• Ei tuloksia

Kirjastotoimikunta urakoi

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "Kirjastotoimikunta urakoi"

Copied!
2
0
0

Kokoteksti

(1)

Kirjastotoimikunta urakoi

Aimo Virtanen

Kirjastotoimikunnan 7.9. pidetyn kokouksen listalle oli kesän aikana kertynyt koko joukko asioita - enimmäkseen isoja ja tärkeitä, joita ei sopinut jättää odottamaan. Näin kokoukselle kertyi mittaa, jopa niin, että loppuvaiheessa osalla toimikunnan jäsenistä oli jo kiire toisaalle.

Kirjastojen yhteisille kotisivuille haetaan rahoitusta

Esa-Pekka Keskitalo esitteli ehdotusta uusiksi kirjastokotisivuiksi. Sivut todettiin pääosin

toimiviksi ja kehitys oikeansuuntaiseksi. Keskustelussa painotettiin asiakaslähtöisyyden tärkeyttä.

Valittava on myös, minkä verran linkkejä millekin sivutasolle sijoitetaan. Vastuun sivujen päivityksestä tulisi olla selkeästi määritelty. Sivujen suunnitteluun toivotaan ja haetaan hankerahoitusta. Suunnittelijan tueksi ehdotettiin pientä, sisältöihin keskittyvää ryhmää tai vaihtoehtoisesti palauteverkostoa. Sivujen toteutuksen suunnitelmallisuutta korostettiin.

Kehittämisjohtajan toimenkuvaa suunnitellaan

Konsistorin kirjastotoimintojen kehittämistä koskevasta päätöksestä todettiin, että kehittämisjohtajan toimenkuvaa ja kelpoisuusehtoja koskeva pohjaehdotus valmistellaan seuraavaan kirjastotoimikunnan kokoukseen. Johtajan viran perustaminen on herättänyt keskustelua ja odotetusti myös kriittisiä kommentteja on kuulunut. Todettiin, että

keskustakampuksen kirjastotoimikunta valmistelee kampuksen kirjastopalveluiden kehittämistä koskevan ehdotuksen kuluvan vuoden loppuun mennessä. Kansalliskirjastolle pyritään saamaan oma, erillinen kohta yliopiston budjettiin samaan tapaan kuin normaalikouluilla on. Yliopiston osuus kansalliskirjaston rahoituksesta pyritään määrittelemään prosentuaalisen osuuden sijasta markkamääräisenä.

Kirjastokoulutuksen saaminen Helsinkiin etenee

Kirjasto- ja tietopalvelualan koulutuksen käynnistämisestä pääkaupunkiseudulla on tarkoitus laatia suunnitelma vielä kuluvan vuoden aikana, mikäli rehtori myöntää rahat suunnitteluun.

Periaatteessa asiaan suhtaudutaan myönteisesti. Valtiotieteellisen tiedekunnan dekaani on alustavasti tiedustellut viestinnän laitoksen halukkuutta lähteä mukaan hankkeeseen, ja laitos on ilmaissut kiinnostuksensa.

Elektroniset kokoelmat kasvavat

Sinikka Luokkanen esitteli Elsevierin tarjousta elektronisten lehtien hankintasopimukseksi.

Sopimus on kolmivuotinen ja sen arvo on noin 3,3 milj. mk / vuosi. Tähän lisätään 6,5 % kahtena jälkimmäisenä vuonna. Rahoitusjärjestelyistä oli keskusteltu alustavasti muutamien dekaaneiden kanssa siltä pohjalta, että tiedekunnat ottaisivat vastatakseen kukin alaistensa kirjastojen ja laitosten kustannusosuudesta. Jakosuhteet määräytyisivät, samoin kuin itse sopimuskin, paperipohjaisten lehtitilausten perusteella. Dekaanit olivat koolla 13.9., jolloin kustannusten kohdennusperiaatteesta sovittiin.

