MONIAMMATILLISEN TYÖRYHMÄN TOIMINNAN KE- HITTÄMINEN – Moniammatillisuutta oppimassa
Integroiva kirjallisuuskatsaus
Jaana Korhonen Pro gradu - tutkielma Terveyshallintotiede Itä-Suomen yliopisto
Sosiaali- ja terveysjohtamisen lai- tos
Huhtikuu 2019
Tiivistelmä
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, terveyshallintotiede
KORHONEN, JAANA: MONIAMMATILLISEN TYÖRYHMÄN TOIMINNAN KE- HITTÄMINEN -Moniammatillisuutta oppimassa
Pro gradu -tutkielma, 74 sivua, 3 liitettä (18 sivua)
Tutkielman ohjaajat: Professori, YTT Vuokko Niiranen, YTM Joakim Zitting
Huhtikuu 2019_________________________________________________________
Avainsanat: moniammatillisuus, asiantuntijuus, rajapinta, yhteistyö, oppiminen
Tässä pro gradu – tutkielmassa tarkasteltiin moniammatillisen työryhmän toiminnan ke- hittämistä oppimisen näkökulmasta. Sosiaali- ja terveydenhuollon muuttuvat toimin- taympäristöt edellyttävät uusia tapoja tehdä työtä ja moniammatillisuus nähdään yhtenä keskeisenä keinona ratkaista näitä muutoksista aiheutuneita ongelmia. Tutkielmassa ha- ettiin vastausta kahteen tutkimuskysymykseen: Miten moniammatillisen työryhmän raja- pinnoilla tapahtuvaa toimintaa kuvataan aikaisemmissa sosiaali- ja terveydenhuollon tutkimuksissa ja Miten moniammatillisen työryhmän toiminnan kehittämistä kuvataan ai- kaisemmissa sosiaali- ja terveydenhuollon tutkimuksissa.
Tutkimus toteutettiin integroivana kirjallisuuskatsauksena, jonka aineisto hankittiin sys- temaattisella tiedonhaulla neljästä eri tietokannasta. Aineisto koostui 22 kansainvälisestä tutkimusartikkelista, joissa moniammatillisuus ja moniammatillisen toiminnan kehittämi- nen oppimisen näkökulmasta nousivat keskeisesti esille. Aineisto analysoitiin teoriaoh- jaavan sisällönanalyysin avulla. Analyysirunko muodostettiin aineistosta nousseiden kes- keisten teemojen ja tutkimuskysymysten ohjaamina.
Moniammatillisuus nähtiin keinona vastata sosiaali- ja terveydenhuollon haasteisiin sekä asiantuntijoiden tasavertaisena mahdollisuutena osallistua yhteiseen toimintaan. Mo- niammatillisen yhteistyön lähtökohtana oli rajapinnoilla tapahtuva kohtaaminen, joka edellytti kykyä ja halua toimia yli ammattien välisten rajojen. Kohtaamisen onnistumi- seen vaikuttivat toimijoiden asenteet ja eri ammattiroolien ymmärrys. Rajapinnoilla ta- pahtuva kohtaaminen joko mahdollisti tai esti moniammatillisen toiminnan kehittämisen yhdessä oppien. Eri ammatteja edustavien asiantuntijoiden oppimista yhdessä nimitettiin moniammatilliseksi oppimiseksi ja se oli viety tapahtuvaksi sosiaali- ja terveydenhuollon oppilaitoksiin, joissa opiskelijoita koulutettiin moniammatillisesti.
Opiskelijoille suunnatun moniammatillisen koulutuksen lisäksi vastaavaa koulutusta tu- lisi tarjota myös käytännön työelämässä toimiville asiantuntijoille, joiden moniammatil- lisen toiminnan todettiin olevan puutteellista. Tutkielman perusteella jatkotutkimusai- heeksi nousivat moniammatillisen toiminnan arviointi osaamisen ja vaikuttavuuden nä- kökulmasta sekä moniammatillisten työryhmien toiminnan kehittäminen suomalaisissa sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioissa.
Abstract
UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Social Sciences and Business Studies
Department of Health and Social Management, health management sciences
KORHONEN, JAANA: DEVELOPING THE OPERATION OF INTERDISCIPLI- NARY TEAM –Learning interdisciplinarity
Master's thesis, 74 pages, 3 appendices (18 pages) Thesis Supervisors: Professor, PhD Vuokko Niiranen
M. Soc.Sci. Joakim Zitting
April 2019_____________________________________________________
Keywords: interdisciplinarity, expertise, boundaries, collaboration, learning
This Master’s Thesis studied the developing of interdisciplinary working group through the perspective of learning. Social and Health Care’s changing operational environments require new work practices, and interdisciplinarity is seen as one vital tool to solve the problems caused by the changes. The study sought to answer two research questions: How are the operations happening in the boundaries of interdisciplinarity described in previ- ous Social and Health Care studies and How is the development of the operations of in- terdisciplinary working groups described in the previous Social and Health Care studies.
The study was conducted as an integrative literature review and the data was collected with systematic information retrieval from four different databases. Data consisted of 22 international research articles in which the interdisciplinarity and the developing of inter- disciplinary operations from the perspective of learning were central. The data was ana- lyzed with theory driven content analysis. Analysis framework was formed from the cen- tral themes arising from the data and guided by the research questions.
Interdisciplinarity was a way to answer Social and Health Care’s challenges and an equal opportunity for experts to participate in collaboration. Starting points for the interdisci- plinary collaboration were boundary encounters, which required ability and willingness to act over professional boundaries. Actors’ attitudes and understanding of different pro- fessions affected the participation in these encounters. Encounters at the boundaries either enabled or prevented the development of interdisciplinary operations together with learn- ing. The collaborative learning of experts representing different professions was called interprofessional education and it had been taken into the learning institutions of Social and Health Care, where students were educated interprofessionally.
In addition to the interprofessional education aimed for students, corresponding education should also be provided for experts in working life, whose interdisciplinary work has been found to be insufficient. Based on the study, the evaluation of interdisciplinary operations from the perspective of learning and effectiveness and the developing of interdisciplinary working groups in Finnish Social and Health Care institutions arose as further research subjects.
SISÄLTÖ
1 JOHDANTO ... 4
2 MONIAMMATILLISUUS ... 7
2.1 Moniammatillisuus käsitteenä ... 7
2.2 Asiantuntijat moniammatillisessa toiminnassa ... 12
2.3 Moniammatilliset rajapinnat ... 16
2.4 Toiminta moniammatillisessa työryhmässä ... 20
2.5 Moniammatillisista työryhmistä syntyvät verkostot ... 24
3 MONIAMMATILLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMINEN ... 27
3.1 Oppiva organisaatio ... 27
3.2 Oppiminen organisaatioiden välisessä toiminnassa ... 33
4 AINEISTO JA ANALYYSI ... 35
4.1 Tutkimusmenetelmä ... 35
4.2 Aineiston hankinta ... 38
4.3 Aineiston analyysi ... 44
5 TULOKSET ... 48
5.1 Moniammatillisuus ... 48
5.2 Kohtaaminen rajapinnoilla ... 50
5.3 Moniammatillisen työryhmän toiminnan kehittäminen ... 53
6 POHDINTA JA JOHTOPÄÄTÖKSET ... 60
6.1 Tutkimuksen luotettavuus ja eettisyys ... 60
6.2 Keskeiset tulokset ... 64
6.3 Johtopäätökset ... 67
7 LÄHTEET ... 70
KUVIOT
KUVIO 1. Moniammatillisen yhteistyön ulottuvuuksia (Isoherranen 2008, 35) ... 10
KUVIO 2. Rajapintojen eri ulottuvuudet (Hernes 2004) ... 17
KUVIO 3. Oppivan organisaation perusolemus (Senge 1994) ... 29
KUVIO 4. Ekspansiivinen oppimissykli ja oppimisteot (Engeström 2004, 61) ... 31
KUVIO 5. Käsitekartan avulla muodostetut hakusanat... 39
KUVIO 6. Käsitekartan avulla muodostettu analyysirunko ... 46
KUVIO 7. Integroivan kirjallisuuskatsauksen tarkistuslista (Torraco 2005, 365) ... 62
TAULUKOT TAULUKKO 1. Moniammatillisen työryhmän toiminnan tasot (Isoherranen 2012, Koskela 2013, Kuorilehto 2014, Mikkeli & Pakkasvirta 2007, Veijola 2004) ... 22
TAULUKKO 2. Hakutaulukko ... 41
TAULUKKO 3. Analyysirungon mukaisten teemojen sijoittuminen aineistoon ... 47
TAULUKKO 4. Keskeiset tulokset ... 64
LIITTEET
LIITE 1. Artikkelitaulukko
LIITE 2. Tutkimusten laadun arviointi, kvalitatiiviset tutkimukset LIITE 3. Tutkimusten laadun arviointi, kvantitatiiviset tutkimukset.
1 JOHDANTO
Sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioille on tyypillistä, että erilaisia eteen tulevia ongelmia lähdetään ratkaisemaan perustamalla työryhmiä. Tämän lisäksi totuttuna käy- täntönä on, että näihin työryhmiin valitaan osallistujia eri ammattiryhmistä. Tällä tavalla toimimalla ongelmille lähdetään hakemaan ratkaisua moniammatillisella yhteistyöllä, vaikka sitä ei siinä hetkessä, sillä nimellä, osattaisikaan kuvata. (Jones, Li, Zomorodi, Broadhurst & Weil 2018, 108.) Tällaisen suunnitellusti, tai hieman suunnittelemattomam- min, perustetun moniammatillisen työryhmän toiminta ja sen kehittäminen ovat asioita, joita lähden tässä tutkimuksessa tarkastelemaan lähemmin.
Tarve löytää uudenlaisia tapoja tehdä ja järjestellä työtä on noussut sosiaali- ja tervey- denhuollon muuttuneista toimintaympäristöistä. Moniammatillisuus on yksi tällaiseksi uudeksi toimintatavaksi ymmärretty työn tekemisen muoto. Uusien toimintatapojen omaksuminen edellyttää myös uudenlaisen toimintakulttuurin oppimista. Moniammatil- listen työryhmien toiminnassa keskeistä on eri asiantuntijoiden erityisosaamisesta muo- dostunut kokonaisuus, josta moniammatillisen työryhmän toimiessa onnistuneesti syntyy moniammatillisen toiminnan vahvuus. (Pärnä 2012, 45.) Moniammatillisuus on asia, jota sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioissa työskenteleviltä asiantuntijoilta odotetaan ja edellytetään. Vaikka moniammatillisuus voidaan nähdä sosiaali- ja terveydenhuollossa uutena keinona järjestää palveluita, on se ollut esimerkiksi kasvatus- ja perheneuvola- työssä totuttu toimintatapa jo 1970 – luvulta alkaen (Niiranen 1989, 99; Alho 2017, 91).
