"Niin kauan on toivoa kuin jaksaa yrittää". Ulkopuolisuus nuorten miesten kokemuksissa

”Niin kauan on toivoa kuin jaksaa yrittää”

ULKOPUOLISUUS NUORTEN MIESTEN KOKEMUKSISSA

Terhi Lehtinen Pro gradu -tutkielma Sosiaalityö

Itä-Suomen yliopisto Kesäkuu 2020

Itä-Suomen yliopisto Tiedekunta

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Laitos

Yhteiskuntatieteiden laitos Tekijä

Terhi Lehtinen Työn nimi

”Niin kauan on toivoa kuin jaksaa yrittää”. Ulkopuolisuus nuorten miesten kokemuksissa Oppiaine

Sosiaalityö

Työn laji

Pro gradu -tutkielma Tutkielman ohjaajat

Yliopistonlehtori Riitta-Liisa Kinni ja professori Aini Pehkonen Aika

Kesäkuu 2020

Sivumäärä 81 + 4 Tiivistelmä

Tarkastelen laadullisessa tutkimuksessani nuorten miesten kokemuksellista ulkopuolisuutta suhteessa kou- lutukseen ja työelämään, yhteiskunnan instituutioihin, sosiaalisiin verkostoihin ja tunneperäisenä koke- muksena eksistentiaalisiin kysymyksiin. Taustoitan tutkimustani avaamalla nuoruutta elämänvaiheena sii- hen oleellisesti liittyvien kehityssiirtymien kautta sekä tarkastelemalla NEET-statusta nuorten kategorisoi- jana.

Tutkimustehtävänäni on lisätä tietoa nuorten miesten kokemasta ulkopuolisuudesta. Tavoittelen nuorten miesten kokemuksellisen ulkopuolisuuden ymmärtämistä ilmiönä kolmen tutkimuskysymyksen avulla: 1) miten nuoret miehet ulkopuolisuuden määrittelevät, 2) miten ulkopuolisuus heidän kokemuksissaan ilme- nee ja 3) miten palveluverkosto voisi auttaa ulkopuolisuuden kokemuksissa? Teoreettis-metodologisena viitekehyksenä sovellan fenomenologis-hermeneuttista filosofiaa, joka korostaa kokemuksien ymmärtä- mistä ja tulkintaa. Empiirinen aineistoni koostuu kuudesta Esko-hankkeeseen osallistuneen nuoren miehen teemahaastattelusta, jotka olen analysoinut teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä.

Tutkimustulosteni mukaan ulkopuolisuus määrittyy sosiaaliseksi sekä koulutus- ja työelämäpainotteiseksi ilmiöksi. Työelämässä koettu ulkopuolisuus kytkeytyy vahvasti yhteiskunnan rakenteellisiin tekijöihin ja elämästä voi muodostua turhautumista tuottava sykli, mikäli nuori pääsee vain väliaikaisesti kiinnittymään työttömyydestä työelämän valtavirtaan. Psyyke- ja päihdeongelmat voivat vaikuttaa kielteisesti nuoren miehen työllistymiseen, jolloin muut palvelut nousevat ensisijaisiksi työllistämistoimien sijaan. Vaikka haastateltavat eivät suurimmaksi osin kokeneet jääneensä ilman palveluja, on kohdeasiakkuus merkittävä institutionaalista ulkopuolisuutta tuottava tekijä. Kohdeasiakkuudessa nuori mies joutuu ammatillisten toi- menpiteiden kohteeksi ja hänen oma osallisuutensa kapenee.

Läheissuhteet toimivat työelämän ulkopuolisuutta kompensoivina elementteinä, mutta perhe- ja ikätoveri- suhteissa ilmenee myös eriasteisia ulkopuolisuuden kokemuksia. Tunneperäinen kokemuksellisuus vaihte- lee ajoittaisten ja voimakkaiden yksinäisyyden sekä erilaisuuden tunteiden välillä. Haasteistaan huolimatta nuoret miehet suhtautuvat melko optimistisesti tulevaisuuteensa ja uskovat suunnitelmien toteutumisen olevan eniten itsestä kiinni. Palvelut eivät aina kohdistu nuorten miesten tarpeisiin nähden oikealla tavalla ja parannusta tarvitaan nuorten vapaa-ajan toimintaan, palveluiden sisältöön ja nuorten kohtaamisen ta- paan. Ennen kaikkea nuoret miehet kaipaavat arkeensa sosiaalisia kohtaamisia, mielekästä tekemistä ja yksilöllisesti räätälöityjä palveluja, joihin palveluverkoston tulisi kyetä vastaamaan.

Asiasanat

Ulkopuolisuus, miehet, nuoret aikuiset, koulutus, työelämä, kokemuksen tutkimus Säilytyspaikka

Itä-Suomen yliopiston kirjasto

University of Eastern Finland Faculty

Social Sciences and Business Studies Department Social Sciences Author

Terhi Lehtinen Title

“There’s hope as long as you’re willing to try”. Outsiderness in the experiences of young men Major Subject

Social work

Level

Master´s thesis Supervisors

Senior lecturer Riitta-Liisa Kinni and professor Aini Pehkonen Date

June 2020

Pages 81 + 4 Abstract

In my qualitative research, I investigate outsiderness experienced by young men in relation to education and working life, to institutions in society and social networks, and also to as an emotional experience regarding existentialist questions. As a background to my research, I explain youth as a stage of life via the central developmental changes involved, as well as by investigating the NEET-status as a categorising system of young people.

My aim is to increase knowledge about how young men experience outsiderness. I strive to understand the feeling of outsiderness of young men by three research questions: 1) how do young men define outsiderness, 2) how does their outsiderness manifest itself and 3) how could the service network help with the feelings of outsiderness? As a theoretical-methodological framework, hermeneutic phenomenological-philosophy is ap- plied, emphasising the understanding and interpreting of experiences. The empirical data consists of thematic interviews of six young men who participated in the Esko project; I have analysed them using theory-driven content analysis.

According to my research results, outsiderness is defined as a social, educational and working life -oriented phenomenon. The outsiderness experienced in working life is strongly connected with structural factors in society, and life can become a frustrating cycle if the young person gets out of unemployment and into mainstream working life only temporarily. Psychological and intoxicant problems can negatively influence the employment of a young man, in which case other services take priority over employment measures.

Although most of the interviewees did not feel left without services, the target clienthood is a significant factor in generating institutional outsiderness. In the target clienthood, the young man is subjected to profes- sional measures and his own involvement narrows.

Close relationships with others act as a compensating element for working life outsiderness, but there are also different degrees of outsiderness attached to family and peer relationships. Emotional experiences vary between occasional and intense loneliness and feelings of being different. Despite their challenges, young men relate fairly positively to the future, believing that the fulfilment of plans is mostly up to themselves.

Services do not always meet the needs of young men in the right way; improvements are needed in youth leisure activities, in the contents of services and in the manner of reaching young people. Most of all, young men need social contacts in their everyday lives, appealing activities and individually tailored services, which the service network should be able to provide.

Key words

Outsiderness, men, young adults, education, working life, experience research Location

University of Eastern Finland Library

SISÄLLYSLUETTELO

1 JOHDANTO ... 6

2 ULKOPUOLISUUS TEOREETTISENA KÄSITTEENÄ ... 9

2.1 Ulkopuolisuutta kuvaavien käsitteiden välinen jännite ... 9

2.2 Nuorten ulkopuolisuus ... 14

2.2.1 Koulutuksen ja työelämän ulkopuolisuus ... 15

2.2.2 Institutionaalinen ulkopuolisuus ... 19

2.2.3 Ulkopuolisuus sosiaalisissa verkostoissa ... 22

2.2.4 Eksistentiaalinen ulkopuolisuus ... 25

3 NUORUUS ELÄMÄNVAIHEENA... 27

3.1 Nuoruuden siirtymät kohti aikuisuutta ... 27

3.2 NEET-status nuorten kategorisoijana ... 29

4 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN ... 34

4.1 Kokemuksen tutkiminen – teoreettismetodologinen lähestymistapa ... 34

4.2 Tutkimustehtävä ja tutkimuskysymykset ... 36

4.3 Empiirinen aineisto, aineiston analyysimenetelmä ja analyysin toteuttaminen ... 37

4.4 Eettisyyden ja luotettavuuden arviointi... 42

5 NUORTEN MIESTEN KOKEMUKSELLINEN ULKOPUOLISUUS... 46

5.1 Taustatietoja haastateltavista... 46

5.2 Ulkopuolisuus sosiaalisena sekä koulutus- ja työelämäpainotteisena ilmiönä ... 47

5.3 Omakohtaiset kokemukset ulkopuolisuudesta ... 51

5.3.1 Työllistymisen kohtuuttomat vaatimukset ... 52

5.3.2 Kommunikaation ongelmia instituutioissa... 55

5.3.3 Tukea ja turvattomuutta sosiaalisissa suhteissa ... 57

5.3.4 Tunneperäisen kokemuksellisuuden vaihteleva kirjo ... 61

5.4 Tarve kohtaamiseen ja yksilöllisiin palveluihin... 63

5.5. Tulosten yhteenveto ... 66

6 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA ... 69

LÄHTEET ... 75

LIITTEET ... 82

KUVIOT

KUVIO 1. Eksklusiivinen yhteiskunta (Helne 2002, 171)..………9 KUVIO 2. Osallisuus syrjäytymisen vastaparina (Raivio & Karjalainen 2013, 17).………12 KUVIO 3. Ulkopuolisuuden määrittyminen lähikäsitteiden kautta……….………..13

TAULUKOT

TAULUKKO 1. Esimerkki teoriaohjaavasta sisällönanalyysistä Tuomen ja Sarajärven (2009) mukaan………...41 TAULUKKO 2. Haastateltavien taustatiedot………46

1 JOHDANTO

Koulutus ja työelämä korostuvat nuorten hyvinvoinnista käytävässä julkisessa keskustelussa. Tutki- muksissa on todettu, että heikosti koulutettujen ja työttömien 18–30-vuotiaiden nuorten riski alhai- seen elämänlaatuun on erityisen suuri (Karvonen & Kestilä 2014, 169–171). Merkittävää on lisäksi, että pitkäaikaistyöttömyys koskettaa etenkin 20–29-vuotiaita nuoria miehiä (Alatalo, Mähönen &

Räisänen 2017, 19–20). Koska nuorten yhteiskunnallinen ulkopuolisuus liitetään pitkälti koulutus- ja työmarkkinajärjestelmien ulkopuolella elämiseen, kiinnittyy huomio helposti miessukupuoleen syr- jäytymistä lisäävänä tekijänä. Nuorten miesten kohonnut syrjäytymisriski on todettu esimerkiksi ruot- salaisessa kohorttitutkimuksessa (Bäckman & Nilsson 2016), ja suomalaisen tilastotutkimuksen mu- kaan miesten osuus maamme syrjäytyneistä nuorista oli peräti kaksi kolmasosaa vuonna 2010 (Myrs- kylä 2012).

