ET TI E E
ÄSS
TAPAHT UU
89
TIETEESSÄ TAPAHTUU 3/2005
Michael Sorkin & Sharon Zukin (2002): After the World Trade Center. Rethinking New York.
Routledge: New York and London
Michael Sorkinin ja Sharon Zukinin toimitta- massa teoksessa After the World Trade Center toistakymmentä newyorkilaista kirjoittaa syys- kuun 11. päivän tapahtumasta. Marshall Ber- man otsikoi kirjoituksensa ”Kun pahoja raken- nuksia tapahtuu hyville ihmisille” ja kertoo het- kestä, jolloin hän näki televisiosta suorana lähe- tyksenä toisen lentokoneen osumisen torniin.
Hänen ensimmäinen ajatuksensa oli, ”hyvä Ju- mala, aivan kuten kirjassani All That Is Solid Melts Into Air”. Hetkeä myöhemmin häntä hie- man hävetti ja hän pohdiskeli, ”mikä minussa on vikana, rakennusten ja ihmisten kappaleita lentelee ilmassa ja minä ajattelen kirjoittamiani teoksia”. Pian hän kuitenkin huomasi, että niin muutkin tekivät: koko kauheus pyöri oman it- sen ympärillä.
Mentaalinen uppoutuminen
Toinen tunnettu kaupunkitutkija David Harvey toteaa artikelissaan, että kaksoistornin tuho sai aikaan jotakin hyvää. Kokonaista kolme päivää amerikkalaiset saivat nauttia televisiosta ilman mainoksia ja seksiskandaaleja. Lyhyen ajan kol- lektiiviset arvot näyttivät olevan tärkeämpiä kuin yksilön arvot. Näytti siltä, että amerikka- laiset yrittivät tosissaan ymmärtää muuta maa- ilmaa. Lyhyen hetken jo näytti siltä, että maa- ilmasta tulisi parempi. Pian kuitenkin palattiin arkipäivään. New York jatkoi olemassaoloaan globaalin finanssipääoman kaupunkina kyke- nemättä lyömään rahoiksi yhtä maailman suu- rinta spektaakkelia ja realisoimaan monopoli- maankorkoa tapahtumapaikalta.
Harvey vertaa amerikkalaista ja eurooppa- laista uutisointia. Kun BBC tulkitsi tapahtu- man hyökkäyksenä globaalia yhdysvaltalaista rahamaailmaa ja sotilasvaltaa vastaan, yhdys- valtalaisilla tiedonvälityskanavilla tapahtumas- ta tuli hyökkäys vapautta, amerikkalaisia arvo- ja ja amerikkalaista elämäntapaa vastaan. Tämä edelleen vahvisti amerikkalaisten emotionaalis- ta asioiden tarkastelutapaa mikä tekee vaikeak-
si sanoa mitään analyyttista tapahtumasta tule- matta leimatuksi kansakunnan viholliseksi.
Irakin sodan jälkeen tuollainen mentaalinen uppoutuminen (mental embedding) näyttää edel- leen lisääntyneen Yhdysvaltojen tiedotusväli- neissä. Michael Massin kertoo (New York Review of Books, June 24, 2004) yhdysvaltalaisista lehti- miehistä, jotka kulkevat Irakissa amerikkalais- ten mukana ja välittävät amerikkalaisten soti- laiden näkökulman. Sotaakäyvän maan herkäs- sä tunteellisessa tilassa arabialaisen tai euroop- palaisen materiaalin käyttäminen tulkittaisiin helposti antiamerikkalaiseksi.
Arkkitehtuurin tehtävä ei ole tappaa
Mark Wigley vertaa kirjassa New Yorkin raken- nusten tuhoa Lontoon, Buenos Airesin, Mad- ridin, Pariisin, Berliinin, Rooman ja Moskovan pommiräjähdyksiin ja toteaa, että rakennusten sortumisessa ja kaupungin hävittämisessä ei ole mitään uutta. New Yorkin tapauksesta tekee erikoisen sen synnyttämä keskustelu arkkiteh- tuurista.
Taitavasti Wigley paljastaa ne fantasiat, jot- ka yleensä liitämme arkkitehtuuriin. Ensinnä- kin rakennusten tehtävä on suojella. Niiden tu- lee olla kiinteitä, koska asukkaat ovat hauraita.
Rakennusten tehtävä on myös pitää viholliset ulkopuolella ja suoda ihmisille elämä seinien si- säpuolella. On ennenkuulumatonta, että raken- nus satuttaisi ihmistä. Pienimmätkin rakennus- virheet ovat etusivun uutisia. Ajatus, että arkki- tehtuuri tappaisi, on vielä vaikeammin hyväk- syttävissä. Rakennusten myös tulee elää pidem- pään kuin ihmisten. Rakennuksen menettämi- nen ei ole vain materiaalisen esineen menettä- mistä. Surressaan menetettyä rakennusta ihmi- set surkuttelevat itseään. Tämä kertoo länsimai- sesta arkkitehtuurikäsityksestä liittää yhteen ihmisruumis ja rakennus: rakennukset ovat ku- ten ruumiimme, vieläpä kaunein ja ihanin ruu- miimme.
