hui yhdestä intonaatiokuviosta, listaraken- teen prosodiasta keskustelijoiden resurssi- na. Amerikkalaiset ja eurooppalainen lähes- tyivät keskustelua eri näkökulmista. Yleis- täen voi sanoa, että amerikkalaiset edusta- vat sosiologisempaa keskustelunanalyysia, eurooppalaiset lingvistisempää, mikäli täl- laisen erottelun haluaa tehdä. Yksi yleisesi- telmöitsijöistä, Emanuel Schegloff, joutui perumaan tulonsa. Olisi ollut mielenkiin- toista kuulla tämän pitkän linjan gurun nä- kemyksiä.
Suomalaiselle keskusteluntutkijalle konferenssi oli sekä hyvin inspiroiva että turhauttava. Kädenvääntöä käytiin joissain sessioissa meille jo itsestään selvistä asiois- ta, esimerkiksi narratiivi-istunnossa siitä, kuuluuko vastaanottosekvenssi kertomuk- seen. Pyörää keksittiin uudelleen, kun pe- räänkuulutettiin kertomuksen vastaanoton tutkimuksen merkitystä, eikä kukaan viitan- nut esimerkiksi Harvey Sacksiin, joka kir- jaksikin kootuissa luennoissaan viimeistään vuonna 1970 luennoi laajasti kertomisesta keskustelussa. Toisaalta esimerkiksi affi- liaatio ja disaffiliaatio -sessiossa kommen- toijana toiminut Paul Drew tuuletti reip- paasti ja rakentavasti sellaisia keskustelun- tutkimuksessa jo vakiintuneita, mutta han-
kalia käsitteitä kuin preferenssijäsennys ja etenkin preferoimattomuus ja arkaluontei- suus. Konferenssi sytytti monella tapaa halun päästä tutkimaan jotakin uutta tai vä- liaikaisesti haudattua. Se on konferenssilta paljon.
Edellinen ICCA järjestettiin Amsterda- missa vuonna 1991. Aikaa konferenssien välillä kului siis yli kymmenen vuotta. Kes- kustelunanalyysi on melko hidas ja työläs tutkimustapa, ja konferenssien välit voivat hyvin olla pitkähköjä, jotta todelliset muu- tokset ja uudet tuulet tai tyvenet saadaan nä- kyviin.
On kiinnostavaa nähdä, mitä vuodet tuovat tullessaan. Seuraava konferenssi pi- detään Helsingissä, ehkäpä jo vuonna 2006.
Helsinki valikoitui hyvin luontevasti seu- raavaksi konferenssipaikaksi, ei vähiten siksi, että suomalaisia oli konferenssissa todella paljon hyvin edustettujen amerikka- laisten ja tanskalaisten lisäksi. Heritagen leikkisästi nimeämään Suomen mafiaan oli komea kuulua, sillä suomalaiset pärjäsivät määrän lisäksi laadussa.
MIA HALONEN
Sähköposti: mia.halonen@helsinki.fi
imistöntutkijat eri puolilta maailmaa kokoontuvat kansainväliseen kon- gressiin kolmen vuoden välein. Kolmannen vuosituhannen ensimmäinen ja kaikkiaan järjestyksessä jo 21. nimistöntutkimuksen kongressi järjestettiin naapurimaassamme Ruotsissa. Elokuun 19.–24. päivänä 2002 Uppsalan yliopiston päärakennuksessa par- veili noin 350 nimistöntutkijaa 42 eri maas-
SOSIO-ONOMASTIIKKA VAHVASTI ESILLÄ UPPSALAN NIMISTÖKONGRESSISSA
N
ta; valtaosin Euroopasta mutta kuitenkinkaikilta viideltä mantereelta. Suomalaisia tutkijoita kongressissa oli 14, viidenneksi eniten isäntämaa-Ruotsin, Saksan, Italian ja Espanjan jälkeen.