Nuorten aikuisten (18–29-vuotiaat) parissa työskentely ja heidän asioihinsa perehtyminen ovat pysy- neet kiinnostuksen kohteinani koko 17 vuotisen työhistoriani ajan. Sosiaalityö nuorten kanssa on hy- vin palkitsevaa ja liikkuvaa, mutta myös pitkäjänteistä sekä suunnitelmallista muutostyötä. Moni asiakas määrittyy taustansa perusteella jollain tapaa ulkopuoliseksi joko yhteiskunnan instituutioista tai sosiaalisista verkostoista. Opiskelussa, työmarkkinoilla tai muutoin elämässä eteen tulevat ongel- mat sekä haasteet heikentävät nuorten osallisuutta ja kuulumisen tunnetta. Nuori, joka syystä tai toi- sesta ei kykene vastaamaan kasvaviin koulutus- ja työelämävaatimuksiin, on vaarassa jäädä yhteis- kunnan toimintojen ulkopuolelle. Huomion arvoista on, että erityisesti kouluttamattomilla nuorilla on riski syrjäytymiseen ja heidän huono-osaisuutensa näyttäisi olevan suhteellisen pysyvää (Karvonen

& Kestilä 2014, 160).

Ulkopuolisuudella käsitteenä on vahva kytkös syrjäytymisestä käytävään keskusteluun. Kuitenkin syrjäytyminen ilmiönä on monitahoinen ja määrittely-yrityksissä syitä sekä seurauksia voi olla vaikea erottaa toisistaan. Käsitteellisesti tarkasteltuna syrjäytymiseen liittyy ulkopuolisuus jostain eli osalli- suuden kääntöpuoli. Määrittyminen ulkopuoliseksi ei kuitenkaan tarkoita, että nuori olisi syrjäytynyt, vaikka pitkittynyt kokemus sivuun jäämisestä ja itsensä arvottomaksi tuntemisesta voikin johtaa syr- jäytymisvaaraan. On myös mahdollista, että valtakulttuurin normatiivisten odotusten ulkopuolella eläminen on nuoren oma valinta. Voidaanko yksilöstä tällöin käyttää edes käsitettä syrjäytynyt?

Anna-Liisa Lämsän (2009, 40) mukaan syrjäytymisestä ei myöskään ole kyse silloin, kun ulkopuo- lelle jääminen ja eläminen valtavirrasta poikkeavalla tavalla on nuoren itsensä tietoinen valinta.

Osallistuminen työelämään on keskeinen kansalaisten yhteiskunnallisen osallisuuden muoto. Kuiten- kin nuorten kohdalla työelämäosallisuuteen kytkeytyy ristiriitoja ja jaottelua. (Kokkonen, Närhi &

Matthies 2016, 37–38.) Esimerkki tästä on NEET-termi (not in education, employment or training), joka luokittelee nuoria vahvasti koulutuksen ja työelämän ulkopuolisuuden perusteella. Tilastollisissa tutkimuksissa NEET-nuorten ulkopuolisuus tulkitaan syrjäytymiseksi, vaikka laadullisten tutkimus- ten perusteella nuoret itse kokevat syrjäytyvänsä ensisijaisesti sosiaalisista verkostoista (ks. Gretschel

& Myllyniemi 2017). Palvelujärjestelmä tarkastelee NEET-nuoria ulkopuolisina yhteiskunnan toi- minnoista, mikä ei välttämättä vastaa nuorten kokemusta tilanteestaan. Käsite ikään kuin asetetaan nuoriin ulkoapäin, mihin heidän mielipiteellään tai kokemuksellaan ei ole vaikutusta. Todellisuu- dessa määritelmä NEET kuvastaa vain sitä, ettei nuori ole kyseisellä hetkellä elämässään viralliseksi katsotun toiminnan piirissä. Onkin valitettavaa, että nuorten oma näkökulma sekä heidän kokemuk- sensa palvelujärjestelmässä jäävät pitkälti katveeseen (Aaltonen, Berg & Ikäheimo 2015, 10).

Koulutuksen ja työelämän ulkopuolisuuteen keskittyminen vie huomiota liiaksi pois elämän sosiaa- lisesta ulottuvuudesta, joka mahdollistaa yhteenkuuluvuuden sekä osallisuuden tuntemuksia. Sosiaa- lityön eettiset ohjeistukset korostavat suhdeperustaisen työn merkitystä eri konteksteissa, erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien kanssa työskenneltäessä (Talentia 2017, 18, 22–23, 31). Toisaalta yhteiskunnassamme on viitteitä siitä, että kouluttautuminen ja työelämään pääseminen ovat saaneet merkittävän roolin kansalaisuudessa ja ihmisyyden perimmäisenä tarkoituksena. Tämä näkyy muun muassa suomalaisessa osallisuus- ja aktivointipolitiikassa, jonka keskeiseksi tavoitteeksi on otettu työnteon edistäminen taloudellisen kasvun näkökulmasta (Närhi, Kokkonen & Matthies 2013, 114–

115). Muutos luonnollisesti haastaa sosiaalityötä ja sosiaalityön eettisyyttä. Onkin syytä kysyä, oli- siko nuorten elämistä suhteessa toisiin ihmisiin syytä korostaa nykyistä enemmän?

Vuosina 2018-2020 toimineen Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socom Oy:n (jatkossa Socom) hallinnoiman Esko-hankkeen kautta minulle tarjoutui mahdollisuus tehdä laadullinen pro gadu -tutkielma, jossa keskittyisin nuorten miesten tilanteistaan kertomiin näkemyksiin ja kokemuk- siin. Etelä-Karjalaan kohdistunut hanke oli alun perin saanut alkunsa eri toimijoiden yhteisesti jae- tusta huolesta ja kysymyksestä, mikä yhteiskunnassamme aiheuttaa nuorten miesten syrjäytymistä ja huono-osaisuutta. Esko-hankkeen kohderyhmän muodostivat syrjäytymisvaarassa olevat nuoret

miehet, joiden taustoja kuvasti koulutuksen ja työelämän ulkopuolisuus. Tavoitteena hankkeessa oli tarttua näiden nuorten tilanteisiin ja etsiä yhdessä ratkaisuvaihtoehtoja. (Socom 2019.)

Ulkopuolisuus käsitteenä tuo nuorten miesten elämäntilanteisiin uudenlaisen lähestymistavan. Sosi- aalityöhön ohjautuneiden nuorten osallisuutta sekä kuuluvuuden tunnetta on tärkeä vahvistaa jo sen- kin vuoksi, että osallisuuden edistäminen on yksi sosiaalityön ammattieettisistä velvollisuuksista (Ta- lentia 2017, 16). Täten ammattilaisten on oleellista ymmärtää, mistä ulkopuolisuuden kokemukset nousevat. Tutkimustehtävänäni on tuottaa tietoa ja ymmärrystä nuorten miesten ulkopuolisuudesta heidän itsensä kokemana, koska ulkopuolisuuden kokemukseen keskittyvää tutkimusta on tois- taiseksi niukasti. Nostan esiin myös palveluverkoston ”sudenkuoppia” eli niitä palveluita tai toimin- toja, joista nuoret miehet kokevat jäävänsä ulkopuolisiksi. Tutkimuksella haluan osallistua uusien ideoiden tuottamiseen siitä, kuinka palveluverkosto voisi auttaa nuoria heidän ulkopuolisuuden ko- kemuksissaan. Valitsemani tarkastelunäkökulman avulla on lisäksi mahdollista monipuolistaa koko- naiskuvaa Esko-hankkeen kohderyhmän syrjäytymisvaarasta.

Tavoittelen tutkimuksella ymmärrystä nuorten miesten kokemuksellisesta ulkopuolisuudesta il- miönä. Teoreettis-metodologisena viitekehyksenä sovellan fenomenologis-hermeneuttista filosofiaa, joka korostaa kokemuksien ymmärtämistä ja tulkintaa (Laine 2007, 28). Avaan tutkielman luvussa kaksi ulkopuolisuutta teoreettisena käsitteenä, joka määrittyy suhteessa koulutukseen ja työelämään, yhteiskunnan instituutioihin, sosiaalisiin verkostoihin ja tunneperäisenä kokemuksena eksistentiaali- siin kysymyksiin. Luvussa kolme taustoitan tutkimusta avaamalla nuoruutta elämänvaiheena siihen oleellisesti liittyvien kehityssiirtymien kautta sekä tarkastelemalla NEET-statusta nuorten koulutuk- sen ja työelämän ulkopuolisuuden ilmentäjänä. Lukujen kaksi ja kolme sisällä tarkastelen myös mies- sukupuoleen liittyviä erityispiirteitä. Tutkimuksen toteutusta kuvaan luvussa neljä: empiirinen ai- neisto koostuu kuudesta Esko-hankkeeseen osallistuneen nuoren teemahaastattelusta, jotka olen ana- lysoinut teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä. Luvun viisi alkuun olen koonnut taustatietoja haastatel- tavista, jonka jälkeen esitän varsinaiset tutkimustulokset kolmen pääteeman kautta sekä yhteenvedon tuloksista. Viimeisessä luvussa kuusi tuon esiin johtopäätöksiä, pohdin tutkimuksen antia sekä esitän mielenkiintoisia jatkotutkimusten aiheita.

2 ULKOPUOLISUUS TEOREETTISENA KÄSITTEENÄ

2.1 Ulkopuolisuutta kuvaavien käsitteiden välinen jännite

Ulkopuolisuus käsitteenä on yleinen, mutta tieteellisenä terminä sen merkitys kietoutuu eri asiayh- teyksiin ja lähikäsitteisiin tehden sen määrittelystä haastavaa. Kytkös etenkin syrjäytymisestä käytä- vään keskusteluun on vahva. Tuula Helneen (2002, 170) mukaan syrjäytymisen ymmärtämisessä on eroja sen suhteen, tulkitaanko se marginalisaatioksi vai enemmänkin ulossulkemiseksi eli ekskluusi- oksi. Marginalisaatio tulee latinankielisestä sanasta margo, joka tarkoittaa reunaa tai rajaa. Ekskluu- sio on peräisin latinan verbistä excludo, jolla on kaksiselitteinen merkitys: sillä viitataan joko yksilön ulossulkemiseen yhteisöstä tai jo ulkopuolelle ajautuneen yksilön pitämiseen eksluusion eli ulossul- jettujen piirissä. (Emt., 172.) Myös vastaava englanninkielinen käsite exclusion viittaa vahvasti yh- teiskunnalliseen ulossulkemiseen, eli ihmisen siirtämiseen elämän reuna-alueille erimuotoisen yh- teiskunnallisen vallan seurauksena. Samalla yksilö syrjäytetään aktiivisen kansalaisen roolistaan, jol- loin häntä on tuettava erilaisten aktivointitoimenpiteiden avulla. Yhteiskunnallinen jäsenyys ikään kuin ehdollistuu julkisen hallinnon toimenpiteiden kautta. (Pohjola 2001, 188–189.)

