KESKUSTELUA
Kirjasto-sanan esihistoriaa
Sanat ovat sopimuksenvaraisia asioista, mikä ei tietenkään merkitse sitä, että niitä voitaisiin mielivaltaisesti muutella. Heti kun jollekin asialle on annettu nimi ja se on hyväksytty käyttöön yhtei- sössä, sana alkaa elää omaa elämäänsä. Sanaan alkaa kertyä vivahteita, sivumerkityksiä, sosiaalis- ta leimaamista. Sanoista taistellaan, mutta myös sanat taistelevat keskenään. Niiden taistelu onkin usein niin pitkäikäistä, että ihmissukupolvet voivat vaihtua kamppailun kestäessä. Yksi tällainen sana on 'kirjasto', jota nyt ollaan häätämässä tieteen- alamme lipusta ja vaakunasta, myös tämän lehden nimestä (esim. Järvelin 1995). Esittelen tässä pu- heenvuorossa suomen kielen kirjastoa tarkoittavien sanojen historiaa.
Tunnetusti C. A. Gottlund otti käyttöön kirjasto- sanan painetussa tekstissä. Sanan ensi esiintymä oli Otava-teoksen ensimmäisessä osassa, joka ilmes- tyi painosta v. 1831: "Se olisi toivottava, jos toimel- liset miehet, moalla, asettaisivat isoimmissa moa- pitäjissä lainakirjastoja (Lån-bibliothek), joilla huvittais ja hyövyttäis moamiehiänsä." (Gottlund
1831, s. XXXI.)
Gottlundin uudissana ei kuitenkaan ollut miten- kään ennaltamäärätty kirjaston oikeaksi nimityk- seksi. Kirjastoja oli ollut ennen Gottlundia Suo- messa jo monta sataa vuotta ja niistä oli puhuttukin suomeksi - j a tietysti latinaksi, ruotsiksi ja saksaksi - ennen Gottlundin keksimää uudissanaa. Itse asi- assa suomenkielinen kirjastosta puhuminen alkaa aivan kirjakielemme aamuhämärästä.1 Uuden tes- tamentin suomennoksensa (1548) esipuheessa Agri- cola tulkitsee pyhän Hieronymuksen kirjoittamaa Matteuksen elämäkertaa:
"MAttheus / ioca mös Leui cutzutan / tuli Weron- ottaiast Apostolixi / ensimeinen kirioitti Christu- sen Euangeli[un] Judeas Hebraican bockstauil ia sanoilla ninen teden iotca ymberleickauxest olit Uskonuuat. Jonga Eu[an]geli[un] ei ole hyuesti tiettene / cuka sijtte sen Grekixi tulkitzi. Mutta se sama Hebraican Ramattu wiele tehen peiuen asti Caesarian kiriacammios pideten ionga Pamphilus Martyr sang [en] wisuimasti cocosi. Ja minulle mös se lainattin wloskirioittaxen Nazareilde / iotca Beraeas / Syrian caupungis tete Ramattu nautitzeuat." (Agricola, Kootut I, s. 20.) Agricola on tässä katkelmassa ottanut käyttöön muutakin kirjasto terminologiaa, nimittäin 'lainaa- misen'. 'Kiriakammion' latinalainen vastine on
alkutekstissä 'bibliotheca' (S. Eusebii Hieronymi, palsta 643). Christfrid Gananderin 1700-luvun lo- pulla kokoaman, mutta painamatta jääneen sana- kirja-aineiston mukaan 'kirjakammion' ruotsalai- nen vastine on 'bibliotheque', silkkaa ranskaa siis (Ganander, s. 419d). Agricola ajatteli suomalaista termiä kehittäessään ilmeisesti enemmän kirjaston paikkaluonnetta kuin kokoelmanomaisuutta. Lati- nan 'bibliothecalla' oli myös vahvasti kokoelmaan viittaava merkitys. Pitkään bibliografioita kutsut- tiin 'bibliothecoiksi' (Vakkari 1992), samoinkuin yhtenäisiä kirjasarjoja yhä.
Kirjojen muodostamalle kokoelmalle jouduttiin keksimään suomenkielinen vastine, kun koko raa- mattu apokryfisine kirjoineen suomennettiin. Vuo- den 1642 raamatunkäännöksessä (toistuen v. 1685,
1758, 1776) käännetään toisen Makkabilaiskirjan toisen luvun 13. jae seuraavasti:
"[Nehemia] Cuningasten, ProphetainjaDawidin Kirjat, ja Cuningasten kirjoituxet, uhrista hake- nut oli, ja yhden Kirjaläjän nijstä coonnut."
'Kirjaläjän' vastineeksi Ganander ilmoittaa ruot- sin ilmaisun 'en bok samling' (Ganander, s. 419d), jota joskus näkee käytettävän myös kirjaston mer- kityksessä (erityisesti kun kirjojen määrä on pieni).
