K a n s a n t a l o u d e l l i n e n a i k a k a u s k i r j a – 1 1 6 . v s k . – 2 / 2 0 2 0
203
PÄÄKIRJOITUS
Koronakriisin haaste ja hystereesin haamu
Juha Tarkka
S
uomen kuten myös Euroopan ja koko maail- man talous on kevään 2020 aikana joutunut krii- siin, jonka syvyys ja kesto ovat yhä suuren epä- varmuuden peitossa. Nyt, kuten ennenkin ta- louskriisien aikana, poliittiset päättäjät käänty- vät usein ekonomistien puoleen. Taloustietei- lijöiden vaikutusvaltaa ei pidä vähätellä, ja hei- dän vastuunsa asiantuntijoina ulottuu sitä paitsi myös kriisin jälkeiseen aikaan, koska taloustie- teen tulkinnat kriisien kulusta muuttuvat myö- hemmin kriisien talouspoliittisiksi opetuksiksi.Politiikan ja taloustieteen suhde ei kuiten- kaan ole yksisuuntainen, ja kiinnostava kysy- mys on, miten kriisi vaikuttaa tieteenalaamme ja käsityksiin sen tehtävistä. Monet aiemmat talouskriisit ovat jättäneet vahvat jälkensä ta- loustieteeseen. 1930-luvun suuri lama tunne-
tusti synnytti keynesiläisen taloustieteen ja nykyaikaisen makrotalouspolitiikan. 1970-lu- vun inflaatiotsunami puolestaan tuotti sekä monetaristisen että uuden klassisen koulukun- nan, jotka toimivat seuraavilla vuosikymmenil- lä liberalistisen talouspoliittisen suuntauksen intellektuaalisena perustana.
Vuoden 2008 finanssikriisi vähensi talous- politiikassa vallinnutta luottamusta kilpailul- listen markkinoiden vakauteen ja toimi herät- teenä rahoitusmarkkinoiden sääntelyn ja val- vonnan uudistamiselle. Tutkimuksessa se puo- lestaan käynnisti eräänlaisen paon empiris- miin, joka näkyi muun muassa vuoden 2019 taloustieteen Nobelin palkinnoissa. Ekonomis- tit ovat finanssikriisin jälkeen olleet kiinnostu- neempia kuin koskaan ennen käyttäytymistie-
VTT Juha Tarkka (juha.tarkka@hotmail.com) on Kansantaloudellisen aikakauskirjan päätoimittaja.
204
KAK 2/2020
teiden ja kokeellisten menetelmien sovelluksis- ta taloustieteen ongelmiin, samalla kun abs- traktin teorian arvostus näyttää vähentyneen.
Vaikka koronaviruksen aiheuttaman talou- dellisen kriisin koko kulku on edelleen näke- mättä, voidaan jo nyt huomata ituja siitä, miten kriisi voi muuttaa sekä taloustiedettä että sen ja talouspolitiikan vuorovaikutusta.
Yksi havainto on ekonomistien lisääntyvä kiinnostus muita tieteenaloja kohtaan. Perin- teisesti poikkitieteellisyys on ollut taloustietei- lijöiden piirissä jonkin verran epäilyttävässä maineessa ja herättänyt mielleyhtymiä vaati- mattomasta menetelmällisestä tasosta ja peh- meästä päättelystä. Tässä suhteessa on tapah- tumassa muutos, joka alkoi jo ennen korona- kriisiä muun muassa ilmastopolitiikkaan koh- distuvan mielenkiinnon takia, ja nyt tämä muutos on entistäkin selvemmin nähtävissä.
Ekonomistien kiinnostuksen viriäminen epidemiologiaan on melkein liian triviaali esi- merkki mainittavaksi tästä uudesta poikkitie- teellisyydestä. Kiinnostus taloushistoriaan on kasvanut kuten isojen kriisien yhteydessä on ennenkin tapahtunut, ja ehkä nyt entistä pysy- vämmin. Myös etiikan suuret filosofiset kysy- mykset ovat nousseet talousanalyysin poltto- pisteeseen tavalla, joka niillä on aiemmin ollut vain terveystaloustieteessä, eikä ehkä aina siel- läkään. Kun koronakriisin vaikutuksista iso osa liittyy siihen, miten taudin pelko – jonka rationaalisuutta on mahdoton arvioida ennen kuin vasta jälkeenpäin - vaikuttaa ihmisten ta- loudelliseen käyttäytymiseen, ekonomistit jou- tuvat enemmän tai vähemmän tietoisesti käyt- tämään ”pehmeitä”, behavioristisia oletuksia.
Toinen todennäköinen muutos taloustie- teen ja varsinkin talouspolitiikan käytännöissä liittyy epävarmuuden ja haavoittuvuuden kä- sittelyyn. Voidaan keskustella siitä, miten vuo-
den 2009 finanssikriisi tai tämän vuoden ko- ronapandemia sijoittuvat kriisejä edeltäneiden todennäköisyysjakaumien hännille, mutta tä- mä keskustelu tuskin johtaa hedelmällisiin lopputuloksiin. Luultavaa sen sijaan on, että samalla kun riskianalyysin painoarvo taloudel- lisessa suunnittelussa tulee kasvamaan, ehkä tehokkuuden kustannuksella, huomiota kiin- nitetään jatkossa enemmän taloudellisen ro- bustisuuden (yleisen häiriönkestävyyden) ke- hittämiseen kuin numeerisiin todennäköi- syyksiin. Jokin aika sitten vanha opettajani Willem Buiter kiteytti tämän muutoksen loh- kaisemalla, että ainakin yritysmaailmassa
”just-in time economics will give way to just-in- case economics”.
