62 T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 5 / 2 0 1 5
sena oli nimenomaan saada äi- ti pitämään lapsi. Potilasasiakirjat kuvaavat aborttia hakeneitten nais- ten elämäntilannetta kirjaajana toi- mineen sosiaalihoitajan suodatti- men läpi nähtynä.
Hyödyllinen opas tutkimukseen Salattu, hävetty, vaiettu -kirjan ar- tikkeleissa metodiset ja eettiset ky- symykset kietoutuvat toisiinsa.
Tutkijan on pidettävä kieli keskel- lä suuta tutkiessaan ilmiöitä, joi- den paljastuminen voisi aiheuttaa yksittäiselle ihmiselle tai hänen jäl- keläisilleen harmia, mielipahaa tai jopa sanktioita, kun samalla on py- rittävä tieteellisesti laadukkaaseen lopputulokseen. Hankala tutki- muskohde voi leimata myös tutki- jaa. Erityisesti tiedeyhteisön ulko- puolelta voi tulla moitteita tai suo- ranaisia syytöksiä paitsi ”väärästä”
tutkimusaiheesta, myös jonkin il- miön suosimisesta tai kuvaamises- ta väärässä valossa, usein tutkitta- vien eduksi.
Monessa kirjan artikkelissa pohditaan sitä, miten saada tut- kittavien ääni kuulumaan jon- kun muun, usein viranomaisten, luomien aineistojen pohjalta teh- dyssä tutkimuksessa. Kirjoittajat muistuttavat, että aineistojen tar- kastelussa on ensimmäiseksi otet- tava huomioon se, kuka aineistot on luonut, millaisessa tilanteessa ja mitä varten. Useimmissa artik- keleissa korostetaan aineistotrian- gulaation merkitystä. Erilaiset ja eri lähteistä saadut aineistot täydentä- vät, vahvistavat ja kiistävät toisiaan, avaavat uusia näkökulmia ja tuovat uusia ääniä tutkimukseen. Mennei- syyden ilmiöitä tulkittaessa on pi- dettävä mielessä myös anakronis- min vaara. Vaikka jossain määrin on mahdollista ymmärtää ihmis-
toimintaa intuitiivisesti, on varot- tava liittämästä ilmiöihin nykypäi- vän nimilappuja.
On tärkeää tuoda arkojakin asioita esille, sillä jos hankalat ai- healueet jätetään tutkimatta, ku- vamme maailmasta vääristyy. Esi- merkiksi Kaisa Vehkalahti pohtii, että jos lapsuudentutkimuksessa sivuutettaisiin lastensuojelun sa- lassa pidettävä tai ristiriitaisia tun- teita herättävä aineisto, kuva entis- ajan lapsuudesta näyttäytyisi eh- kä pelkästään iloisina, onnellisina ja harmittomina kertomuksina hy- vin toimeentulevien keskiluokan lasten elämästä.
Salattu, hävetty, vaiettu on hyö- dyllinen kirja jokaiselle, joka tekee tai aikoo tehdä tutkimusta, olipa ai- he erikoisen hankala tai ei. Aineis- tojen pohtiminen ja eettiset kysy- mykset ovat tärkeitä jokaisessa tut- kimushankkeessa.
Kirjoittaja on filosofian lisensiaatti ja tietokirjailija.
Elävä porotalouden kuvaus Kemin-Sompion paliskunnasta
Mattias Tolvanen Timo Helle: Porovuosi, Tutkija pororenkinä Sompiossa.
Maahenki 2015.
Porotalous elää nykyaikaa, mut- ta porot eivät ole muuttuneet mi- tenkään, ne laiduntavat puolivillei- nä Sompion metsissä ja soilla. Vaa- timet vasovat toukokuun alussa ja vasojen merkintä aloitetaan juhan- nukselta. Vasat varttuvat kesälaitu- milla, kesästä syksyyn porot syövät
vihantaa ravintoa ja sieniä. Syys- kuussa alkaa porojen kiima-aika eli rykimä, jolloin hirvaat vahti- vat omia haaremeitaan. Kaikki po- rot kootaan syyskuun lopulta alka- en poroerotuksiin, joissa erotellaan elo- ja teurasporot. Porovuoden sa- to on valmis korjattavaksi.
