Työväenliikkeen kirjaston talousbibliografia
Martti Niura Työväenperinne ry
Helsinki 2021
Työväenliikkeen kirjaston talousbibliografia / laatinut Martti Niura
Valikoiva bibliografia sisältää 1) Suomen työväenliikkeen piirissä tuotettuja taloutta käsitteleviä monografioita ja 2) muita Suomessa julkaistuja työväenliikkeen talousajattelua käsitteleviä monografioita (esimerkiksi akateemisten tutkijoiden julkaisut).
Työväenliikkeen piiriin kuuluvien julkaisuiden osalta bibliografia koostuu henkilöiden (esim.
ammattiyhdistysjohtajien) ja yhteisöjen (esim. puolueiden, ammattiyhdistysliikkeen, sivistysjärjestöjen) monografioista. Työväenliikkeen talousajattelua kuvaavia teoksia ovat julkaisseet esimerkiksi yliopistot, korkeakoulut ja tutkimuslaitokset (mm. Kansan Markkinatutkimuslaitos, Palkansaajien tutkimuslaitos, Teollisuuden palkansaajat). Erityisesti Palkansaajien tutkimuslaitos on julkaissut paljon teoksia aiheesta.
Bibliografia sisältää aineistoa työväenliikkeen varhaisista vaiheista, 1890-luvulta, vuoteen 2020 saakka.
Bibliografiaa täydennetään myöhemmin vuoden 2020 jälkeen julkaistujen aineistojen ja tarpeen mukaan sitä edeltävien vuosien aineistojen osalta.
Teosluettelosta on rajattu pois osuustoimintaa käsittelevät teokset, sillä niistä on jo olemassa varsin kattava kokoelmaluettelo, jonka on julkaissut Työväenperinne vuonna 1990. Puolueiden talouspoliittiset ohjelmat on myös jätetty pois. Työmarkkinoiden toimintaa (esim. lakot) koskeva aineisto on rajattu pois, jos niissä ei erityisesti käsitellä kansantaloudellisia kysymyksiä.
Kirjallisuusviitteet on kuvailtu seuraavia termejä käyttäen: kansantalous, kauppapolitiikka, kulutus, liiketalous, markkinatalous, marxilainen taloustiede, taloudellinen tasa-arvo, taloushistoria,
talouskasvatus, talousliberalismi, talouspolitiikka, taloustiede ja työmarkkinat.
Bibliografia on järjestetty julkaisuvuoden mukaiseen järjestykseen vanhimmasta alkaen. Samana vuonna julkaistut teokset ovat järjestetty asiasanojen mukaiseen aakkosjärjestykseen.
Bibliografiaan on haettu aineistoja seuraavista tietokannoista: Fennica (Suomen kansallisbibliografia), Finna (suomalaisten kirjastojen, arkistojen ja museoiden hakupalvelu) ja Helka (Helka-kirjastojen kokoelmaluettelo) sekä tutkimuslaitosten ja yliopistojen sähköisistä julkaisuarkistoista. Aineistoa on haettu tietokannoista käyttämällä Finto-asiasanoja, sanahakuja ja julkaisija-hakua. Työväenliikkeen kirjastossa sijaitsevat taloutta koskevat hyllyluokat on myös käyty läpi.
Palkansaajasäätiö on rahoittanut bibliografian tekemisen. Bibliografian kokoaminen tapahtui 1.4-
30.6.2020 ja 1.2.–15.4.2021 Työväenliikkeen kirjastossa.
Groundstroem, Oskar, ja A.H.
Karvonen
Mihin pyritään?: silmäyksiä Suomen työväenliikkeeseen
Työväen valtuuskunnan
kirjasia 1 Helsinki Otava 1898 Talouspolitiikka
Kurikka, Matti Mitä yhteiskunta on työväelle velkaa
Kustannuspaikka
tuntematon Matti Kurikka 1898 Työmarkkinat
Mäkelä, A. B. Veroituskysymyksiä Turku Suomen työväenpuolue 1901
Markkinatalous, liiketalous, verotus
Heikkilä, Seth Tuotannon kehittyessä
Tampereen ja sen ympäristön työväen agitatsioonikomitean
julkaisuja 1 Tampere
Tampereen ja sen ympäristön työväen
agitatsioonikomitea 1903 Markkinatalous
Kurikka, Matti Elämän koulua: 1, Talous-oppia Helsinki Elämä osuuskunta 1906 Kulutus, talouskasvatus
Hämäläinen, Kalle Tilaton väestö ja työväenliike Helsinki
Työväen sanomalehti-
osakeyhtiö 1906 Työmarkkinat
Tanner, Antero
Ferdinand Kuluttajat, teillä on valta! Helsinki Tekijä 1907
Markkinatalous,
kulutus, talouskasvatus Heikkilä, Seth
Maattomain kohtalo pelissä: piirteitä
maatalouskysymyksestä Turku
Sosialistin kirjapaino-
osuuskunta 1908 Talouspolitiikka
Nuormaa, Severi
Kultaisilta vuosisadoilta: siirtomaatalous Europan kansallisrikkauksien perustuksena
Kirjasia kansanopistolle ja
työväenopistolle 1 Turku Severi Nuormaa 1909
Taloudellinen tasa-arvo, talouspolitiikka
Pohjola, Jukka
Miksi vuosiorjuus on poistettava: selostusta
palkkaussäännön pahimmista kiristysmääräyksistä Helsinki Työväen sanomalehti-o.y 1909
Työmarkkinat, talouspolitiikka
Tokoi, Oskari Piirteitä maatalouskysymyksestämme Pori Osuuskunta Kehitys 1911
Työmarkkinat, kansantalous Voionmaa, Väinö
Suomen talousmaantieto: kauppa- ja
teollisuuspainos Porvoo WSOY 1913 Kansantalous
Mäkelin, Yrjö Esaias Taloudellinen kehitys ja sen seuraukset Oulu Kansan tahto 1914 Kansantalous
Salin, Eetu Verot vallankumouksen vaikuttimina Pori Osuuskunta kehitys 1914 Marxilainen taloustiede
Kuusinen, Otto Wille
Työmiehen talousoppia: lyhyt kurssi marxilaisuuden
taloudellisessa historiassa Helsinki
Suomen Sosialistisen Työväenpuolueen
puoluetoimikunta 1921
Marxilainen taloustiede, talouskasvatus
Itkonen, Rieti
Kunnallisverot - kuka ne maksaa ja miten ne
saadaan oikeudenmukaisemmiksi? Helsinki
Suomen
Sosialidemokraattinen
Puolue 1926 Kansantalous
Voionmaa, Väinö
Suomen talouselämä: talousmaantieteellinen
yleiskatsaus Opintokirjoja 1 Porvoo WSOY 1927 Kansantalous
Konkka, Juhani
Taloudelliseen kansanvaltaan!: kansallisen
yhteiskuntapolitiikan vaatimuksia Viipuri Tekijä 1928
Talouspolitiikka, kansantalous
Tietäväinen, Tauno Työväen luokkatieto: luokkataistelun perustiedot Helsinki Tauno Tietäväinen 1929 Marxilainen taloustiede
Haapalainen, Eero
Kollektiivinen talous ja millä tavalla sen
järjestämme Leningrad Kustannusosuuskunta Kirja 1930 Marxilainen taloustiede
Lehtinen, J. K. Suomen kapitalismin talouspulasta Leningrad Kirja 1931
Kansantalous, markkinatalous
Lindström, Toivo Työttömien taistelu: pysyväinen joukkotyöttömyys Turku Toivo Lindström 1931 Työmarkkinat
Vuori, Eero A.
Korkokanta: miksi se Suomessa on korkea?: mitä sen alentamiseksi on tehty?: mitä sen alentamiseksi
on tehtävä? Helsinki
Suomen
Sosialidemokraattisen
Puolueen puoluetoimikunta 1932 Talouspolitiikka
Sulkainen, Elis ja Oskari Tokoi
Kapitalismi koetuksella: Rooseveltin elvytysohjelma
Yhdysvalloissa Tampere
Suomen
Sosialidemokraattisen
Puolueen puoluetoimikunta 1934
Markkinatalous, talouspolitiikka Mies, joka pelkäsi
velkaa [Rauhala, K.
