T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 5 / 2 0 1 3 85 erityisen antoisilta vaikuttivat Tur-
tiaisen ja Östmanin sekä Miettisen ja Vehkalahden artikkelit. Itse laa- dulliseen tutkimukseen kallellaan olevana inspiroiduin myös Antti Ukkosen tekstistä, joka avasi las- kennallisten menetelmien sovelta- misen mahdollisuuksia varsin ym- märrettävästi ja mielenkiintoisesti.
Kiitoksella panin merkille kir- joittajien pyrkimyksen suomen- kielisen termistön käyttöön ja suomenkielisten termivastineit- ten tarjoamiseen. Tämä on erityi- sen ansiokasta, koska suomenkie- lisessäkin tekstissä käytetään tie- tokoneisiin liittyvistä teknisistä ja sisällöllisistä termeistä usein joko suoraan englannista lainattuja tai niistä kevyesti suomen suuntaan väännettyjä nimikkeitä. Kirjan lo- pussa on reilun kymmenen sivun laajuinen sanasto, jossa suomen- kielisyys on myös otettu huomi- oon. Kirjan lopussa ovat jokaises- sa tieteellisessä teoksessa tarpeelli- set ja olennaiset hakemistot ja kir- joittajaesittelyt.
Kirjoittaja on filosofian lisensiaatti, tie
tokirjailija, kriitikko ja tutkija.
Kaikki tekstilajista Jyrki Pöysä
Vesa Heikkinen, Eero Voutilainen, Petri Lauerma, Ulla Tiililä ja Mikko Lounela: Genre-analyysi – tekstilajitutkimuksen käsikirja.
Gaudeamus 2012.
Kotimaisten kielten keskus (en- tinen Kotimaisten kielten tutki- muskeskus, mistä tutumpi lyhen- ne KOTUS) on viime vuosina ollut
julkisuudessa näkyvissä varsinkin toimintansa karsimiseen kohdis- tuvien paineiden vuoksi. Genre- analyysi-teoksen valtavaa volyy- mia (813 sivua, lähes 70 kirjoitta- jaa) onkin mielestäni luettava tätä taustaa vasten: paine kielentutki- muksen yhteiskunnallisen mer- kityksen osoittamiseen on suuri.
Lopputulos on vaikuttava: paine- tussa muodossa julkaistun käsikir- jan lisäksi netissä on saatavilla 584 sivun mittainen, pdf-muotoinen si- sarteos Genreanalyysi - tekstilajitut- kimuksen käytäntöä, jossa on käsi- kirjan tematiikkaa täydentäviä re- feree-arvioituja artikkeleita (11 kpl) ja persoonallisempia tai lyhy- empiä tulkintoja samasta teemasta
”katsauksia, havaintoja ja puheen- vuoroja” -otsikon alla (16 kpl). Yh- teensä 1 400 sivua tekstilajitutki- muksen nykytutkimuksen tilasta, teoriasta ja käytännöistä: onko tä- mä kokonaisuus tyhjentävä esitys tekstilajeista? Toimitustyön huo- lellinen ja varma ote, kirjoittaja- kunnan laajuus ja asiantuntemuk- sen korkea taso sekä kunnollinen asiasanasto ainakin lupaavat hyvää.
Kirja on jaettu neljään osaan, joista ensimmäisen muodostaa laa- jahko johdantoartikkeli, jonka kir- joittajina ovat kirjan eräänlaisiksi päätoimittajaksi paljastuvat Vesa Heikkinen ja Eero Voutilainen. Sa- mojen kirjoittajien yksin tai yhdes- sä laatimia kirjoituksia löytyy kir- jasta muualtakin, Heikkiseltä perä- ti kymmenen ja Voutilaiselta seit- semän.
Kirjan toisessa osiossa esitel- lään joitakin tekstilaji-analyysin kannalta keskeisiä käsitteitä, mm.
tekstityyppi, rekisteri, tyyli. Osa esi- tellyistä käsitteistä – ideologia, dis- kurssi, ehkä myös konteksti ja in- tertekstuaalisuus jossain määrin –
viittaa kielen tarkasteluun yhteis- kunnallisena ”tosiona” (kirjassa moneen otteeseen mainitun Mi- hail Bahtinin termi). Muutama kä- site on vain opiksi lingvistiikkaan ja tekstintutkimukseen perehty- mättömille (teksti, kielioppi, korpus ja kieli!). On tosin kyseenalaista, selviääkö lingvistiikkaa huonom- min tunteva tutkijakaan näillä ko- vin pitkälle kirjan myöhemmissä osioissa. Itse pidin eniten diskurs- sin napakasta määrittelystä, ideolo- gia sen sijaan vaikutti sukupolvea vanhemman lukijan silmissä hie- man naiivilta, lähteissäänkin ko- vin suppealta. Kaiken kaikkiaan käsitteiden esittelyt ovat hyödyl- lisiä, mutta ehkä turhankin niuk- koja. Voi myös kysyä, ovatko juu- ri nämä käsitteet yhteiskunnalli- sesti orientoituneen tekstilajiana- lyysin kannalta riittäviä? Olisiko myös yhteiskunta ja sosiaalinen ti- lanne usein mainittuna terminä pi- tänyt ottaa käsitteellisen jäsennyk- sen kohteeksi?
