Äkäiset sepät
P j epäntyöt ovat hyvin vanha - ^ käsityötaito. Vanhoja tako
in 1 en tehtyjä esineitä on mm.
V / Suomenlahden eteläpuolella löydetty ajalta 500 - 100 vuotta eKr.
Meillä Suomessa kyläsepät kuului
vat vielä 50- luvullakin kyläkuvaan.
Sitä varhaisempina aikoina monet isännät olivat taitavia takojia, ja monien talojen rakennusryhmään kuului myös paja, jossa korjattiin, tehtiin uutta, niin itselle kuin naa
pureillekin. Sepän taidot opittiin jo hyvin nuorena, joko omalta isältä, vaarilta, sepän "kisällinä" toimien.
Vuosien karttuessa rauta alkoi tai
pua takojan tahtoon ja nuoristakin sepistä tuli arvostettuja ja tarpeel
lisia ammattimiehiä. Sepän pajassa valmistettiin kaikki tavallisimmat maatalossa tarvittavat työkalut:
puukot, kirveet, sirpit, viikatteet, kuokat, vesurit. Pajatöihin kuului
vat myös koneitten korjaus, rekien ja kärrypyörien raudoitus, joskus myös hevosten kengitys. Viimeksi mainittu työ kuului kuitenkin usein erikoistuneelle kengitys-sepälle.
Olivatko kaikki sepät sitten äkäi
siä luonteeltaan, vai muokkasiko rankka työ heistä esiin äkkipikai- suutta ja kiukkuisuutta. Omat muis
toni sepäntöistä ja pajasta puoltavat kovasti jälkimmäistä vaihtoehtoa, vaikka muistoni perustuvatkin vain yhteen seppään kotikylässäni.
Omasta suvustanikin kyllä sep
piä löytyy, - isäni äidinisä ja hänen isänsä olivat molemmat kuuluja seppiä. Heistä vanhempi Juha Ala- ranta oli syntynyt v. 1800 ja hänen poikansa, mummuni isä, Kaappo Huhtala, joka tunnettiin "Kosken seppänä", v.1828. Juha takoi rautaa Lapuanjoen varressa Ekolan kylällä, jossa hän oli saanut ison kappaleen jokitörmää asuttavakseen. Ehtona oli vain takoa kylän kuudelle talolle vuosittain, kolme päivää kullekin.
Ehtipä Juha vielä käydä takomassa muissakin kylissä, jopa naapuri
pitäjässä, Jepualla. Kotiasiatkin hoituivat siinä ohessa ihan mallik
kaasti, perheeseen syntyi peräti 18 lasta. Yksi pojista oli edellä mainittu Kaappo, josta tuli Juha-isän opet
tamana taitava seppä. Kaappo teki
mm. seutukunnalla rakennettuihin tuulimyllyihin kaikki koneistot, niin puu, - kuin rautaosatkin. Hänestä on Samuli Paulaharjun kirjassa: Här
män aukeilta, niin mehevä kuvaus, että lainaan sen tähän:
"Kiukkuunen mies oli Kosken Kaappooki, Alarannan Juhan poi
ka, joka takeli Huhtamäen kylillä.
