AIKUISKASVATUS 3/2002
229
Kirja on yksi laajimmista ja monipuolisimmista verkko- pohjaisia oppimisympäristöjä käsittelevistä suomenkielisistä teoksista. Lähtökohtana kirjan kirjoittamiselle on verkko- pohjaisten oppimisympäristö- jen suosion räjähdysmäinen kasvu. Luottamus viestintätek- nologiaan on nykyään erittäin korkealla tasolla aikuiskoulu- tuksessa, ja verkon uskotaan syrjäyttävän huomattavassa määrin perinteisiä koulutus- ratkaisuja. Kirjan tavoitteena on tarkastella teoreettisten pohdintojen ja empiiristen esimerkkien avulla verkkotek- nologian merkitystä ja mah- dollisuuksia aikuiskoulutuk- sessa ja oppimisessa. Ennen kaikkea kirjassa pyritään kriit- tisyyteen. Teknologista muu- tosta ei lupaavista mahdolli- suuksista huolimatta hyväksytä aikuiskoulutukseen itsestään- selvyytenä, vaan kirjoittajat haluavat tuoda esiin myös verkkoteknologian ongelmia ja rajoituksia.
Kirjan 12 artikkelia perustuvat viime aikojen uu- simpiin tutkimuksiin ja käy- tännön kokemuksiin, ja ne ovat aikuiskoulutuksen ja verkko-opetuksen asiantunti- joiden kirjoittamia. Artikke- leissa lähestytään verkko-op-
Verkkoteknologian haasteita ja mahdollisuuksia aikuisopiskelussa
Sallila, P. & Kalli, P.
(toim.) (2001) Verkot ja teknologia aikuisopis- kelun tukena. Aikuis- kasvatuksen 42. vuosi- kirja. Kansanvalistus- seura ja Aikuiskasva- tuksen Tutkimusseura.
pimista monista eri lähtökoh- dista.
Verkkopohjaisten
oppimisympäristöjen haastei- den ja mahdollisuuksien kar- toittaminen on yksi kirjan keskeisistä teemoista. Hakka- raisen mukaan verkkopohjais- ten oppimisympäristöjen suurimpana ongelmana on nykyisin yhteisöllisyyden ja vuorovaikutuksellisuuden puute. Materiaalia siirretään verkkoon vanhan, tiedonsiir- toon perustuvan oppimiskä- sityksen mukaisesti. Hakkarai- sen vastaus yhteisöllisempään oppimiseen on tutkivan verkko-oppimisen malli, joka tähtää tiedonsiirron sijasta oppimiskulttuurin muutok- seen. Teoreettisen mallin luomisen ohella voidaan kar- toittaa myös verkkopohjais- ten oppimisympäristöjen kes- keisiä piirteitä. Mannisen mukaan verkko tarjoaa ai- kuisopiskelijalle monia mah- dollisuuksia, kuten opiskeli- jan elämäntilanteen ja koke- muksen sekä asiantuntemuk- sen joustavan hyödyntämisen.
Verkkopohjaisten oppimisrat- kaisuiden potentiaalista huo- limatta harvalla on kuitenkaan tarvittavaa osaamista tai mah- dollisuuksia oppimisympäris- töjen maksimaaliseen hyö- dyntämiseen. Nevgin & Tir- rin mukaan verkko-opiskelua on rajoittanut niin opiskeli- joiden tekniset, taloudelliset kuin opiskeltavaan aiheeseen liittyvät lähtökohdat. Vaike- uksia voidaan kuitenkin aina- kin osittain ennaltaehkäistä opintojen suunnitteluvai- heessa huolellisella lähtötaso-
kartoituksella ja heterogeeni- sen opiskelijaryhmän valinnal- la.
Oppimisen ohjauksen kriteereiden määrittäminen on toinen kirjan kantavista teemoista. Kiviniemen mu- kaan verkko-opiskelu on pe- rusluonteeltaan itsenäistä, mutta opiskelun onnistumi- nen vaatii tehokkaan, auto- nomisuutta tukevan ohjausjär- jestelmän. Keskeisimpiä teki- jöitä ohjausjärjestelmässä ovat verkkomateriaalit, oppimis- tehtävät, yhteisöllinen oppi- minen ja tutorointi. Koivisto
& Ilomäki syventävät oppimi- sen ohjausanalyysiä arvioimal- la ammatillisten oppilaitosten opettajien verkko-opetustek- nologian käyttöön liittyviä kykyjä. Teknologian käyttö on luonnollisesti lisääntynyt ja kehittynytkin opettajien kes- kuudessa, mutta käytön li- sääntyminen on ollut melko hidasta. Keskeisin syy hitau- teen on ollut teknologian käytön opastus, joka on kes- kittynyt lähes yksinomaan tekniseen tukeen pedagogis- ten näkökohtien sijasta.
Kolmantena kirjan pää- teemana on yhteisöllisyyden toteutuminen verkko-opiske- lussa. Lehdon & Tervan tutki- mustulosten mukaan yhteisöl- lisyys on verkko-opiskelussa juuri nyt hyvin matalaa tai se puuttuu kokonaan. Tulevai- suus näyttää kuitenkin parem- malta. Argumentointinsa tu- kena Lehto & Terva käyttävät viestintäalan opiskelijoita, joiden keskuudessa verkko- opiskelun yhteisöllisyys to-
230
AIKUISKASVATUS 3/2002 teutuu jo nyt lähes ideaalisellatavalla. Lehto & Terva uskovat myös muiden opiskelijaryh- mien saavuttavan vähitellen viestintäopiskelijoiden kaltai- sia tuloksia. Marttunen & Lau- rinen tutkivat tarkemmin yh- teisöllisen ajattelun kehitty- mistä verkko-opiskelussa ver- taamalla sähköpostitse käytä- vää pienryhmäkeskustelua vas- taavaan suulliseen keskuste- luun. Hieman yllättäen yhtei- söllisyys näyttää toteutuvan sähköpostikeskustelussa sel- keämmin kuin suullisessa kes- kustelussa. Keskeiseksi tulosta selittäväksi tekijäksi Marttu- nen & Laurinen nostavat säh- köpostin demokraattisuuden.