Moniammatillinen toiminta on asiantuntijoiden välistä vuorovaikutuksellista yhteistyötä, jota voidaan opetella ja sen vuoksi siihen liittyy erillisenä osa-alueena moniammatillinen osaaminen. Moniammatillisen toiminnan osaaminen vaikuttaa siihen, miten tehokkaasti ja tavoiteorientoituneesti moniammatillinen työryhmä onnistuu tehtävässään. Moniam- matillista osaamista on mahdollista kehittää moniammatillisessa toiminnassa ja sitä voi- daan tarkastella oppimisprosessina oppivan organisaation kehittämisen näkökulmasta.
(Karila & Nummenmaa 2001, 103–105.)
Moniammatillisen toiminnan lähtökohtana ovat eri aloja, ja myös eri organisaatioita, edustavat asiantuntijat, jotka kohtaavat toisensa tasavertaisina asiantuntijuuksien välisillä
rajapinnoilla. Rajapintaa voidaan kutsua myös oppimisen tilaksi, jossa oppimisprosessi on mahdollista saada aikaan. (Nykänen, Karjalainen, Vuorio & Pöyliö 2007, 208–209.) Tarkastelemalla rajapinnoilla tapahtuvaa asiantuntijoiden välistä kohtaamista on mahdol- lista päästä tarkastelemaan myös moniammatillista toimintaa edistäviä ja heikentäviä te- kijöitä. (Luukkonen, Majoinen & Kuopila 2016, 12.)
Moniammatillisuutta ja sen kehittämistä on aikaisemmassa tutkimuksessa tarkasteltu lä- hinnä sosiaali- ja terveydenhuollon (esim. Katajamäki 2010; Isoherranen 2012; Kuori- lehto 2014) sekä varhaiskasvatuksen (esim. Pärnä 2012; Veijola 2004) yhteydessä. Aiem- massa tutkimuksessa moniammatillisuuden käsitettä on lähestytty useasta eri näkökul- masta ja tavoitteena on ollut löytää sille yksiselitteinen määritelmä. Lopulta on kuitenkin useammassa tutkimuksessa tultu siihen tulokseen, että moniammatillisuus voidaan mää- ritellä hyvin moniulotteisesti ja sille on vaikea löytää yhtä ja ainoaa määritelmää. Mo- niammatillisuudelle on tyypillistä, että se näyttäytyy erilaisena ilmiönä riippuen yhtey- destä, missä sitä tarkastellaan. (esim. Aram 2004; Katajamäki 2010; Isoherranen 2012;
Pärnä 2012.)
Moniammatillisuus on asia, jota voidaan opetella ja sitä kautta on mahdollista saavuttaa parempi kyky toimia yhteistyössä toisten asiantuntijoiden kanssa. Moniammatillisuus ja sen kehittäminen ovat ilmiöinä ajankohtaisia ja nousevat vahvasti esille sosiaali- ja ter- veydenhuollon vaikuttavuuden ja tehokkuuden tavoittelun yhteydessä. Tutkimuksen nä- kökulmasta moniammatillisuuden kehittäminen oppimisen kautta on kuitenkin jäänyt vä- hemmälle huomiolle ja sen vuoksi tällä tutkimuksella on mahdollista löytää uutta ymmär- rystä tähän ilmiöön.
Tässä tutkimuksessa lähden tarkastelemaan moniammatillisuuden ilmiötä menetelmälli- sesti integroivan kirjallisuuskatsauksen avulla. Integroiva kirjallisuuskatsaus on tutki- musmenetelmä, jossa aineistona olevaa aikaisempaa tutkimusta tarkastellaan ja arvioi- daan kriittisestä näkökulmasta pyrkien tuottamaan uutta ymmärrystä tutkittavasta ai- heesta. (Torraco 2005, 356.) Kirjallisuuskatsaus tutkimusmenetelmänä edellyttää kahta erillistä tiedonhakua, joista ensimmäisellä tiedonhaulla haetaan kirjallisuutta teoreettista viitekehystä varten ja toisella, systemaattisemmalla tiedonhaulla, haetaan varsinainen tut- kimusaineisto.
Teoreettisessa viitekehyksessä tarkastelen moniammatillisuutta ja siihen liittyviä eri osa- alueita sekä moniammatillisen toiminnan kehittämistä ensimmäisessä tiedonhaussa löy- tämäni kirjallisuuden valossa. Luvussa kaksi kuvaan nämä eri osa-alueet ja luvussa kolme kuvaan sitä, mitä moniammatillisen toiminnan kehittäminen oppimisen näkökulmasta tar- kasteltuna tarkoittaa ja millaisena toimintana se ymmärretään. Moniammatillisen toimin- nan kehittämistä tarkastelen Peter Sengen (1990) kehittämän oppivan organisaation mal- lin ja Yrjö Engeströmin (2004) kehittämän ekspansiivisen oppimisteorian kautta. Luvussa neljä kuvaan tutkimukseni menetelmällisen toteutuksen ja luvussa viisi toisella tiedon- haulla löytämäni tutkimusaineiston tuottaman ymmärryksen tutkimastani ilmiöstä. Lu- vussa kuusi tarkastelen ja pohdin sitä, saavuttiko tutkimukseni sille asettamani tavoitteet.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella moniammatillisuuden ilmiötä ja lisätä ymmärrystä siitä, mitkä tekijät vaikuttavat moniammatillisen työryhmän toimintaan ja miten toimintaa voidaan kehittää oppimisen kautta. Tutkimuksellinen näkökulma keskit- tyy moniammatillisilla rajapinnoilla tapahtuviin kohtaamisiin ja moniammatillisen yh- teistyön oppimiseen.
Tutkimuskysymykset ovat:
1. Miten moniammatillisen työryhmän rajapinnoilla tapahtuvaa toimintaa kuva- taan aikaisemmissa sosiaali- ja terveydenhuollon tutkimuksissa?
2. Miten moniammatillisen työryhmän toiminnan kehittämistä kuvataan aikai- semmissa sosiaali- ja terveydenhuollon tutkimuksissa?
2 MONIAMMATILLISUUS
2.1 Moniammatillisuus käsitteenä
Moniammatillisuus voidaan nähdä työskentelytilanteena, joka muodostuu eri osateki- jöistä. Näitä osatekijöitä ovat osallistujien erilaisuus, moniammatilliset rajapinnat, mo- niammatillinen tieto sekä dialogisuus ja kommunikaation rakentuminen. Moniammatilli- suus on toimintaa, johon sisältyy asiantuntijoiden välistä yhteistyötä eri tilanteissa tapah- tuvien toimintojen yhteydessä. (Nykänen ym. 2007, 208.) Moniammatillisuus voidaan nähdä myös asiantuntijoiden rinnakkaisena työskentelynä, johon kuuluu keskeisesti tie- don ja osaamisen jakaminen asiantuntijoiden välillä yhteisen tavoitteen hyväksi. (Ka- tisko, Kolkka & Vuokila-Oikkonen 2014, 10.)
Moniammatillisuuteen liittyy läheisesti moniammatillisen yhteistyön käsite, jolla tarkoi- tetaan lähes kaikenlaista eri asiantuntijoiden välistä tavoitteellista yhteistyötä. Moniam- matillisuutta ei voida tarkasti määritellä yhden tietyn määritelmän perusteella, vaan ym- märrys sen merkityksestä elää ja mukautuu erilaisten vuorovaikutustilanteiden kautta eri- laisissa yhteistyötilanteissa. Huomattavaa on, että ymmärrys moniammatillisuudesta voi olla erilainen myös samaan moniammatilliseen työryhmään kuuluvien asiantuntijoiden välillä. (Pärnä 2012, 48.)
Moniammatillisuuden käsite on monitahoisesti ymmärrettävä ja sen vuoksi useat tutkijat ovat pyrkineet selkeyttämään sen määritelmää. (Katajamäki 2010, 26.) John D. Aram (2004) on yksi moniammatillisuuden käsitteelle määritelmää etsinyt tutkija. Hän mainit- see tutkimuksessaan, että määriteltäessä moniammatillisuutta, sitä voidaan lähestyä joko tiedon yhtenäistämisen tai yhteisen tavoitteen ja ongelman ratkaisun kautta. Moniamma- tillisuuden käsitteen määrittelylle haasteensa antaa myös se, että eri tieteenalat ovat pit- källe eriytyneet ja tulleet itsenäisiksi. Tällöin niiden välille ei luontaisesti muodostu vuo- rovaikutuksellista yhteistyötä, vaan se on muodostettava enemmän tietoisesti. (Aram 2004, 380–381.)
Moniammatillisuuden määritelmällä on kontekstikohtaisia eroavaisuuksia ja aikaisem- man tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että moniammatillisuutta on myös tutkittu
monialaisesti. (Pärnä 2012, 51.) Valtaosa tutkimuksista sijoittuu kuitenkin sosiaali- ja ter- veydenhuollon sekä kasvatustieteen alueille. Tutkimusalojen kohdentumiseen juuri näille alueille vaikuttaa vahvasti se, että moniammatilliseen toimintaan liittyy usein oleellisesti toiminnan kohteena oleva henkilö. Muun muassa Sirkka Alho (2017) ja Vuokko Niiranen (1989) ovat tarkastelleet moniammatillisuuden perinteitä kasvatus- ja perheneuvolatyössä ja he toteavat, että Suomessa on pitkät perinteet moniammatillisesta työstä juuri tällä alu- eella. Moniammatillisuus kuuluu heidän tarkastelunsa perusteella oleellisesti kasvatus- ja perheneuvolatyön sisäiseen orientaatioon. Alho (2017, 91) toteaa omassa tutkimukses- saan lisäksi, että kasvatus- ja perheneuvoloissa tapahtuvan moniammatillisen työn paino- tus on muuttunut asiantuntijuuden korostumisesta asiakaslähtöiseksi ja asiakkaan osalli- suus on korostunut. Sisällöllisesti perheneuvolassa tapahtuvaan moniammatilliseen työ- hön kuuluu asiantuntijoiden tasavertainen yhteistyö asiakkaan hyväksi.
Sirpa Eskelä-Haapanen (2012, 28–29) tarkastelee moniammatillisuutta perusopetuksen näkökulmasta. Moniammatillisuus on vielä varsin uusi toimintamalli koulumaailmassa.