Syrjäytymisen ilmausta käytettäessä yhteiskuntaan rajautuu niin sanottu inkluusion piiri, jonka ulko- puolelle joutuneet yksilöt paikantuvat marginaaliin toisiksi tai syrjäytyneiksi leimautuen. Samalla syrjäytyminen määrittyy ongelmaksi, jonka ratkaisuna nähdään ulos joutuneiden ihmisten inklusoi- minen yhteiskuntaan. (Helne 2002, 169–170, 184.) Syrjäytymisen ongelmaa voidaan hahmottaa Hel- neen (2002) kuviolla, jossa yhteiskunta näyttäytyy inkluusion ja ekskluusion rajojen kautta muodos- taen normaaliuden sisä- ja ulkopiiriläiset (kuvio 1):

KUVIO 1. Eksklusiivinen yhteiskunta (Helne 2002, 171)

Ulossuljetut

Syrjäytyneet ”Toiset”

”Me”

Inkluusion sisäpiiri

Inkluusion ulkopiiri

Ekskluusion piiri

Syrjäytymisessä ei kuvion mukaan ole kyse ainoastaan sosiaalisesta huono-osaisuudesta, vaan nor- maalina pidetyn käyttäytymisen ja toiminnan rajoista sekä tiloista (Helne 2002, 172). Syrjäytymiseen verrattuna marginaalisuus ei määritä ihmisen yhteiskunnallista ja sosiaalista asemaa yhtä kokonais- valtaisesti. Siinä missä syrjäytyminen näyttäytyy yksilön elämässä kielteisenä, totaalisena ja valitet- tavan usein staattisena tilana, voi marginaalisuus olla yksilön tietoinen valinta, kestoltaan vain väli- aikaista tai liittyä ainoastaan jollakin elämänalueella toimimiseen. Marginalisaatio voidaan täten kä- sittää valtavirran ulkopuolella olemisena, johon ei välttämättä liity yksilön huono-osaisuutta. (Järvi- nen & Jahnukainen 2001, 126, 145.) Marginaali symboloi ikään kuin yhteiskunnan suvaitsevaisuus- kynnystä, joka erottaa inkluusion ja ekskluusion piirit toisistaan. Tällöin ekskluusio määrittyy mar- ginalisaatiota seuraavaksi, astetta pahemmaksi tilaksi. (Helne 2002, 175.)

Kyösti Raunio (2006, 57–58) syventää tulkintaa eksklusiivisesta yhteiskunnasta toteamalla, että ase- telma tuo esiin syrjäytymisen dynaamisuuden eli etenemisen erilaisten vyöhykkeiden kautta loitom- maksi yhteiskunnallisen normaaliuden ytimestä. Samalla syrjäytymisen paikantuminen ulossuljettu- jen piiriin luo haasteita syrjäytyneiden yksilöiden palauttamiselle tai integroimiselle takaisin normaa- liuden piiriin. Keskeistä syrjäytymisen etenemisessä ja syventymisessä on marginalisaatioon liittyvä kokemuksellinen ulkopuolisuus, joka ilmenee erilaisina sivullisuuden, erilaisuuden ja toiseuden ko- kemuksina. Näihin ulkopuolisuuden kokemuksiin ei Riitta Granfeltin (1998, 42, 80) mukaan välttä- mättä liity sosiaalistaloudellista huono-osaisuutta, vaan kyse on eksistentiaalisista kokemuksista. Ko- kemuksellinen ulkopuolisuus voi johtaa siihen, että yksilö ei koe enää kuuluvansa yhteiskunnallisen normaaliuden piiriin ja identifioi itsensä syrjäytyneeksi. Lopulta tilanne voi edetä yksilön samaistu- maan poikkeavissa alakulttuureissa vallitsevana ja normaalina pidettyyn käyttäytymiseen. (Raunio 2006, 57.)

Ulkopuolisuutta voi tarkastella sosiaalisena ilmiönä, johon liittyy yksilön kokemukset sosiaalisesta yhteenkuuluvuudesta (social cohesion), sosiaalisesta pääomasta (social capital) ja kuulumisesta (be- longing) (Juntunen 2015, 311). Sosiaalisella yhteenkuuluvuudella viitataan ihmisten väliseen kans- sakäymiseen, joka tapahtuu erilaisten virallisten ja epävirallisten sopimusten kautta. Toiminta lähen- tää ihmisiä toisiinsa ja auttaa samalla yhteiskuntaa pysymään koossa. (Saari & Pessi 2011, 15–16.) Nuorille perhe- ja ikätoverisuhteet ovat merkittävin sosiaalisen yhteenkuuluvuuden konteksti, johon liittyvät vahvasti kokemukset yhteisöllisyydestä (Juntunen 2015, 311). Yhteisöllisyys korostuu edel- leen määriteltäessä sosiaalista pääomaa, jolla tarkoitetaan yksilön verkostojen, sosiaalisten normien sekä ihmisten keskinäisen luottamuksen muodostamaa kokonaisuutta. Sosiaaliset verkostot voidaan jakaa niiden tuottaman sosiaalisen pääoman luonteen perusteella sitoviin (bonding) ja silloittaviin

(bridging) verkostoihin. Sitovaa sosiaalista pääomaa tarjoavat tuttujen ja samankaltaisten ihmisten tiiviiksi hioutuneet verkostot, jotka edistävät solidaarisuutta sekä vastavuoroisuutta. Silloittavat ver- kostot puolestaan muodostuvat heikompien ja keskenään erilaisten ihmisten siteistä, mutta etuna on informaation sekä erilaisten hyödykkeiden kulkeminen sitovia verkostoja laajemmalle ja tehokkaam- min. (Putnam 2000, 23–23.) Sitovat verkostot ovat tärkeitä nuorten identiteetin rakennuksessa ja ke- hityksessä. Kokemukset sitovasta pääomasta toimivat myös edellytyksenä sille, että nuori kykenee myöhemmin elämässään kartuttamaan itselleen silloittavan tyyppistä sosiaalista pääomaa. (Koski 2007, 21.)

Kuulumisen käsitteellä on kaksi erilaista merkitystä. Ensinnäkin sillä tarkoitetaan jonkin osana ole- mista tai kuulumista johonkin, mikä liittyy jäsenyyteen sekä tunteeseen kotona olemisesta. Kuulu- malla yhteisöihin yksilö helpottaa omaa olemistaan ja tunnettaan siitä, että kaikesta täytyisi selviytyä yksin. Kuulumisen tunne onkin vastakohta ulkopuolisuuden tunteelle, eli tunteeseen eristyneisyy- destä ja marginaalissa olemisesta. Toiseksi kuulumisella tarkoitetaan kuulumista jollekin, mikä viit- taa omistussuhteeseen eli johonkin, jonka yksilö itse omistaa. Tällöin kuuluminen yhteisöön näyttäy- tyy jonain omana, jota halutaan luoda, rakentaa ja vaalia. Lisäksi kuuluminen voidaan nähdä kaipauk- sena (longing to be) löytää elämään ja olemassaololle tarkoitusta sekä merkitystä. Yhteisön avulla tämä kaipaus voi täyttyä, mutta ilman yhteyttä yhteisöön yksilö jättäytyy sen ulkopuolelle. (Block 2008.) Nykyajan hajanaisessa yhteisöllisyydessä nuoren tarve saada oikeasti tuntea kuuluvansa jo- honkin on ensiarvoisen tärkeää (Koski 2007, 20–21).

Yhteisön osana olemista ja tunnetta kuulumisesta voidaan ymmärtää myös osallisuuden käsitteen kautta. Osallisuus ilmenee ihmisen elämässä eri tavoin: se voi merkitä konkreettista mukana oloa eri toiminnoissa yhtä lailla kuin oman mielipiteen ilmaisua, kokemusta kuulluksi tulemisesta tai mah- dollisuutta olla mukana päättämässä itseä koskevista asioista (Niiranen 2002, 77). Kokemukset osal- lisuudesta kytkeytyvät täten ihmisen henkilökohtaiseen elämismaailmaan, verkostoihin ja identiteet- tiin. Oleellista on johonkin kuulumisen tunne, sillä ilman tätä tunnetta osallistumiselta puuttuu pe- rusta. (Närhi, Kokkonen & Matthies 2013, 115–116.) Koska syrjäytymiseen liittyy ulkopuolisuus jostain, voidaan osallisuus nähdä syrjäytymisen kääntöpuolena (Myllyniemi 2015, 50). Päivi Rouvi- nen-Wileniuksen (2014, 55, 62) mukaan osallisuus ilmenee yhteiskunnallisella, yhteisöllisellä ja yk- silöllisellä tasolla, joista on eroteltavissa sekä osallisuutta vahvistavia että heikentäviä tekijöitä. Osal- lisuus yhteiskunnan tasolla liittyy ihanteisiin demokratiasta, kansalaisyhteiskunnasta ja aktiivisesta kansalaisuudesta. Yhteisön tasolla osallisuutta tarkastellaan sosiaalisten verkostojen, sosiaalisen pää- oman, luottamuksen ja vastavuoroisuuden näkökulmista. Yksilön tasolla kokemus osallisuudesta

viittaa identiteettiin, eheyteen, vaikutusmahdollisuuksiin ja toimijuuteen. Osattomuus näyttäytyy täl- löin osallisuuden vastavoimana, mikä ilmenee muun muassa turvattomuuden, yksinäisyyden, huonon itsetunnon, elämänhallintataitojen puutteen tai hyvinvoinnin heikkenemisen kokemuksina. Tällai- sessa tilanteessa yksilö on joutunut ulkopuolelle tärkeistä yhteiskunnallisista asioista, kuten työmark- kinoista tai sosiaalista suhteista (Närhi, Kokkonen & Matthies 2013, 115).

Helka Raivion ja Jarno Karjalaisen (2013, 14–17) määrittely osallisuudesta rakentuu puolestaan kol- men osallisuuden ulottuvuuden kautta: taloudellisen osallisuuden (having), toiminnallisen osallisuu- den (acting) ja yhteisöllisen osallisuuden (belonging). Optimaalisessa tilanteessa ulottuvuudet ovat tasapainossa, jolloin yksilö kokee hyvinvointia elämässään. Osallisuus ja osattomuus ilmenevät ko- kemuksina ja tunteina, jotka vaihtelevat yksilöittäin. Kokemuksellisen ulottuvuuden lisäksi osallisuu- dessa on kyse toimintakyvystä ja -mahdollisuuksista, jotka osattomaksi jäävällä toteutuvat heikosti.

Osallisuuden vastapariksi hahmottuukin syrjäytyminen silloin, kun osallisuuden aste eri ulottuvuuk- silla alenee merkittävästi. Kuvio 2 havainnollistaa, kuinka vajaus jollain ulottuvuudella saa yksilön kokemaan negatiivisia osallisuuden vastavoimia, mikä lisää riskiä syrjäytymiseen.

KUVIO 2. Osallisuus syrjäytymisen vastaparina (Raivio & Karjalainen 2013, 17)

Kyseinen osallisuuden jäsennys pohjautuu Erik Allardtin (1976) ”having-being-loving” -jaotteluun hyvinvoinnin ulottuvuuksista. Ihmisen perustarve ”having” viittaa elintasoon ja materiaalisiin olo- suhteisiin, kuten terveyteen, koulutukseen, työllisyyteen ja asumiseen. ”Loving” eli yhteisyyssuhteet ilmentävät ihmisen tarvetta olla yhteydessä muihin ja muodostaa ystävyys- sekä rakkaussuhteita.

