Asumissosiaalinen työ ja tuetun asumisen palvelut nuoren elämänhallinnan tukena
Neljä selviytymistarinaa
Anni-Maria Lintula
Opinnäytetyö Marraskuu 2018 Sosionomikoulutus TAMK
TIIVISTELMÄ
Tampereen ammattikorkeakoulu Sosiaalialan koulutus
LINTULA, ANNI-MARIA:
Asumissosiaalinen työ ja tuetun asumisen palvelut nuoren elämänhallinnan tukena Neljä selviytymistarinaa
Opinnäytetyö 87 sivua Marraskuu 2018
Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää neljän tarinan avulla, minkälaiset tekijät ovat vaikuttaneet syrjäytyneiden ja asunnottomien nuorten selviytymiseen elämänhallinnan vaikeuksista ja minkälainen rooli asumissosiaalisella työllä on prosessissa. Lisäksi selvi- tettiin, minkälaisia kehittämisehdotuksia ja yhteiskunnallisia ajatuksia aiheen tiimoilta herää. Opinnäytetyön avulla haluttiin myös tuoda näkyvämmäksi asumissosiaalisen työn yhteiskunnallista merkitystä sekä asunnottomien tarvetta saada kokonaisvaltaista tukea elämän eri osa-alueilla.
Opinnäytetyön teoreettinen viitekehys muodostui nuorten elämänhallinnan, itsenäistymi- sen ja yhteiskuntaan ankkuroitumisen ympärille. Haasteltavien kertomukset nivoutuvat asumissosiaalisen työn ja nuorten tuetun asumisen kontekstiin.
Opinnäytetyön metodologisena viitekehyksenä hyödynnettiin narratiivisuutta, joka ko- rostaa haastateltavien henkilökohtaisia kokemuksia ja niiden merkityksiä. Opinnäytetyön aineisto käsittää neljän aiemmin asunnottoman ja muutenkin vaikeassa elämäntilanteessa eläneen henkilön tarinat, jotka analysoitiin teemoittamalla ja kertomusten luonnollista kronologista järjestystä seuraten. Lähtökohtana oli kiinnostus subjektiivisiin polkuihin, yksilöiden henkilökohtaisiin elämän historioihin sekä vuorovaikutukseen eri ihmisten ja instituutioiden välillä.
Asumissosiaalisen työn ja sosiaalisen tuen merkitys oli suuri jokaisessa neljässä selviy- tymistarinassa. Haastateltavat korostivat ohjaajan panosta ja työn kokonaisvaltaisuutta, mutta kokivat suurimman hyödyn olleen siinä, että palvelua oli onnistuttu räätälöimään juuri heidän yksilöllisiin tarpeisiinsa sopivaksi. Lisäksi sitä, että sama ohjaaja kulki rin- nalla koko tuen ajan, pidettiin erityisen tärkeänä tekijänä oman elämänhallinnan paranta- misen ja eheytymisen kannalta. Jokaisessa haastattelussa myös vertaistukea arvostettiin, ja sitä toivottiin tuetun asumisen palvelusisältöön vielä nykyistä enemmän.
Tulevaisuudessa asumissosiaalisessa työssä tulisi painottaa entistä enemmän vuorovaiku- tustyön merkitystä ja hyödyntää vertaistuen ja kokemusasiantuntijuuden tarjoamia mah- dollisuuksia. Lisäksi tulisi pohtia, jalkautuuko Asunto ensin -periaate tarpeeksi laajasti asumissosiaalisen työn ytimeen, ja tutkia lisää oman kodin ja sen pysyvyyden merkitystä sosiaalisen tilanteen perustana.
Asiasanat: asumissosiaalinen työ, nuorten tuettu asuminen, elämänhallinta, syrjäytyminen, selviytyminen
ABSTRACT
Tampereen ammattikorkeakoulu
Tampere University of Applied Sciences
Bachelor’s Degree Programme in Social Services LINTULA, ANNI-MARIA:
Supported Housing Services Assisting Young People in Their Life Management Four Survival Stories
Bachelor's thesis pages 87 November 2018
The purpose was to examine what kind of factors have helped young people to survive and regain their life management skills after being homeless and excluded from the soci- ety. The thesis reports four individual survival stories and focuses on the role of supported housing in the process.
The methodological frame of the thesis was narrativity, which concentrates on individual experiences and their meanings. The data were collected through personal interviews and analyzed by utilizing different themes and chronological order that rose from the stories.
The role of supported housing and social support was significant in all of the four survival stories. Interviewees emphasized the impact of the supported housing worker as the key factor in their surviving process.
In the future supported housing services should not only emphasize the impact of the interaction methods, but also utilize the possibilities of peer support and expertise by ex- perience. It is also important to contemplate whether the Housing First Model is used widely enough, as the core of the supported housing work, and to study the impact of one’s own home as the ground of the social situation.
Key words: supported housing, life management, becoming independent, marginalisation, survival
SISÄLLYS
1 JOHDANTO ... 5
2 ELÄMÄNHALLINTA JA SEN TUKEMINEN NUORUUDESSA ... 7
2.1 Elämänhallinnan määrittelyä ... 7
2.2 Elämänhallinnan tukeminen... 10
2.3 Itsenäistyminen ja omilleen muuttaminen ... 12
2.4 Yhteiskuntaan ankkuroituminen vs. syrjäytyminen ... 14
2.5 Yhteenveto ... 18
3 ASUMISSOSIAALINEN TYÖ ... 20
3.1 Asumissosiaalinen työ ja Asunto ensin -malli ... 20
3.2 Tuetun asumisen kehyksiä ja käytäntöjä ... 23
3.3 Tasna ry ja Nuori Kullervo Oy ... 27
3.4 Elämänhallinta asumissosiaalisen työn kontekstissa ... 29
4 TUTKIMUKSEN TAVOITTEET JA TOTEUTTAMINEN ... 31
4.1 Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimuskysymykset ... 31
4.2 Laadullinen tutkimus ja narratiivinen tutkimusote ... 32
4.3 Haastatteluaineiston hankinta ja analysointi ... 34
5 SELVIYTYMISTARINAT TIIVISTETTYINÄ... 38
5.1 Johdattelua tarinoihin ... 38
5.2 Hilda ... 38
5.3 Joakim ... 40
5.4 Erik ... 41
5.5 Anna ... 42
6 MARGINAALIIN JOUTUMINEN JA SELVIYTYMINEN ... 44
6.1 Lapsuus ja perhe ... 44
6.2 Nuoruus ja ongelmien kasaantuminen ... 48
6.3 Päätöksiä muutoksesta ja selviytymisestä ... 52
6.4 Käännekohtana oma asunto ja ohjaajan tuki ... 59
6.5 Ajatuksia asumissosiaalisesta työstä ja Asunto ensin –mallista ... 63
7 KESKEISET TULOKSET JA JOHTOPÄÄTÖKSET ... 67
7.1 Selviytymistarinat ... 67
7.2 Asumissosiaalisen työn kehittäminen ... 71
8 POHDINTA ... 74
8.1 Tulevaisuuden suuntaviivoja ... 74
8.2 Tutkimuksen luotettavuus ja eettisyys ... 75
8.3 Opinnäytetyö oppimiskokemuksena ... 79
LÄHTEET ... 81
1 JOHDANTO
Opinnäytetyöni kertoo henkilöistä, jotka ovat selviytyneet vaikeista elämänvaiheista ja elävät nyt elämää, josta heillä ei pahimpina aikoina ollut tietoakaan. Olen saanut tutustua mielenkiintoisiin ja voimaannuttaviin selviytymistarinoihin, sekä tarinoiden takana ole- viin nuoriin ihmisiin, jotka ovat ponnistaneet itsensä pois yhteiskunnan pohjalta kohti parempaa elämää.
Aiempi työni Nuori Kullervo Oy:n nuorten tuetun asumisen ohjaajana, sai minut kiinnos- tumaan prosesseista, jotka tukevat itsenäistymistä, elämänhallintaa ja muutosta. On us- komatonta, että nuoret, kaltoin kohdellut ihmiset, joilta monesti puuttuvat luonnolliset tukiverkostot, pystyvät tekemään täyskäännöksen elämässään. Mikä saa ihmisen voitta- maan vaikeudet ja muuttamaan elämänsä suuntaa? Minkälaisia prosesseja on selviytymi- sen taustalla? Minkälaisessa roolissa ohjaajan tuki on syrjäytymisen voittamisessa?
Asunnottomuus on yksi syrjäytymisen vakavimmista muodoista, eikä sitä vastaan voida tehokkaasti taistella vain asuntoja tarjoamalla. Asunnottomuuden syihin ja sosiaalisiin ongelmiin on päästävä käsiksi tarkemmin. Asunnottomuusilmiö sisältää eriarvoistumista, huono-osaisuutta, köyhyyttä ja syrjäytymistä, joihin on pyrittävä vaikuttamaan sosiaali- työn keinoin. Asumissosiaalisen työn lähtökohtana on oma asunto ja itsenäisen asumisen mahdollistaminen, jonka kautta kuntouttavaa tukea voidaan ulottaa myös muille elämän osa-alueille (Granfelt 2013, 209, 224.)
Tuettu asuminen ja asumisohjaus, ovat merkittävimpiä tapoja vaikuttaa positiivisesti paitsi yksittäisen nuoren elämään, mutta myös koko yhteiskunnan ongelmaan: Yksi syr- jäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle arviolta 1-1,5 miljoonaa, kun taas yksi asumisoh- jaaja tuottaa säästöjä julkiseen talouteen n. 43 000-85 000 euroa vuodessa (Nuorisoasun- toliitto: Nuorten asuminen tilastojen valossa 2015.)
Syrjäytymistä vastaan taistelu ja muutos vaativat saadun tuen lisäksi myös ihmisen omaa tahtoa. Muutosprosessissa joutuu rakentamaan identiteettiään uudelleen ja opettelemaan uusia taitoja. Vaikeinta on kamppailu entisen elämäntavan ja sosiaalisen ympäristön hou- kutuksia vastaan. Asunnoton on usein syrjäytynyt monilta yhteiskunnan toiminta-alueilta, kuten työ- ja opiskeluelämästä. Monesti iso osa ihmissuhteista on katkennut ja uusien
rakentaminen vie aikaa. Lisäksi ponnisteluja vaatii oman yhteiskunnallisen paikan etsi- minen ja uuden elämän rakentaminen.
Tässä opinnäytetyössä kuvaan neljän elämänhallintansa menettäneen ja yhteiskunnan jä- seneksi palanneen nuoren elämänkulkua selviytymistarinoiden kautta. Tarkastelen sel- viytymisen eri vaiheita ja nuorten kokemuksia asumissosiaalisen työn kontekstissa. Tuon myös esiin asumissosiaalisen työn yhteiskunnallista merkitystä ja sen suuntaviivoja tule- vaisuudessa.