Aiemminkin sitä on varmasti ollut, mutta siitä on käytetty eri nimitystä, kuten yhteistoi- minta. Perusopetuksen moniammatillisen toiminnan kohteena on oppilas ja myös hänellä on mahdollisuus kykyjensä mukaan olla osallisena toiminnassa. Perusopetuksen moniam- matilliseen toimintaan kuuluu yhteisöosaamisen tukeminen ja laaja-alainen yhteistyö niin koulun sisällä kuin eri yhteistyökumppaneiden ja perheen kanssa.
Terveydenhuollon tutkimuksissa moniammatillisuus nähdään usein moniammatilliseen työryhmään osallistuvien asiantuntijoiden välisenä vuorovaikutusprosessina, jossa koros- tuu osallistujien moniäänisyys. Moniäänisyyden huomioiminen moniammatillisessa toi- minnassa tarkoittaa sitä, että osallistujien yksittäiset sekä myös organisaation erilaiset ominaisuudet vaikuttavat siihen millaiseksi moniammatillisuus ryhmässä lopulta muo- dostuu. Moniammatillisuus syntyy yhteistyöstä ja tiedon jakamisesta moniammatillisen työryhmän sisällä. (Tiirinki, Suhonen, Lunkka & Turkki 2016, 107–108.)
Kaarina Isoherranen (2012, 19–20) tarkastelee väitöstutkimuksessaan moniammatillisuu- den erilaisia määritelmiä. Hän mainitsee, että moniammatillisuutta on sosiaali- ja tervey- denhuollon alueella tutkittu erilaisista teoreettisista lähtökohdista, kuten muun muassa työn sosiologia, tiimityö ja organisaatioteoriat. Moniammatillisuuden määritelmät ovat
vahvasti kontekstiriippuvaisia ja siihen vaikuttavat jopa kulttuuriin liittyvät tekijät. Mo- niammatillisen toiminnan kehittämisen taustalla vaikuttavat usein pyrkimykset vastata monimutkaistuviin yhteiskunnallisiin ongelmiin, joita esiintyy etenkin sosiaali- ja tervey- denhuollon toimialueilla.
Tarkastelunsa perusteella Isoherranen (2008, 34) on koonnut oman määritelmänsä sosi- aali- ja terveydenhuollon moniammatillisuudesta. Hänen mukaansa moniammatillinen yhteistyö tarkoittaa seuraavaa; ”Moniammatillista yhteistyötä voidaan kuvata sosiaali- ja terveysalalla asiakas- /potilaslähtöisenä työskentelynä, jossa pyritään huomioimaan asi- akkaan elämän kokonaisuus ja hänen hoito- ja hoivapolkunsa. Yhteisessä tiedonkäsitte- lyssä eri asiantuntijoiden tiedot ja taidot kootaan yhteen. Vuorovaikutusprosessissa ra- kennetaan tapauskohtainen tavoite ja yhteinen käsitys (jaettu sosiaalinen kognitio) poti- laan tilanteesta, tarvittavista toimenpiteistä ja ongelmien ratkaisuista. Tiedon kokoami- nen yhteen tapahtuu joustavasti, sovituilla välineillä ja/tai foorumeilla sovituin toiminta- periaattein. Asiakas/potilas ja/tai hänen läheisensä ovat tarvittaessa mukana keskuste- lussa.”
Moniammatillisuuden ja moniammatillisen yhteistyön käsitteiden monitahoisuuden ym- märtämiseen vaikuttaa myös se, että suomenkielessä on käytössä ainoastaan yksi termi kuvaamaan moniammatillisen toiminnan kaikkia tasoja. Englannin kielellä moniamma- tillisuutta kuvataan termillä multiprofessional ja moniammatillista yhteistyötä termeillä interprofessional (ammattien välinen) tai cross-/transprofessional (poikkiammatillinen).
On siis tärkeää, että kussakin asiayhteydessä moniammatillisuuden käsitteelle annetaan tilannekohtainen merkitys, jolloin kaikille moniammatilliseen toimintaan osallistuville muodostuu siitä yhteinen ymmärrys. (Mikkeli & Pakkasvirta 2007, 63–66; Isoherranen 2012, 20.) Kuvaan tarkemmin moniammatillisen yhteistyön eri tasoja kappaleessa 2.4.
Vaikka moniammatillisuutta määritellään usealla eri tavalla ja eri lähtökohdista asiayh- teyden mukaan, voidaan eri määritelmistä löytää yhteisiä perusperiaatteita. Pääsääntöi- sesti määritelmissä puhutaan asiakaslähtöisyydestä, asiantuntijuuden yhdistämisestä, yh- teisestä tavoitteesta, tasa-arvoisesta päätöksenteosta, yhteistyön suunnitelmallisuudesta, osallistujien keskinäisestä riippuvuudesta, toiminnan kohteen näkemisestä kokonaisval- taisemmin, vuorovaikutuksellisuudesta, prosessinomaisuudesta ja ammatillisten rajojen
ylittämisestä. (Isoherranen 2012, 21–23; Pärnä 2012, 49–50.) Aram (2004, 387) tuo tut- kimuksessaan esille moniammatillisuudesta lisäksi sellaisen näkökulman, että moniam- matillisuus ei ole vain uusi tapa toimia, vaan se on hänen kokoamansa tietämyksen va- lossa lähinnä uusi tapa tietää. Isoherranen (2008) on koonnut yleisiä käytännön moniam- matilliseen toimintaan liittyviä ulottuvuuksia, jotka hänen mukaansa oleellisesti kuuluvat moniammatillisen yhteistyön käsitteeseen, (Kuvio 1). Vaikka moniammatillisuutta voi esiintyä useiden eri toimintojen yhteydessä, sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnoissa toiminnan kohteena usein on joku asiakkaan roolissa oleva. (Kuorilehto 2014, 23.)
KUVIO 1. Moniammatillisen yhteistyön ulottuvuuksia (Isoherranen 2008, 35)
Moniammatillisuuteen kuuluu, että kaikilla toimintaan osallistuvilla asiantuntijoilla on mahdollisuus tasavertaisesti tuoda oma osaamisensa osaksi moniammatillisen työryhmän ja niistä koostuvien verkostojen osaamista. Edellytyksenä tällöin kuitenkin on, että eri alojen asiantuntijuus osataan tunnistaa. Tämä roolien ja niiden välisten rajojen epäselvyys täytyy ratkaista ennen kuin moniammatillisella työryhmällä on mahdollisuus työsken- nellä asiantuntijuuksien rajapinnoilla. Työryhmän toiminnan näkökulmasta on tärkeää, että moniammatilliselle työryhmälle löytyy yhteinen kieli, jonka kautta myös asiantunti- juudet ja osaamiset tulevat paremmin ymmärretyiksi. Edellä mainitun vuoksi vuorovai-
ASI AKKAAN POLK U
AsiakaslähtöisyysTiedon ja eri näkökulmien kokoaminen yhteen
Vuorovaikutteinen yhteistyö
Roolien rajojen muutokset
Verkostojen huomioiminen
kutustaidoilla ja niiden tietoisella kehittämisellä onkin merkittävä vaikutus yhteisen kom- munikaation syntymiselle. (Isoherranen 2008, 34.) Moniammatillisuus voi olla joko työ- ryhmän sisäistä toimintaa tai työryhmien välillä tapahtuvaa ulkoista moniammatillisuutta.
Sisäisessä moniammatillisuudessa korostuu ryhmän jäsenten asiantuntijuuksien yhdisty- minen yhteiseksi jaetuksi asiantuntijuudeksi ja ulkoinen moniammatillinen toiminta kä- sittää yhteistyön eri asiantuntijoiden, joilla on sama toiminnan kohde, välillä. (Veijola 2004, 31.)
Moniammatillisuus on tämän hetken sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestä- mistä koskevassa keskustelussa paljon käytetty käsite ja sen katsotaan olevan käyttökel- poinen väline vastata useisiin ajankohtaisiin haasteisiin. Moniammatillisella toiminnalla pyritään esimerkiksi parantamaan palveluiden laatua ja vaikuttamaan kustannuksiin.
(Jones ym. 2018, 108.) Sosiaali- ja terveydenhuollon haasteista suurin on niukkenevat taloudelliset resurssit ja moniammatillisuus on nähty jopa yhtenä keinona ratkaista tämä ongelma. Kun moniammatillisuus nähdään toimintakeinona, ei ymmärretä sitä, miten mo- nimerkityksellisestä toimintamallista moniammatillisuudessa oikeastaan on kyse. Mo- niammatillisen toiminnan perusteluna voidaan katsoa olevan asiakkaan saama etu ja ta- loudellisuuden näkökulmasta pyrkimys purkaa päällekkäisiä palveluja. (Alho 2017, 90–
91.)
Tässä tutkimuksessa moniammatillisuus käsitetään hyvin laaja-alaisena asiantuntijoiden ja organisaatioiden välisenä toimintana. Oma käsitykseni moniammatillisuudesta mukai- lee Isoherrasen (2008) muotoilemaa määritelmää moniammatillisesta toiminnasta. Tar- kastelen moniammatillisuutta yleisenä ilmiönä oppimisen näkökulmasta, joten tutkimuk- sessani ei ole välttämätöntä kiinnittää sitä mihinkään tiettyyn kontekstiin, vaikka oma terveydenhuollon taustani vaikuttaa siihen, että terveydenhuollon näkökulma on eniten esillä moniammatillisuuden osa-alueiden käsittelyssä.
2.2 Asiantuntijat moniammatillisessa toiminnassa
Moniammatilliset toimijat edustavat oman alansa asiantuntijuutta, jota Katariina Pärnä (2012, 35–37) lähestyy professio käsitteen kautta. Professio tarkoittaa asiantuntijuutta, johon liittyy yleisesti tunnustettu korkeatasoinen oman alan osaaminen. Profession voi saavuttaa tietyn yleisesti hyväksytyn koulutuksen tai osaamisen varmistamisen kautta. Eri professioiden toimiminen työelämässä on laaja-alaista ja monitahoista, sillä ei ole ole- massa yhtä ainoaa koulutusväylää, jossa voi saavuttaa tietyn asiantuntijuuden, vaan sa- maan asiantuntijuuteen voi päätyä useamman väylän kautta. Tämä aiheuttaa haasteita eri asiantuntijoista koostuvien työryhmien toiminnalle ja asiantuntijuuksien tunnistamiselle.
Koulutuksen ja kokemuksen kautta hankittu osaaminen muuttuu asiantuntijuudeksi ja siitä tulee sitä kautta henkilön ominaisuus, jonka avulla hän pääsee mukaan asiantunti- joista koostuvaan moniammatilliseen työryhmään. (Em.)