(2)

Teodora Oker-Blom esitteli HY-Elib -ryhmän valmistelemaa ehdotusta uusien elektronisten aineistojen hankinnoiksi. Päätettiin, että liitytään seuraavien aineistojen sopimuksiin: ACM

(Association for Computing Machinery), Art Abstracts (Wilson), current, CSA -PAIS, CSA -LISA, CSA -IPA ja CSA -GeoRef sekä RILM (Abstracts of Music Literature). Lisäksi päätettiin hankkia NetMot-Biology -erikoissanakirja.

Keskusteltiin ISI:n Web of Science -aineiston jatkosopimuksesta ensi vuoden alusta lähtien.

FinELib on luvannut osallistua sopimusneuvotteluihin, mikäli mukaan saadaan kaikkiaan kuusi yliopistoa. Useimmissa puheenvuoroissa kannatettiin aineiston hankintaa.

- - -

Hyväksyttiin keskitettyjen kirjastopalveluiden kustannusarvio vuodelle 2002. Keskustelussa todettiin, että HY:n elektronisten aineistojen kirjastonjoitajan tehtävä on ensiarvoisen tärkeä.

Todettiin myös, että alustavasta ehdotuksesta poiketen elektronisten aineistojen hankintaan tulisi varata vähintään 2 milj. mk.

Esityslistalle otettiin lisäasiana kohta, joka koski kirjastoalan hanke-esitysten valmistelua.

Todettiin, että tänä vuonna kirjastotoimikunnalla ei ole käytettävissään erillistä hankemäärärahaa, vaan kirjastot tekevät hanke-esitykset normaalissa järjestyksessä, eli erillislaitokset suoraan rehtorille ja tiedekuntiin kuuluvat yksiköt kukin oman tiedekuntansa kautta. Hallintoviraston asettama määräaika on 24.9. Tämän jälkeen kirjastoja koskevat hanke-esitykset kootaan yhteen.

Kirjastotoimikunnan nimeämä valmisteluryhmä priorisoi esitykset, ja kirjastotoimikunta päättää omasta esityksestään 9.10.

Päätettiin tarkistaa kirjastojen atk-neuvottelukunnan kokoonpanoa siten, että Inkeri Salonharjun tilalle valittiin kehittämispäällikkö Juha Hakala HYK:n verkkopalveluista.

Uuden kirjastostrategian valmistelu päätettiin siirtää seuraavaan, 9.10. pidettävään kokoukseen.

Kirjoittaja on kirjastotoimikunnan sihteeri [ aimo.virtanen@helsinki.fi ]

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

Hän urakoi myös Nyströmin suunnittelemat Suomen Pankin Viipurin ja Kotkan konttorirakennukset ja Pietariin rakennetun klinikkarakennuksen.. Lisäksi hän viimeisteli

• Jos havaintoarvojen jakauma on monihuippuinen, jakauman lokaalit moodit antavat usein paremman kuvan jakaumasta kuin mediaani tai aritmeettinen keskiarvo. TKK (c) Ilkka

Seminaarissa oli myös kaksi täyttä päivää esityksiä elektronisten aineistojen hallintajärjestelmästä Verdestä.. MetaLib- ja SFX-esitykset eivät sisältäneet juurikaan

Kokoelmien katsottiin olevan vähintään hyvällä tasolla, mutta myös kehittämistarpeita nousi esiin, erityisesti elektronisten aineistojen osalta.. Painetut kokoelmat ovat

Key Issues for E-Resource Collection Develop- ment: A Guide for Libraries - opas on vapaas- ti ladattavissa jaoston www-sivulla

Usein kuulee toiveen siitä, että aineiston voisi an- taa sähköisessä muodossa myös asiakkaalle – tai että lähettävä kirjasto voisi toimittaa aineiston e- muodossa

Elektronisten aineistojen lisääntyminen, kirjastojen organisaatioon liittyvät muutokset ja tiukentuvat resurssit ovat myös tuoneet lisää painetta sii- hen, että kokoelmia

Verkkopalvelujen ja elektronisten aineistojen myötä kirjastojen ja kirjastotyön rooli on muut- tunut, mikä kuului myös baltialaisten maiden ko- kemuksista.. Lisääntyvä neuvonta-