* riittävä toimeentulo HAVING * hyvinvointi

* turvallisuus

valtaisuus * * yhteisyys toimijuus *

OSALLISUUS

……….. ACTING ……… BELONGING ………

SYRJÄYTYMINEN

vieraantuminen * * vetäytyminen

objektius *

terveydellinen huono-osaisuus * turvattomuus

”Being” on suomennettu termillä itsensä toteuttamisen muodot, joilla viitataan ihmisen tarpeeseen integroitua osaksi yhteiskuntaa esimerkiksi työelämän, harrastusten, vapaa-ajan toiminnan tai poliit- tisen osallistuminen myötä. Itsensä toteuttaminen on vastakohta vieraantumiselle: vieraantunut ihmi- nen on poikkeava suhteessaan yhteiskuntaan ja hänen merkityksensä tulee yksilön itsensä sijaan mää- ritellyksi ulkoapäin. (Allardt 1976, 16, 37– 49.) Eila Jantusen (2008) tutkimus osoittaa, kuinka vahva yhteys vertaistuen kautta osalliseksi tulemisella on masentuneiden ihmisten hyvinvointiin. Osallisuus kuvautuu luottamuksena ja osallistavana kanssakäymisenä, ulkopuolisuus taas sivullisuuden ja eril- lisyyden kokemisena sekä ihmissuhteissa sukkuloimisena. Masentuneille ihmisille yhteyden ulko- puolelle jääminen on ulkopuolisuuden kokemista suhteessa omaan elämään ja itseen sekä muihin ihmisiin (emt., 44). Osallisuus määrittyykin täten kuuluvuuden ja yhteyden tunnetta lisääväksi teki- jäksi, jolloin sen merkitys ulkopuolisuuden tunteen ehkäisyssä on ilmeinen.

Aiempaan tutkimuskirjallisuuteen pohjaten voin kokoavasti todeta, että ulkopuolisuus kytkeytyy mo- niin käsitteisiin. Havainnollistan ulkopuolisuuden määrittelyä kuviossa 3, joka tuo esiin myös käsit- teiden välisen jännitteen:

KUVIO 3. Ulkopuolisuuden määrittyminen lähikäsitteiden kautta

Ulkopuolisuus ilmenee yksilön elämässä erilaisina osattomuuden ja kuulumattomuuden tunteina sekä kokemuksina. Se voi olla seurausta marginalisaatiosta, eli yksilön tietoisesta valinnasta elää valtavir- rasta poikkeavasti ja marginaaliin asettuen, tai ulkopuoliseksi määrittymisestä muiden ihmisten, yh- teisöjen tai yhteiskunnan instituutioiden taholta. Yhtä lailla kyse voi olla ekskluusiosta, eli yksilön ulossulkemisesta tai työntämisestä syrjään niin kutsuttuun ”ulkopiiriin” yhteiskunnallisen vallan seu- rauksena. Ulkopuolisuus saattaa ilmetä vain jollain elämän osa-alueella ja olla vain väliaikaista, mutta pitkittyessään ja laajetessaan se saattaa johtaa syrjäytymisvaaraan. Jännite ikään kuin kasvaa

osattomuus ekskluusio

ns. ulkopiiriin työntäminen

ULKOPUOLISUUS toistuu / syvenee syrjäytymisvaara elämän eri osa-alueille

kuulumattomuus marginalisaatio / ei ns. kuulu joukkoon marginaaliin asettuminen

haitattomasti ulkopuolisuudesta kohti rajaa, jonka jälkeen huono-osaisuus alkaa kasautua. Totaali- sesta yhteiskunnallisesta ulkopuolisuudesta syrjäytymisen käsite on kuvaava. Sosiaalisista verkos- toista saatava sosiaalinen pääoma, kuuluminen eri yhteisöihin ja osallisuus elämässä ovat ulkopuoli- suudelta suojaavia tekijöitä. On tärkeää ymmärtää, että ulkopuolisuuden kokeminen ja tunteminen on aina subjektiivista.

2.2 Nuorten ulkopuolisuus

Nuorten ulkopuolisuutta ovat tutkineet Anna Juntunen (2015) ja Riikka Korkiamäki (2014). Juntunen (2015) tutki nuorten toimijuutta ulkopuolisuuden kokemuksia tuottaneissa elämäntilanteissa ja Kor- kiamäki (2014) puolestaan nuorten puhetta ryhmien tai yhteisöjen ulkopuolella olemisesta. Muutoin ulkopuolisuutta omana käsitteenään ei juurikaan ole kansallisella tasolla tutkittu, vaikka monen tut- kimuksen tulokset ilmentävät nuorten ulkopuolisuuden kokemuksia tai ulkopuolisuuden tunnetta elä- män eri osa-alueilla. Vaikka sekä Juntusen (2015) että Korkiamäen (2014) aineisto painottuu alaikäi- siin nuoriin (Juntunen 14–20-vuotiaat nuoret ja Korkiamäki 14–16-vuotiaat nuoret), katson tutkimuk- set hyödyllisiksi iältään vanhempienkin nuorten ulkopuolisuuden kokemusten tarkastelussa. Kuten Sinikka Aapola ja Kaisa Ketokivi (2014, 8, 23) toteavat, ovat eri elämänvaiheiden väliset suhteet muuttuneet 2000-luvun yhteiskunnan voimakkaassa murroksessa. Tämä näkyy ajallisesti nuoruuden pidentymisenä ja aikuisuuden merkkinä pidettyjen perinteisten mittareiden muuttumisena; opinnot kestävät aiempaa kauemmin ja perheen perustamista lykätään yhä myöhemmäksi. Monille nuorille nuoruuden pidentyminen merkitsee epävarmuuden täyttämän olotilan jatkumista, jolloin hyvää tule- vaisuutta joudutaan jo rakentamaan, vaikka pysyvän identiteetin etsiminen on vielä kesken. Täten alaikäisiinkin kohdistuneet tutkimukset ovat merkityksellisiä pyrkimyksessäni ymmärtää nuorten ul- kopuolisuutta kokonaisvaltaisesti.

Ulkopuolisuus nuoren elämässä voi ilmetä erottautumisena muista, ulossulkeutumisena tai ulossul- kemisena muiden toimesta. Vaikka ulkopuolisuus kytkeytyy syrjäytymisestä ja syrjäytymisvaarasta käytävään keskusteluun, ei ulkopuolisuus tarkoita sitä, että nuori eläisi täysin syrjässä. (Juntunen 2015, 310.) Ulkopuolisuutta on tarpeen tarkastella myös omanlaisenaan ilmiönä, sillä Korkiamäen (2014, 38) mukaan nuoren ulkopuolisuuden kokeminen ei edellytä syrjäytymistä, marginaaliasemaa tai erityisnuoren positiota. Juntunen (2015, 310) tarkentaa, että ulkopuolisuuden kokemus on toki riski syrjäytymiselle, mutta automaattisesti se ei tarkoita, että nuori olisi syrjäytynyt. Korkiamäen

(2014, 40–41) havaintojen mukaan ulkopuolisuus ei välttämättä ole yksiselitteistä tai pysyvää, sillä kokemukset ovat sidoksissa kulloiseenkin tilaan ja tilanteeseen sekä nuoren kanssa tekemisissä ole- viin ihmisiin. Ulkopuolisuus voi vaihtua kokemukseksi sisään pääsemisestä ja kuulumisesta esimer- kiksi sosiaalisen verkoston laajentumisen myötä tai tietoisesti omaa käytöstä muuttamalla. Vastaa- vasti sisäpuolisuus voi kääntyä ulkopuolisuuden kokemukseksi, usein vieläpä ilman tunnistettavaa tai näkyvää syytä. Olennainen huomio on, että ulkopuolisuuden kokeminen ei välttämättä ole negatii- vista. Tärkeää on myös havainto siitä, että nuorten kohdalla kokemukset ulkopuolisuudesta vaihtele- vat voimakkaasti. Pahimmassa tapauksessa ulkopuolisuudessa voi olla kyse täydellisestä osattomuu- desta.

Tarkastelen tutkimuksessani nuorten miesten kokemuksia ulkopuolisuudesta suhteessa heihin it- seensä, heidän ympärillään oleviin ihmisiin ja yhteisöihin sekä palvelujärjestelmään. Näkökulmina toimivat tutkimuskirjallisuudesta nostamani koulutuksen ja työelämän ulkopuolisuus, institutionaali- nen ulkopuolisuus, sosiaalisten verkostojen ulkopuolisuus ja eksistentiaalinen ulkopuolisuus. Koulu- tus ja työelämä näyttäytyvät tärkeinä keinoina liittää nuoret osaksi yhteiskuntaa, jolloin niiden ulko- puolisuus merkitsee riskiä syrjäytymiseen. Nuorten ulkopuolisuus voi ilmetä myös laajemmin yhteis- kunnan instituutioissa, jolloin nuori joko elää palveluverkoston ulkopuolella tai kokee ulkopuoli- suutta käyttämässään palvelussa. Tyypillisesti sosiaalisissa verkostoissa ilmenevä ulkopuolisuus liit- tyy nuoren ikätoverisuhteisiin, mutta sitä esiintyy myös perhesuhteiden sisällä. Koska ulkopuolisuus on vahvasti subjektiivinen ja tunneperäinen kokemus, on yksilöllisen kokemistavan sekä tunnetilan tarkastelu tärkeää; ei ole olemassa yhtä oikeaa ulkopuolisuuden määritelmää, vaan ulkopuolisuus il- mentää nuoren ainutlaatuista olemassaoloa eli eksistenssiä. Tunneperäisenä kokemuksena ulkopuo- lisuus voi sosiaaliseen elämään kytkeytyneenä ilmetä esimerkiksi yksinäisyytenä. Seuraavaksi käyn näkökulmat läpi yksitellen tarkastellen.

2.2.1 Koulutuksen ja työelämän ulkopuolisuus

Koulutuksen ja työelämän ulkopuolisuus merkitsee myös ulkopuolisuutta niiden varaan rakentuvista yhteisöistä (Aaltonen, Kivijärvi & Myllylä 2019, 304). Näkökulma nousee vahvasti esiin nuoria kos- kevassa julkisessa keskustelussa, minkä vuoksi se on tärkeä tarkasteltaessa nuorten ulkopuolisuutta.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että työttömäksi jääminen voi johtaa työelämästä ja yhteiskunnasta syr- jäytymiseen (Myrskylä 2011, 9). Etenkin viranomaisjärjestelmän näkökulmasta nuorten keskeneräi- nen kiinnittyneisyys yhteiskuntaan on uhka, johon tulee puuttua erilaisten aktivoivien ja

sosiaalistavien vastatoimien avulla (Pohjola 2001, 189). Ansiotyötä pidetään kenties toiminnoista tär- keimpänä, sillä se turvaa sekä oman että huollettavien toimeentulon (Myrskylä 2011, 24). Ron Thompsonin, Lisa Russellin ja Robin Simmonsin (2014, 69) tutkimus osoitti, että nuorten pätevyyden ja työkokemuksen puuttuminen ovat merkittäviä esteitä palkkatyön saamiseksi. Kuitenkin osallistu- minen opiskeluun voi nuorten kohdalla olla jopa työllistymistä tärkeämpää työelämässä tarvittavien tietojen ja taitojen kartuttamiseksi (Myrskylä 2011, 24).

