tutkimukset ovat enimmäkseen aiheesta kirjoi- tettuja esseitä. Esimerkiksi Silja Kukka (2012) on kirjoittanut artikkelin slash fanifiktiosta. Suomes- sa fanitutkimuksesta ovat kirjoittaneet muun muassa Kaarina Nikunen (2005) ja Irma Hirsjärvi
(2009). Näissä teoksissa tutkimuksien pääasiallisena kohteena on tutkia faniuden eri muotoja, joista fanifiktio mainitaan yhtenä esimerkkinä.
Suomessa fanifiktiosta on tehty viime vuosina useampia gradutason opinnäytetöitä. Enimmäkseen tehdyt tutkimukset keskittyvät tarkastelemaan homoeroottista fanifiktiokirjallisuutta slashiä, joka on erittäin yleistä fanifiktiossa. Oma tutkimukseni ei kuitenkaan painotu slash-fanifiktioiden tutkimi- seen juuri siitä syystä, että tätä on jo tutkittu laajalti eikä slash kuulu ensisijaisiin kiinnostuksen kohteisiini.
Muutamana mainintana haluaisin esitellä lyhyesti pari Suomessa tehdyistä pro graduista, joista on hyötyä omassa pro gradu -työssäni. Tampereen yliopistossa pro gradunsa tehnyt Leena Viitanen (2008) tarkastelee Harry Potter -fanifiktion henkilökuvausta, etenkin vähemmälle huomiolle romaa- nisarjassa jääneiden sivuhenkilöidenkuvausta. Jyväskylän yliopistossa englanninkielen pro gradu työnsä tehnyt Sannariikka Silén (2012) on tehnyt laajan nettikyselyn suomalaisille fanifiktion kir- joittajille ja lukijoille (109 vastausta), jossa Silén pyysi vastaajia kuvailemaan fanifiktiota ilmiönä ja sen merkitystä heille.
Englanninkielisistä tutkimuksista amerikkalainen Henry Jenkins on tutkinut fanitutkimusta teoksis- saan Textual Poachers (2013), Convergence culture (2006a) sekä Fans, bloggers and gamers (2006b). Fanitutkimuksen yhteydessä Jenkins on maininnut myös fanifiktion osana fanitutkimusta.
Jenkinsin teos Textual Poachers ilmestyi alun perin vuonna 1992, josta Jenkins kirjoitti 2000-lukua varten päivitetyn version, jota käytän tässä tutkimuksessa. Pelkästään fanifiktiosta tutkimusta eng- lanniksi ovat tehneet esimerkiksi Rebecca Black teoksessaan Adolescents and online fan fiction (2008), jossa Black tarkastelee fanifiktiota pedagogisesta näkökulmasta. Myös Karen Helleksonin ja Kristina Bussen toimittamassa artikkelikokoelmassa Fan fiction and fan communities in the age of the Internet (2006) käsitellään pelkästään fanifiktiota eri näkökulmista, kuten esimerkiksi fanifikti- oissa esiintyvää erotiikkaa. Artikkelikokoelma tarkastelee myös fanifiktiota kirjallisuutena sekä sen yhteisöllisyyttä. Bronwen Thomas (2011) tarkastelee omassa artikkelissaan ”Update Soon! Harry Potter fanfiction and Narrative as a Participatory Process” Harry Potter -fanifiktiota.
1.4. Tutkimuksen eteneminen
Aluksi aion tutkimuksessani perehtyä tarkemmin käyttämääni teoreettiseen viitekehykseen. Tutki- mukseni hyödyntää fanitutkimusta, media- ja nykykulttuurintutkimusta, fanifiktiotutkimusta sekä genreteoriaa. Käyttämäni viitekehykset on mahdollista porrastaa eri tasoihin. Media- ja nykykult- tuurintutkimusta on tässä tapauksessa mahdollista pitää tutkimuksena, johon fani- ja fanifiktiotut- kimus kuuluvat. Fanitutkimus on osa nykykulttuuria ja fanifiktiotutkimus puolestaan on yksi aihe- alue fanitutkimuksessa. Genre-teoria on tämän lajittelun ulkopuolella, mutta sen avulla on mahdol- lista tarkastella fanifiktion sijoittumista osana kirjallisuuden lajeja.
Fanifiktiotutkimuksessa olennaisena osana on selventää lukijoille ne käsitteet, jotka ovat merkittä- viä fanifiktion ja tämän tutkimuksen ymmärtämisen kannalta. Luvussa 2.3 käyn läpi näitä käsitteitä sekä tarkastelen lähemmin aikaisempaa fanifiktiotutkimusta.
Pro gradu -tutkimukseni analyysiosio jakautuu kahteen osaan. Luvussa kolme analysoin Harry Pot- ter -fanifiktion kirjoittajien ja lukijoiden antamia vastauksia tekemässäni kyselyaineistossa. Kysely- aineiston tarkoituksena on selvittää fanifiktion kirjoittajien ja lukijoiden taustoja, lukemis- ja kirjoit- tamiskokemuksista ja haaveista kirjoittamisen suhteen sekä faniyhteisöön ja Harry Potter - fandomiin kuulumisesta. Kyselyaineiston käsittelyssä hyödynnän näyte- ja tapaustutkimusta. Kerä- sin kyselyaineistomateriaalin internetistä, suomenkieliseltä finfanfun-foorumilta ja englanninkieli- seltä fanfiction.net-sivuston Harry Potter -foorumilta. Tarkoituksenani on liittää kyselyaineistoni aikaisempaan teoriaan fani- ja fanifiktiotutkimuksista ja tarkastella, miten saamani vastaukset pei- lautuvat osana tätä tutkimusta. Tutkimuksen lisäksi aion käyttää itse fanifiktiotarinoita kyselyni tukena. Vastauksissa viitataan usein erilaisiin fanifiktiotarinoihin sekä fanifiktion ja -yhteisön ilmi- öihin. Lukijan on helpompi ymmärtää näitä tarinoita ja ilmiöitä, jos niistä antaa havainnollistavia esimerkkejä.
Luvussa neljä analysoin erilaisia crossover-fanifiktiotarinoita. Lisäksi pyrin pohtimaan, millä perus- tein kirjoittajat päätyvät yhdistämään kaksi fandomia samaan fanifiktiotarinaan. Tällaisia syitä ovat esimerkiksi alkuperäistekstien sama genre, sama tapahtuma-alue, sama näyttelijä, hahmojen saman- kaltaisuus tai sitten kahdella tekstillä ei ole mitään yhteneväistä piirrettä toistensa kanssa, jolloin näitä tekstejä yhdistää kirjoittajan fanius kyseisiä tekstejä kohtaan.
Lopuksi luvussa pohdin fanifiktio ilmiötä osana nykymediakulttuuria ja kirjallisuutta kyselyaineis- ton, tarina-analyysien ja aikaisemman tutkimuksen pohjalta. Viimeisessä luvussa arvioin myös
käyttämieni tutkimusvälineiden sekä tutkimustehtäväni toimivuutta. Luvun tarkoituksena on reflek- toida, mitä olisi voinut tehdä tutkimuksessa toisin ja miten valitut keinot toimivat.