Kongressin vankan kivijalan muodos- tivat kuusi temaattista sektiota, joista kak- si oli vielä jaettu kahtia kielen tai aihepii- rin perusteella. Kongressin noin 250 esitel-
mää jakautuivat sektioihin luontevasti. Esi- telmiä pidettiin kaikilla virallisilla kielillä:
englanniksi, saksaksi ja ranskaksi.
Ensimmäisen sektion aiheena oli — odotetustikin — nimiteoria. Sektiossa kä- siteltiin ikuista kysymystä proprin olemuk- sesta ja siitä, mikä lopulta erottaa proprin appellatiivista. Tietokoneaika on tuonut tällekin pohdinnalle uusia ulottuvuuksia:
onko esimerkiksi Internet propri vai ei ja tulisiko se kirjoittaa pienellä vai isolla al- kukirjaimella? Tätä meidänkin kotoisen kielenhuoltomme suosikkikysymystä pohti saksalainen Angelika Bergien — eikä lopul- liseen yksimielisyyteen päästy, vaikka In- ternet isolla saikin enemmän kannatusta.
Proprin tehtävä on yksilöidä tarkoit- teensa. Kaikilla niillä paikoilla on nimet, joista on tarpeen puhua. On myös paikkoja (esimerkiksi jotkin luonnonpaikat), joilla ei ole lainkaan nimeä. Miksi tällaisia paikko- ja on ja millaisia ne ovat; tätä mietti tans- kalainen Bent Jørgensen. Suomalaista kent- tätyön kautta erilaisiin nimimaisemiin tot- tunutta tutkijaa tämä kenties tarpeettoman teoreettinen kysymys oudoksutti. On luon- nollista, että kaikilla paikoilla ei ole nimeä, koska niistä ei tarvitse puhuakaan. Joista- kin paikoista käytämme pelkkiä appellatii- veja (esimerkiksi kauppa S-marketin sijas- ta), koska ne tietyissä konteksteissa riittä- vät identifioimaan paikan. Vaikka tällaiset ilmaukset voivat olla yksiviitteisiä, ne eivät laajemmassa yhteydessä erota samanlajisia paikkoja toisistaan.
Erilaiset nimikategoriat ja kategorioi- den väliset rajat pohdituttivat useita tutki- joita. Suomalainen Paula Sjöblom selvitti sitä, mikä on yritysten nimien asema ja suh- de muihin nimiryhmiin. Yritysten nimissä esiintyy henkilön- ja paikannimiä ja appel- latiiveja — myös nimikategoriana yritysten nimet sisältävät kaikkien näiden ominai- suuksia. Tutkittaessa varhaisia yritysten nimiä ja niissä tapahtuneita muutoksia huo-
mataan, että kehitys on usein kulkenut ko- vinkin vaihtelevista ja appellatiivisista il- mauksista kohti vakiintuneita etikettejä.
Yritysten nimet antavat näin mahdollisuu- den hahmottaa proprin olemusta osin uudel- la tavalla: proprien kategoria on ehkä vaih- tuvampi ja muuttuvampi kuin aiemmin on ajateltu.
Terminologiset kysymykset kytkeyty- vät vahvasti nimiteoriaan. Mitä käsitteitä käytämme kun puhumme erilaisista nimis- tä ja millaista teoreettista käsitystä nimis- töstä terminologiamme kuvaa? Nimistön- tutkimuksen terminologia on kansainväli- sesti arvioituna heterogeenista; eri maissa ja eri kielillä samoista asioista puhutaan liian monin eri tavoin. Selvää ja selkeää parannusta tähän hajanaisuuteen esitti tsek- kiläinen Milan Harvalík, joka ehdotti yhtei- sen kansainvälisen terminologian kokoa- mista ja rakentamista. Tähän vaativan ja raskaankin työn haasteeseen vastattiin jo kongressissa, kun uusi vastavalittu nimis- töntutkijoiden yhteisön johtokunta päätti ryhtyä työhön.