Käsitteiden jatkoksi olisi – teok- sen käsikirjamaisuutta tukemaan – myös voinut ajatella syventäviä ar- tikkeleita kirjassa suhteelliseen taajaan toistuvista teoreetikoista ja koulukunnista, systeemis-funktio- naalisesta teoriasta, sen hahmot- telijana ainutlaatuiseen asemaan lingvistiikassa nousseesta M. A. K.
Hallidaysta, Sydneyn koulukun- nasta sekä esimerkiksi edellä mai- nitun Mihail Bahtinin kieliteorias- ta. Nyt tällaisia kokoavia juonteita saa etsiskellä yksittäisistä artikke- leista asiansanaston ja otsikoiden avulla. Jos tarkoituksena on nimen- omaan muidenkin kuin lingvistien hyötyminen teoksesta, olisi perus- käsitteiden rinnalla, esimerkiksi systeemis-funktionaalisen teorian kaltaiset, keskeiset teoreettiset vii-
86 T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 5 / 2 0 1 3
tekohdat pitänyt selittää myös kunnolla. Itse asiassa, lingvistisen tekstilajinalyysin taustoja selvit- tääkseen lukijan kannattaisi kaivaa esille muutama vuosi sitten Anne Mäntysen, Susanna Shoren ja Anna Solinin (kaikki Genreanalyysi-kir- jan kirjoittajia) toimittama anto- logia Genre – tekstilaji (SKS 2006).
Sen johdannossa lingvistinen lä- hestymistapa on mielestäni seli- tetty vähintään yhtä selkeästi kuin tässä käsikirjassa, jossa sitä on jos- sain määrin yritetty kätkeä näky- vistä monitieteisyyden kaavun al- le. Samalla genre-problematiikasta kiinnostuneen lukijan kannattaisi lukea vuotta aiemmin ilmestynyt Lajit yli rajojen - suomalaisen kir- jallisuuden lajeja (toim. Pirjo Lyy- tikäinen, Jyrki Nummi ja Päivi Koi- visto, SKS 2005). Pirjo Lyytikäisen esipuhe on hyvä johdatus Bahtinin merkitykseen genre-teorialle. Sel- keästi esillepantujen tutkimuksel- listen viitekehystensä ansiosta näitä esipuheita voi lukea rinnan Heikki- sen ja Vuotilaisen johdanto-artik- kelin kanssa ja näin yrittää hah- mottaa, mistä tekstilajianalyysissä oikein on kyse. Luvusta III, ”Nä- kökulmia tutkimusmenetelmiin”, ei nimittäin selviä ilman lingvistis- tä koulutusta ja sitoutumista ling- vistien tapaan tutkia kieltä ja etsiä kiinnostuksen kohteita kieltä käyt- tävän ihmisen toiminnassa.
Koska luku III on kirjan ehdot- tomasti keskeistä teoreettista antia, on todella ärsyttävää, että lähestul- koon kaikki kirjoittajat ovat taval- la tai toisella lingvistiikkaan sitou- tuneita (poikkeuksena vain mul- timodaalisuutta käsittelevä kir- jallisuudentutkija Kai Mikkonen ja narratiivisuutta monitieteises- sä kehyksessä tutkinut yhteiskun- tatieteilijä Matti Hyvärinen). Mie-
lestäni tässä kohdassa painetussa julkaisussa olisi ehdottomasti pitä- nyt olla mukana suuri osa elektro- niseen julkaisuihin sijoitetuista ar- tikkeleista (osoitteessa: http://kai- no.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/
julk29/Genreanalyysi.pdf), jois- sa genre-analyysia tai väljemmin tekstianalyysia sovelletaan mm.
retoriikan, politiikan, sosiologian ja folkloristiikan kohteisiin. Vaa- rana on nyt, että luku III vakuut- tavassa spesifisyydessään lannis- taa tekstilajianalyysista kiinnostu- neen lukijan. Olen väärä henkilö arvioimaan luvun tieteellistä sisäl- töä, sillä oma tulokulmani genreen on folkloristinen ja jossain määrin kulttuurintutkimuksellinen. Silti folkloristillekin luvun III artikke- leissa on paljon kiinnostavaa. Eri- tyisesti kielellistä muutosta käsitte- levä kirjoitukset sekä jostain syystä näistä erilleen sijoitettu Hyvärisen kirjoitus kertomuksen sosiaalisista lajeista varmasti haastavat myön- teisesti myös suullisten ilmaisuta- pojen ja kulttuurin monimuotoi- sen ”uusoraalisuuden” tutkimus- ta. Alaluku ”teksteistä ihmisiin” on (Hyvärisen kirjoitusta lukuun ot- tamatta) eräänlainen kvalitatiivi- sen tutkimusotteen perusesittely.
