167
Kasvatusfilosofi Tapio Puoli- matka ottaa poleemisesti kantaa uusimmassa kirjassaan Kasva- tus, arvot ja tunteet kasvatusfi- losofian ytimen muodostaviin asioihin eli tunteisiin. Kasvatuk- sessa tunteet ovat erittäin tär- keitä. Kasvattajan on siksi py- rittävä reflektoimaan sekä omia että kasvatettavan tunnetiloja ja otettava huomioon koko tunne- skaala aina ilosta, surusta, kär- simyksestä, omasta tunnosta, vääryydentunnosta, syyllisyy- destä, rakkaudesta, vihasta ja kateudesta myötätuntoon saak- ka. Erilaisin painotuksin Puoli- matka käsittelee kirjassaan näi- tä kaikkia tunteita.
Kirjansa luvuissa Puolimat- ka esittelee eri tunneteorioita, tarkastelee tunteiden kehitystä ja niiden arviointia, tunteiden merkitystä oppimiselle, tuntei- den suhdetta myytteihin, esit- tää Freudin tunneteorian kritii- kin, pohtii omantunnon olemus- ta, käy läpi erilaisia käsityksiä kärsimyksistä ja lopuksi kirjaa oman tulkintansa arvotietoisen ihmisen sivistysihanteesta.
Vaikka olemmekin kriittisiä ja epäilevällä kannalla monista Puolimatkan kirjassaan esittä- mistä kannanotoista erilaisten tunneteorioiden ja filosofisten käsitystapojen suhteen, täytyy meidän kuitenkin tunnustaa työn pieteetti ja kysymyksen asettelun tärkeys.
Tässä arvostelussa ei ole syystä ryhtyä kommentoimaan kaikkea Puolimatkan 352 sivun TAPIO PUOLIMATKA (2004).
Kasvatus, arvot ja tunteet. Tam- mi
laajuisessa teoksessaan kirjoit- tamaa. Otamme kirjasta lähem- pään käsittelyyn ainoastaan hänen käsityksensä omastatun- nosta sekä hänen suhteellisen voimakkaan Freud-kritiikkinsä.
TOISEN KÄDEN LÄHTEET HARHAUTTAVAT
Puolimatkan tulkinta Freudista perustuu suurimmalta osaltaan Jerome S. Brunerin artikkeliin The Freudian Conception of Man and the Continuity of Na- ture vuodelta 1968. Brunerin artikkelin lisäksi Puolimatka viit- taa Erich Frommin käsityksiin Freudista sekä Jeffrey Masso- nin erittäin kriittisiin kirjoituksiin Freudin viettelyteoriasta. Har- voin hän näyttää tukevan tul- kintaansa Freudin omiin tekstei- hin, saatikka että olisi ottanut myönteisempiä kannanottoja ja esityksiä tarkastelunsa kohtee- na olevasta ajattelijasta.
Tämä toisenkäden lähteiden käyttö saattaa olla syynä Puoli- matkan tekemien Freud-tulkin- tojen ongelmiin. Merkittävin ongelmallinen asia on seksuaa- lisuuden käsite, jonka Puolimat- ka nostaa useaan otteeseen kri- tiikin kohteekseen. Näyttäisi ni- mittäin siltä, ettei Puolimatka ole ymmärtänyt Freudin seksuaali- suuden käsitteen laajuutta.
Freudhan ei suinkaan ymmärtä- nyt seksuaalisuudella ainoas- taan seksuaaliseen aktiin liitty- viä asioita, vaan seksuaalisuus liittyi hänellä laajemmin libidi- naalisten energioiden suuntaa- miseen. Seksuaalisuus siis liit- tyy mielihyvään ja se ulottuu koko ihmiselämän laajuudelle lapsuudesta vanhuuteen.
Mielestämme Puolimatka kohtelee väärin Freudia. Jotta voisi ymmärtää Freudin tunne- teoriaa ja hänen käsitystään mi- nuuden synnystä, on välttämä- töntä tutustua hänen teokseen- sa ”Mielihyväperiaatteen tuol- la puolen”, jonka Puolimatka on syystä tai toisesta jättänyt mil- tei kokonaan käsittelemättä.