Esitelmämäärältään suurin sektio Nimet ja yhteiskunta oli jaettu aihepiireittäin kah- tia. Nimet lähteinä -alasektiossa käsiteltiin sitä, mitä nimet kertovat esimerkiksi asutus- historiasta, kielihistoriasta, kielikontakteis- ta, yhteiskunnan muuttumisesta ja sen ar- voista. Kaija Mallat pohti sitä, onko ni- mistössämme mytologisia paikannimiä.
Varhemmassa tutkimuksessa esimerkiksi pyhä-, jätti- tai neitsyt-elementin sisältävät nimet on usein leimattu tällaisiksi, vaikka ilman tarkkaa selvitystä on mahdoton sa- noa, milloin paikannimi on oikeasti myto- loginen tai milloin se vain sisältää määrit- teen, joka näyttää tällaiselta. Turvallisem- paa onkin puhua »mytologisista paikanni- mistä», reilusti lainausmerkeissä.
Ruotsalainen Birgit Falck-Kjällqvist oli laajahkon aineiston turvin selvittänyt sitä, missä määrin naisten nimiä esiintyy perin-
teisten maaseudun paikannimien määrite- osina. Tulokset eivät olleet yllättäviä: mies- ten nimiin verrattuna naisten nimiä maini- taan paikannimissä kovin harvoin. Tämä ei kuitenkaan kertone pelkästään todellisesta tilanteesta vaan paljon myös paikannimien keruun tavoista. Keruuaineistot koostuvat ennen kaikkea vanhemmilta miehiltä kerä- tystä nimistöstä; naisten käyttämä nimistö on keruussa jäänyt vähemmistöön. Tilanne näyttää olevan muissa pohjoismaissa aivan samankaltainen kuin Suomessa.
Gerrit Bloothofft oli tutkinut etunimien valinnan suhdetta alakulttuureihin. Hollan- tilaisille lapsille vuosina 1983–1999 anne- tut nimet paljastivat, että tietynlaiset nimet ovat suosittuja tietynlaisissa perheissä.
Määräävinä tekijöinä olivat perheen tulo- taso, asuinpaikka, kieli, uskonnollisuus ja traditionaalisuus. Vanhemmat siis valitse- vat lapsilleen nimiä, jotka ovat suosittuja heidän omassa alakulttuurissaan. — Vastaa- vanlainen selvitys suomalaisten etunimis- tä olisi kiintoisaa luettavaa.
Nimet eivät aina pelkästään yksilöi vaan voivat myös kantaa erilaisia viestejä. Ete- läafrikkalainen Adrian Koopman osoitti tämän vakuuttavasti esitellessään zulu- nimiä. Useat zulunimet — etenkin henki- lönnimet ja eläintennimet — välittävät vies- tejä, joita ei muulla tavoin edes voisi esit- tää. Nuori vaimo voi esimerkiksi antaa lap- selleen nimen uFunani ’mitä haluat minus- ta’, jos hän haluaa kritisoida anoppiaan.
Muussa kielenkäytössä tällainen viesti oli- si mahdoton. Myös erilaisten paikkojen nimet voivat sisältää viestejä: ohjeita, lu- pauksia ja ehdotuksia. Koulu voi olla nimel- tään Siyathuthuka ’me edistymme’, olutka- pakka Phuzimpilo ’juo terveellisesti’.
Mitkä seikat säätelevät nimien antoa ja käyttöä? Tämä laaja kysymys oli aiheena Nimet ja yhteiskunta -teeman toisessa ala- sektiossa. Reina Boerrigter toi esiin sen, kuinka yrityksen on nimenvalinnassaan
otettava huomioon ympäristönsä: jos yritys haluaa identiteetiltään olla paikallinen, on myös nimen oltava sellainen. Hollannissa tämä näkyy selvästi Friisinmaan yritysten nimissä. Koska alueella arvostetaan paikal- lista omaleimaista murretta, ovat myös seu- dun yritysnimet selvästi murteellisempia kuin muualla Hollannissa. — Samankaltai- nen tendenssi näkyy Suomenkin nimistös- sä: suomalaisuus on nyt tunnustettu positii- viseksi arvoksi, joten monet uudet yrityk- set ovat valinneet itselleen suomenkielisen nimen. Helsingin uusien ravintoloiden ni- miä ovat esimerkiksi Aurinko, Helmi, Kar- tano, Nokka ja Teatteri.
