79
K i r j a - a r v i o
SOSIAALILÄÄKETIETEELLINEN AIKAKAUSLEHTI 2012: 49 79–80
Reformin pirstaleet.
Mielenterveyspolitiikka hyvinvointivaltion jälkeen
Ilpo Helén (toim.):
Vastapaino, Tampere 2011, 329 s.
ta: psykiatris-lääketieteellinen ja yhteiskunnallis-rakenteellinen. Psy- kiatris-lääketieteellinen mielenter- veystyö rakentui biopsykososiaali- sen, ihmisen kokonaisvaltaisen ymmärtämisen pohjalta. Yhteiskun- nallis-rakenteellisen ajattelun mu- kaisesti korjaavan työn ohella näh- tiin tarvittavan ennaltaehkäisevää ja rakentavaa mielenterveystyötä.
Mielenterveystoimistojen ajateltiin toimivan alueidensa asuin-, työ- ja kulttuuriympäristöjen suunnittelua seuraavina ja ideoivina yksikköinä.
Mielenterveystoimistojen työnteki- jöiden tuli luoda säännöllinen yh- teistyö työsuojelu- ja työvoimavi- ranomaisten kanssa ja lisäksi heidän odotettiin välittävän tietoa ihmisten elämäntilanteista poliittisen päätök- senteon pohjaksi.
Rakentava mielenterveystyö ei kuitenkaan realisoitunut toimin- naksi, ja ennaltaehkäisevä työ on väistynyt korjaavan työn tieltä. Tul- taessa 2010-luvulle mielenterveys- politiikassa ja psykiatrisessa hoito- ajattelussa on kadotettu mielenter- veystyön paikka ja tehtävä yhteis- kunnallisena toimijana ja vaikutta- jana. Monitieteinen ajattelu ja pal- velut ovat rapautuneet ja palvelut ovat psykoterapeutistuneet ja medi- kalisoituneet. Samalla psykiatreista on tullut toimijoita, joiden asian- tuntijuus ulottuu laajasti sosiaali- ja terveydenhuoltoon sekä mitä moni- naisempiin elämänhallintaan ja yh- teiskunnalliseen kontrollointiin liittyviin kysymyksiin.
Hautamäen, Helénin ja Ka- nulan artikkeli käsittelee paitsi mie- lenterveyden hoidon myös elämän- hallinnan lääkkeellistymistä. He kuvaavat lääkkeiden käytön lisään- tyneen kattamaan arkielämässä sel- viytymisen ongelmia ja henkilökoh- taisten tunteiden käsittelyä.
Masennushäiriöiden tutkimuk- sen myötä lääkkeitä on alettu käyt- tää sekä masennuksen hoidossa että sairastumisen riskitilanteissa ehkäi- semään mahdollisia vakavampia
masennustiloja. Lääkkeiden käytön kasvu liittyy masennuksen määrit- telemisen ja hoitokäytäntöjen muu- toksiin, lääkevalmisteiden kehityk- seen sekä lääketeollisuuden koulu- tus- ja lääke-esittelykäytäntöihin.
Hämäläinen ja Metteri tarkas- televat mielenterveyspalveluiden kunnallistamista käyttäen esimerk- kitapauksena Tampereen yliopistol- lisen sairaalan psykiatrisen avohoi- don siirtymistä osaksi Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveystointa.
Artikkelin tavoitteena on selvittää mielenterveyspoliittisten argument- tien suhdetta vallitseviin historialli- siin, yhteiskunnallisiin ja taloudelli- siin ehtoihin. Artikkelin aineistona on laajasti sekä ko. tapauksessa kunnallistamiseen liittyvää asiakir- ja-aineistoa että laajemmin mielen- terveyspolitiikkaan liittyviä mietin- töjä ja ohjelmia sekä aikakauden mielenterveyspolitiikkaa ja psykiat- riaa käsittelevää kirjoittelua.
Asiakirja-aineiston yksityiskoh- tainen käsittely on lukukokemukse- na paikoin raskas, mutta järjestel- mällisyydessään piirtää kiinnosta- van ja moniulotteisen kokonaisku- van kunnallistamiseen em. konteks- tissa liittyvistä keskusteluista. Kir- joittajat kiteyttävät mielenterveys- politiikkaa leimaavan julkisjohta- misen kustannusvaikuttavuusop- pien ja -käytäntöjen korostumisen, mielenterveyspolitiikan sisältöjen tyhjenemisen sekä psykiatrian oi- keudellistumisen. 1980-luvulta käynnistyneet ja näihin päiviin ulot- tuneet rakennemuutokset, 1990- luvun lama ja sitä seurannut palve- luiden karsiminen, johtamiskulttuu- rien muutokset ja palveluiden pirs- taloituminen luovat haasteellisen kontekstin, jossa psykiatria kohtaa yhä laajenevat tarpeet ja palveluille asettuvat odotukset erityisesti kor- jaavan työn osalta. Yhteiskunnallis- rakenteellinen mielenterveystyö on kadonnut ja mielenterveyspalvelu- järjestelmä on joutunut uusliberalis- min koekentäksi.
