SotePeda 24/7
Monitoimijuus kehittämisyhteisöissä
Jaana-Maija Koivisto HAMK, Marianne Laurila Muova, , Virpi Maijala SeAMK, Sanna Nieminen Humak, Kati Ojala LAMK, Pia Tamminen HAMKTarja Tolonen LAMK
Monitoimijuus
• Monitoimijuudella tarkoitetaan julkisen, yksityisen, kolmannen sektorin sekä kansalaisten yhteistä toimintaa.
• Monitoimijuuden lähikäsite on monialainen yhteistyö.
• Monitoimijuuden erottaa monialaisuudesta se, että edustettuina on ammattialojen lisäksi kolmas sektori ja kansalaiset.
Kehittämisyhteisö
• Kehittämisyhteisöllä tarkoitetaan sellaista yhteistoimintaa, jonka tuloksena syntyy jotakin uutta.
• Kehittämisyhteisön toiminnalla on yhteinen päämäärä, johon sen jäsenet pyrkivät omien tavoitteidensa kautta.
• Kehittämisyhteisö koostuu erilaisista toimijoista, jotka tiedostavat olevansa osa kehittämisyhteisöä.
• Kehittämisyhteisö toimii tietyn ajan, jonka aikana sillä voi olla yksi tai useampia tehtäviä.
Monitoimijainen kehittämisyhteisö
• Monitoimijainen kehittämisyhteisö tarkoittaa julkisen, yksityisen,
kolmannen sektorin ja kansalaisten tuottamaa yhteistoimintaa, jonka tuloksena syntyy jotain uutta.
• Monitoimijuudella kehittämisyhteisöissä tarkoitetaan työskentelyä, jossa kaikkien osapuolten tieto, valta ja osallisuus toteutuvat
tasavertaisina.
• Monitoimijainen kehittämisyhteisö pyrkii hyödyntämään
toiminnassaan digitaalisuutta. Monitoimijainen kehittämisyhteisö
käsittelee toimintoja ja prosesseja, ei yksittäisten asiakkaiden asioita.
Kirjallisuus
• Nieminen, S., Maijala, V., Laurila, M., Ojala, K., Tamminen, P., Tolonen T. & Koivisto, J-M. Sanoitetaan monitoimijuutta – moniammatillisuus, monialaisuus ja monitoimijuus toimialojen diskurssien pyörteessä.
Blogi 17.4.2019. SotePeda
24/7. http://sotepeda247.fi/2019/04/17/sanoitetaan-
monitoimijuutta-moniammatillisuus-monialaisuus-ja-monitoimijuus- toimialojen-diskurssien-pyorteessa/
• Nieminen, S. & Holmroos, M. Rohkeutta yhdessä tekemiseen – johda avoimuutta ja innostusta. Blogi 3.5.2019. SotePeda
24/7. http://sotepeda247.fi/2019/05/03/rohkeutta-yhdessa-
SotePeda 24/7
• Rahoittaja: Opetus- ja kulttuuriministeriö
• Mukana 24 korkeakoulua ja laaja sote-alan yhteistyöverkosto
• Käynnissä 2018-2020
• Koordinaattori: Laurea- ammattikorkeakoulu