Guro Reisæter selvitti sitä, mitkä teki- jät säätelevät henkilönnimen valintaa kak- sikielisissä ja usein kaksikulttuurisissakin perheissä. Tutkimusalueena on ollut Tromsø, jossa puhutaan peräti yli 100 eri kieltä — siis erinomainen kaupunki tällaiseen tutki- mukseen. Melko tavallisia ovat niin sano- tut kompromissinimet, jotka toimivat mo- lemmilla perheen kielillä. Tällainen nimi on esimerkiksi Mitra, joka sopii yhtä lailla norjalaisten kuin iranilaisten sukulaisten suuhun. Samansuuntaisia havaintoja oli tehnyt Doreen Gerritzen Hollannissa asu- vien turkkilais- ja marokkolaisperheiden lapsilleen antamista nimistä: vierasperäisen nimen tulee toimia myös uudessa ympäris- tössä. Muissa tämän sektion »monikulttuu- risissa» esitelmissä analysoitiin muun muassa Unkarin saksalaisten etunimiä (Andrea Bambek) ja puolalaisia sukunimiä Saksassa (Barbara Czopek-Kopciuch).
Bertie Neethling oli tutkinut Etelä-Af- rikan xhosien suhtautumista eurooppalai- siin nimiinsä. Valtaosalla xhosista on sekä afrikkalainen että englannin- tai afrikaan- sinkielinen nimi. Apartheid-kauden jälkeen eurooppalaiset nimet ovat yleisesti menet- täneet suosiotaan. Tutkimuksen mukaan nuorten xhosien suhtautuminen jakautui kuitenkin selvästi kahtia: toisille eurooppa-
lainen nimi oli taakka, toisille ilonaihe.
Minna Saarelma-Maunumaan esitelmä taas käsitteli afrikkalaisnimiä, jotka ovat merki- tykseltään kristillisiä (esimerkiksi Nami- biassa Etuhole ’hän rakastaa meitä’ tai Hu- pitho ’pelastus’). Monissa Afrikan maissa tällaiset nimet ovat suosituimpia nimiä. Us- konnolla on siis nykyäänkin merkittävä rooli afrikkalaisten nimenannossa.
Eksoottisempaa henkilönnimistöä kä- sitteli myös Zhonghua Li, joka kertoi kii- nalaisten sukupolvinimien suosionvaihte- lusta. Kiinalaisessa henkilönnimisystee- missä yksilöllä on sukunimi, sukupolvini- mi ja etunimi. Sukupolvinimi kertoo, mihin sukupolveen nimenkantaja kuuluu. Maon hallinnon aikana näiden nimien käyttö vä- heni, mutta viime aikoina ne ovat taas tul- leet aktiivisemmin käyttöön. Poliittinen muutos on siis heijastunut selvästi myös henkilönnimiin. Kwang-Sook Lien esitel- mä taas käsitteli korealaisten etunimien va- lintaperusteita, joista tärkeimpiä ovat nimen merkitys ja sen äänteellinen yhteensopivuus sukunimen kanssa.
Nimenmuodostus, nimistön muuttumi- nen ja katoaminen olivat aiheena kolman- nessa sektiossa. Suomessa viime vuosina tehty sosio-onomastinen tutkimus sopi mainiosti esiteltäväksi tässä. Ritva Liisa Pitkänen tekikin selkoa paikannimien käy- töstä ja osaamisesta eli nimitaidosta ja Ter- hi Ainiala jatkoi tästä kertomalla paikanni- mistön muuttumisesta. Nimitaidon yhteys paikannimistön muuttumiseen on vahva: ne nimet ovat altteimpia katoamaan, joita käyt- tävät enää vanhimmat ikäpolvet.
