T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 4 / 2 0 1 3 79 valla kasvupaikalla tuulen mukana
levinneestä itiöstä.
Limasienet voi määrittää lajil- leen vain tutkimalla kypsien itiö- pesäkkeiden mikroskooppisia tun- tomerkkejä. Itiöpesäkkeet ovat hy- vin pieniä, suurimmillaankin vain muutamia millimetrejä, tavallises- ti vain millin murto-osia. Ne ovat usein hyvin koristeellisia, ja niitä voi löytää metsästä, jos vain osaa tarkentaa huomiotaan sopiviin paikkoihin.
Luonnossa lajeja löytyy eniten syys–lokakuussa. Syitä itiöpesäk- keiden samanaikaiseen muodos- tukseen ei vielä tunneta, mutta jo- kin lisääntymisvaiheen laukaiseva tekijä on ilmeisesti olemassa. Sen sijaan itiöillä ei ole todettu mitään sisäistä rytmiä, vaan ne itävät ai- na olosuhteiden mukaan, jos elin- ympäristössä on sopiva lämpötila, happamuus ja riittävästi kosteutta.
Ilman laadullakin näyttää ole- van vaikutusta limasienilajis- toon. Helsingin Kaisaniemessä yli- opiston kasvitieteellisen puutar- han puiden rungoilla elävien laji- en määrän on todettu lisääntyneen 1970- ja 2000-luvun alun välillä sa- maan aikaan kun ilmansaasteiden määrä on vähentynyt.
Tarpeellinen lajisto-opas
Härkösen ja Variksen Suomen li- masienet on hyvin tarpeellinen la- jisto-opas, jolla tulee olemaan pal- jon käyttöä sekä tutkijoiden että luonnonharrastajien käsissä. Li- masienten tutkiminen auttaa osal- taan ymmärtämään luonnontilai- sen vanhan metsän ekosysteemiä.
Limasienen elämänvaiheiden seuraaminen on kiinnostavaa.
Metsästä löydettyä limasientä voi kasvattaa isossa lasipurkissa tai ter- raariossa lehtikarikkeen ja samma-
len päällä. Esimerkiksi kaurahiu- taleet kelpaavat limakon ruoaksi.
Ruokinnan loppuessa limasieni al- kaa muodostaa itiöpesäkkeitä.
Tämän kirjahankkeen yhtey- dessä kaikille limasienilajeille on annettu suomenkieliset nimet.
Härkönen ja Varis ideoivat pitkät listat nimiehdotuksia Suomen sie- niseuran nimistötoimikunnan hy- väksyttäväksi. Aikaisemmin lima- sienet ovat olleet tieteellisten nimi- en varassa ja vain kahdella helposti tunnistettavalla lajilla on ollut käy- tössä kansanomaiset nimet.
Kautta maailman laajalti levin- nyt paranvoi (Fuligo septica) on Suomessakin yleisenä tavattu li- masieni, jonka suuri keltainen li- makko on helppo tunnistaa. Su- denmaito (Lycogala epidendrum) on tunnistettavissa jo kypsyvistä, tiiviinä ryhminä erottuvista puo- lipallomaisista itiöpesäkkeistä. Su- denmaito on myös ensimmäinen limasieni, josta on kirjoitettu tie- teellinen kuvaus jo vuonna 1654.
Myöhemmin myös Linné nimesi sen ensimmäisten viiden limasie- nilajin joukossa.
Huomiota herättäviin limasie- nilajeihin liittyy monenlaisia kan- sanomaisia käsityksiä ja uskomuk- sia, joita Härkönen selostaa elä- västi. Hänet tunnetaan hyvänä kertojana, joka on saanut monet innostumaan limasienistä eloisilla esitelmillään.
Suomen limasienet on tuotet- tu Ympäristöministeriön Puutteel- lisesti tunnettujen ja uhanalais- ten metsälajien tutkimusohjelman eli PUTTE-hankkeen rahoituksel- la, jonka ansiosta kirjan ulkoasus- sakaan ei ole tarvinnut kitsastel- la. Korkeatasoiset värivalokuvat avaavat vaikeaselkoisen eliöryh- män olemusta kaikille luonnosta
ja sen monimuotoisuudesta kiin- nostuneille.
Havainnolliset valokuvat ovat tärkeitä limasienten tunnistami- sessa. Kirjaan on saatu valittua kau- nis kuvitus, sillä lajien koristeelli- suus kiinnostaa luontokuvaajia, ja lisäksi monet sienitutkijat ovat kehittyneet niiden valokuvaajina.