Freudin tunneteoria raken- tuu kahden perustavan somaat- tisen impulssin varaan: mielihy- vän ja mielipahan. Syntyessä- än ja muutama kuukausi sen jäl- keen ihmislapsi toimii täysin mielihyväperiaatteen alaisuu- dessa. Hänen maailmassaan ei ole hitustakaan siitä järjestyk- sestä ja selkeydestä, jonka hän ottaa myöhemmin täysin annet- tuna. Hänen aistimuksensa koostuvat kokonaisuudessaan tuntemuksista omasta kiihottu- neisuuden tilasta. Kun sisäinen jännite lisääntyy, lapsi kokee sen epämiellyttävyytenä, ja kun jän- nite vähenee, hänet valtaa miel- lyttävyyden tunne. Freudin mukaan mielihyväperiaatteen tehtävänä on vapauttaa sielul- linen koneisto jännitteestä tai pitää ärsytyksen määrä mahdol- lisimman alhaisena.
Hiljalleen lapsen kokemus saavuttaa tietyn selkeän muo- don ja rytmin. Tämän kautta lap- si kykenee vähitellen kuvittele- maan tiloja ja objekteja, jotka tuottavat hänelle helpotusta.
Näiden kuviteltujen mielihyvää tuottavien tilojen ja objektien läsnäolo fantasiassa tuottaa lapselle lyhytaikaista tyydytys- tä. Fantasioissa tapahtuva tyy- dytys ei kuitenkaan onnistu lo- pullisesti biologisten tarpeiden
KESKUSTELUA FREUDISTA JA OMASTA-
TUNNOSTA PUOLIMATKAN TEOKSEN JOHDOSTA
AIKUISKASVATUS 2/2005 KIRJA-ARVIOITA
168
AIKUISKASVATUS 2//2005 KIRJA-ARVIOITA tyydytyksessä. Ollessaan vielä
täysin mielihyväperiaatteen val- lassa lapsi vaatii täydellistä ja heti tapahtuvaa tarpeiden tyy- dyttämistä. Hänelle on saman- tekevää, kuka tai mikä objekti on, kunhan se vain tuottaa hänen kaipaamansa tyydytyksen. Kun nautintoa tuottava objekti löy- tyy, libido kiinnittyy välittömästi siihen. Lapsen ensimmäinen mielihyväobjekti on yleensä hänen äitinsä. Tässä vaiheessa lapsi on Freudin mukaan pri- maarinarsistinen.
Todellisuus kuitenkin rajoit- taa lapsen tarpeiden tyydytys- tä. Se pakottaa lapsen luopu- maan monista libidokiinnityksis- tään sekä useista impulsseista, joita nämä kiinnitykset tyydyt- tävät. Lapselle kehittyy tietoi- sen ajattelun loogiset muodot.
Luopumisprosessin myötä mie- lihyväperiaate alkaa saada to- dellisuusperiaatteen muodon.
Todellisuusperiaate on ratkaisu mielihyväperiaatteen ja ulkoi- sen todellisuuden väliseen ris- tiriitaan ja mahdollistaa yksilöl- le sen, että hän saavuttaa tasa- painon sisäisten, moneen suun- taan repivien impulssien ja ul- koisten vaatimusten sekä rajoit- teiden välillä.
Tietoisen ajattelun aluetta edustaa Freudilla Minä [das Ich]. Siitä alkulähteestä, mistä Minä saa elämänsä, Freud käyt- tää puolestaan nimitystä Se [das Es]. Käsite viittaa Sen perusta- vaan olemukseen tuntematto- mana alueena tai asiana, joka on tietoisen kontrollin ulkopuolel- la. Ikuisesti tiedostamattomana Se säilyttää miltei muuttumatto- mana infantiilin psyykeen muo- dot. Sen piirissä mielihyväperi- aate pitää valtansa, mutta ei kui- tenkaan ilman kontrollia. Sitä kontrolloi ja ohjaa osin tietoinen ja osin alitajuinen Yliminä, joka
päättää, mitkä impulsseista tyy- dytetään milloin ja millä objek- tilla.
Libinaaliset halut eivät siis ole pelkkää seksiä, niin kuin Puolimatka antaa ymmärtää.
Nähdäksemme Puolimatka ei ole tavoittanut Freudin tunneteori- an perusrakennetta ja siitä syys- tä hänen Freud-tulkintansa jää hyvin vajavaiseksi ja hänen Freud-kritiikkinsä yliampuvaksi.