2 ELÄMÄNHALLINTA JA SEN TUKEMINEN NUORUUDESSA
2.1 Elämänhallinnan määrittelyä
Elämänhallinta-käsite on esiintynyt eri tieteissä ja eri ajattelijoiden teoksissa hyvin mo- nenlaisissa merkityksissä. Se, mitä elämänhallinnalla kulloinkin tarkoitetaan, riippuu pitkälti siitä, käsitelläänkö asiaa esimerkiksi psykologian, sosiologian vai yhteiskunta- tieteiden näkökulmasta (Riihinen 1996, 16-17.) Lähtökohtana elämänhallinnan yleiselle tulkinnalle kuitenkin on, että ihminen ymmärretään tavoitteellisena olentona, joka to- teuttaa elämäntehtäviään, henkilökohtaisia projektejaan tai pyrkimyksiään elämänkul- kunsa eri vaiheissa (Järvikoski 1996, 44-45).
Psykologinen näkökulma painottaa sitä, miten yksilö hallitsee elämänsä haasteita käyt- täen psyykkistä kapasiteettiaan. Se tutkii, mistä hallinnan tunne muodostuu ja miten sitä voidaan vahvistaa (Böhnisch 2017, Karttusen 2018, 5 mukaan.) Psykologista näkökul- maa kutsutaan myös usein myös coping –näkökulmaksi. Coping (suomeksi selviämi- nen), viittaa yksilön omaan kykyyn ohjata elämäänsä ja selvitä vastaan tulevista ongel- mista (Ylistö, 2006, 15.)
Liisa Keltikangas-Järvinen (2008) kuvaa elämänhallintaa yksilön uskona siihen, että voi vaikuttaa oman elämänsä asioihin ja muokata olosuhteita tai omaa suhtautumistapaa, jos elämä käy kovin kuormittavaksi. Kun yksilö kokee olevansa vastuussa elämästään, hän asettaa itselleen tavoitteita ja pohtii, miten tavoitteet on mahdollista saavuttaa. Hän saa- vuttaa sisäisen autonomian, kun pystyy ohjaamaan omia tunnetilojaan ja käytöstään it- senäisesti. Keltikangas-Järvinen (2008) kirjoittaa myös, että identiteetti kulkee käsi kä- dessä elämänhallinnan kanssa: molemmat kehittyvät rinnakkain eri kehityspsykologis- ten vaiheiden mukaan lapsuudesta aikuisuuteen (emt., 262-263.)
Aini Jaarin (2004) ajatukset mukailevat niin ikään elämänhallinnan psykologista näkö- kulmaa. Elämänhallinnan käsite liittyy myös hänen mukaansa usein läheisesti itsetuntoon ja minäkuvaan. Tyytyväisyys sosiaalisiin suhteisiin, itsensä toteuttaminen ja omien ta- voitteiden saavuttaminen ovat tärkeitä elementtejä elämänhallinnassa.
Vaikka elämänhallinta muuttuu eri elämäntilanteiden ja kokemusten mukaan, elämänhal- linnan tunne kehittyy Jaarin (2004) mukaan melko pysyväksi jo nuoruudessa ja varhais- aikuisuudessa. Mitä vahvemmin nuori on pystynyt ratkaisemaan omaan kehitysvaihee- seensa liittyvät haasteet ja kehitystehtävät, sitä paremmaksi elämänhallintakyky muodos- tuu. Nuoruusvaiheen jälkeen suuret ja pysyväksi jäävät muutokset elämänhallinnassa vaa- tivat isoja elämänmuutoksia. (emt., 77-80.)
Sosiaalitieteissä elämänhallinnan käsite on jaettu usein sisäiseen ja ulkoiseen elämän- hallintaan (Roos 1987; Ruishalme & Saaristo 2007; Rusanen 1996). Sisäinen elämän- hallinta käsittää ne tavat, joilla luodaan merkitystä ja sisältöä omaan elämään ja miten sopeudutaan vastaantuleviin olosuhteisiin ja tilanteisiin. Sisäisen elämänhallinnan väli- neitä ovat erityisesti sosiaaliset suhteet, harrastukset ja perhe (Aaltonen, Ojanen, Vihu- nen & Vilen 1999, 185.) Sisäinen elämänhallinta on hyvin lähellä psykologisen näkö- kulman coping-käsitettä, sillä siinä on selkeästi nähtävissä yksilökeskeinen ja psyykeen viittaava vire. Voidaankin ajatella, että sisäinen elämänhallinta käsittää ne psyykkiset toiminnot, jotka tapahtuvat yksilön pään sisässä, mutta eivät näy ulospäin (Ylistö 2006, 18-19; ks. myös Keltikangas-Järvinen 2008, 262).
Ulkoinen elämänhallinta taas käsittää myös muille ihmisille näkyvät konkreettiset toi- met, kuten koulutus, ammatti ja omaan asuntoon muuttaminen. (Ylistö 2006, 19; Aalto- nen ym. 1999, 185). Roosin (1987) mukaan ulkoisessa elämänhallinnassa elämänkulkua hankaloittavia tekijöitä saadaan torjuttua, ja parhaimmillaan tavoitteita toteutettua ilman sen suurempia katkoksia. Hän näkee keskeisimpinä ulkoisen elämänhallinnan tekijöinä aineellisen omaisuuden sekä yhteiskunnallisen ja taloudellisen aseman (emt., 65-66).
Ulkoinen elämänhallinta on selkeästi vuorovaikutuksessa sisäisen elämänhallinnan kanssa, ja välillä onkin vaikeaa määritellä mikä hallinnasta on ulkoista ja mikä sisäistä.
Elämänhallinnan onnistumisen piirteenä voidaan kuitenkin pitää sitä, että ulkoinen elä- mänhallinta kyetään suhteuttamaan niihin päämääriin, joita ihminen on sisäisessä elä- mänhallinnassa itselleen asettanut (Riihinen 1996, 29-30.)
Juho Saari (2015) jatkaa ulkoisen ja sisäisen elämänhallinnan suhteen analysointia jaka- malla elämänhallinnan käsitteen toimintakykyyn, mahdollisuusrakenteisiin sekä si- toumukseen. Toimintakyvyllä tarkoitetaan ihmisen kykyä muuttaa olemassa olevia re- surssejaan toiminnoiksi. Elämänhallinnan kannalta ei siis riitä, että ihmisen käytössä on
esimerkiksi asunto tai auto, vaan sen lisäksi tarvitaan kykyä hyödyntää niitä. Toiminta- kykyä on luokiteltu mm. taloudelliseksi, terveydelliseksi, psyykkiseksi/kognitiiviseksi sekä sosiaaliseksi toimintakyvyksi. Näkökulmasta riippuen, toimintakykyä voidaan myös tarkastella vaikkapa asumisen, työn, koulutuksen tai terveydentilan kautta. Toimintaky- kyjen hyödyntäminen on selvässä yhteydessä mahdollisuusrakenteisiin, jolla tarkoitetaan sitä, että samanlaiset toimintakyvyt omaavat henkilöt eivät välttämättä saavuta samoja tavoitteita, koska heillä on erilaiset mahdollisuusrakenteet. Näistä esimerkkinä voivat olla vaikkapa erilaiset asumisjärjestelyt tai alueellinen työllisyystilanne (emt. 110-111.)
Böhnisch (2017) tuo esiin myös sosiaalipedagogisen näkökulman elämänhallintaan.
Sen mukaan ihmisen elämänhallintaan on vaikuttavat keskeisesti toiset ihmiset ja sosiaa- linen tuki. Sosiaalipedagogisesta näkökulmasta elämänhallintaa voidaan tarkastella nel- jän eri ulottuvuuden kautta, joita ovat ilmaiseminen, tunnustaminen, riippuvaisuus ja val- taus. Böhnischin mukaan elämänhallinnan kannalta on tärkeää, että yksilö pystyy ilmai- semaan huoliaan ja ongelmiaan jollekin: yhdessä toisen ihmisen kanssa ongelmaa pysty- tään jäsentelemään ja ymmärtämään paremmin. Hän myös toteaa, että ihmisellä on luon- tainen tarve saada tunnustusta toisilta ihmisiltä, ja tätä kautta muodostuva omanarvon tunne vaikuttaa olennaisesti yksilön psykososiaaliseen toimintakykyyn eli elämänhallin- taan. Ihminen on samaan aikaan sekä riippuvainen että autonominen suhteessa toisiin ih- misiin. Valtaamisella taas Böhnisch tarkoittaa sosiaalisen tilan jakamisprosessia, joka ta- pahtuu usein nuoruudessa. Nuoret rakentavat identiteettiään kokeilemalla tyylejä ja otta- malla tilaa erilaisissa sosiaalisissa verkostoissa. Valtaaminen on yhteydessä siihen, miten osalliseksi ihminen kokee itsensä sosiaalisessa ympäristössään (Karttunen 2018, 12.)
Yhteiskunnallisesti katsottuna elämänhallinta on läheinen käsite hyvinvoinnille, sillä oma elämänhallinta on hyvin keskeistä sille, miten ihminen voi. Yhteiskunnan rooli yk- silön hyvinvoinnissa, on merkittävä erityisesti ulkoisten resurssien takaajana. Sosiaalipo- litiikan tehtävänä onkin ensisijaisesti ihmisten elämänhallinnan parantaminen ja tukemi- nen (Aaltonen ym. 1999, 186.)
Hyvän elämänhallinnan käsitettä määrittelee myös se, mitä kulttuuri arvostaa ja mihin yhteiskunnassa pyritään. Länsimaisessa aineellisia saavutuksia korostavassa kulttuurissa ulkoinen elämänhallinta (mm. aineellinen omaisuus ja taloudellinen asema) ovat selkeästi keskiössä. Elämän hyvä hallinta lyhyellä aikavälillä voi kuitenkin merkitä myös elämän huonoa hallintaa pitkällä aikavälillä. Asiaa voidaan miettiä esimerkiksi tarkastelemalla,
onko hyvää elämänhallintaa se, että ihmiset haalivat itselleen aineellista omaisuutta, mutta saastuttavat samalla ympäristöä? (Riihinen 1996, 30.)
Elämänhallinnalle löytyy myös muita vaihtoehtoisia tulkintoja ja näkökulmia, kuten Aa- ron Antonovskyn koherenssiteoria, joka pohjaa elämänhallinnan koherenssin (sense of coherense) tunteeseen, Albert Banduran pystyvyyteen pohjautuva teoria, jossa hyviä pys- tyvyyskokemuksia omaavat ihmiset ottavat muutokset haasteina, ja huonoja pystyvyys- kokemuksia kokeneet reagoivat muutoksiin stressaamalla tai masentumalla, tai Richard Lazaruksen ja Susan Folkmanin stressinhallintaan ja selviytymiseen liittyvä teoria, jota sivuan opinnäytetyön tuloskappaleessa (ks. esim. Karttunen 2018, 9-11.)
Keskityn opinnäytetyössäni kuitenkin pääasiassa aiemmin kuvattuihin (psykologinen, so- siaalinen, sosiaalipedagoginen ja yhteiskunnallinen) elämänhallinnan näkökulmiin, joita tarkastelen myöhemmin selviytymistarinoiden kautta sekä asumissosiaalisen työn kon- tekstissa. Nämä neljä näkökulmaa sopivat mielestäni opinnäytetyön aiheen kannalta hy- vin yhteen ja kulkevat eri vaiheissa sopusointuisesti rinnakkain (vrt. Kuvio 3). Muut nä- kökulmat olen siis rajannut yksityiskohtaisemman käsittelyn ulkopuolelle.
