OMAN PUHEEN KORIAUKSET SUJUVIEN AFAATIKKOIEN
KESKUSTELUISSA
MINNA LAÅKSG
VÄITÖKSENALKAJAISESITELMÄ HELSINGIN YLIOPISTOSSA
l2. SYYSKUUTA 1997
Väitöskirjatutkimukseni sujuvasta afasias- ta liittyy lähtökohdiltaan siihen lähestyınis- tapaan, jossa viimeisten kymmenen vuoden aikana puheen, kielen ja kommunikaation häiriöitä on alettu tarkastella aidoissa kom- munikaatio-ja keskustelutilanteissa. Vaik- ka tutkimukset ovat olleet aineistoiltııan melko suppeita ja metodeiltaan hyvinkin erilaisia, afasian yhteydessä onjo tehtyjoi- takin havaintoja sellaisista keskustelun pe- rusilmiöistä kuin vuoronvaihto, vieruspa- rienja puhekokonaisuuksien rakentuminen sekä keskustelussa ilmenevien puhumisen.
kuulemisen ja ymmärtämisen ongelmien korjaaminen. Koska puhumisen ja yınmär- tämisen ongelmat sisältyvät jo afasian mää- ritelmään, korjausten tutkiminen on kes- keistä afaatikkojen keskusteluja tutkittaes- sa. Lisäksi suomenkielisistä arkikeskuste- luista alkaa olla kattavaa tutkimustietoa, joka mahdollistaa vertailun afasiaan.
vıRıTTAıA 4/1097
Mitä keskusteluntutkimuksella sitten on annettavana afasian tutkimukseen? Ainakin kaksi yksilön kommunikaation onnistumi- sen kannalta keskeistä ilmiötä voidaan ha- vaita vain tarkastelemalla keskusteluja:
Keskustelussa näkyvät yksilön adaptaatiot eli se, miten hän käyttää afasian rajoituksis- ta huolimatta resurssejaan aidossa kielen- käyttötilanteessa. Lisäksi keskustelu raken- tuu osallistujien yhteisenä tuotoksena,jos- sa tulevat esiin ne yhteistyön muodot,joil- la afaattisia ongelmia voidaan ratkoa. Mo- nin tutkimuksin on jo osoitettu, että perin- teisin tehtävinja testein mitattu kielellinen häiriöja yksilön mahdolliset vaikeudet ai- doissa kommunikointilanteissa eivät ole yhteismitallisia. Keskustelunanalyysin etu- na onkin sen suuri ekologinen validiteetti eli se, että afasiasta tutkittaessa saatu tieto pä- tee oikeassa kommunikaatiotilanteessa.
Kun keskustelija kohtaa ongelman omassa puheessaan, hänellä on ensimmäi- senä mahdollisuus yrittää korjata se, tehdä nk. itsekorjaus. Muilla keskustelijoilla on tilaisuus puuttua ongelmaan vasta kun pu-
@
huja on lopettanut puheenvuoronsa. Tutki- mukseni käsittelee itsekorjausilmiötä kes- kusteluissa, joissa yhtenä osanottajana on sellainen afaattinen henkilö, jonka sujuva puhe sisältää runsaasti äänneasultaan tai merkitykseltään muuntuneita sanojajajopa uudissanoja. Lukuisten äänne- ja sanatason virheiden vuoksi sujuvien afaatikkojen pu- hetta on pidetty lähinnä merkityksettömä- nä jargonina. Lisäksi on oletettu, että afaa- tikko itse ei välttämättä ole tietoinen pu- heensa ongelmista, mistä syystä puheen virheet saattavat jäädä korjaamatta. Tutki- muksessani selvitin sitä, kuinka usein ja missä kohdin sujuvat afaatikot aloittivat it- sekorjauksen tuotettuaan afaattisen sana- muodon. Tutkin myös sitä, miten itsekor- jaus afaatikon omassa puheenvuorossa eteni ja vertasin tätä normaalipuhujien itsekor- jauksiin. Lisäksi tarkastelin sitä, miten vuo- rovaikutus afaatikonja hänen puheensa vas- taanottajien välillä toimi meneillään olevan itsekorjausvuoron aikana.
Metodina on käytetty etnometodologis- ta keskustelunanalyysia. Vaikka tutkimus on keskustelunanalyyttinen, se pyrkii myös uusiin afasiologisiin havaintoihin siitä, mi- ten afasia keskustelutilanteessa ilmenee,
sillä keskusteluvuorovaikutuksen jäsenty- misestä puheen ja kielen häiriöiden yhtey- dessä on vielä kovin vähän tietoa.
Tulokset osoittivat ensinnäkin sen, että vaikka sujuvien afaatikkojen tyypillisesti pitäisi jättää puheensa ongelmat korjaamat- ta puutteellisen puheen ymmärtämis- ja monitorointikykynsä vuoksi, tässä aineis- tossa itsekorjauksia ilmeni verrattain usein.