Nuorten huono-osaisuus kytkeytyy paljolti kouluttamattomuudesta tai vain pakollisen oppivelvolli- suuden suorittamisesta aiheutuviin työllistymisen ongelmiin. Koulutus- ja työmarkkinajärjestelmien ulkopuolelle jääminen saattaa johtaa pitkittyneeseen työttömyyteen ja toimeentulon vaikeuksiin, jotka heijastuvat myös nuoren terveyteen, sosiaalisiin suhteisiin ja elämänhallintaan (Karvonen &

Kestilä 2014, 160–162). Nykyisin nuoret jatkavat useammin peruskoulun jälkeiseen koulutukseen verrattuna 30 vuoden takaiseen aikaan, mutta talouden haasteet ovat tehneet heidän työelämään kiin- nittymisestään entistä haasteellisempaa (Keski-Petäjä 2017, 28). Salla Ikäheimo (2015, 17–18) katsoo työllistymisen vaikeuksien olevan seurausta siitä, että pitkäaikainen poissaolo työmarkkinoilta hei- kentää oleellisesti nuoren tarvitsemia taitoja. Antero Johansson ja Jukka Vuori (1999, 6) puolestaan näkevät merkittäväksi sen, että työtön nuori jää paitsi työnteosta syntyvistä myönteisistä kokemuk- sista, jotka kasvattavat itseluottamusta sekä kehittävät kykyä itsearviointiin. Koulutus ja sen mahdol- listama työllistyminen määrittyvät täten tärkeiksi keinoiksi liittää nuoret osallisiksi yhteiskuntaan.

Näkökulman taustalla vaikuttaa olevan huoli kansantaloudesta ja yhteiskunnan tuotannollisista in- tresseistä: nuoret tarvitaan töihin paikkaamaan tuottavuusvajetta sekä korjaamaan heikentyvää huol- tosuhdetta (Aaltonen & Berg 2015, 42; Närhi, Kokkonen & Matthies 2013, 114–115).

Nuoriin kohdistuvassa tutkimuksessa syrjäytyminen määrittyy tyypillisesti ulkopuolisuudeksi koulu- tus- ja työmarkkinajärjestelmistä. Heikko koulutus, pitkittynyt työttömyys ja toimeentulon vaikeudet ovatkin merkittäviä syrjäytymisen riskiä lisääviä tekijöitä. (THL 2019.) Pekka Myrskylä (2012, 1-4) luokittelee tilastollisessa analyysissään syrjäytyneiksi sellaiset 15–29-vuotiaat nuoret, jotka ovat kou- lutuksen sekä työvoiman ulkopuolella ja vailla peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Myrskylän mukaan kyseisiä nuoria oli vuonna 2010 noin 51 300, joka on viisi prosenttia koko ikäluokkaan kuuluvista nuorista. Lisäksi syrjäytyneistä nuorista kaksi kolmasosaa oli miehiä ja maahanmuuttotaustaisia lähes neljännes. Syrjäytyminen määrittyy täten ensisijaisesti nuorten miesten ongelmaksi, ja akuutein riski koskee niitä miehiä, jotka ovat vieraskielisiä ja jääneet peruskoulun suorittamisen varaan. Myös Jo- hanna Alatalo, Erno Mähönen ja Heikki Räisänen (2017, 19–20) toteavat, että pitkäaikaistyöttömien nuorten määrä kasvaa Suomessa edelleen ja koskettaa erityisesti 20–29-vuotiaita miehiä.

Myrskylän määritelmä syrjäytyneistä nuorista vaikuttaa yleistyneen tutkimuskirjallisuudessa, vaikka sitä on kritisoitu suppeahkoksi (ks. esim. Juntunen 2015, 311; Myllyniemi 2015, 50). Nuoret itse mieltävät syrjäytymisen kuitenkin ensisijaisesti sosiaalisena ilmiönä eli ulosjäämisenä sosiaalisesta elämästä. Koska tilastollisissa tutkimuksissa opiskelun ja työn ulkopuolisuus hallitsevat syrjäytymi- sen määrittelyä, on sosiaalisten verkostojen korostuminen nuorten omissa näkemyksissä huomionar- voista. (Myllyniemi 2015, 50.) Kategorian ”syrjäytyneet nuoret” käyttöä voidaan ylipäätään kriti- soida, koska käsite yksinkertaistaa koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle jäämistä sekä jättää huo- mioimatta taustalla olevia yksilöllisiä syitä. Siinä missä osa nuorista on valmiita ja motivoituneita työntekoon, vaikkakin kokevat turhautumista työnsaannin vaikeudesta, osa ei edes ole työ- tai opis- kelukuntoisia ja tarvitsevat kipeästi monenlaisia palveluja päästäkseen elämässään eteenpäin (Aalto- nen, Berg & Ikäheimo 2015, 128).

Vuoden 2013 alusta voimaan tulleen poliittisen rakenneuudistuksen, nuorisotakuun, lupaukseen kuu- luu tarjota kaikille alle 25-vuotiaille sekä alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille työ-, opiskelu-, har- joittelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikkaa kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi jäämisestä (ks. Ol- jemark 2013, 59). Nuorisotakuun toteutukseen on kohdistunut paljon kritiikkiä, koska sen toimenpi- teet ovat keskittyneet pääosin nuorten koulutus- ja työelämäosallisuuden vahvistamiseen, ja tämän vuoksi takuu on käytännössä rajautunut palvelemaan lähinnä omatoimisesti tai kevyen ohjauksen tur- vin pärjääviä nuoria. Samanaikaisesti käynnistynyt Työ- ja elinkeinotoimiston uudistus on karsinut TE-toimistojen lukumäärää ja lisännyt asioinnissa verkkopalveluja henkilökohtaisten tapaamisten kustannuksella. Nämä uudistukset ovat osoittautuneet osalle nuorista liian haasteellisiksi pudottaen heidät ulkopuolelle työvoimapalveluista, joihin kuuluminen on kuitenkin edellytys nuorisotakuun pii- riin pääsemiseksi. Merkittävästi kasvaneen nuorisotyöttömyyden myötä voidaan todeta, että nuoriso- takuu ei ole onnistunut nuorten työllistämisessä toivottavissa määrin. (Ahonen-Walker & Pietikäinen 2014, 69–70, 72–72.)

18–29-vuotiaisiin nuoriin kohdistuneessa tutkimuksessa kutsuttiin ”elämän kolhimiksi” sellaisia nuo- ria, joiden elämään kuuluvat tekijät hankaloittavat vakavasti heidän mahdollisuuksiaan osallistua opiskeluun tai työhön. Esimerkkejä tällaisista haasteista ovat perheen tuen puute, suuret elämänmuu- tokset, oppimisvaikeudet, terveys- ja mielenterveysongelmat, päihteiden käyttö tai asunnottomuus, joiden hoitaminen on ensisijaista koulutukseen tai työllistymiseen nähden. Osa nuorista kokee nuori- sotakuun ja työvoimapalvelut toimimattomiksi sekä tarjolla olevien työpaikkojen määrän riittämät- tömäksi, jolloin koulutuksen ja työelämän ulkopuolisuus kytkeytyy yhteiskunnan rakenteellisiin te- kijöihin. (Aaltonen & Berg 2015, 76, 122, 126–127.)

Työmarkkinoilta syrjäytyminen ei ole pysyvä tila, vaan tyypillisesti työelämän ja siitä syrjäytymisen välillä tapahtuu liikehdintää. Määräaikaiset ja lyhytaikaiset työsuhteet, lasten hoitaminen kotona sekä pitkäaikaiset sairaslomat ovat tyypillisiä syitä ajautua väliaikaisesti syrjäytymisvaaraan. (Ikäheimo 2015, 20.) Vastaavasti osalle nuorista lupaavaltakaan vaikuttava työ ei välttämättä tarjoa realistista mahdollisuutta työelämään kiinnittymiseksi, jolloin työmarkkinoiden ulkopuolisuus on enemmän tai vähemmän pysyvä tila (Aaltonen, Berg & Ikäheimo 2015, 129). Työttömänä ja vailla opiskelupaikkaa ajankäyttö muuttuu passiivisemmaksi: nuoret pyrkivät kuluttamaan aikaansa yksin kotona esimer- kiksi tietokonepelejä pelaten ja televisiota katsellen, kavereiden kanssa ”hengaillen” tai osallistumalla erilaisiin harrastuksiin. Osa kokee tällaiset jaksot jonkinlaisena pysähtyneisyyden tilana: aika oman elämän ulkopuolella kuluu eteenpäin, mutta omassa elämässä ajankulku tuntuu pysähtyneen. Tällöin nuori ei pysty etenemään elämässään tai edistymään tärkeiksi kokemissaan asioissa, mikä lisää py- sähtyneisyyden kokemusta. Koulutuksen ja työn ulkopuolisia jaksoja voidaankin luonnehtia katkok- siksi elämänkulussa. Osa nuorista sen sijaan pyrkii suhtautumaan koulutuksen ja työn ulkopuolisiin jaksoihin lomana, jolloin lyhytaikainen työttömyys ei näyttäydy kovin kielteisenä. Joka tapauksessa nuoret pyrkivät tavalla tai toisella sopeutumaan työn ja työttömyyden vuorottelemiseen elämässään.

(Kojo 2012, 101–103, 106–107.)

Tuomo Kokkonen, Kati Närhi ja Aila-Leena Matthies (2016, 42–47) ovat tutkineet työmarkkinoiden ulkopuolella olevien alle 30-vuotiaiden miesten käsityksiä työelämästä. Heidän keskeinen empiirinen havaintonsa on, että nuorten miesten kokemuksissa suhde työyhteiskuntaan rakentuu kohtalonomai- sena osallistumisen esteiden kautta. Työllistyminen ei näyttäydy miehille realistisena tulevaisuuden- kuvana johtuen työkokemuksen puutteesta, työttömyyden pitkittymisestä sekä uskon menettämisestä omaan osaamiseen ja kykyihin. Tutkittavat eivät hahmottaneet reittejä, joita pitkin hivuttautuminen sisään työelämään onnistuisi. Tulevaisuuden vaihtoehdottomuudesta huolimatta he eivät kuitenkaan mieltäneet itseään syrjäytyneiksi, vaan positioivat itsensä jonnekin yhteiskunnan laidalle jättäen täten auki toivon oman aseman vahvistumisesta. Huomionarvoista on, että nuorten miesten kokemukset työllistymiseen vaikuttavista asioista perustuivat vahvasti tunteeseen. Tutkijoiden mielestä on ilmei- sen kohtuutonta olettaa, että kohderyhmän kaltaisia miehiä saataisiin kiinnitettyä työelämään yksin- kertaisin toimenpitein, koska työn saamisen reunaehtojen ja omien resurssien välinen ristiriita on sekä todellinen että kohtuuttomaksi koettu. Sanna Aaltosen ja Päivi Bergin (2015, 73, 122, 127) tulokset tukevat näkökulmaa, sillä valtaosalle nuorista toimettomuus tai työttömyys ei suinkaan ole valinta, vaan kyse on työmarkkinoiden ja palvelujärjestelmän muodostamasta rakenteellisesta ongelmasta.