2.2 Elämänhallinnan tukeminen
Elämänhallinta on jatkuva prosessi, johon voi voi vaikuttaa läpi elämän. Jotta ihminen voi hallita elämäänsä nyt ja jatkossa, hän tarvitsee tuekseen jatkuvasti erilaisia työkaluja ja voimavaroja. Kun nämä ovat kunnossa ja niitä osaa hyödyntää eri tilanteissa, elämän voi kokea mielekkääksi ja sujuvaksi. (Jaari 2004, 77-78.)
Työkaluja ja voimavaroja voidaan myös kutsua elämänhallinnan resursseiksi ja val- miuksiksi. Resurssien eli voimavarojen avulla ihminen ohjaa elämäänsä haluamaansa suuntaan (Ylistö 2006, 20). Saaren (2015) mukaan taas pelkillä resurssien olemassa ololla ei voida saada tuloksia aikaan, vaan toimintakyky ja mahdollisuusrakenteet mää- rittelevät sitä, miten hyvin resursseja pystytään hyödyntämään. Toisin sanoen, ei siis riitä, että on resursseja, vaan on myös oltava valmiuksia käyttää niitä (emt. 110-111.) Elämänhallinnan tukemisen tulisikin keskittyä ennen kaikkea tuettavan valmiuksien ja toimintakyvyn vahvistamiseen.
Kuten edelläkin käytiin läpi, elämänhallintataidot kehittyvät jo lapsuuden ja nuoruuden aikana ja säilyvät aikuisuuteen suhteellisen vakaana, vaikkakin kehitys on edelleen mahdollista. Vahvan elämänhallinnan saavuttaminen edellyttää nuorelta kehitystehtä- vien onnistunutta ratkaisemista, positiivista minäkuvaa, vahvaa itsetuntoa sekä tunnetta, että voi vaikuttaa omiin asioihin ja elämään (Kinnunen 2003, 13.) Nuorelta ihmiseltä puuttuu kyky nähdä asioita pidemmällä tähtäimellä, ja siksi nuoren usko tulevaisuuteen ja sen suunnitteluun kehittyykin vuorovaikutuksessa muiden ihmisten ja kulttuurin kanssa. (Aaltonen ym. 1999, 186-188). Elämänhallinnan tukea tarvitaan siis paljon jo lapsuudessa ja nuoruudessa, jolloin tärkeimpinä tukevina tekijöinä pidetään perhettä, lä- heisiä aikuisia, ystäväpiiriä ja koulua (Kinnunen 2003, 13).
Myös Siltamäen (2008) mukaan, vanhempien, tai muiden läheisten aikuisten tuen merki- tys aikuistuvalle nuorelle on erittäin merkittävää. Toisaalta nuoret, jotka eivät syystä tai toisesta saa tukea vanhemmiltaan, korostavat ystävien tai muun tuen merkitystä. Tuen kannalta ei olekaan merkityksellistä kuka tukea antaa, kunhan sitä antaisi joku. Nuoren kannalta erityisen tärkeää olisi saada emotionaalista tukea (emt. 70-72.)
Kasvatuksellisesti elämänhallintaa voidaan tukea esimerkiksi opettamalla erilaisia elä- mäntaitoja, vuorovaikutustaitoja sekä ongelmanratkaisutaitoja, ja pyrkimällä empatiaan, erilaisuuden ymmärtämiseen ja itseohjautuvuuteen (Böhnisch 2017, 35, Karttusen 2018, 13 mukaan.) Suomessa on toteutettu kouluikäisille useita elämänhallintaan liittyviä pro- jekteja ja ohjelmia, joiden on tutkittu lisäävän nuorten sosiaalisia valmiuksia ja selviyty- mistaitoja (Kinnunen 2003, 14-15.) Jos edellä mainitut luonnolliset tuet eivät riitä, yksi- lön elämänhallintaa voidaan tukea yhteiskunnan tarjoamien sosiaalipalvelujen voimin.
Sosiaalityön keskeinen tehtävä on tukea, kannustaa ja valmentaa asiakasta kohti hallitum- paa, itsenäisempää ja oma-aloitteellisempaa elämää (Juhila 2006, 63.)
Nuorten elämänhallinnan tuesta on säädetty myös laissa. Muun muassa Nuorisolain (1285/2016) mukaan alle 29-vuotiaiden pitää tarvittaessa saada elämänhallintaansa tukea.
Elämisen taidot ja elämänhallinta muodostuvat fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta osaamisesta, johon nuoren aikuisen kohdalla nivoutuu myös itsenäisen taloudenpidon ja ammatillisten taitojen kehittäminen. Nuoren tukeminen ja sosiaalinen vahvistaminen vaa- tivatkin näiden kaikkien sektoreiden työstämistä ja kokonaisvaltaista elämänhallinnan tu- kemista. Sosiaalinen vahvistaminen nähdään myös ohjaustyönä, jolla pyritään lisäämään yksilön ja/tai yhteisön kokemuksia hyvinvoinnin, vaikuttamisen ja osallisuuden osalta.
Erityisesti syrjäytymisvaarassa olevia nuoria tulisi tukea sosiaalisen vahvistamisen kei- noin. Sosiaalisen vahvistamisen ja nuorisotyön päätavoitteina on kasvattaa osallistuvia ja aktiivisia kansalaisia painottaen ennaltaehkäisevän työn metodeja (Mehtonen 2011, 13- 19.)
Elämänhallinnan saavuttamisessa tarvitaan sitoutumista ja pitkäjänteisyyttä. Harvat ta- voitteet on mahdollista saavuttaa välittömästi ja useimmat toimintakyvyt palkitsevat vasta pitkällä aikavälillä. Toimintakyvyn ja mahdollisuusrakenteiden lisäksi onkin tärkeää, että hyvää elämänhallintaa tavoitteleva ihminen sitoutuu edistämään hyvinvointiaan ja ter- veyttään järjestelmällisesti (Saari 2015, 111-112.)
2.3 Itsenäistyminen ja omilleen muuttaminen
Täysi-ikäisyyden kynnyksellä nuoren elämässä tapahtuu paljon asioita. Omaa elämänhal- lintaa opetellaan; pitää suorittaa koulua, kuulua kaveriporukkaan ja irrottautua ja itsenäis- tyä vanhemmista. Nuoruuden kehitysvaiheeseen kuuluvat fyysiset muutokset ja henkinen myllerrys vaikeuttavat tunteiden, impulssien ja käytöksen hallintaan. Elämyshakuisuuden ja riskinottojen lisäksi, nuorilla on myös neurobiologisista syistä voimakkaampi taipumus jäädä koukkuun johonkin riippuvuuteen kuin muilla ikäluokilla. Aivojen nopea kehitys aiheuttaa herkkyyttä sosiaalisissa tilanteissa, ja niissä usein reagoidaan voimakkain tun- tein. Niin ikään hormonaaliset muutokset ja kavereiden hyväksynnän tarve vaikuttavat asioihin suhtautumiseen ja käytökseen. Nuoruudessa on taipumusta tehdä asioita, jotka johtavat epämukaviin tilanteisiin, tai joita kadutaan myöhemmin. Nuoruus on myös hyvin riskialtista aikaa psykiatrisen sairastuvuuden kannalta. Aikuisten vastuuna ja velvollisuu- tena onkin tukea ja suojella nuorta hänen keskushermostonsa keskeneräisyyden aiheutta- milta impulsseilta ja yleisesti kehitysvaiheen haavoittuvuuden aiheuttamilta ongelmilta (Sinkkonen 2010, 40-44.)
Aikuisuuteen siirtyminen tarkoittaa vanhemmista / huoltajista irrottautumisen lisäksi myös kokonaisvaltaisen vastuun ottamista itsestä ja päätöksistään, sekä taloudellista riip- pumattomuutta. Itsenäistyvä ihminen etsii identiteettiään ja mahdollisuuksiaan, ja tekee valintoja ihmissuhteiden ja elämänkatsomuksensa suhteen. Aikuisuuden kehitystehtä-
vässä selviytyminen vaatii monia taitoja ja mm. kehittymistä sosiaalisissa suhteissa, suun- nitelmallisuutta, opinnoissa suoriutumista ja työllistymistä. Välillä näistä suoriutumisessa tarvitaan yhteiskunnallista tukea (Nurmi ym. 2014, 178-180.)
Suomessa omaan kotiin muutetaan aiemmin kuin monissa muissa maissa. Suomessa nuorta myös pidetään aikuisena vasta kun hän asuu omillaan. Nuorelle itsenäisen asumi- sen aloittaminen on useasti kriisi sekä taloudellisesti että emotionaalisesti: yhtäkkiä kaikki vastuut ja velvollisuudet siirtyvät itselle, mutta toisaalta elämään astelee myös uusi ennen kokematon ”vapaus”. Suomalaisessa yhteiskunnassa tärkeintä on kokemus omil- laan olosta, vaikka asumiseen saisikin yhteiskunnan tai vanhempien tukea, eikä täydelli- nen itsenäisyys vielä toteutuisi. Joissakin kulttuureissa täydellinen taloudellinen itsenäi- syys taas saattaa olla ehdoton edellytys, ennen kuin voi muuttaa omaan asuntoon: Van- hempien luona asuminen nähdään parempana vaihtoehtona, kuin se että vanhemmat an- tavat apuaan kodin ulkopuolelle esimerkiksi vuokranmaksun muodossa (Heikkinen 2005.)
Kuten edellä on kuvattu, nuoren itsenäistymisessä ja omilleen muutossa on monta vai- hetta, jossa tilanne saattaa kriisiytyä tai tuen tarve nousee esiin vähintään ennaltaehkäise- vässä mielessä. Pelkästään taloudellisten tukien (esim. asumistuki, opintotuki tai toimeen- tulotuki) hakeminen on mutkikasta puuhaa, ja rahan riittämään saaminen tai vaikkapa ruuanlaittotaidot voivat olla harjoittelun alla pitkäänkin. Ilman tukea asiat saattavat eska- loitua ja nuori voi joutua oman elämänhallintansa kannalta vaikeisiin tilanteisiin, jopa asunnottomaksi (Nuorisoasuntoliitto: Nuorten asuminen tilastojen valossa 2015.)
Seuraavan sivun kuvioon on listattu tyypillisiä haasteita, joita nuorten asumiseen liittyy ja mitä myös opinnäytetyön haastattelujen pohjalta on todennettavissa. Opinnäytetyön aineistossa haastateltavien keskuudessa korostuivat erityisesti kuvion keskelle listatut haasteet: työttömyys, velkaantuminen ja luottotietojen menetys, häädöt sekä erilaiset mie- lenterveys- ja päihdeongelmat.