Metsäntutkimuslaitoksen poro- tutkija, filosofian tohtori Timo Hel- le jäi ennen eläköitymistään puo- leksi vuodeksi vuorotteluvapaalle ja pestautui pororengiksi Kemin- Sompion paliskuntaan syksyn 2009 ja seuraavan talven ajaksi. Porojen käyttäytymisen ja ekologian tutki- ja jalkautui ”oikeisiin” töihin, joissa tuttu mies otettiin ennakkoluulot- tomasti vastaan. Aika pororenkinä oli tutkijalle tärkeä. Kaiken poro- tutkimuksessa saadun tietämyk- sen ympärille kertyi paljon koke- neilta poromiehiltä kuultua ja po- rorengin työssä kokemuksen kaut- ta opittua uutta tietoa.
Helteen lähestymistapa on mo- nitieteellinen eläytyminen porota- louteen, jossa poro ja poronhoi- to ovat keskiössä, mutta aiheeseen liittyvät myös koko seutukunnan elämä ja talous, poroista elanton- sa saavien perheiden ja yhteisöjen asiat. Myös poronhoidon historia ja työtapojen muutos viime vuo- sikymmeninä liittyvät saumatto- masti samaan kertomukseen. Po- ronhoito ei olekaan tavallinen am- matti, sillä siihen vaikuttaa koko- nainen kulttuuriperinne.
Suomen suurin paliskunta
Kemin-Sompion paliskunta on Suo- men suurin, sen 5 500 neliökilomet- rin alueella on noin 12 000 poroa.
Parhaimpina vuosina se on tuotta- nut lähes 10 prosenttia poronlihasta.
Ennen porotalouden kehitty- mistä Sompion kylät harjoittivat
T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 5 / 2 0 1 5 63 villipeurojen yhteispyyntiä Saari-
selän tunturialueella, seuraavissa sukupolvissa peuranmetsästäjis- tä kehittyi vähitellen poromiehiä.
Samuli Paulaharjun kirja Sompio (WSOY 1939) dokumentoi Kemin- kylän ja Sompion peuranpyynnin perinnettä.
Vielä runsaat sata vuotta sitten Kemin-Sompion alueella eli lomit- tain kaksi erilaista poronhoidon pe- rinnettä: lännestä tullut koutokei- nolais-enontekiöläinen porosaa- melainen ja paikallinen kehittyvä sompiolainen perinne. Myöhem- min poronhoito on yhtenäistynyt, mihin ovat vaikuttaneet myös po- rokylien välillä avioliittojen kautta solmitut sukulaisuussuhteet.
Virallisesti paliskunnan historia alkaa vuodesta 1898, jolloin Keisa- rillinen senaatti perusti aluksi Ke- minkylän paliskunnan, joka tun- nettiin myöhemmin Keminkylän- Sompion paliskuntana, mutta nimi lyhennettiin pian Kemin-Som- pioksi. Paliskunta sijaitsee Savu- kosken kunnassa, Värriön kylän koillispuolella ja ulottuu valtakun- nan rajaan asti.
Poromiehen työ on muuttu- nut paljon aivan viimeisten vuo- sikymmenten aikana. Poromiehet ottivat moottorikelkat käyttöönsä 1960-luvulla ja nykyisin maastos- sa liikkumista helpottavat mönki- jät. 1990-luvun puolivälissä mön- kijöillä ajavien ja erotukseen poroja kokoavien ettomiesten avuksi alet- tiin kokeilla helikoptereita.
Yhteyden pitämiseen käytetään kaikkia langattoman viestinnän keinoja, esimerkiksi erotusten al- kamisesta ilmoitetaan matkapuhe- limen tekstiviesteillä. Kemin-Som- pion paliskunnassa on lähes 150 poronomistajaa, varsinaiseen po- ronhoitotyöhön heistä osallistuu
50, mutta erotuksiin ja vasanleik- koon tulevat kaikki mahdollisuuk- siensa mukaan.