2. TEORIOIDEN HIERARKIA
2.1. Fanifiktio osana media- ja nykykulttuuria
Fanifiktiota kirjoitetaan nykyisin paljon juuri internetissä, jolloin media- ja nykykulttuurintutkimus auttavat tarkastelemaan niitä välineitä, joita fanifiktion kirjoittajilla ja lukijoilla on käytössään, ja sitä, kuinka internet mediana helpottaa tiedon etsimistä sekä tiedon välittämistä ja jakamista. Media- ja nykykulttuurintutkimukset tarkastelevat esimerkiksi nykyisiä medioita sekä kulttuuria. Mediatut- kimus esimerkiksi vertaa nykyisiä, 2000-luvun mediamuotoja, vanhoihin medioihin kuten televisi- oon, radioon ja lehtiin. Molemmat tutkimukset tarkastelevat myös median tuottajien ja kuluttajien välistä vuorovaikutusta nykymedian kentällä.
Medialla tarkoitetaan niitä välineitä ja keinoja, joita käytetään viestin välittämiseen suuremmalle yleisölle. Perinteisesti mediaan katsotaan kuuluvaksi sanomalehdet, radio ja televisio, joita on mah- dollista kutsua vanhaksi tai perinteiseksi mediaksi. Sanomalehtiä lukuun ottamatta sekä radio että televisio ovat molemmat syntyneet ja yleistyneet 1900-luvun aikana. Radion synty on mahdollista ajoittaa noin 1920-luvulle, kun taas televisio kehiteltiin vuosikymmentä myöhemmin. Toisaalta televisio yleistyi maailmanlaajuisesti vasta 1950-luvulla. (Herkman 2001, 46–48.) Television valta- kausi voidaan ajoittaa 1945–1990 -luvuille. Tosin Suomessa televisio yleistyi muuta länsimaailmaa myöhemmin vasta 1960-luvulla. (Herkman 2001, 53.) Perinteiseen mediaan, jota on myös mahdol- lista kutsua vanhaksi mediaksi, lasketaan kuuluvaksi myös videot. Videoiden voidaan katsoa synty- neen 1960-luvulla, mutta vasta VHS-videon myötä video yleistyi 1980-luvulla. (Herkman 2001, 61–62.)
Perinteinen media, erityisesti televisio, on kasvattanut painoarvoaan teknologian ja kulutuksen ke- hittyessä. Vielä 1970- ja 1980-luvulla television kanavatarjonta länsimaissa on ollut niukkaa ja tele- vision näkyvyys lehdissä vähäistä. 1990-luvulla television tarjonta kasvoi kulutusyhteiskunnan ke- hittymisen myötä. 1990-luvun lopulta nykypäivään televisiokanavat ovat digitalisoitumisen myötä kasvattaneet tarjontaansa ja ne ovat profiloituneet tiettyyn genreen tai ajankohtaisuusohjelmiin.
(Nikunen 2005, 71–75.)
Nykymedialla tarkoitetaan uusia medioita, jotka ovat yleistyneet erityisesti 2000-luvulla. Merkittä- vin nykymedianmuoto on internet, joka on kasvattanut suosiotaan ja käyttäjämääriään. Nykymediaa
ovat myös multimedia, tietokonepelit, nettisivustot, virtuaalitodellisuudet, tietokoneanimaatiot sekä digitaaliset videot. Myös kännykät ja niihin ladattavat erilaiset sovellukset sekä erilaiset sosiaalisen median tarjoamat keskustelukanavat kuten facebook ja twitter ovat osa nykymedian tarjoamia väli- neitä viestintään. Kaikki nykymedian välineet viestintään ovat tapoja, joilla on mahdollista kertoa tarinoita teknologian avulla. (Atkinson 2012, 77.)
Internet pystyy hyödyntämään monipuolisesti viestinnän eri muotoja, kuten ääntä, liikkuvaa (vide- oita) ja liikkumatonta kuvaa sekä tekstiä. Internetiä ei myöskään valvo maailmanlaajuisesti mikään taho, mikä tekee internetistä melko vapaan viestinnänvälineen. Kääntöpuolena tähän on kuitenkin se, että koska internetiä ei valvota taikka kontrolloida, on internetissä paljon materiaalia, josta käyt- täjän voi joskus olla vaikeaa löytää haluamansa. Tämän lisäksi käyttäjän tulee olla lähdekriittinen valikoidessaan materiaalia. Aivan kaikki internetistä löydetty ei ole luotettavaa tietoa. Internet mah- dollistaa myös helpon tavan ylittää valtioiden rajoja, koska se antaa mahdollisuuden kansainväli- seen viestintään ja vuorovaikutukseen, niin yksilön kuin yhteisön tasolla. (Herkman 2001, 78.) Tutkijat puhuvat vanhan ja nykymedian yhteentörmäyksestä tai sekoittumisesta. Tällä yhteentörmä- yksellä tai sekoittumisella tarkoitetaan sitä, että sekä vanha että nykymedia ovat yhtäaikaisesti ole- massa ja ihmisten käytössä. Nykymedia ei ole onnistunut kokonaan syrjäyttämään vanhaa mediaa ja nykymedia itsekin hyödyntää monia vanhan median piirteitä. Nykymedia synnyttää kilpailua eri toimijoiden välillä, jotka tuottavat mediaa. Kilpailua käydään näkyvyydestä ja julkisuudesta sekä levikki- ja katsojaluvuista, joita saadaan ihmisiä kiinnostavien skuuppien avulla. (Nieminen 2001, 194.) Vaikka 2000-luvun onkin sanottu olevan digitaalisen aikakauden aikaa, ei se silti ole syrjäyt- tänyt television asemaa, koska televisiota katsellaan edelleen (Herkman 2001, 65). Digitaalinen aikakausi ei myöskään ole tuonut muutosta median kaupalliseen toimintaan. Esimerkiksi kaupalli- suus ja mainonta internetissä toimivat hyvin pitkälti samoilla periaatteilla kuin sanomalehdissä, ra- diossa tai televisiossakin. Samat toimijat, jotka toimivat kaupallisesti perinteisissä medioissa ovat siirtäneet mainontansa myös internetiin ilman, että mainonta tai kaupallisuus olisi oleellisesti muut- tunut vanhan ja uuden median välillä. (Herkman 2001, 72.)
Nykymedia voidaan nähdä myös globaalistuneena julkisuutena, mikä tarkoittaa sitä, että kielelliset ja kulttuurilliset erot madaltuvat, kun uutisointi on lähes kaikkien saatavilla ympäri maailman (Nieminen 2001, 187). Nieminen on samoilla linjoilla Herkmanin kanssa nykymedian kaupallisuu- desta sekä vanhan median toimijoiden siirtymisestä nykymedian toimijoiksi toteamalla, että globaa- listunutta mediaa voidaan pitää kaupallisena maailmankulttuurina, jossa globaalit suuryritykset hal- litsevat nykymediaa omilla ehdoillaan. (Nieminen 2001, 188.)