KUVIO 1. Nuorten asumiseen liittyviä tyypillisiä haasteita (Lähde: Nuorisoasuntoliitto – Nuorten asuminen tilastojen valossa 2015)
2.4 Yhteiskuntaan ankkuroituminen vs. syrjäytyminen
Nuoret ovat syrjäytymisvaarassa elämänsä nivel –eli siirtymävaiheissa. Näitä nivelvai- heita ovat esimerkiksi peruskoulusta jatko-opintoihin siirtyminen ja opinnoista työelä- mään siirtyminen. Tällä hetkellä työmarkkinat ovat epävakaita, ja erityisesti nuorten työ- suhteet epävarmoja. Lisäksi koulutus, jota on pidetty syrjäytymistä ja marginalisaatiota ehkäisevänä tekijänä, on pidentynyt ja sitä kautta työmarkkinoille siirtyminen hankaloi- tunut. Heikko koulutus ja huono asema työmarkkinoilla, ovat keskeisiä tekijöitä nuoren syrjäytymisessä (Pääkkönen 2010, 24-25.)
Nyky-yhteiskunnan yksilöllisyyttä korostavassa ilmapiirissä, oman yksilöllisen identitee- tin löytämistä pidetään arvokkaana. Pitää erottautua joukosta, eikä perinteiset opinnot, taidot ja tiedot enää riitä esimerkiksi työnhakutilanteessa. Toisaalta kaikenlainen erilai- suus ei olekaan tavoittelemisen arvoista, vaan se aiheuttaa leimautumista ja yhteisöstä syrjäytymistä (Martikainen 2015, 172.) Postmodernissa yhteiskunnassa nuorille ei enää
entiseen tapaan tarjota valmista roolia ja identiteettiä, vaan nuoren ja häntä tukevien ai- kuisten pitää tehdä enemmän töitä, jotta nuori voisi löytää oman paikkansa. Toisaalta va- linnanvapaus tuottaa ahdistusta. Jos oma rooli ja identiteetti jäävät epäselviksi, nuori ko- kee, ettei hän kykene omaksumaan kunnolla mitään yhteiskunnan mahdollistamaa roolia.
(Mikkola & Räikkä 2015, 182.)
Anna Liisa Lämsän tikapuu-mallissa (1999) nuoren elämän-skenaarioita ja identiteettiä kuvataan niin, että ääripäissä ovat elämänhallinta ja uloslyönti. Nuori luokitellaan joko selviytyjäksi, karsiutujaksi, syrjäytymisvaarassa olevaksi, sivulliseksi tai syrjäytyjäksi.
Lämsä on myös listannut tuen muotoja, joita nuori kussakin tilanteessa tarvitsee (Lämsä 1999, 51.)
Elämänhallinnan ja uloslyönnin väliin mahtuu Lämsän mukaan viisi elämänkulkuun liit- tyvää tilannetta. Ensimmäinen eli selviytyminen luokitellaan tikapuumallissa niin, että nuori tulee toimeen oman perheen ja voimavarojensa sekä yleisten palvelujen keinoin.
Selviytyminen nähdään käytännössä samana asiana kuin yhteiskuntaan integroituminen ja suhteellinen riippumattomuus. Karsiutumista kuvataan lyhytaikaisten tai vähäisten tu- kien tarpeella, jotka täydentävät nuoren omia voimavaroja. Syrjäytymisvaaraan edetessä nuoren elämäntilanteeseen liittyy usein joko lähi-ihmisten tai viranomaisten huoli kasvun ja kehityksen vaarantumisesta. Tukea nuori tarvitsee tällöin ohjauksen, neuvonnan sekä avohuollon tukitoimenpiteiden kautta. Marginaalisuuteen ajaudutaan, kun sosiaaliset on- gelmat ovat kasaantuneet niin, etteivät ne enää ole hallittavissa. Nuori kokee toiseuden tunteita ja leimaantumista. Tässä kohtaa sosiaalityön on puututtava nuoren asioihin kont- rolloivalla otteella. Syrjäytymisvaiheessa, avohuollon tukitoimilla tai kontrolloivalla so- siaalityöllä, ei enää saavuteta tuloksia. Tarvitaan erityispalveluja ja täydellistä hoivaa.
Ongelmaa hoitaa joku muu, kuin nuori ja hänen lähipiirinsä (Lämsä 1999, 51.)
TAULUKKO 1. Nuorten syrjäytymisen ja selviytymisen tikapuut (Lämsä 1999, 51)
Ilpo Kuronen (2010), kuvaa nuorten syrjäytymistä käsittelevässä tutkimuksessaan Läm- sän tikapuumallia seuraavan laisilla tulkinnoilla: Selviytyjä-nuori kasvaa ympäristössä, josta saa tukea kasvulleen. Hän pärjää omien ja läheisten tai yleisen palvelujärjestelmän tarjoaman tuen turvin ja pystyy käsittelemään ongelmiaan ja elämänhaasteita rakenta- vasti. Nuori kykenee hyödyntämään käytössään olevia resursseja, käy koulua ja kokee
yhteenkuuluvuutta yhteisössään. Selviytyjä-nuorella on tulevaisuuden haaveita ja hän on integroitunut yhteiskuntaan (Kuronen 2010, 57.)
Karsiutumassa olevalla nuorella taas on usein taustalla elämänmuutoksia, kuten vanhem- pien ero, koulun lopettaminen tai työelämän ulkopuolelle jääminen. Nuori hakee yleisiä palveluja, joilla yrittää paikata hyvinvointipuutteita ja tarpeitaan. Nuori hakee itse oma- aloitteisesti taloudellista tai sosiaalista tukea, kuten tukiopetusta tai toimeentulotukea (Kuronen 2010, 57.)
Syrjäytymisvaarassa oleva nuori aiheuttaa huolta lähiyhteisössä ja/tai viranomaisissa.
Nuoren kasvuolosuhteet eivät ole kohdallaan ja hän vaarantaa omaa terveyttään ja kehi- tystään. Nuori itse tai hänen perheensä kuuluu johonkin riskiryhmään ja he saavat tukea ja ohjausta palvelujärjestelmässä. Nuoren asioita yritetään ratkaista, ja nuori voi tässä kohtaa joko selviytyä tai syrjäytyä (Kuronen 2010, 57.)
Marginalisoituminen alkaa, kun nuoren mahdollisuudet vaikuttaa omaan tilanteeseensa ovat rajalliset. Nuorella tai nuoren lähipiirillä on pitkittyneitä sosiaalisia haasteita, jotka eivät ole hallittavissa. Nuorella on ongelmia eri ihmisten ja instituutioiden kanssa ja hän alkaa leimautua ongelmatapaukseksi. Nuoren itsemääräämisoikeus kapenee ja nuorta kontrolloidaan, rajoitetaan ja seurataan järjestelmän toimesta eri tavoin. Nuoren itsetunto ja autonomia heikkenevät ja hän kokee, ettei voi itse vaikuttaa omaan elämäänsä (Kuro- nen 2010, 58.)
Syrjäytynyt nuori on ainakin osaksi yhteiskunnan ulkopuolella (esimerkiksi perheensä tai koulun), eivätkä avohuollon tukitoimet riitä saamaan asioita kuntoon. Nuori on täysin riippuvainen erilaisista yhteiskunnallisista tuista ja palveluista. Nuorta yritetään pitää tuen piirissä, ja pyritään antamaan mahdollisuus selviytymiseen. Nuoren ongelmia hoitaa joku muu kuin nuori itse, ja nuoren identiteetti määrittyy syrjäytyneeksi (Kuronen 2010, 58.)
Lapsuuden ja nuoruuden kokemuksilla on tutkittu olevan suoria yhteyksiä paitsi elämän- hallintaan ja syrjäytymiseen, mutta myös syrjäytymisen äärimmäiseen muotoon, eli asun- nottomuuteen. Fröjd, Marttunen ja Kaltiala-Heino (2012), kirjoittavat sosiaalilääketie- teellisen aikakausilehden tutkimusartikkelissaan yhdeksännellä luokalla koetun masen- nuksen, käytöshäiriöiden, fyysisen oireilun, päihteiden käytön sekä vanhempien parisuh-
teen tai talouden ongelmien ennustavan asunnottomuutta nuoressa aikuisuudessa. He ker- tovat, että tulos on hyvin samankaltainen kansainvälisestikin tutkittuna, huolimatta yh- teiskunnallisista eroista tai toisistaan poikkeavista tutkimusasetelmista. Sukupuolten vä- lillä sen sijaan saattaa olla eroja asunnottomuutta ennustavissa riskitekijöissä. Tytöillä osoitteettomuutta ennustivat erityisesti mielenterveyden häiriöt ja pojilla tiheä humala- juominen (emt. 2012, 232.)
Asunnottomuus on paitsi syrjäytymisen vakavimpia muotoja, myös moninainen yhteis- kunnallinen ongelma, jota on pyritty selittämään sekä yhteiskunnan rakenteiden, että hen- kilöiden yksilöllisten ominaisuuksien kautta. Asunnottomuuden ja siihen liittyvien mui- den ilmiöiden taustalla on usein yhtä monta syytä, kuin on asunnotontakin, mutta suurim- maksi osaksi asunnottomuus koskettaa kuitenkin tiettyjä erityisryhmiä, kuten päihteiden käyttäjiä, mielenterveyskuntoutujia tai vankilasta vapautuvia. (Granfelt 1998, 48.)
2.5 Yhteenveto
Lapsuudessa omaksutuilla ja opituilla elämänhallintataidoilla on merkitys siinä, miten it- senäistyminen ja yhteiskuntaan ankkuroituminen onnistuu. Lapsena opitut tai oppimatta jääneet elämäntaidot, sosiaaliset taidot tai kyky ratkaista ongelmia, vaikuttavat paljon sii- hen, minkälaiseksi elämänhallinta muodostuu. Elämänhallinta on kuitenkin jatkuva pro- sessi, jota voi muokata läpi elämän.
Itsenäistyessään nuoren pitäisi pystyä ottamaan vastuu omista asioistaan, jotta hän saa- vuttaisi oman autonomian. Oman elämän hallitseminen on opeteltava taito ja vastuunot- taminen on osa nuoren kasvuprosessia, joka kulkee eteenpäin vanhempien ja muiden ai- kuisten myötävaikutuksella. Kasvukehitykseen myös kuuluu, että nuori on kriisissä sekä oman identiteettinsä, että itsenäistymisensä suhteen. Jos kasvu jostain syystä häiriintyy, näkyy se ongelmina nuoren elämässä.
Muutto lapsuuden kodista, on yksi syrjäytymisen riskivaiheista. Omaan asuntoon muut- taessa tarvitaan paljon taloudellista, kasvatuksellista ja emotionaalista tukea, ja jos sitä ei ole saatavilla, nuori saattaa menettää elämänhallintansa. Pahimmillaan nuori syrjäytyy ja joutuu asunnottomaksi.
Syrjäytymisvaarassa olevia nuoria tulisi tukea sosiaalisen vahvistamisen keinoin. Van- hempien tai oman lähiverkoston tuki ei aina riitä, ja nuoren ongelmia pyritään tällöin hoi- tamaan yhteiskunnallisten tukien ja palvelujen turvin. Liikkeelle lähdetään ensin kevy- emmistä nuoren omia voimavaroja täydentävistä toimenpiteistä, ja tarvittaessa siirrytään vahvempiin kontrollia, ohjausta ja hoivaa sisältäviin toimenpiteisiin.