Työtapojen muutos on aikais- tanut porojen teurastamisen loka–
marraskuulle, kun moottorikelk- ka-aikaan erotuksiin päästiin vasta tammi–helmikuussa. Samalla saa- daan säästettyä myös porojen talvi- sia jäkälälaitumia, sillä erotuksissa poroista suuri osa menee teuraiksi.
Ajoporoja ei enää käytetä, mut- ta poromiehen työssä on edelleen omat rasituksensa. Yleisesti tiede- tään, että ”jos kelkkamiehellä ei oo aamulla joku paikka kipiä, se on kuollu”. Kaikista uudistuksista huolimatta poron käyttäytyminen ei ole muuttunut mitenkään, joten edelleen tarvitaan perinteisiä poro- miestaitoja. Nykyaikana poronhoi- totöitä tekevät myös naiset.
Kesän vasanleikko, syksyn rykimä ja loppuvuoden erotukset
Kun vasat ovat syntyneet vapun jälkeen, mönkijöillä ajavat haku- miehet tuovat hajallaan metsälai- tumilla kulkevat porot merkintä- aitaan, jotta vasat saadaan merkit- tyä omistajiensa korvamerkeillä.
Merkintä tehdään yöllä, ja yhden yön urakka on noin 350 vasaa. Pa- ri viikkoa kestävän vasanleikon ai- kana 3 500 vasaa saadaan merkit- tyä yhdessä merkintäaidassa. Kor- vamerkin leikkaamiseen vasa ei reagoi mitenkään.
Helle selostaa elävästi vasanlei- kon alkua:
Yön urakka alkaa laputuksella – yön, koska on viileämpää ja vasat jaksavat seurata paremmin emiään. Merkitys- aidan kirnussa jokainen vasa saa kau- laansa numerolapun, minkä jälkeen porot päästetään omaan rauhaansa parin hehtaarin laajuiseen seisotusai- taan. Alussa, kun vasat etsivät emiään ja emät vasojaan, roukuminen on kor-
via huumaavaa. Äänissä on yksilöllisiä eroja, jotka porot erottavat ihmiskor- valle käsittämättömällä tavalla satojen muiden roukujien joukosta.
Vielä 1970-luvulla lapset ja nai- set olivat miesten mielestä vasanlei- kossa vain tiellä, mutta jo 1980-lu- vulta alkaen käsitykset ovat muut- tuneet monissa kylissä. Nyt vasan kiinni pitäminen opetetaan jo pari- vuotiaille lapsille ja seitsemän–kah- deksanvuotiaat ovat vasojen siep- paamisessa täysin ammattilaisia.
Vasanleikosta porot siirretään kesälaitumille, joilla eri kylien po- rot sekoittuvat keskenään. Syksyl- lä hirvaat muodostavat haareminsa ja saattavat seuraavan kevään vasat alulle. Vaatimen kiima kestää vain vuorokauden kerrallaan.
Pian loppusyksyllä poroja ale- taan taas koota yhteen poroero- tuksia varten. Erotus tapahtuu ero- tusaidan pyöreässä kirnussa, johon ajetaan kerralla noin sata poroa.
Pienessä kirnussa porot voidaan ottaa kiinni käsin sarvista tarttu- malla, mutta vielä tarvitaan suo- punkimiehiäkin voimakkaiden hirvaiden kiinniotossa. Kirnun ai- dan veräjistä toisen kautta kulkevat teuraiksi valitut porot, toisen kaut- ta eloporoiksi valitut pääsevät tal- vilaitumille.
Noin 40 prosenttia porois- ta erotellaan teuraiksi, joiden li- hojen myynnistä paliskunnat ovat neuvotelleet jo ajoissa ennen teu- rastuskautta. Varmimmin teuraik- si joutuvat pailakat eli vuotta aikai- semmin kuohitut hirvaat, suuri osa vasoista ja myös vaatimet, joita ikä alkaa painaa. Poromiehet tarkista- vat poron iän etu- ja poskihampai- den kuluneisuudesta.