Agricolan 'kirjakammio' ei jäänyt pysyvään käyttöön, vaan 1644 Tukholmassa ilmestyneessä latinalais-ruotsalais-suomalaisessa sanakirjassa
" Variarum Rerum Vocabula Latina, cum S vetica et Finnonica interpretatione" (s. 72) esitetään kirjas- toa tarkoittava sana 'kirjahuone'. Sen latinalaiseksi ja ruotsalaiseksi vastineeksi ilmoitetaan 'biblio-
theca, bokahws, librij'; (varianttina on myös: Jalo Kirjahuone 'bibliotheca instructa, skönt Librij') . Muutos oli vähäinen, sananmuodostuksen perus- periaate säilyi samana.
Samaa sanaa käyttää myös Laurentius Petri mehevässä saarnassaan "Concio De vitanda Forni- catione. Christilinen saarna Huoruden Wältämisest"
v. 1656. Maininta on saarnan kolmannessa osassa, jossa esitetään "läkitykset cuinga jocuu huorutta taita wälttä". Muiden hyvien keinojen lisäksi Laurentiuksen mielestä hyödyllistä on "Jumalan sanan ja pyhän kirioituxen ahkera cuulo / lukemus ja ajattelemus". Hän selostaa Augustinuksen kerto- musta siitä, kuinka tämä seurasi taivaallisen äänen kehotusta: "Ja nijn cohta (sano hän) menin minä kiriä huonesen / awaisin P. Pawalin raamattun /ja luin / cuin ensist eteni joutui."
140 Keskustelua Kirjastotiede ja informatiikka 14 (4) - 1995
'Kirjahuoneelle' annetaan H. M. Florinuksen v.
1678ilmestyneessälatinalais-ruotsalais-suomalai- sessa sanakirjassa vastineet: 'bibliotheca, ett rum ther man håller böcker, bookskåp'. Sanan merki- tystä luonnehditaan viittaamalla siis myös kirja- kaappiin, jollaiseen senaikuiset kirjastot yleensä mahtuivatkin. Kirjakaappi tuo mieleen latinan sa- nan 'armarium' (kaappi), jolla keskiajalla nimitet- tiin luostarien kirjastoja. Ruotsalaiset ja suomalai- set vastineet tässäkin viittaavat vain kirjaston paikkaluonteeseen. 'Kirjahuonetta' käytti myös nimimerkki Hämäläinen eli JaakkoJuteini Porthanin muistorunossa, joka julkaistiin Åbo Tidningissä (n:o 26) v. 1804: "[Porthan Turussa] kirjahuonet hywät täytti kaunihilla kappaleilla."
'Kirjahuoneella' olisi ollut todella hyvät mah- dollisuudet juurtua pysyvästi käyttöön, sillä vielä Gottlundin Otavan ilmestymisen jälkeenkin sitä tapaa lehtikirjoituksissa. Sanan Saattaja Wiipurista julkaisi v. 1835 (n:o 37) uutisen, jonka mukaan
"Kuningaallisessa bibliotekissä eli kirja-huonees- sa Pariisissa on yli seitsemän sataa tuhatta painet- tua kirjaa, muutamia kymmeniä tuhansia lendo lehtiä, kahdeksan kymmendä tuhatta manuskriptiä eli kädellä kirjoitettua kirjaa, yksi millioni neljä sataa tuhatta painettua kuwaa, ja wiisi kymmendä tuhatta karttaa." Tässä on pantu rinnakkain ruotsista suoraan omaksuttu 'biblioteki' ja 'kirja-huone'.
Mahdollisesti on muotoa 'biblioteki' tai 'biblio- teka' käytetty laajemminkin, sillä A. J. Europaeus tunnetussa kirjoituksessaan "Kirkon-kirjastoista"
samassa lehdessä tammikuussa 1841 (n:o 4) rin- nastaa ilmaisut 'pitäjän-kirjasto' sekä 'Kirkon-kir- jasto eli biblioteka'. Vaikka siis Europaeus olikin
omaksunut Gottlundin keksimän sanan, hän kui- tenkin varmuuden vuoksi rinnasti sen ehkä vanhas- taan tuttuun muotoon. Ruotsinkielisten vastineiden ilmoittaminen (usein sulkeissa) oli yleistä 1800- luvulla, kun esiteltiin uusia suomen kielen sanoja.
Vaikka 'kirjakammiolla' ja 'kirjahuoneella' jo oli vuosisataiset perinteet, niin jostain syystä kum- pikaan ei jäänyt pysyväksi. Gottlundin omapäisyy- den lisäksi syynä saattoi olla jonkinlainen tietoi- suus kirjaston kokoelmaluonteesta. Kirjasto ei ole vain paikka vaan ennen kaikkea kokoelma.