Asiantuntijuuteen kuuluu teoreettisen osaamisen lisäksi oman alansa hiljainen tietämys, jotka yhdessä lopulta kasvattavat aloittelijasta asiantuntijan. (Isoherranen 2012, 58.) Asi- antuntijuuden vahvistuminen tapahtuu jatkuvan kehittymisprosessin kautta. Kehittymis- prosessissa yhdistyvät teoreettinen ja käytännön tuoma osaaminen, joita peilataan ryh- mässä toimimisen vaatimuksiin ja asiakaskontakteihin. (Paasovaara 2014, 37.) Asiantun- tijuus ja sitä kautta saavutettu pätevyys tietyn asian hoitamiseen on hyvin pitkälle riippu- vainen kontekstista, jossa toimitaan. Pätevyys kuvastaa yksittäisen toimijan kykyä selvitä hänelle kuuluvista tehtävistä. Pätevyys ja sen tavoittelu on tärkeä tekijä myös oppimisen näkökulmasta, sillä riittävä pätevyys takaa mahdollisuuden olla jonkin työryhmän jäsen ja voi sitä kautta motivoida uusien taitojen tai ryhmässä toimimisen oppimiseen. (Kataja- mäki 2010, 33.)
Yksi näkökulma asiantuntijuuteen on nähdä asiantuntijuus sosiaalisena roolina, jolloin asiantuntijuus voidaan saavuttaa, kun omaksutaan tietyn roolin edellyttämä ja muiden hy- väksymä tapa toimia. (Isoherranen 2012, 58.) Carolyn Oliver (2013, 774) tuo tutkimuk- sessaan esille tämän saman seikan eri rooleihin kuuluvista ominaisuuksista ja tarkastelee niitä sosiaalisen identiteetin teorian kautta. Hän ehdottaa, että moniammatillista toimintaa voidaan kehittää juuri eri asiantuntijuuksiin kuuluvien rooli-identiteettien omaksumisen
kautta. Rooliin kuuluva identiteetti tulisi omaksua jo opiskeluvaiheessa, jolloin työelä- mään tullessaan asiantuntijoilla olisi jo olemassa ymmärrys omaan roolinsa kuuluvasta, sopivasta ja hyväksytystä, tavasta toimia. Michael Farrell, Madeline Schmitt & Gloria Heineman (2009, 282–283) tuovat edellä mainittujen roolien rinnalle myös epäviralliset roolit, jotka tulevat esille ryhmän jäsenten välisessä vuorovaikutuksessa. He tarkastelevat epävirallisia rooleja kehittämänsä teorian kautta ja mainitsevat niiden olevan ryhmässä riippuvaisia toisistaan ja muuttuvan ryhmän toiminnan kehittymisen myötä. Epäviralliset roolit voivat muodostua esimerkiksi organisaatiossa vallitsevan hierarkian seurauksena, eivätkä roolien edustajat välttämättä edes tiedosta edustavansa jotakin epävirallista roolia ryhmän sisäisessä järjestyksessä.
Rooleissa toimiminen on siis yksi pätevyys, joka kuuluu oleellisesti moniammatilliseen toimintaan ja on hyödyllinen, kun toimitaan yhteistyössä toisten kanssa. Rooleihin liittyen myönteiseksi pätevyydeksi katsotaan kyky tunnistaa omat ja toisten toimijoiden roolit ja vastuualueet sekä toisten roolien arvostaminen. Lisäksi moniammatillisen toiminnan pä- tevyyksiin kuuluu ammattien välisen yhteistyön mahdollistaminen toiminnan suunnitte- lussa, toteutuksessa ja arvioinnissa. Yksi toimintaa parantava moniammatillisen toimijan pätevyys on sietää epävarmuutta, sillä moniammatillisen työryhmän toiminta ei aina vält- tämättä suju täysin suunnitelmien mukaisesti. (Katajamäki 2010, 34.) Myös oppimisen näkökulmasta tarkasteltuna rooleilla on moniammatillisessa toiminnassa merkitystä, sillä tietyissä rooleissa toimiminen voi kuvastaa työryhmän sisäisessä hierarkiassa korkeam- paa asemaa suhteessa toisiin eli joku työryhmässä ottaa oletetun johtajan roolin. Tällöin työryhmän yhteinen oppiminen voi olla haastavaa, jos johtajan roolissa oleva kokee, ettei voi ottaa oppia vastaan muilta, kuin saman tasoisilta asiantuntijoilta. (Veijola 2004, 33.)
Moniammatillisessa toiminnassa yhteistyö muodostuu taustaltaan erilaisten toimijoiden välille. Yhteistyössä tulee ottaa huomioon osallistujien erilaisuus ja pyrkiä luomaan siitä moniammatillisen yhteistyön voimavara. Toimijoiden väliset erilaisuudet ja samanlaisuu- det vaikuttavat siihen, millainen toimintakulttuuri moniammatilliselle työryhmälle lo- pulta muodostuu. (Nykänen ym. 2007, 208.) Toimijoiden välinen erilaisuus vaikuttaa merkittävästi siihen, millaiseksi moniammatillisten toimijoiden välinen vuorovaikutus muodostuu ja toimijoiden erilaisuus voi aiheuttaa toiminnassa myös ristiriitaisuutta.
Tämä on ajankohtaista varsinkin sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioissa, joissa toi- mintaa pyritään yhä useammin kehittämään ja järjestämään moniammatillisesti. Asian- tuntijoiden väliselle yhteistyölle voi muodostua heikentäväksi tekijäksi se, että eritaustai- set toimijat eivät kykene antamaan omaa asiantuntemustaan moniammatillisen työryh- män yhteiseen käyttöön, koska toimijoiden väliset erilaiset tavat toimia ja kykenemättö- myys ylittää asiantuntijuuksien välisiä rajoja voivat estää avoimen vuorovaikutuksen syn- tymisen toimijoiden välille. (Tiirinki ym. 2016, 105–107.)
Moniammatillisten toimijoiden välisiä ristiriitoja voivat aiheuttaa erilaisten koulutusten tuomat erilaiset tavat ajatella. Näiden kautta toimijoiden välille voi syntyä ennakkoluuloja ja asiantuntijuuksien välisiä kilpailuasetelmia, joista voi olla haastavaa päästä eroon.
Koulutustaustan eroavaisuudet vaikuttavat siihen, millaisena moniammatillisen toimin- nan yhteinen tavoite nähdään ja miten se osataan ottaa toiminnassa huomioon. (Veijola 2004, 31.) Andrew Abbott (1998, 178) selittää toimijoiden välille syntyvää kilpailuase- telmaa käytettävissä olevan tiedon määrällä, sillä kaikilla toimijoilla ei ole käytettävis- sään sama määrä tietoa, jos omaa erityisosaamista ei osata tai haluta jakaa muille.
Eri taustaisten moniammatillisten toimijoiden erilaisuudesta voi tulla moniammatillista oppimista estävä tekijä. Isoherranen (2008, 76–77) avaa erilaisuuden taustalla vaikuttavia tekijöitä ihmisen sosiaalisen kokemusmaailman kautta. Siihen, millaisena kukin moniam- matilliseen toimintaan osallistuva näkee ja kokee ryhmässä toimimisen ja toiminnan koh- teen, vaikuttavat hänen koulutuksensa ja elämänsä aikana kerätyn kokemuksen muovaa- mat mielen mallit. Moniammatillisista toimijoista ja heidän kyvyistään vaikuttavaan vuo- rovaikutukselliseen toimintaan riippuu, muodostuuko mielen mallien vaikutuksesta toi- mintaa kehittävä vai estävä tekijä. Jos jokaisen toimijan yksilöllinen havainnointitapa osataan ottaa huomioon yhteistä ymmärrystä laajentavana tekijänä, antaa se mahdollisuu- den muodostaa toiminnan kohteesta laaja-alaisemman näkökulman. Jos taas erilaiset nä- kökulmat aiheuttavat kilpailutilanteen asiantuntijoiden välille, moniammatillisen työryh- män toiminnan tavoite saattaa jäädä taka-alalle.
Moniammatillisessa toiminnassa toimijoiden erilaiset ominaisuudet vaikuttavat lisäksi siihen, millaisen suhteen he pystyvät muodostamaan toiminnan kohteena olevan asiak- kaan kanssa. Senja Hyvönen (2004, 70) käsittelee tutkimuksessaan moniammatillisuutta
perusterveydenhuollon mielenterveystyön kontekstissa ja mainitsee, että mielenterveys- työssä työntekijän asiantuntijuuden lisäksi persoonallisuudella on suuri vaikutus siihen, miten hän kykenee toimimaan sekä työryhmän jäsenenä että kohtaamaan asiakkaan am- matillisesti. Asiantuntijuuden ja persoonallisuuden lisäksi moniammatillisessa työryh- mässä toimivan, kehittyvän, asiantuntijan ominaisuuksiin Päivi Tynjälän (1999, 160–
162) mukaan kuuluu tarvittavan tiedon löytäminen ja soveltaminen, ryhmätyötaidot, kir- jallisen ja suullisen viestinnän taito, joustava päätöksentekotaito, kielitaito ja epävarmuu- den sietäminen. Asiantuntijuudelle on ominaista, että se on jatkuvasti kehittyvä ongel- manratkaisuprosessi, joka haastaa asiantuntijan koko ajan kehittämään itseään.
Työelämä asettaa omat vaatimuksensa moniammatillisissa työryhmissä toimiville asian- tuntijoille. Yksittäinen asiantuntijuus on muuttunut jaetuksi asiantuntijuudeksi, joka edel- lyttää yhteistyön tekemistä yli tieteen ja asiantuntijuuksien rajojen. Haastavaksi moniam- matillisen toiminnan tekee se, että pelkkä asiantuntijuus ei takaa osaamista toimia mo- niammatillisesti, vaan moniammatillisella toimijalla on oltava myös vuorovaikutusosaa- mista ja kykyä ratkaista ongelmia yhdessä toisten kanssa. Toimijoiden näkökulmasta on tärkeää, että moniammatilliseen toimintaan olisi mahdollista saada koulutusta ja sitä kautta yksittäisten moniammatillisten toimijoiden moniammatillisuusosaaminen olisi pa- rempaa. (Koskela 2013, 20.)
Asiantuntijuuden kehittyminen moniammatillisessa toiminnassa edellyttää toimijoiden välistä kiinteää vuorovaikutusta. Onnistuneeseen vuorovaikutukseen pääseminen edellyt- tää osallistujilta tiettyjä taitoja, joiden avulla he kykenevät tuomaan asiantuntijuuttaan esille moniammatilliseen toimintaan kuuluvissa erilaisissa tilanteissa. Yksi tällainen taito on kyky nähdä oma osaaminen osana työryhmän kokonaisosaamista. Tämä edellyttää, että on uskallusta tuoda oma näkökulma kaikille tiedoksi ja ottaa siitä palautetta vastaan sekä nähdä oma asiantuntijuus myös muiden näkökulmasta. Tällä tavoin jaettuna omaa asiantuntijuutta on mahdollista vahvistaa oppimalla muilta. Moniammatillisessa toimin- nassa oppimisen edellytyksenä on avoin vuorovaikutus yli asiantuntijoiden välisten rajo- jen. Sujuva moniammatillinen toiminta voi edellyttää toimijoilta kykyä ottaa etäisyyttä omaan asiantuntijan rooliin ja mukautua muuttuviin, uudenlaista asiantuntijuutta vaati- viin tilanteisiin, joissa korostuu toiminta toimijoiden välisillä kohtaamispinnoilla. (Kon- tio 2013, 38.)