Poroja ei enää teurasteta erotus- paikalla, vaan se on ulkoistettu liha- hygieniasyistä teurastamoiden hoi-
64 T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 5 / 2 0 1 5
dettavaksi. Erotuksessa takaisin lai- tumille päästettävät eloporot saavat eläinlääkäriltä loistorjuntapiikin, joka tehoaa kurmun ja poronne- näsaivartajan toukkiin sekä tappaa myös pötsin loiset. Rokotus on uu- sittava joka vuosi.
Pororengin töissä
Porojen tutkiminen oli vienyt Hel- teen jo monta kertaa aikaisemmin- kin porokämpille, joten hän solahti kämppäelämään vaivattomasti, nyt vain paljon pitemmäksi aikaa, pie- nin keskeytyksin syyskuun lopulta maaliskuun loppuun. Jo pororen- giksi pestautuessaan hän oli luvan- nut viihtyä kaikissa hommissa, jois- sa häntä tarvitaan.
Helle tarttuu hyvin innos- tuneesti kaikenlaisiin poronhoi- toa ja alueen kulttuuria koskeviin asioi hin, jopa kolme miespolvea sitten tapahtuneisiin poromiesten sattumuksiin. Hän on kiinnostunut myös poronhoidon historiasta sekä poromiesten ja heidän perheidensä elämästä. Myös porolaidunten pai- kannimistö on kiinnostavaa, sil- lä useimmat vanhan eräkulttuu- rin aikaiset nimet perustuvat jo 1800-luvulla sammuneeseen ke- minsaameen. Monipuolinen aihe on hyvän kertojan aarreaitta.
Porotalous ei ole vain ammatti ja elinkeino, se on pakostakin myös elämäntapa, joka omaksutaan jo lapsuudesta lähtien. Nykyajan po- romiehillä on tavallisesti toinen- kin ammatti, jota voi harjoittaa ai- na kun poronhoidossa suurimmat kiireet hellittävät.
Porokämpillä asuminen on vie- lä nykyaikanakin välttämätöntä.
Välimatkat ovat pitkiä, ja poro- miehet siirtyvät tehtävän mukaan varattuun majoituspaikkaan, joka on kohtuullisella etäisyydellä työ-
maasta. Kämpällä asutaan ahtaasti isolla miesporukalla, mutta poron- taljoilla ei enää nukuta vaan poro- miehen oma patjakäärö kulkee mu- kana mönkijän kyydissä kämpältä toiselle.
Helle kuvaa kämppäelämän päi- vittäisiä toimia tarkasti. Koko elä- mä keskittyy töiden ajaksi käm- pän työyhteisöön, ja vain tärkeim- mät uutiset maailmalta kuullaan aamulla ennen töiden alkamista.
Työpäivät ovat pitkiä, mutta luke- miseen ja puhdetöihinkin voi jää- dä aikaa. Kaiken muun ohessa Hel- le ehtii selostaa tarkat ohjeet jo- pa kenkäheinien valmistamises- ta. Karvakenkiä ja kenkäheiniäkin tarvitaan, kun pakkasta alkaa olla enemmän kuin -15 astetta. Ken- käheiniä tosin käyttävät enää vain harvat.
Porokämpän tärkein henkilö on kokki, jonka ei tarvitse vaivata päätään laatimalla uusia ruokalis- toja. Sama menu on ollut tarjolla jo useita vuosikymmeniä: aamulla tarjotaan aamukahvin jälkeen po- ronkäristystä ja töiden jälkeen illal- la porokeittoa, ja vielä kahvit pääl- le. Kokki itse syö viimeiseksi – ta- pa varmistaa sen, että hän valmis- taa ruokaa aina tarpeeksi.
Porotutkijoilla on vielä selvitettävää Porotalous perustuu parhaimmil- laan hyvin lyhyeen ravintoketjuun:
poro syö poronjäkälää talvella se- kä ruohoja, lehtiä ja tatteja kesäl- lä. Poronkasvattaja syö poronlihaa ja myy sitä elääkseen. Porosta käy- tetään edelleenkin tarkasti hyväksi kaikki muutkin osat.