Nuorten mukaan heitä syytetään laiskoiksi, vaikka todellisuudessa kukaan ei halua syrjäytyä. Palvelut eivät vastaa nuorten tarpeita, sillä kouluttamattomille nuorille ei löydy töitä, vaikka he haluaisivatkin

työllistyä. Nuoret toteavatkin osuvasti, että syrjäytyneiden sijaan tulisi pikemminkin puhua syrjäyte- tyistä nuorista.

2.2.2 Institutionaalinen ulkopuolisuus

Institutionaalisella ulkopuolisuudella tarkoitan tutkielmassani kahta asiaa: nuorten elämistä viran- omaisten ja palveluverkoston ulkopuolella sekä sitä, että nuori kokee ulkopuolisuutta jossain insti- tuutiossa tai käyttämässään palvelussa. Pekka Myrskylän (2011, 9) mukaan on huolestuttavaa, että osa nuorista tippuu kaikkien yhteiskunnallisten järjestelmien sekä palvelujen ulkopuolelle; he katoa- vat jonnekin, mistä heitä on vaikea tavoittaa. Instituutioiden ja palvelujen ulkopuolella oleminen vii- vyttää nuorten siirtymistä työelämään, mutta ennen kaikkea ulkopuolella eläminen aiheuttaa huolta siksi, että pitkittyessään se voi leimata koko yksilön elinikää. Marjaana Kojon (2010) mukaan erityi- sen haavoittuvaisessa asemassa ovat elämän kolhimat ja instituutioiden reunamilla elävät nuoret, joi- den selviytymisstrategiat ovat niukat ja joiden voimavarat kuluvat perusarjesta selviytymiseen.

Tilastokeskuksen työssäkäyntitilastoon pohjautuvan analyysinsä perusteella Myrskylä (2012, 1–2) katsoo suomalaisen syrjäytymisen kovassa ytimessä olevan 32 500 ulkopuoliseksi tai ”hukkuneeksi”

nimettyä nuorta. Ryhmästä ei jää lainkaan merkintöjä tilastoihin, sillä he eivät ole rekisteröityneet edes työttömiksi työnhakijoiksi. Tilanne on ongelmallinen siksi, että ilman saatavilla olevia tietoja kukaan ei tarkalleen tiedä millaisia nämä nuoret ovat tai mitä he tekevät. Thompsonin, Russellin ja Simmonsin (2014, 63, 72, 76) mukaan vieraantuminen työelämään liittyvistä konteksteista aiheuttaa ikään kuin ”oravanpyörän”: nuorten passiivisuus lisääntyy, todennäköisyys omatoimiseen tuen hake- miseen madaltuu ja he loittonevat viranomaisten tavoittamattomiin. Myös pienten lasten vuoksi ko- tiin ”jumiutuminen” tai epäsuotuisaan toimintaan, muun muassa rikollisuuteen, osallistuminen voivat vaarantaa kiinnittymistä yhteiskunnan tarjoamiin toimintoihin.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa osallisuus on tunnustettu ja tavoiteltava arvo, mutta sen käytännön toteutumisessa ilmenee edelleen puutteita. Asiakkaaseen kohdistetaan ristiriitaisia odotuk- sia: häneltä odotetaan samanaikaisesti sekä aktiivisuutta ja vastuunottoa omasta tilanteestaan että mu- kautumista viranomaisten toimenpiteisiin ja käytäntöihin. (Laitila 2010; Pohjola 2010.) Monissa tut- kimuksissa ja selvityksissä on todettu, että nuorten näkökulma sekä heidän kokemuksensa palvelu- järjestelmästä jäävät liian vähäiselle huomiolle tai jopa kokonaan katveeseen (Aaltonen, Berg & Ikä- heimo 2015, 10). Nuoret arvostavat palveluissa osallistumisen matalaa kynnystä, vapaaehtoisuutta,

joustavuutta sekä sitä, että heitä kuunnellaan ja tuetaan. Nuoret kokevat saavansa palveluiden avulla syyn nousta sängyn pohjalta ja lähteä ulos kotoaan, mikä tuo elämään kaivattua rutiinia. Kritiikkiä nuoret kohdistavat palveluihin tai aktivointitoimenpiteisiin siksi, että kokevat ne lannistaviksi tai te- hottomiksi. Näiden ohella tyytymättömyyttä aiheuttavat myös palveluiden pitkät jonotusajat, hanka- lat aukioloajat, työntekijöiden vaihtuvuus sekä eri virastojen tietämättömyys toistensa käytännöistä.

(Aaltonen & Berg 2015, 120, 125.)

Vuokko Niiranen (2002, 67–68) jakaa kansalaisen roolit sosiaalipalveluissa kolmeen luokkaan sen perusteella, määrittyykö asiakas toimenpiteiden kohteeksi (kohdeasiakkuus), aktiiviseksi ja valintoja tekeväksi palvelun käyttäjäksi (kuluttaja-asiakkuus) vai demokraattisen yhteisönsä jäseneksi (palve- luasiakkuus). Kohdeasiakkuudessa yksilö joutuu ammatillisten toimenpiteiden objektiksi ja hänen rooliinsa kuuluu sitoutuminen annettujen ohjeiden noudattamiseen kohti työntekijän määrittämiä ta- voitteita. Kohdeasiakkuus ilmentää vahvaa valtiokeskeistä sosiaalipolitiikkaa ja siihen kytkeytyy aja- tus kansalaisen kykenemättömyydestä arvioida itse ongelmaansa tai olla aktiivinen käyttämiensä pal- velujen suhteen.

Palvelujärjestelmän on todettu lisäävän organisaatiokeskeisellä ja joustamattomalla toiminnallaan osattomuuden kokemuksia alle 30-vuotiaiden miesten keskuudessa. Tämä ilmenee palvelujärjestel- män yksisuuntaisena ja -puolisena vuorovaikutuksena asiakkaaseen päin, mikä voi pahimmillaan joh- taa pitkittyviin päätöksiin, nuoren osattomuuden kokemuksiin sekä elämäntilanteen vaikeutumiseen.

Toisaalta nuoret miehet eivät välttämättä odota palveluissa osallisuuden kokemusta, vaan hyväksyvät järjestelmän yksipuolisen ylhäältä päin sanelun, johon he itse eivät pysty vaikuttamaan. Päällim- mäiseksi nousee kokemus siitä, kuinka palvelujärjestelmä sanelee ehdot ja asiakkaan on vain toimit- tava niiden mukaisesti. (Närhi, Kokkonen & Matthies 2013, 123–125, 127–128.) Tämä ilmentää Nii- rasen (2002) kohdeasiakkuutta, jossa asiakkaaseen ei suhtauduta tasavertaisena subjektina. Tällöin nuoren miehen osallisuus häntä koskevissa palveluissa ei toteudu, samoin hänen tarpeensa kuulluksi tulemisesta sivuutetaan. Laajemmin ajateltuna palvelujärjestelmän sanelupolitiikka ei myöskään edistä nuoren tunnetta yhteiskuntaan kuulumisesta. Palvelujärjestelmän tuottamassa kohdeasiakkuu- dessa nuori määrittyy omassa asiassaan negatiivisella tavalla ulkopuoliseksi.

Osallisuutta edesauttaviksi tekijöiksi nuoret miehet kokevat ”kemioiden” kohtaamisen viranomaisen kanssa sekä sen, että viranomaisella on ”sydän mukana” vuorovaikutuksessa. Sanelupolitiikan sijaan nuoret kaipaavat välittävää, arvostavaa ja kunnioittavaa kohtaamista. (Närhi, Kokkonen & Matthies 2013, 128–129.) Sanna Toiviaisen (2019, 84) mukaan nuoren kokemus kuulluksi, autetuksi sekä

kunnioitetuksi tulemisesta on ammattilaiseen syntyvän luottamuksen perusta. Luottamussuhteen muodostuminen edistää myös vastaisuudessa nuoren tukeutumista ja tuen vastaanottamista sekä ky- kyä ymmärtää asiantuntijoiden mielipiteitä. Näkökulmaa tukee Sanna Mäkisen (2016, 10–11) ha- vainnot virastoissa tapahtuneista kielteisistä kokemuksista, joiden vuoksi eri toimijat asettuvat nuor- ten jokapäiväisestä todellisuudesta irrallisiksi ja luottamushierarkian alatasolle. Luottamuksen kautta läheisiksi muodostuneet ammattilaiset puolestaan pystyvät avaamaan nuorille uusia institutionaalisia väyliä, kun mukaan lähteminen vieraisiin tilanteisiin tai viranomaiskäynneille mahdollistuu. Kiire ja työntekijöiden vaihtuvuus aiheuttavat sen sijaan katkoksia, joiden myötä todennäköisyys palveluista tippumiseen kasvaa (Närhi, Kokkonen & Matthies 2013, 129).

Ylipäätään tuen piiriin pääseminen voi muodostua vaikeaksi palvelurakenteen luonteen vuoksi: nuo- rilta edellytetään avun saamiseksi huolestuttavan usein oma-aloitteisuutta, itseohjautuvuutta ja oi- keita kommunikaatiotaitoja (Toiviainen 2019, 84). On tärkeää huomata, että nuori ei välttämättä ole esimerkiksi psyykkisten tai sosiaalisten rajoitteidensa vuoksi sen kuntoinen, että kykenisi tekemään itse aloitteita palveluiden suhteen (Aaltonen & Berg 2015,123). Mikäli nuori ei syystä tai toisesta kykene hakemaan apua itselleen, hänen valinnan mahdollisuutensa kapenevat ja hän tulee määritty- neeksi tuen tarpeistaan huolimatta ulkopuoliseksi palveluista. Valitussa institutionaalisessa ulkopuo- lisuudessa nuori sen sijaan tekee tietoisen päätöksen jättäytyä sivuun jonkin tahon, esimerkiksi seu- rakunnan, toiminnasta (Juntunen 2015, 318–319).

Nuorten opiskelumaailmaan liittyy paljon ulkopuolisuuden kokemuksia, kuten yksinäisyyttä. Samoin kiusaamiselle ja kiusatuksi tulemiselle koulu luo erityisen areenan. Koulussa ilmenevä ulkopuolisuus kytkeytyy sisään pääsemisen sekä ulossulkemisen rajanvetoihin ollen usein valitsematonta ja nuo- resta itsestään riippumatonta; syystä tai toisesta nuori on tullut jätetyksi opiskeluryhmän ulkopuolelle.

Kuulumisen ja kuulumattomuuden kokemuksia aiheuttavat kouluyhteisön toiminta, hierarkia ja sosi- aaliset ryhmittymät, jotka nuorille näyttäytyvät selkeästi, mutta jotka jäävät piiloon opettajilta sekä vanhemmilta. ”Suosittu” ja ”epäsuosittu” ovat nuorten puheessaan käyttämiä käsitteitä, joilla he mää- rittävät sekä itsensä että toistensa kuulumisen asteen vertaisryhmissä. (Juntunen 2015, 317–318.) Ma- ritta Törrösen ja Riitta Vornasen (2002) mukaan kouluinstituutiossa koettu ulkopuolisuus ja kuulu- mattomuus voivat yksinäisyyden ohella johtaa myös katkeruuden ja sivullisuuden kokemuksiin.

