grammaticalization: A programınatic sketch. Vol. 1. Arbeiten des Kölner Universalien-Projekts 48. Universität zu Köln. Institut für Sprachwissen- schaft.
i 1985: Grammaticalization: synchron- ic Variation and diachronic change.- Lingua e Stile 20 s. 203-218.
i 1986: Grammaticalization and lin- guistic typology. - General Lin- guistics 26 s. 3-23.
Nı CHoLs.JOHANNA 1992: Linguistic diver- sity in space and time. The University ofChicago Press. Chicago.
PAGLıiiCA.Wı LLı AM1982: Prolegomena to a theory of articulatory evolution.
Ph.D. diss.. State University of New York. Buffalo.
PERkıNs.REvERE D. 1980: The evolution of
culture and grammar. Ph.D.diss.. State University ofNew York, Buffalo.
i 1989: Statistical techniques for deter-
mining language sample size. - Studies in Language 13 s. 293-315.SwEıeTsER,Evt: E. 1990: From etymology to pragmatics. Metaphoric and cultural aspects of semantic structure. Cam- bridge Studies in Linguistics 54.
Cambridge University Press. Cam- bridge.
VoEGELıN.C. F. - VoEGELı N.F. M. 1978:
of the world`s languages. Elsevier. New York.
Wıı . ı .THoMAs 1988: A cross-linguisticı -:rr.
survey of the graınmaticalization of evidentiality. - Studies in Language
12 s. 51-97.
Classification and index
NÄKöKuLMı A sz-OPETUKSEEN
Eija Aalto ja Minna Suni (toim.) Kohdekielena suomi. Näkökulmia opetukseen. Korkea- koulujen kielikeskuksen selosteita ljyväskylän yliopistojyväskylä 1993. 133 s. ISBN 951-34-
005 I -4.i-suomenkielisten suomen opetus Ejuontaa juurensa jo niinkin kaukaa kuin 1600-luvun puolestavälistä. niuttztjär- jestelmällinen ja laaja S2-tutkimus on he- rännyt vasta viime vuosina. Puheena oleva Eija Aallon ja Minna Sunin toimite esitte- lee näkökulmia tähän orastzıvzızınsuonıen kielen oppimisen tutkimukseen ja toimii erinomaisena johdatuksena siihen tutki- muksen ja opetuksen tilaan. jossa suomi toisena kieleníi tällä hetkellä on.
Kirja koostuu kuudesta lyhyehköstä artikkelista. joissa pyritään tarkastelemaan suomea toisena kielenä eri nakökulınista.
Kielitypologista niiköktılınaaSZ-tutkimuk- seen ja -opetukseen edustaa Sirkku Lato-
VIRITTAIÅ -l/l995
maan artikkeli Mitii /1_\'‹`›'r_\'c'i on oppijoiden kicflitaııstfiiz tuııteıiiiszavtıı? Ulla Richardso- nin artikkelissa Níikiikıı l ı ipit/tutun sun-ı icı meiı vppiıniseeıı ja npettaınisreeııaihetta tarkastellaan puolestaan foneettis-fonologi- selta kannalta. Maisa Martinin mukana ol- laan Matkailijana M‹›ijf`‹›/‹›giıı .sxs'a.ja Erik Geber esittelee syntaksin oppimistaja ope- tusta artikkelissaan Suonı eilaınveopiı ıı di- daktiikkaa. Pirkko Muikku-Werner tuo mukaan pragınaattisen näkökulman artik- kelissa Pragı nrı tiikkaja suomi vieraalla kielenii. ja viimeisen artikkelin kirjoittaja, julkaisun toinen toimittaja Minna Suni tuo esille vuorovaikutuksellisen aspektin artik- kelissaan Oppi/an tavoitteena arkikeavkııs»
telussa selvivtjvıı ii ıeiı.
Toimittajien sanoja lainaten anikkeliko- koelman kaksi päätavoitetta ovat ››opetus- sisältöjen tarkasteleminen teoreettiselta kannalta sekä käytännön opetustyön kehit- täminen tutkimustiedon pohjalta» Aallon ja Sunin toimite on toki oivallinen lisäjokai- sen suomen opettajan kirjahyllyyn. mutta sen avulla kuka tahansa asiasta kiinnostu- nut saa hyvän kuvan S2-tutkimuksen ja -opetuksen tämänhetkisestä tilasta _ siksi selkeästi kirja on toimitettu ja kirjoitettu.