Sekä porot että porotalous ovat monella tavalla suoraan riippu- vaisia luonnosta, siksi biotieteiden alueella porotutkimuksessa yhdis- tyvät poron käyttäytymisen ja eko-
logian tutkimus, laidunten kasvilli- suuden, jäkälien sekä poron fysiolo- gian ja loisten tutkimus. Porot elävät luonnossa ja ovat myös sen armoil- la. Vaikka laitumilla riittäisikin ruo- kaa, elinkeinoa saattaa haitata niin- kin pieni eläin kuin sääski, joka räk- käaikana kiusaa porot pahimmil- laan jopa anemian partaalle.
Varsinkin suurpetojen aiheut- tamat tappiot ja talvilaitumien po- ronjäkälien väheneminen ovat ky- symyksiä, joihin vaikuttavia teki- jöitä Helle pohtii perusteellises- ti. Porotalouden, metsätalouden ja myös luonnonsuojelun näkökoh- dat on huomioitava, mutta mitkä tekijät ovat todellisuudessa vaikut- tamassa? Monimutkaiset asiat ei- vät ole yksiselitteisiä, tarvitaan li- sää tutkimusta ja keskustelua. Pa- rin viimeisen vuosikymmenen ai- kana on ollut huonoja vasavuosia, samaan aikaan myös petovahingot ovat lisääntyneet. Syy vasojen mää- rän vähenemiseen on vielä epäsel- vä, mutta sama ilmiö on havaittu myös Pohjois-Amerikan ja Euraa- sian villipeurakannoissa.
Myös paliskunnan alueelle suunniteltu Soklin fosforikaivos nähdään uutena uhkana porota- lou delle. Laidunalueiden menetyk- sen lisäksi ympäristön tila huoles- tuttaa, sillä poronlihan hyvä maine puhtaan luonnon tuotteena on tär- keä markkinoinnin kannalta.
Petokysymykset ovat Helteel- le tuttuja jo 1990-luvun jälkipuo- lelta Suomen luonnonsuojelulii- ton puheenjohtajuuden ajoilta. Sil- loin hän istui maa- ja metsätalous- ministeriön suurpetotyöryhmässä, jossa oli myös useita poromiesten edustajia. Työryhmä muun muas- sa esitti yksimielisesti, että suden- pyynti saa jatkua poronhoitoalu- eella entiseen tapaan.
T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 5 / 2 0 1 5 65 Pedot verottavat paliskunnan
poroja, minkä lisäksi myös raato- jen etsiminen ja petojen jahti li- säävät paliskunnan kustannuksia ja vähentävät poronlihasta saata- via tuloja. Tilastojen mukaan suur- pedot tappoivat Kemin-Sompiossa poronhoitovuonna 2009–10 yh- teensä 325 poroa, niistä susi tappoi 162, ahma 73, ilves 67 ja karhu 23 poroa. Kaikkia raatoja ei koskaan löydetä, joten todelliset lukumää- rät ovat vielä suurempia.
Porojen talvilaidunten poron- jäkäläkasvustot ovat vähentyneet, mutta onko syynä vain liian suu- ri porojen määrä? Jäkälikköjen vä- henemiseen vaikuttavat myös met- sänhoidon toimenpiteet, sillä met- säpuiden kasvaessa valoisuus vä- henee ja seinäsammal alkaa vallata tilaa poronjäkälältä. Kun poron- jäkälä loppuu laitumilta tai sitä on vaikea kaivaa syvän lumen al- ta, porot alkavat syödä puiden ok- silla kasvavaa luppoa. Hyvin lumi- sina talvina puissa roikkuvaa lup- poa onkin nyhdettävissä yhä ylem- pää oksilta.
Elämälle maistuva kirja
Helle on kirjoittanut hyvin laajas- ti Metsä-Lapin porotalouden ti- lasta ja perinteiden muutoksesta.