N.] Naamioitu peto KK:N lentolehtisiä 41 Helsinki
Kulutusosuuskuntien
Keskusliitto 1934 Talouskasvatus
Rauhala, K. N. Ett maskerat vilddjur KK:N lentolehtisiä 42 Helsinki
Kulutusosuuskuntien
Keskusliitto 1934 Talouskasvatus
Voionmaa, Väinö
Suomen talouselämä: talousmaantieteellinen
yleiskatsaus Tieto ja taito 70 Porvoo W. Söderström 1935 Kansantalous
Vuori, Eero A. Taistelu työpalkasta
Julkaisusarja / Suomen Ammattiyhdistysten
Keskusliitto 5 Helsinki
Suomen
Ammattiyhdistysten
Keskusliitto 1935
Työmarkkinat, talouspolitiikka
Yliruusu, Eino Kapitalismin romahtaessa Helsinki Eino Yliruusi 1940 Markkinatalous
Railo, Pekka Tie yhteiskunnalliseen suunnitelmatalouteen Helsinki Työväen Sivistysliitto 1942 Marxilainen taloustiede
Pessi, Ville
Suuryhtymien kansallistaminen koko kansan etujen mukaista: työväestön kiinteä yhteistoiminta välttämätöntä: SKPn pääsihteeri Ville Pessin puhe
Kemissä 27.12.1946 Helsinki
Suomen Kommunistinen
Puolue 1946
Marxilainen taloustiede, talouspolitiikka Mattila, Olavi
Sosialistisen suunnitelmatalouden
välttämättömyys, suuntaviivat ja toteuttamistie Helsinki Tammi 1946 Marxilainen taloustiede
Railo, Pekka
Hinnanmuodostus ja työarvo-oppi: raha ja sen
tehtävät: Karl Marxin opit Helsinki
Suomen
Sosialidemokraattinen
Työläisnuorisoliitto 1947
Marxilainen taloustiede, markkinatalous
Varjonen, Unto
Suhtautuminen suunnitelma- ja
sosialisoimiskysymyksiin Helsinki
Suomen
Sosialidemokraattisen
Puolueen puoluetoimisto 1947 Marxilainen taloustiede
Railo, Pekka Marxin talousopin perusteet Aikamme kulttuuri 13 Helsinki Tammi 1948 Marxilainen taloustiede
Enne, Yrjö Kansallistamisen edellytykset Suomessa
Kustannuspaikka
tuntematon Kustantaja tuntematon 1948 Marxilainen taloustiede
Nevalainen, Eino Marxilaisen taloustieteen oppikirja: 1 Helsinki Kansankulttuuri 1948
Marxilainen taloustiede, kansantalous Röymä, Mauri
Marshall-"suunnitelma"-synty, tarkoitusperät ja
vastavaikutus Helsinki
Suomen kansan
demokraattinen liitto 1948
Talouspolitiikka, kauppapolitiikka Suomen
Metallityöväen Liiton
toimisto Rationalisointi, sen olemus ja tarkoitus Helsinki Tammi 1948
Työmarkkinat, markkinatalous
Nevalainen, Eino Marxilaisen taloustieteen oppikirja: 2 osa Helsinki Kansankulttuuri 1949
Marxilainen taloustiede, kansantalous
Nevalainen, Eino Marxilaisen taloustieteen oppikirja Helsinki Kansankulttuuri 1950 Marxilainen taloustiede
Lindblom, Olavi
Kuka - hajoittanut, vakauttanut, - kohottanut
elintasoa? Helsinki
Suomen
Ammattiyhdistysten
Keskusliitto 1951
Talouspolitiikka, kansantalous Suomen
Ammattiyhdistysten Keskusliitto
Suomen ammattiyhdistysten keskusliitto r.y. ja
henkisen työn tekijäin palkkaus Ajankohtaisia kysymyksiä 7 Helsinki
Suomen
Ammattiyhdistysten
Keskusliitto 1951 Työmarkkinat
Leivo-Larsson, Tyyne Mitä sanotaan samapalkkaisuudesta Helsinki
Suomen
Ammattiyhdistysten
Keskusliitto 1951
Työmarkkinat,
taloudellinen tasa-arvo
Uoti, Olli J. Talousjärjestelmä muuttuu Pieni tietokirjasto Helsinki Tammi 1953 Kansantalous
Nevalainen, Eino
Kannattaako kauppa?: Suomen ulkomaankaupan
tarkastelua Helsinki Kansankulttuuri 1953
Markkinatalous, kansantalous, kauppapolitiikka Salonen, Ahti M.
Tutkimus taloudellisesta kilpailusta Suomen
nykyisessä yhteiskuntaelämässä Helsinki Ahti M. Salonen 1955
Talouspolitiikka, markkinatalous
Salonen, Ahti M. toim. Tutkimuksia
Kansan
Markkinatutkimuslaitos.
Sarja A Helsinki
Kansan
Markkinatutkimuslaitos 1956
Kansantalous, taloushistoria
Salonen, Ahti M. Talouspolitiikan pulmakysymyksiä Helsinki
Kulutusosuuskuntien
Keskusliitto 1956 Talouspolitikka
Veilahti, V. O.
Hyvinvointivaltio, sen taloudelliset, poliittiset ja
sivistykselliset kehittämisedellytykset: esitelmä Synteesi ry:n ajankysymyksiä 1 Helsinki Tammi 1957
Talouspolitiikka, kansantalous Alenius, Ele
Kansainväliset pääomansiirrot työllisyyspolitiikan välineinä
Kansantaloudellisia
tutkimuksia Helsinki
Kansantaloudellinen
Yhdistys 1958
Kansantalous, työmarkkinat Alenius, Ele
Kansainväliset pääomasiirrot työllisyyspolitiikan välineinä
Kansantaloudellisia
tutkimuksia 21 Helsinki
Kansantaloudellinen
Yhdistys 1958 Työmarkkinat
Alenius, Ele
Kansainväliset pääomansiirrot työllisyyspolitiikan
välineinä Helsinki
Kansantaloudellinen
Yhdistys 1959
Kansantalous, työmarkkinat
Luukko, Unto Palkka ja elintaso Helsinki
Työväen Sivistysliiton
kirjeopisto 1960
Markkinatalous, kansantalous
Salonen, Ahti M.