Asunnottomuuden ongelman kitkemiseksi, vaaditaan yhteiskunnan puuttumista paitsi asumispoliittisien ratkaisujen kautta, mutta myös erityisesti sosiaalityön keinoin. Asun- nottomuuden syyt ovat moninaisia ja asunnottomien joukko hyvin heterogeeninen, joten työtä on tehtävä kunkin asiakkaan yksilöllisen tuen tarpeen mukaan. Usein asunnotto- muus koskee kuitenkin tiettyjä erityisryhmiä, kuten päihteiden käyttäjät, mielenterveys- kuntoutujat ja vankilasta vapautuvat.
Seuraavassa kappaleessa käyn läpi asumissosiaalisen työn sekä tuetun asumisen käsitettä ja periaatteita. Esittelen myös opinnäytetyön yhteistyötahon Tasna ry:n ja Nuori Kullervo Oy:n toimintaa ja sekä jälkimmäisen tarjoamaa nuorten tuetun asumisen palvelua.
3 ASUMISSOSIAALINEN TYÖ
3.1 Asumissosiaalinen työ ja Asunto ensin -malli
Asumissosiaalisen työn käsite on suhteellisen uusi. Sillä tarkoitetaan sosiaaliohjauksen ja sosiaalityön yhteyteen määrittyvää työmuotoa, jota toteutetaan asunnottomien tai asun- nottomuuden kokeneiden parissa (Hyväri 2016, 115.) Käsite on koettu osaksi hieman epäselväksi, sillä asumissosiaalista työtä tekevien ohjaajien nimikkeet ja työn sisältö vaihtelevat alueesta ja työnantajasta riippuen todella paljon. Asumissosiaalisen työn oh- jaajat sekoitetaan usein asumisneuvojiin tai asumisohjaajiin, jotka tekevät vain puhtaasti asumiseen ja asuntoihin liittyvää työtä. Välillä asumisneuvojalla tai asumisohjaajalla taas tarkoitetaankin juuri sitä henkilöä, joka tekee kokonaisvaltaista sosiaaliohjaukseen rin- nastettavaa työtä (ks. esim. Pietiläinen 2008, 39-40). Tässä opinnäytetyössä käsitän asu- missosiaalisen työn kuitenkin asumisneuvontaa moniulotteisemmaksi ja sosiaaliohjaami- seen rinnastettavaksi työksi, jota tehdään tuetun asumisen ohjaajan ja asiakkaan välillä, ja jota kuvaan tarkemmin seuraavissa kappaleissa.
Asumissosiaalista työtä on tutkittu vain vähän, ja termi on vasta vakiintumassa osaksi kotimaista asunnottomuustutkimusta. Tästä syystä myös lähdekirjallisuutta on suhteelli- sen vaikeaa löytää. Hanne-Sinikka Niemi (2014), kertoo Pro Gradu työssään konsultoi- neensa asumissosiaalisen työn käsitteen kotimaiseen tutkimukseen tuottanutta tutkija Riitta Granfeltia, joka kertoi, että yksi käsitteen hankaluuksista on myös se, ettei asumis- sosiaaliselle työlle toistaiseksi löydy kansainvälistä käännöstä. Englanninkielisessä tutki- muskirjallisuudessa käsitteen sisältö (supportive, supportive / supported housing) muut- tuu vastaamaan suomalaisittain lähinnä pelkästään tukiasumista (emt., 20.) Koska vastaa- vaa termiä ei löydy, käytän opinnäytetyön englanninkielisessä tiivistelmässä termiä ”sup- ported housing”, sillä tässä kontekstissa asumissosiaalista työtä tehdään juuri tuetun asu- misen palvelun sisällä.
Suomessa asumissosiaalisen työn käsite ja Asunto ensin –periaate ovat syntyneet osana vuosien 2008-2011 pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmaa. Asunto ensin – mallin ideologia on hyvin saman kaltainen Yhdysvaltalaisen Pathway to Housing –orga- nisaation kehittämän mallin kanssa, jossa asuminen nähdään jokaisen ihmisen perusoi- keutena. (Granfelt, 2013, 214.) Suomessa Asunto ensin –mallia on käytetty ensimmäistä
kertaa edellä mainitun vähentämisohjelman (PAAVO 1) raportissa ”Nimi ovessa”, jonka mukaan asumisen järjestäminen ei saisi olla kiinni asunnottoman muista ongelmista kuten päihteiden käytöstä. Sen sijaan asunto olisi perusoikeus, jota ei tarvitsisi ansaita, ja toimisi väylänä myös muiden elämän alueiden kuntoon laittamisessa. (Kaakinen 2013, 16.) Sit- temmin Asunto ensin –malli on ollut Suomessa esillä mm. Asunnottomuuden ennaltaeh- käisyn toimenpideohjelmassa (AUNE 2016-2019), jossa asunnottomuustyön kautta ta- voitellaan entistä parempaa tulosta syrjäytymisen ehkäisyssä.
Kansainvälisesti tarkasteltuna asunnottomuuskysymysten ratkaisuperiaatteina ovat muun muassa asunto perusihmisoikeutena, kunnioitus ja myötäelävä suhtautuminen asiakkai- siin, sitoutuminen pitkään työskentelysuhteeseen asiakkaan kanssa, pyrkimys hajautettui- hin itsenäisiin asuntoihin, asumisen ja palvelujen erottelu, sekä kuntoutuksellinen orien- taatio. Suomessa perinteisenä tavoitteena on ollut ratkaista asunnottomuutta rakentamalla asuntoja ja asumisratkaisuja ihmisten poistamiseksi kadulta (Hyväri 2016, 117.)
Asunto ensin –mallin mukaiseen työskentelyyn kuuluu asumisen turvaamisen lisäksi vah- vasti myös kuntoutuksellinen näkökulma: pyritään vähentämään itsenäisen asumisen es- teitä ja haittoja sekä asettamaan toipumiselle tavoitteita. Asiakkaan kanssa työskennellään tiiviisti ja moniammatillisesti, mutta niin, että asiakas on oman elämänsä toimijana. Malli on saanut paljon kehuja, mutta myös kritiikkiäkin. Asiakkaiden mielestä rehellisen ja luottamuksellisen suhteen rakentaminen ja ylläpitäminen ohjaajan kanssa on helpompaa, kun ei tarvitse pelätä asunnon menettämistä esimerkiksi päihteiden käytön takia. Luotta- muksellinen ja tiivis suhde taas edistää vuorovaikutuksellisuutta ja sitä kautta kuntoutu- mista. Kritiikkiä on tullut asiantuntijoilta mm. siitä, että vaikka asunto on turvattu, psy- kososiaaliset ongelmat ovat saattaneet joillakin asukkailla jopa pahentua. Tämä johtuu heidän mukaansa juuri siitä, että asunnon saamisen ja asumisen ehtona ei pidetä esimer- kiksi päihteettömyyttä tai muuta elämänmuutosta vaativaa tekijää. Suomessa Asunto en- sin -mallia käytetään sovellettuna paikallisiin olosuhteisiin. Joissakin paikoissa, esimer- kiksi tukiasumisyksiköissä, ei mallia käytetä ollenkaan, vaan asumisen ehtona on mm.
päihteettömyys, tai eri toimintoihin, kuten terapiaan osallistuminen. (Granfelt 2013, 214- 217.)
Asumissosiaalisessa työssä käytetään asunto ensin –mallin lisäksi myös niin sanottua por- taikkomallia. Portaikkomallin ajatus on edistää asiakkaan asumisen polkua, luomalla tu-
kipalvelujen ja kuntoutuskäytäntöjen jatkumo, jossa asiakas etenee portaittain kohti itse- näistä asumista. Portaikkomalli keskittyy toipumiseen ja kuntoutukseen eikä asunnotto- muuden ratkaisemista pidetä niin tärkeänä. Asiakkaan kanssa työskennellään vahvan am- matillisen tuen, päihteettömyyden, sääntöjen, rajojen ja kontrollin kautta. Asiakkaan va- paudet ja autonomia lisääntyvät hänen päästyään polulla eteenpäin. Portaikkomallin rin- nalle kehitelty Asunto ensin –malli on saanut alkunsa pitkälti juuri portaikkomallin kri- tiikin pohjalta, ja toimiikin periaatteessa täysin päin vastaisen ideologian kautta (Hyväri 2016, 120.)
Asumissosiaalisen työn tärkein tavoite on asumisen turvaaminen ja asunnottomuuden en- nalta ehkäisy. Asumissosiaalista työtä tehdään asunnottomien, tai aiemmin asunnotto- muudesta kärsineiden kanssa, vahvistamalla asiakkaiden asumisvalmiuksia ja kykyä itse- näiseen asumiseen ja elämiseen. Tukimuotoja, palveluja ja toimintoja on monia, ja työtä voidaan tehdä sekä ennaltaehkäisevässä että kuntouttavassa mielessä. Suurin osa työstä on arjen asioissa tukemista ja vuorovaikutustyötä. Työn painopisteet vaihtelevat asiak- kaan yksilöllisestä tilanteesta riippuen esimerkiksi itsenäistymisen tukemisesta päihde- ja mielenterveystyöhön tai vankeudesta vapautumiseen liittyviin asioihin. Asumisen tukea ei voida irrottaa asiakkaan muusta elämästä, vaan kuntoutuminen ja tuki ulottuvat monille eri elämänalueille. Asunto on kuitenkin oltava ensin, ja itsenäisen asumisen mahdollista- minen onkin asumissosiaalisen työn ydin. (Granfelt 2013, 209, 224.) Asumissosiaalista työtä tekevät paitsi asumisneuvojat ja asumisohjaajat, mutta myös esimerkiksi sosiaali- työntekijät ja lastensuojelun jälkihuollon työntekijät (Granfelt 2015,10).
Asumissosiaalinen työ on ennen kaikkea läsnäolo- ja vuorovaikutustyötä, jota tehdään psykososiaalisella työotteella. Termi psykososiaalinen tulee sanoista psykologinen ja so- siologinen. Nämä molemmat puolet yhdistyvät ihmisyydessä, sillä ihmisellä on oma si- säinen maailmansa ja sen lisäksi suhteita muihin ihmisiin ja asioihin yhteiskunnassa. Psy- kososiaalisen työn ydin on pyrkiä ratkaisemaan ongelmia huomioimalla ja työstämällä sekä ihmisen sisäistä maailmaa, että sosiaalisia suhteita. Joidenkin asiantuntijoiden mu- kaan psykoterapia ja psykososiaalinen työ ovat toisiaan hyvin lähellä, vaikka psykotera- pia keskittyykin vain psykologiseen puoleen. Psykoterapeuttista osaamista voi kuitenkin olla paljonkin erilaisissa sosiaalialan organisaatioissa, vaikkei kyse olisikaan varsinai- sesta psykoterapiasta. (Granfelt 1999, 194-197.)