Hän on tutkinut lähes koko työ- uransa ajan metsäpeuroja ja poro- ja, joista hän kertoo myös ensim- mäisessä kirjassaan Peuran ja po- ron jäljillä (Kirjayhtymä 1982).
Hän työskenteli ensin Oulun yli- opiston Oulangan biologisella ase- malla Kuusamossa, myöhemmin Pohjois-Suomen tutkimuslaitok- sessa ja Metsäntutkimuslaitokses- sa Rovaniemellä. Sodankylän As- kassa asuva Helle toimi Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjoh- tajana vuosina 1995–2000.
Pitkä tutkijanura ei ole jäykistä- nyt Helteen kirjallista lahjakkuutta, päinvastoin, hänen vauhdikas teks- tinsä on hyvin mukaansatempaa- vaa. Porovuosi on oikealle elämäl- le maistuva kirja. Helle selostaa po- romiesten työn etenemistä tarkasti, niin että porotaloutta tuntematon- kin kokee olevansa tilanteissa mu- kana. Lisäksi hän on täydentänyt dokumenttinsa suurella määräl- lä ilmeikkäitä valokuvia. Kamera on pysynyt miehen kädessä myös nopeissa tilanteissa, valokuvat ovat yhtä eloisia kuin kertomuskin.
Helteen teksti vilisee poronhoi- don erikoissanastoa, mutta ilman oikeita sanoja ei kertomuskaan olisi aito. Kirjan lopussa on lukijan apu- na kahden aukeaman sanasto, jos- sa selostetaan poronhoidon sano- jen merkitykset.
Helle mainitsee esikuvakseen saamelaiskulttuurin tutkijan Toi- vo Immanuel Itkosen, jonka vuon- na 1948 julkaisemat poronhoidon kuvaukset olivat erityisen yksi- tyiskohtaisia. Helle kirjoittaa kuin suurten Lapin kuvaajien innoit- tamana, ja lukija voi vain nauttia kertomuksesta. Porovuosi kiinnos- taa myös poronhoitoalueen ulko- puolella.
Kirjoittaja on biologi ja tiedetoimit- taja.
Lastenkirja ja sen tutkimus ajan hermolla
Päivi Heikkilä-Halttunen Marleena Mustola (toim.):
Lastenkirja. Nyt. SKS 2014.
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden tutkimus on vahvistanut asemiaan vuosituhannen taitteesta lähtien.
Useampia väitöskirjoja on tekeillä yliopistoissa eri puolilla Suomea ja tieteellisiin julkaisuihin tarjotaan entistä enemmän artikkeleita las- tenkirjallisuudesta. Tutkimusalue ei kuitenkaan ole vielä vakiinnut- tanut asemaansa ylipistoissa, sik- si säännöllisesti toteutettavia opin- tokokonaisuuksia on vähänlaisesti.
Ensimmäinen lastenkirjallisuuden professuuri on todennäköises- ti vielä kauan vain huimapäinen visio, mutta enää opiskelijat eivät juurikaan joudu vaihtamaan aihet- ta ”johonkin tolkullisempaan” tut- kimuskohteeseen. Varsinkin kult- tuurintutkimuksen laaja kiinnos- tus erilaisiin ilmiöihin on joudut- tanut akateemisen kentän yleistä suopeutta lasten- ja nuortenkirjal- lisuudentutkimusta kohtaan.
Marleena Mustolan toimittama Lastenkirja. Nyt -artikkelikokoel- ma tuleekin totiseen tarpeeseen.
Anglosaksista lasten- ja nuorten- kirjallisuuden tutkimusta on il- mestynyt paljon 20 viime vuoden aikana, siksikin on enemmän kuin paikallaan, että nyt saadaan tutki- musaluettaan rakentavasti pole- misoivien tutkijoiden – mm. John Stephensin, Kenneth Kiddin, Jac- queline Rosen, Peter Huntin ja Per- ry Nodelmanin – keskeisiin teok- siin pohjaavia ja niiden kanssa vir- keää vuoropuhelua käyviä tutki- musartikkeleita, joissa tutkijoiden