2.3 Moniammatilliset rajapinnat
Jokaiselle moniammatilliselle työryhmälle muodostuu omanlaisensa yhteistyötila, jonka määrittää ryhmän toiminnan perusteet ja käytännöt. (Pärnä 2012, 43.) Tätä moniamma- tillisen työryhmän toimijoiden välille muodostuvaa yhteistyötilaa voidaan kutsua rajapin- naksi tai yhdyspinnaksi. Yhdyspinta on käsitteenä uudempi ja korostaa käyttäjiensä mie- lestä enemmän sitä, että moniammatillisessa toiminnassa on kysymys toimijoiden väli- sestä yhteisestä toiminnasta. (Luukkonen ym. 2016, 12.) Tässä tutkimuksessa käytän toi- mijoiden välisestä yhteistyötilasta käsitettä rajapinta, vaikka se sanana saattaakin koros- taa enemmän toimijoiden välillä olevia raja-aitoja, kuin yhteiseen toimintaan pyrkimistä.
(Heinonen, Ikonen, Kaivosoja & Reina 2018, 12.) Rajapinta on käsitteenä myös tunne- tumpi kuin yhdyspinta.
Rajapinnoilla tapahtuva rajatyö tarkoittaa organisaation, työryhmän tai yksittäisen asian- tuntijan tekemää työtä, jota tehdään yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Myös asi- akkaan ja moniammatilliseen työryhmään kuuluvan asiantuntijan välistä yhteydenpitoa voidaan kutsua rajatyöksi. Rajojen ylittämiseen liittyy tavoitteellinen, toiminnan kohteen hyväksi, tehtävä työ. (Kangasniemi, Voutilainen, Kapanen, Tolmala, Koponen, Hämäläi- nen & Elovainio 2017, 9.) Rajatyö nähdään professioiden väliseksi kilpailuksi tai neuvot- teluksi omista yhteistyön valtuuksista (Pärnä 2012, 41). Rajapinnoilla toimiminen avaa uusia mahdollisuuksia luoville ratkaisuille, sillä erilaisten asiantuntijuuksien yhdistämi- nen ohjaa näkemään asioita uusista näkökulmista. (Heinonen ym. 2018, 26–27.)
Rajapinnoilla toimiminen edellyttää, että toimijat kohtaavat toisensa tasavertaisina osal- listujina ja osaavat ylittää sekä ammatilliset että organisaatioiden väliset rajat. Rajapin- noilla tapahtuu myös moniammatillisen toiminnan oppiminen ja siksi niitä kutsutaankin oppimisen tiloiksi. (Nykänen ym. 2007, 208–210.) Käsitteenä oppimisen tila on lähtöisin japanilaisesta käsitteestä ”ba”, jonka ovat kehittäneet Ikujiro Nonaka ja Noboru Konno (1998). Heidän mukaansa oppimisen tila tarkoittaa yhteistä jaettua tilaa, jossa merkityk- sellistä on vuorovaikutus ja, jonka tavoitteena on mahdollisuus uuden tiedon tuottami- seen. Oppimisen tilassa ovat läsnä eri ulottuvuudet, joita ovat fyysinen, mentaalinen ja virtuaalinen tila.
Päivi Tynjälä, Pentti Nikkanen, Matti Volanen & Sakari Valkonen (2005, 31) tarkastele- vat näitä oppimisen tilan eri ulottuvuuksia työelämässä ilmenevien tekijöiden kautta, joita heidän mukaansa voivat olla mentaalisena tilana yhteinen visio, fyysisenä tilana organi- saation toimitilat ja virtuaalisena tilana sähköiset viestintätavat, kuten sähköposti. Pääasia kuitenkin on, että edellä mainituista kokonaisuutena muodostuu rajapinnoille oppimisen tila, jossa moniammatillisilla toimijoilla on mahdollisuus yhdessä oppimiseen. Työelä- män muutosten seurauksena fyysisen tilan merkitys on muuttunut ja toimijoiden välinen sosiaalinen vuorovaikutus ei useinkaan enää vaadi kasvokkain tapahtuvaa kohtaamista, vaan yhteyttä pidetään erilaisin teknologisin keinoin ja etäällä toisistaan. Tämä tarkoittaa sitä, että virtuaalisen tilan merkitys on vahvistunut ja tulee edelleen vahvistumaan digita- lisaation leviämisen myötä. (Heiskanen 2006, 189–190.)
Oppimisen tai rajapintojen eri ulottuvuudet voidaan jakaa hieman edellisestä jaosta poi- keten myös fyysiseen, sosiaaliseen ja mentaaliseen tilaan, kuten Tor Hernes (2004) on tehnyt, (Kuvio 2). Hänen mukaansa rajat muotoutuvat edellä mainittujen tilojen ympärille ja ne vaikuttavat toimijoiden käyttäytymiseen eri asteisesti riippuen siitä, miten helposti niiden ympärillä olevat rajat ovat ylitettävissä. (Hernes 2004, 13–14; Heiskanen 2006, 191–193)
KUVIO 2. Rajapintojen eri ulottuvuudet (Hernes 2004)
Rajapinta, oppimisen tila,
Oppimisen näkökulmasta rajapinnat ovat merkityksellisiä, sillä heikosti toimivina ja suunniteltuina niiden toiminta voi aiheuttaa merkittäviä aukkokohtia moniammatillisen työryhmän toiminnan tavoitteiden saavuttamiselle. Konkreettisesti seurauksena voi olla toiminnan kohteen eli asiakkaan näkökulmasta jonkin palvelun saamattomuus. (Luukko- nen ym. 2016, 12.) Palveluaukkojen syntyyn vaikuttavat yhteiskunnan tasolla eri toimin- tojen uudelleen järjestely ja sitä kautta työn uudelleen jakaminen. Tämän vuoksi on oleel- lisen tärkeää, että moniammatillisten toimijoiden asiantuntijuuden kohtaaminen rajapin- noilla toteutuu mahdollisimman suunnitellusti ja siten, että moniammatillisen toiminnan tavoite on kaikille toimijoille yhtä selkeä. (Kangasniemi ym. 2017, 9.)
Tutkimuksen näkökulmasta rajapinnoilla tapahtuvaa toimintaa on tarkasteltu uudesta ta- vasta tuottaa tietoa ja varsinkin siitä, miten työelämän muutokset ovat avanneet rajoja julkisten ja yksityisten organisaatioiden väliselle yhteistyölle. Käytännön toiminnan ta- solla tutkimuksellinen mielenkiinto on kohdistunut siihen, miten uusien työkäytäntöjen myötä toimijoiden välisisistä rajanylityksistä on tullut työelämän normaalia toimintaa.
Lisäksi yksi hyvin mielenkiintoinen rajatyötä koskeva tarkastelunäkökulma on toimijoi- den erilaisuuden vaikutus rajapinnoilla toimimiseen. (Toiviainen & Hänninen 2006, 13–
15.)
Rajapintoja voidaan tarkastella professioiden kohtaamisen näkökulmasta, joka antaa mahdollisuuden tiedon jakamiseen ja yhteisen tiedon luomiseen. Professioiden kohtaa- minen ei ole aina ristiriidatonta, sillä professioiden väliset rajat voivat olla yllättävän vai- keita ylittää. Näin voi tapahtua, jos yhteistyö rajapinnoilla koetaan omaa asiantuntijuutta uhkavaksi. Sen seurauksena rajat ylittäväksi tarkoitettu yhteistyö voi kääntyä oman asi- antuntijuuden puolustamiseksi. Tämän vuoksi onkin tärkeää, että rajapinnoilla toimimi- nen on kaikkien toimijoiden osalta tietoista toimintaa ja toimintaa pyritään suunnittele- maan yhteisesti toiminnan kohteen eli asiakkaan kautta, eikä yksittäisiä professioita ko- rostaen. (Pärnä 2012, 40.) Tämä edellyttää yhteistyön perusteena olevan tiedon kokemista yhteiseksi. Yhteinen tieto voi olla yhteinen ymmärrys osallistujien rooleista ryhmässä ja eri asiantuntijuuksien tunnistaminen. Kun moniammatilliset toimijat kohdatessaan raja- pinnoilla tietävät toiminnan perusteet, on mahdollista keskittyä varsinaiseen moniamma- tillisen toiminnan kohteeseen. (Leinonen, Järvelä & Häkkinen 2006, 143.)
Rebekah Dibble & Cristina Gibson (2018, 71–72) tarkastelivat tutkimuksessaan toimijoi- den välisten rajojen läpäisevyyttä ja totesivat, että rajojen läpäisevyyden asteella on vai- kutusta ryhmän mahdollisuuteen kehittyä yhdessä. Ryhmä, jossa toimijoiden väliset rajat ovat hyvin läpäiseviä, tarvitsee heidän mukaansa erilaista ohjausta kuin tarkkarajainen ryhmä. Läpäisevät rajat edellyttävät toimijoilta myös tietynlaista herkkyyttä ja tietoisuutta ympärillä olevia asioita ja tapahtumia kohtaan. Dibble & Gibson mainitsevat myös, että helposti läpäistävät rajat eivät välttämättä ole pelkästään hyödyksi ryhmän yhteiselle toi- minnalle, vaan niiden hyödyntäminen edellyttää oikeanlaista osaamista ja ymmärrystä rajapinnoilla toimimisesta.
Rajapinnoilla toimiminen edellyttää rajapintaosaamista, johon kuuluu johtamisosaamisen lisäksi yksittäisiin toimijoihin liittyvää osaamista, kuten kohtaamis- ja vuorovaikutustai- toja ja kykyä sietää epävarmuutta (Heinonen ym. 2018, 29). Oliver (2013) mainitsee tut- kimuksessaan, että 1970 – luvulta lähtien on tutkimuskirjallisuudessa mainittu organisaa- tioissa toimivia henkilöitä, jotka ovat olleet erityisen kyvykkäitä toimimaan rajapinnoilla.