Kolmas keskeinen muutostekijä on kysymys globalisaation, kansainvälisen poliittisen yh- teistyön ja ylikansallisten institutionaalisten rakenteiden suunnasta. Paradoksi on se, että tapahtumat, jotka kaikkein kouriintuntuvim- min todistavat maailman kansojen välisestä kohtalonyhteydestä (kuten finanssikriisi, il- mastokriisi ja koronapandemia) näyttävät ra- pauttavan monikansallisen talouspoliittisen yhteistyön edellytyksiä sen sijaan että niitä vah- vistaisivat. Tämän asian ymmärtämisessä eko- nomistien ja politiikan tutkijoiden näkökulmi- en väliset synergiat ovat ilmeiset.
* * *
Kriisin vaikutus ekonomistien ammattitai- don kysyntään on ollut nähtävissä myös Suo- messa. Esimerkki tästä oli Vesa Vihriälän joh- taman, kokoonpanoltaan erittäin arvovaltaisen selvitysryhmän asettaminen pohtimaan talous- politiikan strategiaa koronakriisissä. Ekono- mistikunta on yleisesti pitänyt Vihriälän tou- kokuun alussa julkistamaa raporttia hyvänä.
205 J u h a Ta r k k a
Niinpä myös tässä Kansantaloudellisen aika- kauskirjan numerossa raporttia arvioiva Jaak- ko Kiander antaa siitä myönteisen lausunnon, vaikka samalla epäilee työryhmän arviota, että koronakriisi välttämättä johtaisi hyvin pitkäai- kaisiin kasvumenetyksiin vielä itse epidemian hellittämisen jälkeenkin.
Kriisin vaikutus pitkän aikavälin talousnä- kymiin onkin keskeinen kysymys. Juha Terva- la osoittaa kirjoituksessaan laskuesimerkkien avulla, miten huomattavia taloudellisia vahin- koja nykyinen talouskriisi aiheuttaisi, jos krii- sin negatiivinen vaikutus kansantalouden tuo- tantopotentiaaliin (eli taantuman ns. hysteree- sivaikutus) osoittautuisi merkittäväksi.
Hystereesi on jonkin verran hankala ilmiö käsiteltäväksi taloustieteen valtavirralle, jossa trendit ja suhdannevaihtelut yleensä erotetaan siististi toisistaan. Taloushistoriallinen tutki- mus voi ehkä auttaa: Matti Mitrusen artikke- lissa, joka perustuu hänen viime vuonna hy- väksyttyyn väitöskirjaansa, osoitetaan, miten talouskriisien ja talouspolitiikan vaikutukset voivat olla hyvinkin pitkäaikaisia ja ulottua jopa useiden sukupolvien yli. Vaikka Mitrusen tarkastelemat tapaukset ovat vanhoja, koskien Suomen nälkävuosia ja 1940-luvun sotakor- vausten aikaista teollisuuspolitiikkaa, hänen tuloksensa muistuttavat vahvasti siitä, että on tärkeää ja mahdollista onnistua talouskriisin
jälkihoidossa siten, ettei talouteen kohdistunut sinänsä ohimenevä häiriö aiheuttaisi pysyvää vahinkoa.
Essi Eerola ja Kaisa Kotakorpi argumentoi- vat artikkelissaan, että nykyinen talouskriisi on korostanut julkisen sektorin merkitystä talou- dellisen vakauden ja turvallisuuden tuottajana.
Samalla he pitävät todennäköisenä, että tänä vuonna koettava taantuma entisestään pahen- taa Suomen julkisen sektorin kestävyysvajetta pitkällä aikavälillä. Tämä tekisi julkisten me- nojen priorisoinnista ja verojärjestelmän te- hokkuuden parantamisesta jatkossa entistäkin polttavampia kysymyksiä.
Koronakriisin kaltainen ankara taloudelli- nen sokki ei voi olla vaikuttamatta myöskään EU:n talouspoliittiseen yhteistyöhön ja sen ins- tituutioiden toimintaan. Rahapolitiikka, joka jo finanssikriisin aikana nousi kriisinhallinnas- sa keskeiseen rooliin, on taas joutunut kriisin- torjunnan etulinjaan. Suomen Pankin pääjoh- taja Olli Rehn kuvaa kirjoituksessaan niitä vaikutuksia, joita kriisillä on Euroopan kes- kuspankin rahapolitiikkaan ja sen strategian käynnissä olevaan uudistamiseen. Nyt hyste- reesin aave kummittelee Euroopassa: jos edes- sä on pitkä vaimean kasvun kausi, ja jos EU:n muu päätöksenteko ei kykene tehokkaaseen yhteistoimintaan, EKP:n työsarka ei tule ole- maan helppo. □