Sı RKkuLATOMAAN artikkeli Mitä hyiirvái on oppijoiden kielitaııstaıituntenıisesrta?
jakaantuu kahteen pääosaan. Liikkeelle läh- detään maailman kielten piirteistä ja ling- vistisen typologian perusteista. Senjälkeen Latomaa käsittelee äidinkielen vaikutusta toisen kielen oppimiseen. Artikkelin sisäi- sen koheesion kannalta olisi ehkä ollut tar- koituksenmukaisempaa lähteä äidinkielen vaikutuksen tarkastelustaja siirtyä vasta sen jälkeen kielitypologiaan: tällä tavoin äidin- kielen vaikutusta käsittelevä luku olisi toi- minut selkeänä johdatuksena kielitypolo- giaa käsittelevälle luvulle. Nyt äidinkielen vaikutusta käsittelevä osajää lukuteknisesti hieman irralliseksi.
Latomaan artikkelin antoisiınpiaosia on juuri äidinkielen merkityksen tarkastelu.
Hän esittelee niitä varhaisempia käsityksiä.
joita tutkijoilla äidinkielenja toisen tai vie- raan kielen suhteesta on ollut, jajohdattaa lukijansa sitä kautta välikielen tutkimuk- seen. Scikkaperäiseıı imänesityksen L2-tut- kiınuksen historiasta voi toki löytää mı n.
englanninkielisenä (ks. esim. Ellis 1990.
van Els ym. 1984).
Latomaan artikkelissa vilahtelevat - LZ-tutkimuksessa niin suositut - termit liilıdekieli ja viilikieli tiuhaan tahtiin. Termit sinänsä eivät ole parhaita mahdollisia. vaik- ka ne onkin suoraan käännetty englannin- kielisistä vastineistaan. Missä mielessä op- pijan äidinkieli tosiaan on oppimisen läh-
Q?
de tai lähtökohta? (Ks. esiin. Corder 1992.) Välikieli tuo taas mieleen. etta oppijan kieli on vain välietappi siirryttäessä kieliınuo- dosta toiseen. Näinhän asia ei tietenkään voi olla.
ULLA Rı CHARDsoN tuo artikkelissaan esille ››näkökulmia puhutun suomen oppi- miseen ja opettamiseen››. Hän kuvailee ensin suomen äännerakennettaja siirtyy sen jälkeen varsinaiseen aiheeseensa. ääntämi- sen oppimiseen ja opettamiseen. Richard- son kiinnittää lukijan huomion mielenkiin- toisiin asioihin, mm. siihen, että sanan ra- kenteella on suuri vaikutus äännesegment- tien fysikaaliseen kestoon: ınutta-sanan a on huomattavasti lyhyempi kuin nuita-sa- nan, vaikka suomalainen luonnollisesti kuulee kummassakin tapauksessa fone- maattisesti lyhyen a:n. Opettajan on toki tiedettävä mainitunlaiset piirteet opetetta- vasta kielestä. auttaahan tieto häntä ymınär- tämään oppilaittensa vaikeuksia. Pitäisikö opetuksessa korostaa sitä. että tietynraken- teisissa sanoissa saattaa kuulla pitkän vo- kaalin, vaikka kirjoituksessa on vain yksi vokaalin merkki? Jos pitäisi. miten se käy- tännössä tapahtuu? Nämä kysyınyksetjää- vät avoiıniksi.
Richardson korostaa nimenomaan pu- heen prosodisten piirteiden opettamisen tärkeyttä. Prosodiahan lieneejäänyt perin- teisessä opetuksessa taka-alalle tai muuta- man kuluneen. suomen kielen prosodiikkaa vääristävän fraasin varaan. esimerkiksi sel- laisten kuin ››suoınessa ei ole intonaatiota››.
Richardson käsittelee tärkeitä asioita.
sellaisia. joihin tähän saakka ei ole juuri- kaan kiinnitetty huomiota. Hän olisi kuiten- kin voinut ottaa vielä enemmän kantaa sii- hen todenvastaiseen välttämään. että suo- mea kirjoitetaan niin kuin puhutaan. Suo- ınalainen erottaa a- ja ä-foneeınittoisistaan.
(ainakin) (nuorten)
(arki)puhekielessä näiden foneeınien oppo-
sitio on alkanut neutraalistua. Myös se. ettäD
mutta Helsingin
arkipuheen ja kirjoitetun kielen välinen kuilu on niin syvä. olisi ehkä kaivannut osakseen enemmän huomiota. Rekisteri- eroihin liittyvät kysymyksethän ovat mo- nesti kielenoppijan näkökulmasta puhtaasti ääntämiscen liittyviä: miksi kirjoitetaan
<minä>. vaikka äännetään [mä]?