Myös Sanna Toiviaisen (2018, 42, 45) tutkimuksessa yksinäisyys ja kaverien puute nousivat esiin vaikeuksia aiheuttavina syinä 18–25-vuotiaiden nuorten poluilla kohti koulutusta ja työelämää. Op- pilaitoksessa viihtyminen edistää merkittävästi nuoren koulutukseen sitoutumista, johon yksinäisyy- den ja kuulumattomuuden kokemuksilla on kielteinen vaikutus. Opintoihin kiinnittyminen edellyttää

valmiutta mukautua ja sopeutua kouluyhteisön kulttuuriin sekä sosiaalisiin käytäntöihin, joiden tulee lisäksi tuntua nuoresta riittävän omilta.

2.2.3 Ulkopuolisuus sosiaalisissa verkostoissa

Tärkeä osa nuorten sosiaalisia verkostoja ovat ikätoverisuhteet, jotka muodostavat keskeisen osan nuorten vapaa-ajasta (Aaltonen ym. 2011, 31), vaikka useimmiten arki kietoutuu kaverisuhteiden ympärille myös koulussa ja institutionaalisissa ympäristöissä (Korkiamäki 2014, 38). Ikätoverisuh- teet muodostavat nuorten elämässä monimutkaisen sosiaalisen verkoston, jonka sidokset voivat olla mitä tahansa vahvan ja heikon väliltä (Korkiamäki & Ellonen 2010, 31). Nuorten muodostamat yh- teisöt voivat parhaimmillaan olla avoimia, tiiviitä ja tukevia, pahimmillaan puolestaan vahvasti rajat- tuja, syrjäyttäviä ja syrjiviä (Korkiamäki 2014, 39). Vertaisryhmien eronteoissa, poissulkemisessa sekä ulkopuolelle jättäytymisessä voi olla kyse normaaliin nuoruuteen kuuluvasta identiteetin raken- tumisesta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että nuori identifioi oman kuulumisensa ryhmään määritellen samalla sen, ketkä muut ovat osallisia ja ketkä puolestaan eivät. (Hopkins 2010, 5–7.) Vertaissuh- teissa nuoret itse asemoituvat täten sekä ulkopuolisuuden omakohtaisiksi kokijoiksi että ulkopuoli- suuden tuottajiksi muille. Samaan tapaan myös ryhmät ja yhteisöt osallistuvat ihmisten luokitteluun kuuluviksi tai kuulumattomiksi, osallisiksi tai osattomiksi. Omana valintana ikätoverijoukon ulko- puolelle jääminen voi vahvistaa minuutta, mutta toisten yksipuolisen määrittelyn kohteeksi joutumi- nen luo nuorelle lukkiutuneen aseman vertaisryhmän ulkopuolelle. (Korkiamäki 2014, 39, 41, 47.) Kontekstisidonnaisuus tulee esiin siten, että yhtenä hetkenä nuori saattaa tuntea olevansa sisällä ryh- mässä, toisena sen ulkopuolella ja kolmantena sekä sisä- että ulkopuolella saman aikaisesti (Juntunen 2015, 316). Pysyvän ulkopuolisuuden ohella kyse voi täten olla myös hetkellisestä tunteesta (Kor- kiamäki 2014, 40).

Nuoren ulkopuolisuus ikätoverisuhteista voi ilmetä erilaisuuden kokemuksena, tunteena joukon ul- kopuolelle jäämisestä, sosiaalisena pelokkuutena, yksinäisyytenä ja eristäytymisenä. Valittu ulkopuo- lisuus liittyy nuoren tietoiseen päätökseen jättäytyä sivuun, ja tällöin yksilö toimii omien arvojensa, kiinnostuksensa tai sosiaalisten suhteidensa pohjalta. Valitsematon ulkopuolisuus sitä vastoin tapah- tuu muiden nuorten toimesta, mikä useimmiten tarkoittaa ulossulkemista vertaisryhmistä. Tämä on nuorten kohdalla raastavampaa, koska valinnan mahdollisuus puuttuu ja tilanteeseen on ajauduttu itsestä riippumattomien syiden vuoksi. Valinnan ja valitsemattomuuden mahdollisuudet myös sekoit- tuvat toisiinsa: nuoren erilaisuuden kokemus voi johtua hänen omasta valinnastaan erottautua

ikätoverisuhteistaan, mikä kuitenkin johtaa valitsemattomaan tunteeseen riittämättömyydestä. (Jun- tunen 2015, 316, 321.) Törrösen ja Vornasen (2002, 38) mukaan ulkopuolisuus vertaisryhmästä voi johtaa musertaviin sivullisuuden ja yksinäisyyden kokemukseen. Tämä voi aiheuttaa edelleen sosi- aalisia pelkoja ja ahdistuneisuutta, joiden on todettu korreloivan yksinäisyyden tunteen kanssa (Junt- tila 2010). Mikäli nuori jää myönteisten toverisuhteiden ulkopuolelle useissa arkisissa ympäristöissä, voi ulkopuolisuudesta muodostua kokonaisvaltainen paitsi jäämisen kokemus (Korkiamäki 2014, 43).

Korkiamäki (2014, 41–45) tuo esiin, että nuorten ulkopuolisuus konkretisoituu neljänä erilaisena ko- kemisen tapana: vaihtoehdottomuutena, omana valintana, yksinäisyytenä ja yhteisyytenä. Vaihtoeh- dottomuudessa ulkopuolisuus näyttäytyy jähmeänä asemana nuoren tullessa kiusatuksi, eikä vertais- suhteiden kontekstista näytä löytyvän vaihtoehtoisia kuulumisen tiloja. Sen sijaan silloin, kun ulko- puolisuus on oma valinta, nuori pystyy säilyttämään mahdollisuutensa vaikuttaa positioonsa vertais- ryhmässä; nuori on ikään kuin ulkopuolisuutensa vahva toimija. Yksinäisyytenä ilmenevässä ulko- puolisuudessa voi olla kyse joko kokonaisvaltaisesta kokemuksesta paitsi jäämisestä tai hetkellisistä ja tilannekohtaisista yksinäisyyden tuntemuksista. Yhteisyydessä nuori kategorisoi itsensä erilaiseksi esimerkiksi absolutismin perusteella, jolloin valtavirran ulkopuolisuus tarjoaa nuorelle kuitenkin po- sitiivisia kiinnittymiskohteita päihteisiin kielteisesti suhtautuvien joukossa.

Nuorisobarometrissa on 1998-vuodesta lähtien kysytty nuorten näkemyksiä syrjäytymisen syistä.

Oma laiskuus ja välinpitämättömyys nousivat vastauksissa syrjäytymissyiden kärkeen vielä 2000- luvun alussa, jonka jälkeen nuorten käsityksissä on havaittu selkeä muutos: vuodesta 2006 lähtien ensisijainen syrjäytymisen selittäjä on ollut ystävien puute. Vuosittaisen satunnaisvaihtelun sijaan kyse näyttää olevan pysyvämmästä trendistä. (Korhonen 2015, 215.) Yksinäisyyden kokemukset ovat yleisiä etenkin työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten keskuudessa, mikä selittyy ensisi- jaisesti ystävyyssuhteiden puutteella tai niiden jäämisellä etäisiksi. Yksinäisyyden tuntemukset saat- tavat alkaa jo peruskouluiässä, eivätkä tiiviit suhteet vanhempiin anna niille merkittävästi suojaa.

Usein koettu yksinäisyys on pitkittynyttä ja siihen voi liittyä koulukiusaamista sekä väkivallan uhriksi joutumista. (Aaltonen, Kivijärvi & Myllylä 2019, 304.) Toinen haasteellinen ryhmä vertaistuen suh- teen on mielenterveysongelmista ja ahdistuksesta kärsivät nuoret, joiden on vaikea pitää yhteyttä ys- täviinsä. Olemassa olevat ystävät eivät välttämättä hyväksy syitä heikolle yhteydenpidolle ja kontak- tit ovat vaarassa katketa. Aikuistuessa uusien ystävien saaminen tuntuu edelleen vaikealta. (Aaltonen

& Berg 2015, 118.)

Poikiin liitetään yleisesti käsitys siitä, että jollain tapaa he ovat epäkypsiä keskustelemaan vakavista aiheista ja kykenemättömiä puhumaan tunteistaan tai ongelmistaan (Lunabba 2018, 112). Lisäksi nuorten miesten yhteenkuuluvuuden tarvetta on pidetty toissijaisena verrattuna samanikäisten naisten haluun liittyä toisiin. Nuoret miehet kokevat kuitenkin tärkeäksi olla osa porukkaa, ja tukea kavereilta saatetaan jättää hakematta yksinkertaisesti siksi, että se voi vaarantaa joukkoon kuulumista. On tär- keää ymmärtää, että tuen tarpeesta viestittäminen ja tuen vastaanottaminen eivät ole nuorten miesten ystävyyssuhteissa yksiselitteisiä. Itsestä ja omista tunteista kertominen mahdollistaa jo olemassa ole- vien ihmissuhteiden syventämisen ja uusien luomisen. Samalla henkilökohtaisista asioista avautumi- nen tekee nuoresta miehestä haavoittuvaisen, sillä muilla ihmisillä on mahdollisuus nähdä hänen tun- teensa ja päästä käsiksi hänen kokemusmaailmaansa. (Virtanen 2018, 239–242, 256.) Kaikkein hei- koimmassa asemassa sosiaalisen vertaistuen ja osallisuuden näkökulmasta ovat ne pojat, jotka eivät vietä aikaa ikätovereidensa kanssa tai harrastuksissa (Korkiamäki & Ellonen 2010, 31). Yhtenä syynä tähän voi olla perinteinen maskuliinisuuskäsitys miehestä vahvana, pystyvänä ja kontrollissa olevana, mikä saa nuoren miehen vaikenemaan itsestään ja vetäytymään sosiaalisesta vuorovaikutuksesta. Vit- sailun avulla miehet pyrkivät helpottamaan ongelmista keskustelemista sekä lähentämään suhteitaan;

huumorilla onkin merkittävä sija miesten välisessä vuorovaikutuksessa. (Virtanen 2018, 243, 249- 250.)

Ystävät ovat 21–27-vuotiaille nuorille miehille tärkeitä, jopa välttämättömiä. He arvostavat kaverei- den tapaamisessa mutkattomuutta ja huoletonta ajanviettoa. Tukea saatetaan kuitenkin hakea varsin epäsuoraan, taitamattomasti tai jopa päihtyneenä avautuen, koska maskuliiniset normit painostavat miehiä pärjäämään itsenäisesti ilman tarvetta jakaa huoliaan muille. Nuori mies voi kokea epävar- muutta myös tuen kohdentamisessa ja antamisessa, jolloin hän tulee sivuuttaneeksi tukea tarvitsevan ystävänsä kokemuksen. Sivuuttamisessa tuen antaja tulee samalla väistäneeksi omaa haavoittuvuut- taan, eli riittämättömyyden, neuvottomuuden tai avuttomuuden tunnetta ystävänä. (Virtanen 2018, 246–247, 253–255.) Tällaiset tuntemukset voi tulkita kaverisuhteissa ilmeneviksi kokemuksiksi ul- kopuolisuudesta. Nuorten toimijuus ulkopuolisuuden kokemuksissa näyttäytyykin usein tilanteiden sietämisenä sekä kestämisenä, mikä voi ulospäin vaikuttaa mitääntekemättömyydeltä (Juntunen 2015, 315, 318, 321). Todellisuudessa nuori kuitenkin joutuu jatkuvasti punnitsemaan erilaisia vaih- toehtoja sekä toimimaan itsensä parhaaksi.