Näitä yksittäisiä toimijoita on kutsuttu englanninkielisellä termillä ”Boundary Span- ners”. Suomeksi heitä voisi nimittää rajojen avaajiksi. Oliver (2013) tuo esille, että rajo- jen avaajan rooli voisi kuulua johonkin tiettyyn toimijarooliin ryhmässä ja sen voisi omaksua jo opiskeluvaiheessa moniammatillisen koulutuksen kautta. Hän perustelee tätä sillä, että näin meillä olisi väylä vaikuttaa moniammatillisen toiminnan kehittämiseen opettamalla tietty ammattiryhmä rajapinnoilla toimimisen asiantuntijoiksi.
Hernes (2004, 15–16) mainitsee, että varsinkin organisaatioiden väliset rajapinnat voivat olla myös tarkoituksella vaikeasti läpäistäviä, jotta organisaatio voisi säilyttää oman eri- tyisyytensä sekä ylläpitää tarvittavan organisaation sisäisen järjestyksen. Hän tuo lisäksi esille, että tällaisilla organisaatioilla ei ole halua oppia muilta. Sama rajojen rakentamisen tarve voi tulla esille myös yksittäisten toimijoiden kohdalla ja sen vuoksi rajapinnoilla tapahtuvan toiminnan tarkastelu on tärkeää moniammatillisten työryhmien toiminnan ke- hittämisen näkökulmasta.
2.4 Toiminta moniammatillisessa työryhmässä
Kohtaamisista moniammatillisilla rajapinnoilla muodostuu moniammatillisen työryhmän toimintatapa, joka voi olla eri tasoista, riippuen siitä, mistä lähtökohdista yhteistyötä on lähdetty rakentamaan. Moniammatillista toimintaa voidaan tieteen tasolla lähestyä moni- tieteisyyden, tieteidenvälisyyden tai poikkitieteisyyden näkökulmasta. Näiden tutkimuk- sellisten näkökulmien välillä vallitsee käsitteellisiä eroja siinä, miten yhtenäisenä ryh- mänä eri tieteenalojen edustajat kykenevät toimimaan yhteisen tavoitteen hyväksi. (Mik- keli & Pakkasvirta 2007, 63–66.)
Monitieteinen (multidisciplinary) tutkimus lähestyy tutkittavaa kohdetta eri tieteenalojen näkökulmista erikseen ilman, että tutkimusta tehdään vuorovaikutteisesti yhdessä. Jokai- sen näkemys kootaan yhteen vasta tutkimuksen loppuvaiheessa. Tieteiden välisessä (in- terdisciplinary) tutkimuksessa yhteistyötä eri tieteenalojen edustajien välillä tapahtuu jo tutkimusprosessin aikana ja tavoitteena on pyrkiä toimimaan yli tieteenrajojen. Tieteen- alojen väliset rajat ovat vielä olemassa, mutta ne eivät ole enää selkeät. Tällaisen tutki- muksellisen yhteistyön tuloksena syntyy yhteinen näkemys tutkittavasta kohteesta. Poik- kitieteellisessä (transdisciplinary, crossdisciplinary) tutkimuksessa koko tutkimuspro- sessi on rakennettu tieteidenvälisen yhteisen teoreettisen taustan ja käsitteistön pohjalta, eikä eri tieteenalojen välisiä rajoja ole enää tunnistettavissa. (Mikkeli & Pakkasvirta 2007, 63–66.)
Jokaiselle työryhmälle muodostuu omanlaisensa tapa toimia yhdessä. Lähtökohtana mo- niammatillisen työryhmän muodostumiselle on tarve yhdistää asiantuntijoiden osaamista ja siten saavuttaa mahdollisimman hyvä lopputulos toiminnan kohteen näkökulmasta.
Moniammatillisen työryhmän toimintatason muodostumiseen vaikuttavat lisäksi vahvasti toimijoiden väliset suhteet, joiden varaan yhteistyö eri työryhmissä usein rakentuu.
(Øvretveit 1995, 92–94.) Moniammatillisen työryhmän toiminnan tasoa voidaan kuvata myös integraation asteena eli yhteistyön tiiviytenä, jonka muodostumiseen edellä maini- tut toimijoiden väliset eritasoiset suhteet vaikuttavat. Huomattavaa myös on, että saman työryhmän sisällä toiminnan taso voi vaihdella toimintaprosessin eri vaiheissa ja se on toiminnan näkökulmasta hyväksyttävä asia. (Em.,102.)
Tieteidenvälisestä toiminnasta käytännön tasolle tuotuna moniammatillinen yhteistyö (multidisciplinary collaboration) tarkoittaa asiantuntijoiden yhteistyötä, jossa toiminnan kohteena oleva asiakas on yhteinen, mutta toimijat työskentelevät rinnakkain ilman, että kenelläkään on kokonaisnäkemystä asiakkaan tilanteesta ja tarpeista. Toimintaa ei myös- kään suunnitella, eikä arvioida kokonaisuutena, eikä asiakkaan osallisuutta tueta. Asiakas jää irralliseksi toimijaksi omien asioidensa hoitamisesta. (Watson, Townsley & Abbott 2002, 372–373; Kuorilehto 2014, 24–27.)
Ammattien välisessä yhteistyössä (interdisciplinary collaboration) asiantuntijat työsken- televät edelleen erillään toisistaan, mutta jakavat jo enemmän tietoa keskenään toiminnan kohteesta sekä heillä on yhteinen päämäärä. Asiakkaan tarpeisiin pyritään vastaamaan kokonaisvaltaisesti, mutta asiakkaan kokonaistilanne, esimerkiksi hänen perheensä, ei vielä ole toiminnan kohteena, vaan toiminta kohdistuu asiakkaaseen yksilönä. Tällaisessa yhteistyön muodossa on jo käytössä paljon hyvän moniammatillisen työryhmän toimin- nan elementtejä, mutta yhteistyö ei vielä ole rakentunut kattamaan koko työryhmän toi- mintaa, vaan esimerkiksi yhteydenpito toimijoiden välillä voi tapahtua pelkästään johta- jien kautta. Asiakkaan oma osallisuus jää edelleen vähälle huomiolle. (Watson ym. 2002, 372–373; Kuorilehto 2014, 24–27.)
Kehittynein yhteistyön taso on ammattilaisten keskinäinen yhteistyö (transdisciplinary, crossdisciplinary collaboration), jossa asiantuntijuuksien ja roolien väliset rajapinnat ovat hämärtyneet ja toiminta perustuu vahvasti yhteiseen näkemykseen tavoitteesta. Tie- toa ja osaamista osataan työryhmässä jakaa ja ilmapiiri on rohkaisevan kannustava. Toi- minnan kohteena on asiakas ja hänen perheensä ja yhteisenä tavoitteena on päästä koko- naisvaltaiseen ratkaisuun asiakkaan hyvinvoinnin parantamiseksi. Asiakas on yksi näin toimivan moniammatillisen työryhmän toimijoista. (Em.) Moniammatillisen työryhmän toiminnan eri tasoja on kuvattu seuraavassa taulukossa, (Taulukko 1).
TAULUKKO 1. Moniammatillisen työryhmän toiminnan tasot (Isoherranen 2012, Koskela 2013, Kuori- lehto 2014, Mikkeli & Pakkasvirta 2007, Veijola 2004)
Moniammatillisen työ- ryhmän toimintaa ku- vaavia tekijöitä
Monitieteinen Moniammatillinen yhteistyö
Multidisciplinary Multiprofessional
Tieteidenvälinen Ammattien välinen yhteistyö
Interdisciplinary Interprofessional
Poikkitieteellinen Poikkiammatillinen yhteistyö
Transdisciplinary Crossdisciplinary Transprofessional Crossprofessional Asiakkaan
osallistuminen
Asiakas tapaa asiantun- tijoita erikseen
Asiakas tapaa työryh- män tai sen edustajan
Asiakas on aktiivisesti mukana työryhmässä Vastuun kantaminen Vastuu vain omasta toi-
minnasta
Vastuu omasta toimin- nasta, mutta myös tois- ten onnistumisesta.
Vastuu kannetaan yh- dessä kaikkien työryh- män jäsenten onnistu- misesta.
Suunnitelmallisuus Jokaisella asiantunti- jalla on oma suunnitel- mansa.
Erilliset suunnitelmat tehdään yhdessä.
Yksi yhteinen suunni- telma, jossa lähtökoh- tana asiakkaan tarve.
Toteutus Vain omat tehtävät hoi- detaan
Omien tehtävien lisäksi hoidetaan myös yhtei- siä tehtäviä, jos se on mahdollista.
Tavoitteen mukainen toiminta toteutetaan yhdessä asiakkaan kanssa.
Tiedottaminen Epävirallista Ajoittaista, ei säännöl- listä
Säännöllistä ja suunni- teltua
Toiminnan johtoajatus
Muiden asiantuntijoi- den antama apu on tär- keää
Oma asiantuntijuus nähdään osana koko- naisuutta ja sitä halu- taan kehittää sekä omaa osaamista halutaan ja- kaa muille.
Yhteistä tavoitetta kohti pyritään oppi- malla ja opettamalla yli asiantuntijoiden välis- ten rajojen.
Kehittäminen Kukin työryhmän jäsen kehittää omaa osaamis- taan
Oman asiantuntijuuden kehittäminen, mukana myös toisilta työryh- män jäseniltä oppi- mista.
Halutaan kehittyä työ- ryhmänä, yhteiseen op- pimiseen käytetään ai- kaa.
Toiminnan arviointi Jokainen erikseen Jokainen erikseen Yhteinen arviointi
Arja Veijola (2004, 32–33) on koonnut tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, miten toimiva ja tehokas moniammatillisesta työryhmästä voi tulla. Näihin tekijöihin kuuluu selkeä yh- teinen tavoite eli jaettu visio toiminnan tarkoituksesta, toimijoiden keskinäinen luottamus ja tieto siitä, kuka moniammatillisen työryhmän toimintaa johtaa ja kenellä on valta päät- tää asioista. Lisäksi toimijoiden asiantuntijuuden tulee olla vahvaa ja heidän tulee tunnis- taa eri roolien merkitykset työryhmän toiminnan näkökulmasta ja osata myös nähdä yli roolirajojen. Sujuvan toiminnan näkökulmasta avainasemassa ovat avoin vuorovaikutus, toisten arvostaminen ja hyvä yhteishenki. Yhteisen näkökulman löytäminen edellyttää toimijoiden välistä keskustelua, johon työryhmän toiminnassa olisi annettava ajallinen mahdollisuus.