Lisäksi afaatikot merkitsivät puheensa on- gelmia esimerkiksi naurahduksin ja osoit- tivat näin olevansa tietoisia näistä. Puheen ymmärtämishäiriö ei myöskään korreloinut merkitsevästi korjauksen aloittamiseen afaattisen sanamuodon jälkeen. Onkin ai- hetta olettaa, että korjauksen aloittamiseen vaikuttaa puheen monitoroinnin lisäksi
ä?
myös afaattisen virheen merkitys meneil- lään olevassa vuorovaikutustilanteessa.
Tätä käsitystä vahvistaa se, että korjaamat- tomuus ilmeni hyvin säännönmukaisissa kohdissa puhujan ilmausta: esimerkiksi vuoronloppuiset virheet, jotka eivät enää samassa määrin vaarantaneet puheenvuo- ron sisällön ymmärtämistä, saatettiin jättää korjaamatta. Samoin, jos afaattisia sanoja ilmeni useita perättäin, toistensa korjauksi- na, viimeisiä ei enää korjattu. Itsekorjauk- sen aloitus vaikuttaakin kontekstiherkältä toiminnolta,joka on sidoksissa siihen, mil- lainen ongelma on ja missä kohtaa keskus- telua se ilmenee.
Millaisia afaatikkojen itsekorjaukset sitten olivat? Afaatikot aloittavat itsekor- jauksen samoissa kohdinja samanlaisin kei- noin kuin normaalipuhujat, melko välittö- mästi ongelman ilmetessä samassa vuoron rakenneyksikössä tai sen siirtymätilassa.
Korjaukset aloitettiin tavallisesti keskeyttä- mällä puhe, pitämällä tauko tai käyttämäl- lä korjauspartikkeleja eiku, síisja tai. Suo- menkielisiin normaalipuhujiin verrattuna aloituksiin saattoi kuitenkin kasautua usei- ta edellä mainittuja aloituselementtejä.
Myös korjausoperaation jatko oli mutkik- kaampi kuin normaalipuhujilla: siinä oli jopa useita korjausyrityksiä. Uusien afaat- tisten sanojen ilmeneminen ja sananlöytä- misvaikeudet rajoittivat korjaamisen onnis- tumista, niin että oman puheen korjausjak- sot saattoivat venyä useiden minuuttien kes- toisiksi.
Koska oman puheen korjaaminen vei aikaa, vuorovaikutus keskustelukumppa- nien kanssa korostui aineistossa eri tavalla kuin normaalipuhujien nopeissa itsekor- jauksissa. Afaatikot muun muassa pyrkivät pitämään puheenvuoronsa korjausyritysten aikana suuntaamalla katseensa seinään tai kattoon ja kohottamalla kätensä. Toisaalta jotkut afaatikot suuntautuivat toiseen kes- kustelijaan katsomalla ja kääntymällä tätä
D
kohti, erityisesti pitkään jatkuneiden sana- hakuyritysten aikana. Tällöin keskustelu- kumppanit saattoivat osallistua korjaukseen ehdottamalla sanaa, jota afaatikko haki, tai olla osallistumattaja näin osoittaa suuntau- tuvansa afaatikon omiin korjausyrityksiin.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että tässä aineistossa sujuvat afaatikot huomioi- vat ja korjasivat puhettaan enemmän kuin afasiakirjallisuudessa yleisesti esitetään.
Oman puheen korjaaminen riippui myös ongelman laadusta ja sijainnista keskuste- lussa. Niin korjauksen aloittaminen kuin sen toteuttaminenkin noudattivat pääosin suomalaisessa puheyhteisössä vallitsevia käytänteitä lukuun ottamatta toiminnan pi- dempää kestoa ja korjauksen toteutukses- sa käytettyjä epätavallisempia keinoja ku- ten eleitä. Ei-kielellinen vuorovaikutus taas toimi afasiasta huolimatta hyvin, niin että afaatikot esimerkiksi pystyivät säätelemään vuoronpitoaan keskustelussa. Tutkimus
uudistaakin käsityksiä sujuvan afasian luon- teesta ja avaa myös uusia näköaloja afasian kuntoutumisprosessiin. Erityisesti keskus- telun tutkimus voi täydentää afasian diag- nosoinnin ja terapian tähänastista kieli- ja häiriökeskeisyyttä.
Toivon, että tutkimukseni liittyy osal- taan viime vuosina maailmanlaajuisesti vi- rinneeseen afaatikkojen keskusteluvuoro- vaikutuksen tutkimukseen. Tulevan tutki- muksen haasteena näen erityisesti yhtä pu- heenvuoroa laajempien vuorovaikutusjak- sojen tutkimuksen. Näissäjaksoissa näky- vät selvemmin sekä afaatikon että keskus- telukumppanin toiminta, esimerkiksi se miten he ratkovat ongelmia yhteisvoimin.
Erittäin tärkeää on myös ottaa tutkimuksen kohteeksi afaatikkojen arkiset keskustelut perheenjäsenten ja ystävien kanssa, vaikka näiden keskustelujen tallentaminen ei ole aivan ongelmatonta. I
MINNA LAAKSO Self-iıı itiatedrepair byfluent aphasic speakers in conversation. Studia Fennica Linguistica 8. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1997.
Sähköposti: milaaks0@KruunaHelsinkLFi