Härkösen ja Variksen valokuvien lisäksi huomio kiinnittyy erityises- ti Tuomo Niemelän, Jarkko Korho- sen ja Peter Schirmerin hienoihin limasienikuviin. Kirjan selkeä tait- to ja toimitustyö ovat dosentti Tuo- mo Niemelän käsialaa.
Kirjoittaja on biologi ja tietokirjailija.
Maailma täynnä mahdollisuuksia ja unelmia
Pekka Wahlstedt Esko Valtaoja: Kaiken käsikirja.
Ursa 2012.
Länsimaiselle tieteelle on ollut ominaista hämmästyttävän nopea kehitys ja laajeneminen. Tieteen suurin unelma onkin ollut kehittää koko maailmankaikkeuden huo- maansa sulkeva kaiken teoria.
Sitä ei ainakaan vielä ole pystyt- ty rakentamaan, mutta pienimuo- toisia kaiken käsikirjoja on jo luo- tu. Tunnetuin on Ranskan valistus- filosofien yhteisvoimin kirjoittama moniosainen Suuri ensyklopedia, johon koottiin kaikki siihenasti- nen tieteellinen tieto.
Tietoa oli tuolloin ehditty kerä- tä vain murto-osa siitä, mitä nyky- ään tiedämme, siksi Esko Valtaojan
80 T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 4 / 2 0 1 3
vähän yli 200-sivuinen Kaiken käsi- kirja tuntuu vähintäänkin haasteel- liselta. Miten Valtaoja pystyy puris- tamaan kaiken tieteellisen tiedon käsikirjaansa? Yllättävän hyvin, paljolti kirjoitus- ja esitystapansa ansiosta. Valtaoja osaa tiivistää ja konkretisoida arkisilla esimerkeil- lä tietoa enemmän yhteen sivuun kuin monet muut kymmeneen si- vuun.
Valtaoja käy läpi niin fysiikan ja tähtitieteen kuin evoluutioteo- riankin suuret keksinnöt ja löydöt.
Kirja alkaa suurella ja absurdilta kuulostavalla filosofisella väitteel- lä. Meitä ympäröivää todellisuutta ei ehkä ole edes olemassa – aina- kaan kukaan ei ole pystynyt todis- tamaan sitä.
Kyse on solipsismista eli siitä, et- tä ulkomaailma on vain subjektin – tässä tapauksessa Esko Valtaojan – mielen heijastuma ja katoaa sa- malla hetkellä, kun Valtaoja sulkee silmänsä ja korvansa. Vaikka so- lipsismia ovat monet filosofit kan- nattaneet, Valtaoja ottaa edistysas- keleen. Filososofit ovat nimittäin epäjohdonmukaisesti sanoneet, et- tä maailma on ihmisen tai subjektin mielen tuotosta. Mutta ihminen ja subjekti ovat yleisiä käsitteitä, jotka viittaavat kaikkiin ihmisiin. Ja jos maailmassa on useampi ihminen, he ovat toisilleen objekteja, ulkoi- sia olentoja, eli ulkomaailma on- kin olemassa. Valtaoja sen sijaan sanoo suoraan että maailmassa on vain yksi ihminen, Esko Valtaoja it- se, ja maailma on vain hänen mie- lensä tuotetta. Hän toteaa lukijal- leenkin tylysti – ”sinua ei ole ole- massa”.
Valtaoja kuitenkin kompastuu toiseen ansaan, nimittäin siihen 1800-luvulla esitettyyn kantilai- suuden fysiologiseen versioon, et-
tä emme tiedä miltä ulkomaailma näyttää, kuulostaa ja tuntuu, koska aistimukset käyvät pitkän ja muun- noksia täynnä olevan matkan ais- teista hermoston kautta aivoihin, joissa vasta syntyy kuva, ääni tai tuntemus maailmasta. Eli maailma on aistiemme ja aivojemme luo- mus. Valtaoja unohtaa että myös aivot ja aistit ovat osa ulkomaa- ilmaa ja näin aistit, kädet, silmät, korvat ja poimuiset aivot ovat ais- tien ja aivojen tuote, mikä on ke- häpäätelmä.
Valtaoja kuitenkin heittää so- lipsismin syrjään, koska sitäkään ei voi todistaa ja maailmassa ei käy- tännössä mikään muuttuisi, vaikka solipsismin omaksuisikin, ja Valta- ojakin näkee kaukoputkellaan ai- van samat tähdet ja galaksit kan- nattaa hän solipsismia tai ei.