Ikätoverisuhteiden ohella nuoret kokevat ulkopuolisuutta myös perheidensä sisällä. Juntusen (2015, 315, 322) aineistossa syinä korostuvat perheen yhteisen ajan ja tekemisen puute, keskustelemisen ja keskinäisen jakamisen vähyys sekä vanhempien ero etenkin tilanteissa, joissa nuoret sotketaan eroon

liittyviin tapahtumiin. Valitettavan monet nuoret eivät uskalla ilmaista perheenjäsenilleen huolta yh- teisen puheen ja ajan puutteesta. Sen sijaan nuoret tyytyvät vallitsevaan tilanteeseen, koska se aiheut- taa heidän näkökulmastaan vähemmän haittaa kuin vaikeiden asioiden puheeksi ottaminen. Nuori saattaa esimerkiksi pelätä, että perheessä ilmenevän riitelyn esille nostaminen lisää tätä entisestään.

Täten ulkopuolisuus perheessä ei välttämättä ole muiden sanelemaa, vaan se voi nuorelle olla myös keino suojella itseään ja hallita omaa elämäänsä. Vanhempien ero on nuorelle kuulumattomuuden kokemuksia aiheuttava ikävä elämänmuutos, joka voi kuitenkin parhaimmillaan johtaa perheen ulko- puolisten ihmissuhteisen sekä kaverisuhteiden syventymiseen (Kauko 2014, 14–15).

2.2.4 Eksistentiaalinen ulkopuolisuus

Merkittävä osa ulkopuolisuutta on siihen vahvasti kytkeytyvä tunneperäinen kokemuksellisuus. Jun- tunen (2015, 320) kuvaa ulkopuolisuuden tunteen ydintä sanoittamattomaksi ja selittämättömäksi kytkien sen itsetuntoon, yksinäisyyteen sekä eksistentiaalisiin kysymyksiin. Hänen mukaansa eksis- tentiaalinen ulkopuolisuus ilmenee erilaisina valitsemattomina tunteina, jotka saavat nuoren koke- maan neuvottomuutta ja jopa hätää. Esimerkiksi yksinäisyyden osalta vain kukin itse voi luotettavasti sanoa kokeeko olonsa yksinäiseksi vai ei (Junttila 2016, 55), eli tunne on vahvasti subjektiivinen.

Samoin sosiaaliselta vaikuttavan nuoren sisään voi kätkeytyä epävarmuutta, joka ei näy ulospäin ja jota muut ihmiset eivät huomaa (Juntunen 2015, 320). Eksistentiaalisen ulkopuolisuuden tarkastelun avulla haluan tuoda esiin ulkopuolisuuden yksilöllistä ja ainutkertaista kokemistapaa sekä tunnetilaa;

ei ole olemassa yhtä oikeaa ulkopuolisuuden määritelmää, vaan ulkopuolisuus ilmentää yksilön ai- nutlaatuista olemassaoloa eli eksistenssiä.

Eksistentiaaliset kysymykset liittyvät nuorten elämässä merkityksellisyyden ja tarkoituksellisuuden löytämiseen, mutta myös identiteetin rakentamiseen. Haaveissa siintävät työpaikka, oma perhe ja on- nellinen vanhuus, vaikkakin osa nuorista suhtautuu tulevaisuuteen varauksellisesti ja pelokkaasti.

(Juntunen 2015, 320.) Havainnot työn ja koulutuksen ulkopuolisista nuorista ovat samankaltaisia: he haaveilevat tavallisten ikätovereidensa tapaan työpaikasta, omasta kodista, ystävistä ja perheestä.

Unelmia voi kuitenkin estää taloudellisesti kannattavan työn saamisen epätodennäköisyys, mikä voi johtaa köyhyyteen ja heikentää täten nuoren mahdollisuuksia osallistua sosiaalisiin toimintoihin sekä vapaa-ajan harrasteisiin. Pahimmillaan tilanne voi johtaa siihen, että nuori menettää arkirytminsä ja eristäytyy sosiaalisesti. (Thompson, Russell & Simmons 2014, 69.) Vuosien 2008 ja 2014 Nuoriso- barometrien vertailu osoittaa, että suomalaisten nuorten optimismi sekä omaa että maamme

tulevaisuutta kohtaan on laskussa. Tämän oletetaan osittain johtuvan vuoden 2008 finanssikriisistä lähteneestä taloudellisesta taantumasta ja sen myötä kohonneesta nuorisotyöttömyydestä. (Mylly- niemi 2015, 65.) Nuorisotyöttömyyteen liittyvä ”kohtalon kehä” ei työn ja koulutuksen ulkopuolella elävien nuorten miesten mielestä ole murrettavissa omin toimin: työttömyys voi juurtua haitalliseksi osaksi identiteettiä, mikä saa tulevaisuuden näyttäytymään vaihtoehdottomalta. Työttömyydestä ulos pääsemisen katsotaan vaativan niin hyvää onnea, etteivät nuoret miehet koe sitä omalla kohdallaan todennäköiseksi. (Kokkonen, Närhi & Matthies 2016, 44.)

Etenkin elämään liittyvien pelkojen ja uhkien jakaminen voi olla nuorille vaikeaa. Lähiverkosto ei välttämättä kykene tarjoamaan riittävästi tukea, mikäli joukossa ei ole ketään sellaista ihmistä, jolle nuori voisi puhua kipeimmistä ajatuksistaan. Yksinäisyyden kokemus viittaakin sosiaalisten suhtei- den puutteeseen, joka heikentää ihmisen hyvinvointia. (Juntunen 2015, 320.) Huomion arvoista on, että sosiaalisten suhteiden määrä ei kuitenkaan välttämättä vaikuta ihmisen yksinäisyyden kokemuk- seen. Yksilö voi kokea itsensä yksinäiseksi riippumatta sosiaalisten suhteiden määrästä ja siitä, kuinka tiiviitä nämä suhteet ovat. (Saari 2010, 125–126.) Yksinäisyydessä on lisäksi eroteltavissa kaksi muotoa: sosiaalinen yksinäisyys ja emotionaalinen yksinäisyys. Sosiaalisessa yksinäisyydessä yksilö kokee itsenä ulkopuoliseksi ja poissuljetuksi, toisinaan jopa näkymättömäksi. Pidemmän päälle vahingollisempaa on kuitenkin emotionaalinen yksinäisyys siihen tyypillisesti liittyvien ahdis- tuksen ja levottomuuden tunteiden vuoksi. Lisäksi se on sosiaalista yksinäisyyttä useammin kytkök- sissä mielenterveyden ongelmiin. Joka tapauksessa molemmat yksinäisyyden muodot aiheuttavat eri- laisia alemmuuden, ikävystymisen, tarkoituksettomuuden ja itseluottamuksen menettämisen tunte- muksia, jopa kokemusta syrjäytymisestä. (Junttila 2016, 56.) Törrösen ja Vornasen (2002, 38) mu- kaan enemmistölle nuorista syrjäytyminen tarkoittaa pelkoa toiseudesta ja ulkopuolisuudesta. Nuoret haluavat tulla hyväksytyiksi ja osallisiksi kuulumalla joukkoon, eivät kokea toiseutta ja ulkopuoli- suutta.

3 NUORUUS ELÄMÄNVAIHEENA

3.1 Nuoruuden siirtymät kohti aikuisuutta

Nuoruus elämänvaiheena on yksilön kehityksen kannalta monella tapaa merkityksellinen, sillä tällöin luodaan pohjaa tulevaisuuden hyvälle elämälle (Martin 2016, 33). Jo vuonna 1995 Jan-Erik Nurmi (1995, 258, 268) totesi nuoren tekemien valintojen ja menestymisen eri elämänalueilla vaikuttavan hänen myöhempään kehitykseensä sekä hyvinvointiinsa monin tavoin: onnistumiset ikäsidonnaisissa kehitystehtävissä, kuten koulutuksessa ja ammatinvalinnassa, lisäävät hyvinvointia, kun taas epäon- nistumiset voivat johtaa huonoon sopeutumiseen ja heikkoon hyvinvointiin. Nuoruuden määrittämi- nen yhtenäisenä kehitysjaksona on kuitenkin haasteellista biologisen kehityksen, sosiaalisten suhtei- den sekä elämänvalintojen vaihtelun ja eriytymisen vuoksi (Martin 2016, 31). Lisäksi nuoruutta yli- päätään on hankala määritellä yksiselitteisesti, sillä sen alkaminen ja loppuminen ihmisen elämän- kaarella ei ole selkeärajaista (Furlong 2013, 10). Täten jaottelut nuoruuden eri vaiheista poikkeavat- kin toisistaan. Nurmi (1995, 257) jakaa nuoruuden kolmeen vaiheeseen: varhaisnuoruuteen ikävuo- sien 11–14 välille, keskinuoruuteen ikävuosien 15–18 välille ja myöhäisnuoruuteen ikävuosien 19–

25 välille. Suomen nuorisolaki (1285/2016) puolestaan määrittelee 3 §:ssä nuoriksi alle 29-vuotiaat henkilöt. Samoin länsimaiset tilastolliset ja hallinnolliset säädökset (muun muassa Eurostat) määrit- televät nuoruuden sijoittumaan ajallisesti ikävuosien 15 ja 29 välille (Juvonen 2015, 25–26). Moder- nissa yhteiskunnassa aikuisuuden saavuttamista ei sen väistämättömyydestä huolimatta voida enää pitää selkeänä siirtymänä, vaan enemmänkin vähittäisenä prosessina. Myös muihin ihmisiin kohdis- tuvaan vertailuun perustuva kokemuksellinen, eli nuoren subjektiivisesti kokema, ikä saattaa vaih- della ja poiketa nuoriin kohdistuvista odotuksista. (Aapola 1999, 35, 242–244.) Yksiselitteisen ikään perustuvan jaon sijaan tärkeämpää olisikin huomioida nuorten yksilöllinen kehitys ja siihen liittyvien tekijöiden voimakas vaihtelu eri ikäkausien välillä (Nurmi 1995, 257). Tutkimuksessani nuoruus ei sijoitu rajattuun ikäkauteen elämässä, vaan miellän sen nuorisolain mukaisesti laajempana elämän- vaiheena.

Eri elämänvaiheissa ihmisiin kohdistuu heidän itsensä ja muiden taholta odotuksia tietynlaisesta käyt- täytymisestä ja toiminnasta. Yhteiskunnalliset instituutiot, kuten sosiaaliset yhteisöt, työmarkkinat ja koulutusjärjestelmä, luovat mallin sosiaalisesti hyväksytystä ja toivottavasta elämänkulusta. Tällai- sesta elämänkulkua normittavasta mallista käytetään kulttuurisen mallin käsitettä, jolla viitataan so- siaalisten odotusten kulttuurisidonnaisuuteen. Ihmiset ikään kuin ennakoivat, mitä kussakin vaiheessa