Useat sektion esitelmistä käsittelivät nimenmuodostusta. Ruotsinkieliset nimet Suomessa ja Virossa olivat aiheina kahdes- sa esitelmässä. Viimeistään 1200-luvulta peräisin oleva ruotsinkielinen asutus näkyy Viron paikannimistössä, eritoten esimerkik- si Saarenmaan ja Hiidenmaan nimistössä.
Marja Kallasmaa esitteli useita virolaisia
paikannimiä, jotka sisältänevät ruotsinkie- lisen appellatiivin tai proprin (esimerkiksi Piur < ru. bjur ’majava’). Toni Suutarin esitelmässä siirryttiin Suomeen ja nykyi- seen tilanteeseen. Suutari selvitti niitä pe- riaatteita, joiden mukaan ruotsinkielisiä paikannimiä on kaksikielisillä alueilla käy- tetty. Muutaman vuosikymmenen takaises- ta nimien kääntämisestä ja muokkaamisesta
— joka nyt on tunnustettu aikamoiseksi virheeksi — on siirrytty alkuperäisten ni- mien säilyttämiseen.
Lasten antamat ja käyttämät nimet ker- tovat kiinnostavasti yleisistä nimenmuo- dostuksen periaatteista. Aihepiiri on vielä valitettavan tuntematon, koska tutkimusta ei liiemmälti ole. Oman kortensa tähän ke- koon kantoi ruotsalainen Katharina Leib- ring, joka selvitteli lasten leluilleen antamia nimiä. Mallin vaikutus on lelujenkin nimeä- misessä vahva, sillä monilla nimistä on vastine oikeassa elämässä. Esimerkiksi lap- selle läheiset aikuiset Lars ja Margareta ovat yhdistyneet nuken nimessä Lars-Are- ta.
Entä millaisia nimiä muodostetaan au- rinkokunnan planeetoille ja satelliiteille?
Tästä uuden ja jopa neitseellisen maiseman nimeämisestä kertoi italialainen Enzo Caf- farelli. Nimeäminen on ollut runsasta ja nopeaa, sillä valtaosa nimistä on annettu kahtena viime vuosikymmenenä. Aurinko- kunnan nimissä maapallon nimet on otettu uusiokäyttöön: nimiksi on kelpuutettu esi- merkiksi tuttuja henkilön- ja paikannimiä ja mytologisten hahmojen ja kirjallisuuden nimiä.
Sanakirjoja ja muita aineistoprojekteja esiteltiin neljännessä sektiossa. Perinteisiä kirjahankkeita edustivat muun muassa Lai- mutis Bilkisin esittelemä liettualainen pai- kannimikirja, Svavar Sigmundssonin esit- telemä Islannin ensimmäinen paikannimi- kirja, Irina Ganzhinan esittelemä venäläi- nen sukunimikirja ja Ken Tuckerin esittele-
mä kanadalainen etu- ja sukunimikirja (jon- ka aineisto kootaan puhelinluetteloista!).
Viime vuosina onomastikot ovat men- neet yhä innokkaammin mukaan myös In- ternetin maailmaan. David Blair kertoi Australian kansallisesta paikannimiprojek- tista, jonka nimiaineisto on tarkoitus saada kaiken kansan nähtäväksi myös Internetiin.
Leendert Brouwer taas esitteli hollantilai- sen Meertens Instituutin hankkeen, jossa kansalaiset voivat tutustua sukunimiensä taustoihin instituutin kotisivuilla. Sivuilla annetaan tietoa sukunimien historiasta ja merkityksistä, niiden kantajien määristä ja nimien alueellisista levinneisyyksistä. Tä- mänhetkinen aineisto kattaa jo yli kolme neljäsosaa maan väestöstä.