Nykymediaan kuuluvat myös perinteiset kaupalliset tuottajat, mutta myös sen kuluttajat. Henry Jenkins kuvailee nykymedian käyttöä aktiivisena toimintana, jossa kuluttaja osallistuu tuottamiseen.
Jenkinsin mukaan tämä eroaa vanhasta mediakäsityksestä, jossa kuluttajan odotetaan passiivisesti hyväksyvän se, mitä hänelle tarjotaan. (Jenkins 2006a, 18–19.) Jenkinsin mukaan tositv-sarjat ovat erinomainen esimerkki vanhan ja uuden median kohtaamisesta. Jenkins perustelee tätä sillä, että erilaiset tositv-sarjat, kuten Idols, edellyttävät myös katsojilta aktiivisuutta ja osallistumista ohjel- man tekoon äänestämällä oman suosikkinsa jatkoon. Tositv-sarjat hyödyntävät kuitenkin vanhaa mediaa, koska ohjelman esityskanavana on televisio. (Jenkins 2006a, 59.)
Mediakulttuurissa käytetään käsitteistä crossmedia ja transmedia. Crossmedialla tarkoitetaan jota- kin kohdetta (esim. populaarikulttuurintuote), joka hyödyntää useita eri medioita. Transmedialla puolestaan tarkoitetaan tarinaa, joka kerrotaan eri medioiden kautta. (Ibrus & Scolari 2012, 7.) Esi- merkkejä crossmedian hyödyntämistä medioista ovat esimerkiksi elokuvateatterit, televisio, internet sekä älypuhelimien erilaiset sovellukset (Atkinson, 2012, 77). Transmediasta hyvä esimerkki on Matrix, jonka elokuvatarina jatkuu esimerkiksi peleissä sekä animaatiosarjassa (Jenkins 2006a, 95).
Parhaimmillaan transmedia toimii silloin kun kutakin mediaa käytetään sille parhaalla mahdollisella tavalla. Näin ollen sama tarina voi jatkua esimerkiksi elokuvissa, romaaneissa, sarjakuvissa, peleis- sä ja jopa huvipuiston teema-alueena. (Jenkins 2006a, 96.) Crossmedian ja kerronnan (engl. narra- tive) yhdistämisestä saadaan lopputulokseksi kerronnallinen transmedia (engl. transmedia storytel- ling) eli Jenkinsinkin mainitsema lähentynyt kulttuuri. Kerronnallisessa transmediassa on osa nyky- päivän kulttuurintuotantoa, joka on mukautuvainen, joustava sekä helppo jakaa. (Ibrus & Scolari 2012, 8.)
Myös monet televisiossa esitettävät tosi-tvsarjat hyödyntävät transmediaa. Tällaisten ohjelmien pääesityskanava on televisio, mutta sarjat hyödyntävät myös internetiä. Internetistä on esimerkiksi mahdollista löytää lisätietoa kilpailijoista, äänestää nettiäänestyksellä sekä katsoa itse ohjelmaa sekä erilaisia lisämateriaaleja, joita ei televisiossa näytetä. (Jenkins 2006a, 25.)
Jenkinsin mukaan uusi nykymedia on vasta muotoutumassa eikä se ole vielä täysin syrjäyttänyt vanhaa. Tämä johtuu Jenkinsin mukaan siitä, että käsitykset median, tuottajan ja kuluttajan välisestä vuorovaikutuksesta on vielä muotoutumassa. Nykymedialla on Jenkinsin mukaan enemmän vapaut- ta kuin vanhalla medialla, koska nykymediassa kuluttaja on myös tuottaja omilla tuotoksillaan, jot- ka tarjoavat uusia mahdollisuuksia ja näkökulmia esimerkiksi tv-sarjalle tai romaanille. Toisaalta taas tuottajat pyrkivät parhaansa mukaan pitämään kiinni tekijänoikeuksistaan rajoittamalla kulutta- jien tuottamista. Tätä vanhan ja nykymedian yhteentörmäystä Jenkins kutsuu konvergenssikulttuu-
riksi, jossa tuottajat ja kuluttajat ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa, mutta kuluttajalla on myös tuottajanrooli. (Jenkins 2006a, 258–260.)
Aina kuluttajan ja tuottajan välinen vuorovaikutus ei kuitenkaan ole ongelmatonta. Kuluttajien, eri- tyisesti fanien, pyrkimykset vaikuttaa tuottajiin voivat olla onnistuneita tai sitten ei. Tuottajat voivat joskus suhtautua fanien pyrkimyksiin rajoittavana tekijänä sille, mitä tuottajat voivat sarjalleen teh- dä ilman, että siitä nousee liian suurta vastarintaa. Tuottaja voi myös pyrkiä hallitsemaan fanien toimintaa. Esimerkkinä Jenkins antaa Lucasfilmin, joka yritti vaatia faneilta vain perhearvojen mu- kaista fanimateriaalia, joissa ei saanut olla erotiikkaa tai liikaa väkivaltaa. Tällainen hallitseminen on fanien mielestä liian fanitoimintaa rajoittavaa. Tämä ei kuitenkaan estä heitä toimimasta vastoin tuottajan vaatimuksia – toiminta tapahtuu vain enemmän piilossa tuottajalta. (Jenkins 2013, 30–32.) Jenkins on kuitenkin sitä mieltä, että tuottajille olisi kannattavinta sallia fanien fanifiktiot sekä muut fanien tuottaman materiaalin, koska se antaa näkyvyyttä ja parhaimmillaan rikastaa kaupallista tuo- tetta ja se auttaa näin kilpailussa toisia medioita ja tuottajia vastaan. Jenkinsin mukaan fanit tarvit- sevat mediatuottajia, mutta mediatuottajat tarvitsevat faneja ihan yhtä paljon selviytyäkseen kilpai- lusta. (Jenkins 2006a, 166–168.) Fanimateriaalin tuottaminen voidaan siis nähdä hyödyttävän sekä faneja että tuottajia. Faneille oman materiaalin tuottaminen on mahdollisuus jakaa omaa kiintymys- tään esimerkiksi jotakin sarjaa tai elokuvaa kohtaan, kun taas tuottajille fanituotokset ovat ilmaista mainosta, joka voi tuoda esimerkiksi sarjalle lisää katsojia. (Barton 2014a, 14–15.)
Jenkins puhuu mediatutkimuksissaan lähentyneestä kulttuurista (engl. convergence culture), joka hyödyntää erilaisia teknologisia laitteita ja jossa uusi ja vanha media kohtaavat. (Jenkins 2006a, 18).