Ilpo Helénin toimittamassa teokses- sa tarkastellaan suomalaisen mie- lenterveyspolitiikan ja -työn sekä psykiatrian muutosta 1960-luvun lopulta nykyhetkeen ja tulevaisuu- den näkymiin. Teos on kriittinen puheenvuoro siitä, miten 1970-lu- vulla muovautunut laaja-alainen, avohoitokeskeinen näkemys mie- lenterveystyöstä on vähitellen pur- kautunut ja tyhjentynyt.
Ilpo Helén esittää johdannossa lukemaan houkuttelevan paradok- sin: Suomessa on tarjolla ammatti- apua enemmän ja monipuolisem- min kuin koskaan, mutta kuitenkin arvostelu palveluiden riittämättö- myydestä ja toimimattomuudesta yltyy. Helén kysyy, voiko kyse olla siitä, että palveluiden tarve kasvaa yhteiskunnassa rajattomasti vai suuntautuuko olemassa oleva apu vääriin kohteisiin tai toimii epätar- koituksenmukaisesti.
Teoksen artikkeleita yhdistää kysymys siitä, miten suomalainen mielenterveyspolitiikka ja mielen- terveystyö ovat muuttuneet 1960- luvulta alkaen ja mitä erityisesti 1990-luvun lama ja sen myötä syn- tyneet vaateet julkisen sektorin te- hostamiseen ja johtamiskulttuurien muutoksiin merkitsivät mielenter- veyspolitiikkalle.
Helén, Hämäläinen ja Metteri kuvaavat artikkelissaan ensimmäi- siä mielenterveyspoliittisia ohjelmia, joissa oli erotettavissa kaksi mielen- terveystyöhön sisältyvää suuntaus-
80
Helén tarkastelee artikkelissaan asiakaslähtöisyyttä, joka hänen mu- kaansa muotoutui iskusanaksi 1990- ja 2000-luvuilla. Se kytkeytyi niin mielenterveystyön toimintakäy- täntöihin kuin palveluiden kehittä- miseen ja mielenterveyspolitiikkaan.
Asiakastyössä asiakaslähtöisyys yh- distyy toisiin, yhtä lailla iskusanoik- si muodostuneisiin käsitteisiin, ku- ten yhdenvertaisuus, dialogisuus, neuvoteltavuus, voimaantuminen tai saumattomien palveluketjujen rakentuminen. Asiakaslähtöisyys kytkeytyy myös julkishallinnossa yleistyneeseen asiakkaiden osalli- suutta korostavaan laadunhallin- taan.
Asiakaslähtöisyyden käsitteen kautta Helén päätyy näkemykseen, jonka mukaan mielenterveyspoli- tiikka on erkaantunut käytännöistä.
Mielenterveystyön sisällöistä kes- kustellaan teknis-ammatillisella alueella mm. psykoterapioiden, lää- kehoitojen ja ammatillisten päte- vyyksien ympärillä ja mielenter- veyspolitiikkaa tehdään projekteissa sekä erilaisissa yhteistyöverkostois- sa, joissa asiakaskeskeisyys on lä- hinnä projektipuhetta ja loputonta kehittämispuhetta.
Saario käsittelee mielenterveys- työn tiedon tuotannon ja käytän- nön toiminnan välistä suhdetta.
Mielenterveystyön kehittämisen ja arvioimisen nimissä kerättävä tieto ei tavoita asiakkaiden yksilöllisten tilanteiden ainutkertaisuutta ja nii- den edellyttämiä ratkaisuja. Työn- tekijät ratkaisevat ammattikäytän- töjen moninaisuutta ja arviointitek- niikkojen välisiä suhteuttamisen ongelmia muokkaamalla joko ra- portointimenetelmiä, käytäntöjä tai omaa asennettaan raportoimiseen.
Arvioimisella on näin ollen myös tarkoittamattomia seurauksia. Se näyttäytyy vallan välineenä johtaes- saan työn sisältöjen muovautumi- seen. Kerättävä tieto liittyy työsuo- rituksiin ja niiden kuvaamisen ta- poihin, mikä ei suosi ennaltaehkäi- sevää työtä sen enempää kuin toi-
minnan yksilöllisten vaikutusten tarkastelemista.