Asunto ja kansantalous: asuntokysymys Pohjoismaiden ja erityisesti Suomen
kansantaloudessa Helsinki
Kansan
Markkinatutkimuslaitos 1961
Kansantalous, talouspolitiikka
Salomaa, Erkki Suuri raha & isänmaa co Kuopio Savon Sana 1961
Taloushistoria, talouspolitiikka Peltonen, Matti
Kansa kakkunsa äärellä: marxilainen
kansantuloteoria ja Suomen kansantulolaskelmat Helsinki Kansankulttuuri 1965
Kansantalous,
marxilainen taloustiede Kansan sivistystyön
liiton kirjeopisto Teollistuva Suomi Helsinki
Kansan Sivistystyön liiton
kirjeopisto 1966 Kansantalous
Nevalainen, Eino ja
Matti Peltonen Marxilainen kansantaloustiede Helsinki Kansankulttuuri 1966
Marxilainen taloustiede, kansantalous
Linnamo, Jussi Suomi maailmantaloudessa
Taloudellisen tiedon vuoden
julkaisu Helsinki
Kansalaiskasvatuksen
keskus 1967
Kansantalous, markkinatalous, kauppapolitiikka
Ollikainen, Eero Kuluttajataito Helsinki
Työväen Sivistysliiton
Kirjeopisto 1967 Markkinatalous
Peltonen, Matti Puheenvuoroja marxilaisesta taloustieteestä Helsinki
Suomen Kommunistisen
Puolueen valistusosasto 1967
Marxilainen taloustiede, kansantalous
Mauno Koivisto Linjan vetoa Helsinki Kirjayhtymä 1968 Talouspolitiikka
Knuuttila, Sakari Täystyöllisyys työvoimapolitiikan tavoitteeksi Jyväskylä Kustantaja tuntematon 1968
Työmarkkinat, talouspolitiikka
Työväen Sivistysliitto Taloudelliseen kansanvaltaan Helsinki Työväen Sivistysliitto 1969 Talouspolitiikka
Bärlund, Kaj ja Tapani Lausti
Viimeinen taisto?: työväenliike ja taloudellinen
yhdentyminen Suunta Helsinki Otava 1970 Talouspolitiikka
Bärlund, Kaj ja Tapani Lausti
Viimeinen taisto?: Työväenliike ja taloudellinen
yhdentyminen Helsinki Otava 1970 Talouspolitiikka
Taloustiedon perusteet: SAK-TSL Turku
Työväen Sivistysliiton
Kirjeopisto 1971
Kansantalous, markkinatalous
Tuomioja, Erkki Suomi ja EEC Sipuli 8 Jyväskylä Gummerus 1971 Kauppapolitiikka
Välitalo, Heikki Suomen talousihme Delfiinikirjat Helsinki Otava 1971
Taloushistoria, kansantalous Lausti, Tapani ja Kaj
Bärlund
Palkat paketissa. Työväenliike tulopolitiikan
kourissa Ärrä 7 Helsinki Weilin + Göös 1971 Talouspolitiikka
Bärlund, Kaj Miksi ei EEC:hen? Helsinki Otava 1971 Talouspolitiikka
Lausti, Tapani ja Kaj Bärlund
Palkat paketissa: Työväenliike tulopolitiikan
kourissa. Helsinki Weilin + Göös 1971 Työmarkkinat
Asplund, Gunnar Valtiomonopolistinen tulopolitiikka ja inflaatio Polttopisteessä 5 Pori
Kansan Sivistystyön Liiton
kirjeopisto 1972
Kansantalous, talouspolitiikka, talouskasvatus Pakaslahti, Riitta ja
Johannes Pakaslahti EEC ja Suomi Polttopisteessä 6 Helsinki
Kansan Työväen
Sivistystyönliiton kirjeopisto 1972 Kauppapolitiikka
Ollikainen, Eero Kuluttajan politiikka Helsinki Työväen Sivistysliitto 1972 Markkinatalous 951-701-001-X
Hynynen, Pertti Ammattiyhdistysliike ja kapitalismi SNK:n oppimateriaalia 4 Helsinki
Sosialidemokraattisen
Nuorison Keskusliitto 1972
Markkinatalous, kansantalous,
työmarkkinat
Teljos, Tauno
Porvari- ja proletaarityöläinen kapitalistisessa
valtiossa Turku Tekijä 1972
Markkinatalous,
marxilainen taloustiede Nevalainen, Eino ja
Matti Peltonen Marxilainen kansantaloustiede Helsinki Kansankulttuuri 1972 Marxilainen taloustiede
Laine, Jermu
Talouspolitiikan peruskoulu: aineistoa ja virikkeitä
talouspoliittiseen keskusteluun Helsinki
Suomen
Sosialidemokraattinen Puolue ; Työväen
Sivistysliitto 1972
Talouspolitiikka,
talouskasvatus 951-701-008-7 Kyntäjä, Timo ja
Tuula Lind Valtiomonopolistisesta kapitalismista SOTK:n tutkimusaineistoa 1 Helsinki
Sosialistinen opintoneuvonta- ja
tutkimuskeskus 1973
Kansantalous, markkinatalous, talousliberalismi Ilmonen, Kaj ja Kalevi
Suomela toim. Kuluttakoon ken voi Huutomerkki-sarja Helsinki Tammi 1973 Kulutus 951-30-2214-5
Kasvio, Antti
Työvoiman uusintaminen valtiomonopolistisessa
kapitalismissa SOTK:n tutkimusaineistoa 2 Helsinki
Sosialistinen opintoneuvonta- ja
tutkimuskeskus 1973
Markkinatalous, kansantalous
Toiviainen, Seppo Tulopolitiikan arvostelua Huutomerkki-sarja 72 Helsinki Tammi 1973
Talouspolitiikka,
kansantalous 951-30-2721-X
Metallityöväen liitto Solidaarinen tulonjako Metalliliiton julkaisuja Helsinki MetallityöväenLliitto 1973
Työmarkkinat,
taloudellinen tasa-arvo Asplund, Gunnar et
al. Taloustiedon perusteet: SAK-TSL Helsinki
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö ;Työväen
Sivistysliitto 1974 Kansantalous 951-701-028-1
Hänninen, Sakari Suomen tuotantorakenteesta SOTK:n tutkimusaineistoa 4 Helsinki
Sosialistinen opintoneuvonta- ja
tutkimuskeskus 1974
Markkinatalous, kansantalous Kosonen, Pekka, Aho
Kyntäjä ja Raimo Lovio
Valtiomonopolistisen kapitalismin teorian
perusteista SOTK:n tutkimusaineistoa 5 Helsinki
Sosialistinen opintoneuvonta- ja
tutkimuskeskus 1974
Markkinatalous, talouspolitiikka
Korpinen, Pekka toim. Sosialistinen taloussuunnittelu
Työväen taloudellisen
tutkimuslaitoksen julkaisuja Helsinki Tammi 1974
Marxilainen taloustiede,
kansantalous 951-30-3235-3 Asplund, Gunnar et
al. Työväenehtoinen talouspolitiikka Jyväskylä
Työväen kulttuuriviikko
Jyväskylän talvi 1974 Talouspolitiikka
Suomen naisten demokraattinen
liitto, ja SAK:n kd-ryhmä Hintojen nousu on pysäytettävä Helsinki
Suomen Naisten Demokraattinen Liitto ; Suomen
Ammattiyhdistysten
Keskusliiton kd-ryhmä 1974 Talouspolitiikka
Koivisto, Martti toim.
Talouspolitiikan ydinkysymyksiä: SDP:n valtakunnallisen talouspoliittisen keskustelun
aineistoa Helsinki Tammi 1974 Talouspolitiikka 951-30-2953-0
Seppänen, Esko Oy Suomi-Finland Ab Helsinki Kansankulttuuri 1974
Talouspolitiikka, marxilainen taloustiede,
markkinatalous 951-615-075-6 Bergman, Turo Maastamuutto ja työvoimapolitiikka
Tutkimuksia / Työväen
Taloudellinen Tutkimuslaitos 1 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1974
Työmarkkinat,
talouspolitiikka 951-9281-00-2 Hemmilä, Pekka ja
Juha Koponen Suomen ja Neuvostoliiton välisen kaupan vaihtelut
Tutkimuksia / Työväen
Taloudellinen Tutkimuslaitos 2 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1975
Kansantalous,
kauppapolitiikka 951-9281-05-3
Boldt, P. J. Kansainvälisen rahajärjestelmän kriisi
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 5 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1975
Kansantalous,
markkinatalous 951-9281-07-X
Kykkänen, Seppo Korkokanta ja tuotantotekniikan valinta
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 4 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1975 Liiketalous 951-9281-06-1
Ilmonen, Kaj Mainonnan kustannukset
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 3 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1975
Liiketalous,
markkinatalous 951-9281-04-5 Suomalaisen kapitalismin piirteitä: suomalais-
ddr:läisen tutkijatapaamisen aineistoa SOTK:n tutkimusaineistoa 6 Helsinki
Sosialistinen opintoneuvonta- ja
tutkimuskeskus 1975
Markkinatalous,
kansantalous 951-9297-00-6
Salmela, Reijo toim.
Terveysmarkkinat: yksityinen sektori
terveydenhuollossa Helsinki
Terveysalan
Sosialidemokraattinen
Yhdistys 1975
Markkinatalous,
kansantalous 951-95294-2-X
Seppänen, Esko Iso paha raha Helsinki Kansankulttuuri 1975
Markkinatalous,
talousliberalismi 951-615-106-X Työväen
Taloudellinen
Tutkimuslaitos Verotus ja tasa-arvo Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1975
Markkinatalous, talouspolitiikka,
taloudellinen tasa-arvo 951-9281-03-7
Hemmilä, Pekka
Suomen Neuvostoliittoon suuntautuvan viennin vaihtelut verrattuna länsiviennin vaihteluihin 1.1.1955–31.3.1974. Spektraalitarkastelu
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1975
Taloushistoria,
markkinatalous 951-9281-01-0
Kapitalismin yleinen kriisi tänään SOTK:n tutkimusaineistoa 7 Helsinki
Sosialistinen opintoneuvonta- ja
tutkimuskeskus 1975
Talousliberalismi, markkinatalous
Valtiomonopolistisen kapitalismin kriisi: aineistoa Suomen taloudesta ja politiikasta: Helsingissä 12.- 13.4.1975 pidetyn kansallisen ja kansainvälisen dialektiikka kapitalismin kriisikehityksessä-
seminaarin alustukset SOTK:n tutkimusaineistoa 8 Helsinki
Sosialistinen opintoneuvonta- ja
tutkimuskeskus 1975
Talousliberalismi,
talouspolitiikka 951-9297-02-2 Kokko, Simo ja Matti
Rajala toim. Terveys- ja talouspolitiikka
Terveysalan Sos.Dem.