Mutta tieteen teorioita voi to- distaa ja kumota. Valtaoja lähteekin kuljettamaan lukijaa tieteen avaa- mien maailmojen läpi hiukkas- tasolta galaksien ja tähtien todel- lisuuteen, maailman alusta maa- ilman loppuun – entropiakuole- maan. Matka jatkuu orgaaniseen maailmaan evoluutioteorian ja geologian merkeissä sekä lopulta kulttuurihistoriaan, jonka mullis- tavin luomus on tiede ja moderni teknologia. Tämä minimaailman- historia päättyy nykyaikaan ja mo- raaliseen pohdiskeluun, mikä lo- pultakin on oikein ja mikä väärin.
Valtaoja ei kuitenkaan ole lin- ja-auton tai avaruusraketin kuljet- taja, jonka kyydissä matkustaja voi rauhassa seurata ja nauttia ohitse- kulkevista maisemista. Valtaoja tuo suoraan esiin, miten tiede on täyn- nä ratkaisemattomia ongelmia ja ristiriitoja sekä miten ihmiset tu- hannen vuoden kuluttua pitävät meidän hienoja teorioitamme yh-
tä kömpölöinä ja alkeellisina kuin me pidämme teorioita, jotka luo- tiin keskiajalla.
Kaiken käsikirjan tarkoitus ei olekaan tarjota lukijalle valmista ja muuttumatonta tietopakettia, vaan innostaa ja kannustaa lukijaa ajat- telemaan itse ja viemään osaltaan tieteen kehitystä eteenpäin.
Vaikka Valtaoja jättää uskonnot ja jumalat omaan arvoonsa, niin yhtä jumalaa hän arvostaa sitäkin enemmän. Hän jopa myöntää, et- tä maailma voisi olla tämän tanssi- van Shiva-jumalan luomus, jos ky- seinen jumala on olemassa. Kaik- ki modernin tieteen maailmassa alkeishiukkasista tähtiin ja galak- seihin tanssii: syntyy ja kohta tu- houtuu, ja syntyy tuhonsa tuhkas- ta uudelleen – ikuisesti. Shiva-ju- mala ilmentää ainakin metafori- sella tasolla tätä ikuista luomisen ja tuhon tanssia.
Valtaoja ei kuitenkaan löydä maailmasta jumalallista suunni- telmaa ja päämäärää, eettisistä ar- voista puhumattakaan. Kaikki eli- öt dinosauruksista ihmisiin näyttä- vät ilmaantuneen maailmaan vain kärsiäkseen ja tuhoutuakseen. Elä- mälle on pyhää vain alituinen liike ja tapahtumisen virta, joka voi het- kessä pyyhkiä maan päältä suurim- matkin olennot.
Vaikka viisas ihminen on pys- tyttänyt mahtavia kulttuureja, hän on sidottu luontoon ja käy kovim- mat kamppailunsa suurinta vas- tustajaansa luontoa vastaan. Luon- to elää ihmisen geeneissä vieläkin, mistä ovat osoituksina maailman- sodat ja muut tragediat. Niissä ih- misen puussa asuvilta serkuiltaan perimä apinan raivo ilmentää it- seään, vaikka tätä raivoa on pitkä kulttuurievoluutio yrittänyt kesyt- tää ja panna aisoihin.
T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 4 / 2 0 1 3 81 Entä moraali, oikea ja väärä? Ih-
miset tekevät yhteistyötä ja autta- vat, jopa uhrautuvat toistensa puo- lesta, mutta niin tekevät apinatkin.
Moraali ei ole jumalan luomus ja putoa taivaasta, vaan senkin isä on ankara luonnonvalinta, jonka vai- keista vaatimuksista selviää parem- min yhteisössä ja yhteistyöllä kuin yksin viidakon keskellä.
Valtaojan on vaikea uskoa ju- malaan, koska uskontoja on koko- nainen leegio, eivätkä ne ole pääs- seet yksimielisyyteen asioista, vaan kiertävät kehää samalla kun tiede on alle tuhannessa vuodessa ke- hittynyt tarjoamaan järjellisen se- lityksen monille uskontojen kiiste- lemille asioille. Toisaalta Valtaoja myöntää, että hänessä asustaa pie- ni mystikko, joka tähyää älyllisten sanojen ja käsitteiden tuolle puo- len. Valtaoja tunnustautuu taiteen ihailijaksi ja harrastajaksi. Taiteilija on eräänlainen Šamaani, joka luo- muksillaan luo yhteyttä todellisuu- teen, jota ei järkeilemällä pysty ta- voittamaan. Ilman luovuutta ja tai- detta maailma olisi jähmettynyt ja eloton paikka.