Ehkä nämä tekstit olisivat ansain- neet oman metodioppaansa, jossa osallistuvaa havainnointia, haas- tattelua, reseptionanalyysia ja tut- kimuksen eettisiä kysymyksiä ei olisi tarvinnut yrittää sitoa teksti- lajitutkimukseen.
Tässä nimittäin on toinen kirjan suuruuden tuoma ongelma (kol- mas olisi jo triviaalimpi eikä sitä tarvitsisi oikeastaan mainitakaan kuin viihteeksi: puolentoista kilon painoista suomalaisen metsäteolli- suuden pelastajaa on vaikea lukea makuultaan eikä sitä viitsisi oikein
pakata mukaan matkoillekaan).
Viimeisessä luvussa nimittäin mo- nitieteisen tehtävänasettelun mu- kaisesti päästetään ääneen laajem- massa mitassa myös toisten tieteen- alojen edustajat (mukana tosin on myös lingvisteja – ystävät hyvät, an- teeksi tämä hokemaksi käyvä ase- mointi, minulla ei todellakaan ole mitään teitä vastaan!). Ongelmak- si osion tekee nimenomaan se, että osalla mukaan kutsutuista tieteen- aloista ei ole juurikaan mitään te- kemistä tekstilajianalyysin kanssa, tekstilajin tunnistamiseenkin vaa- ditaan joukko aasinsiltoja, joiden rakentelu saa tuntemaan myötähä- peää hyvien ja arvostamieni tutki- joiden puolesta. On (tämä on sa- nottu mahdollisimman painok- kaassa asemassa) nimittäin aloja, joilla on paljonkin tekemistä eri- laisten ilmaisun lajien kanssa ja (nimeämättä niitä tässä mitenkään erikseen tai syyttämättä niitä mis- tään) aloja, joilla on esimerkiksi tekstilajien kanssa tuskin mitään tekemistä. Silloinkin kun tutki- muksessa hyödynnetään kielellisiä aineistoja, niitä tarkastellaan josta- kin muusta näkökulmasta.
Toisaalta on todettava, että miettiessään tieteenalansa lähes- tymistapoja esimerkiksi reflektii- visen otteen puuttumista tai koh- teita, tutkijat nostavat näkyviin to- della kiinnostavia kysymyksiä. Esi- merkkinä vaikkapa Jorma Kalelan kirjoitus historiantutkimuksen tekstilajinäkökulmista. Neljäs luku tarjoaa joka tapauksessa kiinnosta- van pikaesittelyn eri tieteenaloihin sekä niille keskeisiksi nähtyihin ta- poihin jäsentää kieltä ja kommuni- kaatiota. Ja voihan olla, että osassa aasinsiltoja on jo viritettynä aivan uusia näkökulmia eri tieteenalojen tutkimukselle. Käsikirja esittelee
T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 5 / 2 0 1 3 87 tekstintutkimuksen mahdollisuuk-
sia ja se sisältää paljon potentiaalei- na esitettyjä havaintoja ja pohdin- toja. En pidä tätä lainkaan huonona asiana, vaikka en itse ole lainkaan vakuuttunut siitä, että tekstintutki- mus tuottaa kaiken hyvän.
Folkloristiikassa perinteenä vä- littyvien kielellisen ilmaisun lajien tutkimus kehittyi tarpeesta jäsen- tää jo sitä ennen olemassa olevaa, lajinomaisiksi kehyksiksi jäsenty- nyttä kulttuurista kommunikaatio- ta. Arkistoidun, teksteiksi muun- netun, ”suullisen perinteen” tut- kimuksessa haave lajiluokittelun taustalla olevien periaatteiden sys- temoimiseksi kulminoitui 1960-lu- vulla Lauri Hongon kirjoituksissa, joissa osoitettiin periaatteessa sa- mat kotikutoisuuden periaatteet, joita eri tieteenalojen edustajat nos- tavat tänä päivänä esiin tekstilajin käsitteen yhteydessä (kannattaa lu- kea Sananjalassa vuonna 1967 jul- kaistu Perinneanalyysin tehtävistä).