Yhdistyksen julkaisuja 2 Helsinki
Terveysalan
Sosialidemokraattinen
yhdistys 1975 Talouspolitiikka 951-95294-0-3
Gronow, Jukka Monopolin käsitteestä
Tutkimusraportti / Tasa- arvon ja demokratian
tutkimus Tandem 6 Helsinki Tandem 1975 Taloustiede 951-46-1945-5
Hytönen, Elina ja
Jertta Roos Matalapalkkaiset naiset Helsinki Kansankulttuuri 1975
Työmarkkinat,
taloudellinen tasa-arvo 951-615-098-5
Kajaste, Ilkka Teollisuuden järjestöt ja talouspolitiikka
Tutkimusraportti / Tasa- arvon ja demokratian
tutkimus Tandem 7 Helsinki Tandem 1975
Työmarkkinat,
talouspolitiikka 951-46-1946-3
Mäisti, Esa Tulonjako paperiteollisuudessa vuosina 1955–1977
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 8 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1975
Työmarkkinat, talouspolitiikka,
taloushistoria 951-9281-14-2
Kykkänen, Seppo
Tulonjako ja kokonaiskysyntä: tutkimus tulonjaon ja reaalitaloudellisen kehityksen välisistä
riippuvuuksista ekonometrisen moniyhtälömallin avulla
Tutkimuksia / Työväen
Taloudellinen Tutkimuslaitos 3 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1976
Kansantalous,
markkinatalous 951-9281-08-8 Manninen, Pauli
Selvitys Suomen elinkeinorakenteesta ja sen tutkimuksesta 1820-1970
Suomen työväenliikkeen
historia-projektin selvityksiä 1 Helsinki
Demokraattinen
Sivistysliitto 1976
Taloushistoria,
taloustiede 951-46-2565-X
Kosonen, Pekka
Kapitalistisen yhteiskuntamuodon teoriasta:
tutkielma poliittisen taloustieteen kritiikistä sekä
yksilöiden ja luokkien intresseistä Tutkijaliiton julkaisusarja 2 Helsinki Tutkijaliitto 1976 Taloustiede 951-9297-06-5 Toimihenkilö- ja
virkamiesjärjestöjen
keskusliitto Matalapalkkaisuuden ongelma TVK:ssa Helsinki
Toimihenkilö- ja virkamiesjärjestöjen
keskusliitto 1976
Työmarkkinat,
taloudellinen tasa-arvo 951-9492-58-5 Bodlt, P. J. Tuonnin korvaaminen kotimaisella tuotannolla
Tutkimuksia / Työväen
Taloudellinen Tutkimuslaitos 4 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1977 Kansantalous 951-9281-09-6
Ruotsalainen, Seppo
Piirteitä työväenluokan asemasta kapitalismissa yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen valossa ja nykyisen taloudellis-sosiaalisen kehityksen taustaa vasten tarkasteltuna
Sosiaalipoliittisen
yhdistyksen tutkimuksia 27 Vantaa S. Ruotsalainen 1977 Markkinatalous
Hänninen, Sakari et
al. Kapitalismin kriisi ja demokraattinen vaihtoehto Helsinki Tutkijaliitto 1977
Markkinatalous, taloushistoria,
talouspolitiikka 951-9297-09-X Ikonen, Arvo toim.
Työläisen taloustieto: marxilaisen
kansantaloustieteen peruskurssi Helsinki
Kansan Sivistystyön Liiton
kirjeopisto 1977
Talouskasvatus,
marxilainen taloustiede 951-9225-26-9
Seppänen, Esko Raha liikkuu ja käy pyydykseen Helsinki Kansankulttuuri 1977
Talousliberalismi,
markkinatalous 951-615-148-5
Seppänen, Esko Uusi Suomi Helsinki Kansankulttuuri 1977
Talouspolitiikka,
kansantalous 951-615-161-2 Suutari, Viljo
Kerettiläinen: valtion synnyn ja kuoleman
taloushistoriallista ja lainopillista tarkastelua Helsinki Cossus 1978
Taloushistoria,
talouspolitiikka 951-95068-3-7
Seppänen, Esko
Mitä onkaan pankkiryöstö pankin perustamiseen
verrattuna?: luentoja taloudellisesta vallasta Helsinki E. Seppänen 1978
Talousliberalismi, markkinatalous
Oksanen, Heikki
Devalvaatio-odotukset ja valuuttojen termiinimarkkinat Suomessa
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 6 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1978 Talouspolitiikka 951-9281-11-8
Mauno Koivisto Väärää politiikkaa Helsinki Kirjayhtymä 1978 Talouspolitiikka 951-26-1511-8
Turo, Bergman ja
Työväen Sivistysliitto Talouspolitiikan perusteet SAK-aineisto Helsinki Työväen Sivistysliitto 1978
Talouspolitiikka,
kansantalous 951-701-079-6
Toivainen, Seppo Nykyinen kriisi ja hallituskysymys Helsinki Kursiivi 1978
Talouspolitiikka, kansantalous
Toiviainen, Seppo Muutos on välttämätön Helsinki Kursiivi 1978
Talouspolitiikka,
marxilainen taloustiede Antila, Reijo ja
Sosialidemokraatti- sen nuorison keskusliitto
Suomi vapaakaupan kourissa: kapitalistinen yhdentymiskehitys ja talouspolitiikkamme
vaihtoehdot Helsinki
Sosialidemokraattisen
Nuorison Keskusliitto 1978
Talouspolitiikka,
talousliberalismi 951-9432-04-3 Österberg, Pirkko
Palkkaerot SAK:n jäsenkentässä vuonna 1975
palkkatilastojen valossa Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1978
Työmarkkinat,
taloudellinen tasa-arvo 951-9281-12-6
Österberg, Pirkko
Teollisuuden työntekijöiden ja toimihenkilöiden palkat 1954–1970
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 2 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1978
Työmarkkinat, talouspolitiikka,
taloushistoria 951-9281-02-9
Korpinen, Pekka Pitkien syklien teoria
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 7 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1979
Kansantalous,
markkinatalous 951-9281-13-4 Laine, Jarmo ja Jukka
Pekkarinen Rakennepolitiikan suunta Helsinki Kansankulttuuri 1979
Kansantalous,
talouspolitiikka 951-615-255-4 Arvola, Kari
Kapitalistinen kasvukriisi ja marxilainen
materialismi Helsinki Kansankulttuuri 1979
Markkinatalous,
marxilainen taloustiede 951-615-243-0 Kosonen, Pekka,
Pekka Sutela ja Johan
Willner Keskustelua marxilaisesta arvoteoriasta Tutkijaliiton julkaisusarja 9 Helsinki Suomen Tutkijaliitto 1979 Marxilainen taloustiede 951-9297-14-6
Takala, Tuomas toim.