Tottahan Freudin teorioissa on paljon kritisoitavaa ja Freud itse muokkasi teoriaansa koko ajan terapiatyössä saamiensa koke- muksien perusteella. Nykypäi- vänä juuri kukaan psykotera- peutti ei purematta niele esimer- kiksi oidipuskompleksia, kuole- manviettiä tai Freudin suhteel- lisen sovinistista naiskuvaa.
Psykoterapian menetelmät ja sen teoria ovat kehittyneet pal- jon sitten Freudin.
Mutta jos psykoanalyysin teoria yksinkertaisesti vain hy- lätään tunneteoriassa ja tilalle otetaan pelkästään kognitiivi- sen psykologian käsitys tun- teista, voidaan saada aikaan sellainen tunneteoria, jonka so- veltaminen esimerkiksi opetuk- seen voisi johtaa katastrofaali- siin seurauksiin. Ajatellaanpa vaikka Freudin teoriassa sellais- ta pientä yksityiskohtaa kuin minän erilaiset puolustusmeka- nismit. Jos esimerkiksi tämä osa Freudin teoriaa poistetaan kas- vatuspsykologian kursseilta kaikissa Suomen kasvatustie- teellisissä tiedekunnissa, olisi se selvä heikennys tulevien opettajan ammattitaidossa. Eh- dottomasti hyvän opettajana täytyy kyetä tunnistamaan it- sessään ja oppilaissaan, milloin nämä puolustusmekanismit al- kavat toimia.
Omantunnon käsitteen tar- kastelu muodostaa keskeisen
osan Puolimatkan kirjaa. Tarkas- telussaan Puolimatka nojaa vahvasti fenomenologi Max Schelerin oppilaan H.G. Stoke- rin kirjoitukseen kirjoitukseen Das Gewissen vuodelta 1925.
Stokerin mukaan omaatuntoa käsittelevät teoriat voidaan ja- kaa kolmeen ryhmään: 1) teori- oihin, jotka pitävät omaatuntoa välineenä moraalisen tiedon saavuttamiseen, 2) teorioihin, joiden mukaan omassatunnos- sa on olennaista moraalinen tahto ja 3) teorioihin, jotka pitä- vät omantunnon olemuksena moraalista tunnetta.
OMATUNTO – TIETOA, TAHTOA VAI TUNNETTA?
Siis onko omatunto tietoa, tah- toa vai tunnetta? Puolimatkan mukaan jokainen näistä näkö- kulmista on tärkeä, mutta kol- mannen ryhmän teoriat tuovat parhaiten esiin omantunnon olemuksen. Puolimatkan mu- kaan omantunnon ydintä eivät muodosta moraalinen tieto eikä tahto. Ytimenä on moraalinen tunne. Puolimatka väittää, että moraalinen tunne kuitenkin tar- vitsee moraalista tietoa, koska muuten tunne olisi sokea. Lisäk- si moraalinen tunne tarvitsee tahtoa, koska se ei muuten pys- tyisi reagoimaan hyviin tekoi- hin myönteisesti ja pahoihin te- koihin kielteisesti. Puolimatka käy kirjassaan vielä tarkemmin läpi moraalisen tiedon, tahdon ja tunteen luonnetta.
Stokerin kirjoitus omastatun- nosta on viime vuosisadan mer- kittävin kirjoitus tästä teemas- ta. Sen keskeisin kommentaari löytyy puolestaan fenomenolo- gi Edmund Husserlin oppilaan Martin Heideggerin kirjasta Oleminen ja aika. Heidegger arvosti Stokeria erittäin paljon, vaikka hänen suhteensa Stoke-
169
rin opettajaan Max Scheleriin oli jännitteinen. Heideggerin mu- kaan Stokerin kirjoitus omasta- tunnosta valaisee ilmiön rikas- ta moninaisuutta ja kriittisesti luonnehtii erilaisia tapoja, joilla tarkastellaan omaatuntoa. Huo- limatta monista yhtenevyyksis- tä Heideggerin omaan tulkin- taan omastatunnosta Heidegger sanoo, että Stokerin käsitys ero- aa eksistentiaalisesta omantun- non tulkinnasta. Heideggerin mielestä Stoker aliarvioi oman- tunnon hermeneuttisia ehtoja ja tämä seikka pyyhkii rajan feno- menologian ja teologian väliltä vahingoittaen kumpaakin. Hei- degger myöntää, että Stokerin käsitys omastatunnosta edus- taa edistystä suhteessa aikai- sempiin omantunnon tulkintoi- hin, mutta Stokerin tulkinta ei kuitenkaan ulotu omantunnon ilmiön ontologisten juurten pohtimiseen (ks. Heideggerin alaviite 261 Olemisessa ja ajas- sa). Tästä Heidegger sitten aloittaa oman omantunnon ek- sistentiaalis-ontologisten pe- rustusten pohdinnan. Heideg- gerin eksistentiaalinen oman- tunnon käsite saa sitten sellai- sen merkityksen, joka ei enää ole yhteismitallinen sen enem- pää Stokerin kuin yleisen oma- tunnon käsitteen kanssa (ks.
