Arvo on teonsana näkymä

73

Kuten Juhani Pietarisen kom- menttikirjoituksesta käy ilmi, olen hänen kanssaan samaa mieltä tärkeästä seikasta: ih- miset joutuvat elämänsä ku- lussa tekemään valintoja toi- sensa poissulkevien vaihto- ehtojen välillä. Monet valin- nat vaikuttavat ratkaisevasti myös kulttuurin ulkopuoli- seen luontoon. Olen kuiten- kin hänen kanssaan eri miel- tä erittäin tärkeästä seikasta:

en usko, että käsite “arvo”

on kelvollinen luonnehtimaan tällaisten valintojen perustaa.

Vaikka Pietarinen kuinka sen kieltää, käsite “arvo” impli- koi, että eri vaihtoehdoille on löydettävissä yhtenäinen vertailuperusta. Kuten hän itse kommenttinsa lopussa kirjoittaa: “… on pakko suo- rittaa eri asioiden vertailua, ja siihen tarvitaan arvoja”.

Toisin sanoen, “arvot” luovat Pietarisen mielestä perustan, jonka nojalla erilaisten asioi- den erilaisia merkityksiä voi- daan verrata toisiinsa. Tul- kintakykyni ei riitä antamaan Pietarisen lausumalle muuta sisältöä.

Käsitykseni on, että kai- kille ihmiselämässä eteen tu- leville vaihtoehdoille ei ole yhtenäistä vertailuperustaa.

Yhtenäisen perustan puuttu- misesta nimenomaan seuraa valintojen traagisuus: ei ole mahdollista loppuun asti tie- tää, mitä eri vaihtoehdot to- della tärkeissä valintatilan- teissa merkitsevät. Rajatuissa tilanteissa vertaaminen on tie- tenkin mahdollista. Markki- noilla muodostuvat hinnat auttavat arvioimaan monen- laisten tavaroiden keskinäis- tä vaihdettavuutta. On luon- nollista, että hinta ja arvo kietoutuvat käsitehistorialli- sesti toisiinsa. Niiden keski-

näisen yhteyden havaitsemi- nen auttaa hälventämään ar- von käsitteen epäselvyyttä.

Esimerkiksi arkikielen sanonta

“(se-ja-se) ei ole vaivan ar- voista” osoittaa käsitteiden yhteyden: (sen-ja-sen) teke- misen “arvo” arvioidaan te- kemisestä aiheutuvan vaivan eli kustannusten eli hinnan nojalla.

Näkemyksiemme ero tu- lee varsinaisesti ilmi korvaa- mattomien asioiden kohdal- la. Korvaamattomia asioita ei voi arvioida sellaisten käsit- teiden avulla, joiden perusta- na on vaihdettavuus. Kor- vaamattomilla asioilla ei siis ole hintaa tai arvoa. (Eino Kaila, Syvähenkinen elämä, s. 54, kääntää paradoksin toisin päin pannessaan tuk- kukauppias Agathonin ihmet- telemään, että “aineelliset ar- vot keskimäärin ovat rahassa laskien tavattomasti paljon kalliimpaa tavaraa kuin hen- kiset arvot”).

Käsitteiden merkitys ja mie- li on auttaa tekemään sellai- sia erotteluja, jotka ovat inhi- millisessä elämässä välttämät- tömiä. Keskeinen ero vallit- see korvaamattomien ja vaih- dettavien asioiden välillä. Kä- sitteellä “arvo” eroa ei ole mahdollista tehdä, kuten to- tesin jo alkuperäisessä kirja- arvostelussani. Pietarinen ei ole toteamusta edes huo- mannut lukiessaan arvoste- lua arvofilosofiansa silmälasien läpi. Puheenparret, joilla ter- mi “arvo” sidotaan korvaa- mattomiin asioihin, ovat har- haanjohtavaa höpinää. Kor- vaamattomia asioita ei verra- ta muihin, niitä kunnioite- taan ja vaalitaan elämän pe- rustana.

Inhimilliset elämäntilanteet ovat ainutkertaisia ja siis kun-

kin ihmisen omasta näkökul- masta käsin korvaamattomia.