Keskustelua "pääomalogiikasta" ja kapitalismin tutkimisesta
Yhteiskuntatieteiden tutkimuslaitos, Tampereen
yliopisto, Sarja B 27 Tampere Tampereen yliopisto 1979
Marxilainen taloustiede,
markkinatalous 951-44-0901-9
Mäisti, Esa Tulonjako paperiteollisuudessa vuosina 1955-1977
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 8 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1979
Taloushistoria, markkinatalous,
työmarkkinat 951-9281-14-2
Hemmilä, Pekka
Suomen ja Neuvostoliiton välisten viisivuotisten kauppasopimusten toteutuminen 1951-1975
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 9 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1979
Taloushistoria,
kauppapolitiikka 951-9281-16-9 Kevätsalo, Kimmo ja
Jorma Westlund Työ ja teknologia Helsinki Metallityöväen Liitto 1979 Työmarkkinat
Elomaa, Simo et al. Työehtosopimuspolitiikan lähtökohtia SAK-aineisto Helsinki Työväen Sivistysliitto 1979 Työmarkkinat 951-701-098-2
Korkman, Sixten Ulkomaankauppahinnat ja inflaatio Suomessa
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 12 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1980
Kansantalous,
markkinatalous 951-9281-19-3
Oksanen, Heikki
Kansantulon määräytymisestä luotonsäännöstelyn vallitessa
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 10 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1980
Kansantalous,
talouspolitiikka 951-9281-17-7
SAK:n tuotantosoluseminaari 9.-11.10.1979 Helsinki
Suomen Ammattiliittojen
Keskusjärjestö 1980
Liiketalous, markkinatalous,
työmarkkinat 951-714-001-0
Lahtinen, Matti Energian vaihtoehdot Helsinki Työväen Sivistysliitto 1980 Markkinatalous 951-701-132-6
Hytti, Helka, Lauri Kangas ja Leila Vesanen
Ihmisten enemmistö: opintoaineisto köyhistä ja rikkaista maista sekä Uudesta kansainvälisestä
talousjärjestyksestä Helsinki Työväen Sivistysliitto 1980 Taloudellinen tasa-arvo 951-701-110-5
Korpinen, Pekka Tukkipuun kysyntä ja tarjonta 1950–1978
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 11 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1980
Taloushistoria,
markkinatalous 951-9281-18-5 Lehto, Juhani
Miekat taottava auroiksi: sotavarustelu Suomen talouspolitiikassa
Rauhan puolesta -
julkaisusarja no 13 Helsinki Rauhantyön Tuki 1980 Talouspolitiikka 951-807-028-8
Vuorio, Hannu Kokoomus - suurpääoman tärkein puolue Lahti
Suomen kommunistinen
puolue 1980
Talouspolitiikka, talousliberalismi Mattila, Antti, Into
Mäkinen ja Mauri
Lunden Työn tutkimus SAK-opintoaineisto Helsinki Työväen Sivistysliitto 1980 Työmarkkinat 951-701-111-3
Tainio, Jukka et al. Ay-liikkeen uudet haasteet Helsinki Kansan Sivistystyön Liitto 1980 Työmarkkinat
SAK:n palkkaperusteseminaari, Tyrväntö 9.-
11.9.1980: Palkkaperusteseminaari Helsinki
Suomen ammattiliittojen
keskusjärjestö 1980
Työmarkkinat,
markkinatalous 951-714-007-X Solidaarinen tulopolitiikka -seminaari Kiljavalla 26.-
27.9.1980 Helsinki
Suomen Ammattiliittojen
Keskusjärjestö 1980
Työmarkkinat,
talouspolitiikka 951-714-008-8
Kiljunen, Kimmo Kehitysmaiden tullietukohtelu Suomessa
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 18 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1981
Kansantalous,
talouspolitiikka 951-9281-28-2
Koponen, Juha Yritysverotus ja investoinnit
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 16 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1981
Kansantalous,
talouspolitiikka 951-9281-25-8
Korkman, Sixten Exchange Rate Policy: Finnish Experiments
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 14 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1981
Kansantalous,
talouspolitiikka 951-9281-21-5 Hemmilä, Pekka ja
Tuula Salmi
Suomen ja Euroopan SEV-maiden (pl.
Neuvostoliitto) välinen kauppa ja sen sopimuskehikko
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 13 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1981
Kansantalous, talouspolitiikka,
kauppapolitiikka 951-9281-20-7 Salonen, Erkki M.
Elintarvike- ja yleisvähittäiskaupan rakenne ja investoinnit
Tutkimuksia / Työväen
Taloudellinen Tutkimuslaitos 8 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1981 Liiketalous 951-9281-24-X
Oksanen, Heikki
Valuuttakurssiriskin hallinta suomalaisessa yrityksessä
Tutkimuksia / Työväen
Taloudellinen Tutkimuslaitos 10 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1981 Liiketalous 951-9281-32-0
Korpinen, Pekka Kriisit ja pitkät syklit Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1981
Markkinatalous,
kansantalous 951-9281-27-4
Seppänen, Esko Sosialistinen talousjärjestys Jyväskylä Gummerus 1981
Marxilainen taloustiede,
kansantalous 951-20-2114-5 Korkman, Sixten Yksityisen kulutuksen vaihtelut Suomessa 1963-79
Tutkimuksia / Työväen
Taloudellinen Tutkimuslaitos 9 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1981
Taloushistoria,
markkinatalous 951-9281-30-4 Virkamiesten ja
työntekijäin
yhteisjärjestö VTY:n raportti valtion budjettipolitiikasta Helsinki
Virkamiesten ja työntekijäin
yhteisjärjestö 1981 Talouspolitiikka 951-46-5346-7
Halttunen, Hannu ja Sixten Korkman
External Shocks and Adjustment Policies in Finland 1973–1980
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 19 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1981
Talouspolitiikka,
taloushistoria 951-9281-29-0
Bergman, Turo
Työvoiman tarjonta Suomessa. Vuoden 1971 kotitaloustiedusteluun perustuva tutkimus
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 15 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1981
Työmarkkinat,
kansantalous 951-9281-23-1
Hemmilä, Pirkko
Sukupuolten väliset palkkaerot Suomen teollisuudessa vuosina 1936-1978
Tutkimuksia / Työväen
Taloudellinen Tutkimuslaitos 7 Helsinki Helsingin yliopisto 1981
Työmarkkinat,
taloudellinen tasa-arvo,
taloushistoria 951-9281-22-3
Hemmilä, Pirkko
Naisten asema ja palkat Unkarin ja Suomen teollisuudessa 1900–1979
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 17 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1981
Työmarkkinat, taloushistoria,
taloudellinen tasa-arvo 951-9281-26-6 Konturi, Kai
Nykyaika: kapitalistisen kansantalouden ja talouspolitiikan arvostelua
Työväenliikkeen ja
marxilaisuuden tutkimuksia 5 Helsinki Kansan Sivistystyön Liitto 1982
Kansantalous, talouspolitiikka Rantalaiho, Kari Elämäntapa ja pääoma
Työväenliikkeen ja
marxilaisuuden tutkimuksia 5 Helsinki Kansan Sivistystyön Liitto 1982 Marxilainen taloustiede
Asplund, Gunnar Marxin korkoteoria ja nykyaika
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 21 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1982
Marxilainen taloustiede,
markkinatalous 951-9281-33-9
Seppänen, Esko Maailman valuuttajärjestys - ja epäjärjestys Jyväskylä Gummerus 1982
Talousliberalismi, talouspolitiikka,
kauppapolitiikka 951-20-2321-0 Kansan sivistystyön
liitto
Työväenliike ja kapitalistinen työetiikka: Työ-
seminaari 7.-8.11.1981 Helsinki Kansan Sivistystyön Liitto 1982 Taloustiede 951-9225-51-X
Suomen
ammattiliittojen keskusjärjestö
Ammattiyhdistysliike ja työllisyys:
keskusteluaineisto Helsinki
Suomen Ammattiliittojen
Keskusjärjestö 1982 Työmarkkinat 951-714-025-8
Asplund, Gunnar
Kapitalismi: tuhlauksen ja turvattomuuden
talousjärjestelmä Helsinki
Kansankulttuuri ; Suomen
tutkijaliitto 1983
Kansantalous,
markkinatalous 951-615-325-9
Sauramo, Pekka Exchange Rate Policy Rules: A Note
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 25 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1983
Kansantalous,
talouspolitiikka 951-9281-37-1
Sauramo, Pekka
The Interdependence of the Exchange Rate Policies of Two Small Competing Countries
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 24 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1983
Kansantalous,
talouspolitiikka 951-9281-36-3
Seppänen, Esko Ken on maassa rikkahin Jyväskylä Gummerus 1983 Taloudellinen tasa-arvo 951-20-2499-3
Koljonen, Kalevi ja
Heikki A. Loikkanen Erilaisten kotitalouksien säästäminen vuonna 1976
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 23 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1983 Taloushistoria 951-9281-35-5
Lehtonen, Jarmo ja Osmo Havuaho
Selvitys työllisyyskehityksestä ja siihen vaikuttaneista tekijöistä kuudessa
teollisuuskaupungissa vuosina 1975-1980 Helsinki
Kunnallisten työntekijäin ja
viranhaltijain liitto 1983
Taloushistoria, talouspolitiikka
Mäisti, Esa et al. Metsäalan liittojen työllisyystilanne vuonna 1983 Helsinki
Maaseututyöväen Liitto ;
Puutyöväen Liitto 1983 Työmarkkinat SAK:n palkkaustapaseminaari, Liikeliiton loma- ja
kurssikeskus, Tyrväntö 8.-10.9.1982 Helsinki
Suomen Ammattiliittojen
Keskusjärjestö 1983 Työmarkkinat 951-714-036-3
Välitalo, Heikki Työaika lyhyemmäksi Helsinki Kansan Sivistystyön Liitto 1983
Työmarkkinat,
kansantalous 951-9225-78-1
Tiusanen, Tauno Talouden haasteet ja sosialismi Helsinki Otava 1984 Kansantalous 951-1-08213-2
Loikkanen, Heikki A.