Vironkielen kirjaston nimitys 'raamatukogu', jossa kirjaston kokoelmaluonne selvästi tulee esil-
le, on voinut antaa virikkeen samantapaisen suo- malaisen sanan 'kirjakokous' käyttöön (tai sitten virike on mennyt toiseen suuntaan). Oulun Wiikko- Sanomatkäytti v. 1829 (n:o 38) sanaa 'kirjakokous' selostaessaan Oulun Läänin Talouden Seuran vuo-
sikertomusta: ".. .mutta yhtä ilahuttawa on se että Seuran Kirja-kokous myös jo on pantu alkuun, jonka kautta taitavvain miesten vviisaus, myös muil- ta mailta, tulee Seuralle ilmi, ja Seuran kautta Läänin kaukaiselle kansalla, Isäimme maan kovvalla perällä." Samaa sanaa käytti Petter Johan Sumelius kääntäessään v. 1836 ruotsalaisen Läsning för Folket -aikakauskirjan kirjoituksia kokoelmaan "Hyödylli- set Tiedot Yhteiselle Kansalle". Alkutekstissä käy- tettiin sanaa 'skol-bibliothek', joten 'kirjakokouk- sen' käyttö tässä yhteydessä ei voinut johtua ruot- salaisen vastineen muodosta.
Sen sij aan kirj aston vastineeksi tarkoitettu 'kirj a- säästö' on selvästi ruotsin kielen bokförråd-sanan suora käännös. Sanaa käytettiin Sanan Saattaja Viipurista-lehdessä v. 1841 (n:o 18) vain muutama kuukausi Europaeuksen artikkelin jälkeen kirjoi- tuksessa "Norjan kansasta": "Siellä on myös usiassa paikassa kansan kirja-säästöjä."
Bokförråd-sanan taustalla on saksan 'Biicher- Vorrath', jota saksaan koetettiin kielen puhtauden vuoksi istuttaa 1700-luvun alussa vierasperäisen Bibliotheck -sanan sijaan; joskin tuloksetta, mistä yhtenä osoituksena on se, että v. 1732 ilmestynees- sä tietosanakirj assa olleessa Biicher-Vorrath -haku- sana-artikkelissa käytettiin sata kertaa 'Biblio- theckia' ja vain kerran 'Biicher-Vorrathia'(Fietz 1991, s. 14). Ruotsissa esim. kirjastopioneeri Mag- nus Hjortsberg käytti bokförråd-sanaa v. 1799 eh- dottaessaan kirjojen hankkimista seurakunnan va- roin teoksessaan "Anwisning huru Föräldrar af Allmogen Rätt böra Upfostra sina Barn".
Gottlundin 'kirjasto' siis kuitenkin lopulta peri voiton. Gottlundista on sanottu aika ankarasti, että hän "ei ollut kielemme taitajana Poppiuksen eikä kaikkien muidenkaan aikansa julkisten kynän- käyttäjäin vertainen". Gottlund kannatti itämurteita ja koetti käyttää savonkieltä kirjoituksissaan, mut-
ta ei (asiantuntijan mukaan) osannut murretta kun- nollisesti. Tästä syystä hänen kielellinen vaikutuk- sensa oli lähinnä negatiivista, varoittava esimerkki pyrkimyksestä kammeta suomen kirjakieli pois siltä uralta, jolle Agricolan raamatun suomi oli sen ohjannut. Gottlundin uudissanaehdotukset olivat satalukuiset, mutta Hakulisen mukaan ne olivat kömpelörakenteisia. Vain murto-osa niistä jäi elä- mään, joskin Gottlundin murto-osakin oli jo kym- meniä. Vaikka Gottlund kiivaili itämurteiden puo- lesta, ei lainakirjasto-sanassa ole mitään erityisesti itäistä, pikemminkin siinä on läntistä vivahdetta.
(Hakulinen 1979, s. 445-446, 181.) Itäinen kaiku voisi olla muodossa 'kirjaikko', jos sellainen olisi
Kirjastotiede ja informatiikka 14(4) - 1995 Keskustelua 141
Gottlundin päähän pälkähtänyt, '-sto, -stö' - j ohtimien avulla muodostetut sanat ilmaisevat usein kollektiivisuutta tai paikkaa. 'Kirjasto' kuuluu ala- ryhmään, jonka kirjakieliset sanat "ovat melkein j ärjestään myöhäisiä oppitekoisia''. Muita ovat esim.