Jenkinsin mukaan uusi media tarjoaa kuluttajalle enemmän vapautta sekä mahdollisuuden vuoro- vaikutukseen tuottajan kanssa. Uusi media antaa myös mahdollisuuden kuluttajalle tuottaa omia tuotoksiaan, kuten fanitaidetta, fanifiktiota tai fanivideoita. (Jenkins 2006a, 259–260.)
Jenkinsin mukaan fanifiktio ja fanivideot molemmat kertovat tarinoita. Siinä missä fanifiktio kertoo kirjoitettua tarinaa, fanivideot kertovat tarinansa musiikin ja videon sekä kuvien avulla. Parhaim- millaan fanivideoissa musiikki ja video kertovat samaa tarinaa. Videontekijä valitsee itselleen mie- luisan fandomin ja siihen sopivan kappaleen. Tekijä valitsee videoonsa tarinaan ja kappaleeseen sopivia kohtauksia valitsemastaan fandomista ja laittaa nämä yhteen, jolloin syntyy tarina. (Jenkins 2013, 244–245.)
Juha Herkman (2001) on samoilla linjoilla Jenkinsin kanssa ja kirjoittaa pientuottajuudesta. Pien- tuottajuudella Herkman tarkoittaa, että mediakuluttaminen muuttuu mediantuottamiseksi. Käytän-
nössä tällä tarkoitetaan sitä, että katsojan, yleensä fanin, mediakulutus muuttuu kulutuksen lisäksi oman materiaalin tuottamiseksi. Katsoja voi esimerkiksi tehdä oman internetsivuston pitämästään aiheesta, kuten science fictionista. Pientuottajuus lähtee usein liikkeelle voittoa tavoittelemattomas- ta toiminnasta, mutta pientuottajuus voi helposti muuttua kaupalliseksi mediatuotannoksi. Esimer- kiksi fanisivuston luonut henkilö voi myydä sivuillaan mainostilaa yrityksille, jotka maksavat sivus- ton ylläpitäjälle mainosten esittämisestä. (Herkman 2001, 201–202.)
Henry Jenkinsin (2013) mukaan fanimateriaalin tekijöistä vain pieni osa siirtyy tekemään kaupallis- ta materiaalia. Tähän on syynä Jenkinsin mukaan se, että tekijänoikeuslait estävät fanimateriaalin kaupallisen käyttämisen. Voittoa tavoittelevaan toimintaan olisi siis pyrittävä omilla teksteillä. Fa- nimateriaalin tekeminen onkin Jenkinsin mukaan enemmänkin harjoittelukenttä esimerkiksi kirjoit- tamiselle ennen mahdollisten omien tekstien julkaisua. (Jenkins 2013, 48–49.)
Media- ja nykykulttuurintutkimus on tiiviisti yhteydessä muun muassa fani- ja fanifiktiotutkimuk- siin, joiden molempien voidaan katsoa olevan osa media- ja nykykulttuurintutkimuksia. Esimerkiksi Mark Duffett (2013) on tarkastellut faniyhteisöjä mediatutkimuksen kautta. Ennen internetiä faniyh- teisöillä oli rajallisemmat mahdollisuudet keskinäiseen viestimiseen kuin nykyisin. Vanhoja kom- munikointitapoja olivat esimerkiksi fanitapaamiset, fanilehdet sekä kirjeenvaihto. (Duffett 2013, 239.) Näistä tavoista erilaiset fanitapaamiset ovat säilyneet parhaiten olemassa. Nykyinen interne- taika nopeuttaa Duffetin mukaan tiedonvälitystä sekä sen etsimistä. Internet tarjoaa myös enemmän näkyvyyttä kuin vanhat mediat. (Duffett 2013, 236.)
2.2. Faniuden erilaiset tavat
Fanitutkimus on olennainen osa pro gradu -työtäni, koska fanifiktio on faniperäistä toimintaa, joten voidaan ajatella, että fanifiktio on osa fanitutkimusta. Tähän viittaa jo se, että monissa fanitutki- muksissa fanifiktio mainitaan yhtenä niistä tavoista, jonka avulla fani voi osoittaa omaa kiintymys- tään ja kiinnostustaan jotakin kohtaan.
Ulkomaisista tutkijoista esimerkiksi amerikkalainen Henry Jenkins on tehnyt paljon fanitutkimusta.
Teoksessaan Textual Poachers (2013) Jenkins pyrkii määrittelemään faniutta uudella tavalla. Jen- kins pyrkii irrottautumaan faniuteen liittyvistä stereotypioista. Näiden stereotypioiden mukaan fanit
ovat fanaattisia nörttejä, joilla ei ole sosiaalista elämää ja jotka ovat ainoastaan kiinnostuneita faniu- tensa kohteesta, josta he pyrkivät oppimaan jokaisen pienen nippelitiedon. Stereotypioiden mukaan fanit ovat myös aivottomia kuluttajia, jotka ostavat mitä vain, kun kyse on faniuden kohteesta. (Jen- kins 2013, 10.)
Faniuden stereotypioista kirjoittaa myös suomalainen tutkija Kaarina Nikunen. Nikusen mukaan fanius voi olla näkyvää ja yhteisöllistä, jota voidaan kutsua julkiseksi faniudeksi. Julkiseen faniu- teen voidaan liittää käsitykset faniuden stereotypioista, jotka liittyvät näkyvään, voimakkaaseen ja kiihkeään faniuteen, jota pidetään hysteerisenä ja fanaattisena. (Nikunen 2005 18–19.) Fanius voi Nikusen mukaan olla myös piilotettua ja yksityistä, jolloin fanius ilmenee ainoastaan kaveri- ja per- hepiirin keskuudessa. Voidaan siis puhua tavallisesta ja äärimmäisestä faniudesta. Nikunen puhuu affektiivisuudesta eli sitä, millä kiintymyksellä ja mielenkiinnolla henkilö panostaa faniutensa koh- teeseen. (Nikunen 2005, 47.)
Affektiivisuuden lisäksi faniuteen liittyy Nikusen mukaan toiminta, yhteisö ja identiteetti sekä po- pulaarikulttuuri eli faniuden kohde, joka määrittää faniutta. Toiminnalla tarkoitetaan kaikenlaista faniaktiviteettia, josta fanius syntyy. Aktiviteetteihin kuuluvat esimerkiksi faniuden kohteeseen liit- tyvä oheismateriaalin kerääminen sekä aktiivinen toiminta, kuten osallistuminen internetin keskus- telupalstoilla (Nikunen 2005, 50–51.) Yhteisöllä ja identiteetillä tarkoitetaan fanikokemuksen jaka- mista muiden samasta aiheesta kiinnostuneiden kanssa. Kokemustaan on mahdollista jakaa esimer- kiksi fanitapaamisissa, keskustelupalstoilla sekä kirjallisella (fanifiktio) ja taiteellisella (fanart) tuo- tannolla. Fanikokemuksen jakaminen yhteisössä muodostaa henkilölle oman fani-identiteetin, joka syntyy suhteessa muuhun yhteisöön. (Nikunen 2005, 51–52.)