Nimistönsuunnittelu ja nimistönhuolto ovat kongressi kongressilta saaneet entistä enemmän näkyvyyttä ja esitelmöijiä. Staf- fan Nyström kertoi esitelmässään Tukhol- man nimistönsuunnittelusta ja sen ongel- mista. Tilanne tuntui kovin tutuilta: vain paikannimiä vaihtamalla liki saman tarinan olisi voinut kertoa jostakin Suomen suur- kaupungista. Kun nimistönsuunnittelusta viime kädessä vastaavat poliitikot, ei nimis- tön kannalta huonoilta ratkaisuilta aina ole vältytty.
Kirjallisuuden nimet olivat kuudennen ja viimeisen sektion teemana. Tällaista tut- kimusta tehdään koko ajan enemmän; hy- vänä esimerkkinä alan mittavuudesta on Italiassa tekeillä oleva laaja sanakirja, jos- ta kertoi Anna Ferrari. Imaginaaristen paik- kojen nimiä sisältävä sanakirja sisältää val- mistuessaan pari tuhatta keskeistä länsimai- sesta kirjallisuudesta tuttua paikannimeä, jotka eivät esiinny todellisuudessa. Dietlind Krügerin ja Benoît Leblancin esitelmät kä- sittelivät J. K. Rowlingin Harry Potter -kir- jojen nimien kääntämistä ja olivat siten hyvin ajan hermoilla. Muissa kirjallisuus- esitelmissä ruodittiin muun muassa Samuel Beckettin (Jeremy Parrott), Nagib Mahfou-
zin (Ikram Masmoudi) ja N. S. Leskovin (Tatiana Evsseenko) teosten nimiä. Suoma- laiset — tai varsinkin suomenkieliset — tutkijat ovat kirjallisuuden nimistä puhut- taessa lähinnä kuulijoina, koska meillä tut- kimus ei ole aihepiiriä juuri kosketellut.
Uppsalassa olisi tosin mieluusti kuullut esitelmän vaikkapa Gösta Knutssonin Pel- le Svanslös eli Pekka Töpöhäntä -kirjojen nimien suomentamisesta. Tästä uppsalalai- sesta kissastahan on tullut koko kaupungin symboli.
Uppsalassa järjestettiin jo muutaman edellisen kongressin tapaan kaksi erityis- sessiota, joiden teemoina olivat onomastii- kan opetus ja popularisointi sekä onomas- tiikan julkaiseminen. Molemmat antoivat kyllä laajan ja monipuolisen kuvan eri mai- den tilanteesta, mutta tahtoivat liiaksi jää- dä oman toiminnan esittelyksi ja jopa ke- humiseksi. Tutkimustiedon popularisointi oli vahvasti esillä — nimistötiedolle on ky- syntää kaikkialla. Saksassa on esimerkiksi jo muutaman vuoden ajan lähetetty kaikki- na arkipäivinä suorana radio-ohjelmana eräänlaista »nimikorvaa», jossa kuulijat ovat voineet kysyä sukunimistään.
Uppsalan kongressin anti oli edustava, monipuolinen ja värikäskin. Yleistuntu- maksi jäi, että kulttuurinen, yhteiskunnal- linen ja sosio-onomastinen ote on entises- tään vahvistunut, kun taas etymologinen ja historiallinen tutkimus on aiempaa vähäi- sempää. Suomalainen tutkimus kulkee kun- niakkaasti uuden suunnan etujoukoissa.
Seuraava kansainvälinen nimistöntutki- muskongressi järjestetään vuonna 2005 Ita- lian Pisassa; nähtäväksi jää, onko suunta silloin yhä sama.
TERHI AINIALA
MINNA SAARELMA-MAUNUMAA Sähköposti: terhi.ainiala@kotus.fi
minna.saarelma@clinet.fi