Genre voi olla melkein mitä vain tutkijan tunnistamaa. Genre voi ol- la yhtä hyvin temaattinen kuin ra- kenteellinenkin kokonaisuus. Tai näiden yhdistelmä. Yleensä genret määrittyvät kielessä lausetasoa laa- jempina kokonaisuuksina, poikke- uksena kuitenkin esimerkiksi sa- nanparret ja köllit. Myöhemmin folkloristinen genreanalyysi jo- tenkin lopahti varjonyrkkeilyksi Hongon kanssa. Viimeinen kaiku aktiivisesta genren olemusta kos- kevasta keskustelusta on nähtävil- lä Kertomusperinne-kokoelmassa (toim. Irma-Riitta Järvinen ja Sep- po Knuuttila, SKS 1982), erityisesti sen johdannoksi käännetystä Dan- Ben Amosin artikkelissa (ks. kui- tenkin Lehtipuron artikkelia käsi- kirjassa). Toiveissa onkin, että tu- levina vuosina nuorempi folkloris-
tipolvi tulee kirjaamaan näkyviin myös tällaisen marginaalisen tie- teenalan näkemyksen ilmaisun la- jien nykyaikaisesta tutkimuksesta.1 Suomen kielellä julkaistussa tutki- muskirjallisuudessa on tässä koh- den selvä aukko: kielen ja ja kirjal- lisuuden tutkimus on paremmin edustettuna. Genreanalyysin käsi- kirja tarjoaa tässäkin kohden veto- apua ja haasteita.
Tekstilajin käsite on minus- ta kaikesta selittelystä huolimat- ta edelleen ongelmallinen, samoin tekstin käsite, eikä ongelma siitä parane, että (jälleen) sanotaan teks- tin tarkoittavan kaikkea kommuni- kaatiota. Tekstin metaforinen käyt- tö kulttuurintutkimuksessa erään- laisena kulttuurisen järjestynei- syyden tai semioottisen systeemin kuvana on pikku hiljaa väistymäs- sä, eikä sitä mielestäni kannattai- si palauttaa tätäkään kautta. Sel- keämpää olisi puhua eri medioista niille ominaisin käsittein. Kielen- tutkija ei tarvitse kaikkialle leviä- vää tekstin käsitettä oikeuttaakseen tutkimustaan. Kokonaisuudessaan Heikkisen ja kumppaneiden toi- mittamat teokset ovat kuitenkin to- della tärkeä avaus kielellisen kom- munikaation sosiaalisen ja yhteis- kunnallisen luonteen jäsentynee- seen tarkasteluun.
1 Viittaan helsinkiläisten folk- loristien genreä koskevaan julkaisuhankkeeseen ja jo kahtena vuonna Helsingissä rekisteri- käsitteen ympärillä järjestettyihin seminaareihin, ks. http://h-net.
msu.edu/cgi-bin/logbrowse.
pl?trx=vx&list=H-Folk&mont h=1108&week=e&msg=1qV9 LMQX2cvB4AihoJuytg; http://
www.helsinki.fi/folkloristiikka/
FT17_Register.pdf; http://h-net.
msu.edu/cgi-bin/logbrowse.
pl?trx=vx&list=H-Folk&month=1 108&week=e&msg=1qV9LMQX 2cvB4AihoJuytg
Lingvistiikassa ja varsinkin suomen kielen tutkimuksessa eli fennistiikassa (ks. erityisesti Riit- ta Juvosen ym. artikkelia s. 453–
469) tekstilajianalyysi on kuiten- kin niin tuore lähestymistapa, et- tä kuva ei voikaan olla yhtenäinen.
Tieteidenvälisyyden ja monitietei- syyden hyvää tuottavaan vaiku- tukseen uskovanakin olisin toivo- nut, että kuva olisi kuitenkin ollut avoimemmin epäyhtenäinen, siel- tä täältä esiin pilkahtava kritiikki ja epäilys tekstilajianalyysin hyö- dyllisyydestä (varsinkin päämeto- dina) on jatkossa tärkeää nostaa myös esille. Oletettavasti monis- sa tulossa olevissa tutkimuksissa ja niiden käytännön analyysiesimer- keissä tämä seikka myös huomioi- daan. Tutkimuksen tavoitteena ei voi olla menetelmän ylivoimaisuu- den osoittaminen. On ehkä hyö- dyllistä myös tunnistaa ja tunnus- taa eri alojen erilaiset lähtökohdat lajianalyysissa ja varoa pyrkimyk- siä rakentaa yhtä herranäkökulmaa kaikkien muiden ylitse. Sellaisena nimittäin kumpikaan Genreana- lyysi ei vaikuta riittävän vakuutta- valta. Sen sijaan oppaina lajitutki- muksen kysymyksiin ja kielentut- kimuksellisiin näkökulmiin kirjat ovat vertaansa vailla ja tulevat var- masti olemaan vielä pitkään se vii- meisin sana.
Kirjoittaja on filosorian tohtori, joka työskentelee yliopistotutkijana Jyväs
kylän yliopiston Historian ja etnolo
gian laitoksella.