Faniuden eli jonkin asian ihailemisen tutkimuksessa tarvitsee määritellä esimerkiksi sellaisia teki- jöitä kuten fani, faniyhteisö sekä tuottaja. Fanitutkimuksen yksi käytetyimmistä nimistä, Henry Jenkins, määrittelee teoksessaan edellä mainitut tekijät, jotka ovat myös hyvin tiiviisti vuorovaiku- tuksessa keskenään. Fanilla Jenkins tarkoittaa henkilöä, joka ihailee faniutensa kohdetta. Jenkins luottelee erilaisia faneja, kuten rock-fanit, urheilufanit tai oopperasta nauttijat. Teoksessaan Jenkins kuitenkin keskittyy tutkimaan media-faniutta eli fandomia. (Jenkins 2013, 1.) Fandomilla tarkoite- taan faniuden kohdetta, esimerkiksi Star Trek, Harry Potter, Green Day tai Naruto ovat kukin oma fandominsa. Fandomiin liittyy kaikki se toiminta, mikä faniuteen liittyy. Esimerkiksi fanifiktiot (kir- jalliset fanitarinat), fanartit (fanitaide), fanivideot, sarjan seuraaminen sekä fandomiin liittyvän ma- teriaalin kerääminen. (Nikunen 2005, 50.)
Faniyhteisö taas koostuu isommasta joukosta jonkin fandomin faneja, jotka ovat muodostaneet yh- teisön. Yhteisöllä on enemmän voimaa kuin yhdellä yksittäisellä fanilla. Jenkinsin mukaan yksittäi- nen fani voi tarkastella sarjaa kriittisesti ja tulkiten sitä sekä hyödyntää tekemiään tulkintoja omissa tuotoksissaan (kuten fanifiktiossa). Faniyhteisö taas antaa mahdollisuuden jakaa erilaisia tulkintoja ja keskustella niistä yhteisesti sekä jakaa muulle yhteisölle fanien omaa tuotettua materiaalia. (Jen- kins 2013, 45–46; 78–79.)
Jenkins painottaa faniyhteisöjen merkitystä fanitutkimuksessa. Yhteisö pyrkii esimerkiksi yhdessä ratkaisemaan sarjan mysteereitä. Internet tarjoaa Jenkinsin mukaan faneille hyvän alustan keskustel- la ja jakaa omia pohdintojaan mysteerien ratkaisemiseksi. Joskus fanit voivat kuitenkin erehtyä yli- tulkitsemaan ja löytämään mysteerejä ja merkityksiä tapahtumista, joilla ei todellisuudessa ole mer- kitystä. (Jenkins 2013, 78–79.) Yhteisöllisyydellä on Jenkinsin mukaan myös merkitystä, koska fanilla on tarve jakaa oma faniutensa jonkun toisen kanssa. Siinä tapauksessa, että lähipiirissä ei ole ketään kenen kanssa tätä faniutta jakaisi, on faniyhteisö hyvä keino saada jakaa faniutensa kohde samanhenkisten ihmisten kanssa. Jenkins huomauttaa, että kaikkien sarjojen ympärille ei muodostu faniyhteisöä. Tämä johtuu siitä, että sarjan tulee olla sellainen, josta riittää tarpeeksi puheenaihetta eli siitä on mahdollista tehdä erilaisia tulkintoja (Jenkins 2013, 82–83.)
Jenkins näkee faneissa ja faniyhteisöissä paljon potentiaalia, jota ei kuitenkaan osata arvostaa. Esi- merkiksi Jenkinsin mielestä fanien kritiikki on usein parempaa kuin ammattikriitikoiden tai tutki- joiden. Tällä Jenkins tarkoittaa sitä, että fanit osaavat analysoida tiiviisti seuraamaansa faniuden kohdettaan usein tarkemmin kuin ammattilaiset. Jenkins kuvaileekin faneja populaarikulttuurin ammattilaisiksi, jotka eivät kuitenkaan saa tunnustusta eliitiltä. (Jenkins 2013, 86.)
Jenkinsin mukaan fanit välittävät pitämistään hahmoista, esimerkiksi tv-sarjoissa, tuottajia enem- män. Tätä Jenkins perustelee sillä, että tv-sarjojen juonissa on usein aukkoja tai jopa virheitä, jotka tarkkasilmäiset fanit huomaavat hetkessä. (Jenkins 2013, 86–87.) Fanit myös pyrkivät Jenkinsin mukaan keksimään loogisia selityksiä tuottajien jättämille kerronnallisille aukoille tai hahmojen poikkeavalle käyttäytymiselle. Joskus tuottajien synnyttämät epäloogisuudet ovat kuitenkin niin poikkeavia, että faneilla on vaikeuksia keksiä uskottavia selityksiä sarjan puutteille tai epäloogi- suuksille. (Jenkins 2013, 104–106.)
Jenkins näkee fanien ja tuottajien välisen vuorovaikutuksen mielenkiintoisena. Tuottaja tarjoaa fa- neille katsottavaksi tv-sarjan, josta fanit tekevät omia analyysejaan sekä tuottavat sarjasta omaa fanimateriaalia. Fanit eivät kuitenkaan ole pelkästään passiivisia vastaanottajia. Fanit pyrkivät Jen- kinsin mukaan vaikuttamaan tuottajiin, mikäli jotkin tuottajien ratkaisut eivät heitä miellytä. Joissa-
kin tapauksissa faneilla onkin mahdollista vaikuttaa tuottajien päätöksiin ja joskus yritykset vaikut- taa epäonnistuvat. (Jenkins 2013, 118–119.)
Henry Jenkins antaa omassa teoksessaan esimerkkejä fanien yrityksistä painostaa tuottajia. Yhdys- valtalainen tv-sarja Beauty and the Beast (1987–1990) oli romanttinen toiminta-seikkailu-sarja, jonka tuotantoyhtiö päätti lopettaa vuonna 1989. Tämä sai sarjan fanit toimimaan ja suuren kampan- joinnin avulla he saivatkin tuotantoyhtiön mielipiteen käännettyä ja sarja sai jatkaa. Tuottajien pää- tös muuttaa sarjaa enemmän toiminta-seikkailun puoleen ja toisen pääosan esittäjän roolihahmon tappaminen sarjassa ei ollut osalle sarjan faneista mieleen. Tämän vuoksi sarjan uudelleen henkiin- herääminen ei jäänyt pitkäikäiseksi, jolloin tuotantoyhtiö CBS päätti lopettaa sarjan lopullisesti vuonna 1990. (Jenkins 2013, 121.)
Myös 2000-luvulta löytyy esimerkkejä, joissa fanit pyrkivät vaikuttamaan tuottajiin. Esimerkiksi Yhdysvaltainen rikossarja Criminal Mindsin tuottajat kohahduttivat sarjan faneja kuudennella tuo- tantokaudella, kun kahden sarjan naisnäyttelijän sopimusta ei päätettykään jatkaa (A.J. Cook & Pa- get Brewster). Fanien osoittama tyytymättömyys tuottajien päätökseen ja monien vihaisten viestien jälkeen tuottaja allekirjoitti uudet sopimukset näyttelijöiden kanssa seitsemännelle tuotantokaudelle.