Sähköpostikeskustelussa opis- kelija joutuu suullista keskus- telua helpommin kohtaamaan ristiriitatilanteet, eikä sähkö- postin välityksellä ole helppoa dominoida keskustelua. Verk- ko-opiskelun yhteisöllisyyden toteutumiseen voidaan suh- tautua vieläkin luottavaisem- min. Mäyrän mukaan verkko- opiskelu hajauttaa vielä nyky- äänkin voimissaan olevan opettajasidonnaisen ja so- peuttavan opetuskulttuurin vuorovaikutteiseksi, tietoa tuottavaksi oppimiskulttuu- riksi.
Neljäntenä kirjan pää- teemana on verkko-oppimi- sen soveltaminen spesifeihin toimintaympäristöihin. Marti- kainen & Florath katsovat verkkopalveluiden kehittymi- sen kohottaneen uudelleen YLE:n merkitystä oppimisen tukijana. Erityisen suuri rooli YLE:llä on verkko-oppimisen tasa-arvoisuuden edistämises- sä, sillä YLE voi toiminnallaan huolehtia opetustarjonnan edullisuudesta, saatavuudesta ja helppokäyttöisyydestä sekä ammatillisen ja yleissivistävän
opetuksen järjestämisestä. Va- paassa sivistystyössä siirtymi- nen verkkoteknologiaan ei Sarjan mukaan ole tapahtunut yhtä luontevasti kuin YLE:ssä.
Suomessa vapaan sivistystyön vieminen nettiin on toteutu- nut hyvin hitaasti ja pienillä resursseilla. Myös yliopistoilla on ollut ongelmia. Pohjosen arvion mukaan yliopistojen verkkopohjaisiin oppimisym- päristöihin liittyvä kehitystyö ei ole ollut strategista, vaan ainoastaan yksittäisten projek- tien varassa. Todellisen verk- ko-oppimiskulttuurin luomi- nen edellyttääkin syvällistä yliopistojen rakenteiden ja normien uudelleenmuokkaus- ta.
Kirjan viides ja kenties merkittävin teema on kriitti- syys, joka toteutuu ansiok- kaasti kirjan kaikissa artikke- leissa. Erityisesti Suorannan &
Tomperin kirjan lopussa esit- tämä pohdinta herättää paljon kysymyksiä. Suorannan &
Tomperin artikkelissa verkko- teknologiaa ei tarkastella enää oppimisen tai opettamisen sujuvuuden, vaan yhteiskun- nan näkökulmasta. Vastin- pareina ovat aikuiskasvatus ja teknokapitalismi. Suorannan
& Tomperin keskeisimpänä argumenttina on, että aikuis- kasvatus ei saa tuottaa yhteis- kunnan valtanormina olevaan teknologian ihannointiin so- peutuvia osaajia, vaan kriitti- siä, sääntöjä ja käytäntöjä uu- distavia aktivisteja.
Kirja onnistuu
vastaamaan hyvin sille asetet- tuihin tavoitteisiin. Lukijalle jää selkeä ja kattava kuva verk- ko-oppimisen nykytilasta ja tulevaisuuden kehitysnäky- mistä. Myös kriittisyysnäkö- kulma toteutuu kirjassa niin
vahvasti, että sekä verkko- oppimisen puolestapuhujat että vastustajat joutuvat välit- tömän lukukokemuksen jäl- keen pohtimaan verkko- teknologian oikeutusta ai- kuiskoulutuksessa.
Verkko-oppimisen vastustajat saavat kirjasta pal- jon tarttumapinta-alaa. Lähes kaikkien kirjoittajien mukaan verkkopohjaisten oppimisym- päristöjen kehittäminen on pedagogisesta näkökulmasta tarkasteltuna vielä lähes lasten kengissä. Monilla käyttäjäryh- millä on myös vaikeuksia op- pimisympäristöjen teknisessä hallinnassa, vaikka juuri tek- niseen tukeen on panostettu huomattavasti pedagogista ohjausta enemmän. Kaikilla opiskelijaryhmillä ei myös- kään ole taloudellisia mahdol- lisuuksia osallistua verkko- opetukseen. Lisäksi verkko- opetusteknologian pelätään vääristävän ihmisen ja koneen välistä suhdetta inhimillistä- mällä tietokonetta ja kone- maistamalla opiskelijaa.
Kokonaisuutena kirja edustaa kuitenkin verkko- myönteistä näkökulmaa. Vaik- ka kirjoittajat myöntävät verk- kopohjaisissa oppimisympä- ristöissä olevan vielä suuria puutteita, tulevaisuuteen suhtaudutaan valoisasti. Tästä osoituksena ovat onnistuneet yksittäiset opetus- ja oppi- misesimerkit. Ratkaisevinta näiden esimerkkien laajem- malle leviämisen kannalta on, kyetäänkö verkkopohjaisten oppimisympäristöjen teknis- ten ominaisuuksien ihannoi- misesta siirtymään jatkossa in- himillisen vuorovaikutuksen ja yhteisöllisyyden korostami- seen. Ville Pietiläinen
K I R J A - A R V I O I T A