§59 Olemisessa ja ajassa).
Heideggerilla omatunto liit- tyy täälläolon (Daseinin, ”ihmi- sen”) olemiseen varsinaisuute- na, avautuneisuutena, päättä- väisyytenä, vaiteliaisuutena ja olemisen ahdistukseen.
Voi olla, että Heideggerin ek- sistentiaalinen tulkinta omasta- tunnosta herättää enemmän ky- symyksiä kuin antaa vastauksia, mutta suosittelemme kuitenkin siihen tutustumista Puolimatkal- le, sillä muodostavathan Stoke- rin Das Gewissen ja Heideggrin
Oleminen ja aika viime vuosi- sadan merkittävimmät puheen- vuorot omastatunnosta.
Puolimatkan päätyessä hy- vin perustein moraalisen tun- teen korostamiseen hän olisi tästä päässyt hyvin esittele- mään niin sanottuja skotlantilai- sia moraalisia sentimentalisteja, jotka niin ikään näkivät moraali- sen tunteen moraalin ytimenä.
Näihin skotlantilaisiin moralis- teihin kuuluivat David Hume, Francis Hutcheson ja Adam Smith.
Smithin jälkimaailmaa muis- taa lähinnä kovan liberalistisen taloustieteen isänä, mutta hän ei kuitenkaan ollut minkään kyl- män markkinakapitalismin ääni- torvi, vaan hän kirjoitti välittä- misen tunteen tärkeydestä yh- teiskunnassa.
Tästä päästään moderniin välittämisen etiikkaan, joka kuu- luisi olennaisena osana sellai- seen moraaliteoriaan, jossa mo- raalinen tunne nähdään moraa- lin ytimenä. Suosittelemmekin Puolimatkalle tutustumista vä- littämisen etiikan perinteeseen, josta on muodostunut melkein- pä hoiva-alan virallinen ideolo- gia ja se on nyt valtaamassa alaa myös kasvatuksen alalla.
Carol Gilligan oli yksi ensimmäi- sistä, jotka alkoivat kirjoittaa välittämisen etiikasta ja Gilliga- nin kirjoitusten lähtökohtana ovat hänen kritiikkinsä Freudin sovinistista naiskuvaa kohtaan.
Muita varteenotettavia välittä- misen etiikan edustajia ovat esi- merkiksi Nel Noddings, joka soveltaa välittämisen etiikkaa muun muassa kasvatusfilosofi- aan; Joan Tronto, joka pohjaa teoriansa juuri skontlantilaisiin moralisteihin ja Patricia Benner, joka soveltaa heideggerilaista huolen/välittämisen etiikkaa ter- veydenhuoltoalalle. Välittämi-
sen etiikkaa ei nykyään voi eikä pidä sivuuttaa puhuttaessa tun- teista ja moraalista.
OPPIMINEN JA FLOW Alakappaleessa 3.1.1.käsitel- lään tunteiden merkitystä oppi- misessa. Puolimatka kirjoittaa, että oppimisen edellytyksenä on oppijan halua oppia opetettava asia. Tarvitaan tiedollista moti- vaatiota, joka on enemmän kuin halu muistaa asioita (s. 127).
Tähän liittyy niin sanottu flow- kokemus, jonka nimen on kehit- tänyt amerikkalainen Mihaily Csikszentmihaily.