(Zap2it: 2011). Näyttelijä Paget Brewster jatkoi sarjassa vain seitsemännen kauden, koska näyttelijä itse päätti lopettaa sarjassa (Zap2it: 2012).
Jenkinsin mainitsemissa tapauksissa fanien pyrkimykset tuottajien vaikuttamiseen eivät ole tuotta- neet sitä lopputulosta, jonka fanit olisivat tahtoneet. Edellinen esimerkki todistaa kuitenkin, että faneilla voi olla jonkin verran valtaa vaikuttaa tuottajien päätöksiin. Criminal Mindsin tapauksessa fanit saivat tuottajalta sen, mitä halusivatkin eli kaksi sarjan näyttelijää takaisin.
Edellä olevien esimerkkien perusteella on mahdollista todeta, että faneilla on jonkin verran mahdol- lisuuksia vaikuttaa sarjan jatkumiseen taikka sarjassa oleviin näyttelijöihin. Tämän lisäksi faneilla on myös mahdollisuuksia vaikuttaa sarjan lopettamiseen. Rikossarja Castle (2009–2016) päättyi keväällä 2016 kahdeksanteen tuotantokauteensa erityisesti juuri fanien painostuksesta. Normaalisti fanit pyrkivät suojelemaan lempi-tv-sarjojaan lopettamiselta ja pyrkivät vaikuttamaan tuottajien päätökseen sarjan lopettamisesta. (Barton 2014b, 160). Castlen tapauksessa tilanne oli kuitenkin juuri päinvastainen, vaikka tässäkin tapauksessa kyseessä oli fanien tapa suojella lempisarjaansa.
Huhtikuussa 2016 tuotantoyhtiö ABC ilmoitti, ettei se aio jatkaa näyttelijöiden Tamala Jonesin (La- nie Parish) ja Stana Katicin (Kate Beckett) sopimuksia mahdolliselle yhdeksännelle tuotantokaudel- le kustannuksellisista syistä. Fanit kuitenkin epäilevät, että etenkin Katicin kohdalla sopimuksen
jatkamatta jättämisen taustalla oli myös riidat päänäyttelijä Nathan Fillionin kanssa. (Joy D’Angelo 2016a.) Tamala Jonesin sopimuksen uusimatta jättäminen olisi faneilta todennäköisesti vielä men- nyt läpi – valitusten kera, mutta uskolliset katsojat olisivat silti jatkaneet sarjan katsomista seuraa- valla kaudella. Katicin, joka oli Castlessa toinen päänäyttelijä Nathan Fillionin (Richard Castle) rinnalla, sarjasta pois jättäminen ei puolestaan toiminut sarjan faneille, koska se olisi rikkonut hah- mojen, Castlen ja Beckettin, välille luodun rakkaustarinan, jota kasvatettiin hiljalleen sarjan alusta lähtien. Näyttelijän poistumisen sarjasta koettiin keskusteluissa tarkoittavan tämän rakkaustarinan päättymistä Beckettin hahmon kuolemaan, josta fanit olivat hyvin varmoja sen perusteella, mihin suuntaan sarjaa oltiin viemässä. He tuskin edes olivat väärässä, koska on syytä olettaa, että kahdek- sannen tuotantokauden olisi pitänyt loppua (engl. clifhanger) kohtaukseen, jossa sekä Castlea että Beckettiä ammutaan ja heidän kohtalonsa jää avoimeksi. Yhdeksännellä tuotantokaudella tämä olisi luultavammin tarkoittanut sitä, että Castle olisi selvinnyt tästä ampumisesta, mutta Beckett ei. Li- säksi koko Castlen kahdeksas kausi tuntui valmistavan faneja siihen, ettei Beckettiä nähtäisi seu- raavalla kaudella, koska kaudella Castlen ja Beckettin yhteinen aika tv-ruudulla oli vähäisempää kuin aiemmilla kausilla. Lisäksi kahdeksas kausi esitteli uuden naishahmon, Toks Olagundoyen näyttelemän Hayley Shiptonin, jonka kanssa Castle vietti viimeisellä kaudella enemmän aikaa kuin Beckettin. (Joy D’Angelo 2016a.)
Tuotantoyhtiö ilmoitti myös, että mikäli Castle jatkaa yhdeksännelle kaudelleen, se on tavallista lyhyempi, vain 13 jaksoa. (normaalin tuotantokauden pituus on 22–24 jaksoa) Tuotantoyhtiön il- moitusten jälkeen tuottaja allekirjoitti sarjan muiden näyttelijöiden kanssa jatkosopimuksia mahdol- liselle kaudelle yhdeksän. Sarjantekijät olivat kuitenkin varautuneet sarjan loppumiseen kuvaamalla vaihtoehtoisen lopetuksen, joka kävisi myös koko sarjan lopetuksesta, normaalin kauden lopetuksen sijaan. (Joy D’Angelo 2016a.) Lyhyen ajan sisällä sarjan fanit yrittivät vedota tuottajaan, jotta se olisi jatkanut Stana Katicin ja Tamala Jonesin sopimuksia seuraavalle kaudelle. Fanien havaittua, ettei näistä vetoomuksista olisi apua, he vaihtoivat taktiikkaa ja alkoivat puhua internetissä sarjan lopettamisen puolesta.
Kaarina Nikusen mukaan tuottaja on vuorovaikutuksessa fanien kanssa. Tuottaja osallistuu fanikes- kusteluihin tai ainakin seuraa tätä keskustelua. Fanit voivat myös painostaa tuottajia kehittämään sarjaa heidän toivomaansa suuntaan. (Nikunen 2005, 107.) 12.5.2016 ABC kuitenkin ilmoitti, että Castlea ei jatketa yhdeksännelle tuotantokaudelle, vaan sarja lopetetaan kahdeksannen tuotantokau- den jälkeen. Tällöin voimaan astui myös sarjantekijöiden B-suunnitelma, joka antoi faneille kaiva- tun onnellisen lopetuksen koko sarjalle. Tässä uudessa lopetuksessa ajassa hypätään seitsemän vuot- ta eteenpäin. Kohtauksessa Castle ja Beckett kuvataan viettämässä yhteistä aamupalahetkeä yhdessä
heidän kolmen lapsensa kanssa. (Joy D’Angelo 2016b.) Lopetus ei siis ainoastaan antanut sarjan faneille onnellista loppua, mutta myös kauan kaivattua perheenlisäystä, jota suurin osa faneista oli odottanut jo siitä hetkestä alkaen, kun Castle ja Beckett viimein päätyivät yhteen. Seitsemän vuoden aikahyppy tulevaisuuteen tarjoaa Castle fanifiktioiden kirjoittajille mahdollisuuden täyttää iso auk- ko (seitsemän vuotta) sarjan tarinan kerronnassa. Fanifiktio antaa myös mahdollisuuden jatkaa tari- naa noiden seitsemän vuoden jälkeen, niiden pienien tiedonmurusten pohjalta, joita sarjan päättävä epilogi antoi.