MAı sAMARTı Nı artikkeli MatkailijanaN Moffologiası sııon Aallon ja Sunin toimit-
teen kiinnostavimpia. Artikkeli antaa hyvän
kuvan siitä. miten morfologiaa voidaan niin kielentutkimuksessa kuin -opetuksessakin kuvata. Martin lähestyy aihettaan hauskas- ti metaforien avulla. Hän vertaa formaalis- ta ja funktionaalista kielen tutkimusta (ja kielenopetusta) eri tavalla piiırettyihinkart- toihin. joita apunaan käyttäen turisti eli oppijaja opas eli opettaja kulkevat. Kielen- tutkija puolestaan on luonut sen maiseman.jossa turisti oppaineen liikkuu.
Martinin mukaan Morfologian kaupun- kiin voi päästä kumpaa hyvänsä karttaa lu- kien. Martin arvioi objektiivisestiınorfolo- gian opetuksesta käsin forınalistisen ja funktionalistisen lähestymistavan etuja ja haittoja. Hän ei missään vaiheessa tyrmää kuınpaakaanlähestyınistapaa vaan korostaa nimenomaan sitä. että ››paras opetusmene- telmä on se. jolla opettaja parhaiten saa opiskelijansa oppimaan» Toisin sanoen on ensiarvoisen tärkeää, että myös opettajan tarpeet otetaan huomioon ınenetelınää va- littaessa. Niin ikään Martinin artikkelista nousee esille se. mikä niorfologian opetuk- sessa lienee pitkään ollut unohduksissa: tie- teellinen kuvaus on usein ristiriidassa op- piınispsykologisentodellisuuden kanssa.
ERı kGEBı -LRpohtii artikkelinsa Suonı eıı laııseopiıı didaktiikkııııalussa sitä. voidaan- ko kielen eri tasoja (fonologia. ınorfologia.
syntaksi. semantiikka) ylipäätään erottaa toisistaanja miten nykypäivän kielentutki- mus ja -opetus suhtautuvat tähän perintei- seen jaotteluun. Tutkijoista Geber viittaa sellaisiin funktionalisteihin kuin Halliday
(1985). Hän viittaa myös Leinoon (1989).
joka on soveltanut kognitiivista kielioppi- teoriaa suomeen. mutta käyttää teoriasta jo vanhentunutta nimitystä ››tila- tai avaruus- kie1ioppi››. Leinoon viitatessaan Geber olisi voinut mainita myös Langackerin (esim.
1986), johon Leinonkin soveltama teoria osin pohjaa.
Geber käsittelee esiınerkinomaisesti useaa (morfo)syntaktista kategoriaa. Hän lähtee liikkeelle eksistentiaalilauseista ja niissä esiintyvästä nominatiivi-partitiivi- oppositiosta. Geber huomauttaa, että vaik- ka itse eksistentiaalilause ei olekaan suo- men frekventeimpiä rakenteita, siinä esiin- tyvä nominatiivi-partitiivi-oppositio on suomessa sangen elävä. ja sen vuoksi se tulisi ottaa esiin varhaisessa kielenoppiıni- sen vaiheessa. Tähän Geber liittää luonte- vasti myös predikatiivin sijanvaihtelun (Tiinıii on jnusto/jııı tstoa.Tiinı iiji ıııstoon liiwiii/livıiãiíi). Noı ninatiivinja partitiivin opposition tarkastelu onkin Geberin artik- kelin parasta antia.
Perinteiselle kielentutkiınukselle ja -opetukselle tyypillinen puristinen ote nou- see esiin yhdessä kohdin Geberinkin artik- kelissa: hän ei nimittäin suosittele ››suomen kielen peruskursseille aidon huolimattoman puhekielen tai ınurteellisuuksien käyttöä››.
Geberin mainitsema ››aito huolimaton pu- hekie1i›› on kuitenkin juuri se kielimuoto.
johon toisen _ ei kylläkään vieraan _ kie- len oppija välttämättä törmää luokan ulko- puolella.