Hyväri kuvaa artikkelissaan kahden tapauskertomuksen pohjal- ta toiseksi määrittymisen rakenteel- lisia ulottuvuuksia: asenteita, nor- meja, hoitokäytäntöjä, kulttuurisia käsityksiä ja määrityksiä. Sairastut- tuaan ihmisen elettyä elämää ryh- dytään tarkastelemaan psykiatrisoi- vasta, poikkeavuutta tunnistavasta ja luokittelevasta tulkintakehykses- tä. Ihmiset asetetaan hoitojärjestel- mässä väistämättä sairaan rooliin:
tuettavaksi, kontrolloitavaksi, au- tettavaksi ja kuntoutettavaksi. Heil- le tuotetaan identiteettejä, joista ihmisten on vaikea irrottautua ajoittaisesta vastapuheesta huoli- matta. Artikkelissa tuodaan koke- mustiedon kautta näkyväksi, miten hoitokäytännöt voivat olla syrjäyt- täviä ja viedä ihmiset mielisairaala- potilaan uralle.
Salo pohtii mielenterveyspolitii- kan demokratisoitumista, mielen- terveyskuntoutujien yhteiskunnalli- sen aseman muutoksia sekä mielen- terveyskuntoutujia tiedon tuottaji- na, poliittisina toimijoina ja vaikut- tajina. Italiassa toteutetut palvelu- rakenteiden muutokset ovat muut- taneet mielenterveystyöntekijöiden ja -kuntoutujien välistä vuorovaiku- tusta sekä kuntoutujien yhteiskun- nallista asemaa. Brittein saarilla puolestaan vammaisjärjestöjen ak- tivismilla on ollut merkitystä mie- lenterveyspolitiikkaan. Se vahvisti vammaisten oikeuksia sekä yksilöl- lisesti että kollektiivisesti osallistua niin oman elämänsä päätöksiin kuin yhteiskunnalliseen päätöksen- tekoonkin. Suomessa sen sijaan palvelurakenteiden uudistus ei ole merkinnyt mielenterveyskuntoutu- jien inkluusiota yhteiskuntaan tai työmarkkinoille kuten Italiassa.
Mielenterveyskuntoutujien vahvem- pi esilletulo tai vammaisliike eivät ole onnistuneet vankistamaan koke- musasiantuntijuuden asemaa samal- la tavoin kuin Britanniassa. Suo- messa kokemusasiantuntijuus ja
professionaalinen asiantuntijuus ovat pitkälle kehittyneet ja pitäyty- neet omissa organisaatioissaan.
Artikkelikokoelma tuo näky- väksi, miten mielenterveysongelmat nähtiin 1970−80-luvuille asti psy- kososiaalisina ongelmina ja mielen- terveystyö laaja-alaisena ennaltaeh- käisevänä ja korjaavana toimintana sekä yhteiskunnallisena vaikuttami- sena. Mielenterveystyö on kuitenkin profiloitunut korjaavaksi toimin- naksi, jossa sosiaalinen ulottuvuus on rapautunut. Teoksen luettuaan jää pohtimaan, pitäisikö ennaltaeh- käisevä ja rakenteellinen työ saattaa uudelleen samalle paikalle, jonka se jo kerran saavutti 1970-luvulla.
Teos tuo näkyväksi myös so- siaalisen ulottuvuuden merkityksen mielenterveyden kysymyksissä: ih- misten osallisuus ja vaikuttamisen mahdollisuudet, sosiaaliturvan ja palveluiden merkitys, yhteisöllisyys, ihmisen näkeminen kokonaisvaltai- sesti kaikkien olemispuoltensa kautta. Teoksessa esitetyt kriittiset näkökulmat antavat paljon pohti- misen aihetta, miksi Suomessa mie- lenterveyskuntoutujat helposti syr- jäytyvät ja syrjäytetään. Mikä osuus tässä on palveluilla ja niiden tar- koittamattomilla seurauksilla?
Yhteiskunnallisen ja sosiaalisen ulottuvuuden puute on tuottanut mielenterveyspoliittisen tyhjiön, ra- kentavan ja ennaltaehkäisevän mie- lenterveystyön käsitteistö on ka- donnut. Teos on virkistävää vasta- puhetta mielenterveyttä koskevien diskurssien valtavirralle, jossa me- dikaalinen ja psykologinen tieto ovat keskiössä. Tämä konkretisoi- tuu vielä teoksen lopuksi esitetyssä kirjoittajien käymässä keskustelussa mielenterveystyön ja mielenterveys- politiikan asemasta ja mahdolli- suuksista.
MARJO ROMAKKANIEMI
Yliopisto-opettaja (ma.), tutkijatohtori (ma.) Lapin yliopisto Sosiaalityön oppiaine