Terroristit tietävät kaiken tämän. He ovat hy- vin perillä länsimaisista arkkitehtuurikäsityk- sistä – olihan tunnetuin terroristi Atta saanut kaupunkisuunnittelukoulutuksen Hampurin teknillisessä korkeakoulussa. Terroristeille ra-
Kun pahoja rakennuksia tapahtuu hyville ihmisille
Anne Haila
T I E TE ES
S
ÄTA
A P TU H U
90
TIETEESSÄ TAPAHTUU 3/2005
kennusten vahingoittaminen on ihmisruumiin vahingoittamista. Uutissoinnissa usein toistetut ilmaukset kertovat tämän: ”haavoittuneet ra- kennukset”, ”rakennusuhri”, ”kidutetut raken- teet” ja ”tornien kuolema”. Terroristit haavoit- tavat rakennuksia ja tietävät arkkitehtien lailla, että rakennusten haavoittaminen haavoittaa ih- mistä. Myös Georg W. Bush oivalsi tämän ja pu- hui ”pahantekijöistä, jotka satuttavat rakennuk- siamme”.
Syyskuun 11. päivän paradigma
Historioitsija Edwin Burrows (joka on yhdes- sä Mike Wallacen kanssa kirjoittanut New Yor- kin historian Gotham: A History of New York City to 1898) muistuttaa, että sota ja väkivalta eivät ole uusia asioita Manhattanilla. Kansainvälisen kaupan ja brittiläisen imperiumin kaupunkina New York on 1600-luvulta lähtien ollut maail- mantapahtumien näyttämö. Beverly Gage kir- joittaa vuonna 1920 tapahtuneesta Wall Streetin pommiräjähdyksestä. Tekijää ei koskaan saatu selville, se saattoi olla teollisuusyrittäjien juoni, punaisia ja siirtolaisia kuitenkin syytettiin ja tu- loksena siirtolaiset, radikaalit ja reformien kan- nattajat onnistuttiin marginalisoimaan: uhri, kapitalismi ja Wall Street, saivat sympatiat.
Vuoden 2001 attentaatin seuraukset eivät täs- sä suhteessa eroa aikaisempien terroristitekojen seurauksista. Mustafa Bayomi kertoo kuinka hän ja hänen kaltaisensa tulivat Syyriasta, Pa- lestiinasta ja Libanonin vuorilta koska he halu-
sivat vapautta ja uusia mahdollisuuksia. Syys- kuun 11. muutti kaiken hetkessä. Bronxissa hei- dän taksinsa sytytettiin palamaan, Manhatta- nilla kaksi taksinkuljettajaa piestiin. Veljenpoi- ka kertoo vanhan setänsä pidättämisestä: ”Hän ei tupakka, ei viina, ei mene minnekään”.
David Harvey puolestaan sijoittaa New Yor- kin tapahtumat historian pitkälle aikajanalle ja Fernand Braudelin ja Giovanni Arrighin teori- oihin viitaten kysyy, käykö New Yorkille kuten aikaisemmille maailman finanssikaupungeille, Venetsialle, Genovalle, Amsterdamille ja Lon- toolle: onko kaksoistornin pommitus alkusoit- to amerikkalaisen vuosisadan päättymiselle ja New Yorkille sen hegemonisena keskuksena.
Onko WTC:n pommitus yksi attentaatti New Yorkissa jatkona aikaisemmille attentaateille?
Vai onko se käänteentekevä tapahtuma? Ver- rattuna tapahtuman käänteentekevyyttä koros- taviin tulkintoihin, esimerkiksi Ian Buruman (kyse on Idän hyökkäyksestä länsimaista kau- punkia vastaan), Harvey Molotchin (terroris- mia torjumaan on koulutettava kaupunkitut- kimuksesta perillä oleva poliisikaarti) tai Hank Savitchin (kaupunkitutkimuksessa on aloitetta- va uusi syyskuun 11. paradigma) tulkintoihin, Sorkinin ja Zukinin teos pikemminkin kääntää katseensa tulevaan ja pohdiskelee miten New Yorkista voisi rakentaa paremman kaupungin.
Kaikessa kauheudessaan tapahtuma synnytti halun yhdessä rakentaa parempi kaupunki.
Kirjoittaja on kaupunkitutkimuksen professori Hel- singin yliopistossa.
Sander L. Gilman: Fat Boys. A Slim Book. Uni- versity of Nebraska Press, Lincoln & London, 2004. 310 s.
Amerikkalaisessa katukuvassa velloo läs- kiä mitä mielikuvituksellisimmissa muodois- sa. Televisiossa kilpaillaan painonpudotukses- sa, laihdutustuotteilla ja ihmedieeteillä rahaste- taan huikeita summia. Vatsanpienennysleikka- ukset ovat viimeisin, varsin radikaali keino ku- kistaa kyltymätön ruokahalu. Suomalaistenkin keskipaino on noussut eurooppalaisittain kor- keaksi.
Lihavuus puhuttaa ja siitä on länsimaissa tullut yhteiskunnallinen, tiedotusvälineitä kiin- nostava teema. Se herättää voimakkaita tunte- muksia, jotka heijastavat kokijansa arvoja ja elä- mäntapaa. Mitä lihavuus merkitsee kansanter- veydelle ja -taloudelle? Pitäisikö painavan mat- kustajan maksaa enemmän lentolipustaan? Saa- ko häntä syrjiä työhönotossa tai vakuutusmak- suissa? Kuinka paljon ja millä kriteereillä? Onko läski rumaa vai kaunista? Näkemykset vaihte- levat jyrkästikin.
Näkemykset lihavuudesta vaihtelevat myös kulttuurista ja aikakaudesta toiseen. 1950-lu-