Myös Suomessa on tehty fanitutkimusta. Kaarina Nikunen (2005) jakaa faniuden väitöskirjassaan kolmeen tyyppiin, sen mukaan millaista fanius on. Nikunen puhuu trendi-, kultti- ja tähtifaniudesta.
Trendifaniudella Nikunen tarkoittaa faniutta, joka syntyy suuren medianäkyvyyden ansiosta. Esi- merkkinä trendifaniudesta Nikunen käyttää tv-sarja Ally McBealia (1997–2002), joka sai esitysai- kanaan paljon huomiota valtamediassa – kuten lehdissä ja televisiossa. Trendifaniudelle on Nikusen mukaan ominaista, että sarjasta puheenaiheiksi valittavat näkökulmat tehdään mediajulkisuuden kautta, josta ne välittyvät fanien keskustelunaiheiksi. Fanien oma tuottaminen on siis trendifaniu- dessa vähäistä. Fanien vähäinen oman materiaalin tuottaminen näkyy esimerkiksi vähäisenä fanifik- tion kirjoittamisen määränä. (Nikunen 2005, 195–196; 200.)
Trendifaniudessa ei Nikusen mukaan ole mieltä puhua faniudesta, vaan enemmänkin katsojuudesta, jotka eivät ole yhtä uskollisia sarjalle kuin fanit eivätkä juuri harrasta samankaltaisia fanitoimintoja kuin esimerkiksi kulttifaniudessa. Siinä missä fanit usein kertovat julkisesti olevansa faneja, trendi- faniudessa ihmiset sanovat vain katsovansa sarjaa, eivätkä he halua osoittaa liian suurta mieltymys- tä kyseistä fandomia kohtaan. Trendifaniuteen liittyykin Nikusen mukaan ajankohtaisuus siitä, mikä on esillä ja julkisuus siitä, mitä kaikki katsovat ja mistä puhutaan juuri nyt. (Nikunen 2005, 203–
204.)
Nikusen mukaan trendifaniuden suosio on täysin riippuvainen sarjan jatkumisesta ja näin ollen sen näkyvyydestä valtamedioissa. Esimerkiksi Ally McBealin kohdalla keskustelu ja fanifiktion kirjoit- taminen vähenivät merkittävästi sen jälkeen kuin sarja loppui vuonna 2002. (Nikunen 2005, 259.) Trendifaniuteen liittyy Nikusen mukaan valtamedian sarjasta valitsemat aiheet ja teemat, joista kes- kustellaan esimerkiksi koulussa tai työpaikalla. Trendifanius liittyy näin ollen vahvasti hetkeen ja omaan aikaansa sopivaan keskusteluun. (Nikunen 2005, 262–263.)
Trendifanius näkymistä fanifiktiossa on usein sarjat, joista ei ole kirjoitettu kovin paljon fanifiktio- ta. Tarinoita on kuitenkin voitu kirjoittaa paljon tietyn ajan sisällä, erityisesti silloin, kun kyseinen fandom on ollut vahvasti esillä medioissa.
Kulttifanius puolestaan pohjautuu Nikusen mukaan fanien ahkeralle fanitoimelle. Kulttifaniudella Nikunen tarkoittaa faniutta, joka jää elämään voimakkaana, vaikka faniuden kohdetta ei enää esitetä tai kirjoiteta lisää. Esimerkkinä kulttifaniudesta Nikunen käyttää tv-sarja Xenaa (1995–2001), joka on kerännyt ympärilleen faniyhteisön, joka tekee sarjasta omia tulkintojaan. Kulttifaniuden synty- miseen vaikuttaa faniuden kohteen mielenkiintoinen idea ja syvyys. (Nikunen 2005, 143–144.) Esimerkiksi Xena-sarjassa on Nikusen mukaan paljon monitulkintaisuutta, joka saa aikaan keskus- telua. Lisäksi faniyhteisön syntymistä edesauttaa se, ettei media sanele valmiita tulkintoja katsojille, kuten trendifaniudessa. (Nikunen 2005, 192–193.) Kulttifaniuteen liittyy fandomiin liittyvien tava- roiden, lehtijuttujen ynnä muiden keräily. Sarjan fanit kokevat myös käyttävänsä paljon vapaa- ajastaan oman fandomin seuraamiseen. (Nikunen 2005 179–180.)
Kulttifanius on siis enemmän fanien hallinnassa olevaa faniutta kuin trendifanius. Tästä johtuen fanien oman tuottaman materiaalin määrä on suurempi kuin trendifaniudessa. Esimerkiksi Xena- sarjalla on Nikusen mukaan useita fanisivuja ja keskustelufoorumeita. Lisäksi tv-sarjasta tehdään paljon fanien omia tuotoksia, kuten fanivideoita ja fanifiktioita. (Nikunen 2005, 120.) kulttifaniu- teen liittyvissä fanifiktioissa kirjoittajat tulkitsevat ja laajentavat alkuperäistekstin tarjoamaa maail- maa. (Nikunen 2005, 147).
Kulttifaniuteen kuuluu Nikusen mukaan myös hiljaisia faneja, jotka eivät halua tuoda omaa faniut- taan julki. He voivat kuitenkin seurata tiiviisti fanikeskustelufoorumeita, mutta ottavat itse osaa keskusteluun hyvin vähän tai eivät ollenkaan. (Nikunen 2005, 127.) Nikunen huomioi tutkimukses- saan myös kulttifaniuden ongelmat, joita syntyy faniyhteisön hierarkian kautta. Faniyhteisöillä on omat arvojärjestyksensä eli hierarkiansa sen mukaan kuinka aktiivinen henkilö on osallistumaan keskusteluun ja kuinka paljon kyseisellä henkilöllä on tietoa fandomista. Foorumeilla esimerkiksi jäsenten aktiivisuutta osallistua keskusteluihin on helppo seurata kunkin jäsenen tittelin mukaan, joka määräytyy sen mukaan, kuinka paljon viestejä kyseinen jäsen on kirjoittanut foorumille. (Ni- kunen 2005, 132–133.)
Nikusen mukaa joskus on vaarana, että kulttifanius ja tähtifanius menevät keskenään sekaisin. Tällä Nikunen tarkoittaa sitä, että esimerkiksi sarjan näyttelijää tarkastellaan hänen esittämänsä fiktiivisen hahmon kautta. Lisäksi näyttelijän yksityiselämä koetaan julkiseksi tiedoksi, josta erityisesti fanit haluavat olla perillä. (Nikunen 2005, 164.)