Tätä Valtaojan ajatusta voisi jatkaa toteamalla, että jos ei koko maailmankaikkeuden luoneeseen jumalaan uskoisikaan, niin taiteen toinen toistaan ihmeellisimmät luomukset todistavat, että ainakin ihmisyksilössä asustaa pienimuo- toisempi jumaluus.
Valtaojan Kaiken käsikirjan päättäviin ajatuksiin voikin yhtyä jokainen luova ihminen – maailma on täynnä mahdollisuuksia ja unelmia, ja tulevaisuus on yhtä rajaton ja loputon kuin itse maailmankaikkeus.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja krii- tikko.
Naisena kirjallisuutta tutkimassa ja teatteria johtamassa
Juha Järvelä
Maria-Liisa Nevala: Mieleni talot.
Totta, tarua ja tulkintaa. WSOY 2012.
Maria-Liisa Nevala ehti tehdä kir- jallisuudentutkijana pitkän uran ennen kauttaan Kansallisteatterin pääjohtajana (1992–2010). Teatte- rikeskeisyydestään huolimatta hä- nen muistelmansa tuovat esiin mil- lainen oli naisen osa tieteentekijä- nä 1960-luvulta lähtien. Teoksen kokonaisuudessa Kansallisteatte- rin johtajavuodet vievät kaksi kol- masosaa, vaikka ajallisesti Nevalan yliopistoura kesti suurinpiirtein sa- man verran. Ehkä tasaisesta tieteel- lisestä työstä jää vähemmän kerrot- tavaa kuin muuttuvasta teatterista.
Nevala näkee teatterin, kuten tai- teen laajemminkin, ja tieteen uu- sien mahdollisuuksien luomisena.
Teatteri antaa mahdollisuuden ko- kea sellaistakin, mitä emme kyke- nisi tai edes haluaisi itse kokea.
Nevalalle tuntuu muodosta- van jonkinlaisen ongelman se, et- tä hän kirjoittaa muistelmia – tyy- lilajia, jota hän voisi kirjallisuuden- tutkijana analysoida. Hän ei halua- kaan ajatella teostaan muistelmina, vaan teoksena taiteesta, teatterista ja tutkimuksesta sekä niiden kautta itsestään. Lajityyppinä muistelmat tuntuvat itsekeskeisiltä, joten hän keksii syyn kirjoittaa: hän kuuluu sukupolveen naisia, jotka olivat en- simmäisiä tehtävissään. Syyn saa- tuaan hän voikin kirjoittaa itseen- sä vaikuttaneesta kirjallisuudes- ta, kuvataiteesta ja teatterista. Ne- valan innostustus on virkistävää.
Humanistista suuntausta korostaa se, että Nevala toteaa jäsentävänsä elämäänsä sen kautta, mitä hän on milloinkin lukenut.
Naisena yliopistossa
Yksi teoksen teemoja on naisten asema yliopistossa 1960–90-luvuil- la. Nevalan aloittaessa opinnot oli ilmapiiri monessakin mielessä eri- lainen kuin nykyään. Naisten pääsy mieskeskeisiin verkostoihin oli vai- keaa. Vanhoista valokuvista Nevala on huomannut olleensa usein ainoa nainen mustapukuisten miesten keskellä. Nevalan jättäessä Helsin- gin yliopiston vuonna 1991, kirjal- lisuustieteen korkeimmat virat oli- vat kuitenkin naisten käsissä.
Yliopiston harvojen naisten välillä hän näkee solidaarisuutta, vaikka pohjoismaisen naiskirjal- lisuushistorian kokemustensa pe- rusteella hän ei suosittele pelkäs- tään naisista koostuvia tutkimus- ryhmiä. Mitenkään rikkomaton naistenkaan solidaarisuus ei ollut.
Nevalan mukaan esimerkiksi pro- fessori Annamari Sarajas katsoi, itseään lukuunottamatta, naisten sopivan lasten synnyttämiseen ei- kä tieteentekoon.
Nevalan mukaan sukupuoli ei ollut aikoa kriteeri tasa-arvon tiel- lä. Maalaiskoulun käynyt sai huo- mata eron niin sanottuja eliitti- kouluja käyneisiin. Kuvitelma, et- tä onnistumisen elämässä takaa oma osaaminen ja kyvykkyys, kär- si myös havainnosta, että tiettyyn joukkoon kuuluminen saattoikin olla merkittävämpää kuin suoritus.
Tutkimuksen tekoa ja viranhakuja Nevalan kirjallisuudentutkijan uraa halkoivat pitkät jaksot ulko- mailla. Nykyiseen verrattuna ku- vauksessa on tietynlainen rentou-