Asumistuki vuokralaisten asumistason parantajana.
Osa I
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 30 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1984
Kansantalous,
talouspolitiikka 951-9281-42-8
Oksanen, Heikki
Katsaus Suomen rahapolitiikkaan ja rahamarkkinatutkimukseen
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 26 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1984
Kansantalous,
talouspolitiikka 951-9281-38-X
Oksanen, Heikki
The Basket-peg System in Exchange Rate Policy:
Some Implications and Applications
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 32 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1984
Markkinatalous,
talouspolitiikka 951-9281-44-4
Hemmilä, Pirkko
Rakennemuutosten vaikutuksista julkisen sektorin ansiokehitykseen 1969-1981
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 31 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1984
Taloushistoria,
työmarkkinat 951-9281-42-8
Laaksonen, Seppo
Teollisuustyöntekijöiden asema tulo- ja työaikatilastojen mukaan 1980-luvun alussa
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 29 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1984
Taloushistoria,
työmarkkinat 951-9281-41-X
Laaksonen, Seppo
Viljelmistä ja viljelijöiden työstä ja tuloista 1980- luvun alussa
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 28 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1984
Taloushistoria,
työmarkkinat 951-9281-40-1
Laaksonen, Seppo
Maatalousyrittäjien ja teollisuustyöntekijöiden tulot, kulutus ja kestokulutustavaroiden omistus vuonna 1981
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 27 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1984
Työmarkkinat,
markkinatalous 951-9281-39-8
Kevätsalo, Kimmo Valvonta, vastarinta, valta Helsinki Kansan Sivistystyön Liitto 1984
Työmarkkinat,
taloushistoria 951-9225-94-3 Mattila, Antti et al. Ammattiyhdistysliike ja uusi tekniikka SAK-opintoaineisto Helsinki Työväen Sivistysliitto 1984
Työmarkkinat,
talouskasvatus 951-701-182-2
Välitalo, Heikki Suomi matkalla sosialismin vuosituhannelle Helsinki Kansan Sivistystyön Liitto 1985 kansantalous 951-9455-02-7
Tiusanen, Tauno Talouden uudet haasteet ja sosialismi Helsinki Otava 1985 Kansantalous 951-1-08213-2
Korpinen, Pekka A Monetary Model of Long Cycles
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 36 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1985
Kansantalous,
markkinatalous 951-9281-48-7 Pekkarinen, Jukka ja
Pekka Sauramo
Devalvaatiosykli ja työllisyys.
Kysymyksenasettelujen tarkentamisyritys
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 34 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1985
Kansantalous,
työmarkkinat 951-9281-46-0
Kiljunen, Kimmo
Industrialisation in Developing Countries and Consequent Trade-Related Restructing Constraints in Finland
Tutkimuksia / Työväen
Taloudellinen Tutkimuslaitos 11 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1985 Kauppapolitiikka 951-9281-50-9 Lehtonen, Jarmo ja
Jari Vettenranta
Ei yksityistämiselle: näkökulmia julkisten palvelujen
kehittämiseen Helsinki
Kunnallisten työntekijäin ja
viranhaltijain liitto 1985 Markkinatalous Ilmonen, Kaj ja Mika
Pantzar Ruuan valinta, ruuan merkitys ja tulot
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 33 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1985 Markkinatalous 951-9281-45-0
Pantzar, Mika
The Economics of Contraction – A Case for the Complexity View
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 37 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1985
Markkinatalous,
kansantalous 951-9281-49-5 Ruotsalainen, Seppo
Työnarvoteoria ja sen historiallis-teoreettinen
tausta Tutkijaliiton julkaisusarja 36 Helsinki Tutkijaliitto 1985 Marxilainen taloustiede 951-9297-51-0
Heiskala, Risto
Vapauden ja välttämättömyyden
valtakunnat: emansipaatio ja ekonomiakritiikki Tutkijaliiton julkaisusarja 33 Helsinki Tutkijaliitto 1985 Marxilainen taloustiede 951-9297-45-6
Ruotsalainen, Seppo
Työnarvoteoria ja sen historiallis-teoreettinen
tausta Tutkijaliiton julkaisusarja 36 Helsinki Tutkijaliitto 1985
Marxilainen taloustiede,
taloushistoria 0357-4083 Pekkarinen, Jukka ja
Pekka Sauramo
Devalvations and Employment in the Economic Policy of the Nordic Countries. Some Reflections on the Finnish Experience
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 35 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1985
Talouspolitiikka,
kansantalous 951-9281-47-9
Mälkiä, Matti, Pentti Kiljunen ja Juhani Pehkonen
Tevalaiset, työ ja työmarkkinapolitiikka: tutkimus TVL:n jäsenkunnan rakenteesta sekä
suhtautumisesta työhön ja työmarkkinapolitiikkaan vertailtuna KTV:n, KNL:n ja koko SAK:n jäsenkunnan
vastaaviin tietoihin Tampere
Tekstiili- ja vaatetustyöväen
liitto 1985
Työmarkkinat, talouspolitiikka
Sund, Ralf Rautatiet ja yleinen etu
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 47 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1986
Kansantalous,
markkinatalous 951-9281-60-6
Allén, Tuovi
Hyvinvointivaltio ja julkisen sektorin kasvu pohjoismaissa
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 41 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1986
Kansantalous,
talouspolitiikka 951-9281-54-1
Pekkarinen, Jukka
Keynesianism and the Finnish Model of Economic Policy in a Comparative Perspective
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 45 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1986
Kansantalous,
talouspolitiikka 951-9281-58-4
Pantzar, Mika Tulevaisuuden tutkimus ja taloustiede
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 44 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1986
Kansantalous,
taloustiede 951-9281-57-6
Korpinen, Pekka
Den internationella skuldkrisen/Trender i sysselsättningen
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 40 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1986
Kansantalous,
työmarkkinat 951-9281-53-3 Santamäki-Vuori,
Tuire
Implications of the Non-Homogeneity of Standard and Overtime Hours on the Structure and Cyclical Adjustment of Labor Input
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 53 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1986
Liiketalous,
markkinatalous 951-9281-66-5
Hasko, Harri
Keynes Theory of Investment: The Separation of Management and Ownership and the Instability of Finance
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 49 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1986
Liiketalous,
markkinatalous 951-9281-62-2 Suomen työväen
säästöpankki
Tulos tehdään asiakkaan kanssa!: ajatuksia
palvelumme kehittämiseksi Helsinki
Suomen Työväen
Säästöpankki 1986
Liiketalous, markkinatalous
Halonen, Heikki Meillä on systeemi Helsinki Kansan Sivistystyön Liitto 1986 Markkinatalous 951-9455-04-3
Korpinen, Pekka Rationaalisten odotusten hypoteesi ja kantohinnat
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 50 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1986
Markkinatalous,
liiketalous 951-9281-63-0
Koskela, Heikki
Työväenliikkeen pääomat ja liikelaitokset. Osa II, Erillisselvitykset
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 43 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1986
Markkinatalous,
liiketalous 951-9281-56-8 Koskela, Heikki ja
Heikki Oksanen
Työväenliikkeen pääomat ja liikelaitokset. Osa I, Yleiskatsaus
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 42 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1986
Markkinatalous,
liiketalous 951-9281-55-X Sauramo, Pekka ja
Heikki Solttila
Minimipalkat ja nuorisotyöttömyys Suomessa 1965–1981
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 48 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1986
Taloushistoria,
työmarkkinat 951-9281-61-4
Oksanen, Heikki
Työeläkerahastot, yhteiskunnallinen
oikeudenmukaisuus ja taloudellinen demokratia
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 39 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1986 talouspolitiikka 951-9281-52-5
Pohjola, Matti ja Veijo Kaitala
Economic Growth and Income Redistribution: A Differential Game Approach
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 51 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1986
Talouspolitiikka,
kansantalous 951-9281-64-9
Korpinen, Pekka
The role of the IMF, World Bank and Gatt in managing global risks
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 55 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1986
Talouspolitiikka, kauppapolitiikka,
taloushistoria 951-9281-68-1
Allén, Tuovi
Tulonjako ja tulojen uudelleenjako Suomessa vuosina 1976–1981
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 38 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1986
Työmarkkinat,
kansantalous 951-9281-51-7 Santamäki-Vuori,
Tuire
Työmarkkinoiden tutkiminen - katsaus työn taloustieteeseen
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 54 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1986
Työmarkkinat, kansantalous,
taloustiede 951-9281-67-3
Pohjola, Matti
Profit-Sharing, Collective Bargaining and Employment
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 52 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1986
Työmarkkinat,
markkinatalous 951-9281-65-7
Hemmilä, Pirkko Kaupan alan palkat Helsinki Liiketyöntekijäin liitto 1986
Työmarkkinat,
markkinatalous 951-9409-13-0 Eilavaara, Pertti et al.