Luonnon elinvoima on ih- miselämän korvaamaton pe- rusta. Haasteemme on tehdä selväksi, mitä ihmiselämän tiettyjen tekijöiden korvaa- mattomuus tarkoittaa yhteis- kunnallisesti ja poliittisesti.

Vaikeita yhteiskunnallisia ris- tiriitoja syntyy nimenomaan silloin, kun vastakkain on inhimillisiä elämänkäytäntö- jä, joita ei voi vaihtaa keske- nään. Esimerkiksi Muotka- tunturin hakkuukiistassa on vastakkain kaksi erilaista nä- kemystä siitä, miten metsä nivoutuu osaksi suomalaisen yhteiskunnan elämänkäytän- töjä: muotoutuuko Muotka- tunturin metsä modernin met- sätalouden vai porotalouden ehtojen mukaiseksi? Valinta on poliittinen. Sen taustana on kuitenkin räikeän epä- symmetrinen valta-asetelma.

Metsähallitus on julkisen val- lan instituutio, joka edustaa, toteuttaa ja muovaa yhteis- kunnassa vallitsevaa näke- mystä metsän asemasta yh- teiskunnan elämänkäytän- nöissä. Asemansa nojalla met- sähallitus käyttää toimissaan poliittista valtaa. Poromiehet sen sijaan edustavat omaa itseään.

Asetelman poliittinen ydin on siis seuraava: Onko suo- malaisessa yhteiskunnassa ti- laa Muotkatunturin poromies- ten elämänkäytännöille? Mi- käli on, metsät on säilytettä- vä sellaisina, että elämänta- pa on myös käytännössä mahdollinen. – Miksi metsä- hallituksen ja poromiesten

“erilaisten arvojen” tunnista- minen, vertaaminen ja yh- teensovittaminen ei voi joh- taa samaan lopputulokseen?

Koska arvojen yhteensovit-

A R V O O N T E O N S A N A

74

poliittisen valinnan ja sen taus- tana olevan valta-asetelman.

Tieto on tämäntapaisten ristiriitojen yhteydessä arvo- kasta ainakin kahdella tapaa.

Luonnontieteen nojalla voi- daan arvioida, kuinka ehdot- tomasti elämänkäytännöt ovat keskenään ristiriitaisia, eli onko sittenkin mahdollista harjoittaa Muotkatunturilla sa- manaikaisesti metsätaloutta ja porotaloutta. Luonnontiede auttaa lisäksi arvioimaan, mikä kussakin valintatilanteessa on luonnon elinvoiman kannal- ta korvaamatonta. Yhteiskun- tatieteellis-historiallisen tiedon ja näkemyksen nojalla voi- daan arvioida, onko mahdol- lista korvata jommankumman osapuolen kannalta kieltei-

nen päätös ilman, että kysei- sen osapuolen koko olemas- saolo vaarantuu. Häviääkö poroelinkeino, jos Muotka- tunturin metsät hakataan? Lop- puuko metsätalous, jos Muot- katunturin metsät suojellaan?

Ekologinen ja historiallis-yh- teiskunnallinen tieto eivät poista poliittisen valinnan välttämättömyyttä. Sen sijaan tieto auttaa selkiyttämään, mit- kä tietyn valintatilanteen var- sinaiset vaihtoehdot ovat.

Poliittinen haaste – julki- sen vallan vastuu, jos niin halutaan sanoa – on lisätä ihmisten mahdollisuuksia vaa- lia niitä asioita, jotka heille ovat korvaamattomia. Ihmis- ten on voitava tehdä valinto- ja oman päänsä mukaan.

Ihmisten on voitava myös

luottaa siihen, että valinnan mahdollisuudet ovat todelli- sia. Juuri luottamusta on kui- tenkin poliittisista syistä usein vaikea saavuttaa. Vaikeuksia aiheuttavat muun muassa jul- kista valtaa edustavien insti- tuutioiden toimintatavat. La- pin poromiesten on esimer- kiksi pitkän kokemuksen no- jalla vaikea luottaa siihen, että metsähallitus on poron- hoidon suhteen vakavissaan, liittipä se periaatejulistuksiinsa millaisia arvolausumia tahan- sa. Vahvempi osapuoli on vastuussa luottamuksen syn- nystä, ja vain käytännön toi- met luovat luottamukselle pe- rustaa. Teot ratkaisevat.

Yrjö Haila