Kaappoo liikkui monen kylän sep
pänä, Nukalaa, Hilliä, Mattilaa, Piriitä ja Porrea myöten, - takoo ja oli äkäänen. Ei ukko kyllä kovin ki
roillut, karjahteli vain harvakseen ja täydellä suulla, mutta jos työ rupesi menemään pilalle, seppä aikoo voi
votella: Voi, voi, voi, nyt siitä ei tule mitänä, - voi, voi, voi sen tuhannen kööpeli. Olikin silloin aika töpinä, kun Kaapoon komennolla pantiin, - vaikkapa päällysrautoja kärryn
pyöriin. Siinä häärittiin, hypittiin ja hosuttiin, karjuttiin ja voivoteltiin, seppä itse parhaana miehenä. Vasa
rat siinä paukkuivat, valkea suihki ja rauta sähisi. Helposti Kaappoo saattoi karjaista kuin peto ja pais
kata nolon miehen niin, että se lensi sippuloittaen. Ei ollut hyvä panna Kaapoon pajaan ketä tahansa taka- mieheksi. Kun Kosken seppä seisoi alasimen edessä lyöttämässä, piti takamiehen moukarista tulla laakit niin kuin taivaasta puroten. Ellei kaikki tapahtunu tahdilleen, paksu, leveähartiainen Kaappoo karjaisi kiukkuisesti. Eikä ollut sepän kanssa punaisissa väleissä asuvan naapurin hyvä mennä äijän ääreen. Ainakin Kaappoo uhkasi Isoa-Juhaa, jonka kanssa hän riiteli rajamaista. Lupasi paiskata valkeaisella ahjolla vasten silimiä, jos hän tulee pajaan. Mutta joka pyhä Kaappoo ajella körötteli kirkkoon, istuen akkansa vieressä pikkulavalla hevosen hännän taka
na."
Siirrytään ajassa 100 vuotta eteen
päin, 1900-luvun puoleenväliin, jolta ajalta muistoni omasta kyläsepäs- tämme ovat. Seppä- Matin paja oli vain muutaman kivenheiton päässä kotoani. Lapsuus, - ja nuoruusvuo
sinani tuo vaatimaton pajarakennus tuli minulle hyvinkin tutuksi. Tämän tästä olijotakin korjattavaa, tai uuden takomista, ja silloin olin isän mukana
seuraamassa sepän hommia ahjon ja alasimen äärellä. Mummu oli kerto
nut paljon isästään ja hänen töistään pajassa, ja ehkä juuri siksi minulla oli tavallista enemmän mielenkiintoa sepän töihin. Paja oli harmaantu
nut, laudasta kyhätty neliskanttinen rakennus, mitoiltaan ehkä 6 metriä kukin seinä. Keskellä pajaa seisoi jy kevä alasin ja sen vieressä vahvasta lankusta tehty karkaisuallas. Siitä pohahti pajaan valtava höyrypilvi, kun tulinen rauta sinne työnnettiin.
Taitoa ja tietoa sepältä vaadittiin siinäkin hommassa. Terällisen työ
kalun karkaisu piti olla tarkalleen oikea. Liian kovaksi karkaistua ei saanut teräväksi, ja pehmeästä te
rästä ei ollut työkaluksi ollenkaan.
Pajan vasemmassa kulmassa seisoi
"tulen tyyssija", ahjo, jossa rauta kuumennettiin, joskus valkoheh
kuiseksi tai punaiseksi, - mitä työ milloinkin vaati. Talvella ahjo antoi myös pajaan lämpöä, mutta kesällä sitä oli kyllä liian kanssa, ja hiki valui niin sepän kuin apumiehenkin otsal
ta noronaan. Ahjon viereen, katon tuntumaan oli rakennettu nahkaiset palkeet, joita Matti hoiteli kätevästi pitkällä puuvarrella. Muutamalla pumppausliikkeellä ahjo sai palkeis
ta lisää ilmaa ja hiilet heräsivät eloon.
Muita tärkeitä työkaluja olivat pitkä
vartiset pajapihdit, painavat vasarat, reikien raudoitukseen puikkoja, ja raudan leikkausteriä. Seinävarsilla nojaili kaikenlaisia, sekä korjausta odottavia, että jo valmiita työkaluja;
viikatteita, kuokkia, kärrypyöriä ja tietysti rautaa ja hiilisäkkejä.
Seppä-Matti oli tunnettu taitava
na seppänä, joka osasi tehdä paljon muutakin kuin takoa. Vanhasta Ford-henkilöautosta hän teki trak
torin, jolla äesteli peltoja sekä itsel
leen, että muille. Hirveää meteliä pitävä laite oli meille pojille suuren mielenkiinnon ja ihmetyksen aihe.
Talvisin hän teki tilaustyönä rekiä ja kesäkautena pajan pihassa tehtiin monen kylän tarpeisiin kattopäreitä.