Tapaus Lievestuore: taloudellinen, oikeudellinen ja
järjestöpoliittinen selvitys Helsinki Paperiliitto 1986
Työmarkkinat,
talouspolitiikka
Allén, Tuovi
Verotuksen progressiivisuudesta ja sen mittaamisesta
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 61 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1987 Kansantalous 951-9281-76-2
Pantzar, Mika
Household and Changing Traffic Sigs of the Modern Dining Table
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 65 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1987
Kansantalous,
markkinatalous 951-9281-81-9
Koskela, Heikki
Controlling Tax Evasion Under Direct and Indirect Taxation: Some Notes
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 66 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1987
Kansantalous,
talouspolitiikka 951-9281-82-7
Allén, Tuovi Welfare Economics and Nonwelfarist Values
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 60 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1987
Kansantalous,
talouspolitiikka 951-9281-75-4
Välitalo, Heikki Miten meidän yrityksellä menee? Helsinki
Suomen ammattiliittojen
keskusjärjestö 1987
Liiketalous,
markkinatalous 951-714-116-5
Korpinen, Pekka
A Note on the Convex-Concave Growth Function and Stumpage Prices
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 56 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1987
Liiketalous,
markkinatalous 951-9281-71-1
Korpinen, Pekka
Long Cycles in Fine Arts: Towards A New Theory of Style
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 62 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1987 Markkinatalous 951-9281-78-9
Pantzar, Mika Consumer Choice in an Evolutionary Perspective
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 59 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1987 Markkinatalous 951-9281-74-6
Kaitala, Veijo ja Matti
Pohjola Optimal Recovery of a Shared Resource Stock
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 57 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1987 Markkinatalous 951-9281-72-x
Välitalo, Heikki Kilpailukyky korvien välissä Helsinki Kansan sivistystyön liitto 1987
Markkinatalous,
liiketalous 951-9225-86-2
Pohjola, Matti
Osakkeenomistajan vaikutusvalta. Peliteorian valtaindekseihin perustuvia, Suomen teollisuuden suuryhtiöitä koskevia laskelmia
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 58 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1987
Markkinatalous,
liiketalous 951-9281-73-8
Kalela, Jorma
Pulapolitiikkaa: valtion talous- ja sosiaalipolitiikka Suomessa lamavuosina 1929-1933
Tutkimuksia / Työväen
Taloudellinen Tutkimuslaitos 13 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1987
Taloushistoria,
talouspolitiikka 951-9281-77-0 Tsupari, Pekka Yksityistäminen valtionhallinnossa: 1, yleiskatsaus
Tutkimuksia / Työväen
Taloudellinen Tutkimuslaitos 14 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1987 Talouspolitiikka 951-9281-85-1 Lauronen, Erja Asumistukijärjestelmän vaikutuksista
Tutkimuksia / Työväen
Taloudellinen Tutkimuslaitos 12 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1987
Talouspolitiikka,
kansantalous 951-9281-69-X
Korpinen, Pekka Sopimuspolitiikka ja julkinen sektori vuonna 2000
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 64 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1987
Talouspolitiikka,
kansatalous 951-9281-80-0
Korpinen, Pekka
The World Economy: Trade, Debt and Development – is the North Decapitalizing the South?
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 63 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1987
Talouspolitiikka, talousliberalismi,
kauppapolitiikka 951-9281-79-7
Mäkinen, Tuomo
Kollektiivinen työsuhdeturva:
työsuhdeturvatyöryhmän muistio Helsinki
Suomen
Ammattiyhdistysten
Keskusliitto 1987 Työmarkkinat 951-714-108-4
Korpinen, Pekka Sopimuspolitiikka ja julkinen sektori vuonna 2000
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 64 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1987
Työmarkkinat,
kansantalous 951-9281-80-0 Suomen
ammattiliittojen keskusjärjestö
Näin on käynyt: työmarkkinoiden ja talouden
kehitys Suomessa 1900-luvulla Helsinki Teollisuuden kustannus 1987
Työmarkkinat,
taloushistoria 951-9241-94-9
Haverinen, Kalervo Mistä on kysymys verouudistuksessa Joensuu Koliprin 1987 Verotus 951-9118-55-1
Pekkarinen, Jukka et
al. Kotitalouksien varallisuuserot Suomessa
Tutkimuksia / Työväen
Taloudellinen Tutkimuslaitos 16 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1988 Kansantalous 951-9281-99-1
Lilja, Erja ja Tuire Santamäki
Toimialojen välisten palkkaerojen vaihtelu Suomessa
Tutkimuksia / Työväen
Taloudellinen Tutkimuslaitos 15 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1988 Kansantalous 951-9281-98-3
Sovala, Markus The Oil Crises: The Reason for Finnish Stagflation?
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 79 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1988
Kansantalous,
markkinatalous 951-9282-00-9
Pantzar, Mika
Some Thought Experiments Concerning the Evolution of Complex Societal Structures
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 70 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1988
Kansantalous,
markkinatalous 951-9281-89-4
Korpinen, Pekka Talouden, politiikan ja kulttuurin syklinen evoluutio
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 73 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1988
Kansantalous,
talouspolitiikka 951-9281-92-4 Finlands
Fackförbunds Centralorganisation
Hur går det för vårt företag?: företagsekonomins
begrepp HelsinkiH
Suomen
Ammattiyhdistysten
Keskusliitto 1988
Liiketalous,
markkinatalous 951-714-129-7 Ollila, Esko ja Erkki
Uusi-rauva Tuottavuuden seuranta RANK:in julkaisut Helsinki Teollisuuden kustannus 1988
Liiketalous,
markkinatalous 951-599-010-6
Koskela, Erkki
Forest Taxation and Timber Supply under Uncertainty and Credit Rationing
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 75 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1988 Markkinatalous 951-9281-94-0
Ilmonen, Kaj
Kuluttajan suvereenisuuden käsitteestä ja suvereenisuuden rajoista
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 72 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1988 Markkinatalous 951-9281-91-6
Ilmonen, Kaj
Consumption as a Form of Ideological Thought and Action
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 71 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1988 Markkinatalous 951-9281-90-8
Pohjola, Matti ja Veijo Kaitala
Efficient Game-Equilibrium Growth and Redistribution in a Capitalist Economy
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 74 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1988
Markkinatalous,
kansantalous 951-9281-93-2
Korpinen, Pekka
Epävakaisuuden kausi 1973–1988: Pitkien syklien laskukausi vai kapitalismin yleinen kriisi?