Moniammatillista yhteistyötä voidaan tarkastella myös jaetun asiantuntijuuden näkökul- masta, joka tukee yhteisen osaamisen muodostumista. Jaettu asiantuntijuus muodostuu prosessinomaisesti, kun useat asiantuntijat kohdistavat voimavaransa samaan, yhteiseen tavoitteeseen. Merkityksellistä jaetussa asiantuntijuudessa on se, että yksittäiset asiantun- tijat eivät kykenisi yksin työskennellessään samaan lopputulokseen kuin he voimavaransa yhdistettyään kykenevät. (Koskela 2013, 19.) Toimiminen moniammatillisessa työryh- mässä mahdollistaa moniammatillisen osaamisen kehittämisen. Keskeistä moniammatil- lisen osaamisen kehittämisessä on toimijoiden välinen yhteistyö ja siihen sitoutuminen.
Yhteistyöhön sitoutuminen voidaan nähdä myös sitoutumisena oppimiskumppanuuteen eli yhteiseen vuorovaikutukselliseen oppimisprosessiin. (Karila & Nummenmaa 2001, 103.)
Oppimiskumppanuus on noussut käsitteenä esille työssäoppimisen yhteydessä. Erilaiset yhteiskunnalliset muutokset edellyttävät organisaatioissa uudenlaista toimintakulttuuria, jossa korostuu yhteisöllisyys ja erilaisissa työryhmissä toimivien toimijoiden osaamisesta ja asiantuntijuudesta muodostuva kokonaisuus. Moniammatillisessa työryhmässä oppi- miskumppanuus kohdistuu ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseen tarvittavan uuden osaamisen kehittämiseen. Uutta tietoa ja osaamista moniammatillisessa työryhmässä syn- tyy kehittävän vuorovaikutuksen tuloksena. (Karila & Nummenmaa 2001, 97–98.) Mo- niammatillisen työryhmän toiminnan kehittäminen tietoisesti mahdollistaa paremmin uu- den tiedon tuottamisen ja toimintatapojen oppimisen. Uhkaksi moniammatillisen työryh-
män toiminnan kehittymiselle voi muodostua asiantuntijuuden korostuminen tai henki- löityminen ja sitä kautta kilpailutilanteen syntyminen toimijoiden välille. Kehittyminen mahdollistuu, kun työryhmä toimii yhteisen tavoitteen hyväksi. Nykypäivän haasteeksi nouseekin yksittäisen toimijan asiantuntijuuden kehittämisen lisäksi yhteisen asiantunti- juuden kehittäminen moniammatillisessa työryhmässä. (Pärnä 2012, 40–42.) Launis (1997) mainitsee, että moniammatillisen toiminnan kehittäminen tapahtuu juuri erilaisten asiantuntijuuksien yhdistämisen kautta, eikä toiminta muutu moniammatilliseksi pelkäs- tään sillä, että perustetaan työryhmiä.
Arja Koski (2007, 14–15) käsittelee väitöstutkimuksessaan uuden moniammatillisen työ- ryhmän perustamista ja korostaa ryhmän sisäisen vuorovaikutuksen merkitystä työryh- män toiminnan kehittämisessä. Vuorovaikutuksellisen yhteyden syntyminen ryhmän jä- senten välille mahdollisimman pian ryhmän perustamisen jälkeen auttaa ryhmäläisiä tu- tustumaan toisiinsa ja sitä kautta muodostamaan ryhmän oman, yhteisöllisyyden koke- mukseen johtavan, sosiaalisen todellisuuden. Moniammatillisella toiminnalla on tutki- musten mukaan osoitettavissa positiivisia vaikutuksia, niin toiminnan kohteen näkökul- masta kuin myös moniammatilliseen työryhmään kuuluvien asiantuntijoiden näkökul- masta. Moniammatillisen toiminnan kohteena olevat asiakkaat kokevat saavansa parem- paa palvelua ja asiantuntijat viihtyvät paremmin työssään. Organisaation näkökulmasta moniammatillinen toiminta on kustannustehokasta. (Pärnä 2012, 25.) Viimeksi mainittu onkin syy siihen, miksi yhä useampia kehittämisen kohteita lähdetään hoitamaan mo- niammatillisesti.
2.5 Moniammatillisista työryhmistä syntyvät verkostot
Moniammatillisen työn ydin on tieto, joka jaetaan ja koetaan yhteiseksi (Nykänen ym.
2007, 211). Tätä tiedonjakoa varten tulevaisuudessa tarvitaan toimivia moniammatillisia työryhmiä ja niistä muodostuvia verkostoja. Moniammatillisen työn keskiössä on toimin- nan tavoite eli sosiaali- ja terveydenhuollon kentällä tavoitteena usein on palvelua tarvit- seva asiakas. Tulevaisuudessa olisi tärkeää ymmärtää, että kaikkien palvelujen tuottami- nen yksittäisissä organisaatioissa ei välttämättä ole enää mahdollista, vaan niiden tuotta- miseen tarvitaan usein moniammatillisia, eri organisaatioista muodostuvia, verkostoja.
Näistä verkostoista muodostuu yhtenäinen, tietyn palvelun ympärille, muodostuva koko- naisuus. (Heinonen ym. 2018, 14.) Verkostot rakentuvat vuorovaikutussuhteista ja niille on moniammatillisessa työskentelyssä tyypillistä, että ne on muodostettu tiettyä tavoitetta varten. Verkostoon voi kuulua yksittäisiä asiantuntijoita, työryhmiä tai organisaatioita ja tietenkin toiminnan kohteena oleva asiakas. Tyypillisesti verkostoista puhuttaessa on tar- koitettu julkisen hallinnon toimijoita, mutta tulevaisuudessa myös yksityiset toimijat ja eri järjestöt voivat olla mukana verkostoyhteistyössä. Toiminta verkostoissa on usein poikkihallinnollista ja edellytyksenä on osata toimia hallinnon rajat ylittävästi. (Isoherra- nen 2008, 37.)
Verkostoissa osaamisen kehittämisen tarve laaja-alaistuu. Verkostoon kuuluvien toimi- joiden oman asiantuntijuuden kehittämisen rinnalle tulee edellytys osata toimia monialai- sesti ja joustavasti. Oma osaaminen on kyettävä tuoda osaksi työryhmän ja verkoston kokonaisosaamista. Verkostojen toimintaan ja tiedon jakautumiseen verkoston sisällä vaikuttaa se, millainen tiedon tarve kullakin verkostossa vaikuttavalla toimijalla tai työ- ryhmällä on. (Pärnä 2012, 45–46.) Moniammatillisten verkostojen muodostaminen edel- lyttää toimijoilta ja verkostoon kuuluvilta organisaatioilta sitoutumista yhteiseen tavoit- teeseen, ettei toiminnan tavoite jää itse verkostoitumisen varjoon. (Niiranen 2017, 133.) Tähän voidaan päästä sillä, että toiminnan tavoite pidetään tietoisesti mukana toiminnassa koko ajan. (Pärnä 2012, 46.) Verkostoilla on merkitystä myös siihen, miten yhteiskun- nassa kulloinkin ilmenevät ajankohtaiset uudistukset saavat merkityksensä yksittäisten toimijoiden elämässä. Verkostot ovat siten kiinteä osa nykypäivän yhteiskunnan toimin- taa ja ne voidaan nähdä erilaisten toimintojen mahdollistajina. (Eriksson 2015, 13.)
Helena Ruokamo, Marjo Suhonen & Leena Paasivaara (2012) nostavat tutkimuksessaan esille luottamuksen merkityksen verkostojen toiminnassa. He havaitsivat, että verkos- toissa vallitseva luottamuksen ilmapiiri vahvistaa verkostoja ja niiden yhteisöllisyyttä.
Verkostoissa syntynyt luottamus kasvattaa sosiaalista pääomaa, josta hyötyy koko ver- koston vaikutuspiirissä oleva yhteisö. John Øvretveit (1995, 77–79) mainitsee, että ver- kostojen sisäisissä, keskinäisissä, suhteissa luottamuksen lisäksi korostuvat yhteiset arvot ja kunnioitus. Verkostojen ylläpitävänä voimana eivät useinkaan ole viralliset sopimuk- set, vaan yhteys muodostuu eri organisaatioissa toimivien toimijoiden erilaisten suhteiden kautta, jotka perustuvat tasa-arvoon ja verkoston tuomaan hyötyyn. Verkostosta saadun
edun vuoksi siihen halutaan kuulua ja sen vuoksi verkostoon kuuluvien toimijoiden vä- lille muodostuu riippuvuussuhteita. Riippuvuussuhteille verkostoissa on ominaista se, ettei niitä kyetä yksilöimään. Kukaan verkostoon kuuluva toimija ei välttämättä voi sa- noa, mistä juuri hän on riippuvainen. Riippuvuus muodostuu siitä, etteivät yksittäiset toi- mijat kykene samaan lopputulokseen ilman verkostoa ja siitä, että tämä riippuvuuden ole- massaolo tiedostetaan.
Toimijoiden väliset suhteet, joihin verkoston toiminta lopulta perustuu, voivat olla joko heikkoja tai vahvoja. Vahvat suhteet syntyvät oman ydinryhmän toimijoiden välille ja heikot suhteet esimerkiksi eri organisaation edustajien välille. Mielenkiintoista tässä ver- kostojen välisten suhteiden tarkastelussa on se, että tiedon leviämisen kannalta heikot suhteet ovat merkityksellisempiä, koska silloin toimitaan laajemmassa verkostossa. Vah- vat suhteet välittävät tietoa vain ydinpiirin sisällä. (Johanson 2015, 201–203.)
Verkostoissa toimimiseen liittyy myös haasteita ja suurimmat niistä koskevat juuri sitä, että verkostoihin kuulutaan usein epävirallisesti. Toki on olemassa myös virallisempia verkostoja, jotka ovat muodostuneet esimerkiksi jonkin palvelun ympärille. Verkostojen toiminnan haasteina voivat olla ajanpuute, toimijoiden mahdollinen osa-aikatyö, erilaiset toimintaperiaatteet ja erilliset toimintatilat. Lisäksi verkostojen toimintaa vaikeuttaa liian suuret verkostot ja useat johtajat sekä epäselvät roolit verkoston toiminnassa. (Kuorilehto 2014, 34). Näiden kaikkien edellä mainittujen seurauksena verkoston sisäinen tiedotta- minen ja vastuun kantaminen vaikeutuu. Varsinkin isoissa verkostoissa, jotka muodostu- vat haastavien toimintakokonaisuuksien ympärille, olisi järkevää sopia vastuukysymyk- sistä ja siitä kenen tehtävä on koordinoida koko verkoston toimintaa. (Øvretveit 1995, 97.)