Pärehöylää pyöritti iso "kuum apää"
maamoottori, jonka käynnistämistä oli jännittävä seurata. Istuin toisen
kin kerran höylän alla ottamassa päreitä vastaan ja järjestämässä niitä
60
nippuun. Aivan kuin Kosken seppä
kin, tunnettiin myös Matti äkäisenä miehenä. Kiukkuinen ja äkkipikai- nen hän oli, ja sen saivat tuta myös talon naiset, elleivät asiat sujuneet Matin mielen mukaan. Matti oli höyläämässä sisällä tuvassa reen ai
neita eräänä talvipäivänä. Oli kova pakkanen ja M aija-emäntä ja hänen äitinsä olivat navetta-askareissa.
Välillä kävivät tuvassa hakemassa kuumaa vettä ja kun ulko-ovi vaati huolellisen sulkemisen, se tahtoi jäädä naisilta raolleen. Matti joutui paitahihaisillaan sitä sulkemaan ja seurauksena oli terävä muistutus naisille: "Akat perhanat, painakaa ovi kiinni." Ei vaikutusta. Matin pinna paloi kerralla, hän tempaisi oven saranoiltaan, kantoi pihan pe
rille ja heitti lumihankeen, palasi tupaan, veti turkin päälleen ja jatkoi höyläämistä. Sai siinä akat maani
tella kauan, ennenkö Matin luonto sen verran laantui, että kantoi oven takaisin paikalleen jo pahasti kyl
menneeseen tupaan. Sen jälkeen ta
lon naiset huomauttivat vieraillekin
oven sulkemisesta.
Maij alla oli käsin pyöritettävä om
pelukone, mutta kun hän jatkuvasti valitteli ommellessaan, miten jalalla poljettava olisi parempi, kyllästyi Matti ja osti käytetyn jalkakoneen.
Tupa ei tiloiltaan ollut kovin mittava ja ompelukonekin vei oman tilansa.
Maija erehtyi taas kerran valittele
maan, miten pieni ja mukava oli kä- sikone, kun sen sai nostaa viilikaapin päälle, eikä vienyt paljon tilaa. Matti sieppasi lakin päähänsä, otti ompe
lukoneen kainaloonsa ja kantoi sen pajan pihaan. Pian kuului ankara pajavasaran pauke, sarja voimallisia kiroja, ja muutamassa minuutissa tilaa vievä, hankala kone oli kanan nieltävinä paloina.
Kerran olin taas isän mukana pajassa, - kyseessä oli sillä kertaa re
kien raudoittaminen. Homma sujui aluksi hyvin, mutta sitten tuli jotakin häikkää ja seppä menetti kokonaan malttinsa. Sen verran kovaa tekstiä M atti lateli, että katsoin parhaaksi siirtyä pajan ulkopuolelle. Avoi
mesta ovesta alkoikin lentää pajan
kalustoa ulos vauhdilla. Kun isäkin innostui samaan hommaan, karjaisi Matti: "M itäs helevettiä sinä tähän sekaannut!", johon isä vastaa: "No, mä vaan ajattelin auttaa kun tätä ta
varaa on aika palio, - saataas vähä äkkiempää se pihalle". Matilla ei yleensä hymy ollut kovinkaan her
kässä, mutta nyt vähän veti suupieltä vinoon. "Eiköhän kanneta nämä ta- kaasin pajahan", ehdotti seppä, ja työ jatkui taas vanhaan malliin.
Nämä pajamuistot palaavat aina mieleen, kun ajelen joskus kesäai
kaan entisen kotikyläni raitilla. Siellä tien varressa seisoo Matin tupa au
tiona ja hiljaisena. Paja on purettu, ja sen paikalla kasvaa kaunis pihlaja, - juuri alasimen kohdalla. Sen ympä
rillä tapahtui vuosikymmeniä sitten paljon mielenkiintoisia ja muistoihin tallentuneita tapahtumia. Kiitos Teil
le; Juha, Kaappo ja Matti, olitte m ai
nioita miehiä, - ja mainioita seppiä.
Anssi Perämäki
S Ä J r
Kuvassa seppä-likka.
JS|S|
61