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 76 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1988
Taloushistoria, kansantalous,
markkinatalous 951-9281-95-9
Korpinen, Pekka Talouspoliittisia avauksia Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1988
Talouspolitiikka,
kansantalous 951-9281-83-5 Lehtonen, Raimo
Tutkimus kaupan esimiesten palkka- ja työoloista
Suomessa 1988 Helsinki Liikealan ammattiliitto 1988 Työmarkkinat
Lehtonen, Raimo
Tutkimus tukkumyyjien ja ostajien palkka- ja
työoloista 1987 Helsinki Liikealan ammattiliitto 1988 Työmarkkinat
Tyrväinen, Timo
Palkat ja työllisyys järjestäytyneillä työmarkkinoilla:
"ammattiliittojen talousteoriaan" perustuva tutkimus yksityisen sektorin palkkoihin ja
työllisyyteen vaikuttavista tekijöistä Suomessa Suomen Pankki, D 68 Helsinki Suomen Pankki 1988 Työmarkkinat 951-686-162-8 Lilja, Reija ja Tuire
Santamäki
Downward Stickiness of Wages in Finnish Industries – How Resistant are Wages to Market Pressures?
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 80 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1988
Työmarkkinat,
markkinatalous 951-9282-01-7 Lilja, Reija ja Tuire
Santamäki Explanations of Relative Wage Variability: A Survey
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 81 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1988
Työmarkkinat,
markkinatalous 951-9282-03-3
Pohjola, Matti
Profit-sharing, Asymmetric Information and Employment
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 69 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1988
Työmarkkinat,
markkinatalous 951-9281-88-6 Sauramo, Pekka
Interaction of Exchange Rate Policies: A Case of Two Small Interdependent Countries
Tutkimuksia / Työväen
Taloudellinen Tutkimuslaitos 20 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1989 Kansantalous 951-9282-08-4
Kosonen, Katri
Saving and Economic Growth from a Nordic Perspective
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 88 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1989 Kansantalous 951-9282-15-7
Korpinen, Pekka Teollisuuden muuttuva rooli kasvun moottorina
Esitelmiä ja kirjoituksia / Työväen
Taloudellinen Tutkimuslaitos Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1989
Kansantalous, markkinatalous
Allén, Tuovi
Feminization of Poverty and its Economic Determinants
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 89 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1989
Kansantalous,
markkinatalous 951-9282-16-5 Djerf, Kari
Kuluttajatutkimusten käyttömahdollisuuksista lyhyen ajan kysynnän ennustamisessa
Tutkimuksia / Työväen
Taloudellinen Tutkimuslaitos 19 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1989 Kulutus, taloustiede 951-9282-07-6 Lehto, Eero Tuottavuus tullilaitoksessa
Tutkimuksia / Työväen
Taloudellinen Tutkimuslaitos 24 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1989
Liiketalous,
markkinatalous 951-9282-22-X
Pantzar, Mika Consumption as a Game?
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 91 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1989 Markkinatalous 951-9282-18-1
Ilmonen, Kaj
Production and Consumption: Mirrors of Each Other?
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 86 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1989 Markkinatalous 951-9282-12-2
Ilmonen, Kaj Food Choice in Modern Society
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 84 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1989 Markkinatalous 951-9282-09-2
Rinkineva, Marja- Leena
Osakkeenomistajan vaikutusmahdollisuudet osakeyhtiössä
Tutkimuksia / Työväen
Taloudellinen Tutkimuslaitos 21 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1989
Markkinatalous,
liiketalous 951-9282-11-4
Pekkarinen, Jukka Kilpailukyky ja vientimenestys
Tutkimuksia / Työväen
Taloudellinen Tutkimuslaitos 18 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1989
Markkinatalous,
liiketalous 951-9282-05-X Vaittinen, Risto
Ulkoiset häiriöt, markkinarakenne ja toimialoittainen työllisyys Suomessa
Tutkimuksia / Työväen
Taloudellinen Tutkimuslaitos 23 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1989
Markkinatalous,
työmarkkinat 951-9282-21-1
Korpinen, Pekka
Asuntojen hinnanmuodostuksesta Suomessa:
Ekonometrinen tutkimus asuntojen kysynnästä, tarjonnasta ja hinnoista 1970-1988
Tutkimuksia / Työväen
Taloudellinen Tutkimuslaitos 22 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1989
Taloushistoria,
markkinatalous 951-9282-14-9
Pohjola, Matti
Vain yksin ne kaksi: suurten teollisuusyhtiöiden hallitsevat omistajaliittoumat vuosina 1981, 1986 ja 1988
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 83 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1989
Taloushistoria,
talouspolitiikka 951-9282-06-X Tsupari, Pekka
Yksityistäminen TVL:n kunnossapitotöissä. Osa II, Erillisselvitys
Tutkimuksia / Työväen
Taloudellinen Tutkimuslaitos 17 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1989 Talouspolitiikka 951-9282-05-X Stylman, Mikko
Valtio asuntomarkkinoilla: politiikan vaikutus
asuntojen hallintaan 1949-1987 Helsinki
Sosialidemokraattisen
Nuorison Keskusliitto 1989 Talouspolitiikka
Välitalo, Heikki
Kapitalistinen talous ja vasemmiston
talouspolitiikka Helsinki
Suomen Kommunistisen Puolueen strategia-
ohjelmajaosto 1989
Talouspolitiikka, talousliberalismi
Korkman, Sixten
Exchange Rate Policy and Employment in Small Open Economies
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 87 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1989
Talouspolitiikka,
työmarkkinat 951-9282-13-0
Ojapelto, Ari Lisääkö automaatio kilpailukykyä vai työttömyyttä? Helsinki Kustantaja tuntematon 1989 Taloustiede 951-30-9134-1
Pohjola, Matti Corporatism and Wage Bargaining
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 85 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1989
Työmarkkinat,
markkinatalous 951-9282-10-6 Lilja, Reija
Eläkkeelle ennen aikojaan. Tutkimus suomalaisten varhaiseläkkeelle siirtymisestä
Tutkimuksia / Työväen
Taloudellinen Tutkimuslaitos 33 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1990 Kansantalous 951-9282-39-4
Pekkarinen, Jukka
Corporatism and Economic Performance in Sweden, Norway and Finland
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 98 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1990
Kansantalous, liiketalous,
markkinatalous 951-9282-30-0 Välitalo, Heikki
Neljän markan maa: johdatus Suomen
kansantalouden peruskysymyksiin Helsinki Art House 1990
Kansantalous,
talouspolitiikka 951-884-036-9 Arajärvi, Pentti ja
Jouko Skinnari
Eurooppa ja Suomi: Euroopan taloudellinen
yhdentyminen, työelämä ja sosiaaliturva Helsinki Sosiaaliturvan keskusliitto 1990
Kansantalous, talouspolitiikka,
markkinatalous 951-747-060-6 Santamäki-Vuori,
Tuire Osa-aikaeläke Suomessa ja muissa Pohjoismaissa
Tutkimuksia / Työväen
Taloudellinen Tutkimuslaitos 29 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1990
Kansantalous,
työmarkkinat 951-9282-31-9
Santamäki, Tuire Internal Labour Markets in Finland
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 95 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1990
Kansantalous,
työmarkkinat 951-9282-27-0 Pantzar, Mika ja
Vilmos Csányi
The Replicative Model of the Evolution of the Business Organization
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 99 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1990
Liiketalous,
markkinatalous 951-9282-32-7
Suoniemi, Ilpo
Uusien ja vanhojen asuntojen hinnat Suomessa.
Hintasarjojen trendi- ja kausaalisuusominaisuudet
Tutkimusselosteita / Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 103 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1990 Markkinatalous 951-9282-41-6
Brunila, Anne
Kilpailu ja hinnoittelu välittävillä markkinoilla:
tukku- ja vähittäiskauppa: esitutkimusraportti
Tutkimuksia / Työväen
Taloudellinen Tutkimuslaitos 31 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1990
Markkinatalous,
liiketalous 951-9282-35-1 Hasko, Harri
Employee investment funds, the stock market and growth: A managerial approach
Tutkimuksia / Työväen
Taloudellinen Tutkimuslaitos 28 Helsinki
Työväen Taloudellinen
Tutkimuslaitos 1990
Markkinatalous,
liiketalous 951-9282-28-9