3 MONIAMMATILLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMINEN
3.1 Oppiva organisaatio
Moniammatillinen työryhmä ei osaa toimia vaikuttavasti ilman jatkuvaa oppimista. Op- pivaa organisaatiota voidaan kuvata siten, että kaikille siinä toimiville työntekijöille on selvää, mitä heiltä odotetaan, eli he tietävät työllensä asetetut tavoitteet. Oppivassa orga- nisaatiossa moniammatillisten toimijoiden välisillä kohtaamispinnoilla vallitsee avoin ja välittävä vuorovaikutus sekä osallistumisen mahdollisuudet. Oleellista on ymmärtää, että organisaatio ei voi oppia ilman oppivia toimijoita, jotka yhdessä haluavat jalostaa orga- nisaation asiantuntijuutta. (Nykänen ym. 2007, 214.) Toimijoiden on yhteistä asiantunti- juutta kehittääkseen osattava ylittää toimijoiden välillä olevia rajoja ja sen vuoksi on tär- keää ymmärtää, mitkä tekijät ehkäisevät ja mitkä edesauttavat toimijoiden kohtaamista rajapinnoilla. (Launis 1997, 128–129.) Oppivana voidaan pitää organisaatiota, joka ky- kenee vastaamaan ajassa muuttuviin haasteisiin kehittämällä jatkuvasti omaa osaamis- taan. Muutokset organisaatioiden, kuten myös moniammatillisten työryhmien, toimin- nassa ja rakenteissa ovat hyvin nopeita, eikä muutosten asettamiin vaatimuksiin kyetä vastaamaan ilman jatkuvaa oppimista. (Rekola 2007, 148.)
Organisaatioiden kehittämisen yhteydessä mainitaan lähes poikkeuksetta muutoksen ole- massaolo. Engeström (2004, 12–13) ottaa teoksessaan esille muutoksen ja kehityksen vä- lisen suhteen ja mainitsee niiden olevan eri asioita. Kehittymistä hän kuvaa pyrkimyksenä uudenlaiseen toimintatapaan, joka samalla tarkoittaa jostain vanhasta luopumista. Kehi- tykseen kuuluu olennaisesti toimijoiden välisten rajojen ylittäminen. Engeström tuo esille lisäksi mielenkiintoisen näkökulman siitä, että kehitys ja sen mahdollistanut rajojen ylit- täminen eivät välttämättä ole pelkästään positiivisia asioita, vaan kehityksen suunta ei välttämättä ole kaikkien näkökulmasta toivottava.
Teoreettisesti moniammatillisten työryhmien kehittämistä voidaan lähestyä oppivan or- ganisaation mallien näkökulmasta, joita on kehitetty useita. Yksi keskeinen oppivan or- ganisaation malli on Sengen (1990) kehittämä malli, jonka Isoherranen (2012, 27) esitte- lee väitöskirjassaan ja toteaa sen olevan sopivan juuri moniammatillisen työryhmän toi- minnan kehittämiseen. Yhtenä perusteena mallin sopivuudesta Isoherranen mainitsee sen,
että Sengen mallissa keskeistä on, että ryhmät kehittävät toimintaansa itse ja ryhmän jä- senten osaaminen muodostaa yhteisen käsityksen toiminnan kohteesta. Moniammatilli- sen työryhmän toiminnan näkökulmasta tämä tarkoitta sitä, että moniammatillinen työ- ryhmä oppii toimimaan joustavasti ottaen huomioon toiminnan kohteena olevan asiak- kaan.
Sengen mallissa organisaation oppimisen lähtökohtana ovat organisaation yhteinen visio ja tiimiksi oppiminen. Tähän voidaan päästä systeemisen ajattelun, yksilön jatkuvan hen- kilökohtaisen kehittymisen ja omien mielen mallien tiedostamisen kautta. Näistä edellä mainituista muodostuu Sengen oppivan organisaation mallin viisi keskeistä periaatetta.
Oppimisprosessin päätavoite Sengen mallissa on, että organisaatiot oppisivat toimimaan tiimipohjaisesti ja joustavasti. Nämä ominaisuudet ovat organisaation toiminnan kannalta välttämättömiä varsinkin muutostilanteissa. (Senge 1990, 3–5.) Kun tarkastellaan Sengen mallia viiden keskeisen periaatteen kautta, saadaan käsitys siitä, miten eri organisaation toimintaan vaikuttavat tekijät vaikuttavat siihen, millaiseksi oppiminen kussakin organi- saatiossa muodostuu. Nämä edellä mainitut periaatteet muodostavat oppimisen taustalla olevan kokonaisuuden, jonka kaikki osatekijät vaikuttavat organisaation jäsenten mah- dollisuuteen oppia yhdessä. (Senge 1994, 6–7.)
Sengen mukaan henkilökohtainen kasvu tarkoittaa sitä, että yksilöt oppivat käyttämään henkilökohtaisia kykyjään mahdollisimman hyvin yhteisen tavoitteen hyväksi ja osaavat myös kannustaa toisia ryhmän jäseniä tekemään samoin. Mielen mallien tiedostamisen Senge määrittelee siten, että yksilön tulee tiedostaa omassa mielessään vaikuttavat aja- tusmallit ja ymmärtää, miten ne vaikuttavat hänen tapaansa toimia ja tehdä päätöksiä.
Oppiakseen ryhmän kaikkien jäsenten on Sengen mukaan tiedettävä ryhmän toiminnan yhteinen tavoite eli ryhmällä on oltava yhteinen visio, jota ryhmän tulee yhdessä tavoi- tella. Yhteistä visiota tavoitellaan tiimioppimisen kautta eli ryhmän tulee tavoitella toi- minnassaan tilannetta, jossa ryhmän kyky kehittyä yhdessä on vahvempi kuin yksittäisten henkilöiden kehittymiskyky yhteenlaskettuna. Systeemiajattelu pitää sisällään kaikki yk- sittäiset ryhmän toimintaan ja kehittymiseen vaikuttavat osa-alueet ja niistä muodostuvan kokonaisvaikutuksen. Sengen mukaan näiden tiedostaminen antaa ryhmälle mahdollisuu- den kehittää toimintaansa yhä tehokkaammaksi. (Senge 1994, 6–7.)
KUVIO 3. Oppivan organisaation perusolemus (Senge 1994)
Senge (1994) mainitsee, että harvoin mikään ryhmä tai tiimi täyttää alusta alkaen oppivan organisaation määritelmää. Alussa on olemassa joukko yksilöitä, joista muodostuu tai muodostetaan ryhmä, jolle on asetettu yhteinen tavoite. Ryhmän kasvaminen yhdessä op- pivaksi vaatii riittävästi aikaa. Senge kuvaa oppivan organisaation perusolemusta sy- väoppimisen kehän avulla. Kun Sengen oppivan organisaation viisi periaatetta organisaa- tion oppimisessa toteutuvat, saavat ne organisaatiossa aikaan syvää oppimista, jolloin yllä kuvattu oppimisen kehä aktivoituu, (Kuvio 3).
Oppimista on havaittavissa, kun ryhmän jäsenet huomaavat osaavansa uusia taitoja tai tietävänsä uusia asioita. Organisaatiota tai ryhmää voidaan kykyjen ja taitojen osalta pitää oppivana silloin, kun yhteinen tavoite on ryhmälle selkeä ja sen saavuttamiseen on yhtei- nen vahva pyrkimys. Tähän kyetään Sengen mukaan henkilökohtaisen kasvun ja yhteisen vision selkiyttämisen kautta. Oppivan organisaation yhtenä ominaisuutena on myös kyky reflektoida omaa ja ryhmän toimintaa sekä keskustella avoimesti ryhmän toimintaan vai- kuttavista tekijöistä. Näiden taitojen syntymiseen vaikuttaa omien mielen mallien tiedos- taminen ja tiimioppimisen kehittyminen. Näiden lisäksi oppivassa organisaatiossa kehit- tyy kyky nähdä asioita kokonaisvaltaisemmasta näkökulmasta, kuten kyky katsoa asioita
Pysyvän muutoksen alue SYVÄOPPIMINEN
Tietoisuus Herkkyys
Kyvyt Taidot Asenne
Uskomukset
ja tilanteita myös muiden näkökulmasta, ei pelkästään omasta. Tämän kyvyn kehittymi- seen vaikuttaa systeemiajattelun kehittyminen ryhmässä. Systeemiajattelun kehittyminen vaikuttaa siihen, miten ryhmän jäsenet huomaavat näkevänsä ympärillä olevan maailman eri tavalla. Tähän vaikuttaa oppimisen kautta muodostunut uudenlainen tietoisuus nähdä ja kuulla asioita sekä peilata niitä oman mielen sisäisiin malleihin ja sitä kautta ymmärtää, miten ne vaikuttavat ryhmän toimintaan. Kun ryhmä muuttuu oppivaksi organisaatioksi, tapahtuu muutosta, joskin hidasta, myös ryhmän jäsenten asenteissa ja uskomuksissa.
Tämä mahdollistaa ryhmän toiminnan jatkuvan kehittymisen ja myös kyvyn nähdä tule- vaisuuden kehittymistarpeet uudella tavalla. (Senge 1994, 17–21.)
Engeström (2004, 17–19) kuvaa teoksessaan oppimisen haastetta kehittyvässä yhteiskun- nassa. Toimiminen yhteisöissä edellyttää jatkuvaa oppimista, joka voidaan jakaa joko hy- vään tai huonoon oppimiseen. Oppiminen on huonoa silloin, kun se ei pysy kehityksen mukana ja hyvää silloin, kun sen avulla voidaan saavuttaa jotain uutta. Organisaation nä- kökulmasta yksilön hyvä oppiminen antaa myös organisaatiolle mahdollisuuden uuden oppimiseen.
Engeström (2004, 13) kuvaa organisaation kehittymistä kehittämänsä ekspansiivisen op- pimisteorian kautta, jota hän nimittää yhteisölliseksi oppimisprosessiksi. Ekspansiivinen oppimisteoria voidaan kuvata oppimissyklinä (Kuvio 4), joka kuvaa sitä, miten organi- saatiossa työskentelevät toimijat kyseenalaistamalla vallitsevat käytännöt löytävät uusia toimintatapoja ja voivat sitä kautta oppia jotain aivan uutta. Ekspansiivisessa oppimisessa oppiminen ei välttämättä tapahdu nopeasti, vaan eteneminen oppimissyklin askelissa, op- pimistekojen kautta, voi vaatia pitkiäkin aikoja ja sykli sulkeutuu vasta silloin, kun uudet opitut käytännöt ovat vakiintuneet pysyviksi. Oppiminen oppimistekojen kautta edellyt- tää organisaation jäseniltä keskinäistä vuorovaikutusta ja ekspansiiviseen oppimiseen kuuluu keskeisesti myös osallistujien erimielisyys, joka nähdään ekspansiivisen oppimis- teorian näkökulmasta oppimista edistävänä tekijänä. (Engeström 2004, 59–61.)