PIRKKO MUIKKU-Wı -LRNı -:Resittelee artik- kelissaan Praginatiikka ja suoıni ifiieraana kielenä vuorovaikutuksen ja keskustelun toimivuuden näkökulman S2-tutkiı nukseen ja -opetukseen. Hän korostaa kielen inter- aktiivisuutta, sitä yhteispeliä, joka johtaa onnistuneeseen vuorovaikutukseen. Artik- kelissa korostuvat luonnollisesti ne strate- giat. joilla keskustelijat suojelevat omiaja toistensa kasvoja. Kulttuurienvälisen vies-
tinnän kautta Muikku-Werner johdattelee lukijansa siihen. miten pragmaattista tutki- musta voitaisiin soveltaa käytännön opetus- työhön. Muikku-Wernerin artikkelin hyviä puolia on mm. se. että hänellä on tarjota harjoitusehdotuksia käytännön opetustyön avuksi. Listaa olisi toki voinut paljonkin laajentaa. mutta jo sellaisenaan se tarjoaa harjoitusmalleja. joita itse kukin voi muo- kata ja soveltaa.
Kirjan viimeinen artikkeli on MiNNA SuNıNOppijciii tavoitteena arkikeskiisteliis- sa selviytyniiiieii. Suni pohtii niitä ongel- mia. jotka suomen kielen oppija kohtaa syntyperäisten suomenpuhujien kanssa käymissään viestintätilanteissa. Keskeisek- si kysymykseksi nousee se. millä tavoin oppijaa voidaan valmistaa kohtaamaan han- kalat viestintätilanteet.
Suni mainitsee. että keskusteluun osal- listuminen vaatii kielenoppijalta melkoista epävarmuuden sietokykyä. Tähän liittyvät asiat ovat opetuksen ja oppimisen kannalta hyvin tärkeitä.ja niihin olisikin kiinnitettä- vä yhä enemmän huomiota. Syntyperäinen suomen opettaja ajattelee auttavansa oppi- joita yksinkertaistamalla käyttämäänsä kieltä. mutta liiallinen yksinkertaistaminen onkin oppijoille karhunpalvelus: oppijat tottuvat sellaiseen suomeen.joka elää vain luokassa. eivätkä ymmärräkään sitä kieltä.
johon he törmäävät luokan ulkopuolella.
Sunin tärkein sanoma lienee se. että viestintätaito -johon kielenopetuksen tu- lisi luonnollisesti pyrkiä - ei koostu pel- kästään kieliopin hallinnasta. vaan se on paljon monisäikeisempi kokonaisuus. Sel- viytyäkseen kielenoppijan tulee hallita myös sosiokulttuurista normistoa ja niitä keinoja. joiden avulla vaikeista viestintä- tilanteista voi selvitä. Kielenopetuksen tu- lee siis pyrkiä antamaan kielenoppijalle mo- nipuoliset selviytymisvalmiudet.
Kolidekieleı iii suonıi _ niikökıil ıiiici opetukseen on erittäin tervetullut lisä siihen
melko vähäistenjulkaisujenjoukkoonjoka tähän mennessä suomeksi on ilmestynyt S2-tutkimuksen ja -opetuksen alalta. Hai-
taksi ei olisi o1lut.jos toimittajat olisivat kir-
joittaneet muut artikkelit yhteen nivovan esityksen. mutta näinkin toimite on tarpeek- si eheä kokonaisuus. Se ei ole hyödyllinen vain suomen opettajille. vaan se tarjoaa lu- kemisen arvoista tietoa myös muitten kiel- ten opettajille. Kirja soveltuu myös johda- tukseksi S2-tutkimukseenja -opetukseenjaniin ollen yliopiston tenttikirjaksi.jona sitä
lienee jo käytettykin.IYRJÖ UAURANTO
Siiomeii kielen laitos; PL 3 (Fabianinkatu 33), 00014 Helsingin yliopisto
Sähköposti: YrjoLaiiraı ito@lielsiiiki._fi LÄHTEET
CoRoER. S. PiT 1992: A role for the mother tongue. - S. M. Gass & L. Selinker (toim.). Language transfer in lan- guage learning 18-31. John Benja- mins Publishing Company. Philadel- phia.
ELLis. Roi) 1990: Understanding second language acquisition. Oxford Univer- sity Press. Oxford.
HALLioAY. M. A. K. 1985: An introduction to functional grammar. Edward Ar- nold. London.
LANGACKER. RoNALo W. 1986: An intro- duction to cognitive grammar. - Cog- nitive Science 10 s. 1-40.
LaiNo. PENTTi 1989: Paikallissijatja suhde- sääntö: kognitiivisen kieliopin näkö- kulma. - Virittäjä 93 s. 161-219.
vAN Ei-s. THEo - BoNGAeRTs. THEo - ExTRA.
Guus - vAN Os. CHARLEs - JANssEN- vAN DiETEN. ANNE-Miaka 1984: Ap- plied linguistics and the learning and teaching of foreign languages. Ed- ward Arnold. London.