Psykososiaalisen työn tehtävä ja merkitys on rakennettu niin, että autetaan niitä, jotka eivät pärjää pelkästään sosiaalipalveluiden ja etuuksien varassa. Muutosta ei haeta työn- tekijälähtöisesti, vaan asiakkaalle pyritään antamaan mahdollisuuksia muuttaa elämänsä ongelmia itse. Toisin sanoen työntekijä ei voi päättää, mikä on oikein tai parasta asiak- kaan elämälle. Hän voi kuitenkin tuoda näkyväksi asiakkaan tilannetta niin, että asiakas tulee tietoisemmaksi omasta elämästään ja itsestään. Muutosprosessi on osaksi tietoi- suuden lisäämistä ja osaksi konkreettisien muutosaskelien ottamista arjessa (Granfelt 1999, 194-202.) Myös Hyväri (2016) korostaa artikkelissaan asiakasosallisuutta asumis- sosiaalisen työn painopisteenä; jos työskentely keskittyy pelkästään arjen taitojen oh- jeistamiseen ja erilaisiin tuen muotoihin, voi asiakkaasta tulla riippuvainen palveluista ja ammatillisesta avusta. Päätavoitteena olisikin selviytymis- ja kuntoutumisprosessin välityksellä vahvistaa asiakkaan omaa osallisuutta ja kansalaisuutta (emt., 120.)
Sosiaalinen vahvistaminen käsitetään useimmiten aika laaja-alaisena vuorovaikutuksel- lisena työmuotona, joka pyrkii torjumaan sosiaalista syrjäytymistä ja köyhyyttä. Nuor- ten kohdalla asunnottomuuteen ja syrjäytymiseen vaikuttavat monet riskitekijät, kuten laitostausta, opiskelujen keskeytyminen, päihdeongelmat, traumat, velkaantuminen, psyykkiset sairaudet ja maahanmuuttajatausta. Asunnottomuuden myötä ongelmat ka- saantuvat ja jatkuvat. Tuetun asumisen palvelu pyrkii vaikuttamaan arkeen liittyviin on- gelmiin sosiaalisen vahvistamisen ja arjen tukemisen kautta. Työkäytännöt sovitaan yk- silöllisesti ja tarkemmin verkostotasolla (Rautiainen 2011, 97-99.)
3.2 Tuetun asumisen kehyksiä ja käytäntöjä
Hanne-Sinikka Niemi (2014), on tutkinut Pro Gradu työssään tuetun asumisen viiteke- hyksiä, jotka hänen mukaansa rakentuvat juurtumisena, kuntoutumisena, voimaantumi- sena ja osallisuutena. Kaikkien hänen tutkimukseensa osallistuneiden asukkaiden mie- lestä mahdollisuus omaan, turvalliseen ja yksityiseen tilaan oli merkityksellistä. He ker- toivat oman asunnon mahdollistavan pysähtymisen oman elämän miettimiselle, jonka kautta on mahdollista lähteä tunnistamaan erilaisia muutostarpeita. Asunnottomuus oli aiheuttanut aiemmin paikattomuuden ja vaihtelevuuden tunteita, joka nyt oli muuttunut pysyvyydeksi. Niemen mukaan juurtumisen kehyksessä roolia näyttelevät myös työnte-
kijän ja asiakkaan välinen kontrolli- ja liittämissuhde sekä huolenpitosuhde: tuettu asu- minen on yhteiskunnan tukitoimenpide ja huolenpitoa ihmisestä, jolla ilman tukea ei olisi mahdollisuutta huolehtia omien perusoikeuksiensa toteutumisesta (emt. 47-48.)
Kuntoutuminen tapahtuu tuetun asumisen arjessa mm. erilaisten käytännön asioiden hoi- tamisessa yhdessä työntekijän kanssa. Lisäksi psykososiaalinen tuki keskusteluiden kautta koettiin tutkimukseen vastanneiden kesken tärkeänä. Työntekijät itse määrittelivät keskustelujen olevan merkityksellisiä asiakkaan motivoinnin, tukemisen ja voimavarojen vahvistamisen kannalta. Lisäksi tapaamisilla voidaan kartoittaa ja seurata asiakkaan tar- peiden ja tavoitteiden toteutumista. Kuntoutumisen kehyksenä siis näyttäytyi tuen avulla tavoiteltava elämänmuutos (Niemi 2014, 49-52.)
Yhteisöllisyyden tunne muiden samankaltaisessa tilanteessa elävien asukkaiden kanssa, sekä lisääntynyt tietoisuus siitä, että isoistakin ongelmista voi selvitä, tukee sisäistä vah- vistumista hyvinvoinnin ja itseluottamuksen lisääntymisen kautta. Voimaantumista ta- pahtuu siis vuorovaikutuksessa työntekijöiden, toisten asukkaiden ja muun verkoston kanssa. Niemen (2014) mukaan voimaantumisen kehyksessä olennaista on asiakkaan uu- den minäkuvan rakentuminen, yksilölliset kokemukset sekä oma asiantuntijuus kunnioit- tavassa suhteessa (emt. 59-60.)
Osallisuus ja toiminnallisuus nähtiin tutkimuksessa vaihtoehdoksi toimettomuudelle ja päihteiden käytölle. Vastaajat kokivat joutilaisuuden turhauttavana ja päihteiden käytölle altistavana. Tutkimuksen mukaan tuen myötä asiakkaiden toimintaedellytykset lisääntyi- vät ja sitä kautta usko omiin vaikutusmahdollisuuksiin kasvoi. Osallisuus toteutuukin tu- essa erilaisten suhteiden sisällä; suhteessa itseen, toisiin asukkaisiin ja muihin verkostoi- hin, sekä koko yhteiskuntaan. Sosiaalisen toimijuuden eheyttäminen onkin osallisuuden kehyksen, mutta myös koko tuetun asumisen ydinasioita (Niemi 2014, 63, 69.)
Markku Rautiainen (2011) kuvaa tuetun asumisen palvelua käytännönläheisemmin. Hän painottaa moniammatillisen yhteistyön voimaa ja palveluohjausta. Hänen mukaansa tue- tun asumisen ja ohjaajan tavoitteena on luoda yhteistyöverkostoa eri palveluntuottajien välille. Tämän verkoston on tarkoitus työskennellä yhteisvoimin asukkaan asumisval- miuksia ja elämänhallintaa parantavassa mielessä, käyttäen sosiaalisen vahvistamisen ja muutostyön menetelmiä. Eri osapuolilla, kuten isännöitsijä, vuokranantaja, päihdetyön- tekijä ja sosiaalityöntekijä, on oma tilannesidonnainen roolinsa verkostossa. Asiakkaan
useiden erilaisten tarpeiden takia tarvitaan samanaikaisesti moniammatillista asiantunti- juutta ja ennaltaehkäisevää työotetta (Rautiainen 2011, 99-100.)
Suomessa tuettu asuminen on portaittaista; vahva, normaali tai kevyt tuki. Tuki alkaa aina tiiviimmin ja kevenee prosessin edetessä. Rautiainen (2011), kuvaa tuettua asumista myös polutetuksi palveluketjuksi. Poluttaminen on asiakaslähtöisen sopimuksellisen suunnitte- lun tulosta, jossa asiakas etenee eri toimenpiteiden läpi itsenäiseen asioiden ja elämänhal- lintaan. Palveluohjaus ja moniammatillinen yhteistyö nivoutuvat yhteen asiakkaan etua korostavassa työtavassa, jossa pyritään kokoamaan eri palvelut ”täsmäavuksi” ja torju- maan palvelujärjestelmän byrokraattisia haittoja. Psykososiaalisen tuen lisäksi myös pal- veluohjaus pyrkii arkilähtöisyyteen ja korostaa asiakkaan omaa mielenkiintoa omien asi- oidensa kuntoon saattamisessa. Tämän lisäksi tuen onnistumisen kannalta on tärkeää toi- menpiteiden oikea-aikaisuus sekä niiden tarve- ja vastaavuusperusta. Asiakkaan kanssa työskennellään dialogissa ja tehdään sopimuksellista suunnittelua ratkaisu- ja voimava- rakeskeistä työotetta hyödyntäen. Sopimuksellinen suunnittelu tarkoittaa prosessia, jossa keskustelujen, tulkintojen ja yhteisten ideoiden kautta päästään ongelmanratkaisuun ja tavoitteen laadintaan. Asiakas vaikuttaa itse siihen, miten, missä ja millä tavalla hänen asiassaan edetään (Rautiainen 2011, 100-103.)
Seuraavan sivun kuviossa Rautiainen (2011) havainnollistaa hyvin niitä menettely- ja toi- mintatapoja, joiden kautta asiakkaan kuntoutuminen ja oman elämän itsenäinen hallinta tuetussa asumisessa toteutuu. Rautiaisen esittämä malli mukailee James Prochaskan ja Carlo Diclementen kehittämää transteoreettista muutosmallia, jota myös käyn läpi myö- hemmin analyysivaiheessa. Reitti voi matkalla muuttua, ja muutoksen kehästä voidaan pudota hetkellisesti pois, mutta palveluketjuun ja kuntoutusprosessiin pitäisi olla mahdol- lista palata tarvittaessa takaisin. Asumisessa onnistuminen on sosiaalinen kuntoutumis- prosessi, jolla on suuri vaikutus myös muilla elämänalueilla oleviin tavoitteisiin ja vas- tuisiin (Rautiainen 2011, 113). Tuen onnistumista vaikeuttaa mm. asiakkaan motivaation puute, ongelmien kieltäminen, vaikea psyykkinen sairaus tai riippuvuus, sitoutumatto- muus ja haluttomuus yhteistyöhön. Työntekijöiden puolelta haasteena nähdään mm. am- mattilaisten eriävät näkemykset ja tavoitteet asiakkaan tuen suhteen, vastuunjako, viran- omaispäätösten viipyminen, tehtävien keskinäinen päällekkäisyys, kielteiset asenteet ja ammattitaito (Rautiainen 2011, 117-118.)
KUVIO 2. Asiakkaan läpikäymät vaiheet esimerkinomaisesti muutos- ja työskentelypro- sessissa (Rautiainen, 2011).
Markku Manninen ja Tanja Tuori (2005) kuvaavat tuetun asumisen onnistumisen kan- nalta tärkeimmäksi tekijäksi asiakkaan kohtaamisen ja yhteistyön asiakkaan ja työnteki- jän välillä. Asiakkaan ja hänen tarpeidensa yksilöllinen huomioiminen ja asiakkaan ja työntekijän välinen luottamus, ovat päätekijöitä asiakkaan sitoutumisessa tuettuun asu- miseen. Toinen tärkeä seikka on työntekijän jaksaminen ja resurssien mitoitus. Työssä jaksamista olisi tuettava, ja mielellään lisäkoulutusta tarjottava, jotta työntekijä saisi uusia välineitä ja innostusta työnsä kehittämiseen. Tuettu asuminen on kuntouttavaa ja korjaa- vaa työtä, joten asiakkaan ja työntekijän kannalta myös verkostoilla on merkittävä rooli
tuen laatuun. Verkostojen muodostaminen ja ylläpito asiakkaan tarpeista ja lähtökohdista käsin, on tuetun asumisen ohjaajan vastuulla (emt. 25-26.)