Käsite flow kuvaa eräänlais- ta virtaavaa tunnetta, jossa ih- minen innostuu jostain asiasta niin, että hän unohtaa ajan ja paikan näin kuvainnollisesti sa- noen. Ihminen keskittyy jonkun asian tekemiseen niin, että se tuottaa hänelle suurta mielihy- vää ja valjastaa kaikki resurs- sinsa käsillä olevaan asiaan. Jo Augustinus kirjassaan De ma- gistro kehottaa opettajaa herät- tämään oppilaissa voimakkaan innostuksen tunteen annettua oppimistehtävää kohtaan. Hän nimitti tätä dynaamisen aktiivi- suuden periaatteeksi. Augusti- nuksen mukaan oppilaalle tulee esittää ongelma, joka virittää hänelle odotuksen tunteen ja herättää hänen omatoimisuu- tensa. Myös Leena Kurjen kir- joituksen innostamisen peda- gogiikasta liittyvät tähän tee- maan.
Augustinus–Csikszentmi- haily -yhteyden tutkiminen tar- kemmin olisi todella mielenkiin- toinen aihe ja Puolimatkalla oli- si erittäin hyvät edellytykset tä- hän. Innostaminen sekä innos- tumisen tunne ovat tärkeitä asi- oita opetuksessa, mutta niitä on kuitenkin tutkittu ja pohdittu hyvin vähän.
AIKUISKASVATUS 2/2005 KIRJA-ARVIOITA
170
AIKUISKASVATUS 2/2005 KIRJA-ARVIOITA Kriittisistä kommenteistam-
me huolimatta suosittelemme Puolimatkan kirjan lukemista jo- kaiselle kasvatusalan ammatti- laiselle. Vaikka mielestämme monia tunneteorian kannalta tärkeitä lähteitä on jätetty huo- mioitta – esimerkiksi Martha Nussbaum, Carol Gilligan, Juha Siltala, Juha Varila ja Simo Skin- nari –, on Puolimatkan lähdelu- ettelo informatiivinen ja herät- tää kunnioitusta.
Muutamassa kohdassa kirjaa Puolimatka hiukan eksyy pää- teemasta. Esimerkiksi pitkä kap- pale totuudesta ei varsinaisesti liity kirjan pääteemaan ja tois- taa Puolimatkan edellisessä kir- jassa olleet väitteet. Muutoin kirjan rakenne on onnistunut.
KOHTI SAKSALAISTA FILOSOFIAPERINNETTÄ Vuodesta 1995 lähtien Puolimat- ka on ollut todella tuottelias kas-
vatusajattelija. Analyyttisesta filosofisesta perinteestä lähte- vä Puolimatka on yhä enene- vässä määrin alkanut suuntau- tumaan saksalaiseen henkitie- teelliseen ja fenomenologiseen filosofiseen perinteeseen. Tämä on sikäli luontevaa, että Puoli- matkan tuotannon peruspyrki- mykset – uskonnollisuus, hen- kinen kasvu, sivistysihanne ja arvorealismi – ovat lähempänä tätä saksalaista perinnettä kuin analyyttistä kasvatusfilosofiaa.
Suosittelemmekin Puolimatkalle rohkeaa uskonhyppyä – eikä se edellytä luopumista totuuden korrespondessiteoriasta – man- nermaiseen perinteeseen, jonne Puolimatka voisi tuoda muka- naan indoktrinaation teorian tär- keän ja tervetulleen näkökul- man. Muun muassa Karl Pop- per ja Jürgen Habermas ovat syyttäneet mannermaista filoso- fiaa traditioon kohdistuvan kri-
Rauno Huttunen ja Olli-Pekka Moisio
tiikin puutteesta tai jopa sen mahdottomuudesta.
Jos Puolimatkan julkaisutah- ti jatkuu samanlaisena, voi hä- nestä hyvinkin kehkeytyä Urpo Harvan ja Reijo Wileniuksen kaltainen suomalaisen kasva- tusajattelun moderni klassikko.
Puolimatkan edellinen kirja Konstruktivismista realismiin on herättänyt Suomen oloissa mittavan tieteellisen väittelyn, jota on käyty muun muassa vuoden 2003 kasvatustieteen päivillä ja vuoden 2004 aikuis- kasvatuksen päivillä. Toivon mukaan tämäkin kirja toimii kes- kustelun avaajana diskurssissa, jossa yhtä vilkkaasti pohditaan tunteiden merkitystä kasvussa ja kasvatuksessa.