Fanifiktiossa kulttifaniuden kohteita ovat esimerkiksi Taru sormusten herrasta, Naruto, Star Wars ja Harry Potter. Harry Potterista on kirjoitettu valtavasti fanifiktiota – huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi Taru sormusten herrasta -teoksesta. Harry Potterin suosio perustuu osittain näky-
vyyteen valtamediassa, mutta trendifaniudeksi sitä ei voi kuitenkaan kutsua. Nikunen kirjoittaa kuinka Ally McBealistä kirjoitetut fanifiktiot vähenivät sarjan loppumisen jälkeen alle sataan tari- naan kuukaudessa (Nikunen 2005, 259). Harry Potterista puolestaan kirjoitetaan edelleen useita satoja fanifiktiotarinoita viikossa, siinäkin tapauksessa, ettei Harry Potter ole millään tavalla esillä valtamediassa. Kulttifanius saa näin ollen piirteitä trendifaniudesta, missä näkyvyys medioissa vai- kuttaa fanifiktiotarinoiden julkaisun määrään nostavasti. Nikusen mukaan juuri fanifiktio antaa mahdollisuuden jatkaa alkuperäistekstin tarinaa, vaikka tuotantoyhtiö ei sitä jatkaisikaan. Fanit ovat kuitenkin riippuvaisia tuotantoyhtiöstä siinä mielessä, että tuottajien ja markkinoijien jakama viral- linen tieto vaikuttaa fanitarinoiden kirjoittamiseen. (Nikunen 2005, 193.)
Kolmantena faniuden muotona Nikunen esittelee tähtifaniuden, jolla tarkoitetaan johonkin henki- löön kohdistuvaa faniutta. Esimerkkinä tästä Nikunen käyttää Marco Bjurströmiin ja hänen per- soonaansa kohdistuvaa faniutta. Tähtifanius ei muodostu ainoastaan tietyn ohjelman ympärille, vaan tämän lisäksi faniuteen liittyy Nikusen mukaan tähden tekemiin haastatteluihin, esiintymisiin ja tapaamisiin. (Nikunen 2005, 315.) Tähtifanius ilmenee Nikusen mukaan esimerkiksi fanikirjeiden muodossa. Faniuden kohteena oleva henkilö on myös roolimalli ja esikuva, niille jotka tätä henkilöä ihailevat. Tähtikuvan syntymiseen vaikuttaa Nikusen mukaan neljä tekijää: 1) henkilön persoona ja tämän henkilön tekemät esiintymiset, 2) markkinointistrategioiden käyttäminen, jotta henkilö saa- daan kaupattua yleisölle, 3) mediajulkisuus sekä 4) kuluttava yleisö, jolla on valta nostaa jokin hen- kilö tähden asemaan. (Nikunen 2005, 270–271.)
Tähtifaniutta esiintyy myös jonkin verran fanifiktiossa. Fanifiktiotarinoita on mahdollista kirjoittaa todellisista ihmisistä, kuten näyttelijöistä tai laulajista. Näyttelijöiden kohdalla on myös mahdollista kirjoittaa tarinoita, jossa näyttelijä kohtaa esittämänsä roolihahmon. (Jenkins 2013, 173). Tällaisissa tarinoissa on mielestäni kyse tähtifaniudesta, missä kirjoittaja haluaa lisätä esimerkiksi näyttelijän omaan tarinaansa. Tähtifaniutta on mielestäni myös fanifiktiotarinat, jotka on kirjoitettu jonkin näyttelijän muistolle. Esimerkiksi kesäkuussa 2015 menehtyneen Christopher Leen, tammikuussa 2016 menehtyneen Alan Rickmanin ja joulukuussa 2016 menehtyneen Carrie Fisherin muistolle kirjoitettiin lyhyitä fanifiktiotarinoita. Tarinoita kirjoitettiin näyttelijöiden roolihahmojen näkökul- masta (esim. Saruman, Severus Kalkkaros tai prinsessa Leia), mutta kirjoittajat kirjoittivat tarinoi- den kuvauksiin tarinan olevan muistokirjoitus edesmenneen näyttelijän muistolle:
In memory of both our beloved potions' master, and the talented actor that portrayed him (snapefan520 2016, In Memorium).
Snapefan520:n kirjoittama fanifiktio muistokirjoitus kuvailee niitä ajatuksia, joita kirjoittaja kuvitte- lee käyneen Severus Kalkkaroksen päässä ennen tämän kuolemaa. Tarinassa Kalkkaros ajattelee elämäänsä ja tekemiään virheitä. Lopuksi kirjoittaja käyttää tarinaansa pohtiakseen, millaista Kalk- karoksen onnellinen elämä olisi ollut, jos hän olisi tehnyt elämässään toisia ratkaisuja. Tarinanku- vauksessa Snapefan520 viittaa fanifiktion olevan tarkoitettu sekä roolihahmon Severus Kalkkarok- sen että näyttelijä Alan Rickmanin muistolle.
Saruman died on the 3rd of November, 3019th year of the Third Age. Christopher Lee died on the 7th of June, 2015 AD. This is a short tribute to his wonderful work as Saruman, and to Tol- kien's wonderful character. Rest in Peace. (Le Comte de Saint-Nicholas 2015, Whiter than Snow.)
Christopher Leelle kirjoitettu muistokirjoitus on niin ikään lyhyt tarina, jossa käydään läpi näytteli- jän roolihahmon, Sarumanin, elämää ja asioita, joita hän ehti nähdä Hobitti ja Taru sormusten her- rasta -romaaneissa. Myös tässä esimerkissä kirjoittaja tuo tarinankuvauksessaan esille sen, kuinka fanifiktio on muistokirjoitus ja samalla myös kunnianosoitus näyttelijä Christopher Leelle ja yhdelle hänen roolihahmoistaan Sarumanille sekä myös kirjailija J.R.R. Tolkienille, kuka on luonut Saru- manin hahmon.
Carrie Fisherille, joka näytteli Star Warsissa prinsessa Leiaa, kirjoitetut muistokirjoitukset poikkea- vat Leelle ja Rickmanille kirjoitetuista muistokirjoituksista. Toisin kuin Leen ja Rickmanin rooli- hahmot, Carrie Fisherin esittämä hahmo Leia ei kuollut alkuperäistekstissä. Näin ollen kirjoittajat eivät ole voineet yhdistää näyttelijän kuolemaa alkuperäistekstin mukaiseen roolihahmon kuole- maan:
Leia Organa, a beacon of hope. Her light side resided in those she confided. She's valiant, true, brave, fearless and bold. She became a hero, a role model for girls and women alike. (Aria Breuer 2016, Leia.)
Carrie Fisherin tapauksessa fanit ovat muistokirjoituksissaan, joko keksineet itse tavan, jolla Leian hahmo voisi kuolla. Kuitenkin, kuten esimerkki katkelmassa, kirjoittajat ovat voineet kirjoittaa ku- vauksia, millainen ja mitä prinsessa Leian hahmo on ja, mitä se monille merkitsee. Katkelmassa