'eliöstö', 'ilmasto', 'jyvästö', 'kasvusto', 'tilasto' jne. 'Arkisto' on Antero Vareliuksenv. 1855 ensik- si käyttämä. (Mts. 180-181, 450). Ehkä 'arkisto' tehtiin 'kirjaston' mallin mukaan? Vanhoissa teks- teissä tavataan muoto 'archivi'.2
'Kirjasto' on hyvien johdossanojen tapaan välit- tömästi ymmärrettävä ja lyhyempi kuin aikaisem- mat ehdokkaat, jotka olivat yhdyssanoja (tosin vain kaksi-kolme kirj ainta pidempiä). Toisaalta j o Lönn- rot varoitti siitä, että kun yhdestä kantasanasta, esim. 'kirja', johdetaan paljon sanoja, se voi aihe- uttaa yksitoikkoisuutta kielenkäyttöön.
A. J. Europaeuksen kirjoituksella v. 1841 oli varmaan suuri osuus siinä, että 'kirjaston' käyttö vakiintui, vaikka myöhemminkin muita muotoja vielä tapaa lehdissä. Hänkin vielä raahasi mukana 'bibliotekaa' ymmärtämisen varmistamiseksi. Lo- pullisen niitin löivät sitten v:n 1845 suomenkieliset kirj astokirjoitukset, joista Helsinfors Tidningarissa keväällä (n:o 23) julkaistu "Muutamia sanoja Pitä- jän Kirjastoista ja mistä niiden toimeen panemista
warten rahaa saataisiin", on jäänyt Pynnisen kirjoi- tusten varjoon. Kirjoittajan, nimimerkki "C:n", henkilöllisyyttä ei valitettavasti tiedetä. Pynnisen kirjoituksissa on kirjasto-sanasta oikein kirjo eri- laisia muotoja: 'Pitäjän-Kirjasto', 'Pitäjän yhtei- nen kirjasto', 'pitäjäänkirjasto', 'kirjasto', 'Kirjas- to', 'laina-kirjasto' (Kanava n:ot 23, 33, 35-37/
1845). Osa erilaisista muodoista johtuu kielenkäy- tön horjuvuudesta ja oikeinkirjoituksen täsmenty- mättömyydestä.
Vuoden 1845 jälkeen ei voinut enää tulla kysy- mykseen minkään muun sana käyttö - ei ennen omaa vuosisataamme, jolloin kirjasto-sanan itses- täänselvyys on taas jonkun verran uhattuna. On jopa sellaisia, joille 'kirjasto' on vastenmielinen sana. Oikeastaan 'kirjastolle' on etsitty vähintään synonyymia tai rinnakkaistermiä jo 1920-30-lu- vuilta lähtien. 'Kirjaston' pysyvyyden ja vakauden rinnalla 'dokumentaatio-kirjallisuuspalvelu- informaatiopalvelu-tietopalvelu' -harharetket (vai
ovatko ne ryöstö- tai kenties löytöretkiä?) vaikutta- vat näkökulmasta riippuen poukkoilevilta tai dynaamisilta.
Ilkka Mäkinen
Lähteet
Agricola, Mikael: Kootut teokset I.
Fietz, Rudolf: Die Darstellung des Bibliothekswesens in deutschen Enzyklopädien und Universallexika vom 18. Jahrhundert bis zum Gegenwart. Köln 1991 (Kölner Arbeiten zum Bibliotheks- und Dokumentationswesen. Heft 14).
Ganander, Christfrid: Nytt Finskt Lexicon. I.
Näköispainos. Porvoo 1937-38.
Gottlund, C. A.: Otawa I. Tukhulmissa 1831.
Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys.
4. p. Hki 1979.
Järvelin, Kalervo: Firman ja sen tuotteen nimi. - Kirjastotiede ja informatiikka 14(2): 60, 1995.
S. Eusebii Hieronymi: De viris illustribus. Teoksessa:
Patrologiae cursus completus: ser. Latina; Tomus 23.
Vakkari, Pertti: Saksalaisen kirjastotieteen juuret his- toria literarian sisäisessä ja ulkoisessa keskustelus- sa. Tre 1992 (TaY Kirjastotieteen ja informatiikan laitoksen tutkimuksia 37).
Vanhan kirjasuomen sanakirja. Toinen osa J-K. Hki 1994.
Viitteet
1. Vanhoista vastineista j a niiden esiintymisestä Ruot- sin vallan aikana ks. Vanhan kirjasuomen sanakir- ja. Myöhempiä olen löytänyt sanomalehtimikro- filmejä lukiessani.
2. Eric Polönin v. 1790 suomentamassa pamfletissa on ilmaisu: ".. .pois otti Hän [Venäjän keisarinna]
Archivit eli Kirja-kätköt." Vanhan kirjasuomen sanakirjan mukaan kirja-kätkö voi tässä tarkoittaa kirjastoa. Gananderin sanakirja-aineistossa on sa- nan 'kirja latikko 1. kätkö' vastineena 'boklåda'.
(Ganander 1937-38, s. 419d.)