3.3 Tasna ry ja Nuori Kullervo Oy
Tampereen Seudun Nuorisoasunnot ry (Tasna ry) on perustettu vuonna 1989. Yhdistys toimii nuorten asunto-olojen parantamiseksi mm. edistämällä nuorille tarkoitettujen, voit- toa tavoittelemattomien asuntojen rakentamista. Tasna ry:n omistama Nuori Kullervo Oy, taas tuottaa nuorten tuetun asumisen palvelua.
Jokaisella Nuorisoasuntojen asukkaalla on mahdollisuus saada STEA:n (entinen RAY) tukemaa asumiseen liittyvää neuvontaa ja ohjausta puhelimitse, ajanvarauksella ja avoi- mien ovien aikaan. Joskus kevyt ohjaus ei ole riittävää, vaan nuori tarvitsee monipuolista ja kokonaisvaltaisempaa ohjausta. Tätä varten Tasnan lisäksi asukkaita varten on ole- massa Nuori Kullervo Oy, joka tarjoaa ostopalveluna tuettua asumista 17-29-vuotiaille nuorille.
Tuetun asumisen asiakkaita ovat mm. lastensuojelun tai jälkihuollon piirissä olevat tai vaikeasta kotitilanteesta itsenäistyvät nuoret, asunnottomat, pitkäaikaistyöttömät, ammat- tikouluttamattomat henkilöt, mielenterveys- ja päihdekuntoutujat, velkaantuneet tai aiem- min asumisessa epäonnistuneet henkilöt, ja kriminaalihuollon asiakkaat.
Tuetun asumisen tarkoituksena on auttaa asiakasta itsenäisen elämän alkuun sekä asumis- asioissa että kokonaisvaltaisemmin myös muilla elämän osa-alueilla, jotta elämä olisi mahdollisimman tasapainoista. Asukas saa tuetussa asumisessa oman ohjaajan, jota tapaa säännöllisesti tuen vahvuuden mukaan. Nuori Kullervo Oy tarjoaa tuetun asumisen pal- velua kahdessa eri toimipisteessä Tampereella. Tammelassa tarjotaan kevyttä, perus-, sekä vahvaa tukea. Intensiivituen yksikkö Tiitu sijaitsee Kaukajärvellä.
Nuori Kullervo Oy:n palveluksessa toimii tällä hetkellä yhteensä kuusi työntekijää. Itse työskentelin Nuori Kullervo Oy:ssä ohjaajana loppuvuodesta 2015 kesään 2016 asti, yh- teensä 7 kk.
Nuorten tuetun asumisen palvelun sisältää Nuori Kullervo Oy:ssä mm. asumisvalmiuk- sien arviointia, tukemista ja ylläpitoa, auttamista asunnon haussa ja muutossa, etuuksien ja tukien hakemista yhdessä asiakkaan kanssa, palveluohjausta ja tukitarpeiden kartoi- tusta, poluttamista, moniammatillista verkostotyötä ja rinnalla kulkemista.
Tuki alkaa tamperelaisten asiakkaiden kohdalla Tampereen kaupungin asiakasohjauksen yhteydenotolla, johon asiakkaan sosiaalityöntekijä, kaupungin asumisneuvoja, tai joku muu taho, kuten etsivä nuorisotyö tai koulu, on ensin ollut palveluntarpeen pohjalta yh- teydessä. Muista kaupungeista tulevat asiakkaat ohjautuvat tukeen usein sosiaalityönte- kijän kautta. Sosiaalityöntekijä ja asiakas tulevat ennen tuen alkua haastatteluun, jossa kartoitetaan asiakkaan tilannetta ja suunnitellaan yhdessä tuen tavoitteita ja ajallista kes- toa. Tuki on aina portaittaista ja asiakkaalla on tilanteen mukaan mahdollisuus vahvaan tukeen (vähintään 16 h / kk), perus tukeen (8-15 h / kk) tai kevyeen tukeen (1-4 tapaamista / kk). Nuori Kullervo Oy:n alla toimii myös tiiviin tuen asumisyksikkö (Tiitu), johon oh- jautuvat asiakkaat, jotka tarvitsevat elämässään ja asumisessaan erityisen tiivistä tukea sekä päiviinsä yhteisöllistä toimintaa.
Syitä tukeen hakeutumiselle ovat usein päihde- ja mielenterveysongelmat, lastensuojelu- laitoksesta muuttaminen, luottohäiriöt ja vuokravelat, vankilasta vapautuminen tai neu- ropsykologiset haasteet, jotka ovat vaikuttaneet asunnottomuuden syntyyn ja/tai asumis- valmiuksien heikentymiseen.
Asiakkaita tavataan sekä Nuori Kullervo Oy:n toimistolla, että asiakkaiden kotona. Työ lähtee liikkeelle aina asumisen varmistamisesta, eli käytännössä pitää muistaa jokaisen asiakkaan erilaisten tukien ja etuuksien voimassaolo- ja hakuajat, sekä pitää huolta, että tapaamiset ajoittuvat niin, että tukien tulo ei myöhästy. Myös vuokranmaksun varmistusta tapahtuu tapaamisten yhteydessä, ja jos asiakas ei asu Tasnan asunnoissa, raportoidaan vuokranantajalle usein asumisen sujumisesta yleisellä tasolla. Näin vuokranantaja pystyy tekemään päätöksen mahdollisen määräaikaisen vuokrasuhteen jatkamisesta.
Asiakkaan kanssa luodaan yhdessä tavoitteita tuelle ja suunnitelmia niiden saavutta- miseksi. Riippuen asiakkaasta, moniammatillista yhteistyötä tehdään mm. päihdetyönte- kijän, psykiatrisen hoitokontaktin tai vaikkapa päivätoimintapaikan kanssa. Niin ikään oppilaitosten ja työharjoittelupaikkojen kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä. Eniten kon- takteja on sosiaalityöntekijän kanssa, jolle raportoidaan tuen sujumisesta kuukausittain.
Jokaisesta asiakastapaamisesta tai muusta kontaktista asiakkaaseen, kirjataan ylös tär- keimmät asiat ja kuun lopussa tehdään koottu raportti tuen edistymisestä.
Verkostopalavereja asiakkaan ja sosiaalityöntekijän kanssa on säännöllisesti, jotta voi- daan arvioida yhdessä tuen jatkon tarvetta. Tamperelaisten asiakkaiden kohdalla tehdään tuen jatkosta palvelupyyntö asiakasohjaukseen. Tuetun asumisen ohjaajat laativat palve- lupyynnöt palaverissa sovitun pohjalta, ja sosiaalityöntekijä lähettää ne kuittauksellaan edelleen eteenpäin Tampereen kaupungin asiakasohjaukseen (Loisto tai Luotsi), jossa lo- pullinen päätös tuesta tehdään. Tuen kesto vaihtelee asiakkaasta riippuen 3-6 kuukaudesta useampaan vuoteen. Ulkopaikkakuntalaisten asiakkaiden kohdalla, joilla ei omassa kun- nassa asiakasohjausta ole, päätöksen tuesta ja sen jatkosta tekee sosiaalityöntekijä.
Nuori Kullervo Oy:n tuetun asumisen asiakkaista suurin osa asuu samassa pihapiirissä, missä ohjaajien toimistokin sijaitsee. Asiakkailla on siis mahdollisuus saada apua, tukea ja neuvoja nopeasti myös sovittujen tapaamisten ulkopuolella. Lisäksi ohjaajan on help- poa lähteä kotikäynnille, kun matkustamiseen ei mene aikaa. Kotona käydään usein par- haat keskustelut, kun saadaan kahdenkeskinen, häiriötön ja luottamuksellinen ilmapiiri aikaiseksi.
Edellä olevissa kappaleissa kerrotut tiedot Nuori Kullervo Oy:n palvelujen sisällöistä pe- rustuvat paitsi aiempaan omaan työkokemukseeni Nuori Kullervo Oy:n ohjaajana, mutta myös Nuori Kullervo Oy:n toimitusjohtaja Riikka Puntalon haastatteluun, jonka avulla sain täsmennettyä vielä erityisesti tämän hetkistä tilannetta ja palvelujen sisältöjä.
3.4 Elämänhallinta asumissosiaalisen työn kontekstissa
Asumissosiaalisen työn sisältö ja metodit ovat suoraan yhteydessä elämänhallinnan eri näkökulmiin. Toisin sanoen, asumissosiaalisen työn kautta pystytään vaikuttamaan suo- raan asunnottoman elämänhallinnan eri osa-alueisiin. Tässä kappaleessa aiemmin kuvattu psykososiaalisen työn tarkoitus ja sisältö, keskittyvät sekä ihmisen sisäisen maailman, että sosiaalisten suhteiden työstämiseen. Työn psykologinen puoli on yhteydessä elä- mänhallinnan coping-näkökulman ja sisäisen näkökulman kanssa, joissa painotetaan ih- misen yksilöllisiä piirteitä ja sisäistä maailmaa. Työn sosiaalinen puoli taas painottuu so- siaalisiin suhteisiin ja ympäristöihin, jonka kautta vaikutetaan suoraan ihmisen ulkoiseen elämänhallintaan.
Asumissosiaalisen työn voidaan nähdä keskustelevan vahvasti myös elämänhallinnan sosiaalipedagogisen näkökulman kanssa, jossa keskiössä ovat elämäntaidot, vuorovai- kutustaidot ja ongelmanratkaisukyky: asumissosiaalisen työn kautta asiakasta autetaan saamaan perus arjenhallinta ja elämäntaidot kuntoon tarjoamalla apua mm. viranomais- asioissa ja arjen askareissa. Lisäksi asumissosiaalinen työ vaikuttaa yhteiskunnallisella tasolla, kun pyritään ratkaisemaan asunnottomuuden ongelmaa ja luomaan yhteiskun- nallista hyvinvointia. Asumissosiaalisen työn kautta vaikutetaan niin ikään myös sosiaa- lipoliittisiin ratkaisuihin rakentamalla, kokoamalla ja muokkaamalla paikallisten palve- lujen ja toimintaverkostojen kokonaisuutta.
Kuten todettu, asumissosiaalisella työllä on hyvin moniulotteisia vaikutuksia elämänhal- linnan eri osa-alueisiin, ja näitä yhteyksiä pyrin havainnollistamaan myös alla olevan kuvion avulla.
KUVIO 3. Elämänhallinta asumissosiaalisen työn kontekstissa
4 TUTKIMUKSEN TAVOITTEET JA TOTEUTTAMINEN
4.1 Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimuskysymykset
Opinnäytetyöni käsittelee itsenäistymisvaiheessa elämänhallinnan haasteita kohdannei- den nuorten aikuisten elämänkulun käännekohtia. Tarkoituksena oli tuottaa kertomuksia vaikeassa tilanteessa olemisesta ja siitä selviämisestä sekä tutkia minkälaisten asioiden on koettu vaikuttaneen elämänhallinnan menettämisessä ja toisaalta sen takaisin saami- sessa. Erityisesti keskitytään tutkimaan sisältöjä ja merkityksiä, joita asumissosiaalinen työ, nuorten tuettu asuminen ja siihen kuuluva ohjaustyö saavat vastaajien elämänkulkua kuvaavissa narratiiveissa. Tutkimuksen tavoitteena oli myös saada palautetta ja tulevai- suuden kehittämisideoita Nuori Kullervo Oy:n ohjaajille, sekä tutkia jo tehdyn työn mer- kityksellisyyttä asiakkaiden muutostaipaleella.
Perinteisesti syrjäytymisen tutkimus on keskittynyt niihin ilmiöihin, jotka johtavat mar- ginalisoitumiseen ja syrjäytymiseen. Vähemmän on tutkittu prosesseja ja väyliä, jotka johtavat elämänhallinnan takaisin saamiseen ja eheytymiseen. Mitkä asiat saavat ihmisen voittamaan vaikeudet, vaikka selviytyminen tuntuu hankalalta tai lähes mahdottomalta?
Usein syrjäytyneiden tarinat korostavat sisäistä kamppailua ja koko minuuden ja identi- teetin muutosta ja etsivät ratkaisuja ja uusia mahdollisuuksia. Näihin selviytymiseen joh- taviin väyliin ja prosesseihin tulisikin keskittyä enemmän myös sosiaalipoliittisesti (Hyväri 2001, 18-20.)
Kuvaan vastaajien itsenäistymisprosessia, syrjäytymistä ja selviytymistä etenevänä ta- pahtumasarjana, mutta jossa pyrin painottamaan kuitenkin tuetun asumisen ajanjaksoa ja eheytymiskokemuksia. Menneisyyden muistelu ja elämänkulun tarkastelu tapahtuvat kunkin vastaajan yksilöllisen valinnan mukaan, mutta aikajana piirtyy pääasiallisesti var- haislapsuudesta nykyhetkeen.
Tutkimuksen kohderyhmäksi valittiin henkilöitä, jotka ovat olleet Nuori Kullervo Oy:n nuorten tuetun asumisen asiakkaina, mutta joilla tuen päättymisestä on jo kulunut pidem- män aikaa. Tällöin vaikeuksien yli pääsemistä ja yhteiskuntaan kiinnittymisestä on jo eh- tinyt muodostua useampia ajatuksia ja eri tekijöiden vaikutuksia omassa elämänkulussa on helpompi arvioida.
Tutkimuskysymykset:
1. Millaisia ovat itsenäistymässä olevien, asunnottomien ja elämänhallintansa me- nettäneiden nuorten selviytymistarinat?
2. Miten selviytymistarinat rakentuvat asumissosiaalisen työn kontekstissa?
Käytin tutkimuksessani metodologisena viitekehyksenä narratiivisuutta, jossa lähtökoh- tana on kiinnostus subjektiivisiin polkuihin, yksilöiden henkilökohtaisiin elämän histori- oihin sekä vuorovaikutukseen eri ihmisten ja instituutioiden välillä. Opinnäytetyössä nar- ratiivisuus näkyy erityisesti vastaajien kertomuksien kautta, joissa kuvaillaan, muistel- laan ja reflektoidaan menneitä tapahtumia ja kokemuksia, sekä arvioidaan menneen ja nykyhetken välistä suhdetta. Tulosluvun keskiössä, ovat vastaajien elämäntarina, oman identiteetin kuvaileminen ja omien kokemusten arviointi. Näissä korostan sosiaalisen sel- viytymisen näkökulmaa, jossa painotan voimavarojen ja selviytymistarinoiden tarkaste- lua ja otan esiin elämän moninaisuutta.
Asumissosiaalisen työn osuutta tarkastelen erityisesti Nuori Kullervo Oy:n toimintaa ke- hittävässä mielessä ja pyrin tekemään näkyväksi asumisohjaajien työn jälkeä ja onnistu- misia nuorten selviytymispolulla. Lisäksi käyn läpi haastateltavien antamia kehittämiseh- dotuksia ja ajatuksia yhteiskunnallisella tasolla.
4.2 Laadullinen tutkimus ja narratiivinen tutkimusote
Laadullisen eli kvalitatiivisen tutkimuksen avulla haetaan uutta tietoa ilman tilastollisia menetelmiä tai määrällisiä keinoja. Kvalitatiivisen tutkimuksen ydin perustuu tekstiin ja yksittäisiin tapauksiin, kun taas määrällinen tutkimus nojaa lukuihin ja tutkii tapausten joukkoa. Kvalitatiivinen tutkimus tutkii ilmiöitä, ja vastaa kysymykseen: ”Mistä tässä on kyse?” Se tarjoaa mahdollisuuden syvällisempään näkemykseen tai kuvaukseen aiheesta, ja toimiikin siksi usein uusien teorioiden ja mallien pohjana (Kananen 2014, 16-19.) Laadullisen tutkimuksen metodina päätin alun perin käyttää teemahaastattelua, jota var- ten tein haastattelurungon aihealueen teemoista. Teemahaastattelussa tutkittavan ääni ja kokemusasiantuntijuus painottuvat, ja henkilöiden omat tulkinnat ja heidän eri asioille luomansa merkitykset ovat tutkimuksen ydintä. Lisäksi teemahaastattelussa nostetaan esille niitä merkityksiä, jotka syntyvät vuorovaikutuksessa haastateltavan ja haastattelijan
välillä (Hirsjärvi & Hurme 2006, 48.) En kuitenkaan loppujen lopuksi päätynyt pysymään teemahaastattelun määritelmän sisällä, vaan tekemiäni haastatteluja voisi kutsua enem- mänkin strukturoimattomiksi syvähaastatteluiksi, joissa aiheita käytiin läpi eri järjestyk- sissä, ja jokaisen haastateltavan yksilöllisen tarinan kautta. Haastattelun aluksi kerroin, että tutkimuksen kantavana teemana ovat elämänhallinta, itsenäistyminen, oma selviyty- mistarina, sekä tuetun asumisen palvelut. Tein myös selväksi, että haastateltavat voivat itse kertoa ja pohtia vapaamuotoisesti haluamiaan asioita. Haastateltavat halusivat käyttää tarinan pohjalla aikajanaa syntymästä tähän hetkeen, koska helpotti asioiden jäsentelyä ja muistamista. Tein haastattelun aikana lisäksi tarkentavia kysymyksiä eri aihealueista ja ajanjaksoista.
Hirsjärvi & Hurme (2006), määrittelevät syvähaastattelun mm. niin, että se sisältää yk- sinomaan avoimia kysymyksiä ja teemoja, joita haastattelija tarvittaessa tarkentaa. Koko haastattelu kulkee eteenpäin keskustellen ja tavoitteena on saada haastateltava käymään läpi oma henkilökohtainen kokemuksensa tutkimuksen kohteena olevasta aiheesta. Ai- heen määrittely on kuitenkin joustavaa ja siirtyminen aiheesta toiseen tapahtuu haastatel- tavan ehdoilla. Syvähaastattelun tunnusmerkkinä on niin ikään haastateltavien tiedostettu asiantuntijuus aiheesta ja vain muutaman henkilön perinpohjainen haastattelu (emt. 45- 46.)
Haastattelunimikkeiden valikoima on sekava ja osaa nimikkeistä käytetään keskenään se- kaisin. Helpointa on kuitenkin jakaa haastattelutyypit niin, että strukturoitu lomakehaas- tattelu on omassa luokassaan ja toiseen luokkaan kuuluvat kaikki muut lajit (Hirsjärvi &
Hurme 2006, 44.) Oma tutkimukseni kuului nimikkeestä riippumatta, tähän jälkimmäis- ten haastattelujen lajityyppiin.
Narratiivisessa tutkimuksessa tutkimusmetodina käytetään elämäntarinoita. Ydinajatus on, että elämäntarinan avulla haastateltava pohtii ja tarkkailee elämäänsä omasta näkö- kulmastaan ja selvittää suhdettaan siihen (Hirsjärvi & Hurme 2006, 161.) Narratiivisessa lähestymistavassa, ihminen nähdään oman elämänsä tapahtumien jäsentämiseen erikois- tuneena henkilönä, joka aktiivisesti pyrkii ymmärtämään, selittämään ja ennustamaan oman elämänsä tapahtumia. Ihminen etsii tarinoistaan syy-seuraussuhteita ja etsii selitys- malleja kokemilleen elämäntapahtumille (Hänninen 2000, 64.) Opinnäytetyössäni narra-
tiivisuus näkyy konkreettisesti esimerkiksi haastateltavien pohtiessa lapsuuden kokemus- tensa vaikutusta elämänhallinnan menettämiseen, miettiessä suhdettaan nuorten tuettuun asumiseen sekä kertomalla tulevaisuuden suunnitelmistaan.
Elämänhistoriaa ja -tapahtumia korostavassa lähestymistavassa fokus kohdistetaan ihmi- sen sosiaalisiin ja yhteiskunnallisiin suhteisiin. Elämänkerrallisen tutkimuksen avulla saadaan selville paitsi itse tapahtumat, mutta myös vastaajien kokemukset niistä, sekä se, minkälaisia merkityksiä haastateltavat ovat luoneet eri kokemuksilleen. Tarinassa katso- taan usein olevan alku, keskiosa ja loppu (Kuronen 2010, 101-106.) Myös opinnäytetyön tarinoista löytyvät nämä kolme osaa, elämä ennen tuettua asumista (alku), elämä tuetun asumisen aikana (keskiosa) ja elämä tuetun asumisen jälkeen (loppu).
Ihmisen kertomukseen sisältyy kerrottujen tapahtumien lisäksi, se miten tarina kerrotaan.
Narratiivinen tutkimus pyrkii henkilökohtaiseen ja yksilölliseen tiedonhankintaan eikä yleistä asioita. Se auttaa ymmärtämään, miten yksittäisen henkilön elämä on vuorovaiku- tuksessa kokonaisuuden kanssa (Kuronen 2010, 101-106.)
4.3 Haastatteluaineiston hankinta ja analysointi
Otin yhteyttä haastateltaviin Nuori Kullervo Oy:n vastaavan ohjaajan kautta. Hän kon- taktoi tutkimukseen sopivia henkilöitä, ja kysyi voiko heidän yhteystietonsa luovuttaa minulle opinnäytetyön tekemistä varten. Sain noin kymmenen henkilön yhteystiedot, joista haastatteluihin osallistui yhteensä neljä henkilöä. Sopiessani haastatteluaikaa, ker- roin tutkimukseni tavoitteista ja ilmaisin halukkuuteni kuulla haastateltavien selviytymis- tarinat omin sanoin kerrottuna. Tarjosin haastattelupaikaksi joko haastateltavien omia ko- teja tai Nuori Kullervo Oy:n toimistotiloja, ja kaikki haastateltavat halusivat, että haastat- telu tehdään heidän kotonaan. Haastattelut tehtiin helmi-maaliskuussa 2018, ja ne kestivät haastateltavasta riippuen noin 60-90 minuuttia.
Aineisto siis koostuu elämäkerrallisista syvähaastatteluista, joissa tutkimuksen kohteena olevat nuoret saivat vapaasti kertoa omia näkemyksiään ja elämäntapahtumia dialogissa haastattelijan kanssa. Alustin haastattelut kertomalla aihealueista, joista haastateltavien tulisi koota tarinansa. Kerroin, että kyse on ennen kaikkea haastateltavan omasta henki- lökohtaisesta selviytymistarinasta, jota voi miettiä eri teemojen avulla, esim. lapsuus,
